Minä en voi käsittää teidän asiakkaiden laiskuutta ja voimattomuutta. Lautaset ja astiat jätetään pöytään vaikka meillä on palautuspiste. Miksi pitää jättää ne siihen pöydälle? Kiva toisten asiakkaiden on istua kun lautaset lojuu edessä. Mukava tuoda myös uusi annos likaisten päälle. Olette mahtavia asiakkaita.
Vastaukset 16
- Anonyymi
No, jos vaikka kunnioittasit sitä uutta asiakasta siivomalla sen pöydän ennen hänen annoksensa tarjoilua.
Sen pöydän siivoaminen vie korkeintaan minuutin, eli ei ole paha rasti.
Vai pitäisikö asiakkaiden itse myös tiskata, vai peräti valmistaa ruokakin? Entä itse teurastaa lehmä ja kasvattaa perunat?
ME OLEMME ASIAKASPALVELUAMMATISSA, KOETA YMMÄRTÄÄ SE!!
Asiakas maksaa siitä, että hän saa valmista ruokaa tarjoiltuna hymyn kera, halvemmalla hän pääsisi tekemällä saman ruuan itse, mutta silloin me ravintola alan todelliset ammattilaiset olisimme kortistossa.
Eli nyt asenne kohdalleen, olet häpeäpilkku koko ammattikunnallemme!- Anonyymi
Pidä sinä pääsi kiinni. Ravintolan säännöt ovat, että asiakas vie palautuspisteelle tavarat. Jos asiakas ei halua viedä niin asiakas ei pääse puhtaalle paikalle. Meillä on parempaakin tekemistä kuin roudata asiakkaiden tiskejä.
Missä kohtaa sanoin, että asiakas itse tiskaa tavarat? Oletko vajaa vai esitätkö sellaista....????? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pidä sinä pääsi kiinni. Ravintolan säännöt ovat, että asiakas vie palautuspisteelle tavarat. Jos asiakas ei halua viedä niin asiakas ei pääse puhtaalle paikalle. Meillä on parempaakin tekemistä kuin roudata asiakkaiden tiskejä.
Missä kohtaa sanoin, että asiakas itse tiskaa tavarat? Oletko vajaa vai esitätkö sellaista....?????Kerrotaanko nämä "ravintolan säännöt" asiakkaalle, kun hän astuu ravintolaan? Kai kerrotaan viimeistään siinä vaiheessa, kun asiakas tekee tilauksen? Jos ei, niin sitten asiakkaalla on vapaus valita. Myös ravintolalla on vapaus valita. Näinä aikoina uskoisin kyllä ravintolan joustavan. Ainakin uusi työntekijä löytynee helposti asennevammaisen asiakaspalvelijan tilalle...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pidä sinä pääsi kiinni. Ravintolan säännöt ovat, että asiakas vie palautuspisteelle tavarat. Jos asiakas ei halua viedä niin asiakas ei pääse puhtaalle paikalle. Meillä on parempaakin tekemistä kuin roudata asiakkaiden tiskejä.
Missä kohtaa sanoin, että asiakas itse tiskaa tavarat? Oletko vajaa vai esitätkö sellaista....?????Missä kohtaa se "OLEMME ASIAKASPALVELUAMMTISSA" meni yli hilseen?
No, menet työttämäksi. Ravintola-alalle riittää kyllä sinua paremmin asennoituvia!
"By by baby goodbuy" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä kohtaa se "OLEMME ASIAKASPALVELUAMMTISSA" meni yli hilseen?
No, menet työttämäksi. Ravintola-alalle riittää kyllä sinua paremmin asennoituvia!
"By by baby goodbuy"Mikä hemmetin lukihäiriö sinulla on vai puuttuuko ymmärrys? Idiootti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrotaanko nämä "ravintolan säännöt" asiakkaalle, kun hän astuu ravintolaan? Kai kerrotaan viimeistään siinä vaiheessa, kun asiakas tekee tilauksen? Jos ei, niin sitten asiakkaalla on vapaus valita. Myös ravintolalla on vapaus valita. Näinä aikoina uskoisin kyllä ravintolan joustavan. Ainakin uusi työntekijä löytynee helposti asennevammaisen asiakaspalvelijan tilalle...
Jos ravintolassa on astioiden palautuspiste niin se on NORMIÄLYISELLE asiakkalle merkki siitä, että asiakkaan kuuluu viedä astiat palautuspisteeseen.SE ON HUOMIOITU HINNASSA. Vain umpinuija ei sitä tajua.
Yhden pöydän siivoaminen ei tosiaan vie kuin n. 3 minuuttia, mutta kun se tehdään sata kertaa päivässä tuo aika onkin viisi tuntia.
Jos sinä et sitä tajua niin syö snagarilla ja tunge ne käärepaperit vaikka per... rectumiisi.
- Anonyymi
Olisiko kuitenkin parempi palkata riittävästi tarjoilijoita? Korona on osoittanut siisteyden tärkeyden. Pöydät pitää pyyhkiä usein. Pelkkä astioiden palautus ei riitä.
Vai pitäisikö asiakkaan kantaa koko pöytä tiskiin?- Anonyymi
Typerys. Olet niin umpi, etten viitsi kertoa mitä se tarkoittaisi.
- Anonyymi
"Asiakas" joka ei osaa niin alkeellista perusetikettiä kuin astioiden palautus tulisi kahlita johonkin ravintolan kellarissa olevaan sopivan kosteaan nurkkaan kahleilla seinään kiinni alasti ja soveltaa muutamia ruoanlaitossa käytettäviä instrumentteja "asiakkaan" arvokalleuksiin.
- Anonyymi
Ahah
- Anonyymi
Bai bai beibi guudbai. Työkkäriin vain, ei sinusta ainakaan ravintola-alalle ole!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bai bai beibi guudbai. Työkkäriin vain, ei sinusta ainakaan ravintola-alalle ole!!!!
Sinä se osaat hokea samaa guudbai hoilausta. Sinä et kestä sitä kun ravintolassa on järkevät säännöt.
- Anonyymi
Naisten ammateissa pahoja ongelmia. Potilaatkin laiskoja kun eivät itse vaihda vaippojaan, joutuvat sitten olemaan päiviä samoissa kun hoitajilla menee aika fb-päivityksiin, tupakkataukoihin ja muuhun tärkeämpään.
Kaikki ei välttämättä huomaa että pitäisi itse palauttaa, vakioasiakkaille voi kertoa. - Anonyymi
Itsesiivoaminen kuuluu ruokabaareihin, lounasruokaloihin, huoltoasemille , yms.
Ravintoloissa henkilökunta siivoaa pöydät.- Anonyymi
Niinpä, ja niissä on sellaiset hinnat joihin tään kylän juntit ei mee, eikä niitä sinne kaivata.
- Anonyymi
En ole vielä yhdessäkään ravintolassa nähny,et hinnassa huomioitu astioiden palautus.Ja tarjoilijoilla kyllä näkyy olevan aikaa jutella keskenään,sen ajan voi käyttää astioiden korjaamiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 851335
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä341029Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19855Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita153670Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13660- 46649
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13627Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja184616- 31542
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39528