Talvet muuttuu lumettomiksi!

Anonyymi

Etelä ja keski-suomessa. Tämä ilmastoasiantuntioiden ennustus on nyt totta. Ilmastonmuutos etenee kiihtyvää vauhtia ja ääri-ilmiöt lisääntyy.

70

274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mun ennuste on että vuoden kuluttua lunta on eteläsuomessa 35 senttiä.

      • Anonyymi

        Mun ennuste on vuoden päästä yli puoli metriä eteläsuomessa lunta.

    • Anonyymi

      Höpö höpö! Mahtoi olla ilmastonmuutos voimissaan 1696, kun tällaisia "ääri-ilmiöitä" esiintyi:

      "Tammi- ja varsinkin helmikuussa 1696 Pohjois-Euroopassa vallitsivat vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämpimät säät. Niinpä 2. helmikuuta Tukholmassa kasvoi jo sormen pituista ruohoa, ja 11. helmikuuta jäät lähtivät Etelä-Suomen järvistä. Monet talonpojat ryhtyivätkin jo kylvötöihin. Mutta maaliskuun 7 päivänä alkoivat kovat pakkaset uudestaan ja tuhosivat sen, mikä oli jo kylvetty. Runsas lumentulo aiheutti lisäksi keväällä valtavat tulvat. Kylvöt myöhästyivät ja kesällä satoi kaatamalla. Paha halla iski jo 19. elokuuta."

      • Anonyymi

        Siinä on jälleen kerran eräs persu joka ei tiedä eroa sanojen ilmastonmuutos ja säänmuutos välillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä on jälleen kerran eräs persu joka ei tiedä eroa sanojen ilmastonmuutos ja säänmuutos välillä.

        Tarkoitat tietenkin aloittajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä on jälleen kerran eräs persu joka ei tiedä eroa sanojen ilmastonmuutos ja säänmuutos välillä.

        Sinä olet eräs joka et ymmärrä ettei ole vuodet veljiä keskenään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet eräs joka et ymmärrä ettei ole vuodet veljiä keskenään.

        No eihän ne vuodet olekkaan veljiä keskenään, vai ovatko muka. Ilmastonmuutos ja säänmuutos ovat eri asioita, kuten jo 1980-luvulla tämä todettiin. Etkö ymmärrä.

      • Anonyymi

        Ruista ei istutettu tammikuussa kuten 30 luvulla ja 4 lumetonta talvea ei ole vielä nähty liki 100 vuoteen.
        Ilmasto on selvästi muuttunut ja vanhempia ihmisiä haastatellessa joka sukupolvi on sanonut samaa oliko syntynyt milloin tahansa.
        Ei kukaan tuskin ole koskaan kieltänyt ilmaston muuttumista.se ei kuitenkaan ole ilmeisesti persujen syytä kun täällä aina se vedetään esille,kiihkoa sais hiukan vähentää kun sekin nostaa lämpöä ainakin paikallisesti.
        Tiede tutkii ja havainnoista yritetään ennustaa tulevaa,vaikka vaikeaa se on joka on todistettu viimeisten 50 vuoden aikana miten tieteellisten havaintojen pohjalta tehdyt ennusteet ovat menneet pahasti metsään.Myös ne ennusteet jotka perustuvat nykytilanteeseen josta otetaan esimerkki että näin se jatkuu kuten nyt näemme,sillä luontaisten syklien mukaan muutokset ovat vaikeasti ennustettavia.
        Aiheeseen perehtyminen syvemmin vie entistä enemmän kysymysviidakkoon jo pelkästään IPCC laajan raportin lukeminen herättää ison joukon kysymyksiä ennusteiden olettamuksesta ja pakko myöntää jokaisen että riittävää tietoa ilmaston muutoksen suunnasta ei ole kellään ja jotka uskovat lämpenemiseen jyrkästi suunnan olevan kuitenkin selvä.
        Ikävä kun tässäkin asiassa on niin paljon asenteellista jopa tiedepiireihin asti,että jopa poliittinen suuntaus sotketaan asiaan.
        Olisi jokaisen täälläkin tutkia eri kantoja ja jäädä rehelliseksi tiedonjanoiseksi etsijäksi kuten tiedemies,joka tutkii yhtä osaa ilmastonmuutoksesta.
        Olen lukenut ja tutkinut aihetta paljon jo vuosia mielenkiinnosta ja on sanottava että minä en tiedä ihmisen osuudesta ilmaston muutokseen globaalilla tasolla onko sillä merkitystä,mutta sen tiedän että jos todellista tietoa haluaa niin sitä ei populismista löydy,jotka lobbaavat tarkoitusperiään sen varjolla.
        Yle on yksipuolisuuden populismin huippu joka tietysti johtuu toimittajakunnan omasta ideologiasta .Tiedevastainen kehitys keskustelussa kun suljetaan alkaa yhden totuuden aika.

    • Anonyymi

      Yhdestä talvesta ei voi tehdä mitään päätelmiä ilmaston muutosten suhteen. Ilmasto kun on määritelmän mukaan 30 vuoden keskiarvo säätilastoista.

      Onneksi nämä säätilastot ovat nähtävissä:
      https://www.ilmatieteenlaitos.fi/tilastoja-vuodesta-1961

      Tuolta kun katsoo esimerkiksi Helsingin keskilämpötiloja kuukausittain tai vuodenajoittain tai koko vuodelta niin näkee, että viimeinen 30 vuotta on ollut keskimäärin reilusti lämpimämpi kuin sitä edellinen 30 vuotta. Tämä pätee niin vuodenajoittain kuin koko vuodenkin osalta. Vain kesäkuun osalta tuota muutosta ei ole suoraan kuvasta näkyvissä.

      • Anonyymi

        Siinä on sitten toinen persu joka ei tiedä eroa sanojen ilmastonmuutos ja säänmuutos välillä.

      • Anonyymi

        Olet voinut katsoa vain hatusta vedetyillä korjauksilla muokattuja Helsingin tuloksia.
        Kaupunkilämpö ja mittauspaikan siirto yhtä hölmöön paikkaan kuin mitä Kaisaniemi oli, on korruptoinut Helsingin tulokset. Niillä ei ole arvoa todisteina.

        Tuon saman ilmiön näkee samalta sivustolta myös muiden Etelä- ja Keski-Suomen paikkakuntien kohdalla. Myös sellaisten, jotka eivät viimeisten vuosikymmenien aikana ole merkittävästi muuttuneet mihinkään suuntaan,

        Onko muuten kaupunkien energiankulutus lisääntynyt vai vähentynyt viimeisten muutaman kymmenen vuoden aikana?

      • Anonyymi

        30 v. on asiassa täysin mielivaltainen ja hatusta vedetty ajanjakso. Mitään tieteellisiä perusteita sille ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        30 v. on asiassa täysin mielivaltainen ja hatusta vedetty ajanjakso. Mitään tieteellisiä perusteita sille ei ole.

        Sille on sekä tieteelliset että historialliset perusteet. Tuo 30 vuoden vertailujakso päätettiin jo vuonna 1934 WMO:n Wiesbadenin kokouksessa, jolloin ilmaston lämpenemistä ei vielä kukaan arvellut olevan tapahtumassa. Enemmän tästä aiheesta on keskusteltu otsikolla "Ilmastosta säähän on matkaa 30 vuotta" jonka nostan esille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuon saman ilmiön näkee samalta sivustolta myös muiden Etelä- ja Keski-Suomen paikkakuntien kohdalla. Myös sellaisten, jotka eivät viimeisten vuosikymmenien aikana ole merkittävästi muuttuneet mihinkään suuntaan,

        Onko muuten kaupunkien energiankulutus lisääntynyt vai vähentynyt viimeisten muutaman kymmenen vuoden aikana?

        Samaan syssyyn voi miettiä, onko merien lämpötila noussut?

    • Anonyymi

      Saattaa olla tai sitten ei. Joka tapauksessa on selvää, että hiilidioksidilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa Vielä vähemmän johtuvat ääri-ilmiöt siitä.

      Sään ja ilmaston ääri-ilmiöt (myrskyt, paahtavat helteet, tulvat ...) kärjistyvät sitä enemmän mitä vähemmän ilmassa on pienhiukkasia.
      Juuri pienhiukkaset (tiivistymsytiminä) nopeuttavat palautumista "normaalimpaan" olotilaan.
      Jos pienhiukkasia on niukasti, etenee epätaspaino pidempään ennen kuin se purkautuu myrskynä.

    • Anonyymi

      Yötä päivää jatkuvien lumenajo-kuorma-autokolonnien maksajat kiittää. Ja luonto.

    • Anonyymi

      Uutisointi on tarkoitushakuista. Yksi esimerkki. Lehdessä oli juttu siitä että ensimmäistä kertaa vuodesta -94 hiihdetty Finlandiahiihto jouduttiin perumaan lumenpuutteen takia. Jutun lopussa vielä pakollinen ilmastouskontunnustus. Asiallisempi kirjoitus olisi maininnut että ensimmäinen hiihto oli tarkoitus järjestää -93 mutta lumenpuutteen takia hiihto toteutui vasta seuraavana vuotena.

      • Anonyymi

        No voi sentään. Nytkö huomasit että toimittajat värittävät uutisiaan?

        Toimittajien tehtävä on paisuttaa uutisten raaka-aineista stoorerja niin että media myy ja mediaan saadaan myytyä mainoksia. Suuri osa uutisoinnista on ihmisille viihdettä. Tämä koskee tietenkin myös ilmastoon ja säähän liittyviä uutisia. Ei siis pidä ihmetellä kun odotettavissa olevan tuulisen päivän ennusteessa puhutaan hirmumyrskystä.

        Luotettavaa tietoa ilmastoon liittyvistä asioista ei löydy toimittajien kirjoittamista uutisista eikä apurahoja kinuavien tutkijoiden lehdistötiedotteista. Pitää itse kaivaa esille alkuperäiset vertaisarvioiduissa tiedelehdissä tehdyt julkaisut aiheesta niin pääsee lähemmäs sitä mitä aiheesta tällä hetkellä oikeasti tiedetään. Silloinkin on katsottava mitä tutkija itse julkaisussaan päättelee ja mahdollisesti ennustaa tulevaisuuden osalta tapahtuvaksi eikä kuvitella että jonkun politiikkaa tekevän blogikirjoittajan tai tubettajan näkemys kyseisen julkaisun perusteella tehtävistä ennusteista tai päätelmistä olisi mitenkään paikkansapitävä.

        Siksi tuota LINKKI TAI VALEHTELET kommenttia käytetään. Jotta siis palstalla esitetyt väitteet olisivat tarkistettavissa olevia eikä tarkoitushakuisia vääristelyitä alkuperäisistä tutkimustuloksista.

      • Anonyymi

        Tuossa tuli kaamea näppisvirhe. Ilmeisesti aamukankeutta aivoissa. Vuodet olivat todellisuudessa 1973 ja 1974.

      • Anonyymi

        Entäs pirkanhiihto tai tervahiihto?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kuka tarvii lunta ja pakkasta?

      • Anonyymi

        Ei kukaan.
        Alarmisteja vaan harmittaa, kuin ihmiset ovat tehneet valtavia säästöjä lämpimien kelien takia.
        Ihanne lämpöhän olisi n. 25 päivällä ja 20 yöllä, ympäri vuoden.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan.
        Alarmisteja vaan harmittaa, kuin ihmiset ovat tehneet valtavia säästöjä lämpimien kelien takia.
        Ihanne lämpöhän olisi n. 25 päivällä ja 20 yöllä, ympäri vuoden.

        Tässä teille ilmastohörhöt tietoutta lumettomista talvista maassamme jo vuodesta 1850:
        https://www.youtube.com/watch?v=cP5aa77GASY

    • Anonyymi

      Suomessa ilmasto on nyt noin pari astetta lämpimämpi kuin 1970-luvulla. Kun keskiarvo on noussut niin vähälumisia talvia on entistä useammin. Lumisiakin talvia silti tulee vielä ihan varmasti.

      Lämpeneminen on ollut erittäin nopeaa viimeisten 30 vuoden aikana eikä se ole voinut johtua hiilidioksidista, ei sitten millään. Minulla on neuvo, miten ehkä voitte päästä jyvälle tästä helpolla tavalla. Googlatkaa "Milankovicin jaksot". Tulee Wikipedian suomenkielinen artikkeli. Wikipedian suomenkielisten juttujen taso on kirjava, mutta tämä on hyvä, asiallinen ja kansantajuinen - eikä se todellakaan ole mitään "denialismia". Juju tässä on, että kyseinen artikkeli ei suoraan koske meneillään olevaa ilmastonmuutoskohua joten se on pudasta ilmastotiedettä. Milankovicin jaksot ovat sinänsä kiistanalainen teoria, mutta juttu kertoo miten tutkijat olettavat jaksojen aiheuttavan suuria ilmastonmuutoksia. Se on varsin valaisevaa ja jos sen ymmärtää niin se voi muuttaa perin pohjin ahdistuneetkin ajatukset.

      • Anonyymi

        Mikä ihmeen lämpeneminen?
        Missä se ilmenee?
        Mitään lämpenemistä ei ole havaittavissa.

    • Anonyymi

      Ette te vaahtosammuttimen kokoiset asjantuntijat tietenkään muista mitään edes 1970-l. talvista.

      Ei mitään erikoista ole tässäkään talvessa, jos pitemmällä katsannolla tarkastellaan.

    • Anonyymi

      Eikös sen pitänyt kestää 30 vuotta ennenkuin voidaan olla varmoja?

    • Tämä talvi on ainakintähän asti ollut toiseksi lämpimin 140 vuoteen, ennätys oli sekin 2000-luvulla.

      Syy? Tietysti kaikessa muissa muttei ihmisissä... Ei tietenkään, eli jatketaan kuten ennenkin.

      • Anonyymi

        Syy ihmisen aiheuttamissa päästöissä. Siitä ei minulla uepäilystä.

        Epäilystä sen sijaan on siitä, mitä lämpenemisen pysäyttämiseksi on suunniteltu. Niissä pitäisi maksimoida toimien teho eikä yrittää nyhertää meidän jo varsin pieniä päästöjämme olemattomiksi meille haitallisin seurauksin samaan aikaan kun Intia ja Kiina puskevat hiiltä taivaalle estoitta.

      • Anonyymi

        Missä tämä talvi on ollut lämpimin 140 vuoteen?
        Taas pelkkää propagandaa ilman mitään näyttöä. Todella uskottavaa, kuten alarmistien löpinät yleensäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä tämä talvi on ollut lämpimin 140 vuoteen?
        Taas pelkkää propagandaa ilman mitään näyttöä. Todella uskottavaa, kuten alarmistien löpinät yleensäkin.

        Talvikuukausiksi luetaan pohjoisella pallonpuoliskolla joulu-, tammi- ja helmikuu. Tämän talven sään (ei siis ilmaston vaan sään) mahdollinen ennätyksellisyys lämpötilan osalta jossakin päin maailmaa selviää vasta kun on käytettävissä mittaustulokset koko helmikuulta. Nyt ollaan vasta helmikuun 21. päivässä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Missä tämä talvi on ollut lämpimin 140 vuoteen?
        Taas pelkkää propagandaa ilman mitään näyttöä. Todella uskottavaa, kuten alarmistien löpinät yleensäkin.

        Saksassa, toiseksi lämpimin talvi vuodesta 1881. Lämpimin talvi oli sekin 2000-luvulla.

