taas pudotti alkuyön aikana 6 astetta ennustukset

ainaki etelä ja keskisuomeen ennusti viikonpäähän yli 20 päivisin
11197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Meteorologit sanoivat jo pari viikkoa sitten, että tämä kesä vaikuttaa samanlaiselta kuin ennätyskylmä kesä -87.

Äänestä
  • Sää on säätä

    Äänestä

  • Sää on muuttunut globaaliksi ilmastoksi 33 vuoden viiveellä.

    Äänestä

Ennuste ja paikallissää kertoo, että nyt pitäisi olla stadissa 15 astetta, mutta on kymmenen. 9000 euron kuukausipalkalla pitäisi pystyä parempaan.

Äänestä
  • Tuommoisella kuukausipalkalla kannattaa ruveta ilmastonlämmitystieteilijäksi. Silloin ei ole millään mitään väliä.

    Äänestä

  • Ei onnistu tosiaan ennusteet. Tänään pitäisi edelleen paistaa aurinko stadissa, mutta vettä sataa. Mitä hyötyä noista isopalkkaisista meteorologeista on todellisuudessa.

    Äänestä

26-->19 muuttu maanantain helle. eikö 1987 ollut lämpimintä toukokuussa????

Äänestä
  • Olen tuon ilmiön nähnyt ennenkin Forecan 10 päivän ennusteissa. Joku aiheuttaa ennusteeseen parin päivän päähän ennätyshelteen tai ennätyspakkasen. Kun ajankohta tulee lähemmäksi niin sitten ennuste korjaantuu takaisin normaalilukuihin.

    Äänestä

"Nauti kun voit! Hellepäiviä luultavasti vain muutama"
Tälläisiä hölmöjä otsikoitakin. Mitähän nauttimista helteessä on? Sitä jos kestää viikkokausia, kuka siitäkin nauttii? Kaikki valittaa ja odottaa, että hiukan viilenisi ilma.
Jos lämpötila on sellainen 22-23 se on vielä siedettävää, kun illaksi sekin viilenee.
Mutta eihän tähän maahan mitään26-30 asteen helteitä ole edes tulossa.
Kunhan höpisevät.
Aina liioittelevat nämä ennustelijat. Voisi osua oikeaan jos ennustelisivat säätä hillitymmin. Eli, jos ilma hieman lämpiääkin, maamme vakio kesälämpötilasta 15 asteesta. Niin vain 19-20asteeseen, ei sen enempää. Tämä ihmetyttää, vaikka meteorologit ovat ihan ammatti-ihmisiä. En käsitä miten näin toistuvasti pitää ennustella säätiloja yläkanttiin ja täysin pieleen.
Kannattaisiko säidenennustelu lopettaa kokonaan, kun ei siinä kerran onnistuta.
Ainoastaan lämpömittaria katsomalla ja ulos menemällä, saa selville joka päivä sen todellisen sään. Eikä tälläisistä sääennusteista!

Äänestä

Vielä toissapäivänä todettiin, että stadissa olisi tällä viikolla joka päivä yli 20 astetta lämpöä. Nyt katsoin ennustetta ja luvataan sen sijaan 12-14 astetta max.

Äänestä
  • Ennusteet on ennusteita ja nehän tietysti muuttuvat ja paranevat sitä mukaa kun lähestytään ennustekohdan ajankohtaa. Tehkää itse parempia jos osaattee edes minkäänlaisia. Sammakoiden ja hilseiden osuvuus jouluksi yhtä hyvä kuin mustalaisen korttiennustuskin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ainaki etelä ja keskisuomeen ennusti viikonpäähän yli 20 päivisin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu