Moikka! Tein taas monta pellillistä omenapiirakkaa, riittää 3 päiväksi ainakin!

Anonyymi

Sain 3 ämpärillistä kotimasia omenia, yhdeltä asukkaamme omaiselta; käytettäväksi hoivan vanhuksille. Pestiin omenat, kuivattiin ja jaettiin halukkaille... muutamille tehtiin raasteeksikin, nielemisvaikeuksien vuoksi.

Lopuista omenista tein omenapiirakkaa, helpon sokerikakun pohjalle; ladoin runsaasti omenan viipaleita. Oikeesti näyti lähes siltä ett piirakan päälle oli ladottu omenan puolikkaita.Tarkaan katsottuna ne olivat 2-3mm paksuja siivuja, melkein pysty asennossa. Kanelia ja fariinisokeria vielä runsaanlaisesti päällimmäiseksi ja paistumaan 200°c uuniin n. 22-25 min.

Oli omenapiirakkaa ja kahvia lounaalla jälkkärinä. Klo 14-15 päiväkahveilla piirakkaa ja pieni vaniljajätski pallo. En ehtinyt tekeen vaniljakastiketta valmiiksi, tai siis se oli vielä lämmintä... maito/kermainen vaniljakiisseli. Huomenna heille on ainakin kiisseliä sen piirakan kanssa! Mun mokani, mutt ei kukaan valittanut... viime hetken vaihdoksesta.

Meille nuo omenat oli ilmaisia, mutt kaupoissa on nyt kotimaista omenaa, alle 2€/kg ja kilosta omenia jo saa koko pellillisen omppupiirakkaa, sellain maltillisesti omenaa käyttäen. Mulla nyt oli tuota omenaa piirakoihinkin ihan yltäkylläisesti, kun kerran tuotiin ovelle asti lahjoiuksena.
Olis tuon sokerikakun pohjankin voinut vaihtaa isoäidin piimäkakun pohjaksi, jos joku on munalle allerginen. Ohjeet löytää varmaan netistä.

Pahoittelut taas pitkästä sepustuksesta... naakka parvelle ja Disselle!

15

<50

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minäpä tein näköalakahvilan raparperi piirakkaa, kun raparperit vielä hyvin kasvoivat ja uutta kasvua pukkasivat.

      • Anonyymi

        Jep herkullista, tiedetään! Mä tein sitä syyskesästä hapahkoista karviaismarjoista, joita erehdyin ostamaan.. herkutteluun! Eivät olleet täysin kypsiä vielä silloin, kuten erehdyin olettamaan, tai sitt olivat mulle tuntematonta lajiketta.
        Yleensä tykkään syödä karviaismarjoja, kourallisen tai kaks; herkutellen sellaisenaan.
        AP


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep herkullista, tiedetään! Mä tein sitä syyskesästä hapahkoista karviaismarjoista, joita erehdyin ostamaan.. herkutteluun! Eivät olleet täysin kypsiä vielä silloin, kuten erehdyin olettamaan, tai sitt olivat mulle tuntematonta lajiketta.
        Yleensä tykkään syödä karviaismarjoja, kourallisen tai kaks; herkutellen sellaisenaan.
        AP

        Minä teen karviaismarjoista hilloa, että muovisiivilän läpi pursutan, että jää kuoret siivilään ja menee marjan liha läpi ja siitä keitän hilloa.
        On todella herkullista puuron kanssa ja jäätelön kanssa karviaishillo.
        Tuli koko pellillinen raparperipiirakkaa ja nyt saa ahmia, sitä on niin paljon ja hyväää on....


    • Anonyymi

      nam nam

    • Kylläpäs kuulostaakin herkulliselta....omenapiirakkaa ja vaniljajäätelöä

      • Anonyymi

        Menettelee... ja menee parempiin suihin, luultavasti jo parissa päivässä. Mä kuvittelin piirakan riittävän vielä torstaihin asti, ... mutt se oli vain oletus!


    • Anonyymi

      Hain kassillisen omenia enoni pihalta ja tein piirakkaa ja hilloa

    • Mikä tämän aiheen idea on?

    • No nyt oli ihan rauhallista touhuilua. Ei annettu sapiskaa harjottelijoille tai aamunpikkutunneilla hipsuttaville yökyöpeleille. 😂

      Touhuilin mäkin tänään yhtä sun toista. Siistin pihaa ja laitoin lumilingon jo odottamaan pihalle lumia. Vaihtelin polttimon autoon ja kiristin käsijarruvaiherin.

      Hiirenloukkuja ostin uudenlaisia ja kiipesin viedä yhden vintille.

      Huomenna voisi viedä rännejä pihalta maalle ja tuhkatynnyrin tyhjentää. Vaihtaa kärriä ja tuoda rautamateriaalia mukana. Jos alkais värkätä toisesta peräkärristä kelkkakärriä. Sais näppärästi kelkan kärrin kyytiin ja pois, sekä reki ois hyvä saada myös mukaan, vaikka osina.

      • Anonyymi

        Ihan oikeesti, siitä harjoittelijasta ulisee jo puolet porukasta hoivalla, asukkaista ja henkilökunnasta. Mä en ollut ainoa, jota hän on ojentanut! Taidan vaan olla se häijyin otus, joka uskalsi sivaltaa takaisin, ilman pelkoa joutua itse vastuuseen; palaute sanomisestani!
        Mä en ylittänyt tiettyä rajaa, kiusaantuneenakaan; "alahan laputtamaan ohjaajasi luokse..."
        Ihan oikeesti olen sitä mieltä, (ei sovi hoitoalalle) ei ainakaan vanhuksia hoitamaan!
        Määrätietoinen pitää olla työssään, mutt ei negatiivisen solvaava koskaan, hoitotyössä!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihan oikeesti, siitä harjoittelijasta ulisee jo puolet porukasta hoivalla, asukkaista ja henkilökunnasta. Mä en ollut ainoa, jota hän on ojentanut! Taidan vaan olla se häijyin otus, joka uskalsi sivaltaa takaisin, ilman pelkoa joutua itse vastuuseen; palaute sanomisestani!
        Mä en ylittänyt tiettyä rajaa, kiusaantuneenakaan; "alahan laputtamaan ohjaajasi luokse..."
        Ihan oikeesti olen sitä mieltä, (ei sovi hoitoalalle) ei ainakaan vanhuksia hoitamaan!
        Määrätietoinen pitää olla työssään, mutt ei negatiivisen solvaava koskaan, hoitotyössä!

        Muistatko kun ihmettelit sitä mun avausta? Mitä se hyvän mainostaminen on?

        No nyt sen kiroat itsekin! 🙃

        En mä sun hyvyyttäs epäile, vaikka luettelet mitä ksikkea teetkin muitten puolesta. Sä et ikinä ihmettele, eikö ne sua huomaa... sä et hae mitään tuolla hyvyydellä... tjaa? No ehkä suhteissas... se saaristoraksaukko... että se tulis sun luo. Mutta se ei ollutkaan päässyt edellisestä irti.

        No ri oikeestaan sekään... et sä olettanut mitään. 🤔
        Oot vaan oikeesti läpeensä hyvä. 😀

        Jos mä konttaan satuttaessani pientä sieluani vuoden, sun ei tartte. Et ole pienisieluinen marttyyri. Sulla on jotain mitä muut haaveilee. Minäkin. 😀


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihan oikeesti, siitä harjoittelijasta ulisee jo puolet porukasta hoivalla, asukkaista ja henkilökunnasta. Mä en ollut ainoa, jota hän on ojentanut! Taidan vaan olla se häijyin otus, joka uskalsi sivaltaa takaisin, ilman pelkoa joutua itse vastuuseen; palaute sanomisestani!
        Mä en ylittänyt tiettyä rajaa, kiusaantuneenakaan; "alahan laputtamaan ohjaajasi luokse..."
        Ihan oikeesti olen sitä mieltä, (ei sovi hoitoalalle) ei ainakaan vanhuksia hoitamaan!
        Määrätietoinen pitää olla työssään, mutt ei negatiivisen solvaava koskaan, hoitotyössä!

        Opiskelija täytyy laittaa ruotuun. Hoitotyössä on oltava hienotunteinen. Ikäihmisiä on kohdeltava arvokkaasti (kuten muitakin hoidettavia), Ja kritiikki annetaan sopivassa paikassa, eikä talon uusin tulokas ole se, joka ojentelee vähän sinne tänne. Solvaavaa käytöstä työyhteisössä ei tule hyväksyä.

        Sun (työnantajana, hoivan vastaavana) ja ohjaajan pitää ottaa henkilö keskusteluun.

        Nam. Omenapiirakkaa. Mun täytyy tehdä tuota piiitkästä aikaa.

        ".... naakkaparvet ja Disse.." :-D


    • Anonyymi

      Krrääk! Tekis mieli omenapiirakkaa 😁

      xLiner

    • Anonyymi

      Minä syön tänään pippuripihvejä ja lohikiusausta.

      • Anonyymi

        Tänään tein nakkikastiketta, kun tuohon eineslihapulla kastikkeeseen kyllästyy.
        Käristin nakkeja ja sipulia pannulla ja lisäsin kastikkeeseen.
        Perjantaina teen varmaan japanilaista curry kanaa Karee Raisu.
        Serkku osaa tehdä tosi hyvää kanasalaattia, pannussa kanaa ja texmex kastiketta, kurkkua, tomaattia, jäävuorisalaattia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      913
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      668
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      604
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      512
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      467
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe