10 rakkauden laatua, jotka koet elämäsi aikana

Anonyymi

Mitä näistä olet kokenut?


Rakkaus on tuo rinnassa sykkivä tunne, jota ilman jokaisen elämässä on iso aukko. Rakkaudella on monenlaiset kasvot, ja joskus tuo ihana lämpö hiipii elämääsi yllättävällä tavalla.

Joskus ihminen voi luulla olevansa yksin, vaikka tosiasiassa rakkautta löytyy kaikkialta, kun vain osaa katsoa. Olet varmasti kokenut seuraavat rakkaudet elämäsi aikana. Alta löydät rakkauden kymmenen olomuotoa.

1. Platoninen rakkaus

Platoninen rakkaus on puhtaimpia rakkauden lajeja. Siihen ei liity haluja, toiveita tai seksuaalista mieltymystä. Se on puhdasta, ystävällistä ja jotain, mitä koemme nuoresta pitäen. Tällaisia suhteita ovat suhteet sisaruksiin, läheisiin lapsuudenystäviin ja omiin vanhempiin.

2. Ihastukset

Tarhasta tai päiväkodista lähtien lapsilla on tapana ihastua toisiinsa. Kun tykätään, mennään pussauskoppiin, ja kikatetaan. Jokaisella meillä on takanaan ihastuksia, pieniä ja isoja. Niitä, jotka eivät ole johtaneet mihinkään ja niitä, joista on syntynyt suhde. Nauti tästä tunteesta, joka syntyy ihastuttavan ihmisen tapaamisesta. Jopa suhteessa oleva ihminen voi joskus tuntea ihastuksen tunnetta tavatessaan kiinnostavan ihmisen, mutta tunteen ei tarvitse johtaa minnekään.

3. Yksipuolinen rakkaus

Auts. Jokainen, joka on kokenut yksipuolisen rakkauden, saattaa muistaa ikävän häilähdyksen sisällään. Yksipuolinen rakkaus on hyvä opettaja. Se saa sinut näkemään oman arvosi ja vetämään rajasi - mihin olet valmis ja mitä et tee. Opit myös parhaimmassa tapauksessa sen, että rakkaus on pohjimmiltaan sitä, että Sinä rakastat. Tuo tunne syntyy sinussa, vaikka kohde olisikin toinen ihminen. Toisen vastarakkaus on ihana bonus kaupan päälle.

4. Pakkomielteinen rakkaus

Illat kyttäyskeikalla ja sosiaalisen median tuijotusta yömyöhään. Pahimmillaan epävarmuus ja mustasukkaisuus ajaa ihmisen pakkomielteisen rakkauden pariin. Tämä on rakkautta, jossa et luota toiseen. Pelko on vallannut sinut suurimman osan aikaa. Elät ja hengität Hänestä, ja olet kadottanut omat rajasi. Jos huomaat menneesi tähän tilaan, ota askelia taaksepäin ja kokoa itsesi. Ansaitset rakkautta, jossa on vastarakkautta, eikä sitä voi pakottaa.

5. Itsekäs rakkaus

Itsekäs rakkaus on ovelan ketun tekosia. Vaikka siinä on kaksi ihmistä, rakkaus saa toisen ihmisen palvelemaan toista. Tässä suhteessa on antaja ja ottaja, mutta osat eivät vaihdu. Narsistille tässä on vain hyviä puolia. Partneri rakastaa sinua, - ja niin sinäkin! On myös selkeää, miksi tällainen rakkaus ei voi kestää. Se alentaa toisen ihmisen arvoa.

6. Ylisöpö penturakkaus

Lukiorakkaus, jota muistelet haikeana vielä vuosien päästä. Se yksi ainoa, ainutkertainen. Suhde, jossa kaikki oli alusta alkaen kuin romanttisen elokuvan kliseetä. Hurvittelevaa liekkiä, jonka täytyi palaa loppuun. Silti tuntisit tuon ihmisen missä vain, vuosien päästäkin. Hän on kaikkea muuta pelkästään kuin joku ihminen elämäsi varrella.

8. Himokas rakkaus

Kädet pakaroilla toimiston kopiohuoneessa, hengitystä ja kiihkeät katseet. Oli kyseessä kielletty suhde tai ei, himokas rakkaus on yhtä räiskyntää ja leiskuntaa. Saat todennäköisimmin enemmän seksiä kuin koskaan ennen, mutta pariutumiseen liittyvät muut osa-alueet saattavat uupua.

9. Romanttinen rakkaus

Tutustumisen, tunnustelun, ihastuksen, rakastumisen ja avautumisen kautta syntynyt romanttinen rakkaus, joka johtaa seurusteluun. Parhaimmillaan kihlautumiseen, avioliittoon ja perheen perustamiseen. Joillekin paras aika maailmassa, joillekin kartettava asia, yhtä monille kaipuun kohde. Jokainen pari tekee suhteesta oman näköisensä.

10. Pyyteetön rakkaus

Äiti Teresan kaltaiset ihmiset näyttävät meille muillle, miten voimme uhrautua toisten hyväksi ja tehdä hyvää, joka koskettaa sydämiä kaikkialla. Michael Jacksonin Heal The World -kappaleen sanoin, voimme kaikki tehdä maailmasta paremman paikan. Pyyteetön rakkaus on ehdotonta päätöstä rakastaa toisia ihmisiä ja elämää, vaikka mitä tahansa tapahtuisi.


https://www.iskelma.fi/uutiset/viihde/a-110840

17

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mihin jäi nro .7? Vaadimme seiskan takaisin. Epistä!
      Ilman seiskaa testi on täysin hyödytön. Tuloksia ei voida toimittaa EU:n komissioon tarkastettavaksi.

      Seiskaa vaille valmis!

      • Anonyymi

        Se on tietenkin salainen rakkaus, josta kukaan ei koskaan kuule mitään....


      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on tietenkin salainen rakkaus, josta kukaan ei koskaan kuule mitään....

        Jep. Se kysymys on niin salainen, ettei sitä edes näytetä. Hys! Sshhh!


      • tosi..typy kirjoitti:

        Jep. Se kysymys on niin salainen, ettei sitä edes näytetä. Hys! Sshhh!

        Mjaa

        Seitsemäs rakkaus kuulostaa utopialta.

        Tällaisessa sarjarakastajien ja -murhaajien maailmankuvassa tuotteliaisuus ei mielestäni ole muuta kuin ajanhukkaa.

        Kaikille

        (naurua)


      • Funeau kirjoitti:

        Mjaa

        Seitsemäs rakkaus kuulostaa utopialta.

        Tällaisessa sarjarakastajien ja -murhaajien maailmankuvassa tuotteliaisuus ei mielestäni ole muuta kuin ajanhukkaa.

        Kaikille

        (naurua)

        Herääko seitsemännestä rakkaudesta mieleesi salalittoteorioita? Minkälaisia? :)


      • tosi..typy kirjoitti:

        Herääko seitsemännestä rakkaudesta mieleesi salalittoteorioita? Minkälaisia? :)

        Öm...

        Ei.

        Lähinnä tuli mieleen ruotsalaiset leffat ja niistä Seitsemäs sinetti.

        Todella outo jamppailu, joka kesti ikuisuuden.

        En vain välitä (luultavasti) Bergmanin päänsisällöstä tuon vertaa.


        (naurua)


      • Funeau kirjoitti:

        Öm...

        Ei.

        Lähinnä tuli mieleen ruotsalaiset leffat ja niistä Seitsemäs sinetti.

        Todella outo jamppailu, joka kesti ikuisuuden.

        En vain välitä (luultavasti) Bergmanin päänsisällöstä tuon vertaa.


        (naurua)

        Tiedän leffan. Pääosassa Max Sydow, mustavalkoinen leffa. En jaksanut katsoa loppuun.


      • tosi..typy kirjoitti:

        Tiedän leffan. Pääosassa Max Sydow, mustavalkoinen leffa. En jaksanut katsoa loppuun.

        Mjoo

        Aivan kauhea kidutusleffa (katselijalle), mutta kriitikkojen ylistämä (Sven & Åke).

        Vittu, Cruisenkin vetoja imee hanakammin.

        (reps)


      • Funeau kirjoitti:

        Mjoo

        Aivan kauhea kidutusleffa (katselijalle), mutta kriitikkojen ylistämä (Sven & Åke).

        Vittu, Cruisenkin vetoja imee hanakammin.

        (reps)

        Muuten, asiasta toiseen ja asiassa pysyäksemme, tuolla numerolla 7 on paljon symbolista merkitystä.
        Esim:
        - 7 kuolemansyntiä
        - Danten 7:s helvetti
        - 7 viikonpäivää
        - 7:s sinettiä
        jne.


    • Anonyymi

      Kaikki.

    • Anonyymi

      Kun hoiti niitä pieniä lapsia niistä tuli kuin "omia" ja siksi sitä olisi halunnut jatkaa monta vuotta.

    • Anonyymi

      Rakkaus on sitä kun kumppani tukee erilaisissa elämäntilanteissa, auttaa ja opastaa jos tarvii neuvoa jossain asiassa. Yhdessä oleminen ja yhdessä elämän suunnitteleminen on rakkautta.

    • Anonyymi

      Hyvä kysymys, vastaukseni tässä:

      1,2,3,4,8,9 ja 10, mutta siltikään en ole vielä kohdannut naista jonka kanssa olisin halunnut mennä naimisiin.

      5,6,7 en ole kokenut.

    • Nuo kaikki jossain muodossa. Vitonenkin, vaikka ensin ajattelin, että sitä ei. Nuoruuden ekat seurustelusuhteet olivat mun kannalta vähän itsekkäitä 😔 Osa rakkauksista on koettu samaa henkilöä kohtaan, tunne on muuttanut muotoaan.

    • Mitä näistä olet kokenut? Muut paitsi 5 ja 10. Mikälie se 7?

      • Nojaa 10 vanhempana toteutuu. Lapsiaan rakastaa no matter what. Vaikkei saisi mitään takaisin, he on sydämessä.


    • 1. Platoninen rakkaus
      2. Ihastukset
      3. Yksipuolinen rakkaus
      5. Itsekäs rakkaus
      9. Romanttinen rakkaus
      10. Pyyteetön rakkaus

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      63
      1257
    2. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1203
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      906
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      873
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      75
      858
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      109
      722
    7. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      58
      721
    8. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      103
      682
    9. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      616
    10. 78
      601
    Aihe