Kaivos tilalle. Kaivos se on ennen vanhaan elättänyt kunnan. Ylläksestä ole kuin harmia kunnalle, näkeehän sen kunta keskuksesta,. K.ylä on jämähtynynyt 70 luvulle, ei siinä näy ylläksen seudun yrittäjien vero markat. Liikkeet vaan tuotu valtatien varteen ja unohdettu kylän asukkaat.Ei se ole äkäslompolokaan kehittyy viimeisen 10 v aikana, ainakaan ei huomaa jounin kauppa vaan laajennettu ja muutama Tölli tullu uusia rakennuksia vai onko tarkoituksella saamelais kylän tuntuiseksi tehty.
Ylläksen toiminta lopetettava kokonaan.
Anonyymi
41857
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Nurkkakuntaista ajattelua.olisit jättänyt kirjoittamatta
Terv.kolarilainen
Ennenvanhaan ajat oli ja meni. Eivät palaa. Ja ilmeisesti kolarin keskustan asukkaat elää ennevanhaa aikaa ,kun kylä on jäänyt sille ajalle. Muutos tähän päivään vaatii yrittäjyyttä ja kovaa työtä. Siis tehkää se muutos👍
Eihän kaikki voi olla yrittäjiä. Sehän on sama kui yrittäjät vaihtaisi tavaraa keskenään, eihän sillälailla tule verorahoja kuntaan kuten monet varmaan tekee yleisesti, jolla on romuja joka paikka täynnä jotka on saanu vaihto töillä
Muutos tulee kun hannukaiseen avataan kaivos.tulee oikeita työpaikkoja mitä matkailun orjatyöpaikat ei ole. Kun tästä virusptörityksestä päästään niin matkailu tulee vaikeutuvan uurasti Suomessa ja maailmalla.turismi on muuten maapallon suurimpia saastuttajia
Riippuu kuka avaa.
Jos nykyinen niin voi voi... sen jälkeen jopa sinäkin saatat huomata että kenellä ne on orjapalkat ja kuka se on maailman suurin ympäristön paskottaja.
Kaivoksen jälkeen?
Kaivoksesta hyötyy kyllä Äkäslompolokin suuresti, majoituspalveluita /kauppaliikepalveluita/ravintolapalveluita jne. tarvitaan kaivoksen rakentajille ja toiminnan aikana sen työntekijöille, kaivoksella työkomennuksella oleville jne.
Kaivos tuo vakinaisia hyväpalkkaisia työntekijöitä kuntaan, rakentavat taloja ja ostavat tontteja - tervetuloa kaivos.
Ei sitä kaivosta avata.
Saastuttaa liikaa rajajokea ja liikaa kaunistellaan päästöjä.
Avaamiseen tarvitaan niin paljon valtion verorahaa, ettei sitä ole tulossa, koska etelän raideliikenne syö kaikki liikenevän.
Siksipä ne onkin ulkolaisia kaikki kaivosinvestoijat Suomessa kun valtio ei niihin investoi, Sotkamon Terrafame ainoa valtion omistuksessa oleva. Hannukainen sentään kotimainen toimijakin...
Mielummin vaikka kiinalainen toimija kuin tapojärvi. Ei osaa tämä kotimainen ammattilainen edes ilmansuuntia. Samoin jokainen hakemus on puutteellinen tai virheellinen.
Tällainen toiminta kun jatkuu, niin kestää 20v ennenkuin kaivos saadaan auki.
Ei se enää siinä vaiheessa ole kotimainen, jos kaivos jollain ihmeellä joskus avattaisiin. Siihen kaivoksen avaamiseen tarvitaan aika paljon rahaa.
Mistäs tämä kaivosinnostus nyt puhkesi?
Eikö nuo vanhat kaivoskuopat riitä?
Kaivoksen elinkaari on niin onnettoman lyhyt, ettei sen varaan kannata laskea.
Lisää vihreätä matkailua ja oman kunnan laiskat töihin.
Kolarin kunnalla on harvinaisen hyvä talous-tilanne,miljoona euroa ylijäämää viime vuonnakin ja se on vain ja ainoastaan Ylläksen ansiota: 100-200 yritystä ja yrittäjää työllistää,n.3000 loma-asuntoa maksaa kiinteistöveronsa suoraan kunnan kassaan joka vuosi,kunta myy yhdessä Metsähallituksen kanssa tontteja jatkuvasti jne jne.
Ylläs on jo yli 30 vuotta pitänyt Kolarin kunnan itsenäisenä ja toimintakykyisenä.
Entiset kuntakeskukset Kolari,Sieppijärvi järvikylät autioituvat lisää ja väki vanhenee myös jatkossa.
Kaivosta ei tule koska lupahakemukset joutuu nyt uuden v.2011 kaivoslain mukaan ottamaan huomioon ympäristön ja naapureille koituvat haitat.
Kaivos toisi Kolarin kuntaan elämää ja töitä kuntalaisille. Kirkonkylä kuollut eikä töitä ole nuorille. Kaivos toisi veromarkkoja kuntaan eikä etelään kuten tunturin kausityöläiset .
Varsinkin näin korona aikaan turistit on rasite, jos eivät osaa käyttäytyä .
Kolariin mahtuu kaivos ja turistit kunhan ei kunnan asukkaat tappele keskenään vaan keskustelisivat sovussa ja asiallisesti.
Kielteisen kaivoksen myötä on kunnan suurin veronmaksaja vaihtanut kuntaa muuta vuosi sitten.
Eihän se mitään, kun kunnalla on varaa ;) vai onko ? (:
KÄYKÄÄ KATSOMASSA ELOKUVA : VIIMEISET
tuo Rupin osa on teijän kaivosuskovaisten osa.
ps joku kaivosuskovainen poistaa kaikki kansalaisten mielipiteet
Ajavat Kolariin Neuvostoliittoa !
YLLÄPITO OHOI
MUUTA DDR:ään, siellä sulla ihannevaltiosi, kaivosuskovainen !
Kalastajan kaivos on romahtamaisillaan, mutta hän pakottaa silti työntekijänsä töihin. Hahmon moraalittomuus ja ahneus on vedetty niin äärimmilleen, että uskottavuudelle ei ole enää jäänyt tilaa.
Leffan henkilöhahmojen rajaus kummastuttaa. Elokuvan nimi viittaa poronhoitajiin, viimeisiin sellaisiin. He – Rupin isä (Sulevi Peltola) ja veli (Samuli Edelmann) – kuitenkin jäävät pelkiksi statisteiksi. Leffa on kritisoivinaan kaivosteollisuutta siitä, että se tuhoaa poronhoidon elinkeinon, mutta kritiikki jää rajauksen vuoksi pelkäksi sivuhuomautukseksi.
https://www.youtube.com/watch?v=nhEe5Ct9dCA
muista kuunnella tuo !
Kaivos ei toiminut kuin kymmenen vuotta huonolla menestyksellä, ja työllisti hyvin vähän porukkaa. Kylät ovat kyllä vaurastuneet niistä päivistä, varsinki tunturialueen.
Hotelleja oli vain kaksi, yks Lompolossa ja toinen kirkonkylällä
Kaivos ei tule kannattamaan, kellekkään, mutta se vaurio, minkä se tuo, ei ole enää koskaan korjattavissa.
No, joku saattaa valtiontukijaisilla tehdä pottia, ehkä myyvä osakkeitakin, juuri ennen loppupamausta.
Vie rahat ja hengen, vähän niinkuin alkoholipolitiikka.
Miten on matkailu tuonnut leivän kylään...tietyt suvun Vesat saaneet omansa ja keisari kahminut telkänpöntö kanssa ....varsinaiset kolarilaiset...onko jäänyt mitään....ei ole vanhoissa taloissa asutaan kun Espoon turisti asuu...mökkeilee uudessa..
Kummaa hommaa kun annetaan näiden viherpiipertäjien määrätä mitä met täällä tehemme..... hitot minä näistä turisteista...työtä tänne tarvitaan....nyt Nämä asuvat mökeissä ja huutavat palveluita.....höpö porukkaa ...kaivos vaan ja äkkiä....
Matkailu tuo huumeet ja alamaailman....tsekkaa levi....
tuskin ylläkselle. eihän siellä käy kuin eläkeläiset jotka vielä pihinä tuovat omat eväänsä mukana etelästä kun halvemmalla sieltä saavat
Joku kirjoituskurssi olisi paikallaan. Ei oikein saanut selvää mitä yritit sanoa, mutta ilmeisesti kateellinen yrittäjille olet. Kukaan ei estä sinua ryhtymästä matkailuyrittäjäksi.
Ylläksen toiminnan kun lopettaisi, voisi samalla lopettaa koko kunnan. Valtionosuudet on sidottu mm. työpaikkojen määrään kunnassa. Jokainen keikkatyöläinen tuottaa kuntaan valtionosuuksia, vaikka veronsa maksaisikin jonnekin muualle.
Saattapi näin olla mutta perimmäinen maksatus työpaikoista tulee kai kutenkin maksettujen palkkojen mukaan tulevaa kompensaatio maksatusta...joten tämä kuitenkin on kunnassa aika mitätöntä....sepä ei muuta ku toiminta alas....katotaan kenen pissa jäätyy...turistin taitaa olla...
Toivotaan että tämä hannukaisen kaivos näkee päivänvaöon. Sitä kuitenkin toteutetaan aivan yksityisellä rahalla. Ylläksen tunturit näyttävät elävän aivan valtionavuilla. Näyttää tämä keisarikin miljoonatulonsa ohella vaativan valtiolta vielä lisää avustuksia. Asiat pitää oikeasti asettaa painopisteisiin? Mikäli kaivos tulee se tuo työtä ja turvallisuutta koko kunalle....ilman näitä avustuksia.........
Kaivos tuo Hävityksen, saasteet tappavat koko valuma-alueen.
Silloin kun viimeiset kaivokset loppu Kolarissa niin iso porukka muutti heti pois ja sitten iso porukka perusti yrityksiä ja myös matkailu nousi . Sillä on eletty Kolarissa eletty yli 20 v. Ja kunnan tilanne tosi hyvä. Kolarin kunnan talous nyt ylijäämäinen. Eli kunnan talous hyvä. Ei tarvita kaivoksia eikä tuulimyllyjä.
Uuden kunnantalon vois rakentaa tunturiin ja vanhaan tehdä savikylpylän. Sitä riittää kirkonkylän matkailuun isommallekin porukalle. Talon asiantuntijat vois työllistyä sölänpesijöiksi. Tuskin tunturiin haluaisivat lähteä. Siis savimaja Oy toimintaan. Johtajapulaa ei varmaan olisi sillä tj talossa onkin valmiina.
Käyppä kattelee kylillä onko tilanne hyvä....kylän kaikki julkiset rakennukset vanhoja ja rahaa pitää jostain saada... ja nämä jutut ylijäämästä kuka näitä oikein keksii tosi asia kunnan pörssissä on ettei rahaa ole.....älä mieti omaa napaa mieti isosti näitä asioita.
Kuntakeskus on vaihtuva. Kk.lä on ollut keskiössä historiassa lähinnä tervalautturien satama- ja markkinapaikka. Siitäkin on jo yli 150v. Nyt kylä on järvikylien kanssa samalla viivalla. Vieläpä selvästi kylistä taantuvinkin. Kuntakeskuskuksen siirto olisi toimintoineen pitänyt siirtää jo 80 luvun lopulla Ylläkselle. Tällainen uusien rakennusten suunnittelu savipatjalle ja taantuvaan kylään on kyllä ihmeellistä jo sinänsä. Missä se insinööritaito odottaa itseään? Onhan sellaisiakin kunnan palkkalistoilla.
Uimahallia ovat kirkonkylälle haaveilleet. Tuulimyllyt voisi rahoittaa sen.
Tuulimyllyllä-savikylpylä
Ei järin viisas kirjoitus
Terv.kuntalainen
Vastasit kuitenkin
Kaivosta pukkaa...
Kunnallispolitikointi takaa sen 👍