Oletko miettinyt miten huomioit itseäsi fyysisesti ja/tai henkisesti?
Miten tärkeää se on sinulle?
Voisitko vielä huomioida enemmän/paremmin?
Vai onko itsensä huomioiminen vaan hanurista yleensäkin?
Miten tärkeää se on sinulle?
Voisitko vielä huomioida enemmän/paremmin?
Vai onko itsensä huomioiminen vaan hanurista yleensäkin?
Vastaukset 122
Vanhimmat
Yritän huomioida kaikin keinoin, koska muuten uuvun ja masennun.
Eli meditoin. Tämän otin taas vahvemmin käyttöön, koska työssä tolkuton kiire- hommat kasaantuu. Esimies sanoi, että kun on paljon liikaa töitä, täytyy pitää enempi taukoja. Tätä toteutan myös.
Harrastan liikuntaa. Se on ehdottoman tärkeää unen kannalta. Kyttään myös painoani tarkasti. Liian tarkasti sanoisi joku ravitsemusterapeutti/lääkäri. Hitot siitä. He eivät tiedä miten kroppani toimii.
Ja vielä: ehdottoman tärkeää on viettää aikaa yksin. Sain ex-liittoni aikana kamalan liika-annoksen ihmisistä.
No aika paljon huomioit. Mitäs itse tykkäät siitä?
Kyllä joo. Ehdottomasti paljon huomioin. Ei oikein ole muita vaihtoehtoja, muuten lähtee järki 😅.
Ja menoa ja vilskettä riittää siitä huolimatta. Tai joskus ajattelee siitä johtuen. Välillä kun tuntuu, että mitä enemmän haluaisi olla yksin ja rauhassa, sitä enemmän vain alkaa tapahtua ihan kamaliakin asioita. Joiden vuoksi haluaisi olla enemmän rauhassa, mutta taas tapahtuu enemmän kamalia asioita. Kierre on syntynyt.
Toivoo vain kunhan läheiset pysyy hengissä ja jonkunlaisissa sielun ja ruumiin voimissa, niin hyvin menee. Mutta nyt on mennyt heikosti jonkin aikaa. Kolme ihmistä kuollut viikon aikana ja neljä joutunut sairaalaan. Aikuisilla lapsilla on kaikenlaista, ja nuorin tarvitsee apua. Toinen muuttaa. Kolmannella kamala stressi työssä. Ystävillä vähän samankaltaista. Tästä voisi päätellä, että kriisinen stressielämä on tavallista elämää 🤔.
No p.skan määrä on vakio... :oD
Itse huomaa, että vaikka miten sinkoilis, sen enempi sieltä kaikkee aina tupsahtaa eteen... Sit on hyvä aina pikkuisen pysähtyy. :o)
Armollisuus on hyvä muistaa. :o)
Osaan huomioida itseäni olemalla oma itseni, enkä mieti, että "mitähän muut minusta ajattelevat".
Niin, itse sitä luulisi tietävän parhaiten, mikä itselle käy. :o)
Joskus voi käydä niin, että kadottaa itsensä parisuhteeseen.
Totta. Voi keskittyä liikaa toiseen ja suhteen tilaan. Be in there! 🙄
Munkkipossulla olen munkkipossu kahvin arvoinen no käy wiinerikin
Munkkikahveet on joskus ihan paikallaan. :o)
Voi joskus ostaa grillistäkin kun ohi käveler niin grillimakkaran tai bratwurstin tai voi ostaa kaksikin grillimakkaraa
Luultavasti kaks grillimakkaraa saa suhteessa halvemmalla kuin yhden. :oD
Ja kun yhden syö niin haluu toisen niin nälkäisenä ei sais grillien ohi mennä
Onneks täällä ei taida niitä olla joka nurkalla. :oD
Joo aika hyvin on grillit kadonneet ei niitä täälläkään kovin montaa ole siinä mielessä ihmettelen kun grillillä paremmat hamburilaiset kuin hesessä ja mäkissä ja pienempi hamburilainenkin ja järjettömästi coca colaa niin colalla vatsa täyteen
No niinhän se on... on täällä sit sellainen kesäravintola, mikä tekee kaikki pihvitkin itse...ne pöperöt on kyllä hyviä. Ranutkin on leikattu oikeesta periunasta, eikä mitään perunamuussimömmöö... On ihan toista nassuttaa niitä appeita kuin mäkkärin annoksia...:oP
Parhaani aina yritän, että itseni pidän kunnossa, mutta yleensä yhteiskunta siitä rankaisee nykypäivänä enemmän kuin itseäni laiminlöisin. Joudun laiminlyömään itseäni joskus muiden minusta riippumattomien säädöksien ja paineiden takia melkein hermoromahdukseen, onnettomuuteen tai itsemurhaan asti. Välillä on se raja nuorempana ylitetty näiden vaatimuksien takia ja nyt vain yritän, ettei taas tapahdu uudestaan, vaikka minua siitä usein rangaistaan jollain tapaa ja se saattaa aiheuttaa saman lopputuloksen.
Se on vain niin törkeän vaikeaa ja kaikkien resursseja vievää saada minut takasin selviytymisen ja kykenemisen tasolle sitten kun se romahdus tapahtuu. Yritän tulla aina vastaan niin paljon kuin pystyn, mutta silti se ei monesti riitä ja pitää vain huonoista vaihtoehdoista yrittää valita sen vähiten itsetuhoa aiheuttavan.
Vielä on onnistumatta niin, että olisin tarpeeksi vakaalla tasolla: Huolehdin yleensä pieninä pätkinä erikseen henkisestä, psyykkisestä ja fyysisestä puolesta. Olisi mukavaa jos joku päivä olisi varaa ja kykenemistä ne yhdistää.
Mitenkä se yhteiskunta rankaisee sinua itsesi laiminlyömisestä?
Loppuviimein kyllä ihminen itse tekee itselleen hallaa laiminlyönneillään. Ja joutuu itse myös niistä maksamaan. Ehkä vielä yhteiskuntakin, jos tarvitsee kovin paljon terveyspalveluja.
Onpas jännä homma.... mitenkäs se yhteiskunta sitten rankaisee?
Olen tämä tapaus joka ei ole tarpeeksi terve tai tarpeeksi sairas, joten minua ei ole olemassa. Eikä diagnoosit auta kun tarjolla on vain paikkaa tässä maassa siinä "Ei Oossa".
Siis jos joku suostuu vaihtamaan niin kyllä minä mielelläni itselleni joltain ne terveet ja ehjät aivot vaihtaisin. Veikkaan, ettei monille kelpaa minun aivot vaihtoon. Niin paljon olen yrittänyt niitä korjata ja paikata mitä itse kykenee, mutta aivoihin ei saa samalla tavoin proteesia kuin menetetyn käden tilalle.
Tiesitkö, että aivot ovat juurikin ihmisen ehkä muokkautuvin elin?
Aivohalvauspotilaat oppivat käyttämään puolikkaita aivojaan molempien puolien ohjailuun treenaamalla. Noin esimerkkinä. Aivot kykenevät oppimaan asioita ristiinrastiin, kun vaan keksii keinot.
Ja ehkä uskomattomin voima ihmisestä tulee jostain, mitä ei ole tiedemiehet löytäneet... se on usko. Jotkut vaan osaa vapauttaa sen itsessään helpommin kuin toiset, mutta kaikissa meissä se on. :o)
Siksi+minun+aivot+onkin+vialliset.+Pahoinpitelystä.+Tiedän+hyvin+siis+kuinka+aivot+muokkautuu,+etenkin+lapsena.+Se+kuului+osaksi+minun+diagnostiikkaa,+mutta+eivät+osaa+auttaa,+että+miten+aikuisena+voisi+korjata.+Itse+pitänyt+keksiä,+mutta+silti+en+ole+riittävän+hyvä.+Luuletko+oikeasti,+etten+neurologisesti+viellisena+muka+tiedä+aivoista+mitään?
Ei minun tarvitse listata mitään. Et uskoisi kuitenkaan. Tallot uskoasi littanaksi minunkin ja muitten nähden... sitä se on.
Eikä kukaan muu sille mitään voi. Jep, on se surullista...
On se aika säälittävää kun joku nauttii elämässään noin paljon heikompien ihmisten Mansplaining:istä, kun ei naisille uskalla enää niin tehdä. Onneksi on nämä heikopiosaisemmat, joille voit tuollaisena valkoisena miehenä selittää kuinka ne ei tiedä mitään ja sinä tiedät paremmin. Sääliksi käy sinun lapsia kun tuollainen ksipää on isänä, toivottavasti myöhemmin saavat terapia apua ja oppivat minkälainen hirviö oma isä oli. Epäilen, että tuskin nyt voivat apua hakea kun sinä heitä manipuloimassa omiksi pikkuhirviöiksi. Hyvä, että heidän äiti sentään päässyt turvaan.
No saat sinäkin purkaa itseäsi nyt jonnekin. Tuleeko parempi mieli?
Tarpeeksi terve tai tarpeeksi sairas - niin mihin?
Ihan yleisesti ottaen hyvin harva ihminen on erittäin terve tai erittäin sairas.
Suosittelen sinulle kiitollisuutta. Siitä ettet ole "tarpeeksi sairas".
Ajatuksiasi ja asennettasi muovaamalla voit vaikuttaa omaan hyvinvointiisi. Vaikka sinulla olisi ollut aivohalvaus tms.
Tosiasiat kannattaa hyväksyä. Ja muovata niiden perusteella mahdollisimman hyvä elämä itselleen. Se ei välttämättä synny valittamalla...
Joku uusi tyttökaveri sitten: jqaahas... onko tullut itse tehtyä taas jotain typeriä sotkuja?
Mä palaan tähän huomenna, nyt on mentävä laittaa lapset ja isovanhemmat nukkumaan. :)
Joo, täällähän nää kestää. :o)
Joo vaatii sen verran tekstiä, että kirjotan kun saan rauhassa kirjottaa. Nyt saa säätää sinne tänne.
Jos huomioin itseäni niin kuka on se "itse" ja kuka silloin huomioi häntä?
Hyvä kysymys...
Monella on kaikista eniten huolena se, että jos vaikka osaisi huomioida itseään juuri oikein, tarvitseeko muiden huomioida enää sillon sitä "minua" siis itseään. Mutta mikäs siinä muuttuisi? Ei ihmiset näe kuin sen, jos et huomioi itseäsi... sen tietää kaikki. Kaikkihan keskittyy toisissa siihen, että joku ei huomioi oikein itseään...
-Elä tee niin paljon töitä..
-Elä juo alkoholia noin paljoa..
Mutta entäpä se mukava huomio...??
-Kylläpä olet hyvällä päällä..
-Miten jaksatkin olla noin iloinen...
Pirskatin hyvä aloitus! 👍
Ja vmäinen, mutta niinhän se on, että hyvä lääke maistuu kitkerältä 😉
"Oletko miettinyt miten huomioit itseäsi fyysisesti ja/tai henkisesti?"
-Olen, paljonkin. Ekassa on tekemistä, jälkimmäinen on aika hyvissä kanteissa nyt.
"Miten tärkeää se on sinulle?"
-Näemmä jälkimmäinen todella tärkeää, ensimmäinen ei niinkään, ilmeisesti.
"Voisitko vielä huomioida enemmän/paremmin?"
-Kts. edellinen, eli panostamalla selvästi enemmän fyysiseen itsensä huomiointiin. Homma noteraattu, prosessi aluillaan, keinojen kohdentaminen työn alla, aktiiviset toimenpiteet alkamassa jaksottain 2 vko - 2 kk ajalla, osa ulkoisista tekijöistä johtuen.
"Vai onko itsensä huomioiminen vaan hanurista yleensäkin?"
-Ei ole. Joka itsensä hylkää, hylkää elämänsä, ei sen ihmeempää ole, niin fyyisellä kuin henkiselläkin puolella.
Kiitos tästä 😊
Katsoin haastattelun Erkka Westerlundista...lätkävalmentajasta. Oli mukava, että kiekkoperheen fysiikkanero oli keksinyt oivalluksen... Voi olla henkisesti vahva, voi olla fyysisesti vahva, mutta paras vahvuus tulee molemmista. Toisaalta kummankin puute syö toista... Eli tarvitsee fyysistä huomioimista, että voi henkisesti huomioida itseään ja toisinpäin..
Ja taatusti sitä kannattaa harjoittaa tasaisesti molempien kohdalla. :o)
Huomioin itseäni parhaiten kun annan itselleni luvan rakastaa itseäni. Parhaat päätökset ovatkin syntyneet kun vain olen rehellinen itselleni ja toteuttanut itsellistä rakkautta. Minä olen hyvä juuri sellaisena kuin olen - hyväksyntää..
Annan itselleni aikaa ja tilaa oppia. En kiellä itseltäni asioita vaan rohkaisen itseäni eteenpäin ilman katumista..
Positiivisen kautta eteenpäin.
Kuullostaa hyvältä. :o)
Välttelemällä sinua ja sinunlaisia ihmisiä. Parasta, miten yksi pieni ihminen voi huomioida itseään.
Se voi olla myös hyvää huomioimista, jos sillä tulee parempi fiilis elämään. Taatusti.
Rupean jatkossa pistämään itseni etusijalle, en enää rupea kenenkään tukihenkilöksi, se syö helvetisti energiaa ja yleensä mut on heivattu hiiteen kun ei enää tarvita. Eikä mulle heru tukea tai edes kuunnella mua, enempi se on mennyt niin ett toinen puhuu itsestään ja mä kuuntelen. Henkisesti voin pahoin nytkin, eikä se ketään kiinnosta paskan vertaa, oon oppinut jo pitämään mölyt mahassa. Fyysisestikin voin huonosti, kroppa oireilee stressin ja ahdistuksenkin takia. Pitäis oppia turruttamaan tunteet, olla välittämättä liikoja muista, oppia olemaan kova heitä kohtaan, ei kukaan muakaan silkkihansikkain kohtele.
Entä jos pidät pikkuisen taukoa kaikesta ja olet tosiaan yksin? Pidät hyvää huolta ensin siitä rasittuneesta kropasta ja teet kaikkea mukavaa ihan yksin. Ja paljon rauhaa... :o)
Mietit sitten mitä seuraavaksi, turha nyt on lukkoon lyödä mitään muuta. :o) Kerkee sen sit myöhemminkin. :o)
Stressiä pukkaa. Se taas johtaa ketjupolttamiseen.
ketjureaktio... vain pysähtyminen auttaisi...
Olen huono huomioimaan itseäni. Miten sitä onkin niin vaikea oppia!
Toki yritän, esim. jokapäiväinen lenkki luonnossa ja meren rannalla yksin tai ystävän koiran kanssa, pari tuntia rauhassa ja omissa ajatuksissa lintuja ja merta tarkkaillen. Siitä olen riippuvainen ja sen teen säässä kuin säässä.
Uskomatonta miten se rauhoittaa mielen!
Pyrin rajoittamaan netin käyttöä ja sitä mitä sieltä seuraan. Olen karsinut pois paljon, mm. roskalehdet joiden otsikot ahdistaa, en lue keskusteluja joissa rehottaa toisten haukkuminen ja ilkeys jne. Olen herkkä ihminen ja ahdistun herkästi, on opittava suojaamaan itseni.
Pyrin välttämään stressiä. Olen tietoisesti opetellut että en voi ehtiä kaikkeen enkä voi ottaa toisten vastuita töissä kuten herkästi alan tehdä. Siitä tämä corona-aika on ollut hyvä että saa työskennellä kotoa, on helpompi keskittyä vain omiin tehtäviin.
Asun yksin ja kun kissani tulee syliin illalla ja juon iltakahvia ja katson jotain mukavaa vaikka Netflixiltä se rauhoittaa mielen ja antaa hyvän yöunen.
Pyrin syömään terveellisesti vaikka olen huono syömään, juuri koskaan ei ole nälkä. Olen opetellut säännölliset ruoka-ajat jolloin syön jotain. En ole maksena ystävä muuta kuin suklaan. Sitä syön kerran viikossa ja ostan ison Fazeirin suklaalevyn ja luen hyvää kirjaa! Nautintoa!
Mutta kuten sanoin, opeteltavaa vielä on. Aivan liian herkästi lähtee pyörä pyörimään ja löydän itseni siitä viuhtomassa ja täytyy sitä ja täytyy tätä-tilanteesta.
-nainen-
No minusta tuossa on jo paljon huomioimista. 😀👌
Ja tiedostat asioita itsessäsi. Huomioit senkin, että tulee ns. heikkoja hetkiä.
Tottakai sitä oppii lisää huomaamaan itsestään kaikkea, mutta sitä kai on oppinut jossain vaiheessa tiukassa paikoissa valmis juuri itseään ruoskimaan, eikä pysähtyä priorisoimaan mikä on tärkeää. Nyt vaan järkkää sitä aikaa itselleen... kyllä sitä saa..😊
Käyn suihkussa.
Yksi konreettisimpia ja intiimimpiä hetkiä huomioida itseään. Hyvä. 😊👌
Fyysisesti ajatellen olen pudottanut painon takaisin normaalilukemiin, lopettanut juomisen, nukun tarpeeksi, työni on monesti hyötyliikuntaa jne.
Henkisesti ajatellen syön lääkkeeni kuten pitääkin, olen rajannut selkeästi ajat milloin olen töissä ja tavoitettavissa, en vietä liikaa aikaa tällä palstalla, en ole jäänyt roikkumaan huonosti toimiviin tai jollain tapaa hiertäviin suhteisiin jne.
Ja tämä muutos ei tapahdu yhdessä yössä eikä sitä kannata hampaat irvessä toteuttaa, mutta voin henkisesti paljon paremmin kun olen ikäänkuin "lopettanut" turhan materian haluamisen. Ihminen on kai osaltaan luonnostaan ja osaltaan nyky-yhteiskunnan paineissa helposti aina yhden ostoksen tai tavaran päässä onnellisuudesta, mutta kun koko naurettavan "eat, sleep, consume, die, repeat" kuvion hoksaa niin oma elämä voi tuntuakin loppujen lopuksi ihan hyvältä.
Nomulle tulee tuosta sun tarinasta mieleen Johansson. Äijällä ei oikeen ole mennyt elämä putkeen ja istui pitkään linnassa. Se nyt hurahti uskoon, mutta itseasiassa tuntuu, että sille sekin toimii juuri oikein.
https://youtu.be/bTWRp5TK4Xo
Katselin tämän haastattelun joku kerta. Sälli kertoo avoimesti, että lääkkeitä on popsittava ja juurikin syötävä, juotava ja nukuttava hyvin. Lisäksi kertoo tuota tarinaansa nyt eteenpäin, ettei vaan muut menisi samaa reittiä.
Latekaan ei taida välittää mitä muut höpöttää hänestä ja epäilevät. Se on niitten muitten murhe. Nostan hattua. 😀👌
Oho, toihan on melkein imartelevaa että verrataan kunnon hc-jännämieheen 😎
Olen itsekin lukenut jotain artikkeleja hänestä ja muistaakseni jossain äänikirjassa sivuttiin Johanssonin touhuja, joten tiedän tapauksen suunnilleen. Paljon sitä epäillään, että onko miehen usko aitoa, mutta aika näyttänee nyt kun hän pääsee vapaaksi vai oliko jo päässytkin.
Mä en niinkään ole hurahtanut mihinkään buddhalaisuuteen, hare krishna juttuihin, ilmastouskovaisuuteen, enkä ole edes PA 😂 Eli mulla ei ole oikeastaan mitään ideologista syytä elää tietyllä tavalla, mutta olen sen oppinut ja todennut toimivaksi omalla kohdallani. Eikä sitä toki äärimmäisyyksiin pidä viedä, mutta sellainen kateuden kierre ja hamsterin lailla juoksupyörässä juokseminen tuntuu jotenkin hölmöltä.
Ja hyvä pointti muuten tuo, ettei pidä liikaa välittää mitä muut ajattelevat. Sen voi hyvin lisätä tuohon kohtaan että miten huomioin itseäni henkisesti. Ihan varmasti mustakin puhutaan ja pohditaan ties mitä, mutta antaa koirien räksyttää💁♂️ Yleensä olen huomannut, että ne ihmiset jotka ovat itse omaan elämänlaatuunsa tyytyväisiä, puuttuvat vähemmän toisten tekemisiin ja asioihin.
No mä nyt en oikeesti pidä ketään erityisemmin minään jännä- tai eijännämiehinä, mutta kyllähän toi Johansson on selkeästi itsekin pitänyt itseään jonkinlaisena gansterina, kovana jätkänä jne. Nyt selkeästi pitää sitä elämäntapaa äärimmäisen tyhmänä ja kertoo saaneensa siitä pelkästään huonoa elämänlaatua.
Nyt vissiin ollut jo yli puoli vuotta vapaalla jalalla.
Ja taitaa olla se toinenkin veijari, mikä Lahdessa ammuskeli pitseeriassa muita liivijengiläisiä... en muista nimeä...
Tuli vaan mieleen noi lääkkeet. Johanssonkin sanoi, vaikka uskoon pamahti, ei lääkkeitä voinut jättää. Kuulemma psykoosiin menee oitis. Lisäksi siltä leikattiin ennen vapautumista eturauhanen kokonaan pois... eli ei vastoinkäymiset loppuneet, vaikka vspaus häämötti. Silti yllättävön positiivisesti vaan eteenpäin menee...
Jotenkin toivon, että Late näyttää kaikille epäilijöille närhenvärkit, että vaikka on hölmöillyt ihan törkeesti, niin osaa silti parantaa elämistään kuin sika juoksuaan. 😁👌
No juu enkä mäkään häntä erityisemmin ihaile, tuossa mun kommentissa oli ripaus sarkasmia. Tuskin sitä kukaan haluaa 20 vuotta istua kiven sisässä. Tämä toinen tyyppi ketä tarkoitat on varmaan Eikka Lehtosaari?
Ja olettaisin että tuo Johansson syö juurikin jotain antipsykoottisia lääkkeitä tai mielialantasaajia, jotka rauhoittavat käytöshäiriöitä, heikkoa impulssikontrollia ja ehkäisevät psykoosia. Mun lääkkeeni taas on lähinnä ahdistus- ja paniikkihäiriöön, eli ihan eri syistä määrätty ja muutenkin sellaisia mitä ei murhamiehelle takuulla kukaan lääkäri kirjoita. Pointtina lähinnä se, että siinä missä mä saatoin itkeä tuntikausia sängyssä tai juosta kaupasta ulos täydessä paniikissa, niin joidenkin ihmisten on pakko syödä loppuelämänsä ajan lääkkeitä ettei käyttäydy väkivaltaisesti, ole psykoosissa jne.
No kyllä hoksasin sarkasmin, mutta itse sitoudun pois noista jännämies-jutuista tietoisesti ja ehkä korostetusti tälläisissä yhteyksissä. Vitsailen sit jossain kevyemmässä yhteydessä. 😊
Joo, Erkkahan se. Sekin tehnyt kovasti duunia just itsensä kanssa. Varmaan joutuu vieläkin tekemään paljon, kun vapautui kai sekin... se tais yrittää jotain mediahommaa, mutta atk-taidot retuperällä... noi häiskät ei tiedä 2000-luvun äpeistä ja facebookeista juuri mitään. 😃
Muakin vähän yllätti, kun kertoi psykooseistaan, mutta itse tuossa haastattelussa sanoi, että vuosien huumeidenkäyttö varmasti muutti niin paljon aivokemiaa, että ei voi lopettaa lääkkeitään. Sanoi psykooseissaan katselleen maailmanmenoa avaruudesta käsin jne. Naureskelivat yhdessä niille, mutta ei tietenkään ole kivoja noi...
Varmasti on atk-taidot ruosteessa, mutta luulisi että noin pitkän tuomion istuville vangeille pidettäisiin jotain perehdytystä ennen vapautumista. Sinänsä ihan ymmärrettävää ja mun oikeustajun mukaista, että vankilassa ei pahemmin roikuta somessa tai palstalla älypuhelimella, mutta onhan siitä ihan tutkimuksia että rikoksien uusiminen on epätodennäköisempää jos ei ihan kylmiltään potkaista ulos vankilasta vaan vähitellen integroidaan yhteiskuntaan. Ja se integroituminen kyllä tänä päivänä vaatii juurikin tietokoneen ja puhelimen käyttöä ja siksi uskonkin (tai ainakin toivon) että näille tyypeille on pidetty hyödyllisempiä kursseja viime aikoina kuin jotain liikennemerkkien valmistamista vankilan puutyöluokassa.
Amfetamiini varmaan noissa piireissä yleisimmin aiheuttaa psykooseja, olettaisin. Mutta voihan niitä tarkka-ampujia (f**king son of a beach O' Driscoll boys... 😠) tulla katoille ihan kaljaakin tissuttelemalla ja huonoilla yöunilla 😁
No Latekin kertoi, ettei siellä mitään perehdytystä annettu. Se oli kirjoittanut kolumnia Alibiinkin niin, että juttu tulostettiin vankilassa ja sit se postitti sen kaverilleen, joka taas skannas sen ja lähetti toimitukseen. 😃
No kertoi se, mitä se on vetänyt, mutten muista, heroiiniakin vissiin. Jotain kasvuhormoonejakin hevoselle tarkoitettuja jossain vaiheessa. 😆
Mutta sanoi, että ruohokin aiheuttaa aivoihin joillain vaurioita, vaikka ei toi alkoholiakaan kehunut, sanoi jotain, että aiheuttaa huumeitakin enemmän ongelmia Suomessa. 🤔
No johan nyt, että noin alkeellisilla taidoilla porukkaa vapautuu. Ei sillä että joku Instan päivittäminen olisi elämän tärkein juttu, mutta noin yleisesti ottaen aika heikot eväät tulevaisuutta ajatellen jos osaaminen rajoittuu johonkin netittömään Windows XP:hen ja Nokia 3310 puhelimeen. Toisaalta ymmärrän turvallisuusnäkökulmasta, että yhteydet ulkomaailmaan pidetään minimissä. No ehkäpä jollain lomilla ovat saaneet hieman kosketusta tän päivän puhelimiin, mene ja tiedä.
Niin heroiinihan oli kai suht yleistä Suomessa joskus tyyliin 20 vuotta sitten, kunnes subu käytännössä syrjäytti sen kokonaan. Vaarallisia mömmöjä molemmat yhtä kaikki. ihan kuten roinaaminenkin. Kyllähän polttelukin kai jossain määrin nostaa psykoosiriskiä tai voi toimia laukaisevana tekijänä piilevälle skitsofrenialle, mutta itse en ole kuullut tai lukenut tällaisesta mistään muualta kuin valtamedian artikkeleista. Tarkoitan että niin yleistä kun se tänä päivänä on, niin en ole kertaakaan kuullut tai lukenut porukan flipanneen polttelun seurauksena, mutta tiedän silti joitain ihmisiä ketkä ovat olleet piripsykoosissa vaikka sen käyttäjiä Suomessa kokonaisuudessaan vähemmän onkin, eikä nyt munkaan tuttavapiirissä tietenkään mitenkään yliedustettuina, mutta tiedän joitain tapauksia.
Alkoholihan se Suomessa aiheuttaa eniten terveysongelmia, väkivaltaa, tapaturmia yms. Mutta että aiheuttaako huumeita enemmän ongelmia, niin vaikea sanoa. Takuulla aiheuttaa enemmän terveyshaittoja kuin vaikkapa polttelu tai sienien syönti, mutta eipä joku jatkuva piikittäminenkään ihmiselle hyvää tee.
Kokonaan toinen kysymys onkin sosiaaliset haitat ja se on myös osittain poliittinen ja kulttuurisidonnainen kysymys. Juoppo voi naurahtaa julkisesti että ei rapulassa pysty tekemään töitä, mutta moni huumeriippuvainen voi jäädä suurimman hätänsä keskellä ilman apua leimaamisen pelon ja hoitoon pääsyn vaikeuden takia. Siis esim. sellaisessa tilanteessa, että henkilön yleiskunto ja vieroitusoireet voisivat toimia jonkinlaisena motivaattorina, mutta mistäpä sitä motivaatiota sitten kaivat jos hoitojonot on pitkiä ja asenneilmapiiri syyllistävä. Tai en mä tiedä onko, mutta valitettavan usein tällaista saa lukea.
Joo, no kummatkin nämä kaverit on kertoneet, että nykymaailman systeemit on ihan hakusessa ja onhan se jos on 20 vuotta sisällä jossain, niin eipä sitä oikein mistään mitäåän tiedä...
Erkkakin jossain sanoi haastattelussa, että kyllä kun linnasta vaikka lyhyemmänkin kakun jälkeen porukka on niin hakosalla vapauduttuaan, että moni sit sekoaa ihan siihen jo. Kuulemma huomas sen kun istui pidempään siellä...
No mulle noi huumeet ja muut mömmöt vähän epäselvää juttua, en tiedä mistään juuri mitään, mutta mitä nämä herrat on esimerkiksi niistä sanoneet, niin aika lailla uskon niitä.
Kaikki kemialliset mömmöt ei hyvää kuupalle tee... Ainakaan jos ei tiedä mitä ja miten paljon ottaa...
Haluaa mennä nukkumaan ja teinitytöt höpötyksillään nukuttavat... .San Francisco forty-liners. Forty-niners.
Tuollainen juttu kun Xenon-valoja ei saa olla sellaisissa autoissa joissa ei ole aumaattista alustan ja valojen suunnan säätöä.... on kiellettyä tieliikennelaissa, yulee muutaman miljardin sakko jos on.
Taskulampun avulla voi huomioida itseään kun sillä tähtää silmiinsä.
Kävelemällä varovasti.
Muistatkos jumpatakin sitä kinttua? 😊
Hiljaa hyvä tulee.
No ei passaa hajottaa tietysti, mutta muista, että se on ollut nyt pitkään vähällä käytöllä. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että minkä jumpassa säästelet, sen myöhemmin kärsit selkäkipuina yms. Odottamattomilla vaivoilla... se nilkka ei ole ehkä se pahin huolenaihe enää. 😊
Mjaa.. Tää mun nilkkahan on pysyvästi vammanen muutenkin .. on mulla lääkärin kirjoittama B-todistuskin siitä. Mutta jumppaan jumppaan.. jaksaajaksaa..
No+mullahan+tää+polvi+on+parempi+kuin+oikea.+Tukevammat+eturistisiteet.+Mutta+lihakset+hävis+ja+niitä+on+vaikea+saada+takas...
No mä en oikein usko etteikö ne tulis ihan samalla tavalla takas..
Luulottelet☝️
No tästä alkaa olla kaksi vuotta leikkauksesta ja ei ole vieläkään samanveroiset kintut ihan mittaamallakaan. Ja kuitenkin oon ihan säännöllisesti harrastanut tavoitteelista urheilua. 🤔
Siis yllättävän kovvoo hommoo, sano savolainen ihmissyöjä ruåtsissa. 😃
Ootko lääkärille puhunut? Mulla murtu tän saman jalan sääriluu, kun olin 19v. Silloin mulla oli kipsi reiteen asti ja se oli paketissa joku puol vuotta.. silloin kyl meni aika ruikuks koipi, mut kyllä ne lihakset tuppaa aika nopeasti palaitumaan entiselleen.
No+en+erikoisemmin+ole+lääkärille+marmattanut,+mutta+fyssarin+kanssa+ollaan+kateltu...+sinäänsä+ei+mitään+hälyyttävää...mutta+eipä+tässä+ammattiurheilija+ollakaan..+ja+eka+kunnon+remontti+tää+oli,+että+sekin+saattoi+vaan+yllättää,+miten+pitkään+toipuminen+kestää...eikä+tästä+100%+sta+ikinä+tuukkaan...
Olemalla yksin.
Tämä korona-aika on ihan p**ka. Mutta se on antanut ainutlaatuisen mahdollisuuden keskittyä itseensä - etenkin henkisesti, fyysinen puoli aina hallussa.
Kerrankin on ollut aikaa miettiä mitä minulle kuuluu ja miten voin tänään. Tehdä juuri kuten huvittaa. Etätöissä voi syödä/pitää taukoa milloin haluaa. Aivan uskomattomalta tuntuu, että tässä sitä kotosalla töitä tehty jo 8kk.
Silti, rokotusta odotellessa... Tahtoo työpaikalle. Alkaa mennä liiallisen itsensä huomioimisen puolelle. Siksi keksin paeta tälle palstallekin.
-Sheena
Kieltämättä....vaikka koetan olla miettimättä edes koko aikaa sen enempää... Mennään silleen kuin vaan voi...
Ikävä on tietty sitä aikaa, kun pystyi varailee johonkin stand uppiin liput ja reissailee miten huvittaa...
Joskus tätäkin aikaa miettii vaan pikkuisten kultareunusten kanssa.. :o)
En huomioi ketään muuta kuin itseni. Asun yksin, ja yritän huolehtia itsestäni niin hyvin, ettei koskaan tarvitse suuremmassa määrin turvautua tämän yhteiskunnan verorahoilla yllä pidettyihin palveluihin, jotka pääasiassa vain korjaavat toisten yhteiskunnan sektorien tuottamia vahinkoja. Esimerkiksi sairaanhoito- ja sosiaaliala korjaavat korruptoituneen elintarviketeollisuuden, vieraantuneen työelämän ja harhaisten ihmissuhdeideaalien aiheuttamia ongelmia. Yritän siis pitää itseni liikkumalla, syömällä ja nukkumalla niin hyvässä kunnossa, että voin pysyä erillään kaikesta tuosta täysin turhasta paskasta, jota yhteiskunnaksi nimitetään.
Mahdollisimman omavarainen kun on, ei ole riippuvaisuuksia mihinkään.. ihan fiksua...
Oletko miettinyt miten huomioit itseäsi fyysisesti ja/tai henkisesti?
- Olen juu. Henkisesti paremmin ja fyysisesti huonommin.
Miten tärkeää se on sinulle?
- Henkinen puoli tuntuu olevan hurauttanut fyysisen edelle. Pitää panostaa enemmän fyysiseenkin puoleen jatkossa
Voisitko vielä huomioida enemmän/paremmin?
- Voisin.
Vai onko itsensä huomioiminen vaan hanurista yleensäkin?
- Hanurista on vain se, että helpommin sanottu kun tehty.
Noinhan se taitaa mennä monella perheellisellä tässä ruuhkavuosina. Ei voi kaikkea edes itsessään huomioida, kun lapset kaikkineen vie sen verran enemmän resursseja....Ja sitten kaikki työhommelit on jotenkin sen verta vaativia, että taitaa olla jo harvinaista herkkua, että olisi tasan se 40 h viikossa ja samassa paikassa ne työt...
Ehkä sellaisesta hyvän tason huomioimisesta joutuu jossain vaiheessa vaan luistamaan, tai sitten pitäisi olla tosi vahvan itsekäs ihminen?
Ei sentään pitäisi stressiä ottaa, vaikka kaikkeen hyvään huomioimiseen niin henkisesti, kuin fyysisesti ei pääsisikään... Armollisuutta ja ymmärrystä. :o)
Joo, se itsekkyys joskus käy mielessä ja houkuttaa, mutta ei sitä sitten raaski. Sitä itsekästä minää lohduttelee, tämä on väliaikaista. Lapset kasvaa aika pian isoiksi ja sitten sitä ihmettelee, että mitähän tällä kaikella ajalla tekis.
Onneksi pääkopasta ei löytynyt mitään mitä sinne ei kuuluisi. Edes pissatilkkaa, vaikka kusipääksikin on joskus sanottu. :D
Sen puoleen helpotus tietää ettei terveys ole uhattuna sieltä käsin, ainakaan tällä hetkellä. Antaa kummasti toivoa paremmasta fyysisestä tulevaisuudesta sen suhteen.
No tässä itsellekin tullut niin paljon kaikenlaista muutosta elämään ilman, että itsellä olis osaa taikka arpaa, että vaikka kuinka mieli tekisi olla itsekkäämpi, niin ei tässä tartte pitkään enää sitkuttaa. Kannattaa ennemmin malttaa ja katsella rauhassa, että sitten voi oikeasti kunnolla tehdä fyysisen minän kanssa sitä remonttia.
Itsellä se olisi tuo ruoka... sen avulla saisin fyysiseen olemiseen jotain posia aikaseks....mutta nyt ei paukut yksinkertaisesti riitä.
Ja sitten noita liikuntahommia pitäis myös koittaa valkata sen mukaan, mitä tää tämänhetkinen työ antaa mahdollistaa....toi säbä on kieltämättä kehno... Pitäis olla kokonaisvaltaisempaa ja sit ajallisesti sellaista, mitä vois vaikka joka toinen päivä tehdä, ilman väliä ajasta.
Hyvä ettei ajokopasta löytynyt mitään sinne kuulumatonta. :o)
Kyllähän se elämäntilanne paljon vaikuttaa mihin repeää ja paukut riittää, jotain joutuu karsimaankin. Onneksi liikunta on sellaista, että sitä voi harrastaa kotonakin. Mä kun en ole joukkue harrastaja tyyppiä. Mitä säbäkin on. :)
Mullakin menee ruokailutottumukset sokerin kohdalla nyt remonttiin. Punainen liha on jo jäänyt leikkeleeksi, kanaa ja kalaa, äyriäisiä tulee popsittua.
Kaikki karkiksi luokiteltava pois kokonaan, leipä pois. Tilalle pähkinöitä, manteleita, marjoja, hedelmää ja kasviksia.
Jos tekee herkkuja mieli, niin sallin itselleni juustopäivän. Tai jonkun omatekoisen vähärasvaisen pizzan.
Salaattia tulee jo nyt syötyä kulhokaupalla, broccolia jne.
Kävelylenkkejä päivittäin. Minkä kivut sallii. Ne mun kivutkin näyttäisi olevan selkäperäisiä ja lantio on vinossa jalkojen pituusero oli vajaa n. 1,5cm arviolta. Että aika paljon vaikuttaa kaikkialle tuokin.
Hyvä tosiaan, että ei neuron puolelta löytynyt häikkää. Ne on sen verran vakavia juttuja aina, että siinä mielessä.
No mä mietin, että tässä on kaikenlaista muutosta ihan tavan elämisessä, että turha koittaa ajaa käärmettä piippuun, on katsottava muutama seikka ensin...
Poitsu saa kortin kohta ja luultavasti auton...sekin muuttaa elämää perhanasti...ei voi tietää, joten se pitää tsekata...työkuviotkin selkiää ensi syksynä, joten ei kannata miettiä mitään sellaista, mikä vaatisi pitkää sitoutumista mihinkään.
Eli mä ehkä otan sellaisen vuoden suunnitteluajan tähän saumaan... ja katselen vähän isompia muuvseja... niin ja saattaa olla, että jos porukat ei oikein meinaa maalla jaksaa olla, niin voisin itse muuttaa sinne ja vaikka vuokrata tuon nykyisen kämpän jollekin... Poitsu saattaa sit muuttaa omilleen. :o) Sitten saattaa muuttuu montakin asiaa ja fyysisyys saa täysin uudet sfäärit, jos hommaaan perikunnan mettät itselleni. :o)
Jotenkin mulla on sellaista hytinää päällä, että vuosi kaksi ja alkaa tapahtuu. :oD
Siinä on jo helkkaristi muuttuvia kuvioita lyhyelle ajanjaksolle. Niinpä se on, että omaan tahtiin se pitää kaikki muutokset tehdä, kun niihin on valmis. Vasta sitten ne voi onnistua ja tuottaa satoa.
Se on toisten helppo aina antaa neuvoja ja saahan niitä antaakin, mutta jokainen sitten tekee niitä oman tarpeensa mukaan sen minkä tekee.
No tässä on ollut jo aikamoista mylläkkätä, kuten jo tuumasin. Ja siis lisää tiedossa...ja täytyy sanoa, etten mä ole aiemmin juuri noita miettinyt... mennyt vaan miten maailma kuljettaa ja sit takonut päätä seinään, kun ei voi mennäkään niinkuin ennen...
Ehkä itsensä huomioimiseen kuuluu myös sellainen elämänsä huomioonottaminenkin... Lapset kasvaa, asioita tapahtuu, uutta tulee, vanhaa menee...
Kannattaa ehkä odotella, että tietää mihin kaikki menee..???
Maltti on valttia. :)
No on, mutta tuossa ehkä eräs itsensä huomioimisosanen...
Eli huomioida itsensä tässä ympäröivässä maailmassa.. :oI
Hmmm. Tjoo, tarkastella elämää pikkuisen kuin tikunnokkaan laitettuna. :o)
Jees. Olen ikäni harrastanut jälkipuintia, miten meni noin niin kun omasta mielestäni ja pyrkinyt petraamaan missä pystyn ja minkä koen tärkeäksi.
Tikunnenässä elämä on sikäli tuttua. :)
Ei neuro jutut ole vakavia. Disse sanoi, että ne paranee sillä uskolla.
No sama...
Tosin vois vähän miettiä sen kaiken tiedon mukaan pikkuisen sitäkin, mihin sitä sitten suuntaisi... Se huomio kannattais vähän suunnata toisellatapaa... Ei katsella itsestäpäin, ei itseäpäin vaan itseä jossain... :o)
Kässäätkö?
En ole väittänyt noinkaan... mutta jotkut ihmiset osaa hyödyntää sen mitä on. Ei kaikki jää vaan siihen surkeuteensa kyntämään. Mieti vaikka Hyysaloa... kaveri ei vaan jää siihen surkuttelemaan, vaan ottaa apua vastaan ja taistelee vastaan.
Ja jos sinua ahistaa minun mielipiteet, kannattaa sitten pysyä minusta erossa... tuskin saat mitään sääliä minusta irtoamaan. Se sun kannattaa kaivaa jostain muualta.
En sääliä kaipaakaan ja sitä en koskaan ole hakenutkaan, mutta se on helppo olettaa niin ei tarvitse syvemmin miettiä asiaa ollenkaan. Voi elää omissa lohdullisissa valheissa.
Säälin sinua ja nauran kuinka kovasti pidät kiinni etuoikeutetusta elämän asemastasi. Ihan kuin olisi jokin suuri uhka sinun miehisyydelle se, että elämä, tiede ja lait ei menekään niin kuin itsellesi olet uskotellut. Sitten kun ei sinun korkean tason palstan psykoterapia ja ylilääkäri uskomukset pädekään niin palaudut takaisin samanlaiseksi kuin loputkin ikuiset palstan ukkelit. :D
Nyt tiedän miksi sinulla on ansaitusti niin paljon trolleja. Ne haistaa sen kuka sinä todella olet. En edes trollannut ja onnistuin kuopaisemaan ylös koiran jonka olit haudannut.
No kuopaiset minulle mieleen erään naisystäväni. Hän oli saanut epilepsiadiagnoosin. Lisäksi hällä oli traumaperäinen stressihäiriö. Ja siinä liekö oli sen naisen tarvittavat haasteet?
Hän puhui, kirjoitti ja osasi lukea espanjaa, englantia ja ties muitakin kieliä kuin vettä vaan. Mutta silti hän uppoutui vaan siihen epilepsiaansa ja siihen, ettei hänestä ole yhtään mihinkään...
Tuumasin kerran, että hän on todella hyvä noissa kielissä, että ehkä sieltä löytyisi jotain hänelle sopivaa työtä, kunhan kaikki asiat vaan saa tolalleen, mutta hän otti sen jonkinsortin v.ttuiluna kai....että minusta hänestä pitäisi tulla tulkki tms.
Hän upposi jonnekin ja oli enemmänkin vihainen joka suuntaan... kaikkien olisi pitänyt häntä ymmärtää kuin vettä vaan, mutta hänen ei tarvinnut nähdä edes jotain uskoa muitten sanomana... Mitäpä sille voi? Ei mitään...
Ei sunkaan ajatuksillesi itsestäsi kukaan mitään voi... sellaista se on... Kuten viime yönä kirjoitin...surullista...
Hahahahahaa.. Tunsit joskus yhden tällaisen naisen ja nyt kaikki tällaiset ihmiset(naiset) on täysin samanlaisia ja ihan samassa tilanteessa?
Olet selkeästi yhä sinulle sopivalla palstalla. :'D
Peiliin katsomalla saattaa huomata itsensä.
Ihan suht komea mies näkyy peilissä. Kiitti vinkistä, täytyykin katsella useammin peiliin.
Peilistäkin saattaa näkyä se mitä sieltä haluaa tai kykenee näkemään...
Näkeekö siellä lasin puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjänä... :o) Sama asia, mutta eri fiilis..
Taskulampun avulla näkee pimeässäkin peilistä kuvia..
Minusta ei enään niin väliä. Pääasia, että muilla menee hyvin. Onhan sekin oma alansa, kun huolehtii muista.
>Simiti<
No minusta ainakin on kyllä hanurista sekin, jos joku läheinen ei välitä itsestään yhtään... Mieluiten pysyis sellaisista kaukana, kun ei sekään ole kivaa seurattavaa sivusta... :o(
Mutta kaikista läheisistä ei voi olla erossa...
Jotkut tutut kertoneet juurikin juttuja, kun vaikka oma isä on jonkun eron jälkeen ryypännyt itsensä hengilttä...itseasiassa mun kummin veli teki niin... ja sen tyttöä näin joskus baarissa, se kertoi, että on vielä 5-6 vuotta sen isänsä kuoleman jälkeen käynyt terapiassa siitä syystä... Että ei se niinkään selkeää ole, että se oma elämä olisi muille yhdentekevää... Vaan minkäs teet...???
Ööö. Mielestäni itsestään huolehtiminen on kaiken ihmissuhteilun, mutta etenkin parisuhteen a ja o.
Samaa mieltä... en mä ainakaan halua elämääni sellaisia tietentahtoen, ketkä ei osaa/halua itsestään välittää. Sellaiset on taakkoja pitemmän päälle... Koska kyllä mä ihmistä pidän, olipa ne millaisia mulkkuja vaan... En tosiaan nauti kenenkään itsensä rääkkäämisestä.
Huomioin itseä ostamalla itselleni esim. aika kalliita vaatejuttujakin.
Nukun, syön, olen metsässä, järvillä, ulkona, yksin, rauhassa, tuulessa, paisteessa, joskus musiikkia, runoja, sillon tällöin ihoa...ihminen on lopulta hyvin vähään tyytyväinen kunhan elo on rauhaisaa, ei koske eikä .tuta. Se on itsensä huoltoa. On tärkeää. Pysähtyä, kuunnella, olla, tuijottaa vaikkei olisi mitä tuijottaa. Voisin huomioida paremmin ja sanoa useamminkin vaateisiin ei. -Pönttis 🌸
Tuo kuullostaa juurikin siellä maalla öllöttelyltä. :o)
Oma tila, oma rauha ja vaan olla itsekseen korkeintaan luonto ympärillä. Me like! :o)
Metsä hoitaa ihmisen. -Pönttis 🌸
Kyllä tiedät itsekin.
No tiedänhän mä. :o)
Mainio aloitus muuten. Mun mielestä tämmöstä ei täällä ole ollut aiemmin? Hyvä! -Pönttis 🌸
No jos mä jotain tänne pistän, koitan olla toistamatta. :o)
Oli ihan virkistävää. 🌸
Tekeekö mieli pomppia vähäsen? :oD
Enpä ole miettinyt joten ei se itsensä huomioiminen ehkä sitten ole minulle itselleni mitenkään tärkeää.
Kyllähän sitä liikuntaa tulee harrastettua ja tasaisen harmaasti tuo arki kulkee sekä käytännössä että korvien välissä. Ei mitään isompaa väreilyä mihinkään suuntaan. Siinä vaiheessa se on tärkeää kun sillä pystyy parantamaan toisten ihmisten elämää.
Oletko miettinyt, että jotkin pessimistiset ajatuksesi johtuu siitä, että ehkä koetat elää omaa elämää muitten kautta? Silloin oma elämä ei tunnu niin tärkeältä..
Monet äiti-ihmiset kokevat lasten lennettyä pesästä suunnatonta tapeettomuuden tunnetta...
Käväs vaan mielessä. Sinun monet kommenttisi ovat tosi pessimistisiä ja niissä paistaa jokin lannistuminen....
Olen minä asiaa pohtinut. Lannistuminen on vähän negatiivinen sana ja itse ehkä puhuisin kylläisyydestä. Vähän sama kuin urheilija voittaa nuorena ja toteuttaa haaveensa, mutta entä sen jälkeen.
Minun odotukset elämältä olivat puoliso, lapsia, arki, työ jne. Tavallaan olen ne unelmani toteuttanut ja nyt en oikein saa tähän loppusuoralle sellaista kipinää kuin ehkä pitäisi. Sen kyllä tiedostan että en minä ihan hiipuva hiillos ole ja jos asioita kohdilleen osuu niin eiköhän ne kipinät jotka isomma roihun sytyttävät sieltä pintaan etsiydy.
Voipi olla noin, mutta sinun jutuista kuulee lannistumisen... ihan vaan, jos irl;kin se on samaa, niin ei välttämättä tulis mieleen tsekata mitä se ois...🤔
En minä kuule M184 teksteistä mitään lannistumista. Minusta M184:llä on syvällisiä pohdintoja ja asiallisia kommentteja. Taidat ylianalysoida. Ei kannattaisi.
Fiilistän vaan, en mieti sen tarkempaan. 😊
Oletko miettinyt miten huomioit itseäsi fyysisesti ja/tai henkisesti?
Olen miettinyt, sillä perjantaina 20.1. minulla on diabetes-hoitajalle. Sokeriarvot on niin paljon koholla, että olet muuttanut muutamassa viikossa koko elintapani. Kävelen esimerkiksi n. 10 kilometriä 2-4 kertaa viikossa ja vähän muuta kävelyä lisäksi.
Miten tärkeää se on sinulle?
Haluan päästä sokeriarvoissa alassa ja painossa. Juuri yöllä mittasin painokseni 104,5 kiloa. Haluan painaa alle 90 kiloa jolloin ei ole pelkoa diabeteksesta ilmeisesti. Vielä olisi kirittävää noin 15 kiloa ja mieluummin vähän päälle. Se on niin tärkeää, että liikun enemmän ja syön vähemmän erityisesti sokeria. Yksi varsinainen sokeripäivä viikossa ja pari kertaa muuten saa vähän syödä. Laihdutin vuosina 2011-2012 painon 110 kilosta kesästä kesään 88 kiloon. Joten minulla on kokemusta, että sokerin vähälle jättämisellä ja suuremmalla liikunnan määrällä päästään normaalipainoon. Painoindeksin mukainen normaalipaino minulla on 93.9 kiloa. Mahanympärys tänä yönä on 111 senttimetriä, joten minulla on vyötärölihavuutta ainakin noin 6 senttimetriä ja siinä diabetesriski. Olen 194 cm pitkä.
Voisitko vielä huomioida enemmän/paremmin?
Voin huomioida diabeteshoitajan johdolla systeemiäni ja samalla kehittää sitä henkistä jaksamista.
Vai onko itsensä huomioiminen vaan hanurista yleensäkin?
Ei ole enää, sillä monta kiloa on paino laskenut, sillä kesällä painoin parhaimmillani iltayöaikaan 109 kiloa ja jotain. Nyt on 4,5 kiloa eli 10 paunaa alaspäin! :) Lauantaina luonani on nyyttäriperiaatteella jalkapallopikkujoulut. Katsomme muutaman kaverin kanssa futista ja syömme sokeripäiväni kakkua, limonaadia ja mitä kaverit tuovat syötäväksi. Saa kerran viikossa syödä kakkua ja juoda Coca-Colaa. Lisäksi viikonloppuna, kun yliopistolta ei saa ruokaa, voin tilata sekä lauantaina että sunnuntaina pizzan, vaikka se lihottaa vähäsen. Henkisen hyvinvoinnin kannalta en vie liian sinkeäksi laihduttamista.
Oletko miettinyt miten huomioit itseäsi fyysisesti ja/tai henkisesti?
Olen miettinyt, sillä perjantaina 20.1. minulla on aika diabetes-hoitajalle. Sokeriarvot on niin paljon koholla, että olet muuttanut muutamassa viikossa koko elintapani. Kävelen esimerkiksi n. 10 kilometriä 2-4 kertaa viikossa ja vähän muuta kävelyä lisäksi.
Miten tärkeää se on sinulle?
Haluan päästä sokeriarvoissa alas ja painossa. Juuri yöllä nyt mittasin painokseni 104,5 kiloa. Haluan painaa alle 90 kiloa jolloin ei ole pelkoa diabeteksesta ilmeisesti. Vielä olisi kirittävää noin 15 kiloa ja mieluummin vähän päälle. Se on niin tärkeää, että liikun enemmän ja syön vähemmän erityisesti sokeria. Yksi varsinainen sokeripäivä viikossa ja pari kertaa muuten saa vähän syödä makeaa. Laihdutin vuosina 2011-2012 painon 110 kilosta kesästä kesään 88 kiloon. Joten minulla on kokemusta, että sokerin vähälle jättämisellä ja suuremmalla liikunnan määrällä päästään normaalipainoon. Painoindeksin mukainen normaalipaino minulla on 93.9 kiloa. Mahanympärys tänä yönä on 111 senttimetriä, joten minulla on vyötärölihavuutta ainakin noin 6 senttimetriä ja siinä diabetesriski. Olen 194 cm pitkä.
Voisitko vielä huomioida enemmän/paremmin?
Voin huomioida diabeteshoitajan johdolla systeemiäni ja samalla kehittää sitä henkistä jaksamista.
Vai onko itsensä huomioiminen vaan hanurista yleensäkin?
Ei ole enää, sillä monta kiloa on paino laskenut, sillä kesällä painoin parhaimmillani iltayöaikaan 109 kiloa ja jotain. Nyt on 4,5 kiloa eli 10 paunaa alaspäin! :) Lauantaina luonani on nyyttäriperiaatteella jalkapallopikkujoulut. Katsomme muutaman kaverin kanssa futista ja syömme sokeripäiväni kakkua, limonaadia ja mitä kaverit tuovat syötäväksi. Saa kerran viikossa syödä vaikka kakkua ja juoda Coca-Colaa. Lisäksi viikonloppuna, kun yliopistolta ei saa ruokaa, voin tilata sekä lauantaina että sunnuntaina pizzan, vaikka se lihottaa vähäsen. Henkisen hyvinvoinnin kannalta en vie liian sinkeäksi laihduttamista, joka sitä itsensä huomioimista sokeritaudin pelossa. Terve pelko on saanut muutoksen aikaan. Aamulla mittasin painokseni alle 104 kiloa! Muutaman kuukauden päästä olen jo alle 100 kilossa ja parempikuntoinen lisääntyneen liikunnan takia. Kesällä alan juoksenmaan lenkillä. Elokuussa 2021 minulla on Cooperintesti! :)
Paremmin jaksaisi huomioida jos oman elämän asiat olisivat kunnossa, kun olisi turvallisuudentunne.
Eikka lehtosaari tuhoaa kaiken
Ensin pitää pystyä rakastamaan itseään, jotta pystyy sitten rakastamaan jotain toista lisäksi.
Hyvin sanottu siellä takarivissä! ☝