    • Anonyymi

      Ilmasto on ollut lämpötilojen suhteen jatkuvassa muutoksessa. Välillä lämpenee ja siten taas kylmenee - eiks vain.

      Nyt on ollut lämpenemisjakso, mutta CO2:n osuutta siihen on varmasti ylimitoitettu.

      Riittää kun katsoo ketkä siitä eniten kimpoilee - noi eri vasemmistolaiset pissikset ja tuhkaluukkumiehet. Kova vasemmisto on aina valehdellut ja tekee varmasti niin nytkin.

      Nuria on taas laajasti aivopesty punavihreän koululaitoksen toimesta.

      • Oletko kuullutkaan jääkiekkomailakäyristä? Kannattaisi vähän lukea ennen kuin kirjoitelet täällä

      • Anonyymi
        yksi_ulkomaalainen kirjoitti:

        Oletko kuullutkaan jääkiekkomailakäyristä? Kannattaisi vähän lukea ennen kuin kirjoitelet täällä

        Minä olen kuullut ja lukenutkin. Ja nauranut. Tosin turhille asioille ei pitäisi nauraa. Kyseessä on todella huono vitsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen kuullut ja lukenutkin. Ja nauranut. Tosin turhille asioille ei pitäisi nauraa. Kyseessä on todella huono vitsi.

        Pyhän lätkämailateorian epäily on vakava vihapuherikos ja syyllinen tuomitaan uudelleenkasvatusleirille.

      • Anonyymi
        yksi_ulkomaalainen kirjoitti:

        Oletko kuullutkaan jääkiekkomailakäyristä? Kannattaisi vähän lukea ennen kuin kirjoitelet täällä

        Tarkoitat varmaan pitkän ajan lämpötilojen rekonstruktioita. Jo hieman vanhentunut luettelo sellaisista löytyy esimerkiksi tältä sivulta:

        https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_large-scale_temperature_reconstructions_of_the_last_2,000_years

        Kuten jo aiemmin mainittu Mann & al. on tehnyt tuon luettelon 36:sta julkaistusta tutkimuksesta kuusi kappaletta. Loput 30 ovat sitten muiden tutkijoiden tekemiä.

        Mannin lätkämaila ja 97% ovat palstan anonyyminä kirjoittavan lällättäjätrollin mieliaiheita joten sen itseään toistaviin avautumisiin ei kannata kiinnittää huomiota.

        97 kpl vertaisarvattuja tutkimuksia muuttaakin tilanteen aivan toiseksi. Kyllä nyt nauru maittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat varmaan pitkän ajan lämpötilojen rekonstruktioita. Jo hieman vanhentunut luettelo sellaisista löytyy esimerkiksi tältä sivulta:

        https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_large-scale_temperature_reconstructions_of_the_last_2,000_years

        Kuten jo aiemmin mainittu Mann & al. on tehnyt tuon luettelon 36:sta julkaistusta tutkimuksesta kuusi kappaletta. Loput 30 ovat sitten muiden tutkijoiden tekemiä.

        Mannin lätkämaila ja 97% ovat palstan anonyyminä kirjoittavan lällättäjätrollin mieliaiheita joten sen itseään toistaviin avautumisiin ei kannata kiinnittää huomiota.

        Epätoivoinen möläytys taasen alarmistilta pahimmasta päästä.

        Miksi lasketaan kylmästä notkahduksesta 1950-80?
        Siksi koska ei haluta huomiota jo 1850 alkaneesta lämpenemisestä ja erittäin lämpimistä 1920-50 luvuista.
        Se on käytännössä samaa kuin Mannin valehtelut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen kuullut ja lukenutkin. Ja nauranut. Tosin turhille asioille ei pitäisi nauraa. Kyseessä on todella huono vitsi.

        Ennen kun sinä kuolet, ovat vitsit jo vähissä, mutta jälkiläisillemme tätä jätettään ja HE tulevat syytämään meitä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat varmaan pitkän ajan lämpötilojen rekonstruktioita. Jo hieman vanhentunut luettelo sellaisista löytyy esimerkiksi tältä sivulta:

        https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_large-scale_temperature_reconstructions_of_the_last_2,000_years

        Kuten jo aiemmin mainittu Mann & al. on tehnyt tuon luettelon 36:sta julkaistusta tutkimuksesta kuusi kappaletta. Loput 30 ovat sitten muiden tutkijoiden tekemiä.

        Mannin lätkämaila ja 97% ovat palstan anonyyminä kirjoittavan lällättäjätrollin mieliaiheita joten sen itseään toistaviin avautumisiin ei kannata kiinnittää huomiota.

        Yksinkertaisin konsti on Google Earthillä katsominen. Jo siellä näkee,missä nykyisin on jäätä. Kuvat otettu näes kesäaikoina.

    • Anonyymi

      Jaakauvesta saakka on ilmasto lämmennyt ja jää vähennyt. Itsestäänselvä asia.

    • Lähes aikissa näissä kirjoituksissa on se perusvika, että kirjoittajat ovat ajastaan jäljissä kun luottavat median vanhentuneen tietoon. Jos teillä olisi nen tiedonlähteet ja vertailunmahdollisuudet joita minulla on, ei sellaista päätöntä kirjoittelu olisikaan. Nyt kyätettään kallisti "ruutia" ja aika ihan turhanpäivisiin kirjoituksiin ja väiettelyihin, joista ei asian vakavimmssa vaiheessa ole arvo eikä hyötyä.

      Faktoja on rittävästi, histooriatietoa on, mutta jotkut vetävät niistä mitä hullumpia johtopäätöksiä, kuten sellainenkin, ettei ihmiskunnalla ole mitään osuutta ilmaston lämpiämiseen.

      • Anonyymi

        Ennustusarvaukset tulevaisuuden säätiloista ovat parhaat todisteet ihmisen aiheuttamasta ilmastonlämpenemismuutoksesta.
        Toiseksi paras todiste on Hansenin ennustusarvaus kolmekymmenen vuoden takaa siitä että Pohjoisnapa on jäätön vuonna 2018. Niinhän siinä sitten kävikin.

      • Anonyymi

        Huuhaajuttuja voi kirjoittaa kuka tahansa. Jatka samalla linjalla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ennustusarvaukset tulevaisuuden säätiloista ovat parhaat todisteet ihmisen aiheuttamasta ilmastonlämpenemismuutoksesta.
        Toiseksi paras todiste on Hansenin ennustusarvaus kolmekymmenen vuoden takaa siitä että Pohjoisnapa on jäätön vuonna 2018. Niinhän siinä sitten kävikin.

        Olin 70-luvulla toistuvasti Etelägrönlannissa ja jäätikköretkeilläkin. Siellä missä oli silloin jäätikkö on nykyisin paljas kivikko laajasti sisämaahaan.

        Mutta joidenkin mielestä ilmastomuutos on vihreiden keksintö ja huuhaa.

      • Anonyymi
        yksi_ulkomaalainen kirjoitti:

        Olin 70-luvulla toistuvasti Etelägrönlannissa ja jäätikköretkeilläkin. Siellä missä oli silloin jäätikkö on nykyisin paljas kivikko laajasti sisämaahaan.

        Mutta joidenkin mielestä ilmastomuutos on vihreiden keksintö ja huuhaa.

        Oletko käynyt 70-luvun jälkeen vai mistä tiedät, että jäätikköä ei enää ole.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko käynyt 70-luvun jälkeen vai mistä tiedät, että jäätikköä ei enää ole.

        Katsoin Google Earthillä juuri samat paikat, joissa tehtiin 70-luvulla jäätikköretkiä.

        Aivan tismalleen samat paikat,joissa nyt on vain kivikko.

    • Anonyymi

      Ei riitä yksi lumeton talvi, eikä edes kymmenen.
      Pitää olla 30 vuotta putkeen.

