Psyykkisesti epätasapainoinen on ympäristön armoilla

Anonyymi

Hänen mielialavaihtelunsa uivat ympäristön muutosten mukana.

Se mitä hän kertoo ympäristölle ja hän kertoo sen, että ei voi hyvin,
se vaikuttaa häneen itseensä takaisin ja psyykkisesti sairas toimii sen mukaan.

Ikään kuin ei erota teot ja ajatukset toisistaan.

Puhumattakaan suurista päivävaihteluista, joita esimerkiksi horoskooppi tuo kun päivä vaihtuu yhdestä erittäin toisenlaiseksi.

Nuori ei tiedä, mikä ailahteluja aiheuttaa.

Nuorelta vaaditaan että hän on normaali ja käy koulua loppuun.
Nuori ei ymmärrä miksi nuori voi pahoin kaiken aikuisten lupaaman datan keskellä.

Nuori ei tunne elämää ja tekee mitä sanotaan tehdä.

Kun nuori jää yksin vaille suvun, perheen tukea, hän alkaa aaltoilla ympäristön vaikutuksen mukaan.

Esim. lääkäri on huolissaan nuoresta, että nuori tekee itsemurhan. Samaan aikaan nuori tekee istemurhan, koska sisällä on tunteita itsemurhasta.

Nuori ei erota omia ja muiden tuntemuksia toisistaan, koska ei ole elämän kokemusta.
Nuori ottaa sisäisiä tuntemuksiaan todesta.
KUN TUNTEMUKSET OVAT MINUSSA, NIIN NE OVAT TOTTA?

Vastaus on, että tuntemukset eivät ole totta.
Yksilö vain tuntee tuntemuksia, mutta ne eivät ole hänen omiaan.

Tässä on aikuisuuden kynnys, että ei ota asioita todesta vaikka ne tuntuvat tosilta.

Miten sen oppii turvallisesti?

1

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pitää löytää tasapaino sisältäpäin omasta kropasta.

      Se voi onnistua vaikkapa meditoimalla 5 minuuttia päivässä.

      Kun oppii pysähtymään, löytää myös tuntuman kehoonsa eikä enää katoa sisäisten ajatusten tulvaan.

      Epävakaa tunne-elämä on pohjimmiltaan oman itsen pakoa.

      Jos tätä pakoa itsestä on jatkunut vuosikausia niin hermosto on virittäytynyt epävakaaseen ja hetmostuneeseen tilaan.

      Pysähtyminen saattaa ajatuksena tuntua epämiellyttävältä kun itsen pakenemisesta on tullut huono tapa.

      Epävakaus pysähtyy pysähtyessä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      161
      2278
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      58
      1295
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1177
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1137
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1049
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      1048
    7. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      998
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      94
      989
    9. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      975
    10. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      972
    Aihe