Saako ihmishirviöitä syrjiä?

10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei saa syrjiä. Tuollaiset ihmiset pitää sopeuttaaa yhteiskuntaan.

Äänestä

Kyllä tämä on täysin tieto ettei noita päästetä lasten kanssa tekemiseen,sen vuoksi rikosrekisteri tarkistetaan.

Äänestä

Miksi tuo on vapaana?Tuollaisten pitäisi mädäntyä vankilassa loppu ikänsä.

Äänestä

Ketään ei saa syrjiä. Näin laki sanoo. Jos saa syrjiä yhdessä asiassa, niin se voi laajeta muuallekin. Sama se on omankädenoikeudella - jos sallitaan yhdessä asiassa, niin periaate oikeusvaltiosta rikotaan ja seuraukset eivät pitkällä tähtäimellä ole hyviä, vaikka lyhyellä aikavälillä joku saisikin mielihyvää.

MIehen teot ovat kamalimpia mitä maailmassa voi olla. Ja ihmettelen, miksi hän on vapaana. Minuakin inhottavat suuresti hänen tekonsa, mutta järjellisesti ajateltuna ketään ei silti saa syrjiä.

Äänestä
  • Järjellisesti ajateltuna tuota tyyppiä ei olisi enää olemassa mutta koska pitää suvaita ja uskoa parannukseen, jota ei ikinä tule, se saa tepastella täällä ihan rauhassa valituksiaan tekemässä.

    Äänestä

Kuohita tommoset pitäisi.

Äänestä

Saiskohan tuon paskakasan kuvan kaivettua jostain?

Ihan vain, että tietää varoittaa tuttuja. Tuo mies on vaarallinen!

Muistan tapauksen. Tuossa linkin uutisessa sanottiin, että nuorin uhri oli 3-vuotias. Tosiasiassa tämä ns. mies aloitti uhrinsa raiskaamisen, kun tämä oli noin puolitoistavuotias. Raiskasi, myi lasta pedokavereilleen ja kuvasi ja myi materiaalia. Lasten äiti osallistui tekoihin.

Kumpaakaan ei olisi koskaan pitänyt päästää pois vankilasta. Nämä ihmiset ovat vaaraksi lasten terveydelle ja jopa hengelle niin kauan, kuin heissä henki pihisee. Eivät muutu.

Suomessa on edelleen ihan liian löysät rangaistukset seksuaalipedoille. Ja näidenkin ringissä oli ties kuinka monta aikuista ihmistä, jotka nauttivat lapsiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta. Oikea rangaistus olisi sujettuun laitokseen loppuiäksi tai eutanasia. Tekijä saisi itse valita.

Tiedän, ettei kansaa kuunnella näissä asioissa. Siksi olisikin parasta lastensuojelua, että joka ikisen lapsenraiskaajaan kuva julkaistaisiin isoissa mediumeissa aina ja joka kerta.

Äänestä

Niin, laki sanoo ettei ketään saa syrjiä.

Silti syrjimistä kaiken aikaa tapahtuu sukupuoleen, ikään, siviilisäätyyn, taustaan, koulutukseen, varallisuuteen, uskontoon ja rotuun jne perustuen. Ilman kovin ponnekkaita perusteluja. Ja tämä sallitaan! Missäs ne oikeusavustajat silloin luuraa?

Mun valitettava rooli tässä yhteiskunnassa on, etten saa virkatehtävissä syrjiä. Joskus olisi sekin mieli tehnyt tehdä. Ja syöttää se paska ihmiselle, jota hän on tehnyt jollekin muulle. Tai ainakin upottaa jonnekin hevon vitun kaivoon loppuiäkseen mätänemään.

Tuossa aloituksen tapauksessa ei ole muuta kuin henkilön omatunto. Minkä takia kaiken tekemänsä jälkeen pitää vielä telläytyä mukaan johonkin neuvolatoiminnan opetukseen? Eikö henkilö itse tajua miltä se näyttää ulkopuolisten silmissä? Sillä historialla?

Se, että on "kärsinyt" rikoksensa, ei musta tee vielä välttämättä yhteiskuntakelpoista. Siihen vaikuttavat ne teot, mitä tulee jatkossa. Jos henkilöltä puuttuu edelleen omatunto, järjenkäyttö ja empatia, niin kyse on vielä muustakin synkästä ja vakavasta kuin aiemmin tehdyistä rikoksista.

Äänestä

Onko tuollainen oikein ihminenkään?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Minun mielestäni saa. Toivottavasti oikeus ei päätä toisin.

https://yle.fi/uutiset/3-11511957?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu