Mitoittaakohan hallitus oikeudenmukaisesti koronarajoitusten purun ???

Anonyymi

Minun järki ei ymmärrä, miksi hallitus pitää jääräpäisesti kiinni siitä, että koko maahan asetetaan aivan samanlaiset koronarajoitukset ravintoloihin.

Pahinta aluettahan on Helsinki, Vantaa ja Espoo ja suurimmassa osassa maata tartuntavaara on lähes tai kokonaan olematon, Liikenneasemille tosin voi tuoda tartuntavaaran Hesalaiset. Sielläkin tosin yleensä viivytään varsin lyhyt aika, joten riski on aika pieni.

Tuntuu tuo touhu sellaiselta tasa-arvoajattelulta, johon olen aina suhtautunut kriittisesti, Kun Helsinkliläiset joutuu kärsimään, koko Suomen on pakko kärsiä, jotta toteutuisi tasa-arvo maassa. Onko se muka tasa-arvoa. Kyllä se maakunnissa koetaan tarpeettomana sortona

Asia ei ole minulle henkilökohtainen, koska ravintolassa en käy koskaan, mutta huoltoaseman baarissa voin joskus käydä ostamassa tupakka-askin. Minulla on kuitenkin hoitoalan koulutus ja kokemus, joten olen syventynyt tarkastelemaan asiaa koko epidemian ajan. Koulujen avaaminen oli aivan turha riski.

Kokonaisuutena tarkastellen annan tänään hallitukselle vähintään ysin. Tiedottamiselle voi antaa täyden kympin. Toimittajat ei vaan tahdo ymmärtää, mitä Marin milläkin tarkoittaa.

Tosiasiahan on, että ei sen taudin leviämistä pysty täysin pysäyttämään, vaikka olisi kuinka kovat rajoitukset. Kyllä se on jokaisen henkilökohtaisesta käyttäytymisestä kiinni. Hyvin se on täällä toiminut. Todettuja tatuntoja on erittäin vähän, vaikka on kysymys keskikokoisesta kaupungista.

En tiedä miten on muualla maailmassa nuo kauppojen suojaukset, mutta täällä ne on hyvät ja tulivat nopeasti. Kassahihnojen päähän tosin tuli vasta kun minä huomautin riskistä, luottamushenkilölle.

3

234

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Kassahihnojen päähän tosin tuli vasta kun minä huomautin riskistä, luottamushenkilölle."

      Ai ne pleksit vai? Eihän nillää ole mitään virkaa! Harmiksi vain!

      • Anonyymi

        Jos joutuu puhumaan kaupan kassalle, niin senhän joutuu joka tapauksessa tekemään pleksin ohi! Eihän myyjä muuten mitään kuule.

        Siis pleksi on tiellä vaan!


    • Anonyymi

      No eihän ravintolat saa asiakkaita nyt muutenkaan. Niin on sama pitää kiinni sitten vaikka mukamas aukomassa ollaan.

      Hallitusten ravintolavihemielinen politiikkka on jo VUOSIA ajanut koko ravintola-alaa tuhon partaalle.

      Kaikenmaailman hygieniapassia ja muuta roskaa, tupakointikieltoa ryyppybaareissa, jne.

      Kirjaimellista VIHAA kaikkea oikeaa elämää kohtaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1203
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      80
      1074
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1055
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      920
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      888
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      815
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      72
      701
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      642
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      622
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      520
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      485
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      460
    17. 43
      457
    18. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      38
      425
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      18
      403
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe