Taivas ja maa

Mitä on taivaassa ja maan päällä? Niiden yhdistäminen vaihteeksi uskonto eikä tiede edellä. Tiede tutkii sitä, mikä on totuus, niinkuin uskontokin:

Ihmisillä ei ole aavistustakaan mitä tähdissä ja galakseissa on.
Ihmisillä ei ole aavistustakaan millainen on Jumalan taivas. Millainen on Taivaan Valtakunta, sen eri asteet ja järjestykset.
Ihmisillä ei ole aavistustakaan mitä on kuoleman jälkeen.
Ihmisillä ei ole aavistustakaan millainen on Jumalan Valtakunta.
Kuitenkin Jumalan profeetat ja apostolit ovat tämän kaiken kertoneet niin tarkasti kuin ihminen voi sen ymmärtää.
Kuulkaa siis heitä ja Pyhiä Kirjoituksia. Raamattua ja muita Pyhiä Kirjoituksia. Meille on kerrottu nämä asiat, Jumalasta, enkeleistä, muista planeetoista, Taivaan Valtakunnasta, Jumalan Valtakunnasta maan päällä, kaikesta, mitä ymmärtää tarvitsee.
Jumalan kirkkoa ja profeettaa, Pietarin ja Jaakobin seuraajia, Jeesuksen edustajia maan päällä ei tarvitse enää etsiä erämaasta, he ovat julkisesti esillä ja kuunneltavissa. Missä Johannes on, se on maailmalta salattua.
Uskokaa Jeesukseen, tehkää parannus ja menkää kasteelle. Siitä alkaa tie taivaaseen, vapautus synnin orjuudesta. Ja kun on sillä tiellä, ja pysyy sillä tiellä, on jo taivaassa maan päällä.
Minä olen tie, totuus ja elämä, sanoo Jeesus

39

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sellainen ero on, että uskonto siinä mielessä, kuinka sivistynyt ihminen määrittää tutkimisen, ei tutki mitään.

      Tiede ja uskonto eivät ole yhteismitallisia, joten miksi ne pitäisi ottaa puheenaiheiksi samassa yhteydessä?

      • Tiede tutkii tieteellisesti. Mutta on hengellinenkin tie totuuteen, jota ei muulla tavalla saavuta, ennenkuin tiedämme kaiken, ja se ei ole vielä lähelläkään.

        Se on rukous, mietiskely jne. Jos ei hyväksy ollenkaan sitä tietä eikä sille lähde, jää se tieto saavuttamatta. Tiede ei sitä vielä saavuta, joten jos laskee vain tieteen varaan, jää totuudesta paitsi ja tulee torso, puutteellinen maailmankuva.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Tiede tutkii tieteellisesti. Mutta on hengellinenkin tie totuuteen, jota ei muulla tavalla saavuta, ennenkuin tiedämme kaiken, ja se ei ole vielä lähelläkään.

        Se on rukous, mietiskely jne. Jos ei hyväksy ollenkaan sitä tietä eikä sille lähde, jää se tieto saavuttamatta. Tiede ei sitä vielä saavuta, joten jos laskee vain tieteen varaan, jää totuudesta paitsi ja tulee torso, puutteellinen maailmankuva.

        Olisit voinut kaiken tuon laskea vessan pyttyyn niin että se ei olisi tullut kuormittamaan palstaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Perustelut puuttuu. Tai vastaruno.

    • Anonyymi

      Taivaassa on tähtiä. Maassa niitä ei ole eikä ole kuussakaan. Kuu on siitä hyvä paikka että siellä ei ole mitään jeesuspaskan jankuttajia niinkuin on Maassa.

      • Onko muualla ihmisiä ja vastaavia ja kasveja ja eläimiä? Tämä on pointti. Giordano Bruno sanoi sen jo 1500- luvulla.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Onko muualla ihmisiä ja vastaavia ja kasveja ja eläimiä? Tämä on pointti. Giordano Bruno sanoi sen jo 1500- luvulla.

        Ainakin tällä palstalla näkyy olevan silkkaa jeesuspaskaa.

    • Anonyymi

      "Tiede ei tarvitse mystiikkaa eikä mystiikka tiedettä,
      mutta ihminen tarvitsee molempia."
      Fritjof Capra

      Kvanttifysiikka, metafysiikka ja epigenetiikka, mitä ne kertovat todellisuudesta ja miten ne ovat sovellettavissa elämäämme?

      “Science cannot solve the ultimate mystery of nature. And that is because, in the last analysis,
      we ourselves are a part of the mystery that we are trying to solve.”

      Max Planck

      • Ihminen tarvii molempia. Ateisti ei. Ateisti ei siis joko tajua mitä tarvitsee, tai ei ole ihminen.

      • Anonyymi

        Capra yritti yhdistää taolaisuutta ja kvanttifysiikkaa surullisen kuuluisin tuloksin. Kvanttifysiikassakin hän löi vetoa väärän hevosen puolesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Capra yritti yhdistää taolaisuutta ja kvanttifysiikkaa surullisen kuuluisin tuloksin. Kvanttifysiikassakin hän löi vetoa väärän hevosen puolesta.

        Kvanttifysiikka näyttää meille, että normaalissa todellisuuden käsityksessämme on jotain vikaa.

    • Tiede tutkii mitä on totuus. Jeesus sanoo olevansa totuus.
      Tiede tekee totuudesta, todellisuudesta, mahdollisimman hyvän kartan, maailmankuvan. Se tarkentuu ja paranee koko ajan ja se pyritään saamaan vastaamaan todellisuutta. Että se olisi oikean suuntainen, siinä pitää olla tarkkana mitä tiedetään ja mitä ei.

      Se on myönnettävä, mitä ei tiedetä.

      Jeesus taas on totuus ja tietää kaikki.

      Siinä on pieni ero.

      Ettei tässä tiedeuskoisten kannata rehvastella, jos Jumala sattuukin olemaan olemassa.

      Niin että ihan yhtä hyvin se tiedeusko on paskaa ja Jeesukseen uskominen ei. Hengellinen tie totuuteen. Tieto on se osa totuudesta joka jo tiedetään. Se ei ole uskon asia, koska se jo kerran tiedetään.

    • Anonyymi

      Ken puhuu tiedeuskosta, ei ymmärrä tieteen olemusta, sillä tiede ei perustu uskoon. Ne ketkä pyrkivät totuuteen, käyttävät tieteelistä metodia sen löytämiseen. Joillekin tämän ymmärtäminen on vaikeaa, silloin ei auta muu kuin uskoa johonkin, ja pitää sitä totuutena.

      • Tiedeusko on sitä, että tekee tieteestä päätelmiä, joita siitä ei voi tehdä, esim että Jumalaa ei ole, tai että luominen on epätieteellinen ajatus.

        Se on niin yleistä tiedeyhteisössä, ettei sitä enää edes huomata epätieteelliseksi.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Tiedeusko on sitä, että tekee tieteestä päätelmiä, joita siitä ei voi tehdä, esim että Jumalaa ei ole, tai että luominen on epätieteellinen ajatus.

        Uskonto nykymaailmassa on sitä, että keksitään outoja selityksiä, kun ei jakseta ottaa jostakin selvää.
        Oikeassa olemisen ja pätemisen tarvetta
        ...henkistä laiskuutta.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Tiedeusko on sitä, että tekee tieteestä päätelmiä, joita siitä ei voi tehdä, esim että Jumalaa ei ole, tai että luominen on epätieteellinen ajatus.

        Se on niin yleistä tiedeyhteisössä, ettei sitä enää edes huomata epätieteelliseksi.

        Ei tiede väitä, ettei Jumalaa ole. Se väittää, ettei yliluonnollista entiteettiä tarvita minkään luonnontieteellisen ilmiön selittämiseksi. Tieteen kannalta Jumala on hypoteesina täysin tarpeeton ja siksi mielenkiinnoton.

        Sekoitat Olli todella pahasti uskonnolliset uskomukset ja tieteen. Uskonnolliset totuusväittämät ovat aivan eri kategoriassa kuin tieteelliset totuusväittämät.

        Ei tiede niinkään väitä. Jos Jumala otetaan mukaan, melkein joka asiassa tulee ateistisen teorian rinnalle myös Jumalan huomioiva teoria.

        Nämä teoriat eivät tietenkään ole ateistien suosiossa ja väittävät niitä epätieteellisiksi, ja ovat vallassa tiedeyhteisössä.

    • Anonyymi

      Olli. Sinulla ei ole aavistustakaan, mitä tiede on. Kirjoitat väärällä palstalla.

      • Minä olen tieteenfilosofian koulutuksen läpi käynyt. Filosofian laitokset vaan ovat ateismin linnakkeita.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Minä olen tieteenfilosofian koulutuksen läpi käynyt. Filosofian laitokset vaan ovat ateismin linnakkeita.

        Silti olet niin typerän oppimaton ettet tiedä mitä tiede on. Miksi yhteiskunta haaskaa rahaa tälläiseen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Silti olet niin typerän oppimaton ettet tiedä mitä tiede on. Miksi yhteiskunta haaskaa rahaa tälläiseen?

        Yhteiskunta antaa rahaa vain sellaisille, jotka juoksevat valtavirran perässä, kuten sinulle ja muille maksettujen puheenvuorojen esittäjille. Ei sitä voi minun tukemisesta syyttää. Ei minulle mitään rahoja tipu. Ne menevät BBTn kannattajille ym tieteen valtavirralle.

        Olet tietääkseni filosofian kandi. Sillä tietämyksellä ei kannattaisi kovin paljoa retostella. Varsinkin, kun sekoitat filosofian uskontoon tavalla, mitä ammattifilosofi ei ikinä tekisi.

        Sinusta tiedettä on vain valtavirran mukainen tieteen käsitys. Minä yritän aina löytää tieteen kärjen. Ja löydänkin.

        Siitä joutuu aina väkisinkin riitaan vallitsevien käsitysten kanssa. Mutta tulevaisuudessa muistetaan meidät eikä aivottomia perässähiihtäjiä ollenkaan. Ikuisen häpeän saavat ne, jotka eivät ajoissa käännä takkiaan paradigman vaihtuessa.

        Näyttäytyvät perin naurettaviksi.

        Miksi edustamastasi huuhaasta pitäisi jonkun vielä maksaa. Tieteen kanssa väitteilläsi ei ole mitään tekemistä.

        Filosofía on nykyään kovin ateistista. Minä en ole enää ateisti ja minusta filosofiaan kuuluu kaikki, tiedon ja totuuden lisäksi uskonnot, moraali, politiikka ja taiteet, estetiikka.

        Se on klassisempi käsitys filosofiasta ja oikeampi kuin esimerkiksi että filosofia on vain tiede ja siinäkin vain käsiteanalyysin teknikko.

        Valtavirta se vasta huuhaata onkin, kun on niin ateistista ja jämähtänyttä

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Filosofía on nykyään kovin ateistista. Minä en ole enää ateisti ja minusta filosofiaan kuuluu kaikki, tiedon ja totuuden lisäksi uskonnot, moraali, politiikka ja taiteet, estetiikka.

        Se on klassisempi käsitys filosofiasta ja oikeampi kuin esimerkiksi että filosofia on vain tiede ja siinäkin vain käsiteanalyysin teknikko.

        Minusta tieteeseen kuuluu kaikki mikä kuvaa meidän universumia, ja vielä todistettavasti. Sinun "jumala on ikuinen ja niin on universumikin"-oletukset eivät ole todistuksia kenenkään täysipäisen tiedemiehen mielestä. Sinulle riittää todisteeksi omat halut ja oletukset ja näkyvä maailma taivutetaan niiden mukaiseksi. Jumala on olemassa ja teoriat vain korjataan vastaamaan tätä reikäpäistä oletusta. Tuo jos mikään kertoo sinun huuhaasta ja pseudotieteellisyydestä enemmän kuin mikään.

        On syvää älyllistä tyhmyyttä ja tieteellistä amatöörimäisyyttä ensin olettaa lopputulos ja sen jälkeen etsiä todisteet sitä tukemaan, kuten sinä teet.

        Ei se niin mene, vaan teoriat muodostetaan sekä rationaalisen ajattelun pohjalta, että havaintojen pohjalta. Sitten katsotaan, mikä teoría selittää havainnot parhaiten.

        Teoriat ovat keksintöjä, innovaatioita, oivalluksia. Jos ne ovat vääriä, se huomataan ja teoria vaihdetaan. Tai jos keksitään selvästi parempi teoria.

        BBT on huono teoría, se korvautuu ajan mittaan, evoluutioteoriaan on syytä ottaa luominen mukaan. Jne. Tiede kehittyy ja mullistuu. Valtavirta jähmettyy vanhoihin, huonoihin teorioihin säännöllisin väliajoin. Sen tiedämme tieteen historiasta.

        Ja sinustako tämä teoria jatkuvista alkuräjähdyksistä ja enkeleistä on se luotettavin ja kuvaa maailman parhaiten? Minkälaisia mittauksia on näistä alkuräjähdyksistä ja paikallisista universumeista? Mikä mittaustieto tukee mitään näistä? En ne enkelit ja muut henkiolennot?

        Taas alkuräjähdykselle on teoriaa, laskelmia ja mittauksia, jotka sitä tukevat. Lisätään sinne joku jumalhahmo noin hatusta vetämällä ja siitä tulee sinun suosikki. Sinulle teorian on sisällettävä jumalia tai se on väärä. Voiko tämä enemmän pseusotieteeksi edes mennä?

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Sinusta tiedettä on vain valtavirran mukainen tieteen käsitys. Minä yritän aina löytää tieteen kärjen. Ja löydänkin.

        Siitä joutuu aina väkisinkin riitaan vallitsevien käsitysten kanssa. Mutta tulevaisuudessa muistetaan meidät eikä aivottomia perässähiihtäjiä ollenkaan. Ikuisen häpeän saavat ne, jotka eivät ajoissa käännä takkiaan paradigman vaihtuessa.

        Näyttäytyvät perin naurettaviksi.

        Elät Olli omassa epärealistisessa harhamaailmassasi. Tieteen paradigmat eivät ole vaihtumassa, vaikka sellaista kuvittelisit. Fysiikan yleisesti hyväksytyistä teorioista yksikään ei ole osoittautunut vääräksi viimeisen sadan vuoden aikana. Ei taida osoittautua myöskään sinun jäljellä olevana elinaikana.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ei se niin mene, vaan teoriat muodostetaan sekä rationaalisen ajattelun pohjalta, että havaintojen pohjalta. Sitten katsotaan, mikä teoría selittää havainnot parhaiten.

        Teoriat ovat keksintöjä, innovaatioita, oivalluksia. Jos ne ovat vääriä, se huomataan ja teoria vaihdetaan. Tai jos keksitään selvästi parempi teoria.

        BBT on huono teoría, se korvautuu ajan mittaan, evoluutioteoriaan on syytä ottaa luominen mukaan. Jne. Tiede kehittyy ja mullistuu. Valtavirta jähmettyy vanhoihin, huonoihin teorioihin säännöllisin väliajoin. Sen tiedämme tieteen historiasta.

        BB teoria ei tule korvautumaan. Jos täydellisempi teoria tulee joskus, nykyinen BB tulee olemaan sen erikoistapaus tai luultavammin runko. BB on todennettu aivan liian vahvasti, että se voisi enää osoittautua vääräksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinustako tämä teoria jatkuvista alkuräjähdyksistä ja enkeleistä on se luotettavin ja kuvaa maailman parhaiten? Minkälaisia mittauksia on näistä alkuräjähdyksistä ja paikallisista universumeista? Mikä mittaustieto tukee mitään näistä? En ne enkelit ja muut henkiolennot?

        Taas alkuräjähdykselle on teoriaa, laskelmia ja mittauksia, jotka sitä tukevat. Lisätään sinne joku jumalhahmo noin hatusta vetämällä ja siitä tulee sinun suosikki. Sinulle teorian on sisällettävä jumalia tai se on väärä. Voiko tämä enemmän pseusotieteeksi edes mennä?

        Ei kosmologian fysiikan teorioissa enkeleitä tarvita. Evoluutioteoriaan luominen kyllä pitäisi liittää.

        Tuo on ihmisen sorsimista tämän uskonnollisen vakaumuksen takia. Ad hominem argumentti ja vielä vääristelevällä tavalla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Elät Olli omassa epärealistisessa harhamaailmassasi. Tieteen paradigmat eivät ole vaihtumassa, vaikka sellaista kuvittelisit. Fysiikan yleisesti hyväksytyistä teorioista yksikään ei ole osoittautunut vääräksi viimeisen sadan vuoden aikana. Ei taida osoittautua myöskään sinun jäljellä olevana elinaikana.

        Noin ajattelevat vain maksettuja puheenvuoroja levittelevät. Ei keksijän hengestä hajuakaan. Polttavat vieläkin roviolla Giordano Brunoa. 500 vuotta tieteen kärjestä jäljessä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        BB teoria ei tule korvautumaan. Jos täydellisempi teoria tulee joskus, nykyinen BB tulee olemaan sen erikoistapaus tai luultavammin runko. BB on todennettu aivan liian vahvasti, että se voisi enää osoittautua vääräksi.

        Tässä sen uuden kehittelyä http://www.santavuori.com/Galakseja2.htm

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ei kosmologian fysiikan teorioissa enkeleitä tarvita. Evoluutioteoriaan luominen kyllä pitäisi liittää.

        Tuo on ihmisen sorsimista tämän uskonnollisen vakaumuksen takia. Ad hominem argumentti ja vielä vääristelevällä tavalla.

        Voiko todellakin jumalpaskan jankuttajan horinoita jotenkin vääristellä? Eihän noita tajua edes ukko ylijumalakaan.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ei kosmologian fysiikan teorioissa enkeleitä tarvita. Evoluutioteoriaan luominen kyllä pitäisi liittää.

        Tuo on ihmisen sorsimista tämän uskonnollisen vakaumuksen takia. Ad hominem argumentti ja vielä vääristelevällä tavalla.

        Aivan, näinhän se on. Fysiikka ei tarvitse enkeleitä tai pakotettuja jumalia mihinkään. Kuitenkin vertaat omaa teoriaasi oikeaan fysiikkaan ja väität, että alkuräjähdysteoria tullaan kumoamaan, kunhan harhaiset fyysikot tulevat järkiinsä. Fyysikoilla on teoria, joka kuvaa maailmaa kaikista tunnetuista teorioista parhaiten, mutta se pitäisi vaihtaa johonkin, joka ei kuvaa maailmaa mitenkään järkevästi. Kannatatko myös litteän Maan teoriaa?

        Kyllä se nyt vaan on logiikan vastainen teoria, että kaikkeudella olisi alku. Paikallisella universumilla on alku tietysti. Ikuisilla asioilla ei ole alkua, niitä on paljon, ja ikuisia tasapainotiloja.

        Aina on jossain ollut galakseja ja tähtiä ja kaikkea mitä niissä on. Atomeja, soluja, eläimiä, ihmisiä, alieneita, enkeleitä, jumalia, Jumala.

        Näin päin tämä asia on. Ikuinen ympyrä vaan atomista Jumalaan ja takaisin. Ei mitään alkua eikä loppua kuin osille, ei kokonaisuudelle.

        Nyt on jotain, aina on ollut jotain, aina tulee olemaan jotain.

        Ainakin näin voi yhtä hyvin olla, ja tämä on parempi ajatus kuin scientismi, parempi kuin yksi ainoa alkupamaus, parempi kuin evolutionismi.

        Tieteessä MultiBang kosmologian ja luominen mukaan evoluutioteoriaan.

        Järkevää filosofiaa, ei huuhaata, ei hihhulia, ei pseudotiedettä.

        Teet valtavasti oletuksia ja totuudeksi väittämiäsi väitteitä ilman sen enempää todistuksia tai tutkimusta. Se on pseudotieteen määritelmä, tai yksi niistä. Oikea tiede ensin tekee oletuksen (joka ei ole tieteellinen teoria, ainakaan vielä) ja sitten testaa täsmääkö todellisuus oletukseen. Loppujen lopuksi ne havainnot ovat se mikä määrää teorian kohtalon. Teoria romutetaan silmänräpäyksessä, jos sitä ei saada sovitettua todellisuuteen.

        En edes tiedä miksi minusta tuntuu, että puoliakateemiselle ihmiselle pitää tätä kertoa.

        Sinä teet sinänsä toimivaa logiikkaa, mutta et tähän universumiin ainakaan havaintojen, mittausten ja matematiikan mukaan. Teet teoriaa D&D-, Starwars tai Harry Potterin-tyyliseen universumiin, missä saat itse päättää millaista logiikkaa se maailma noudattaa. Sitten sotket sen meidän maailmaamme ja väität olevasi oikeassa, ja väität muita pseudotieteellisiksi, koska he eivät mitenkään löydä tieteellisiä perusteita sinun uskonnollesi.

    • Anonyymi

      "Mitä on taivaassa ja maan päällä? "

      Aivan turhan paljon turhanaikaista jumal- ja jeesuspaskaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      377
      3658
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      206
      1795
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1374
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      149
      1250
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      885
    6. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      883
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      57
      860
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      840
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      829
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      49
      820
    Aihe