Niin samalla voit saada punkkeja?
Kun nurmikko on korkea niin niissä viihtyy punkit, koska punkit viihtyvät luonnossa kosteassa paikassa.
Jos kaupungit leikkaisi keräävillä ruohonleikkuukoneilla oikein matalaksi /lyhyiksi kaikki kaupungin puistoalueiden nurmikot joissa ihmiset istuvat nurmikoilla, mahdolliseti punkkien määrä olisi pienempi kuin pitkässä ruohossa?
Omalla pihalla ajan nurmikot keräävällä koneella useamman kerran kesässä niin alhaalta kuin koneella on mahdollista ajaa, kolmesta syystä.
1. Nurmikko on kauniinpi (auringon ollessa alhaalla kastelu illalla, jos ei sada vettä)
2. Matalassa / matalalta leikatessa ruohossa olevia punkkeja menee todennäköisesti enemmän koneen keruulaatikkoon, josta yhteen paikkaan.
3. On hyvin mahdollista, että jotkut hyttyslajit syövät myös punkkeja, joten nurmikon ollessa matala / lyhyt linnut löytävät ne paremmin.
Eräs tärkeä asia on huomata heti keväästä, ettei pihaan levitä linnuille ruokaa, ei pullanmuruja, ei muutakaan ruokaa. Myös ruohonsiemenien lisääminen nurmikolle, voi olla ruokaa linnuille (ehkä enemmään lähellä syys-talvea). Mahdollisesti myös "kanan kakkaa" voi jotku linnut pitää, oletettavasti enemmän hiiret ja rotat?
Siksi, että linnut söisivät enemmän punkkeja, hyttysiä kuin pihamaallesi levittämiäsi "herkkuja."
Mitenkähän on isoissa multasäkeissä, voiko niissä olla punkkeja?

Vastaukset 3
Vanhimmat
samalla voit saada punkkeja?

3. On hyvin mahdollista, että jotkut LINNUT syövät myös punkkeja, joten nurmikon ollessa matala / lyhyt linnut löytävät ne paremmin.
Eräs tärkeä asia on huomata heti keväästä, ettei pihaan levitä linnuille ruokaa, ei pullanmuruja, ei muutakaan ruokaa. Myös ruohonsiemenien lisääminen nurmikolle, voi olla ruokaa linnuille (ehkä enemmään lähellä syys-talvea). Mahdollisesti myös "kanan kakkaa" voi jotku linnut pitää, oletettavasti enemmän hiiret ja rotat?
Siksi, että linnut söisivät enemmän punkkeja, hyttysiä kuin pihamaallesi levittämiäsi "herkkuja."
Mitenkähän on isoissa multasäkeissä, voiko niissä olla punkkeja?
Jos nurmi on korkea ja vihriä niin saattaa houkutella myös punikkeja.
Persut ei pääse nurmikoille.