      • Anonyymi

        Jos ennustetaan etukäteen että tulee 30 lumetonta talvea peräjälkeen niin kyllä tuon pitäisi denullekin kelvata todisteeksi ihmisen aiheuttamasta ilmastonlämpenemisestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ennustetaan etukäteen että tulee 30 lumetonta talvea peräjälkeen niin kyllä tuon pitäisi denullekin kelvata todisteeksi ihmisen aiheuttamasta ilmastonlämpenemisestä.

        Näkis nyt edes 2 peräkkäin ja koko Suomi eikä vain epämääräinen etelä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näkis nyt edes 2 peräkkäin ja koko Suomi eikä vain epämääräinen etelä.

        Tuolta https://www.ilmatieteenlaitos.fi/talvitilastot näkee, että hyvin harvoin on ollut kaksi lämmintä talvea peräkkäin.
        Talvi 2009 oli melko vähäluminen Etelä-Suomessa ja luntahan saatiin vasta 22. - 23.1. Mutta seuraavat talvet 2010 ja 2011 olivatkin sitten runsaslumiset. Etelärannikolle asti oli yli puoli metriä lunta. Todennäköisesti alarmistit tulevat pahoin pettymään kun ensi talvena on lunta ja pakkasta ihan liikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolta https://www.ilmatieteenlaitos.fi/talvitilastot näkee, että hyvin harvoin on ollut kaksi lämmintä talvea peräkkäin.
        Talvi 2009 oli melko vähäluminen Etelä-Suomessa ja luntahan saatiin vasta 22. - 23.1. Mutta seuraavat talvet 2010 ja 2011 olivatkin sitten runsaslumiset. Etelärannikolle asti oli yli puoli metriä lunta. Todennäköisesti alarmistit tulevat pahoin pettymään kun ensi talvena on lunta ja pakkasta ihan liikaa.

        https://www.ilmatieteenlaitos.fi/tilastoja-vuodesta-1961

        Valitsee tuosta ajankohdaksi "Talvi" niin huomaa, että tämä talvi (joulu-tammi-helmikuu) oli vuodesta 1961 asti ulottuvan tilaston lämpimin. Kun katsoo tilastoa paikkakunnittain niin huomaa, että tuo pätee Ouluun asti.

        Pohjoisessa eli paikkakunnissa Tornio, Rovaniemi Sodankylä, Kittilä, Inari, Enontekiö ja Utsjoki ei tämä talvi ollut poikkeuksellisen lämmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ennustetaan etukäteen että tulee 30 lumetonta talvea peräjälkeen niin kyllä tuon pitäisi denullekin kelvata todisteeksi ihmisen aiheuttamasta ilmastonlämpenemisestä.

        Tulisikin! Oltaisiin vauras maa.

    • Anonyymi

      1850 luvulla jo muistitietoihin kirjattuja lumettomia/vähälumisia talvia. Eipä tuo "ilmastonmuutos" juuri niihin aikoihin tainnut vaikuttaa...kun ei edes teollisuutta.

    • Anonyymi

      Keskisuomessa on koko päivän pyryttänyt lunta. Nyt on kai jo 10 cm

      • Anonyymi

        Olisit lukenut aloituksen paremmin. Nyt ei ole mikään talvi vaan kevät. On ollut kevät jo monta päivää.
        Kevään lumisuus ei todista mitään talven lumettomuudesta. Se on äärimmäinen ääreistymisilmlö joka todistaa ihmisen hiilidioksiditupruttelujen aiheuttaman ilmastokatastrofin ja ilmastotiedemiesten erehtymättömän emmustajanlahjakkuuden.

    • Anonyymi

      Tästä pitäisi järjestää kansanäänestys että kuka on tänä talvena oikeasti kaivannut lunta ja jäätä ja niiden kanssa taistelua.

      • Anonyymi

        Mitä tarkoittaa "tänä talvena"? Onko kyse menneestä talvesta vai tulevasta talvesta? Vai kenties jostain muusta talvesta?
        Hiukan tarkkuutta ilmastonlämpenemistieteellisiin melipidetiedusteluihin. Ja vertaisarvailua myös.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Albaniassa asuva sukulainen sanoi että 30 vuoden aikana on kylmennyt ja talvet pitempiä.On virheellistä puhua yhden maanosan säiden vaihteluista vuosittain tai vuosikymmenien aikana.
        Ilmastomuutos on globaali ilmiö ja tosi asia ollut aina!!! Ihmisen osuutta siihen tutkitaan,mutta porukka on alkanut syömään jo kakkua vaikka ei siinä ole edes kaikkia aineosia tiedossa.
        Ei kukaan oikeasti tiedä ilmastoa vuoden ,10,30,50 päähän jossain maassa tai maanosassa saati sitten globaalia ilmastoa tarkemmin.
        Tämä on fakta!!
        Mutta jos joku luulee tietävänsä(uskovansa) niin nyt se tiedemies HETI esiin luen sen tutkimukset(niitä on tullut tähän ikään aiheen piiristä tullut luettua )katsotaan vaikka hänen 20 vuoden ajatukset,tutkimukset,ennusteet ja olettamukset argumenteineen mitä hän tietää asiasta ja ei ole väliä onko tutkimus kirjoitettu englanniksi tai saksaksi.
        Kiitos,tänne vain linkki!

        Paikallinen sää on erilainen kuin yhden valtion alueen sää on erilainen kuin globaali sää.

        Paikallinen ilmasto on erilainen kuin yhden valtion alueen ilmasto on erilainen kuin globaali ilmasto.

        Paikallisen ilmaston muutokset ovat erilaisia kuin yhden valtion alueen ilmaston muutokset jotka ovat erilaisia verrattuna globaalin ilmaston muutoksiin.

        Kun globaali ilmasto lämpenee niin Suomessa voi tuulet kääntyä Siperian suuntaan. Siinä vaiheessa täällä tulee kylmä vaikka esimerkiksi Ruotsissa lämpenee.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Trikkivyöhykkeen juttuihin ei tietenkään voi luottaa mutta poikkeuksellisesti tämä väite piti paikkansa. Asian eli lumipeitteen mittaustuloksen voi suoraan tarkistaa uskottavasta lähteestä Maailman ilmatieteellisen järjestön WMO sivuilta:

        https://globalcryospherewatch.org/satellites/trackers.html

    • Anonyymi

      80-luvun alussa kun olin armeijassa hiihdeltiin meren jäällä Santiksesta Vuosaareen ja oli niin -keleen kylmä. 80-luvun lopulla kun olin ekassa vakituisessa duunipaikassa katseltiin toimiston ikkunasta kuinka Larun sillan edessä windsurfattiin täysin sulassa meressä helmikuun puolivälissä. Että kyllä näitä mahtuu talvia moneen lähtöön.

    • Anonyymi

      Tottkai niin käy. ILmastoa tuhoava metaani purkaantuu lisääntyvillä vauhdilla ja määrillä niin subarktisella alueella kuin syvämeren pohjalta. Tämä on todella vaarallinenilmiö, joka on paljon merkittävämpi kuin mitä ihmisen aikaansaannokset.

      Mutta metaanin purkaamiseen johtavat ilmiöt ovat ihmisen aikaansaanos.

      • Anonyymi

        Kun esität tuollaisia väitteitä niin luulisi sinulla olevan todisteet siitä miten metaanin purkautuminen syvämeren pohjalta on lisääntynyt ja miten se olisi ihmisen aikaansaannos.

        Taidat olla aika uusi tällä palstalla. Ilmastonlämpenemisuskovaisten AGW-huuhareiden ei tarvitse esittää mitään todisteita eikä edes akuankkalinkkejä väitteidensä tueksi. Kavereiden kesken suoritettu vertaisarvaus riittää todistamaan asian kuin asian.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      76
      2691
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      276
      1539
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1497
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1341
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      399
      1301
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      385
      1246
    7. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      997
    8. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      889
    9. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      254
      812
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      316
      805
    Aihe