Kemijärvi kuolee, jos emme saa biosellutehdasta

Anonyymi

Kylän kuihtuminen vaikuttaa siis varmalta, kun tehdasta ei kuulemma tule.
Kemijoki kehityy tulevina vuosina lohijoeksi, kun nousutiet rakennetaan ja melkoinen osa voimaloista puretaa 30.luvulla.
Ei Kemijärvi paikkakunta ole taloudellisessa ahdingossa sellutehtaan puutteen vuoksi, vaan kun päättäjät eivät ole reagoineet riittävän ajoissa hiipuvaan väkimäärän. Ei muuttotappio ole syntynyt Salcompin ja Sellutehtaan lopettamisen vuoksi. Kun Salcomp 2003 loppui, niin muuttovirta oli jo voimakas sitä ennen, toki noiden tehtaan lopettamisten myötä se vielä entisestään yltyi. Nykyinen kunnanjohtaja on todennut, että väestötappioon olisi pitänyt Kemijärvellä osata mukautua voimakkaasti jo 15 vuotta sitten. Kunnan päättäjät ovat halunneet sinnikkäästi säilyttää palvelut,,jotka ovat tyypillisesti 12 000 asukkaan kunnassa. Vuokrataloja ei ole älytty purkaa,vaan ne on kalliisti remontoitu ja myyty sitten hyvällä tappiolla kilpailemaan vähistä asukkaista. Sen vuoksi parhaillaan on yli 200 huoneistoa kunnalla tyhjillään ja lämpimillään. Sen on suuri ja kallis moka, jota vielä uutisoitiin hyvänä tekona ympäri maata taka vuosina.
Nyt on kunta tuonkin vuoksi lirissä. Sata varmasti alkavaa biosellutehdasta odotetaan kaiken pelastajaksi. Kovin on yhden kortin varassa, kun vertaa muihinmpohjoisen kuntiin.

115

850

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaupunginjohtajako se onkin ruudin keksinyt, mitä olisi pitänyt tehdä ja milloin. Tainnut olla vaan aika köyhää tuo johtamisensa ja uusien avausten teko. Toki sama ote on tainnut olla muillakin henkilöillä terävämmässä päässä.
      Vuokra-asuntojen osalta tilanne on varmastikin paljon mutkikkaampi, mitä kirjoittaja suuressa viisaudessaan toteaa. Siitä voi olla samaa mieltä, että on se niin onnetonta, että kunnan asukkaatkin on pakotettu uskomaan siihen hokemaan, että kaikki kuolee, jos ei yhden kortin elinkeinopolitiikka onnistukaan. On mennyt "ropakanta" maaliin kuin persuilla ikään.

      • Anonyymi

        Kyllä sen ruudin on keksinyt moni muukin, mutta kyläpoliitikot ovat tehneet päätöksiä tunteella ja vähällä tilannetajulla.
        Jos yli 200 vuokrahuoneistoa on tyhjillään ja lämpimillään, niin huonosti silloin on asiat hoidettu. Sehän on selvä. Ei ole ollut järkevää remontoida miljoonilla vuodesta 2002 alkaen, kun asuntokanta on ollut Kemijärvellä liian suuri selkeästi jo yli 20 vuotta. Huonokuntoisimmat olisi pitnyt purkaa ja hyväkuntoisimpia myydä, jos aitoa kysyntää vain olisi ollut. On sahattu omaa oksaa miljoonilla ja nyt niitä kämppiä lämmitetään....tai on lämmitetty jo 10 vuotta, olematonta tehdasta odotellen.

      • Anonyymi

        Jaa... Meinasin sanoa mielipiteeni mutta muutin mielen viimeiseen lauseesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sen ruudin on keksinyt moni muukin, mutta kyläpoliitikot ovat tehneet päätöksiä tunteella ja vähällä tilannetajulla.
        Jos yli 200 vuokrahuoneistoa on tyhjillään ja lämpimillään, niin huonosti silloin on asiat hoidettu. Sehän on selvä. Ei ole ollut järkevää remontoida miljoonilla vuodesta 2002 alkaen, kun asuntokanta on ollut Kemijärvellä liian suuri selkeästi jo yli 20 vuotta. Huonokuntoisimmat olisi pitnyt purkaa ja hyväkuntoisimpia myydä, jos aitoa kysyntää vain olisi ollut. On sahattu omaa oksaa miljoonilla ja nyt niitä kämppiä lämmitetään....tai on lämmitetty jo 10 vuotta, olematonta tehdasta odotellen.

        Ei ole kuulemma kymmeneen vuoteen tullut esityksiä kaupungin virkajohdolta, millä tilanne oikenisi. Siksi on otettu konsulentit töihin. Mutta montako kerrostaloa on purettu ja montako niitä vuokra-asuntoa onkaan myyty yksityisille? Sama työ on käynnissä aika monessa kunnassa nyt parikymmentä vuotta myöhemmin.
        Mutta Kulmuni on nyt päättänyt perustaa työryhmän selvittämään, mitä tehdä kun yli 3 miljoonan suomalaisen asunnon arvo alenee. EIpä taida selvitys paljon auttaa tällaiseen tuskaan.

        Aika on rahaa eikä odottelu kannata. Konsultantteihin on tuhlattu rahaa turhan päiten. Onko siellä osastojohdossa muita ehdotuksia tullutkaan kuin palkata ulkopuolelta laskennan tekijöitä? Virkatyönähän tuon olisi pitänyt onnistua. Ei se niin korkeaa matematiikkaa ole.

      • Anonyymi

        Eikö kemijärveläinen olekaan keksinyt ruutia?!
        No sen olen kuitenkin aina tienyt ulkopaikkakuntalaisena, että he ovat keksineet pyörän, näin olen sen ymmärtänyt heidän puheistaan, enkä epäile tätä tietoa lainkaan, ovat he niin etevää porukkaa... ainakin omasta mielestään.

    • Anonyymi

      Ja kaikki todellinen toiminta on ollut pysähdyksissä kun tätä utopiaa on odotettu. Eikö päättäjillä ole uskallusta viheltää peli poikki kun pallo on hukassa?

      • Anonyymi

        Se vaan on jollakin vaikea keskustella etteikö joka juttuun änkää persufobia ansa.

      • Anonyymi

        No ekkönä jo usko et sellu-usko on vaan niin vahva että sen yli tai ohi ei mikään mene.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ekkönä jo usko et sellu-usko on vaan niin vahva että sen yli tai ohi ei mikään mene.

        Kemijärven tilanne on sama kuin itä-Euroopan mailla: syntyvyys lähellä nollaa, muutetaan pois, palkkataso laahaa muuta maata jäljessä ja korruptio ja nepotismi rehottavat.

    • Anonyymi

      Kemijärvi on tehnyt "kuolemaa" viimeiset 30 vuotta, vaikka oli sellutehdas, lääketehdas, Salcomppi, jne.... Väestönkehitysennusteita olisi pitänyt uskoa ja toimia sen mukaisesti. Kunnanjohtajamme puhuu asiaa. Kunta riepu on ostanut biosellutehtaalle tontin, joka on ollut jo vuosia tyhjillään. Kuten lääketehdaskin, jossa edellinen tukihirsi jätti maksamatta satojatuhansia euroja vuokria. Kunta rakensi raskaalla velalla samaan pihaan kuivaamoja, joita ei ole käytetty juuri koskaan. Toki virheinvestointeja sattuu aidossa yritysmaailmassakin. Onpa kokonainen vanhainkoti ja lastenkoti Tohmossa tyhjillään ja tietenkin lämmöt päällä. Kunta osti hiljattain Attendolta. Satoja vuokrahuoneistoja on tyhjänpanttina ja kaukolämpö laskuttaa ja maksaa tuloksesta yhteisöveroa valtiolle. On siinä bisneksen makua kerrakseen.
      Tällä menolla valtion herrat tulevat ja määräävät Kemijärven sellu.uskon puhdistukseen. Purettavaa riittää.

      • Anonyymi

        Huonoja bisneksiä totisesti. Sokea Erkkikin tekisi parempia kauppoja.

      • Anonyymi

        Asuntojen arvot romahtavat tämän vuosikymmenen loppuun mennessä niin että niitä jaellaan ilmaiseksi. Nyt vielä jonkin roposen saattaisi saada kun myisi.

    • Anonyymi

      Eihän ne nyt nuo ohessa viitatut 200 asuntoa tulisi käyttöön korkeintaan kuin rakennus ajaksi jos sittenkään, ei tuleva tehdas (jonka tulo vieläkin epävarma) vuokra-asunto tilannetta paranna kuin korkeintaan yhden kerrostalollisen verran. Onhan paikkakunnalla jo osaavaa väkeä tehdasta pyörittämään ja välilliset työpaikatkaan ei asiaa muuta. Taloista 70% kylmilleen ja purkuun,vaikka purkaminenkin hintoihinsa tulee. Eikä bioref mikään kultakaivos ole paikkakunnalle muutenkaan,likakaivo ennemmin

      • Anonyymi

        ...paetkoon ken voi..

      • Anonyymi

        Kylmilleen laitto antaa heti säästön. Talot voivat olla vuosi kausia purkamatta vrt. esim. Kuumanemen koulu. Siinä se ollut ainakin 5 vuotta kylmillään. Koko Lahtelan alueen vuokratalot pitäisi laittaa kylmilleen välittömästi. Koko alueella kun on vain muutama vuokralainen. Kunnan omistama Kaukolämpö Oy menettää hyvän lämpölaskun maksajan. Ja kunnan omistama Vuokratalot säästäisi valtavasti vuositasolla. Toki tuo olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Mutta vieläkin ehtii, kun valtio avustaa 90 % purkukuluista.

      • Anonyymi

        Paikkakunnalla osaavaa väkeä ?? Onkhan niin et uusi tehas ottaa täältä työntekijänsä ? Etenkin niitä entisiä selluntekijöitä. Non oppinu huonoille tavoille. Tuskin tehas ensmäisenä on palkkaamassa " Perskenttämiehiä" ?

        Eikä ole sitä tehdastakaan tulossa, joten mitä väliä.
        Tuohon muka tulevaan tehtaaseen on ladattu sellaisia odotuksia, joilla ei ole realismin kanssa mitään tekoa. On vähän kun Jeesuksen tuloa pelastajana odoteltu ja uskottu haluttu uskoa, kun on selitelty milloin milläkin syyllä sen viivästymistä.
        Vaikka sellainen tulisi, niin se ei tilannetta mitenkään muuta, tämä on syrjässä oleva kylä ja sellaiset tyhjenevät pikku hiljaa kaikkialla maaseudulla.

        Teillä on jäähalli,nuoriso pysyy paikkakunnalla. Niissä on tulevaisuus. Jäähalli,ei ole menohalli. Menohalli on tyhjä,samoiten odotushalli. Jäähalli,nimen kyllä vois muuttaa jäännöshalliksi. Sinähän jäätte jos ei meno muutu.

    • Anonyymi

      Kemijärvi saa kyllä hävitä kartalta.

    • Anonyymi

      Mikään luotettava taho ei ole missään vaiheessa kertonut sellutehtaan tulosta Kemijärvelle. Ainoastaa Nivala on sanonut, että kiinalaiset ovat aikoneet. Ja sitten myöhemmin, ettei Kiinalaiset taida niin kovin tullakaan tehtaan tekoon.
      Ja että Euroopasta pitäisi nyt löytää 989000000 euroa. Tai jotain siihen suuntaan.
      Varmalta vaikuttaa...

    • Anonyymi

      Pikkuhiljaa kuihtuu koko kylä pois.

    • Anonyymi

      Pykätkää se koko mettäläisseutu suomua myöten täyteen niitä 300 metrin korkeuteen yltäviä tuulimyllyjä, parin ydinvoimalan verran nyt ainakin sähköntuottoon ja alatte myydä valtakunnan verkkoon. Parempi neuvotella siinä yhteydessä myös riistosopimuksia paremmat maanvuokraus sopimukset myllyjen käyttöön otettaville maa alueille.

      Ilmastohihhulit kiittää ja kumartaa, vielä kun alatte tuottaa sillä tuulimyllysähköllä vetyä ilmakehän hiilidioksidista polttokennoihin käytettäväksi, aikanaan hihhulit kiittää vielä enemmän. Idän ihmeestä en tiedä, voi vähän kakistella alkuun.

      Junan vaunuilla yötä päivää rahtaamaan sitten niitä vetysäiliöitä kemin satamaan ja siitä maailmalle, paluukyytillä tyhjät säiliöt takaisin uudelleen täytettäviksi.
      Tai sitten helevaatun suurella siirtolinjalla suoraan kemin sataman likelle tuotantolaitokseen se sähkö, pitää vaan periä samalaiset siirtohinnat kuin nykysinkin kuluttajilta peritään, muutama kymmenen miljoonaa euroa vuodessa.

      Wärsilä voisi ens alkuun tuottaa niitä vetykaasuvoimaloita energiantuottoon, kääntää vaan sen nestetytetyn maakaasun kuljetusrumban toiseen suuntaan, Norja ja muut saa käyttää itse sen maakaasunsa ja maksella hiilidioksidiveronsa, aletaan me polttaa täällä jättituulivoimalaitosten sähköllä ilmakehän hiilidioksidista tuotettua vetyä, polttokennoteknologialla tai jollain sen suuntaisella, ideoita paremmistakin teknologioista siinä yhteydessä toki otetaan vastaan.

      Ilmastoähky Greettojenkin pahin paniikki hellittää, tosin isännät taitaa joutua nukkumaan tulpat korvilla yöt kun ne myllyjen matalapaineäänet voi hieman häiriköidä yöunia, mutta ne happilaitemaskit jo muutenkin on kuorsauksen ja uniapnean takia jo niiden kaljamahojen naamoilla, ei tulpat korviin enää niin kovin iso muutos siihen ole ja mitä sitä nyt ei ilmastoähkyn eteen tekisi.

    • Anonyymi

      Kemijärvi on kuolemanton legenda! Se nousee kuin Feenix lohikäärme ja pieraisee epäilijöiden neniin.

    • Anonyymi

      Vihreät pyrkivät senkin estämään ja nauttiivat siitä.

      • Anonyymi

        Eiköhän ne ole ne paikalliset peräkammaripersut jotka älämölisee.

    • Anonyymi

      Kemijärvi teki kuolemaa jo ennen edellisen sellutehtaan purkamista. Turha haikailla toiveita uuden sellutehtaan tuovasta väestön noususta, syntyvyyden lisääntymisestä, yrittäjien saamasta runsaammasta kassavirrasta jne...
      Tyhmä on se joka uskoo HuuHaa puheita Patokankaasta, ei se joka lapsellisia unelmia asiaan perehtymätömille perintömetsien siimeksessä lupailee.

    • Anonyymi

      Hei, älkääs vielä hykerrelkö Kemijärven kuolemasta. Nyt on sama ilmiö kuin suomalaisilla hiihtäjillä, jotka potevat välikuolemaa. He saattavat nousta 25. sijalta 10 parhaan tuntumaan.

      Siis meillä on välikuolemavaihe, mutta se on tilapäistä. Kaikki kääntyy vielä kansalaisten parhaaksi.

      • Anonyymi

        Miten?

    • Anonyymi

      Maanantaina kajahtaa!!!.:)

    • Anonyymi

      Eikö sitä keväällä aleta rakentamaan, luvat pitäisi olla kunnossa vai vieläkö on esteitä.

      Vesistöä ei saa saastuttaa se on tärkeämpi kuin itse tehdas ja nämä kun ovat balanssissa niin okei.

      • Anonyymi

        Kohta sellun vastustajat vetäsee tekohampaansa kurkkuun uskokaa pois....

    • Anonyymi

      Kemijärvi tarvii tuottavaa työtä ei se pyöri verorahoin palkatuin varassa. Valtuutetut palkkasi suojakilven jonka taakse voivat mennä, raukat. Toivotaan tulevissa vaaleissa kunnon puhdistusta.

    • Anonyymi

      Sellu tulloo sellu tulloo.! Hessu järjestää, hessu järjestää. Pelko pois rosmarin. Pelko pois.

      • Anonyymi

        Kemijärvi vaarassa ,korona tulee yuani säkeissä reffille,varokaa!

    • Anonyymi

      Kemijärvi kuolee, ennenkuin sellutehdas tulee. Vihreät Corona surmaa.

      • Anonyymi

        Sinulla on paha pakkomielle. Otappa lääkitys ja mene nukkumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla on paha pakkomielle. Otappa lääkitys ja mene nukkumaan.

        Koska sinne sellutehtaaseen otetaan töihin...Ois koulutuskin valmiina ..peruskoulu ja rippikoulu ja paperiliitoon halu liittyäkki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska sinne sellutehtaaseen otetaan töihin...Ois koulutuskin valmiina ..peruskoulu ja rippikoulu ja paperiliitoon halu liittyäkki

        Miten sinä nyt innostuisit työntekoon, kun ei se ennen ole sinua kiinnostanut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten sinä nyt innostuisit työntekoon, kun ei se ennen ole sinua kiinnostanut?

        No ne saunalisät kiinnostaisi. Muualta ei niitä saa. En niinkään niistä töistä. Ei ne ruomat pullistelleet entisessäkään sellutehtaassa.Pojat pulskistuivat.

    • Anonyymi

      Nyt on tulossa julkisuuteen Heikin neuvottelema uusi biosellutehdasrahoituskuvio.
      Maaseuduntulevaisuudessa on tuosta luettavissa, kuinka valuuttalaina otetaan tehtaan rahoituksen ratkaisevaan miljardipakettiin. Kun kiinalaisten rahoitus "hylättiin", niin Heikillä oli varmaa tietoa koronasta. Olisi keskeyttänyt työmaan pahimmoiltaan keskellä talvea. Karanteeni Kiinassa voi kestää pitkään.
      Suomen pankissakin ihmetellään, kuinka eläkkeelle jäänyt tavallinen Kemijärveläinen metsätyönjohtaja voi olla asioista enemmän perillä, kuin Suomen pankinjohtajat.

      • Anonyymi

        Lässyti lässäti vaan, ei ole muuta tekemistä sullakaan, kun maata seslongilla ja keksiä roskajuttuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lässyti lässäti vaan, ei ole muuta tekemistä sullakaan, kun maata seslongilla ja keksiä roskajuttuja.

