Mitä tarkoittaa, jos nainen toivottaa hyvää ystävänpäivää???

Viime vuonna toivotti nainen minulle hyvää ystävänpäivää, vaikka ihan näkötuttuja ollaan ja jutellaan lyhyen hetken silloin, kun nähdään 1-4 kertaa kuukaudessa suurinpiirtein.
Tuskinpa se tarkoittaa, että olen naiselle ystävä.
Ystäväksi pääsemiseksi vaaditaan kyllä vähän enemmän, eikä naisen ystäväksi niin helposti edes pääse.
Ystävyyshän tarkoittaa jonkinverran yhdessäoloa, mutta meikäläisen kanssa ei nainen ole halunut oikein aikaa viettää.
Oletan, että nainen nyt vaan toivottaa kohteliaisuudesta miehelle, joka on nyt tullut tutuksi.
Loppukaneetti on, että nainen nyt vaan toivottaa hyvää ystävänpäivää ihan kohteliaisuuttaan, vaikkei kyllä toivottanut muille takana tulleille miehille tai naisille.
Tosin eivät he ole jutelleet naisen kanssa hänet nähdessään.
261865
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

No se nyt ei välttämättä tarkoita sen enempää, kuin että nainen toivottaa hyvää päivää.
Ei kannata kuvitella liikoja.

Äänestä

Tarkoittaa sitä että voisi hyväksyä sinut kaverikseen.

Äänestä

Mikäli ei spontaanisti toivota kaikille tutuille voi sillä olla suurempi merkitys. Enemmän kyseessä on rakastavaisten päivä, eli jonkinlaista ihastusta voi olla taustalla. Harvempi suomalainen muistaa ystäviään ystävänpäivänä vaikkakin se täällä enemmän onkin yleisemmin ystävien muistamiseen. Useimmat tyytyvät sosiaalisen median välityksellä toivottamaan tuttaville kaikkea, oli kyseessä pohjois-amerikan kiitospäivä tai juutalaisten hanukka, toisille samat päivät ova hyvä tekosyy mennä ravintolaan juomaan (pelkkä tavallinen maanantai ei esim. kelpaa).

Äänestä

Tuo ystävänpäivän toivottelu taitaa olla vain pelkkä kohteliaisuus. Ei tuota kannata ruveta enempää pähkäilemään.

Äänestä
  • Mutta ei niitä aivan jokaiselle vastaantulijalle anneta ystävänpäivä kohteliaisuuksia, joku merkitys on kuitenkin...

    Eräästä vanhasta musiikista tuli mieleen, piti kysyä amerikkallaisilta kerran apua, on amerikkalainen levy, ostin Atlantic Recordsilta tämän, piti kysyä amerikkalaisilta mitä tämän kappaleen ihmeelliset sanonnat alussa tarkoittavat: Twisted Sister - I'll Take You Alive, selittivät, eivät osanneet itsekään kertoa mitä, mutta "is setting up some kind of bomb" :D

    https://www.youtube.com/watch?v=yiP_QNjrOSA

    Erilaisia musiikkeja on mukava kuunnella vaihtelu virkistää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta ei niitä aivan jokaiselle vastaantulijalle anneta ystävänpäivä kohteliaisuuksia, joku merkitys on kuitenkin...

    Tuo levy missä on tuo Twisted Sisterin kappale, sen tilaaminen oli erikoista, soitin Fazer musiikille aikoinaan, ne ottivat yhteyttä toimistoon ulkomailta kun heillä ei ollut, tuli laivalla 3kk noin kesti Atlantic Recordsilta amerikasta tuli tuo musta jenkkiversio tuosta levystä Twisted Sister - You Can't Stop Rock'N'Roll :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta ei niitä aivan jokaiselle vastaantulijalle anneta ystävänpäivä kohteliaisuuksia, joku merkitys on kuitenkin...

