Hetki sitten olit se 10-vuotias iloinen poika pelaamassa jalkapalloa kavereiden kanssa, sitten tajuat olleesi yli 20-vuotta yksin ja muistelet kaikkia traumoja/sairauksia/epäonnistumisia/vääryyksiä/kärsimyksiä mitä on osunut kohdalle.
Sitä raapii päätä ja miettii, että miten helvetissä yhden ihmisen kohdalle voi edes osua niin paljon kaikkea kuraa. Kaikki asiat miljoona kertaa umpisolmussa.
Mutta aika loogistahan kaikki tavallaan on ja kietoutuu helposti yhteen. Lapsuuden peruja huono itsetunto, joka altisti koulukiusaamiselle. Syrjätyminen varhaisessa vaiheessa tarkoitti sitä, että kaikki normaalit kokemukset jäivät kokematta ja erittäin tärkeä teini-iän sosiaalinen harjaantuminen tekemättä. Sairastumiset saivat syrjääntymään vielä enemmän. Ei ollut työkaluja murtaantua ulos tästä kierteestä, vaikka varhaisaikuisena tarjottiin monia mahdollisuuksia. Kaiken kokeman perusteella oli helppo uhri työpaikkakiusaamiselle, joka johti täydelliseen psyykkeen hajoamiseen ja lukuisiin ongelmiin.
En tiedä johtuuko nopea ajankuluminen yksinkertaisesti siitä, että elämässä ei ole mitään sisältöä, vaiko masennuksesta. Kaikki päivät samanlaisia, ei mitään kiintopisteitä.
En tiedä onko muilla samaa, mutta itse koen tiedostavani ja näkeväni elämän aivan eri tavalla kuin lapsena. Ihan kuin ei olisi edes läsnä täällä. Jonkinlainen kalvo silmillä ja viive tapahtumissa täyttää elämää. Elää jossain epätodellisessa sumussa.
Olisikohan tässä enää edes kykenevä normaaliin elämään? Yksinäisyys aiheuttaa samanlaisen ilmiön kuin laitostautuminen vankilassa. Siihen päälle sosiaalinen vammaisuus ja henkiset traumat. Ei kiva kohtalo.
Se on käsittämätöntä miten nopeasti vuodet vierivät ohi yksinäisenä.
21
701
Vastaukset
- Anonyymi
Olihan siinä tarinaa. Elämä on joskus vähän epäreilua.
Minulla on täysin samanlaisia kokemuksia. Oikeastaan hämmästyttävän samanlaisia. Saman tyyliset ongelmat, jotka eskaloituvat myöhemmin saman tyylisiksi ongelmiksi kuin sinulla. Jollain tapaa se on lohduttavaa, että muillakin on mennyt elämä tuohon tyyliin. Ihminen on itsekäs olento.
Tsemppiä kumminkin.- Anonyymi
Itse en saa kyllä minkäänlaista lohtua siitä, että joku toinen on samassa jamassa ja omaa samoja kokemuksia. En nimittäin toivo näitä juttuja kenellekään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse en saa kyllä minkäänlaista lohtua siitä, että joku toinen on samassa jamassa ja omaa samoja kokemuksia. En nimittäin toivo näitä juttuja kenellekään.
Minua lohduttaa tietyllä tapaa etten ole yksin. Ehkä se on outoa tai väärin, mutta lohduttaa etten ole yksin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse en saa kyllä minkäänlaista lohtua siitä, että joku toinen on samassa jamassa ja omaa samoja kokemuksia. En nimittäin toivo näitä juttuja kenellekään.
Aina saa toivoa mutta se ei ole totuus. Totuus on se että on aina olemassa ihmisiä joilla menee huonommin ja silloin siinä tilanteessa ehkä auttaa tieto siitä että ei ole ainoa joka on joutunut kokemaan vääryyttä. Asiat eivät siis välttämättä ole niin toivottomia.
- Anonyymi
Hyvin on mennyt yksin jo kuuskymppiseksi saakka kun ei ole ollut mitään kummempia terveys- tms. ongelmia !
- Anonyymi
Terveys onkin kaikki kaikessa.
Voin samaistua täysin aloittajan tarinaan. Enkä minäkään samaa kenellekään toivo. Ainostaan samaa kokenut vaan voi tuntea yhtäläisen tuskan, ymmärtää oikeasti. Lohduttaa....
- Anonyymi
Ihminen on tietyissä asioissa lopulta aina yksin. Yksin synnyt, yksin kuolet. Itse elämäsi elät.
- Anonyymi
Ikävien asioiden kanssa olet yksin. Hyviä aikoja riittää muita jakamaan. Muut ei hyödy mitään sinun ongelmista ja saat pitää ne rauhassa itselläsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikävien asioiden kanssa olet yksin. Hyviä aikoja riittää muita jakamaan. Muut ei hyödy mitään sinun ongelmista ja saat pitää ne rauhassa itselläsi.
Loppujen lopuksi elämän tarkoitus on vain ikävän karkoitus. Vaikka se on helpommin sanottu kuin tehty niin ehkä siinä onkin jotain perää. Kun on tarpeeksi karaistunut niin oikeastaan millään muulla ei ole mitään väliä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikävien asioiden kanssa olet yksin. Hyviä aikoja riittää muita jakamaan. Muut ei hyödy mitään sinun ongelmista ja saat pitää ne rauhassa itselläsi.
Itse jakaisin mielelläni ne toisen ikävämmätkin fiilikset ja tukisin. En ole sen tyyppinen, että pakenisin niitä ja hakeutuisin vain mukavien tai neutraalien asioiden pariin. Vastapainoksi pitää olla sitä mukavaakin, ei ihan aina puhua ongelmista, vaikka niistä riittäisikin hyvin puhumista, mutta keskimääräistä enemmän jaksan kuunnella ja käydä läpi niitäkin.
- Anonyymi
Toisen ihmisen yksinäisyydelle en voi mitään. Omalleni voin, jos haluan!
- Anonyymi
Samaa tässä miettinyt että viimeksi elämä oli hyvää joskus lapsena ja siitäkin on jo miltei 20 vuotta aikaa näin 31-vuotiaana. Eipä ole enää mitä odottaa elämältä. Kaikki on mennyt päin helvettiä.
AhdistunutMies- Anonyymi
Sama tarina ja samat tuntemukset.
- Anonyymi
Onko elämältä pakko odottaa jotain?
Mä oon jo yli 5-kymppinen ja luultavasti melkein kaikki mahdollinen mitä elämässäni voi tapahtua niin on jo tapahtunut.
Mulla ei ole enää mitään odotuksia, kunhan katselen päivästä päivään ja yöstä aamuun mitä uusi päivä tuo tullessaan. Ei enää mikään voi edes yllättää, nekin on koettu, sekä hyvät että pahat.
Vaan meneehän tuo aika näinkin eteenpäin, odottamatta mitään.
Jossain vaiheessa elämä päättyy mutta sekään ei tapahdu odottamalla vaan luultavasti tulee ihan odottamatta sitten kun aika on.
- Anonyymi
Olen 63¼-vuotias. Elämä mennä hujahti, nuorena ei tullut juurikaan edes palloa potkittua.
Monenlaisia on elämäntarinoita, tällainenkin. - Anonyymi
Itsekin muistelen monesti lapsuutta ja nuoruutta. Kodin ilmapiiri oli huono, mutta kavereita riitti ja sukulaisiakin tuli tavattua säännöllisesti. Jossain vaiheessa asiat menivät solmuun ja nyt vuosikausia yksin ja irrallaan kaikesta "normaalista" elämänmenosta. Välillä ihmettelen, miten tässä näin pääsi käymään. Ei enää mitään yhteyksiä keneenkään eikä ketään tule tavattua niin suvusta kuin vanhoista kavereista. Yksinäisyys ja muu elämä käynyt nyt jo sen verran psyyken päälle, että uusia ystävyyssuhteita tuskin tulee enää solmittua, parisuhteesta puhumattakaan. Kova ikävä on myös niitä edesmenneitä sukulaisia, joille merkitsi edes jotain. Valitettavasti tärkeitä asioita osaa monesti arvostaa vasta sitten kun ne ovat poissa ja on jo liian myöhäistä.
- Anonyymi
Mitä enemmän ikää tulee sitä nopeammin vierähtävät vuodet. Odotahan kun olet 70! Silloin huomaat, että 30 viimeisintä vuotta ovat kuin hetki. Berliinin muuri murtui yli 30 vuotta sitten ja se on kuin olisi ollut juuri äsken, kuin eilen.
Yksinäisyys ei ole sairaus eikä epänormaalia!- Anonyymi
Ei ole sairaus, eikä epänormaalia, mutta helvetin epämukavaa. Ei tätä paskaa kenellekään toivo.
- Anonyymi
Pyydän anteeksi Sanoman epäasiallisia trollauksia vuosien varrelta. Se on ollut todella epämiellyttävää seurattavaa.
- Anonyymi
Yksinäinen aamu,päivä,ilta,yö seuraavat toisiaan.
Joka aamu alkaa uudestaan.- Anonyymi
Tämähän se, ikävä kyllä. En tiedä osaisiko sitä edes enää elää normaalia elämää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1672804
- 2012077
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.501882- 711766
- 921658
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91521- 811234
- 811080
- 951039
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes1961020