Tietoisuuksien yhdistyminen

Uskonnollinen mystiikka kuvaa usein ihmisen yhtymistä Jumalaan. Oma yksilöllisyys säilyy tai ei.

Entäs jos tietoisuus ladataan aivojen ulkopuoliseen järjestelmään. Eikö silloin tietoisuus voisi yhtyä kaikkien muiden ladattujen tietoisuuksien kanssa? Ja tietysti yhteys internettiin ja lisäaisteina kaikki nettiin liitetyt kamerat ja mikrofonit.

Herääkö ajatuksia aiheesta?

--
heisielu
971
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Heräsi toki ajatuksia. Seuraavassa niistä muutama näytteeksi.

- luulisi uskonnollisen mystiikan jo riittävän sellaisenaan ilman että siihen lisätään vielä pseudotieteellistä mystiikkaa.
- minun ei kannattane paljoa intoilla ihmisen tietoisuuden yhtymisestä johonkin keinotekoiseen kokonaisuuteen niin kauan kun ei edes siitä tietoisuudesta ole tämänhetkistä tarkempaa käsitystä.
- en usko 'sielunvaellukseen'. Edellisessä elämässä tosin uskoin, mutten tässä nykyisessä. :)
- jumalan ja tietokoneohjelman intressit lienevät toisistaan eriäviä. Miksi ne kumpikaan silti hyväksyisivät ulkoista dataa, jota suurella todennäköisyydellä eivät millään tavoin tarvitse?
- yksilöllisyyden säilyminen yhteisössä epäilyttää. Onko siitä tähän mennessä saatu minkäänlaista näyttöä? Ellei, niin mikä halvattu sellaisen motivoisi tapahtumaan vaikka siihen tarvittava teknologiakin jostain putkahtaisi - etenkin kun prosessista tuskin olisi mitään kuvitteellistakaan hyötyä? Jos tuohon kykenevä tekninen kummajainen kyettäisiin kehittämään, niin kannattaisi sitä toki käyttää johonkin järjelliseen tarkoitukseen eikä mystiseen hörhöilyyn.

Äänestä
  • Jatkan vielä lyhyesti, kun aloittaja mainitsi yhteyden internettiin, kameroihin ja mikrofoneihin. Ne ovat jo 'kämmenessäni', jos vain vaivaudun niitä käyttämään. Yhteyden kirurginen asennus kehooni tuskin parantaisi asioiden kulkua oleellisesti ja epäilen ettei tiedon lisääminen korvaisi lisääntyvää tuskaa. Lisäaistit toisivat tosiaan mahdollisesti lisäaistimuksia. Niistä selviytymiseen minulla ei kuitenkaan olisi 'biologisia' valmiuksia. Hyvä kun pärjään nykyisen perinteisen tiedon tulvan ja sen synnyttämien turhautumien kanssa. :) Pitäisikö minun kärsiä vielä tietokoneviruksistakin yhtä fyysisesti kuin reaalimaailman mikrobeista? Antaapa jäädä tuonkin systeemin asentamatta tällä kertaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jatkan vielä lyhyesti, kun aloittaja mainitsi yhteyden internettiin, kameroihin ja mikrofoneihin. Ne ovat jo 'kämmenessäni', jos vain vaivaudun niitä käyttämään. Yhteyden kirurginen asennus kehooni tuskin parantaisi asioiden kulkua oleellisesti ja epäilen ettei tiedon lisääminen korvaisi lisääntyvää tuskaa. Lisäaistit toisivat tosiaan mahdollisesti lisäaistimuksia. Niistä selviytymiseen minulla ei kuitenkaan olisi 'biologisia' valmiuksia. Hyvä kun pärjään nykyisen perinteisen tiedon tulvan ja sen synnyttämien turhautumien kanssa. :) Pitäisikö minun kärsiä vielä tietokoneviruksistakin yhtä fyysisesti kuin reaalimaailman mikrobeista? Antaapa jäädä tuonkin systeemin asentamatta tällä kertaa.

    Kiitos hyvästä vastauksesta!

    Tuli siitä mieleen seuraavat asiat, jotka menee kyllä huuhaan ja uskonnon puolelle:

    -Kenties sinussa on pala Jumalaa, joka halajaa takaisin lähteeseensä.
    -Kenties jumala on oppinut ja kokenut sinun kautta jotain tärkeää.
    -Kenties Jumalalta vois saada jotain päivityksiä olemukseensa kuten tietokoneohjelmia päivitetään.(esim. ihminen uudistua mieleltään)

    ---
    heisielu

    Äänestä

Historia tuntien on selvää, että tietoisuus kuvitellaan omaksi irralliseksi komponentikseen, jonka voi jollain tavalla erotella ja poimia aivoista ja siirtää toisaalle. Ei sieltä mitään lähde irti, tai johtumaan jotain johonkin, vaikka kuinka virittelee johtoja tai letkuja. Tietoisuus on fyysinen prosessi, joka on saumaton osa fyysisiä aivoja.

Äänestä

Ei onnistu. Sinun "tietokoneesi" väylänopeus kun ei riitä edes kahteen toimintaan yhtäaikaa.

Äänestä
  • Minun vaimoni monikiemuraiset aivot pystyvä tekemään yhtäaikaa n. ziljoona prosessia.

    Äänestä

Seuraavia ajatuksia heräsi näin ajankuluksi.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Higgsin_bosoni

"Bosoni todistaisi hypoteettisen Higgsin hiukkasista koostuvan Higgsin kentän, joka antaisi joillekin hiukkasille massan, olemassaolon."

Jos Higgsin kenttä antaa joillekin hiukkasille olemassaolon, niin eikö olisi mitä luonnollisinta myös olettaa jonkin kentän antavan elämyksellisen tietoisuuden?
Tätä kenttää voisi kutsua sielu-kentäksi.

Kun Higgsin kenttä koostuu Higgsin hiukkasista, niin sielu-kenttä koostuisi sieluista.
Sielu olisi aaltoliikettä.

Magneetti on kappale, joka luo ympärilleen magneettikentän. Luoko ihminen vastaavasti ympärilleen oman sielu-kenttänsä? Onko sieluja, jotka vetävät toisiaan puoleensa ja toisia, jotka hylkivät toisiaan? Ulottuuko sielu-kenttä maailmankaikkeuden jokaiseen kolkkaan?

Äänestä

Jos tietoisuuden voisi jonnekin 'pois ottaa', niin sitä olisi helpompi tarkastella.

Tietoisuus 'on kuin' kauneus tai sinisyys.

Tarkoittaa sitä että kauneudessa on ihan riittävästi purtavaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Uskonnollinen mystiikka kuvaa usein ihmisen yhtymistä Jumalaan. Oma yksilöllisyys säilyy tai ei.

Entäs jos tietoisuus ladataan aivojen ulkopuoliseen järjestelmään. Eikö silloin tietoisuus voisi yhtyä kaikkien muiden ladattujen tietoisuuksien kanssa? Ja tietysti yhteys internettiin ja lisäaisteina kaikki nettiin liitetyt kamerat ja mikrofonit.

Herääkö ajatuksia aiheesta?

--
heisielu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu