”Tämän 90 miljoonaa vuotta vanhan metsän säilyminen on poikkeuksellista, mutta sitäkin yllättävämpää on, millaisen maailman se paljastaa. Jopa kuukausia kestävän pimeyden aikana soiset, lauhkean vyöhykkeen sademetsät pystyivät kasvamaan lähellä etelänapaa. Se paljastaa vielä lämpimämmän ilmaston kuin odotimme”, sanoo tutkimukseen osallistunut professori Tina van de Flierdt Imperial College Londonin tiedotteessa.
TUTKIJOIDEN MUKAAN havainto kertoo myös siitä, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuudet olivat oletettua korkeammat. Tämä koskee siis keski-liitukautta noin 115–80 miljoonaa vuotta sitten. Tutkimus haastaa nyt tuota ajanjaksoa koskevia ilmastomalleja.
Ajanjakso oli dinosaurusten kukoistuskautta, mutta myös lämpimin ajanjakso viimeiseen 140 miljoonaan vuoteen.
Tutkijoiden mukaan muinaisten sademetsien kasvupaikoilla on ollut noin 12 celsiusasteen keskilämpötila, eli noin pari astetta lämpimämpää kuin Saksassa on vuotuinen keskilämpötila. Kesälämpötilojen lasketaan olleen keskimäärin noin 19 celsiusastetta.
https://tekniikanmaailma.fi/tutkijat-tekivat-sensaatiomaisen-loydon-etelamantereella-kasvoi-dinosaurusten-aikaan-sademetsia/
Ei tule ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos pystymään samaan

Vastaukset 12
Vanhimmat
Antarktiksen manner ei ole aina sijainnut navalla. Se on aikojen kuluessa sinne lämpimämmiltä leveyksiltä vaeltanut
https://www.youtube.com/watch?v=uLahVJNnoZ4.
Liitukaudella Etelämantereelta oli maayhteys Etelä-Amerikkaan ja Australiaan. Lämpimät merivirrat pitivät alueen huomattavasti nykyistä lämpimämpänä.
Tämä. Tuolloin 90 miljoonaa vuotta sitten ei ollut olemassa Etelämannerta kiertävää merivirtaa blokkaamassa lämpimän veden pääsyä mantereen rannikolle asti. Kun maayhteys aikanaan katkesi ja muodostui Drakensalmi noin 40 miljoonaa vuotta sitten niin paikallinen ilmasto muuttui paljon.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Drakensalmi
Paikka jossa havainnot tehtiin sijaitsi 90 miljoonaa vuotta sitten vain 900 kilometrin päässä etelänavasta. Etelämanner on toki liikkunut ajan kuluessa mutta jo tuolloin se oli lähes kokonaisuudessaan napapiirin yläpuolella.
Täytyypä sitten yrittää parhaimman taitonsa mukaan, jotta saataisiin ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos jatkumaan, jolloin Etelä-Mannerkin on taas jäätön nostaen merenpinnantason 60-metriä nykyistä ylemmäksi. Oletko sitten tyytyväinen ?
Kyllä, toki vähän rantoja jäisi meren alle, mutta menetetty maa saataisiin takaisin Etelänapamantereesta
Etelänavan "persumantereella" ei kasva mitään vaikka jäät sulaisi pois. Tarvitaan myös kukkapurkkimultaa K-raudasta ostettuna ennenkuin palmut taas huojuvat "persumantereella".
Menetettyä maata ei siis saataisi takaisin ihmislajin elinaikana. Me kuollaan kaikki ennenkuin "persumantere" on elinkelpoinen saniaisille, hyttysille, koronavirukselle tai maissille.
Se on ollut hienoa aikaa, maapallon biomassa oli huipussaan, meidän pitäisi pyrkiä samaan trroopiseen maailmanlaajuiseen paratiisin tilaan
Ei se käy, koska vihreät haluavat nimenomaan estää vihertymisen kieltämällä ja demonisoimalla hiilidioksidin.
Hienoa aikaa kaloille.
Maailmankartta silloin:
https://www.tunturisusi.com/dinosaurukset/liitukausikartta.jpg
Aiheesta näyttää olevan myös toinen keskustelu.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16332444/tutkimuksen-yllatystulos
Kannattaa tarkistaa myös sieltä ettei kysymystä ole jo esitetty ja siihen mahdolliseti vastattukin.
Mitä väliä. Kyllä hiilidioksidiuskovaisille saa ja pitää nauraa ketjussa kuin ketjussa.
Maapallon kierähdysakseli on joskus keikahtanut reippaasti. Se selittää mm. Huippuvuorten kivihiiliesiintymät kuten myössamat kerrostumat Puolassa, Saksassa ja Ebglannissa. Niiden syntyminen on vaatinut lämpimät, kosteat olosuhteet rehevää kasvustoa varten.
Meren ja vesistöjen pinnat ovat vaidelleet reippaasti ja olleet paljon nykyistä korkeampia. Eli ei ole ollut jäätiköitä. Vähälukuisten ihmisten toimilla ei ole ollut mitään merkitystä loppupään ilmiöille.
Suomessakin on kalliomaalauksia niin ylhäällä, että järvien veden pinnan on täytynyt metrejä nykyistå korkeammalla. Ei uskota kivimiesten rakennelleen telineitä.