        Lue uusin Taloussanomat/ Kauppalehti. Kyllä tuota Nivalan liikemiestaitoa ihmetellään jo ihan valtakunnan tasolla. Ainut liikemies Skandinaviassa, jolla on suorat keskusteluyhteydet
        Kiinan preditentin kanssa.
        Eikä muuten kukaan voisikaan vetää rahoituksellisesti miljardiluokan summaa Kiinasta EU.hun.
        Tehtaan rakennustyöt alkavat nyt keväällä, heti Pääsiäisen jalkeen ja EU-rahalla!!,, kun rakentamisen kannalta se on selkeästi edullisen vuodenaika. Ollaan menossa lämpimää ja valoisaa kohti.

      • Anonyymi

        Metsätyönjohtaja on paremmin perillä .Senhän jo takaa se et yhteismettä ja kaupunki lyöneet roppakaupalla rahojaan kiinni selluun. Osinkot ootta ja suuret .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Metsätyönjohtaja on paremmin perillä .Senhän jo takaa se et yhteismettä ja kaupunki lyöneet roppakaupalla rahojaan kiinni selluun. Osinkot ootta ja suuret .

        Tässä jos missä näkee, kuinka Kemin MetsäGroupin sellutehtaan haalijat ovat vielä aloittelijoita ja tunnustelijoita, kun tarkastellaan asiaa Nivalan saavuttamalta paalupaikalta.

        On suorastaan noloa, kuinka Kemissä aletaan mukailemaan Heikin kehittämää biosellutehdaskombinaattia, joka on saavuttanut suuren arvostuksen maailmalla asiantuntijoiden keskuudessa. Kemijärveläisessä ratkaisussa on saavutettu paljon suurempi hyötysuhde sijoitettuun pääomaan. Ymmärrettävistä syistä Kemin tehtaan haaveilijat unelmoivat samasta tasosta, josta he kuitenkin ovat vuosikyymeniä jäljessä. Erityisen hyvää on se, että Heikki on onnistunut neuvottelemaan rahoituksen pääosin Euroopasta, jolloin pääoma ei liiku valtion leimalla, kuten Kiinasta tekisi.

        Käykääpä nyt katsomassa Patokankaalla, kuinka mittafirman keilaajat tekevät täyttä työpäivää. Siis se valkoinen pakettiauto ja suksimiehet vastaanottolaitteineen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue uusin Taloussanomat/ Kauppalehti. Kyllä tuota Nivalan liikemiestaitoa ihmetellään jo ihan valtakunnan tasolla. Ainut liikemies Skandinaviassa, jolla on suorat keskusteluyhteydet
        Kiinan preditentin kanssa.
        Eikä muuten kukaan voisikaan vetää rahoituksellisesti miljardiluokan summaa Kiinasta EU.hun.
        Tehtaan rakennustyöt alkavat nyt keväällä, heti Pääsiäisen jalkeen ja EU-rahalla!!,, kun rakentamisen kannalta se on selkeästi edullisen vuodenaika. Ollaan menossa lämpimää ja valoisaa kohti.

        Taitaa olla sulla omat Talousanomat / kauppalehdet ?

        Eipä siellä patokankaalla näkynyt kuin kapinen kettu

    • Anonyymi

      Iloiset talot ja tytöt laillisiksi ja näitä heti Kemijärvelle. Talous tulee kerralla kuntoon.

      • Anonyymi

        Hehe, panemalla kaikki tulee kuntoon. Ongelmat häviää sillä millä alkujaan tulleetkin.

    • Anonyymi

      Eikö Kemijärvelläkin olisi jo aika mennä elämässä eteenpäin? On jo 13 vuosi kun roikutaan turhissa sellutehdashaaveissa kiinni. Mitään tehdasta ei ole, eikä tule. Se on täysin selvää niille, jotka alaa vähänkään tuntevat.

      Suunniteltu 500000t/a tehdas on yksinkertaisesti täysin kannattamaton toteuttaa. Nykyisellä sellunhinnalla tuon kokoiset tehtaat pyörivät tappiolla.

      Menkää elämässä eteenpäin ja unohtakaa sellutehdas. Se on historiaa.

      • Anonyymi

        Ei ,ei..sellu-uskoa ei lannista mikään. Vaikka menis hamaan tulevaisuuteen...

    • Anonyymi

      Se uusi ravintola Rautu tulee Vapaudenkadulle ja Kemppa kehittyy uusien yritysten kautta!

      • Anonyymi

        Kivaa. Mistä asiakkaat ?

    • Anonyymi

      Biosellutehdas on hyvää vastapainoa Stora Enson vanhalle tehtaalle;
      2008 purettiin Kemijärvellä kannattava sellutehdas.
      Sen vastapainoksi jätetään nyt rakentamatta kannattamaton sellutehdas.
      Massaliike hävisi aikoinaan Storalle 6-0, kun sellutehdas räjäytettiin.
      Boreal Biorefin Biosellutehdas on pitkässä kuusessa. Nyt siis tilanne 6-6.

      • Anonyymi

        Ei tässä ole mistään voittamisesta tai häviämisestä kyse vaan bisneksestä ja siitä mikä on kannattavaa ja mikä ei.

        Stora Enso lopetti kapasiteetiltaan pienen ja kannattamattoman, sekä vanhentuneen tehtaan Kemijärveltä vuonna 2008. Massaliike ja muut höpö-Heikit ovat itkeneet nyt 13 vuotta tuon kannattamattoman bisneksen perään. Mitä on saatu aikaan? Paljon puhetta, syötyjä lupauksia ja turhia toiveita, mutta ei uutta tehdasta.

        Menkää nyt hyvät ihmiset elämässä eteenpäin älkääkä roikkuko jossain utopistisissa tehdashaaveissa.

        Niin ja paljonko kaupunkilaisten rahaa menny ? Koskahan biorehvi maksaa takasin ? Kannattaisi aloittaa hiljalleen takasinmaksu vaikka erissä. Kaupunki on nääs ihan sipissä.

    • Anonyymi

      Kuinka sipissä BorealBioref on. Sitä ei tarvitse arvailla, kun kohta tulee viimeinen (sin) tilinpäätös kaikkien luettavaksi.
      Tilinpäätöksen perusteella nähdään myös se, saako Kemijärvi "sijoittamiaan" rahoja takaisin, vai menikö sen siliän tien????

      • Anonyymi

        Vaatii korkeampaa matematiikkaa....sulla ei kyvyt siihen riitä.
        Nolaat vain itsesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaatii korkeampaa matematiikkaa....sulla ei kyvyt siihen riitä.
        Nolaat vain itsesi.

        Ei tuohon tarvitse korkeampaa matematiikkaa, kun tilinpäätös kertoo kaiken oleellisen, mikä liittyy Borealin liiketoimintaan ja sen kannattavuuteen.
        Voi olla, ettei Biorefin tulos ole se mitä on luvattu tai luultu velanottovaiheessa.
        Heikin kehuma paalupaikkakin on uusi Suomen ennätys. Velan korko.

        Eihän Borealilla ole liikentoimintaa vaan se on hankeyhtiö. Liiketoiminta syntyy vasta, jos tehdas rakennetaan.

        Hankeyhtiöiden tilnpäätösten analysointi on melko turhaa, sillä niiden olemassa olo perustuu vain omistajien tai rahoittajien tukeen.

        Höpöä tuommoinen käsite kuin hankeyhtiö. Tehtaita rakentavat oikeat liikeyritykset ja sellaisia löytyy sellubisneksessä lähinnä Kemistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöä tuommoinen käsite kuin hankeyhtiö. Tehtaita rakentavat oikeat liikeyritykset ja sellaisia löytyy sellubisneksessä lähinnä Kemistä.

        Periaatteessa kaikki uudet yhtiöt ovat hankeyhtiöitä, ennen kuin mahdollisuudet tuottavaan liiketoimintaan kehittyvät.

        Ei se mitään höpöä ole vaan aivan normaali kuvio.

        Bioref on hankeyhtiö, eikä sillä ole tuotantoa, eikä muuta merkittävää liiketoimintaa. Liiketoimintaa tulee vasta, jos tehdas rakennetaan. Se että rakennetaanko vai ei taas riippuu siitä, että uskooko sijoittaja saavansa rahansa kohtuullisessa jassa korkojen kanssa takaisin.

        Itse en usko että sellaisia sijoittajia löytyy, mutta ymmärrän myös sen, että ei hankeyhtiöiden tilinpäätöksistä kannata tehdä mitään pitkälle meneviä analyysejä.

        Höpöä se on. UPM ja Metsä ja Stora ovat yrityksiä, joilla on kyky investoida. Utopioille ei ole sijaa.

      • Anonyymi

        Kaupunki on anatanut lainaa. BB maksa tietysti ne takasin korkoineen.. niin ne lainat yleensä hoidetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupunki on anatanut lainaa. BB maksa tietysti ne takasin korkoineen.. niin ne lainat yleensä hoidetaan.

        Paljonkohan lienee velka ny kun korot pannaan pääoman päälle ?

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Uusimman tiedon mukaan Kemijärven biosellutehtaan rakentaminen aloitetaan vuoden 2021 puolella, heti alkukeväästä. Tieto on yli 100 %.n varmuudella henkilöltä, joka tietää että tehdas tulee 120 %.n varmuudella. Investointipäätös on jo tehty. Se julkistetaan jo perinteisesti tulevan pääsiäisen alle, kuitenkin Aprillipäivää tarkoituksella väistellen.
      MesäGroupin päätökset eivät kuulemma vaikuta mitenkään Kemijärven tehdashankkeeseen, kun puun saanti on varmistettu 8;lla Heikin laatimalla sopimuksella, ennen kuin muut alan toimijat ovat ehtineet suuntautua koko asiaan.
      Paalupaikka on täyttä totta nyt joka suhteessa. Kemiläiset pääsevät lastaamaan laivoja Ajoksen satamassa Kemijärven tehtaan tuotteilla, niin kuin Biopojat muutama vuosi sitten lupasivat.

      • Anonyymi

        100% varma puuhamies sanonut että rakennustyöt alkavat 100% varmasti jo syksyllä heti kun maa on 100% varmasti jäässä, uskoo ken tahtoo

    • Anonyymi

      Kirjanpitolain mukaan yhtiön tilikausi saa olla korkeintaan 18 kuukautta pitkä.Borealin viimeinen, julkaistu tilinpäätös on 6/18, joten viime vuodenvaihteessa on aika seuraavalle tilinpäätökselle täyttynyt. Tulos on siis tiedossa ja lähiaikoina kaikkien luettavissa. Siitä näkee, kuoleeko kylä.

      • Anonyymi

        Tilinpäätös on aika turhaa luettavaa yhtiöltä, jolla ei ole mitään liiketoimintaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tilinpäätös on aika turhaa luettavaa yhtiöltä, jolla ei ole mitään liiketoimintaa.

        Viimeisen tilinpäätöksen mukaan liiketoiminnan tulos oli 2000 % miinuksella. Samoin velkaantumisaste ja varsinkin lainan korot olivat ennätysluokkaa 50%,plus viivästyskorko 15%. Tilinpäätös voi olla turhaa luettavaa nille, jotka ei ole antaneet rahaa lainaan. Kemijärven kaupunki on lainannut, mutta ei peri korkoja. Toiset perivät sitäkin enemmän.

        Jos Boreal Bioref asetetaan konkurssiin, niin se ei ole turhaa luettavaa, kun lainatut rahat jäävät saamatta. Sillä olisi kunta esim. aurannut ja pitkään.

        Kun yhtiöllä ei ole liiketoimintaa, eikä omaisuutta, niin ei voi olla tulostakaan. Näin ollen jäljelle jää vain kuluja, mikä tietenkin tarkoittaa että likevoittoprosentti on miinuksella.

        Hankeyhtiöillä harvemmin on mainittavaa liiketoimintaa ja lainojen korkoprosentit ovat hurjia että tilinpäätökseen saadaan alijäämää verojen välttämiseksi.

        Biorefin tlinpäätös ei anna mitään uutta informaatiota mistään, koska tiedämme luvut jo etukäteen.

        Kun on perustettu yhtiö, niin sen pitää liiketoimintansa vuoksi tehdä tilinpäätös lain määräämällä tavalla. Tilinpäätöksessä todetaan tulot ja menot ja yhtiön taloudellinen tila.
        Yhtiön pitää maksaa yhteiskunnalle tuloksestaan veroa, jos kulloisenkin tilinpäätöksen tulos on positiivinen. Jos yhtiöllä on velkaa, eikä yritys suoriudu niistä lainanantajaa tyydyttävällä tavalla, niin velkojat hakevat yhtiötä tarvittaessa konkurssiin. Samoin voi tehdä myös verottaja, jos verosaatavia olisi.
        Biopoikien ottama erittäin korkeakorkoinen laina on siis verotustekniikkaa. Kun yhtiö on voimakkaasti tappiollinen, niin vältytään turhilta veroilta.Tuon perusteella on konkurssin pelko turhaa, kun verosaatavia ei ole. Palkkasaatavat eivät tule koskemaan Biorefiä, kun yhtiön johtoporras on ansaitulla eläkkeellä.
        Yrityksen toiminnan jatkuminen on taattu, kun yritykselle lainaa myöntäneiden ei vaikuta hakea firmaa konkurssiin, kun ei ole mistä ottaa.
        Tulot ovat olleet minimaaliset ja kulut tähtitieteelliset. Siksi tuhansien prosenttien toimintappio luo turvallisuutta. BoreaBioref on siis pokapohjalla.

        Niin voi kai sen päivän kuluttaa kertomalla itsestäänselvyyksiä ja ihmettelemällä tilinpäätöksiä.

        Hankeyhtiö on hankeyhtiö ja sijoituksissa on aina riski. Kyllä sen ymmärtävät Biorefiin sijoittaneet ja rahaa lainanneet. Tosin sijoitetut summat ovat vielä tässä vaiheessa "suolarahoja", kun ajattelee, että toteutuessaan tämä vaatisi miljardin verran rahaa.

        Boreal Biorefin päätoimiala on kaupparekisterin mukaan, paperin valmistus ja jalostus.
        Kun em. toiminta ei ole vieläkään käynnistynyt, voi rahoittajat hermostua äärimmilleen, kun viides vuosi yhtiöllä käynnistyi jo lupailun merkeissä. Kiinalaisten jäätyä vähintäänkin vähemmistöön ovat kemijärveläiset biohankepojat takaisin lähtökuopissaan ja yhä syvemmällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin voi kai sen päivän kuluttaa kertomalla itsestäänselvyyksiä ja ihmettelemällä tilinpäätöksiä.

        Hankeyhtiö on hankeyhtiö ja sijoituksissa on aina riski. Kyllä sen ymmärtävät Biorefiin sijoittaneet ja rahaa lainanneet. Tosin sijoitetut summat ovat vielä tässä vaiheessa "suolarahoja", kun ajattelee, että toteutuessaan tämä vaatisi miljardin verran rahaa.

        Se kai tässä suurin itsestäänselvyys on että mikäli yhtiö ei suoriudu veloistaan.se menee nurin. Tilinpäätös tulee kertomaan paljon yhtiöstä.jolla ei ole tuloja.
        Rautateiden hankeyhtötkin laskuttavat asiakastaan ja sen vuoksi pysyvät pystyssä.
        Ketä Huuhaa on laskuttanut ja kuinka paljon. Se nähdään pian. Onko viimeinen tilinpäätös käsillä.

        Kempan talousnerot taas vauhdissa :D

        On teillä murheet!
        Eikö siinä naapurin Topin kyttäämisessä ole tarpeeksi tekemistä?
        Tai täytä ristisanatehtäviä vai onko ne liian vaikeita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se kai tässä suurin itsestäänselvyys on että mikäli yhtiö ei suoriudu veloistaan.se menee nurin. Tilinpäätös tulee kertomaan paljon yhtiöstä.jolla ei ole tuloja.
        Rautateiden hankeyhtötkin laskuttavat asiakastaan ja sen vuoksi pysyvät pystyssä.
        Ketä Huuhaa on laskuttanut ja kuinka paljon. Se nähdään pian. Onko viimeinen tilinpäätös käsillä.

        Jos yrityksellä ei ole liiketointaa eikä omaisuutta, niin ei konkursilla ole mitään merkitystä. Se on lähinnä vain muodollisuus ja konkurssipesä raukeaa automaattisesti, kun jakamista ei ole.

        Hankeyjtiö on hankeyhtiö. Jos hanke ei toteudu, niin ei yhtiötäkään tarvita.

        Sama laki pätee kaikkiin osakeyhtiöihin elikkä osakeyhtiölaki. Ei sielä erotella erikseen hankeyhtiöitä ja tavallisia osakeyhtiöitä. Ainoa pieni poikkeus on asunto-osakeytiö.
        Yhtiön hallitus vastaa aina yhtiöstä. Jos esim. tuottanut tahalisesti tappiota yhtiölle niin hallituksen jäsenet ovat henk.kohtaisessa vastuussa tappioista...että näin ...myös tilintarkastajalla on vastuunsa. Onko tarkastus puuttunut asiattomaan menoon yrityksessä ?

        Tuo on taas täysin yhtiön omistajien ja rahoittajien välinen asia. Ei hallituksen jäsenet automaattisesti ole henkilökohtaisessa vastuussa, Vain silloin jos on tapahtunut väärinkäytöksiä tai rikollista toimintaa voi hallituksen jäsenet joutua henkilökohtaiseen vastuuseen ja silloinkin vain oikeusprosessin kautta.

        Hankeyhtiö on hankeyhtiö. Hanke voi toteutua tai sitten ei.

        Jos kysymyksessä olisi hankeyhtiö, niin yhtiön rekisteritiedoissa ei lukisi päätoimialana paperin valmistus ja jalostus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kysymyksessä olisi hankeyhtiö, niin yhtiön rekisteritiedoissa ei lukisi päätoimialana paperin valmistus ja jalostus.

        Kuinka niin? Sehän on ainoa oikea toimiala sellutehdashankkeelle. Olisi sääntöjen vastaista ilmoittaa jokin muu toimiala, kuin pääasiallinen toimiala.

        Miten luulet, että ympäristöluvan hakeminen olisi onnistunut, jos tomiala olisi ilmoitettu väärin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on taas täysin yhtiön omistajien ja rahoittajien välinen asia. Ei hallituksen jäsenet automaattisesti ole henkilökohtaisessa vastuussa, Vain silloin jos on tapahtunut väärinkäytöksiä tai rikollista toimintaa voi hallituksen jäsenet joutua henkilökohtaiseen vastuuseen ja silloinkin vain oikeusprosessin kautta.

        Hankeyhtiö on hankeyhtiö. Hanke voi toteutua tai sitten ei.

        Höpö,höpö...Jos satojatuhansia on syydetty ja käytetty mm. johtajien palkkoihin ja palkkiohin ja yhtiö hakkaa tappiota niin silloin syntyy ns"väärinkätöksiä" ? Yhtiön etuja on loukattu tietoisesti ???? Ja toisaalta rahojen hankinnat yhtiölle ? Jokuhan niistä lainoista on aina vastuussa vai ? Tää ns. hankeyhtiö ei poikkea muista osakeyhtiöistä. Kysykääpä viisaimmilta yritysasiantuntijoilta. Turha se on kaunistella.

        Yritystoimintaan ja sijoittamiseen liittyy aina riski. Uuden toimintaa aloittavan yrityksen riski epäonnistua on suuri. Ei siinä ole mitään ihmeellistä.

        Kyllä yritysasiantintijat tämän ymmärtävät, mutta näköjään maalikot eivät.

        Niin mikä riski ? Muutaman satasen per ukko sijoittaneet yhtiöön. Kenen rahoilla on touhuiltu ? Joku niistä lainoista joutuu vastaamaan. Joko herrat itse tahi sit ne jokka lainanneet verorahoja. Ei kait ilmasta rahaa muukkaan saa ?? Ei siinä kaksista asiantuntijaa tarvi olla ?

    • Anonyymi

      No niin eiköhän laiteta jo tämän satukirjan kannet jo kiinni

    • Anonyymi

      BorealBiorefin satu on ohi vain konkurssin kautta. Siihen saakka selitellään sujuvasti.

      • Anonyymi

        Niinpä, persaukiset ei voi muuta kuin haaveilla tehtaista, ne on toiset tahot jotka niitä rakentaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, persaukiset ei voi muuta kuin haaveilla tehtaista, ne on toiset tahot jotka niitä rakentaa.

        Taitaa sullakin vielä itku ja hammasten kiristely olla edessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa sullakin vielä itku ja hammasten kiristely olla edessä.

        Viimeistään seuraavalla hallituskaudella alkaa totuus paljastumaan koska silloin saadaan oikeistohallitus.
        Loppuu syrjäseutujen paapominen ja tukirahojen levittely . Lappi on huonossa kurssissa eteläsuomesa ovat sitämieltä että rahat tarvitaan itse.

    • Anonyymi

      Jos emme saa tehdasta!!!! Kuka on sanonut että saamme tehtaan??? No HöpöHeikki. Sen ken tuollaisen amatööritahtailijan puheita uskoo, tai on uskonut, joutuu pettymään ja raskaasti. Kemijärven sellutehdaskonsortio on ollut alan ammattilaisille naurun aihe jo ihan alusta saakka (kun Bioref) 2016 julkistettiin. Viidettä vuotta lupailua ja tehdaspäätöksen siirtoa useampaan kertaan vuodessa. Rahaa on palanut ja miljoonavelkoja otettu. On siis saatu jotain konkreetista aikaankin.

      • Anonyymi

        Ja vasemmistoliitto ja vihreät vastustaa hakkuiden lisäsystä. Tee siinä sitten tehas tänne ?? Mitä sanoo massaliikkeen airueet tähän ??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja vasemmistoliitto ja vihreät vastustaa hakkuiden lisäsystä. Tee siinä sitten tehas tänne ?? Mitä sanoo massaliikkeen airueet tähän ??

        Vasemmistoliiton sanomisilla ei tässä ole mitään merkitystä, kun ei ole rahaa tehtaan tekoon, niin kaikki muu on täysin toisarvoista. Höpö ei ole kyennyt saamaan rahoitusta mistään tehdasta varten. Siinä on kaiken alku ja loppu, persaukiset ei mitään rakentele.

    • Anonyymi

      Tänään ilmestyneessä Metsäliiton Viesti lehdessä oli artikkeli Kemin biotuotetehtaasta jossa mainittiin mm. päälaiteneuvottelujen olevan jo käynnissä. Samoin tehtaan layout on jo päätetty eli tehtaan osastojen sijoitukset.

      Miten lie Hessun tehtaan osalta? Taitaa paalupaikka karata käsistä jos sitä koskaan on ollutkaan.

      • Anonyymi

        Laiteneuvottelut on tehty jo aikapäiviä sitten!

    • Anonyymi

      Layout on Heikin kertoman mukaan tehty jo vuonna 2015. Ja toisaalta varsinkin sen jälkeen kun Camce tuli kehiin, niin ensimmäisenä yleensä"leikkari" esitellään. SITÄ EI OLE NÄHNYT KUITENKAAN VIELEÄ KUKAAN. Ilmeisesti sitä SIIS ei ole ehditty suunnittelemaan. (vaatii rahaa) Ympäristöluvan saa ehdollisena pelkillä päästölukemilla. AVI ei ole vaatinut lupaa myönnettäessä muuta kuin sijainnin ja tonnimäärät kemikaaleilta. Virtaamat ja virtausmallinnoksen.
      Liikesalaisuuteen on turha vedota, kun layout on tiedotustilaisuuksissa yleensä nähätvillä, kuten kohta puolin Kemin tehtaasta saamme nähdä. Samalla saamme nähdä millä rytmilä sellutehdas rakentuu Suomessa, suomalaisin voimin.

      • Anonyymi

        Tiedätkö edes mitä layout tarkoittaa..heheheh?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedätkö edes mitä layout tarkoittaa..heheheh?

        Out viittaisi siihen et tehashomma on ulkoistettu ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedätkö edes mitä layout tarkoittaa..heheheh?

        Eikös se ole epäonnistuneesta Valko-Venäjän sellulinjasta kopioitu? Liekö hääppöinen?

    • Anonyymi

      Kemijärven kaupunki on luvannut rahoittaa Kemijärven rantaan tulevaa biosellutehdasta runsaammin nyt kun tehtaan rakentaminen on varmistunut.
      Purkuputken lisäksi kaupunki rakennuttaa Kallaan-altaan samassa yhteydessä.

      • Anonyymi

        Tuleeko allas halkoklaanin kohalle ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuleeko allas halkoklaanin kohalle ?

        Kallaan-allas tulee Isokylän väylään patoamalla. Kotajokisuun alapuolelle. Vrt layout, jossa altaan periaatepiirros on toteutettu Avin edellyttämällä tavalla. Tuo allas on ratkaiseva kemikaalien tasaiselle kuormitukselle Kemijärveen myös matalimman veden aikaan kevättalvisin.

        Kenen maita sen alle jää ? Kivat korvaukset tiedossa vai ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenen maita sen alle jää ? Kivat korvaukset tiedossa vai ?

        Kemijärven pintaa nostettiin 1965 3.lla metrillä. Siksi Kallaan.altaan alle jäävät maat ovat jokiyhtiön korvaamat, tai lunastamat.Yksityisille tuosta altaasta ei taida tulla tuloja. Kallaan.altaan kustannusvaikutus on luokkaa, 85 milj. e. Kaikki altaaseen liittyvä tekniikka nostaa biosellutehtaan kokonaiskustannuksia yli 15 %. Siksi vuodenvaihteen jälkeen ei ole kuulunut varmoja kommentteja biosellutehtaan ylimmältä johdolta, kun hinta.arvio on nyt noussut reilusti päälle miljardin. Vuosituotto olisi myös laskettava n. 400 000 tonniin, jotta Avin lupaehdot täyttyisivät.

        Tekeekö Avin päästörajavaatimukset siis Kemijärven biosellutehtaan kannattamattoman kalliiksi???
        Kaatuuko eurorahoitteinenkin Heikin luoma biosellutehdaskonsepti nyt Kallaan.altaaseen????
        Milloin uusin BorealBiorefin tilinpäätös on luettavissa esim. KAUPPALEHDEN sivuilta???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kemijärven pintaa nostettiin 1965 3.lla metrillä. Siksi Kallaan.altaan alle jäävät maat ovat jokiyhtiön korvaamat, tai lunastamat.Yksityisille tuosta altaasta ei taida tulla tuloja. Kallaan.altaan kustannusvaikutus on luokkaa, 85 milj. e. Kaikki altaaseen liittyvä tekniikka nostaa biosellutehtaan kokonaiskustannuksia yli 15 %. Siksi vuodenvaihteen jälkeen ei ole kuulunut varmoja kommentteja biosellutehtaan ylimmältä johdolta, kun hinta.arvio on nyt noussut reilusti päälle miljardin. Vuosituotto olisi myös laskettava n. 400 000 tonniin, jotta Avin lupaehdot täyttyisivät.

        Tuo kaikki on vain spekulatiivista jutustelua, koska edelleenkään kukaan ei ole rahoittamassa tuota biosellua. Silloin nuo kaikki on toisarvoista jutustelua, koska persaukiset ei kykene missään olissa toteuttamaan rakennushanketta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo kaikki on vain spekulatiivista jutustelua, koska edelleenkään kukaan ei ole rahoittamassa tuota biosellua. Silloin nuo kaikki on toisarvoista jutustelua, koska persaukiset ei kykene missään olissa toteuttamaan rakennushanketta.

        Mutta Heikkihän kertoi siirtyneensä Euroopparahoitteiseen biosellutehtaan toteutusmalliin. Näin valuuttaheilahdukset eivät järkyttäisi korkokuluja ja kuukausiannuiteetti pysyisi suunnitellun tasaisena niinä ratkaisevina ensimmäisina tuotantovuosina, Näin tuotantokapsasiteettisidonnainen lyhennysmalli antaisi taloudellisen turvan omitajaportaalle ja samalla myös tehtaan työläisille, kuten Ruotsin valtionomisteisella kaivosteollisuudella on ollut taloustilanne kautta aikojen.
        Esim. MetsäGroupilla on vielä paljon opittavaa BorealBiorefin formaatista, jossa yksilön tarpeet ja tuotantotominnan turva koko lähiyhteisölle on asetettu etusijalle. Näin tehdaspaikkakunta saa kassaansa katetta kuntavelvollisuuksien hoitoon. Juuri tämän vuoksi Heikki palkittiin taannoin paikkakunnan hyväntahdonlähettiläänä ja aivan aiheesta.
        Kuka täyspäinen vielä jaksaa epäillä Kemijärven biosellutehtaan tuloa??? Kertoo paljon siitä kuinka ihmiset eivät ole perehtyneet nykyaikaiseen biosellutekniikkaan, eivätkä osaa lukea uutta tehtaan layoutia.

        Lässyti lässity jne.
        Kivaa kun on kestoaihe mitä voi provoilla päivittäin.

    • Anonyymi

      Tehdastyömaa käynnistyy Patokankaalla tuota pikaa. Jopa ennen pääsiäistä. Rakennustyöläiset asuttavat ensimmäisenä Kemijärven kaupungin hiljattain hankkiman entisen Tohmon vanhainkodin. Näin kunnan investoinnit lähtevät viimeinkin poikimaan tuloksekkaasti. Kyllä kunnan liikemiehet osaavat sijoittaa kunnan kassan ylimääräiset varat oikeaan paikkaan. Ja lämmittää tyhjillään olevia kerrostaloja, kun niihin viimeinkin asettuu vuokralaisia, jotka tarjoavat kunnalle tuhdin tulon. Kaupungin rahahuolet on kohta pitkäksi aikaa ohi.

      • Anonyymi

        ja konsultilta saa ostaa onnentunnetta?

    • Anonyymi

      Jos ihan oikeasti nämä taloustieteilijät astuisivat esiin anonyymi henkilöiden takaa, ei kempassa olisi ongelmia ja rahanpuutetta!

      Tulkaa rohkeasti esiin ja antakaa taitonne ja tietonne niin eiköhän päästä nousukiitoon tässäkin kylässä!

      • Anonyymi

        No nehän istuu kaupunkin päättävissä elimissä . Nehän tunnetaan - Kato kaupunkin sivuilta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      62
      5992
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      24
      3774
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      232
      2076
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1830
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1269
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1256
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1049
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1000
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      929
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      878
    Aihe