Nokkonen - miksi ryöppäys

Anonyymi

Olen käyttänyt nokkosta ainakin 30 vuotta. Poiminut lehdet, kuivattanut ja murentanut lettujen, keittojen ja jauhelihan sekaan kun teen lihapullia.
Nyt luin että nokkonen pitää ryöpätä. Miksi? En löytänyt netistä ryöppäykselle syytä. Asun paikassa jossa on vielä puhdas luonto.

1

466

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Heti ensimmäisessä hakutulosessa kerrotaan. Lyhyesti, ravinteet vapautuu, ei polttele ja nitraattiptoisuus vähenee. Tuolla myös ruokaohjeita.

      "Nokkosen ryöppäys vapauttaa mainiot ravintoarvot ja kasvin aromikkaan maun ruoanlaittoon. Alkukesän pienet ja pehmeävartiset nokkoset voi käyttää ruoaksi kokonaisina.

      Nokkoset tulee ryöpätä ennen ruoanlaitto- tai leivontapuuhiin ryhtymistä. Lisäksi nokkosen lehdet on hyvä huuhdella ennen ryöppäämistä hyönteisten ja irtolian poistamiseksi.

      Kevät ja alkukesä ovat parasta aika nokkoshortoiluun. Silloin kasvin vaaleanvihreät latvaversot ovat herkullisimmillaan. Sesongin edetessä nokkonen alkaa kukkia, ja isoksi kasvaneiden lehtien maku muuttuu kitkerämmäksi. Poimintaa voi toki jatkaa koko kesän, mutta loppukesällä kannattaa keskittyä vain nokkospuskan pieniin lehtiin.

      Varustaudu nokkosten keruuseen hanskoilla ja isolla korilla. Kerää lehtiä runsaasti, sillä nokkonen kuten pinaattikin hupenee ryöpättäessä reilusti.
      Nokkosen ryöppäys – näin onnistut:

      Kiehauta reilu kattilallinen vettä. Lisää 1 rkl suolaa 1 litraan vettä.
      Upota nokkoset veteen. Kun vesi alkaa taas kiehua, keitä nokkosia 30–60 sekuntia.
      Kaada vesi pois ja pysäytä kypsyminen laskemalla nokkosten päälle kylmää vettä. Purista ylimääräinen vesi pois.
      Hienonna nokkoset halutessasi. Käytä ruoanlaitossa haluamallasi tavalla."

      https://www.meillakotona.fi/artikkelit/nokkosen-ryoppays

      "Nokkoset voi kiehauttaa ennen kuivaamista, jotta lehtien väri säilyy kauniina ja nitraattipitoisuus pienenee. Kuivattua nokkosta voi lisätä vaikka leipätaikinaan.

      Täysin kuivat nokkoset eivät enää polttele. Murusta pelkät lehdet hyvin suljettavaan purkkiin. Kuivattu nokkonen säilyy vuodesta toiseen pimeässä ja kuivassa paikassa."
      https://www.meillakotona.fi/artikkelit/nokkosen-kuivaaminen

      Ihmetyttää miksei nokkosta ole kaupoissa pakasteena, harva viitsii lkaupungista lähteä mihinkään keräämään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe