Vaikuttavat tekijät ilmastoon.

Anonyymi

Vain kaksi asiaa vaikuttaa maapallon ilmastoon, maapallon akselin asento aurinkoon nähden, ja maapallon etäisyys aurinkoon. Kylmimmillään jää peittää suuren osan maapallosta, ja lämpimimmillään jäätä ei ole juuri ollenkaan. Tällä hetkellä mennään lämpiävään suuntaan, ja tähän ei ihminen voi vaikuttaa millään tavalla. Mutta pian alkaa viilenemään, jolloin esim Suomi muuttuu asuinkelvottomaksi, ja on lähdettävä Afrikan suuntaan asumaan.

47

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miksi sitten lämpenee, kun kumpikaan mainitsemistasi tekijöistä ei ole muuttunut?

      Kuuluisa fyysikko Joseph Fourier laski jo kaksisataa vuotta sitten, että ilmakehän kasvihuonekaasut pidättävät lämpöä ilmakehässä ja niiden lämmittävä vaikutus on 33 celsius-astetta.

      • Anonyymi

        Lämpenemistä tapahtuu ainoastaan AGW-uskovaisen pääkopan sisällä eikä sihen Maapallon asento vaikuta millään lailla.

      • Anonyymi

        """Miksi sitten lämpenee, kun kumpikaan mainitsemistasi tekijöistä ei ole muuttunut?""""

        Maapallon akselin kallistuma muuttuu jatkuvasti, ja myös maapallon rata auringon ympärillä muuttuu kokoajan, välillä soikea ja välillä lähes pyöreä. Sitten kun sattuu niin että akseli pystyimmässä asennossa ja maapallo soikeimmalla radalla, niin Suomessa on jääkausi. Tämä toistuu 100000 vuoden välein. Ja lämpimintä on kun akseli eniten kallellaan ja maapallo lähes ympyräradalla, ja tämä tilanne on vielä edessä ja ilmasto lämpenee.

      • Anonyymi

        Sinun kannattaisi ottaa selkoa onko tämän kahdensadan vuoden sisällä ollut yhtään lämmintä/leutoa talvea. No kyllä on ollut, ota selvää auringosta, planeettojen kiertoradoista jne.. Historiaa voisit myös selata...

      • Anonyymi

        "Kuuluisa fyysikko Joseph Fourier laski jo kaksisataa vuotta sitten, että ilmakehän kasvihuonekaasut pidättävät lämpöä ilmakehässä ja niiden lämmittävä vaikutus on 33 celsius-astetta."

        Joo ja muut sen ajan kuuluisat fyysikot laskivat että maapallo voi olla vain joitain miljoonia vuosia vanha kappaleiden jäähtymisen perusteella. Menikö laskut heillä oikein?

    • Hyvä että saatiin tänne asiantuntijan aukoton todistus. Nyt vain vakuutat muutaman kymmenen tuhatta aidosti asiasta tietävää tutkijaa tuosta sinun suuremmasta totuudesta.

      Vai haluatko laittaa tänne minkälainen sinun ilmastomalli on ja minkälainen päättelyketju tähän johti?

      • Anonyymi

        Onhan meidän otettava vakavasti nämä sinun muutaman kymmenen tuhannen aidosti asiasta tietävää tutkijaa.Onhan pohjoisnapa ollut jo monta vuotta täysin jäästä vapaana.Onhan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onhan meidän otettava vakavasti nämä sinun muutaman kymmenen tuhannen aidosti asiasta tietävää tutkijaa.Onhan pohjoisnapa ollut jo monta vuotta täysin jäästä vapaana.Onhan.

        Minkälaisia asiantuntijoita sinä olet löytänyt? Itse en ole kuullut kenenkään väittävän pohjoisnavan olevan jäästä vapaa 2020.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan meidän otettava vakavasti nämä sinun muutaman kymmenen tuhannen aidosti asiasta tietävää tutkijaa.Onhan pohjoisnapa ollut jo monta vuotta täysin jäästä vapaana.Onhan.

        Pohjoinen napajäätikkö on yhtenä vuotena mittaushistoriassa ollut pienempi kuin tällä hetkellä ja sulaminen jatkuu. Vuodesta 1999 jään minimi on kerran ollut suurempi kuin 1981 - 2010 keskiarvo. Pohjoisnapa ei ole sulanut kokonaan, mutta trendi on aivan selvä. Napajää kutistuu hyvää vauhtia. Esimerkiksi 02.09. 2020 jäätikön pinta-ala oli 2510 neliökilometriä pienenmpi kuin edellä mainittu keskiarvo.

        Yhden tutkijan väärä ennustus ei kaada suurta kuvaa.

        Kas tässä mietittävää.

        https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwjtkNTrtM3rAhUqmYsKHbO7ADwQFjAAegQIARAC&url=https://nsidc.org/arcticseaicenews/charctic-interactive-sea-ice-graph/&usg=AOvVaw0Hxe_llWeYrJs-CPmCFmHv

    • Anonyymi

      Monelta jää ymmärtämättä, että ilmakehän lämpö muuttuu vain fysikaalisten ilmiöiden seurauksena. Ne ilmiöt voidaan havaita nykyaikaisin tieteellisin menetelmin.

      Nyt havaittuun lämpenemiseen ei ole löydetty muuta fysikaalista selitystä kuin hiilidioksidin lisääntyminen.

      • Anonyymi

        Jonas toistaa taas tuota samaa. Alarmistit eivät ole halunneetkaan löytää mitään muuta kuin hiilidioksidin. Kun ilmasto alkaa kylmenemään niin viimeistään silloin tuo hiilidioksidikupla puhkeaa ja todetaan, että se olikin maailman suurin kusetus.

        Vaikea sinun on potkia tutkainta vastaan. Ilmaston lämpeneminen on aivan selvää ja ihmisen osuus varma. Vain ihmisen vaikutuksen suuruudesta on vielä epäselvyyttä. Suurin osa nyt tapahtuvasta ilmaston poikkeuksellisen nopeasta lämpenemisestä on kuitenkin ihmisen aiheuttamaa.

        Hiilidioksiidikupla puhkeaa sitten kun lehmät alkavat lentää raajojaan kiivaasti räpyttelemällä. Ilmastodenialismi ei ole maailman suurin kusetus. Siihen uskovia on enää vain marginaalisen pieni määrä. Kaltaisesi huuharit ovat kuolemassa sukupuuttoon.

      • Anonyymi

        Eli mitä pitäisi tehdä. Kerro se. Pitäisikö nostaa esimerkiksi veroja täällä suomessa oikeen tuntuvasti ja kieltää esimerkiksi autoilu. Eli kävellään töihin. Pakotetaan kaikki syömään pelkästään vihanneksia. Lopetaan tehtaat. Pakotetaan ihmiset ostamaan aurinkokennoja, maalämpöpumppuja, tuulivoimaloita, sähköautoja, jne. Millä rahoituksella?! Ja mikä on näiden edellä mainittujen tuotteiden ns "hiilijalanjälki".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikea sinun on potkia tutkainta vastaan. Ilmaston lämpeneminen on aivan selvää ja ihmisen osuus varma. Vain ihmisen vaikutuksen suuruudesta on vielä epäselvyyttä. Suurin osa nyt tapahtuvasta ilmaston poikkeuksellisen nopeasta lämpenemisestä on kuitenkin ihmisen aiheuttamaa.

        Hiilidioksiidikupla puhkeaa sitten kun lehmät alkavat lentää raajojaan kiivaasti räpyttelemällä. Ilmastodenialismi ei ole maailman suurin kusetus. Siihen uskovia on enää vain marginaalisen pieni määrä. Kaltaisesi huuharit ovat kuolemassa sukupuuttoon.

        On hyvä että "te" jatkatte elämää kalliissa tulevaisuudessa!

    • Anonyymi

      Jos maapallon keskietäisyys auringosta pienenisi 0.7 %, niin sillä olisi kutakuinkin sama lämpenemisvaikutus kuin CO2-pitoisuuden tuplaamisella esiteollisen ajan pitoisuudesta.

      • Anonyymi

        Osoita, mihin tuo laskelma perustuu. Väitän, ettei se pidä paikkaansa. Säteilyn intensiteetti heikkenee etäisyyden neliöön, mutta tuon mittaluokan etäisyyden muutos ei varmasti aiheuta väittämääsi muutosta.

        Kysy greta thunbergilta, sehän on teinityttönä älykkäämpi kuin lukeneet professorit. Ei tartte kouluja käydä, kun voi saavuttaa ihmeellistä tietoisuutta tosta vain. Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa........ Vai oisko jotkut tietyt tahot asialla. Kovasti on rahallisesti gretan isukki hyötynyt. Täytyy varmaan itsekin alkaa miettimään tällaista "ilmasto bisnestä". Jep, täytyy alkaa miettimään..... Hieno homma......

    • Anonyymi

      Jos maapallon pyörimisakseli suuntautuisi aurinkoon, niin sillä olisi dramaattinen vaikutus. Toisella navalla olisi jääkausi ja toisella jatkuva kuuma kesäpäivä. Todennäköisesti ilmasto olisi kuitenkin melko stabiili.

      • Anonyymi

        Toinen rajatapaus olisi, että akseli on kohtisuorassa maata ja aurinkoa yhdistävään linjaan nähden. Silloin meillä olisi kutakuinkin kevät- ja/tai syyspäivän tasausta vastaavat olot ympäri vuoden.

        Oli hyvää tuuria, että pallon alkuaikoina tapahtunut ison murikan törmäys nitkautti pyörimisakselin sopivasti niin, että saamme nauttia vuodenaikojen vaihtelusta.

    • Anonyymi

      Aurinkokunta kiertää linnunradan keskustan mustaa aukkoa. Yhteen kierrokseen kuluu noin 250 miljoonaa vuotta. Matkallaan maa kohtaa muuttuvia kosmisen taustasäteilyn keiloja. Tällä on vaikutusta pilvenmuodostukseen (vrt. sumukammio) ja sitä kautta maan lämpötilaan.

    • Anonyymi

      Huhheijaa mitä denialistilässytystä taas!

      • Anonyymi

        """"""Teorian mukaan ilmastoon vaikuttavat seuraavat astronomiset tekijät:[1]

        Maan kiertoradan eksentrisyyden vaihtelu, jonka jakso on 98 000 vuotta (vaihtelee välillä 0,00046–0,0607, nykyään 0,0167)
        Maan akselin kaltevuuskulman vaihtelu, jonka jakso 41 000 vuotta (vaihtelee välillä 22,1–24,5°, nykyään 23,4° ja pienenemään päin.)
        Maan akselin hyrräliike eli prekessio, jonka jakso on 25 725 vuotta[3]. Prekessio tapahtuu vastapäivään.
        Maan radan perihelikiertymä, jonka kokonaisjakso noin 134 000 vuotta vastapäivään.
        Perihelikiertymän ja prekession yhteisvaikutus "ilmastoprekessio" on noin 19 000–23 000 vuotta. """""

        Tuossa yllä oikeastaan kaikki mikä vaikuttaa ilmastonmuutoksiin maapallolla.

        Venuksella on eriäviä mielipiteitä.

      • Anonyymi

        Huhheijaa kun tammukan valkopunainen lippu tai pyllynpeitto liehuu taas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        """"""Teorian mukaan ilmastoon vaikuttavat seuraavat astronomiset tekijät:[1]

        Maan kiertoradan eksentrisyyden vaihtelu, jonka jakso on 98 000 vuotta (vaihtelee välillä 0,00046–0,0607, nykyään 0,0167)
        Maan akselin kaltevuuskulman vaihtelu, jonka jakso 41 000 vuotta (vaihtelee välillä 22,1–24,5°, nykyään 23,4° ja pienenemään päin.)
        Maan akselin hyrräliike eli prekessio, jonka jakso on 25 725 vuotta[3]. Prekessio tapahtuu vastapäivään.
        Maan radan perihelikiertymä, jonka kokonaisjakso noin 134 000 vuotta vastapäivään.
        Perihelikiertymän ja prekession yhteisvaikutus "ilmastoprekessio" on noin 19 000–23 000 vuotta. """""

        Tuossa yllä oikeastaan kaikki mikä vaikuttaa ilmastonmuutoksiin maapallolla.

        Siinäpä korjauksia edellisiin virheellisiin tietoihin, paitsi prekessiokierto on myötäpäivään, siis vastoin muita kiertosuuntia, ja maan akselikallistuman muutos ratatasoon n johtuu ratatason muutoksesta, eli sideerinen kallistuma ei vaihtele em rajoissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        """"""Teorian mukaan ilmastoon vaikuttavat seuraavat astronomiset tekijät:[1]

        Maan kiertoradan eksentrisyyden vaihtelu, jonka jakso on 98 000 vuotta (vaihtelee välillä 0,00046–0,0607, nykyään 0,0167)
        Maan akselin kaltevuuskulman vaihtelu, jonka jakso 41 000 vuotta (vaihtelee välillä 22,1–24,5°, nykyään 23,4° ja pienenemään päin.)
        Maan akselin hyrräliike eli prekessio, jonka jakso on 25 725 vuotta[3]. Prekessio tapahtuu vastapäivään.
        Maan radan perihelikiertymä, jonka kokonaisjakso noin 134 000 vuotta vastapäivään.
        Perihelikiertymän ja prekession yhteisvaikutus "ilmastoprekessio" on noin 19 000–23 000 vuotta. """""

        Tuossa yllä oikeastaan kaikki mikä vaikuttaa ilmastonmuutoksiin maapallolla.

        Mikään noista ei selitä nykyistä erittäin nopeaa lämpenemistä. Kymmenien tuhansien vuosien jaksot eivät selitä, miksi ilmasto on lämmennyt huomattavasti muutamassa kymmenessä vuodessa, eli suuruusluokaltaan tuhannesosassa kertomisesi vaihtelujen syklistä.

        Onko sinulla edes lukio käytynä?

        Minulle ei lukiossa kerrottu sitä, miten ilmastouskovaisen ontossa päässä tyhjö kuumenee. Tuo on edelleen täydellinen arvoitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikään noista ei selitä nykyistä erittäin nopeaa lämpenemistä. Kymmenien tuhansien vuosien jaksot eivät selitä, miksi ilmasto on lämmennyt huomattavasti muutamassa kymmenessä vuodessa, eli suuruusluokaltaan tuhannesosassa kertomisesi vaihtelujen syklistä.

        Onko sinulla edes lukio käytynä?

        Lukiota ei tartte, vaikka käyty on aikoinaan (turha juttu). Pitkä elämäntieto voittaa nykynuorison sometiedon. Älä tuijoita sitä "älykännykkää", vaan käytä omaa älyä. 20 000 vuotta on "sykli" jää kaudelle. Ollaan puolessa välissä noin suurinpiirtein, eli ei tartte ahdistua. Muista asioista voit ahdistua. Esimerkiksi, työpaikkojen vähenemisestä ja asumiskustannuksien noususta sekä verojen kasvusta. Täytyy tähän lopuksi todeta, että kun "leipä" loppuu ihmiseltä.... Niin elonjäämisvietti tulee kuvioihin.....

    • Anonyymi

      Ilmastoon on ainakin parin viimeisen vuosimiljoonan aikana vaikuttaneet jotkin säännölliseti toistuvat syyt. Tämänhetkinen paras selitys sille, että kylmän ja lämpimän ilmaston jaksot seuraavat toisiaan on nuo Milankovicin syklit.
      Ilmastonmuutoksia aiheuttavat kuitenkin myös satunnaiset ja epäsäännölliset syyt. Ilmasto vaihtelee myös jääkausien ja lämpimien välikausien sisällä. Näillekin vaihteluille täytyy olla selitys. Selitys voi löytyä maapallon geologiasta tai kosmisista ilmiöistä. Edelliset voidaan tutklimuksissa paljastaa, mutta jälkimmäisten paljastaminen on vaikeampaa. Aivan hiljattain oli mediassa kuitenkin uutinen, että supernovaräjähdyksen lähettämä hiukkaspilvi on kyetty todentamaan raudan radioaktiivisista isotoopeista. Odotan jännityksellä jatkoa koska oma suosikkiselitykseni ilmastonmuutoksille viimeisen tuhannen vuoden aikana on seuraava:
      Kosminen pölypilvi viilensi ilmaston keskiajan lämpökauden jälkeen ja aiheutti pikkujääkauden. Pilven hälveneminen 1800-luvun lopulla käynnisti hitaahkon lämpenemisen, joka kiihtyi kun auringon suoran säteilyn voimistuminen oli lämmittänyt meriä niin paljon, että merijää alkoi sulaa pohjoisessa ja etelässä.

      • Anonyymi

        Esittämäsi vaihtoehdot eivät tule koskaan hyväksytyksi IPCC.n "tiedemiesten" piirissä, koska niistä ei voi syyttää ihmiskuntaa, rahastuksesta puhumattakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esittämäsi vaihtoehdot eivät tule koskaan hyväksytyksi IPCC.n "tiedemiesten" piirissä, koska niistä ei voi syyttää ihmiskuntaa, rahastuksesta puhumattakaan.

        Tuokin on totta. Lisäksi aidosti asioista tietävät ihmiset eivät ilkeä valehdella todellisuuden vastaista roskaa vain vahvistaakseen omia uskomuksiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esittämäsi vaihtoehdot eivät tule koskaan hyväksytyksi IPCC.n "tiedemiesten" piirissä, koska niistä ei voi syyttää ihmiskuntaa, rahastuksesta puhumattakaan.

        Eivät varmasti tulekaan, koska ne on temmottu Stetsonista vailla vähäisintäkään näyttöä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät varmasti tulekaan, koska ne on temmottu Stetsonista vailla vähäisintäkään näyttöä.

        Ymmärrän.

        Heille kelpaa vain hihasta vedetty hiilidioksidiharha.

      • Anonyymi

        Keskiajan lämmintä kautta edelsi kylmä kausi joka kesti sen tavanomaisen 300-400 vuotta.

        Näin ,maltilliset lämpötilojen muutokset -1C astetta eivät merkitse maailmassa oikein mitään-
        N e voidaan selittää merivirtojen ja auringon tehovaihtelujen piiriin.

        Jääkaudet ja niiden lämpiäminen onkin jo iso juttu.

    • Anonyymi

      Pitää paikkansa. Pyöritään ympyrää aurigon kanssa. Pari vuotta ehkä näin, mutta sitten alkaa vähän venyä. Ei mitään "jääkautta" vielä tule pitkään aikaan, mutta normaali luminen talvi tulee. On sitten kivaa kuulla mitä noi "thunbergit" siihen sanoo. Oma veikkaus on että ensitalvi on leuto, mutta sitten palataan normaaliin sykliin. Alkaa tulla kiire noille ilmasto aktivisteille, jotta saavat bisnekset pyörimään.

      • Anonyymi

        Ja vaikka olisi lämpenemiskausi menossa, voi silti tulla lyhytaikainen kylmenemiskausi, ja sama myös päinvastoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja vaikka olisi lämpenemiskausi menossa, voi silti tulla lyhytaikainen kylmenemiskausi, ja sama myös päinvastoin.

        Lämpenemiskausien pitää olla pitempiä ja ankarampia kuin kylmenemiskausien. Eihän agw-hurahtaneen höyrypää muuten lämpene.

    • Anonyymi

      Kysyin yllä kysymyksen, joka jäi vähän kuin ilmaan. Minua kiinnostaisi vastaus siihen, miksi Venus on niin hullun kuuma planeetta? Venus on hieman kuumempi paikka kuin Merkurius, joka on 50 miljoonaa kilometriä Aurinkoa lähempänä ja saa noin nelinkertaisen määrän lämpöä Auringosta per neliömetri.

      Kuitenkin teorin mukaan ainoa tekijä, joka vaikuttaa planeetan lämpötilaan ja ilmastoon on etäisyys Auringosta, ja akselin kallistus, mutta jätetään se nyt tässä pois. Vai onko Merkuriuksen akseli juuri ikävässä kulmassa verrattuna Venukseen?

    • Anonyymi

      Merkuriuksella päivälämpötila on yli 400 Celsiusastetta ja yölämpötila -170 astetta.

      Venuksella on melko tasaisesti 470 astetta vuorokauden ympäri.
      Hiilidioksidi pidättelee lämpöä Venuksen kaasukehässä.

      • Anonyymi

        Kaasukehä on syypää. Merkurius säteilee lämpönsä suoraan avaruuteen kun taas Venuksessa kaasukehä tasaa tilannetta.

        Merkuriuksen pyörimisliikkeen ja rataliikkeen 2:3 - suhteesta johtuen siellä keskipäivän hetkestä seuraavaan keskipäivän hetkeen on luokkaa 180 vuorokautta. Sitä mukaa kun pyörimisliike kääntää planeetan pintaa poispäin Auringosta tuo rataliike sitä takaisin. Kuukausia kestävän päivänpaisteen kuluessa kaasukehättömän planeetan pinta käy hyvin kuumana.

        Merkuriuksen kylmät paikat ovat sen napa-alueilla.

        Venuksessa kasvihuonekaasuista muodostuva "ilmakehä" takaa sen, että lämpö jakautuu tasaisemmin ja säteilee pois hitaammin.

        Juurikin niin, jokaisen planeetan "läpi kulkevan" lämpöenergian määrä on suhteessa etäisyyteen auringosta ^2.
        Kaasukehän paksuus on ensisijainen syy siihen, miksi lämpötila on korkeampi kuin sen pitäisi.
        Kaasujen konduktio on pieni, eli ne ovat hyviä eristeitä koostumuksestaan riippumatta.
        Esimerkiksi Marsin kaasukehä on lähes kokonaan hiilidioksidia määrältään jopa kymmeniä kertoja enemmän kuin maan kaasukehän hiilidioksidimäärä, mutta ei lämmitä planeettaa kuin pari astetta, koska kaasukerros on hyvin ohut.
        Venuksessa vastaavasti kaasukerroksen paksuus ja paine on valtava ja lämpötila on siksi korkea, ja jopa hyvin poikkeava eri "syvyyksissä", saman ilmiön voi havaita kaikkien planeettojen lämpötiloista ja vielä täysin riippumatta mitä kaasuja niiden ympärillä on, tai millä nopeudella ne pyörivät.

        Mutta aloittaja väittä ilmakehän olevan tasan tarkkaan ainoa asia mikä vaikuttaa planeetan säähän.

    • Anonyymi

      No entäs esimerkiksi supertulivuoren purkaus, jostain ilmestyvä muutaman kymmenen kilometrin asteroidi tai maailmanlaajuinen ydinsota? Ei ole kattava lista tämä aloitus, ei.

      • Anonyymi

        Eipä nyt sekoiteta asioita.
        Sää on kokonaan eri ilmiö, kuin planeetan keskilämpötila, se vaikuttaa vain pienellä osalla lämpöliikkeinä.
        Esimerkiksi maan ilmakehä ulottuu yli 100 km (mitä nyt sillä rajalla tarkoitetaankaan), kun taas sääilmiöt rajoittuvat troposfääriin.
        Säähän vaikuttaa sitten taas niin paljon eri tekijöitä, että kyseessä on aina vain tietyntyyppinen, tai -arkkuinen arvaus tulevasta, myöskin nykyinen "ilmastonmuutoshype" koskee ainoastaan alailmakehän vaihtelua ja spekulaatioita siitä, onko muutokset satunnaisia vai aiheutettuja, itse pallomme keskilämpötila on edelleen hyvin vakaa, ja varmuudella vähäisetkin pitkäjaksoiset muutokset täysin ihmiskunnan toimista riippumattomia.

        Siis väitätkö ettei vaikka Antartikselle tipahtava 10-20 km kivimöhkäle aiheuttaisi muutosta maapallon ilmastoon? Toki tuollaisen tapahtuman todennäköisyys on lyhyellä aikavälillä (onneksi) epätodennäköistä.

        Kun aloituksen otsikko on "Vaikuttavat tekijät ilmastoon" ja siinä todetaan että niitä on vain kaksi, niin minusta se on epätäydellinen listaus. Onko tarkastelujakso ehkä kymmenen vai miljoona vuotta? Lyhytaikaisempikin ilmastonmuutos on ilmastonmuutos (esim. muutaman vuoden ydintalvi). Muutokset auringon aktiivisuudessa tai merivirroissa, yläilmakehässä?

    • Anonyymi

      Tällä hetkellä mennään lämpiävään suuntaan nimenomaan ihmisen vaikutuksesta. Ilman sitä nyt olisi viilentyvä jakso.

    • Anonyymi

      Ilmastonmuutokseen vaikuttaa eniten ihminen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      98
      3437
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      307
      1870
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1697
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      96
      1557
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      411
      1516
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      430
      1417
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1390
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1166
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      349
      1003
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      277
      992
    Aihe