Tällaisen positiivisen ilmiön koronavirus on jo ilmeisesti aiheuttanut.
Katoavat kulttuurillemme perimmältään vieraat ilmiöt. Esimerkiksi se kammottava suomalainen halaus jota julkkikset varsinkin televisiossa joutuvat esittämään. Eli käpälöivät toisiaan kuin taistelutuntumaa hakevat karhut.
Myös yhtä karmeaa on tuttavien keskinen pussailu. Tuttavien ei kertakaikkiaan kuulu pussailla. Pussailu on niin intiimiä, että sitä nyt ei kerta kaikkiaan voi harrastaa noin vain tuttavien kesken kuten julkkikset erheellisesti kuvittelevat, ja sitten typerin kansanosa sitä jäljittelee.
Tuttaville kuuluu sanoa "Päivää", tai joku muu tervehdyssana. Tai vaikka että "Mitäs Jape", jos tuttavan nimi on Jarmo. Mutta tähän ei kuulu pussailu eikä halailu.
Meille alunperin vieras käpälöintikulttuuri katoaa
5
150
Vastaukset 5
- Anonyymi
Juu, " katos jape" on hyvää kohteliasta perustevehtimistä.
Jos tapaamisesta on kulunut pitempään voidaan ilmaista "katohan äijääkin näkee"
Koronahalauksen voi toki raavas mies ottaa tunnetilassa olevalta naiselta vastaan ja siihen voi vastata kohteliaasti "nooh" -sanalla. - Anonyymi
Jo ulkomaalaisten käåpälöintikulttuurin katselu, jopa pelkkä ajattelu, hirvittää ja nostaa ihon kananlihalle. Hyh hyh.
- Anonyymi
Meikäläinen traditsionaalinen ei-puhu-eikä-pussaa kulttuuri saa uutta suosiota!
Jopa Ranska kieltää poskipusut, peräti käsi-päiväätkin!
https://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/emmanuel-macronin-korona-ase-iskee-ranskalaisten-pyhimpaan-poskisuudelmat-kieltoon/836878/ - Anonyymi
Kyllä halaaminen kuuluu myös suomalaiseen kulttuuriin, mutta ei jokapäiväisenä tervehtimisenä. "Kaulaan kapsaehtiin" kun todella tuntui siltä, esim. paluu pitkän odotuksen jälkeen, näin vaikkapa aviopuolisoiden ja seurustelevien kesken.
Tallainen aito spontaani halaus silloin tällöin on paikallaan.
Nykyinen imelä halaus (käytännössä aina puolittainen halaus) tuttujen ja puolituttujen kesken, jopa päivittäin, on sitä mitä minäkään en kaipaa suomalaiseen kulttuuriin. Toivottavasti se häipyy koronan myötä unholaan.- Anonyymi
Tuon minäkin ymmärrän täysin. Aito hellyys rakkaimpien kesken on ehkä parasta maailmassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen271539- 751289
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841241Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101074Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291035- 72936
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.90899Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok143737Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52722Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86697- 146614
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54613- 28598
- 50589
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13589Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91587Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23581- 37568
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94566- 46553