    Eräästä vanhasta musiikista tuli mieleen, piti kysyä amerikkallaisilta kerran apua, on amerikkalainen levy, ostin Atlantic Recordsilta tämän, piti kysyä amerikkalaisilta mitä tämän kappaleen ihmeelliset sanonnat alussa tarkoittavat: Twisted Sister - I'll Take You Alive, selittivät, eivät osanneet itsekään kertoa mitä, mutta "is setting up some kind of bomb" :D

    https://www.youtube.com/watch?v=yiP_QNjrOSA

    Erilaisia musiikkeja on mukava kuunnella vaihtelu virkistää.

    Jokaista vastaantulijaa ei edes ehdi noteeraamaan, eikä tietysti tervehtimään. Ei ole kovin realistista. Puolitutuille voi tietysti heilauttaa tervehdyksen.

    Usein bändien sanoituksista ei saa selvää, jopa sanoista ei saa selvää. Niillä saattaa olla jokin sanoma, joka avatuu vain heille itselleen ja sillä on heille syvempi merkitys. Arvailuksi menee. :)

    Äänestä

Ei tarkoita mitään. Naisten toivottelut rumille miehille ei tarkoita mitään.

Äänestä
  • Sitä minä juuri ajattelinkin. Eihän nainen niin hullu ole, että hyväksyisi rumaa miestä ystäväksi.
    Varmaan vaan halusi ilahduttaa ruman miehen päivää, että paistaa se aurinko ruman miehen risukasaankin kerran vuodessa muutaman sekunnin ajan.
    Tällekin naiselle on olemassa komeampi mies, kun se sieltä ajallaan naisen elämään tulee.

    Äänestä

Vuoden olet tätä pähkäillyt? :D Taisi säälistä toivotella.

Äänestä
  • Vuosien jälkeenkin saattaa jotkut asiat jäädä vaivaamaan, saattavat hetkeksi unohtua elämän virrassa kunnes aivot päättävät muistaa kyseisen tapahtuman.

    Äänestä

Ystävänpäivätoivotus on neutraalitoivotus. Siinä ei ole mitään sen suurempaa ”rätinää”.

Äänestä
  • Huh, hyvä, voikin huokaista helpotuksesta, ettei tarvitse alkaa naiselle kukkapuskia kantamaan, kuten vakavassa parisuhteessa/ystävyys suhteessa.
    Laitan rahan mielummin johon pelikonsoli peliin, josta on iloa pitkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huh, hyvä, voikin huokaista helpotuksesta, ettei tarvitse alkaa naiselle kukkapuskia kantamaan, kuten vakavassa parisuhteessa/ystävyys suhteessa.
    Laitan rahan mielummin johon pelikonsoli peliin, josta on iloa pitkään.

    No ei jos ette seurustele :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huh, hyvä, voikin huokaista helpotuksesta, ettei tarvitse alkaa naiselle kukkapuskia kantamaan, kuten vakavassa parisuhteessa/ystävyys suhteessa.
    Laitan rahan mielummin johon pelikonsoli peliin, josta on iloa pitkään.

    Niin kannattaa. Naisestahan ei ole mitään iloa.

    Äänestä

  • Omasta mielestä ei.. joku jouluntoivotus on neutraali. Ystävänpäivää toivetaan ystäville vain.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Omasta mielestä ei.. joku jouluntoivotus on neutraali. Ystävänpäivää toivetaan ystäville vain.

    Samaa mieltä, ei tule tilanteita mieleen jossa olisin esim. asiakkaille tms. toivottanut ystävänpäivää mutta ennenaikaiset joulut kyllä. Näin perjantaisin saatan toivottaa viikonloppuja, en edes hyviä kun ei voi tietää onko siinä mitään hyvää vai joutuuko toinen vielä lauantaina töihin. Ei juolahda edes mieleeni toivottaa ystävänpäivää ellei kyseessä ole jokin anti-hetero-läppä.

    Mä olen kyllä toivottanut tuntemattomille vanhuksille hyvää ystävänpäivää ja voi kuinka he ilostuttavat. Saattaa olla ettei elämässä ole enää ketään muuta toivottajaa kuin yksinäisyys. Mitä sitä pitää täällä aina pihtailla ”minähän en toivottele hyi hyi hyi!”
    Voi toivottaa mikäli se omaan persoonaan istuu!

    Mutta et toivota nuorille ihmisille hyvää ystävänpäivää joilla ei saata olla elämässään ketään muuta koska voivat vastaanottaa ja suhtautua toivotukseen väärin? ;P

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mä olen kyllä toivottanut tuntemattomille vanhuksille hyvää ystävänpäivää ja voi kuinka he ilostuttavat. Saattaa olla ettei elämässä ole enää ketään muuta toivottajaa kuin yksinäisyys. Mitä sitä pitää täällä aina pihtailla ”minähän en toivottele hyi hyi hyi!”
    Voi toivottaa mikäli se omaan persoonaan istuu!

    Samoin minä toivotan tuntemattomille koiranomistajille hyvää ystävänpäivää ja tietenkin koirille.
    Koira on ihmisen paras ystävä!

    Äänestä

No joo. Se oli kosinta tollo! Se halua sinut miehekseen etkä tajunnut
Se rakastaa sua palavasti ja nyt se itkee kun et reagoinut!

Voi herran tähden näitä suomalaisia juntteja. Jos kaupan kassa kohteliaasti sanoo hyvää päivää niin nämä tulkitsee sen joksikin viestiksi syvempään tuttavuuteen. Normaalia kohteliaisuutta ja ystävällisyyttä tulkitaan joksikin seksikutsuksi! Miten tolloja voi olla olemassa!
Luullaan ja aletaan kuvitella vaikka mitä jos toinen uskaltaa katsoa silmiin tai hymyillä tai toivottaa sitä hyvää ystävänpäivää. Suomalaiset on kyllä todella, todella toivottomia rehupuntteja. Huokaussss....

Äänestä
  • Se oli kosinta tollo! hahah niimpä, kannattaakohan tuollaisen tollo-tommin kanssa sitten mennä naimisiin ollenkaan kun muutenkin ruma ja itsekäs kuin Brad Pitt :)

    Äänestä

  • Mitä tarkoittaa jos nainen toivottaa loppukuusta hyvää karkauspäivää. Vastaanko antamalla hamekankaan vai sormuksen?

    Äänestä

Sillä tekee mieli suklaata ja yrittää jekuttaa sinut antamaan sitä ilmaiseksi.

Äänestä

Minä toivotin ensimmäisen ja viimeisen kerran hyvää ystävänpäivää kadulla vastaantulleelle naiselle.
Sain naiselta selvän vastauksen: Painu vittuun siitä.

Äänestä
  • Ei ole kovinkaan uskottavaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Viime vuonna toivotti nainen minulle hyvää ystävänpäivää, vaikka ihan näkötuttuja ollaan ja jutellaan lyhyen hetken silloin, kun nähdään 1-4 kertaa kuukaudessa suurinpiirtein.
Tuskinpa se tarkoittaa, että olen naiselle ystävä.
Ystäväksi pääsemiseksi vaaditaan kyllä vähän enemmän, eikä naisen ystäväksi niin helposti edes pääse.
Ystävyyshän tarkoittaa jonkinverran yhdessäoloa, mutta meikäläisen kanssa ei nainen ole halunut oikein aikaa viettää.
Oletan, että nainen nyt vaan toivottaa kohteliaisuudesta miehelle, joka on nyt tullut tutuksi.
Loppukaneetti on, että nainen nyt vaan toivottaa hyvää ystävänpäivää ihan kohteliaisuuttaan, vaikkei kyllä toivottanut muille takana tulleille miehille tai naisille.
Tosin eivät he ole jutelleet naisen kanssa hänet nähdessään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu