Kun taas tuntuu tulevan noita naisiin ja muihin kohdistuneita syytöksiä palsta täyteen, olisi hyvä jos joku kilteistä ja kunnollisista vaikka suostuisi lukemaan ajatuksella tämän pikkulinkin....
https://yle.fi/uutiset/3-10162959
Kun itsestään tekee liian kiltin ja kunnollisen, oikeastaan ihmisestä riippuen joko hermostuu muille ihmisille, jotka eivät sitä arvosta, tai sitten flekmatisoituu ja uhriutuu enemmän.
Miten sitä tekee itsestään liian kiltin?
Kuten jutussa sanottiin, kun ihminen ei saa vastakaikua olla itsekäskin ja huomioidan itseään. Se yleensä tulee lapsuudesta vanhemmilta hyväksyntänä, mutta jos syystä tai toisesta sitä hyväksyntää ei tule, se on vaikka kaivettava terapian avulla vanhempana itse.
Muuten saa jatkaa elämänsä tappiin asti ihmetellen toisten ihmisten itsekkyyttä ja huomaamattomuutta, koska ei muut huomioi sinua itsesi puolesta.
Liian kiltti
187
882
Vastaukset
- Anonyymi
Nyt tuntuu että naisia on aika paljonkin juttelemassa.
Tjaa? No onhan noita jonkin verran...
Siitä tulikin mieleen, että kyllä liian kilttejä naisiakin on olemassa... He ovat sitten äkkiä vaarassa sotkeutua ongelmallisten miesten pariin. Taisi olla siitäkin aloitus tuossa, että joku Heidikö se oli? Joku kuitenkin oli sotkeentunut ongelmamiehiin pitkään...
Yhteistä on, että toisten miellyttäminen ajaa ohi omien tarpeiden...Disse kirjoitti:
Tjaa? No onhan noita jonkin verran...
Siitä tulikin mieleen, että kyllä liian kilttejä naisiakin on olemassa... He ovat sitten äkkiä vaarassa sotkeutua ongelmallisten miesten pariin. Taisi olla siitäkin aloitus tuossa, että joku Heidikö se oli? Joku kuitenkin oli sotkeentunut ongelmamiehiin pitkään...
Yhteistä on, että toisten miellyttäminen ajaa ohi omien tarpeiden...Eikun Eevahan se oli....
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Tjaa? No onhan noita jonkin verran...
Siitä tulikin mieleen, että kyllä liian kilttejä naisiakin on olemassa... He ovat sitten äkkiä vaarassa sotkeutua ongelmallisten miesten pariin. Taisi olla siitäkin aloitus tuossa, että joku Heidikö se oli? Joku kuitenkin oli sotkeentunut ongelmamiehiin pitkään...
Yhteistä on, että toisten miellyttäminen ajaa ohi omien tarpeiden...Siitä aiheesta...
https://yle.fi/uutiset/3-11650013
W. Anonyymi kirjoitti:
Siitä aiheesta...
https://yle.fi/uutiset/3-11650013
W.Joo, näitä tarinoita löytyy vaikka minkälaisia... :o(
- Anonyymi
Eikös se kiltteys ole enemmän sitä että kohtelee naisia hyvin. Ei hauku ja kuuntelee ja ymmärtää naisen mielipiteitä vaikka itse olisit eri mieltä. Kiltti voi toki olla silleen että tottelee kaikessa mitä toinen käskee mutta pitemmän päälle ei ole viisasta olla tossun alla. Itse en ole sellainen kiltti että teen mitä toinen käskee vaikkakin kotityöt kuuluu tehdä kiltisti.
No kiltti kunnioittaa muita ihmisiä sukupuolesta huolimatta. Ja tekee vaikka niitä kotitöitä siksi, että itselleenkin on niistä hyötyä, eikä vaan siksi, että haluaa miellyttää toista.
- Anonyymi
Kiltti ja ylikiltti pitää käsittää eri asioina.. Aivan kuten vaikka oikeisto ja äärioikeisto.. höhö.
W. Anonyymi kirjoitti:
Kiltti ja ylikiltti pitää käsittää eri asioina.. Aivan kuten vaikka oikeisto ja äärioikeisto.. höhö.
W.Höhö vaan itselles....
Mutta oot oikeessa höhötellessäs. :oD
Ylikiltti
-Toimii omien ajatusten vastaisesti
-Kieltää vihan, pettymyksen ja ilon tunteen
-Ei välitä omista tarpeista
-Ei uskalla elää omaa elämää
Sanotaan, että vielä parikymppisenä löysin itsestänikin nämä piirteet, aika pitkälle joskaan en ihan äärimmäisessä muodossa. Olen mä uskaltanut sanoa eitäkin, enkä toiminut omien ajatusten vastaisesti tai kieltänyt mitään tunteita.
Pikemminkin liikaa vaan tullut venyttyä, jotta rauha säilyy. Olen vältellyt ikäni konflikteja ja olen aika varma että se tulee lapsuudesta. Olen elänyt konfliktisten ihmisten keskellä, joilla on ollut konflikteja konfliktien perään ja se on helvetin raskas ilmapiiri kasvaa.
Luulen, että opin miellyttämään muita paitsi kotiolojen vuoksi, myös koulukiusaamisen vuoksi. Yritin kovasti kelvata itsenäni, mutta se ei tuntunut koskaan riittävän, aina mussa oli jotain haukkumista ja vikaa. Ei vanhempieni puolesta, mutta koulussa. Vanhemmilleni mä olen aina kelvannut, mutta onhan heilläkin elämä keskittynyt eniten oman navan ympärillä pyörimiseen.
Mä olen ikään kuin kulkenut siinä sivussa lapsuuteni tai monesti muistan ainakin ajatelleeni lapsena, että ei paljon kyselty mitä mä haluan. Vasta kun teininä itse aloin avautua ja puhumaan suu vaahdossa ajatuksiani auki ja kertomaan mitä mä aioin tehdä, aukesi sellainen välitön yhteys, joka on yhä edelleen olemassa.Nykyäänkin inhoan konflikteja ja pyrin niiltä välttymään, mutta tunnustan että niissä tilanteissa en enää peräänny. Pikemminkin pelkään, että ylireagoin ja ajan toisen nurkkaan suutuspäissäni, sillä mulla ei ole mitään tarvetta peruutella kun liikkeelle lähden.
Joskus huomannut hankalien ihmisten kanssa, että pitää hammasta purren pidätellä etten mene ja pistä hösseliksi. Aika herkästi uhattuna käännyn kannoillani ja tulen takas päälle. Sellainen miellyttämisehalu on löytänyt rajansa, lopulta. Mutta siitä olen vähän huolissani, että mitä sitten jos joku päivä en pysykkään aisoissa, vaan se vitutuksen tunne ottaa ylivallan ja sanon tai teen jotain sellaista mitä saan katua. On nimittäin ollut hetkiä, kun joudun tosissani ponnistelemaan, etten huuda suoraa huutoa ja toivota painumaan helvettiin tai tyrkkää pois tieltäni.
Eli pieni "vihan tunne" kuplahtelee pintaan toisinaan, jos olen pitkään ollut kuormittunut jostain ja joku ääliö tulee vielä hämmentämään lisää.
Itsehillintää kysyy joskus helvetisti. :)
Mites Disse reagoit nykyään ahdistaviin tilanteisiin?Niin, jotenkin ei aina tarvitse olla karmea lapsuuskaan, että se vaikuttaa siihen miten jokainen kokee itsensä tässä muitten keskellä.
Mulla ainakin oli ja on yhä huikeat vanhemmat. Isä on ollut aina juuri tuollainen liian kiltti. Äitikin nuorempana, mutta vanhemmaksi tullessaan on alkanut sekin miettiä, ettei aina tarvitse myötäillä muita. Sisko taas on omalta osaltaan jo katkeroitunut tuohon kiltteyteen.
Siskosta pitää sanoakin, että työssään hän kehitysvammaisten ohjaajana osaa tosi fiksusti pitää sellaisen terveen tavan kohdella asiakkaitaan. Ymmärtää hyvin erikoispiirteitä ja tapoja, mutta ei hyväksy huonoa käytöstä ja asettaa rajoja. Mutta siviilielämässä hän ei osaa niin hyvin soveltaa tuota taitoa. Monesti satuttaa itseään kerta toisensa jälkeen toisten sanomisista ja tekemisistä.
Itsellä tämä kaikki on kokoajan työn alla... kuten sanoin, niitä rajoja tutkitaan tarkkaan kokoajan... Ja oikeanlaisia konsteja huomata rajat, ilmoittaa niistä ja pitää niistä huolta. Eikä tarttisi juurikaan olla mikään äkäinen juntta, vaan rauhallisen jämäkkä ja luottaa itseensä, ettei kukaan pääse mun tontille sotkemaan ainakaan tahallaan. :o)Disse kirjoitti:
Niin, jotenkin ei aina tarvitse olla karmea lapsuuskaan, että se vaikuttaa siihen miten jokainen kokee itsensä tässä muitten keskellä.
Mulla ainakin oli ja on yhä huikeat vanhemmat. Isä on ollut aina juuri tuollainen liian kiltti. Äitikin nuorempana, mutta vanhemmaksi tullessaan on alkanut sekin miettiä, ettei aina tarvitse myötäillä muita. Sisko taas on omalta osaltaan jo katkeroitunut tuohon kiltteyteen.
Siskosta pitää sanoakin, että työssään hän kehitysvammaisten ohjaajana osaa tosi fiksusti pitää sellaisen terveen tavan kohdella asiakkaitaan. Ymmärtää hyvin erikoispiirteitä ja tapoja, mutta ei hyväksy huonoa käytöstä ja asettaa rajoja. Mutta siviilielämässä hän ei osaa niin hyvin soveltaa tuota taitoa. Monesti satuttaa itseään kerta toisensa jälkeen toisten sanomisista ja tekemisistä.
Itsellä tämä kaikki on kokoajan työn alla... kuten sanoin, niitä rajoja tutkitaan tarkkaan kokoajan... Ja oikeanlaisia konsteja huomata rajat, ilmoittaa niistä ja pitää niistä huolta. Eikä tarttisi juurikaan olla mikään äkäinen juntta, vaan rauhallisen jämäkkä ja luottaa itseensä, ettei kukaan pääse mun tontille sotkemaan ainakaan tahallaan. :o)Ei tarvikkaan, vaikka usein on lapsuudessa tapahtumia mitä kantaa loppuelämänsä mukanaan, jopa persoona muovaantuu niiden ympärille.
Kaikkea ei vaan aina itse edes tiedosta.
Nojoo, en omiakaan vanhempieani huonoiksi sanoisi, vaan hyvin keskenkasvuisiksi ja vaikeista lapsuudenkodeista lähteneet takkia auki elämää opettelemaan. Parhaansa ovat tehneet eipä sillä, on paljon huonompiakin koteja missä satutetaan lapsia, ei pidetä perustarpeista huolta, ei osoiteta rakkautta mitenkään. Mä olen kuitenkin aina kokenut olevani rakastettu, vaikka en aina nähty ja kuultu.
Joo, siskostasi olen päätellyt tuota mitä kirjoitat jo aiemmin sen pohjalta mitä olet kertonut. Isäukkosi taas kiukkuaa nyt sitten, koska on ollut ikänsä liian kiltti?J-76 kirjoitti:
Nykyäänkin inhoan konflikteja ja pyrin niiltä välttymään, mutta tunnustan että niissä tilanteissa en enää peräänny. Pikemminkin pelkään, että ylireagoin ja ajan toisen nurkkaan suutuspäissäni, sillä mulla ei ole mitään tarvetta peruutella kun liikkeelle lähden.
Joskus huomannut hankalien ihmisten kanssa, että pitää hammasta purren pidätellä etten mene ja pistä hösseliksi. Aika herkästi uhattuna käännyn kannoillani ja tulen takas päälle. Sellainen miellyttämisehalu on löytänyt rajansa, lopulta. Mutta siitä olen vähän huolissani, että mitä sitten jos joku päivä en pysykkään aisoissa, vaan se vitutuksen tunne ottaa ylivallan ja sanon tai teen jotain sellaista mitä saan katua. On nimittäin ollut hetkiä, kun joudun tosissani ponnistelemaan, etten huuda suoraa huutoa ja toivota painumaan helvettiin tai tyrkkää pois tieltäni.
Eli pieni "vihan tunne" kuplahtelee pintaan toisinaan, jos olen pitkään ollut kuormittunut jostain ja joku ääliö tulee vielä hämmentämään lisää.
Itsehillintää kysyy joskus helvetisti. :)
Mites Disse reagoit nykyään ahdistaviin tilanteisiin?No oikeasti oon miettinyt, että kyllä se vihakin pitää päästää jotenkin ulos... Ei sitäkään pidä nieleksiä sisäänsä... Mutta sen voisi kanavoida oikein...
Mua esimerkiksi inhotti Partiksen h.orittelu ja kaikenmaailman sonta täällä, niin että en alkais mihinkään henkilöhyökkäyksiin ja vastaavanlaisiin inhottavuuksiin, aioin pureutua itse asiaan pohjalla. Se antaa jo jotain sille mun turhautumisen tunteelle.
No mitenkäs sitten irl? Soitan kaverille, ystävälle, siskolle tms. ja murpatan, että vit.ttaa se ja tämä tai tuo... Sanon myös, että ei toinna murehtia, puran vaan ketutusta ja se menee kohta ohi. Tai sitten vaan huudan autossa yksin kurkku suorana pihalle sen v.tutusshaiban... Kuitenkin sekin pitää saada kokea läpi... sit ajatus kulkee. :oD
Ainiin ja täällä töissä mä voin kanssa välillä raivota ihan yksin. :oD Ei kukaan kuule tai näe....Kai? :oDJ-76 kirjoitti:
Ei tarvikkaan, vaikka usein on lapsuudessa tapahtumia mitä kantaa loppuelämänsä mukanaan, jopa persoona muovaantuu niiden ympärille.
Kaikkea ei vaan aina itse edes tiedosta.
Nojoo, en omiakaan vanhempieani huonoiksi sanoisi, vaan hyvin keskenkasvuisiksi ja vaikeista lapsuudenkodeista lähteneet takkia auki elämää opettelemaan. Parhaansa ovat tehneet eipä sillä, on paljon huonompiakin koteja missä satutetaan lapsia, ei pidetä perustarpeista huolta, ei osoiteta rakkautta mitenkään. Mä olen kuitenkin aina kokenut olevani rakastettu, vaikka en aina nähty ja kuultu.
Joo, siskostasi olen päätellyt tuota mitä kirjoitat jo aiemmin sen pohjalta mitä olet kertonut. Isäukkosi taas kiukkuaa nyt sitten, koska on ollut ikänsä liian kiltti?Juuri näin.... nuo havainnot olen itsekin tehnyt... :o)
Disse kirjoitti:
No oikeasti oon miettinyt, että kyllä se vihakin pitää päästää jotenkin ulos... Ei sitäkään pidä nieleksiä sisäänsä... Mutta sen voisi kanavoida oikein...
Mua esimerkiksi inhotti Partiksen h.orittelu ja kaikenmaailman sonta täällä, niin että en alkais mihinkään henkilöhyökkäyksiin ja vastaavanlaisiin inhottavuuksiin, aioin pureutua itse asiaan pohjalla. Se antaa jo jotain sille mun turhautumisen tunteelle.
No mitenkäs sitten irl? Soitan kaverille, ystävälle, siskolle tms. ja murpatan, että vit.ttaa se ja tämä tai tuo... Sanon myös, että ei toinna murehtia, puran vaan ketutusta ja se menee kohta ohi. Tai sitten vaan huudan autossa yksin kurkku suorana pihalle sen v.tutusshaiban... Kuitenkin sekin pitää saada kokea läpi... sit ajatus kulkee. :oD
Ainiin ja täällä töissä mä voin kanssa välillä raivota ihan yksin. :oD Ei kukaan kuule tai näe....Kai? :oDJoo. Toistaseksi itsehillintäni pitää ja naureksin ylimielisille ihmisille yhtä ylimielisesti takaisin tai en edes mieti koko tyyppiä. Se on aika helppoa, etenkin täällä sivuuttaa kokonaan joku tyyppi kuka ei jaksa huvittaa mitenkään. Täällä ei jotenkin kukaan pääse nahan alle niin, että muuta kun naurattais yritykset. Helpompaa, kun ei tarvitse olla naamatusten.
Irl tilanteita nimenomaan mietin, missä se kiukunpurkaus voi oikeasti aiheuttaa jotain. Välillä vaan törmää sietämättömiin ihmisiin ja yleensä vieläpä niin, että he on jo hyvän aikaa jatkaneet sitä terveisiä perseestä käytöstään. Sitten sitä ei vaan yksi päivä enää jaksa katsella ja tekee mieli tiputtaa pilvistä. :)
No huorittelu kertoo aina huorittelijasta, eipä sitä saa pois kitkettyä. Se on asenne.
Hyvä, että on mihin purkaa. Mä juttelen usein kotiväelleni, jos kypsyttää. Ja kerron tässä himassakin rehellisesti kaiken mitä funtsin.
Vieraitten ihmisten kanssa on vaan tullut se raja vastaan ettei kiinnosta miellyttää, jos toinen on itsekin kusipää. Olen yhtä kusipää takaisin, jos en alta poiskaan pääse.J-76 kirjoitti:
Joo. Toistaseksi itsehillintäni pitää ja naureksin ylimielisille ihmisille yhtä ylimielisesti takaisin tai en edes mieti koko tyyppiä. Se on aika helppoa, etenkin täällä sivuuttaa kokonaan joku tyyppi kuka ei jaksa huvittaa mitenkään. Täällä ei jotenkin kukaan pääse nahan alle niin, että muuta kun naurattais yritykset. Helpompaa, kun ei tarvitse olla naamatusten.
Irl tilanteita nimenomaan mietin, missä se kiukunpurkaus voi oikeasti aiheuttaa jotain. Välillä vaan törmää sietämättömiin ihmisiin ja yleensä vieläpä niin, että he on jo hyvän aikaa jatkaneet sitä terveisiä perseestä käytöstään. Sitten sitä ei vaan yksi päivä enää jaksa katsella ja tekee mieli tiputtaa pilvistä. :)
No huorittelu kertoo aina huorittelijasta, eipä sitä saa pois kitkettyä. Se on asenne.
Hyvä, että on mihin purkaa. Mä juttelen usein kotiväelleni, jos kypsyttää. Ja kerron tässä himassakin rehellisesti kaiken mitä funtsin.
Vieraitten ihmisten kanssa on vaan tullut se raja vastaan ettei kiinnosta miellyttää, jos toinen on itsekin kusipää. Olen yhtä kusipää takaisin, jos en alta poiskaan pääse.Enkä olisi nuorena kehdannut sanoa kellekkään pahaa sanaa. Nykyään tosiaan täytyy oikein pidätellä ettei tule joskus sanotuksi, että suksippa vittuun vaikka siitä jauhamaan paskaasi.
Heh, ei mitenkään imarteleva homma.J-76 kirjoitti:
Joo. Toistaseksi itsehillintäni pitää ja naureksin ylimielisille ihmisille yhtä ylimielisesti takaisin tai en edes mieti koko tyyppiä. Se on aika helppoa, etenkin täällä sivuuttaa kokonaan joku tyyppi kuka ei jaksa huvittaa mitenkään. Täällä ei jotenkin kukaan pääse nahan alle niin, että muuta kun naurattais yritykset. Helpompaa, kun ei tarvitse olla naamatusten.
Irl tilanteita nimenomaan mietin, missä se kiukunpurkaus voi oikeasti aiheuttaa jotain. Välillä vaan törmää sietämättömiin ihmisiin ja yleensä vieläpä niin, että he on jo hyvän aikaa jatkaneet sitä terveisiä perseestä käytöstään. Sitten sitä ei vaan yksi päivä enää jaksa katsella ja tekee mieli tiputtaa pilvistä. :)
No huorittelu kertoo aina huorittelijasta, eipä sitä saa pois kitkettyä. Se on asenne.
Hyvä, että on mihin purkaa. Mä juttelen usein kotiväelleni, jos kypsyttää. Ja kerron tässä himassakin rehellisesti kaiken mitä funtsin.
Vieraitten ihmisten kanssa on vaan tullut se raja vastaan ettei kiinnosta miellyttää, jos toinen on itsekin kusipää. Olen yhtä kusipää takaisin, jos en alta poiskaan pääse.No mulla ei juurikaan tule irl vastaan ketään kusipäätä... joku exäkin on oikeastaan vaan ihminen, joka ei kykene elämään elämäänsä muita satuttamatta jotenkin.. Vastuut on vaikea ottaa vastaan elämisessään... niin se vaan on. Sama on mun isä, sekä uhriutunut sisko.
Jossain peliporukoissa tai peleissä vastaan tulevat perseilijät on niin hetkittäistä, että saavat vaan naurahtamaan tai tuumaamaan, että kasvappa pikkuisen ja tule uudelleen tuumaamaan jotain. Ne on just näitä samoja kiukkuilijoita mitä täällä näkee...alkavat kuin pikkulapset kiukkuamaan ja alkaa tulla sitä "kakkapylly"-tason juttua, kun ei muuhun ole oikein resursseja. :oDDisse kirjoitti:
No mulla ei juurikaan tule irl vastaan ketään kusipäätä... joku exäkin on oikeastaan vaan ihminen, joka ei kykene elämään elämäänsä muita satuttamatta jotenkin.. Vastuut on vaikea ottaa vastaan elämisessään... niin se vaan on. Sama on mun isä, sekä uhriutunut sisko.
Jossain peliporukoissa tai peleissä vastaan tulevat perseilijät on niin hetkittäistä, että saavat vaan naurahtamaan tai tuumaamaan, että kasvappa pikkuisen ja tule uudelleen tuumaamaan jotain. Ne on just näitä samoja kiukkuilijoita mitä täällä näkee...alkavat kuin pikkulapset kiukkuamaan ja alkaa tulla sitä "kakkapylly"-tason juttua, kun ei muuhun ole oikein resursseja. :oDHarvoin mullakaan, mutta joskus kyllä. Välillä törmää näihin ylileveisiin ihmisiin, jotka tulee ovista ovien täydeltä ja tönii vastaantulijat edeltään. Olen ottanut saman asenteen, kun näen sellaisen joka tulee kohti ettei meinaakkaan väistää vaan törmää päin, että törmätään sitten päin. En minäkään väistä, on joskus sitten törmättykin.
Kyllä röyhkeisiin ihmisiin kulkiessaan törmää, ei pysty täysin välttymään.
Pitäkää perhepalaveri ja puratte kunnolla. :)
Joo, peliporukoissa voin kuvitella että on monenmoista tyyppiä, jotka kantaa omat murheensa muiden niskaan kipattaviksi kiukkuamalla. Nämä ne on juuri niitä mitä ei tarvi enää jaksaa.
Eikö niille voi vaan sanoa, että kuultu ja nähty, käsitelty? :)J-76 kirjoitti:
Enkä olisi nuorena kehdannut sanoa kellekkään pahaa sanaa. Nykyään tosiaan täytyy oikein pidätellä ettei tule joskus sanotuksi, että suksippa vittuun vaikka siitä jauhamaan paskaasi.
Heh, ei mitenkään imarteleva homma.No oikeasti sellainen suora rumasti sanominen on ehkä jossain määrin jopa reilumpaa, mutta itsellä on tapana juuri tälleen kääntää puukkoa haavassa. Tälläisetkin aloituksen kaltaiset tietyssä vaiheessa karahtaa niin ihon alle ja pistää vihaksi, että tälläisien takia saattaa olla lähellä, ettei tule nokkaan... Mutta toisaalta itseäkin joskus ketuttaa aikuisten oikeasti ihmisten tapa laukoa mitä sylki suuhun tuo...
Tuollainen kiukkuilu ja hetken kiroaminen ei ole mitään...se on ok oikeastaan, mutta se, että aletaan arvostelemaan ihmisten ulkonäköä, elitapoja tai mitä hyväänsä ja asetetaan itsensä erikoisasemaan yläpuolelle käy välillä vähän sieluun. :oD
Ja sit kääntelen sitä puukkoa haavassa ja viskon jopa suolaa, että heräisivät. :oD Vaikka ei sekään yleensä mitään auta... mutta sitä saa mitä tilaa.. varsinkin täällä on hyvä pistää välistä takaisinpäin. :o)Disse kirjoitti:
No oikeasti sellainen suora rumasti sanominen on ehkä jossain määrin jopa reilumpaa, mutta itsellä on tapana juuri tälleen kääntää puukkoa haavassa. Tälläisetkin aloituksen kaltaiset tietyssä vaiheessa karahtaa niin ihon alle ja pistää vihaksi, että tälläisien takia saattaa olla lähellä, ettei tule nokkaan... Mutta toisaalta itseäkin joskus ketuttaa aikuisten oikeasti ihmisten tapa laukoa mitä sylki suuhun tuo...
Tuollainen kiukkuilu ja hetken kiroaminen ei ole mitään...se on ok oikeastaan, mutta se, että aletaan arvostelemaan ihmisten ulkonäköä, elitapoja tai mitä hyväänsä ja asetetaan itsensä erikoisasemaan yläpuolelle käy välillä vähän sieluun. :oD
Ja sit kääntelen sitä puukkoa haavassa ja viskon jopa suolaa, että heräisivät. :oD Vaikka ei sekään yleensä mitään auta... mutta sitä saa mitä tilaa.. varsinkin täällä on hyvä pistää välistä takaisinpäin. :o)Onhan se ehkä reilumpaa, mutta ei ehkä tarpeellista aina alentua samalle tasollekaan. Tai en tiedä, pitäisköhän kokeilla vaan laukoa mitä sylki suuhun tuo itsekin? :D
Ainakin itellä tulee mieleen, että jos toinen on dorka, niin pakkoko sitä on itse olla. Joskus vaan tilaisuus tekee varkaan. ;P
Yym, no mä olen sen verran lapsellinen että uskon asialliseen keskusteluun, vaikka ensin oltaisi vähän tölväistykin. Tietysti sekin vaatii molemminpuolisen halun ja tarpeen keskustella asiallisesti, selvittää tilanne. Piilovittuiluun ja ähhäähäähän ei oikein perusta. Mutta nahan alle se saattaa mennä kyllä helpoiten.
Meneekö sitten välttämättä enää se itse asia perille, vaiko vaan se suola ja haavan ronkkiminen? Sitä en osaa sanoa.
Mut joo, menen pelaamaan muistipeliä likan kanssa. Tuli aamusta nukuttua pommiin ja isompi kiidätettiin kouluun, nuorempi jäi mun kanssa kotiin. Palataan.J-76 kirjoitti:
Onhan se ehkä reilumpaa, mutta ei ehkä tarpeellista aina alentua samalle tasollekaan. Tai en tiedä, pitäisköhän kokeilla vaan laukoa mitä sylki suuhun tuo itsekin? :D
Ainakin itellä tulee mieleen, että jos toinen on dorka, niin pakkoko sitä on itse olla. Joskus vaan tilaisuus tekee varkaan. ;P
Yym, no mä olen sen verran lapsellinen että uskon asialliseen keskusteluun, vaikka ensin oltaisi vähän tölväistykin. Tietysti sekin vaatii molemminpuolisen halun ja tarpeen keskustella asiallisesti, selvittää tilanne. Piilovittuiluun ja ähhäähäähän ei oikein perusta. Mutta nahan alle se saattaa mennä kyllä helpoiten.
Meneekö sitten välttämättä enää se itse asia perille, vaiko vaan se suola ja haavan ronkkiminen? Sitä en osaa sanoa.
Mut joo, menen pelaamaan muistipeliä likan kanssa. Tuli aamusta nukuttua pommiin ja isompi kiidätettiin kouluun, nuorempi jäi mun kanssa kotiin. Palataan.No tiedä mitä perseilijät haluaa? Haluaako ne itse paskaa tuulettimeen viskoessa sääliä vai vastareaktiota? Kuka mitäkin?
Itse en vaan aina myöskään jaksa olla vaan hiljaa ja ymmärtää.. Tai jos ymmärrän, niin kehtaan sen sanoa näin ääneenkin.
Muistipeleissä muksujen kanssa aina saa kuokkaansa. :oD- Anonyymi
J-76 kirjoitti:
Joo. Toistaseksi itsehillintäni pitää ja naureksin ylimielisille ihmisille yhtä ylimielisesti takaisin tai en edes mieti koko tyyppiä. Se on aika helppoa, etenkin täällä sivuuttaa kokonaan joku tyyppi kuka ei jaksa huvittaa mitenkään. Täällä ei jotenkin kukaan pääse nahan alle niin, että muuta kun naurattais yritykset. Helpompaa, kun ei tarvitse olla naamatusten.
Irl tilanteita nimenomaan mietin, missä se kiukunpurkaus voi oikeasti aiheuttaa jotain. Välillä vaan törmää sietämättömiin ihmisiin ja yleensä vieläpä niin, että he on jo hyvän aikaa jatkaneet sitä terveisiä perseestä käytöstään. Sitten sitä ei vaan yksi päivä enää jaksa katsella ja tekee mieli tiputtaa pilvistä. :)
No huorittelu kertoo aina huorittelijasta, eipä sitä saa pois kitkettyä. Se on asenne.
Hyvä, että on mihin purkaa. Mä juttelen usein kotiväelleni, jos kypsyttää. Ja kerron tässä himassakin rehellisesti kaiken mitä funtsin.
Vieraitten ihmisten kanssa on vaan tullut se raja vastaan ettei kiinnosta miellyttää, jos toinen on itsekin kusipää. Olen yhtä kusipää takaisin, jos en alta poiskaan pääse."No huorittelu kertoo aina huorittelijasta, eipä sitä saa pois kitkettyä. Se on asenne."
👍 Tällaiset eivät arkaile huoritella kumppaniakaan riitatilanteissa, yms. jos niikseen tulee.
-palstahessu Disse kirjoitti:
Niin, jotenkin ei aina tarvitse olla karmea lapsuuskaan, että se vaikuttaa siihen miten jokainen kokee itsensä tässä muitten keskellä.
Mulla ainakin oli ja on yhä huikeat vanhemmat. Isä on ollut aina juuri tuollainen liian kiltti. Äitikin nuorempana, mutta vanhemmaksi tullessaan on alkanut sekin miettiä, ettei aina tarvitse myötäillä muita. Sisko taas on omalta osaltaan jo katkeroitunut tuohon kiltteyteen.
Siskosta pitää sanoakin, että työssään hän kehitysvammaisten ohjaajana osaa tosi fiksusti pitää sellaisen terveen tavan kohdella asiakkaitaan. Ymmärtää hyvin erikoispiirteitä ja tapoja, mutta ei hyväksy huonoa käytöstä ja asettaa rajoja. Mutta siviilielämässä hän ei osaa niin hyvin soveltaa tuota taitoa. Monesti satuttaa itseään kerta toisensa jälkeen toisten sanomisista ja tekemisistä.
Itsellä tämä kaikki on kokoajan työn alla... kuten sanoin, niitä rajoja tutkitaan tarkkaan kokoajan... Ja oikeanlaisia konsteja huomata rajat, ilmoittaa niistä ja pitää niistä huolta. Eikä tarttisi juurikaan olla mikään äkäinen juntta, vaan rauhallisen jämäkkä ja luottaa itseensä, ettei kukaan pääse mun tontille sotkemaan ainakaan tahallaan. :o)Kävikö sun suhteessa noin:
https://www.iltalehti.fi/suhteet/a/3b065f2a-2f15-4e6d-8920-3eb3b3d63ef1
Olitko liian kiltti ja sitten hirtti kerralla kiinni?Partakaweri kirjoitti:
Kävikö sun suhteessa noin:
https://www.iltalehti.fi/suhteet/a/3b065f2a-2f15-4e6d-8920-3eb3b3d63ef1
Olitko liian kiltti ja sitten hirtti kerralla kiinni?No olin liian kiltti lasten äitin kanssa takuulla, mutta sain siitä tarpeekseni vasta reilun kymmenen vuoden jälkeen.
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No mulla ei juurikaan tule irl vastaan ketään kusipäätä... joku exäkin on oikeastaan vaan ihminen, joka ei kykene elämään elämäänsä muita satuttamatta jotenkin.. Vastuut on vaikea ottaa vastaan elämisessään... niin se vaan on. Sama on mun isä, sekä uhriutunut sisko.
Jossain peliporukoissa tai peleissä vastaan tulevat perseilijät on niin hetkittäistä, että saavat vaan naurahtamaan tai tuumaamaan, että kasvappa pikkuisen ja tule uudelleen tuumaamaan jotain. Ne on just näitä samoja kiukkuilijoita mitä täällä näkee...alkavat kuin pikkulapset kiukkuamaan ja alkaa tulla sitä "kakkapylly"-tason juttua, kun ei muuhun ole oikein resursseja. :oD".. joku exäkin on oikeastaan vaan ihminen, joka ei kykene elämään elämäänsä muita satuttamatta jotenkin.."
Se on hienoa kun exissä on vain vikaa. Anonyymi kirjoitti:
".. joku exäkin on oikeastaan vaan ihminen, joka ei kykene elämään elämäänsä muita satuttamatta jotenkin.."
Se on hienoa kun exissä on vain vikaa.No vikaa tai ei, niin pitäiskö mun tuo sanominen sitten kääntää jotenkin hienompaan muotoon? Ei kai se vika ole, jos ei kykene.... jos et osaa juosta satasta alle 10 sekunnin, oletko viallinen? Jotkut ei vaan kykene johonkin ja piste..
Itsehän tuossa syyttelet..- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No vikaa tai ei, niin pitäiskö mun tuo sanominen sitten kääntää jotenkin hienompaan muotoon? Ei kai se vika ole, jos ei kykene.... jos et osaa juosta satasta alle 10 sekunnin, oletko viallinen? Jotkut ei vaan kykene johonkin ja piste..
Itsehän tuossa syyttelet..Hän vain tokaisi, ei syytellyt. Ja totta puhuen, kyllä sinulla on tapana puhua exästäsi huonossa valossa. Teidänkin erosta on jo niin kauan aikaa kuvittelisi suurimpien tunnekuohujen jo menneen ohi ja tilalle tullut neutraali suhtautuminen asioihin.
Tai sitten sinä oireilet vieläkin. Anonyymi kirjoitti:
Hän vain tokaisi, ei syytellyt. Ja totta puhuen, kyllä sinulla on tapana puhua exästäsi huonossa valossa. Teidänkin erosta on jo niin kauan aikaa kuvittelisi suurimpien tunnekuohujen jo menneen ohi ja tilalle tullut neutraali suhtautuminen asioihin.
Tai sitten sinä oireilet vieläkin.No kyllä tuo, että puhuu, että näen vikana exäni kyvykkyyttä elää elämäänsä on siis syyttelyä, ihan mun exää ja mua kohtaan...
Pitäkää vaan huoli omista asioistanne.- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No kyllä tuo, että puhuu, että näen vikana exäni kyvykkyyttä elää elämäänsä on siis syyttelyä, ihan mun exää ja mua kohtaan...
Pitäkää vaan huoli omista asioistanne.Niin pidetäänkin, mutta ei kai se estä sanomasta sitä minkä kirjoituksistasi usein näkee?
Anonyymi kirjoitti:
Niin pidetäänkin, mutta ei kai se estä sanomasta sitä minkä kirjoituksistasi usein näkee?
Eiköhän tunnu kiinnostavan enempi muitten elämät... oisko joku bigbrother loppunut tai ei ole muuten mitään mielenkiintoista kytättävää telkkarissa. 😃
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Eiköhän tunnu kiinnostavan enempi muitten elämät... oisko joku bigbrother loppunut tai ei ole muuten mitään mielenkiintoista kytättävää telkkarissa. 😃
Menikö vähän ihon alle? Kerroin vain sen minkä olen kirjoituksistasi nähnyt.
Anonyymi kirjoitti:
Menikö vähän ihon alle? Kerroin vain sen minkä olen kirjoituksistasi nähnyt.
Ei mennyt, ihan vaan tuumasin mitä te trollit teette, Harmis mukaan luettuina, kyttäötte täällä muitten elämää ja revitte siitä viihteenne. Tölläätte niitä sarjoja telkkarista ja elätte muitten kautta... mutta tspahsn sekin on elää. 😃
Eikun onnea vaan siinä... menehän katsomaan vaikka mitä joku Mira valittaa maajussimikosta iltiksessä. 🤣Kuulostaa hyvinkin tutulta nuo teidän pähkäilynne. Jonkin verran tiedättekin mun taustaa, mutta ette sitä millainen olin ja miksi.
Oletteko koskaan tunteneet ketään, kenenkä luonne olisi muuttunut täysin nuorena? Mulla muuttui, tai pikemminkin minä muutuin täysin siinä vaiheessa kun menin yläasteelle.
Vanhempani ovat ihania ihmisiä omine ongelmineen, jotka vaikuttivat myös minuun. Isäni oli joutunut elämään oman isänsä alkoholismin lapsesta lähtien, ja oppinut lapsuudessa käytösmallin, ettei tunteista ja niiden syistä puhuta ääneen. Tämä vaikuttaa vieläkin, ja vasta nyt äitinsä kuoleman jälkeen asioista voi vihdoinkin puhua tarkemmin elossa olevan sisarensa kanssa. Veljensä kuoli jo kymmenisen vuotta sitten.
Isäni suuttui harvoin, ja kun hän suuttui ja ärähti, pelästyin sitä, mutta en jatkanut jankkaamista. Äidille saatoin sanoa vastaan vaikka kuinka paljon, ennen kuin vihdoin luovutin.
Äitini sairastui nivelreumaan minua odottaessaan, ja oli paljon poissa lapsuudessani, kuten myös nuoruudessani. Hän toimi yläasteella opettajana eläkkeelle jäämiseen asti.
Lapsena olin paljon isänäidin hoidossa, ja tiivis yhteys jatkui hänen lokakuun alussa tapahtuneeseen kuolemaansa asti.
Olin lapsena erittäin vilkas, ja ala-asteella jopa jatkuvissa vaikeuksissa ajattelemattomuuden takia. Ei kuitenkaan siinä määrin tai samalla tavalla, mistä on saatu tänä syksynä lehdistä lukea.
Kuitenkin kotiolot ja jatkuva epävarmuudessa olo sai minusta sen verran aremman, että mitä enemmän tuli ikää, sitä vähemmän halusi olla vaivaksi.
Lopullinen niitti lapsuudelle tuli, kun siirryin pienestä kyläkoulusta ainoana yläasteelle lähes kolmenkymmenen oppilaan luokkaan, siihen samaan kouluun missä äitini oli opettajana, ja tunsin suurimman osan tulevista opettajista koulua vaihtaessa. Samoin äitini sai aina seuraavalla välitunnilla tietää jos olin käyttäytynyt huonosti edellisellä tunnilla.
Luokkakaverini alkoivat kiusata -tai ainakin sellaisena sen koin- nopeasta puheesta, mistä ei aina saanut selvää. Muutuin vilkkaasta lapsesta hiljaiseksi ja ajaksi teiniksi. En saanut uusia ystäviä, vaan istuin niin viikolla kuin viikonloppuna vapaa-aikoina yksin kotona omassa huoneessani. Tähän vaikutti myös se, että matkaa silloisen kunnan keskukseen oli kotoani 15 kilsaa, eikä julkisia kulkenut. Aina tarvitsi kyytiä kun jonnekin halusi.
En halunnut olla vaivaksi, enkä juurikaan käynyt koulun jälkeen muualla, kuin musan opettajan vetämässä bändikerhossa kerran viikossa. Satunnaisesti nuorisodiskossa, koska en halunnut olla vaivaksi ja vaatia isääni aina hakemaan perjantaisin yhdentoista jälkeen illalla.
Vasta kun muutkin lukion jälkeen opiskelemaan, aloitin sen juhlimisen ja sekoilun, jota yleensä nähdään yläaste ikäisillä, heidän etsiessä rajojaan. Samoihin aikoihin tuli itsetuhoisuus mukaan, ja ensimmäinen yritys olikin jo kaksikymppisenä.
Kaipa pelko pakeista ja sydämen särkymisestä saa tekemään sen ratkaisun että mieluummin olen yksin, kuin ottaisin riskin ja sitä kautta mahdollisuuden onneen. Liian kilttinä olosta kummittelee takaraivossa edellisen suhteen ahdistukset. Saati sitten se, että kun mieli on tällä hetkellä haavoittuvaisimmillaan, ei sitä ylimääräistä riskiä joutua toisen satuttamiseksi halua ottaa.Ihan_sivusta kirjoitti:
Kuulostaa hyvinkin tutulta nuo teidän pähkäilynne. Jonkin verran tiedättekin mun taustaa, mutta ette sitä millainen olin ja miksi.
Oletteko koskaan tunteneet ketään, kenenkä luonne olisi muuttunut täysin nuorena? Mulla muuttui, tai pikemminkin minä muutuin täysin siinä vaiheessa kun menin yläasteelle.
Vanhempani ovat ihania ihmisiä omine ongelmineen, jotka vaikuttivat myös minuun. Isäni oli joutunut elämään oman isänsä alkoholismin lapsesta lähtien, ja oppinut lapsuudessa käytösmallin, ettei tunteista ja niiden syistä puhuta ääneen. Tämä vaikuttaa vieläkin, ja vasta nyt äitinsä kuoleman jälkeen asioista voi vihdoinkin puhua tarkemmin elossa olevan sisarensa kanssa. Veljensä kuoli jo kymmenisen vuotta sitten.
Isäni suuttui harvoin, ja kun hän suuttui ja ärähti, pelästyin sitä, mutta en jatkanut jankkaamista. Äidille saatoin sanoa vastaan vaikka kuinka paljon, ennen kuin vihdoin luovutin.
Äitini sairastui nivelreumaan minua odottaessaan, ja oli paljon poissa lapsuudessani, kuten myös nuoruudessani. Hän toimi yläasteella opettajana eläkkeelle jäämiseen asti.
Lapsena olin paljon isänäidin hoidossa, ja tiivis yhteys jatkui hänen lokakuun alussa tapahtuneeseen kuolemaansa asti.
Olin lapsena erittäin vilkas, ja ala-asteella jopa jatkuvissa vaikeuksissa ajattelemattomuuden takia. Ei kuitenkaan siinä määrin tai samalla tavalla, mistä on saatu tänä syksynä lehdistä lukea.
Kuitenkin kotiolot ja jatkuva epävarmuudessa olo sai minusta sen verran aremman, että mitä enemmän tuli ikää, sitä vähemmän halusi olla vaivaksi.
Lopullinen niitti lapsuudelle tuli, kun siirryin pienestä kyläkoulusta ainoana yläasteelle lähes kolmenkymmenen oppilaan luokkaan, siihen samaan kouluun missä äitini oli opettajana, ja tunsin suurimman osan tulevista opettajista koulua vaihtaessa. Samoin äitini sai aina seuraavalla välitunnilla tietää jos olin käyttäytynyt huonosti edellisellä tunnilla.
Luokkakaverini alkoivat kiusata -tai ainakin sellaisena sen koin- nopeasta puheesta, mistä ei aina saanut selvää. Muutuin vilkkaasta lapsesta hiljaiseksi ja ajaksi teiniksi. En saanut uusia ystäviä, vaan istuin niin viikolla kuin viikonloppuna vapaa-aikoina yksin kotona omassa huoneessani. Tähän vaikutti myös se, että matkaa silloisen kunnan keskukseen oli kotoani 15 kilsaa, eikä julkisia kulkenut. Aina tarvitsi kyytiä kun jonnekin halusi.
En halunnut olla vaivaksi, enkä juurikaan käynyt koulun jälkeen muualla, kuin musan opettajan vetämässä bändikerhossa kerran viikossa. Satunnaisesti nuorisodiskossa, koska en halunnut olla vaivaksi ja vaatia isääni aina hakemaan perjantaisin yhdentoista jälkeen illalla.
Vasta kun muutkin lukion jälkeen opiskelemaan, aloitin sen juhlimisen ja sekoilun, jota yleensä nähdään yläaste ikäisillä, heidän etsiessä rajojaan. Samoihin aikoihin tuli itsetuhoisuus mukaan, ja ensimmäinen yritys olikin jo kaksikymppisenä.
Kaipa pelko pakeista ja sydämen särkymisestä saa tekemään sen ratkaisun että mieluummin olen yksin, kuin ottaisin riskin ja sitä kautta mahdollisuuden onneen. Liian kilttinä olosta kummittelee takaraivossa edellisen suhteen ahdistukset. Saati sitten se, että kun mieli on tällä hetkellä haavoittuvaisimmillaan, ei sitä ylimääräistä riskiä joutua toisen satuttamiseksi halua ottaa.Haluan sen vielä sanoa, että vaikka palstalla onkin omat provot ja trollinsa, olen myös löytänyt täältä sen vertaistuen, mikä on itselle tällä hetkellä todellakin tarpeellista. Tärkeimpänä on se, että myös vaikeistakin asioista keskustellaan suoraan, mikä on yksi anopalstan eduista. Ei tarvitse miettiä mitäköhän naapurit tai tutut aattelevat jos saavat tietää, jos irl alkaa jossain avautumaan.
Ihan_sivusta kirjoitti:
Kuulostaa hyvinkin tutulta nuo teidän pähkäilynne. Jonkin verran tiedättekin mun taustaa, mutta ette sitä millainen olin ja miksi.
Oletteko koskaan tunteneet ketään, kenenkä luonne olisi muuttunut täysin nuorena? Mulla muuttui, tai pikemminkin minä muutuin täysin siinä vaiheessa kun menin yläasteelle.
Vanhempani ovat ihania ihmisiä omine ongelmineen, jotka vaikuttivat myös minuun. Isäni oli joutunut elämään oman isänsä alkoholismin lapsesta lähtien, ja oppinut lapsuudessa käytösmallin, ettei tunteista ja niiden syistä puhuta ääneen. Tämä vaikuttaa vieläkin, ja vasta nyt äitinsä kuoleman jälkeen asioista voi vihdoinkin puhua tarkemmin elossa olevan sisarensa kanssa. Veljensä kuoli jo kymmenisen vuotta sitten.
Isäni suuttui harvoin, ja kun hän suuttui ja ärähti, pelästyin sitä, mutta en jatkanut jankkaamista. Äidille saatoin sanoa vastaan vaikka kuinka paljon, ennen kuin vihdoin luovutin.
Äitini sairastui nivelreumaan minua odottaessaan, ja oli paljon poissa lapsuudessani, kuten myös nuoruudessani. Hän toimi yläasteella opettajana eläkkeelle jäämiseen asti.
Lapsena olin paljon isänäidin hoidossa, ja tiivis yhteys jatkui hänen lokakuun alussa tapahtuneeseen kuolemaansa asti.
Olin lapsena erittäin vilkas, ja ala-asteella jopa jatkuvissa vaikeuksissa ajattelemattomuuden takia. Ei kuitenkaan siinä määrin tai samalla tavalla, mistä on saatu tänä syksynä lehdistä lukea.
Kuitenkin kotiolot ja jatkuva epävarmuudessa olo sai minusta sen verran aremman, että mitä enemmän tuli ikää, sitä vähemmän halusi olla vaivaksi.
Lopullinen niitti lapsuudelle tuli, kun siirryin pienestä kyläkoulusta ainoana yläasteelle lähes kolmenkymmenen oppilaan luokkaan, siihen samaan kouluun missä äitini oli opettajana, ja tunsin suurimman osan tulevista opettajista koulua vaihtaessa. Samoin äitini sai aina seuraavalla välitunnilla tietää jos olin käyttäytynyt huonosti edellisellä tunnilla.
Luokkakaverini alkoivat kiusata -tai ainakin sellaisena sen koin- nopeasta puheesta, mistä ei aina saanut selvää. Muutuin vilkkaasta lapsesta hiljaiseksi ja ajaksi teiniksi. En saanut uusia ystäviä, vaan istuin niin viikolla kuin viikonloppuna vapaa-aikoina yksin kotona omassa huoneessani. Tähän vaikutti myös se, että matkaa silloisen kunnan keskukseen oli kotoani 15 kilsaa, eikä julkisia kulkenut. Aina tarvitsi kyytiä kun jonnekin halusi.
En halunnut olla vaivaksi, enkä juurikaan käynyt koulun jälkeen muualla, kuin musan opettajan vetämässä bändikerhossa kerran viikossa. Satunnaisesti nuorisodiskossa, koska en halunnut olla vaivaksi ja vaatia isääni aina hakemaan perjantaisin yhdentoista jälkeen illalla.
Vasta kun muutkin lukion jälkeen opiskelemaan, aloitin sen juhlimisen ja sekoilun, jota yleensä nähdään yläaste ikäisillä, heidän etsiessä rajojaan. Samoihin aikoihin tuli itsetuhoisuus mukaan, ja ensimmäinen yritys olikin jo kaksikymppisenä.
Kaipa pelko pakeista ja sydämen särkymisestä saa tekemään sen ratkaisun että mieluummin olen yksin, kuin ottaisin riskin ja sitä kautta mahdollisuuden onneen. Liian kilttinä olosta kummittelee takaraivossa edellisen suhteen ahdistukset. Saati sitten se, että kun mieli on tällä hetkellä haavoittuvaisimmillaan, ei sitä ylimääräistä riskiä joutua toisen satuttamiseksi halua ottaa.Kyllä muutama muuksi muuttunut on tullut vastaan nuoruudessa. Yksi on jäänyt mieleen muita visummin. Tyttö jonka tunsin ala-asteella. Itsemurhaa hautova masentunut 11-vuotias vasta silloin. Hän on yksi vahvasti minuun vaikuttanut ihminen elämässäni.
Monella tavalla vaikuttanut, oltiinhan me ystäviä joka sekin sai alkunsa hänen sulkeutuneisuudesta ja minun halusta tietää miksi hän oli niin surullinen.
Olin kai hänelle olkapää ua olen iloinen, että olin. Hän on nykyään onnellisen oloinen perheenäiti ja vaimo. Hän ei enää tunnista mua kadulla vastaan tullessaan, mutta mä tunnista yhä hänet. Hänen kasvot jäi varmaan ikuisesti mieleen, ne surulliset ja nämä iloiset nauravat.
Paljon olet kahlannut läpi. Ja paljon olet pohtinut kokemaasi, mikä näkyy positiivisesti tänne.
Kaikessa rauhassa, itseäsi kuunnellen. Voihan olla ettei kukaan satuta sua, mutta onhan se riski aina hyvä tiedostaa.Ihan_sivusta kirjoitti:
Kuulostaa hyvinkin tutulta nuo teidän pähkäilynne. Jonkin verran tiedättekin mun taustaa, mutta ette sitä millainen olin ja miksi.
Oletteko koskaan tunteneet ketään, kenenkä luonne olisi muuttunut täysin nuorena? Mulla muuttui, tai pikemminkin minä muutuin täysin siinä vaiheessa kun menin yläasteelle.
Vanhempani ovat ihania ihmisiä omine ongelmineen, jotka vaikuttivat myös minuun. Isäni oli joutunut elämään oman isänsä alkoholismin lapsesta lähtien, ja oppinut lapsuudessa käytösmallin, ettei tunteista ja niiden syistä puhuta ääneen. Tämä vaikuttaa vieläkin, ja vasta nyt äitinsä kuoleman jälkeen asioista voi vihdoinkin puhua tarkemmin elossa olevan sisarensa kanssa. Veljensä kuoli jo kymmenisen vuotta sitten.
Isäni suuttui harvoin, ja kun hän suuttui ja ärähti, pelästyin sitä, mutta en jatkanut jankkaamista. Äidille saatoin sanoa vastaan vaikka kuinka paljon, ennen kuin vihdoin luovutin.
Äitini sairastui nivelreumaan minua odottaessaan, ja oli paljon poissa lapsuudessani, kuten myös nuoruudessani. Hän toimi yläasteella opettajana eläkkeelle jäämiseen asti.
Lapsena olin paljon isänäidin hoidossa, ja tiivis yhteys jatkui hänen lokakuun alussa tapahtuneeseen kuolemaansa asti.
Olin lapsena erittäin vilkas, ja ala-asteella jopa jatkuvissa vaikeuksissa ajattelemattomuuden takia. Ei kuitenkaan siinä määrin tai samalla tavalla, mistä on saatu tänä syksynä lehdistä lukea.
Kuitenkin kotiolot ja jatkuva epävarmuudessa olo sai minusta sen verran aremman, että mitä enemmän tuli ikää, sitä vähemmän halusi olla vaivaksi.
Lopullinen niitti lapsuudelle tuli, kun siirryin pienestä kyläkoulusta ainoana yläasteelle lähes kolmenkymmenen oppilaan luokkaan, siihen samaan kouluun missä äitini oli opettajana, ja tunsin suurimman osan tulevista opettajista koulua vaihtaessa. Samoin äitini sai aina seuraavalla välitunnilla tietää jos olin käyttäytynyt huonosti edellisellä tunnilla.
Luokkakaverini alkoivat kiusata -tai ainakin sellaisena sen koin- nopeasta puheesta, mistä ei aina saanut selvää. Muutuin vilkkaasta lapsesta hiljaiseksi ja ajaksi teiniksi. En saanut uusia ystäviä, vaan istuin niin viikolla kuin viikonloppuna vapaa-aikoina yksin kotona omassa huoneessani. Tähän vaikutti myös se, että matkaa silloisen kunnan keskukseen oli kotoani 15 kilsaa, eikä julkisia kulkenut. Aina tarvitsi kyytiä kun jonnekin halusi.
En halunnut olla vaivaksi, enkä juurikaan käynyt koulun jälkeen muualla, kuin musan opettajan vetämässä bändikerhossa kerran viikossa. Satunnaisesti nuorisodiskossa, koska en halunnut olla vaivaksi ja vaatia isääni aina hakemaan perjantaisin yhdentoista jälkeen illalla.
Vasta kun muutkin lukion jälkeen opiskelemaan, aloitin sen juhlimisen ja sekoilun, jota yleensä nähdään yläaste ikäisillä, heidän etsiessä rajojaan. Samoihin aikoihin tuli itsetuhoisuus mukaan, ja ensimmäinen yritys olikin jo kaksikymppisenä.
Kaipa pelko pakeista ja sydämen särkymisestä saa tekemään sen ratkaisun että mieluummin olen yksin, kuin ottaisin riskin ja sitä kautta mahdollisuuden onneen. Liian kilttinä olosta kummittelee takaraivossa edellisen suhteen ahdistukset. Saati sitten se, että kun mieli on tällä hetkellä haavoittuvaisimmillaan, ei sitä ylimääräistä riskiä joutua toisen satuttamiseksi halua ottaa.Mukava taas lukea sun kerrontaa. 😊
Tuohon, että et nyt ole valmis mihinkään, on erittäin tärkeä huomio itsesi kannalta, mutta huomioit siinä myös muita.
Mulle on sattunut vaikka minkälaista treffikokemusta ja suhdeyritystä elämänajalta, kun ihmiset ei todellakaan olleet valmiit kohtaamaan ketään. Sitähän se on. Kohtaamista.
Eräs treffireissu muistuu mieleen, missä menin naisen kotiin. Ovi oli auki ja vähän huhuilin sisälle, tytön ääni kuului sisältä ja hän selkeästi puhui hälytyskeskukseen. Menin sisälle, niin 19 vuotias tyttö herätteli äitiään. Kun menin lähemmäksi tämä säpsähti sekavana. Jonkinaikaa nainen sätki sekavana lattialla ja tytön kanssa rauhoteltiin. Ambulanssi tuli ja kuskit alkoivat mittailla potilasta ja selvittämään tilannetta. Potilaa yhä sekava..
Naisen ystäväkin tuli paikalle ja tyttö lähti kouluun. Nainen ois pitänyt lähteä sairaalaan tarkistuttamaan mikä on tilanne. Ei suostunut. Vihdoin ja viimein nainen suostui menemään ambulanssiin kun minä lupauduin ajamaan perässä sairaalaan. Siellä odottaessa lääkäriä juotiin kahvit. Hän lähti lääkäriin, minä kotiin.
Ilmeisesti nainen oli ajanut kolarin monta vuotta sitten, lisäksi oli eronnut miehestään ennen sitä ja kaiketi oli myös aiheuttanut kolarin itse. Oli kaksisuuntaista mielislahäriötä ja siitä ja kolarista johtunutta lääkitystä, mitä ilmeisemminkin ei ollut ihan kunnolla ollut ottanut. Tosi sekavaa...
Ja mulle hän oli laitellut mitä sattuu kuvia. Nainen näytti ihan eri ihmiseltä. Olin täysin sekaisin pitkään, että mitä kummaa oikein tapahtuikaan...
Etsin sen kaverin käsiin ja kyselin tämän tapauksen vähän selvemmäksi. Kirjoitin sitten vielä naiselle, että tapaus ei suoranaisesti vaikuta jatkotapaamisiin, vaan se, ettei ole ihan taustojaa avoimesti kertonut... ja se siitä...
Tapaus vaan.. mutta surullinen..
Kevennykseksi voin kertoa toisetkin hassut treffit.. nainen asui viereisessä kaupungissa. Lähdin treffeille ja hän sanoi pistäytyvänsä lääkärissä. Sappilääkereseptin käy ”kipaisemassa”. Tyttö kuulemma jäi kotiin. No mä pääsin perille ja nainen yhä lekurissa. Mä tytön kanssa. Toinen tyttö tuli koulusta ja nainen viety isompaan sairaalaan.
Mä taas käytin toista tyttöä hammaslääkärissä ja tein sapuskaa, kunnes tuli viesti, että tekevät kiireellisenä umpisuolileikkauksen hälle. Noh... ei siinä. Onneksi sukulainen tuli tyttöjen luo ja mä pääsin kotiin. 🤣
Ei ihan kaikilla jätkillä oo tälläistä treffihistoriaa, veikkaan. 😆J-76 kirjoitti:
Kyllä muutama muuksi muuttunut on tullut vastaan nuoruudessa. Yksi on jäänyt mieleen muita visummin. Tyttö jonka tunsin ala-asteella. Itsemurhaa hautova masentunut 11-vuotias vasta silloin. Hän on yksi vahvasti minuun vaikuttanut ihminen elämässäni.
Monella tavalla vaikuttanut, oltiinhan me ystäviä joka sekin sai alkunsa hänen sulkeutuneisuudesta ja minun halusta tietää miksi hän oli niin surullinen.
Olin kai hänelle olkapää ua olen iloinen, että olin. Hän on nykyään onnellisen oloinen perheenäiti ja vaimo. Hän ei enää tunnista mua kadulla vastaan tullessaan, mutta mä tunnista yhä hänet. Hänen kasvot jäi varmaan ikuisesti mieleen, ne surulliset ja nämä iloiset nauravat.
Paljon olet kahlannut läpi. Ja paljon olet pohtinut kokemaasi, mikä näkyy positiivisesti tänne.
Kaikessa rauhassa, itseäsi kuunnellen. Voihan olla ettei kukaan satuta sua, mutta onhan se riski aina hyvä tiedostaa.Uskoisin että ilman sinua hän tuskin olisi selviytynyt niistä vuosista, sillä tukea hän todennäköisesti eniten silloin tarvitsi. Etenkin sellaista kuka ei syyllistä, ja hyväksyy toisen sellaisenaan kuin tämä on.
Olen itse kokenut vastaavaa, ollen sekä tuen antajana että saajana. Asuin 2002-2004 Hyvinkäällä, ja opiskelin merkonomiksi yo-puolella. Meitä oli koko luokalla vain 8 opiskelijaa, ja suurin osa meistä pidimme tiivistä yhteyttä myös vapaa-ajalla.
Vaikka tulin kaikkien kanssa hyvin toimeen, ja kerrankin tunsin kuuluvan porukkaan mukaan, mutta eräs luokkakavereistani oli mies, jonka kanssa pystyimme puhumaan mistä tahansa, ja jos soitin hänelle että voinko tulla käymään, koska ahdistaa olla neljän seinän sisällä, sain aina mennä hänen ja hänen tyttöystävänsä luokse.
Välillämme ei ollut koskaan mitään muuta kuin ystävyyttä ja meillä oli yksi yhteinen iso asia. Nimittäin masennus. Hän hyväksyi minut sellaisena kuin oli ja minä hänet sellaisena kuin hän oli. Tämän luokkakaverin silloinen tyttöystävä on edelleen yksi parhaimmista ystävistäni, ja vaikka tapaamme nykyään harvoin, juttu jatkuu aina siitä mihin se edellisellä kerralla jäi. Valitettavasti luokkakaverini teki itsemurhan toistakymmentä vuotta sitten. Muutoin pitäisin häneen edelleen yhteyttä.
Kovinkaan moni ei katsoisi hyvällä, jos tulisi omien kaverinsa kanssa vietetystä illanvietosta aamulla kotiin, ja löytäisi yhteisen ystävän nukkumassa oman puolison vierestä. Ainakin kertaalleen tapahtui kyseisellä tavalla, kun olin luokkakaverini kanssa baarissa, hänen tyttöystävän ollessa omien kaverinsa luona Helsingissä.
Pari kertaa tuli se tunne baarista lähdettäessä etten uskaltanut mennä yksin kotiin, koska pelkäsin tekeväni itselleni jotain. Tällöin kysyin luokkakaveriltani voinko tulla heidän luokse yöksi. Aina sain heille mennä. Ja uskon että vakavien itsariyrityksien puutteen tuolla aikajaksolla selittää tämä itseni hyväksytyksi tuleminen sellaisena kuin olen -tunne.
Voihan olla että ystäväsi ei sinua tunnista vastaan kävellessä, mutta uskoisin että hän muistaa sinut niiltä ajoilta jolloin olit hänelle se ystävä, jota hän tarvitsi.
En ole nähnyt tästä edesmenneestä ystävästäni edes valokuvaa sen jälkeen kun hänet viimeisen kerran näin vuonna 2005, mutta siitä huolimatta muistan hänen kasvot, ja sen ystävällisyyden sekä sympatian, minkä häneltä sain. Olimme niiden kahden vuoden ajan toistemme tukena ilman mitään erillistä sopimusta. Jos tuntui ahdistavalta eikä halunnut olla yksin sen ahdistuksensa kanssa, ei tarvinut soittaa kuin yksi puhelu, ja sai seuraa, sekä muuta ajateltavaa ja tekemistä. Kuten ps2-pelit, yhteinen musiikkimaku, ja heidän kanssaan ensimmäiset metallikeikat Sonata Arctican ollessa yksi meidän kolmen yhdistävistä tekijöistä.
Tämän edesmenneen luokkakaverin tyttöystävä, vai olisiko ollut jo ex-tyttöystävä, tuli varta vasten katsomaan minua Ouluun sairaalaan hyppyni jälkeen, vaikka itse asui Espoossa, eikä siitäkään ollut haittaa että sinä viikonloppuna oli Sonatan keikka Oulussa, vaikka itse olin se Ouluun tulon syy.
Vuotta myöhemmin pääsin jo itse mukaan keikalle.Disse kirjoitti:
Mukava taas lukea sun kerrontaa. 😊
Tuohon, että et nyt ole valmis mihinkään, on erittäin tärkeä huomio itsesi kannalta, mutta huomioit siinä myös muita.
Mulle on sattunut vaikka minkälaista treffikokemusta ja suhdeyritystä elämänajalta, kun ihmiset ei todellakaan olleet valmiit kohtaamaan ketään. Sitähän se on. Kohtaamista.
Eräs treffireissu muistuu mieleen, missä menin naisen kotiin. Ovi oli auki ja vähän huhuilin sisälle, tytön ääni kuului sisältä ja hän selkeästi puhui hälytyskeskukseen. Menin sisälle, niin 19 vuotias tyttö herätteli äitiään. Kun menin lähemmäksi tämä säpsähti sekavana. Jonkinaikaa nainen sätki sekavana lattialla ja tytön kanssa rauhoteltiin. Ambulanssi tuli ja kuskit alkoivat mittailla potilasta ja selvittämään tilannetta. Potilaa yhä sekava..
Naisen ystäväkin tuli paikalle ja tyttö lähti kouluun. Nainen ois pitänyt lähteä sairaalaan tarkistuttamaan mikä on tilanne. Ei suostunut. Vihdoin ja viimein nainen suostui menemään ambulanssiin kun minä lupauduin ajamaan perässä sairaalaan. Siellä odottaessa lääkäriä juotiin kahvit. Hän lähti lääkäriin, minä kotiin.
Ilmeisesti nainen oli ajanut kolarin monta vuotta sitten, lisäksi oli eronnut miehestään ennen sitä ja kaiketi oli myös aiheuttanut kolarin itse. Oli kaksisuuntaista mielislahäriötä ja siitä ja kolarista johtunutta lääkitystä, mitä ilmeisemminkin ei ollut ihan kunnolla ollut ottanut. Tosi sekavaa...
Ja mulle hän oli laitellut mitä sattuu kuvia. Nainen näytti ihan eri ihmiseltä. Olin täysin sekaisin pitkään, että mitä kummaa oikein tapahtuikaan...
Etsin sen kaverin käsiin ja kyselin tämän tapauksen vähän selvemmäksi. Kirjoitin sitten vielä naiselle, että tapaus ei suoranaisesti vaikuta jatkotapaamisiin, vaan se, ettei ole ihan taustojaa avoimesti kertonut... ja se siitä...
Tapaus vaan.. mutta surullinen..
Kevennykseksi voin kertoa toisetkin hassut treffit.. nainen asui viereisessä kaupungissa. Lähdin treffeille ja hän sanoi pistäytyvänsä lääkärissä. Sappilääkereseptin käy ”kipaisemassa”. Tyttö kuulemma jäi kotiin. No mä pääsin perille ja nainen yhä lekurissa. Mä tytön kanssa. Toinen tyttö tuli koulusta ja nainen viety isompaan sairaalaan.
Mä taas käytin toista tyttöä hammaslääkärissä ja tein sapuskaa, kunnes tuli viesti, että tekevät kiireellisenä umpisuolileikkauksen hälle. Noh... ei siinä. Onneksi sukulainen tuli tyttöjen luo ja mä pääsin kotiin. 🤣
Ei ihan kaikilla jätkillä oo tälläistä treffihistoriaa, veikkaan. 😆No joo, on kyllä aikamoista. Mutta nostan kyllä sulle hattua, koska ei kuka tahansa extempore vastaavaa tee. Ja nimenomaan positiivisena asiana. 😀
Ihan_sivusta kirjoitti:
No joo, on kyllä aikamoista. Mutta nostan kyllä sulle hattua, koska ei kuka tahansa extempore vastaavaa tee. Ja nimenomaan positiivisena asiana. 😀
No joo. Siis kummassakin tapauksessa ois ollut jonkinsortin heitteellejättöä, jos ois luikkinut vähinerin takavasemmalle.
Itse tapahtumille kummassakaan ei mitään, mutta arvaten toi ekan tapauksen nainen ei ollut valmis mihinkään suhdemaailmaan. Oma elämä oli vielä niin sekaisin...🙄
No itse olen näistä viisastuneena ottanut aika rauhallisen asenteen jo kaikkeen tutustumiseen. Vastaan voi tulla minkälaista ihmistä elämineen tahaansa. Kaikki saadaan näyttämään ja tuntumaan normaalilta.
Ja kuitenkin pitäisi olla yhä avoin kaikelle... 😊Ihan_sivusta kirjoitti:
Uskoisin että ilman sinua hän tuskin olisi selviytynyt niistä vuosista, sillä tukea hän todennäköisesti eniten silloin tarvitsi. Etenkin sellaista kuka ei syyllistä, ja hyväksyy toisen sellaisenaan kuin tämä on.
Olen itse kokenut vastaavaa, ollen sekä tuen antajana että saajana. Asuin 2002-2004 Hyvinkäällä, ja opiskelin merkonomiksi yo-puolella. Meitä oli koko luokalla vain 8 opiskelijaa, ja suurin osa meistä pidimme tiivistä yhteyttä myös vapaa-ajalla.
Vaikka tulin kaikkien kanssa hyvin toimeen, ja kerrankin tunsin kuuluvan porukkaan mukaan, mutta eräs luokkakavereistani oli mies, jonka kanssa pystyimme puhumaan mistä tahansa, ja jos soitin hänelle että voinko tulla käymään, koska ahdistaa olla neljän seinän sisällä, sain aina mennä hänen ja hänen tyttöystävänsä luokse.
Välillämme ei ollut koskaan mitään muuta kuin ystävyyttä ja meillä oli yksi yhteinen iso asia. Nimittäin masennus. Hän hyväksyi minut sellaisena kuin oli ja minä hänet sellaisena kuin hän oli. Tämän luokkakaverin silloinen tyttöystävä on edelleen yksi parhaimmista ystävistäni, ja vaikka tapaamme nykyään harvoin, juttu jatkuu aina siitä mihin se edellisellä kerralla jäi. Valitettavasti luokkakaverini teki itsemurhan toistakymmentä vuotta sitten. Muutoin pitäisin häneen edelleen yhteyttä.
Kovinkaan moni ei katsoisi hyvällä, jos tulisi omien kaverinsa kanssa vietetystä illanvietosta aamulla kotiin, ja löytäisi yhteisen ystävän nukkumassa oman puolison vierestä. Ainakin kertaalleen tapahtui kyseisellä tavalla, kun olin luokkakaverini kanssa baarissa, hänen tyttöystävän ollessa omien kaverinsa luona Helsingissä.
Pari kertaa tuli se tunne baarista lähdettäessä etten uskaltanut mennä yksin kotiin, koska pelkäsin tekeväni itselleni jotain. Tällöin kysyin luokkakaveriltani voinko tulla heidän luokse yöksi. Aina sain heille mennä. Ja uskon että vakavien itsariyrityksien puutteen tuolla aikajaksolla selittää tämä itseni hyväksytyksi tuleminen sellaisena kuin olen -tunne.
Voihan olla että ystäväsi ei sinua tunnista vastaan kävellessä, mutta uskoisin että hän muistaa sinut niiltä ajoilta jolloin olit hänelle se ystävä, jota hän tarvitsi.
En ole nähnyt tästä edesmenneestä ystävästäni edes valokuvaa sen jälkeen kun hänet viimeisen kerran näin vuonna 2005, mutta siitä huolimatta muistan hänen kasvot, ja sen ystävällisyyden sekä sympatian, minkä häneltä sain. Olimme niiden kahden vuoden ajan toistemme tukena ilman mitään erillistä sopimusta. Jos tuntui ahdistavalta eikä halunnut olla yksin sen ahdistuksensa kanssa, ei tarvinut soittaa kuin yksi puhelu, ja sai seuraa, sekä muuta ajateltavaa ja tekemistä. Kuten ps2-pelit, yhteinen musiikkimaku, ja heidän kanssaan ensimmäiset metallikeikat Sonata Arctican ollessa yksi meidän kolmen yhdistävistä tekijöistä.
Tämän edesmenneen luokkakaverin tyttöystävä, vai olisiko ollut jo ex-tyttöystävä, tuli varta vasten katsomaan minua Ouluun sairaalaan hyppyni jälkeen, vaikka itse asui Espoossa, eikä siitäkään ollut haittaa että sinä viikonloppuna oli Sonatan keikka Oulussa, vaikka itse olin se Ouluun tulon syy.
Vuotta myöhemmin pääsin jo itse mukaan keikalle.Ehkäpä hän muistaa. Mulla on nuorena ollut ystäväpiirissä jotenkin aina se kuuntelijan ja ymmärtäjän rooli. Se on vaan itsekseen mennyt niin ilman yrittämistäkin.
Joskus tuntui jopa kuormittavalle olla aina se joka kuuntelee ja tukee, kun mulla oli itellänikin vaikeeta ja voimat välillä vähissä sairastelun kanssa ja oman sisäisen maailmani kanssa. Identiteettien ihmettelyä, nuoren kehittyvän hämmennyksiä.
Eikä kotonakaan mitään juhlaa aina ollut, köyhää ja rahat yhtenään loppu. Porukat kierimässä sen vitutuksen keskellä.
No näistä on kuitenkin eteenpäin kuljettu. Sinä ja minäkin. :)
Kuulostaa aidolta ystävyydeltä tuo mistä kerroit kokemuksiasi. Juuri sitä mitä ystävyys parhaimmillaan on, hyväksymistä itsenään. Tukemista. Ja sama pätee myös parisuhteisiin.
Jos jotain parisuhteelta toivoisit, mitä se olisi?J-76 kirjoitti:
Ehkäpä hän muistaa. Mulla on nuorena ollut ystäväpiirissä jotenkin aina se kuuntelijan ja ymmärtäjän rooli. Se on vaan itsekseen mennyt niin ilman yrittämistäkin.
Joskus tuntui jopa kuormittavalle olla aina se joka kuuntelee ja tukee, kun mulla oli itellänikin vaikeeta ja voimat välillä vähissä sairastelun kanssa ja oman sisäisen maailmani kanssa. Identiteettien ihmettelyä, nuoren kehittyvän hämmennyksiä.
Eikä kotonakaan mitään juhlaa aina ollut, köyhää ja rahat yhtenään loppu. Porukat kierimässä sen vitutuksen keskellä.
No näistä on kuitenkin eteenpäin kuljettu. Sinä ja minäkin. :)
Kuulostaa aidolta ystävyydeltä tuo mistä kerroit kokemuksiasi. Juuri sitä mitä ystävyys parhaimmillaan on, hyväksymistä itsenään. Tukemista. Ja sama pätee myös parisuhteisiin.
Jos jotain parisuhteelta toivoisit, mitä se olisi?Mitä parisuhteelta toivon? Hmm, tuo on hyvä kysymys. Ehkä eniten sitä, että mut hyväksytään sellaisena kuin olen, yrittämättä muuttaa mua toisenlaiseksi tai vaatimalla valitsemaan jonkin minulle tärkeän asian tai ihmisen ja puolison välillä. Hyväksymään sen, että mulla on huonoja päiviä, enkä aina voi lähteä jonnekin milloin huvittaa, tai jopa perumaan ennalta suunnitellut menot tai kyläilyt, kun onkin huono päivä. Olemaan rehellinen, käyttämättä toista hyväkseen. Vaatimatta toiselta sellaista, mitä tämä ei pysty antamaan, tai hyväksymään.
Vastapainoksi en estäisi toista tapaamasta ystäviään, tai vaatisi häntä jäämään kanssani kotiin jos en pysty lähtemään.
Se, että olemme tasa-arvoisia, emme toinen toistemme hoivaajia, mutta tuemme toisiamme vaikeissa asioissa ja kuuntelemme toistemme murheita. Annamme toinen toiselle tilaa tämän sitä tarviessa. Kummallakin saa olla omat mielipiteemme, emmekä yrittäisi kumpikaan niitä muuttaa jos ne eroavat toisistaan, kunhan arvot kohtaavat.
Myös se, ettei riidellessä menneisyyttäni ja nuoruudessa tekemiäni virheitä syytä sen hetkisen riidan syyksi, tai yritä muuten käyttää hyödyksi riidan aikana loukkaustarkoituksessa.
Itse pyrkisin samaan.
Ehkä suurin toive missä tahansa suhteessa, parisuhteessa tai ystävyys suhteessa, on se että tulee hyväksytyksi omana itsenään, eikä yritä väkisin tunkea johonkin tiettyyn muottiin.
Paljonhan tuossa tuli niitä toiveita, mutta uskoisin suurimman osan toiveista olevan sellaisia jotka kenen tahansa toivelistalla, ja osittain jopa itsestään selvyyksiä.
Vuosien saatossa kun mielenterveys on ollut parempi ja olen ollut tarpeeksi vahva, olen yrittänyt myös vastavuoroisesti toimia kuuntelijana, jos joku on olkapäätä tarvinnut. Aiemmin äitini toimi paljon kuuntelijana, kun vuodatin pahaa oloani, mutta viime aikoina roolit ovat vaihtuneet. Tietäen vanhemmillani olevan paljon omiakin murheita, olen halunut pitää psyk.sh:n tapaamiset mukana elämässäni, jotta ei kaikkia tarvitse aina yhä uudelleen ja uudelleen purkaa heidän niskoilleen, vaan mulla on se ulkopuolinen kontakti jonka kanssa pohdiskella päässä pyöriviä ajatuksiani. Näin pystyn helpottamaan heidän kuormaansa, kuitenkaan jättämättä heitä epätietoisiksi elämäni tapahtumista ja ajatuksista.
Samoin olen sanonut vanhemmilleni etten omassa kodissani ollessani murehdi isäni mielenterveyttä ja hänen ahdistuksiaan, pitääkseni oman pääni kunnossa. Ja että tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö isän voinnista ja ahdistuksesta voisi minulle puhua. En vain murehdi sitä päivät pitkät. He ymmärtävät tämän. Samalla saan oivan muistutuksen siitä, mihin tilaan en halua enää päätyä.
Mulle on aina ollut kirjoittaminen helpompaa tunteiden purkamisessa. Sain tädiltäni viime keväänä ehdotuksen, jonka otin vastaan. Hän ehdotti että kirjoittaisin erilaisia tekstejä ihan vain itselleni, ja että kävisin mielessäni pyöriviä asioita näin läpi. Tämä sopii kenelle tahansa "purkautuamistavaksi", kun haluaa selvittää ajatuksiaan. Ja joitain tekstejä olenkin jo kirjoittanut, vaikka viime aikoina ei sellaista inspistä kirjoittamiseen ole tullut, mitä tarvitsen tekstin syntymiseen. Ehkä tulevaisuudessa saatan jopa julkaista ne. Aika näyttää.
Kun vaikeuksista selviää, eikä jää märehtimään ja piehtaroimaan niissä ottamatta opiksi, ettei tee samoja virheitä sekä käyttäen niistä saamaansa vahvuutta hyväkseen olemaan parempi ihminen kuin aiemmin oli, voi jokainen kutsua itseään taistelijaksi.
Koska sitä me olemme. Vaikka taistelu kestää koko elämän, ei saa antaa periksi ja luovuttaa kokonaan,siitä huolimatta että välillä tulee takaiskuja. Mutta ei pidä myöskään olla liian vaativa itselleen, jos jokin asia ei onnistu. Sitten pitää vain vaihtaa näkökulmaa. Jos en näin sitä onnistunut tekemään, onnistuuko se jos kokeilen tehdä toisella tavalla. Ei aina päämäärä ole se tärkein, vaan se koko matka päämäärän tavoittamiseksi on myös tärkeää.Ihan_sivusta kirjoitti:
Mitä parisuhteelta toivon? Hmm, tuo on hyvä kysymys. Ehkä eniten sitä, että mut hyväksytään sellaisena kuin olen, yrittämättä muuttaa mua toisenlaiseksi tai vaatimalla valitsemaan jonkin minulle tärkeän asian tai ihmisen ja puolison välillä. Hyväksymään sen, että mulla on huonoja päiviä, enkä aina voi lähteä jonnekin milloin huvittaa, tai jopa perumaan ennalta suunnitellut menot tai kyläilyt, kun onkin huono päivä. Olemaan rehellinen, käyttämättä toista hyväkseen. Vaatimatta toiselta sellaista, mitä tämä ei pysty antamaan, tai hyväksymään.
Vastapainoksi en estäisi toista tapaamasta ystäviään, tai vaatisi häntä jäämään kanssani kotiin jos en pysty lähtemään.
Se, että olemme tasa-arvoisia, emme toinen toistemme hoivaajia, mutta tuemme toisiamme vaikeissa asioissa ja kuuntelemme toistemme murheita. Annamme toinen toiselle tilaa tämän sitä tarviessa. Kummallakin saa olla omat mielipiteemme, emmekä yrittäisi kumpikaan niitä muuttaa jos ne eroavat toisistaan, kunhan arvot kohtaavat.
Myös se, ettei riidellessä menneisyyttäni ja nuoruudessa tekemiäni virheitä syytä sen hetkisen riidan syyksi, tai yritä muuten käyttää hyödyksi riidan aikana loukkaustarkoituksessa.
Itse pyrkisin samaan.
Ehkä suurin toive missä tahansa suhteessa, parisuhteessa tai ystävyys suhteessa, on se että tulee hyväksytyksi omana itsenään, eikä yritä väkisin tunkea johonkin tiettyyn muottiin.
Paljonhan tuossa tuli niitä toiveita, mutta uskoisin suurimman osan toiveista olevan sellaisia jotka kenen tahansa toivelistalla, ja osittain jopa itsestään selvyyksiä.
Vuosien saatossa kun mielenterveys on ollut parempi ja olen ollut tarpeeksi vahva, olen yrittänyt myös vastavuoroisesti toimia kuuntelijana, jos joku on olkapäätä tarvinnut. Aiemmin äitini toimi paljon kuuntelijana, kun vuodatin pahaa oloani, mutta viime aikoina roolit ovat vaihtuneet. Tietäen vanhemmillani olevan paljon omiakin murheita, olen halunut pitää psyk.sh:n tapaamiset mukana elämässäni, jotta ei kaikkia tarvitse aina yhä uudelleen ja uudelleen purkaa heidän niskoilleen, vaan mulla on se ulkopuolinen kontakti jonka kanssa pohdiskella päässä pyöriviä ajatuksiani. Näin pystyn helpottamaan heidän kuormaansa, kuitenkaan jättämättä heitä epätietoisiksi elämäni tapahtumista ja ajatuksista.
Samoin olen sanonut vanhemmilleni etten omassa kodissani ollessani murehdi isäni mielenterveyttä ja hänen ahdistuksiaan, pitääkseni oman pääni kunnossa. Ja että tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö isän voinnista ja ahdistuksesta voisi minulle puhua. En vain murehdi sitä päivät pitkät. He ymmärtävät tämän. Samalla saan oivan muistutuksen siitä, mihin tilaan en halua enää päätyä.
Mulle on aina ollut kirjoittaminen helpompaa tunteiden purkamisessa. Sain tädiltäni viime keväänä ehdotuksen, jonka otin vastaan. Hän ehdotti että kirjoittaisin erilaisia tekstejä ihan vain itselleni, ja että kävisin mielessäni pyöriviä asioita näin läpi. Tämä sopii kenelle tahansa "purkautuamistavaksi", kun haluaa selvittää ajatuksiaan. Ja joitain tekstejä olenkin jo kirjoittanut, vaikka viime aikoina ei sellaista inspistä kirjoittamiseen ole tullut, mitä tarvitsen tekstin syntymiseen. Ehkä tulevaisuudessa saatan jopa julkaista ne. Aika näyttää.
Kun vaikeuksista selviää, eikä jää märehtimään ja piehtaroimaan niissä ottamatta opiksi, ettei tee samoja virheitä sekä käyttäen niistä saamaansa vahvuutta hyväkseen olemaan parempi ihminen kuin aiemmin oli, voi jokainen kutsua itseään taistelijaksi.
Koska sitä me olemme. Vaikka taistelu kestää koko elämän, ei saa antaa periksi ja luovuttaa kokonaan,siitä huolimatta että välillä tulee takaiskuja. Mutta ei pidä myöskään olla liian vaativa itselleen, jos jokin asia ei onnistu. Sitten pitää vain vaihtaa näkökulmaa. Jos en näin sitä onnistunut tekemään, onnistuuko se jos kokeilen tehdä toisella tavalla. Ei aina päämäärä ole se tärkein, vaan se koko matka päämäärän tavoittamiseksi on myös tärkeää.Ei siinä ollut minusta yhtään liikaa toiveita. Hymyilytti lukea niitä, kun tosiaan kuten sanoit itsestään selviä asioita. Ainakin mä voin allekirjoittaa jokaisen kohdan ja todeta justiinsa noin. Pystyn jakamaan näkemyksen.
Sen huomaa, että sä kirjoitat ja pohdit elämääsi ja elämää ylipäänsä. Sulla on hyvä ja selkeä ulosanti, johdonmukainen tyyli tuoda asiat esille rehellisesti.
Ilahduttavaa, että jaat näitä mietteitä ja uskon, että jos joku päivä päätätkin julkaista tekstejäsi, annat paljon arvokasta ajattelemisen aihetta lukijoille.
Nämä tämän tyyppiset keskustelut on keskustelupalstoilla ihan parasta antia. :)
Joo, ilman sitä matkaa ei olisi niitä kaikkia kokemuksia mitkä pysäyttää suuntaamaan katsetta tulevaan. Niihin kätkeytyy oppi ja oivallus itsestä, ihmisistä ja elämästä. Eikä se matka ainakaan tylsemmäksi käy, koska mulla ainakin kasvaa nälkä syödessä.
Mitä enemmän oivallan, sitä enemmän huomaan olevani pitkän pitkällä matkalla ja vähemmän valmis, kun sitten perille pääsen olen edelleen keskeneräinen, mutta kulkenut antoisan matkan.
Juu, itsestään sitä pitää hakea se työkalu, jolla muuttaa asetuksia ja asenteitaan. Tapoja mennä eteen päin, kokea onnistumista ja nähdä syyt jatkaa matkaa. Pettymyksiltä ei voine välttyä kukaan, mutta nekin voi sovitella sopiviin raameihin mitkä jaksaa kantaa.
Iltapuhteet vartoo tekijäänsä, joten tällä erää kiitän ja kumarran keskusteluseurastasi. Oli erittäin mielekästä vaihtaa ajatuksia kanssasi. Mukavaa iltaa. Palataan taas jossain kohtaa juttusille. :)Disse kirjoitti:
No joo. Siis kummassakin tapauksessa ois ollut jonkinsortin heitteellejättöä, jos ois luikkinut vähinerin takavasemmalle.
Itse tapahtumille kummassakaan ei mitään, mutta arvaten toi ekan tapauksen nainen ei ollut valmis mihinkään suhdemaailmaan. Oma elämä oli vielä niin sekaisin...🙄
No itse olen näistä viisastuneena ottanut aika rauhallisen asenteen jo kaikkeen tutustumiseen. Vastaan voi tulla minkälaista ihmistä elämineen tahaansa. Kaikki saadaan näyttämään ja tuntumaan normaalilta.
Ja kuitenkin pitäisi olla yhä avoin kaikelle... 😊Niinpä. Ehkä olisin saattanutkin tehdä asialle jotain ja ottaa häneen yhteyttä, ellen tietäisi oman jaksamisen olen tiukilla ja myös sen etten tiedä kauanko nykyinen tilanteeni tulee kestämään.
Jos vaikka hän sanoisi ettei välitä siitä missä kunnossa olen ja mitä jaksan, vaan siitä huolimatta haluaa olla yhdessä, on tilanne toinen ja suostuisinkin.
Mutta olin yli kaksi vuotta parisuhteessa näiden kipujen ollessa jokapäiväisiä kuten nyt, ja muistan mitä se oli, ku loppu vaiheessa mua syytettiin siitä, että kun exä olisi halunnut perjantai- tai lauantai-iltana lähteä ajelulle extempore yhdentoista aikoihin siitä etukäteen puhumatta -kännissä tietenkin ja minä kuskina, alkoi hirveä valitus siitä että olin ehtinyt jo ottaa itsellä nukahtamislääkkeenä toimineen ketiponorin, koska kuvittelin olevamme kotona koko illan ja yön, kun emme olleet muutakaan sopineet.
Siinä vaiheessa itsellä oli tärkeämpää saada suurin piirtein säännöllinen vuorokausirytmi, kuin toisen känni keksinnöt. Tietysti syytäni oli kaikki mitä hän ei saanut, vaikka kahta vuotta aiemmin oli mielin kielin tukena jne.
Kun vihdoin liian kilttinä päätin etten enää jaksa hänen syyttelyjään sekä häntä, olin maksanut yksin kaikki menot asumiskustannuksista lähtien jo puolen vuoden ajan, vaikka meillä molemmilla oli samat tulot ja olimme molemmat kirjoilla siinä asunnossa, siitä huolimatta että vuokrasopimus oli yksin nimissäni, ja että olimme aiemmin jakaneet asuinkustannukset puoliksi.
Eron jälkeen en voinut heti irtisanoa asuntoa, ja muuttaa tänne etelään, koska mulla oli muun muassa kuntoutus ja muita juttuja kesken. Hän ei suostunut lähtemään saati aloittamaan uuden asunnon etsintää -itse tiesin jo muuttavani Etelä-Suomeen kun asiani ovat siinä mallissa että voin sen tehdä- vaan teki yhteisasumisesta helvettiä kiukuttelemalla ja kiusaamalla kuin pikkukakara, vaikka oli jo kolmekymmentä täyttänyt.
Jouduin asumaan sen loppu talven ja kevään täällä 550 kilsan päässä, hänen asuessa ilmaiseksi asunnossani. Yrittämättä tulla mitenkään vastaan että saisimme jäljellä olevat asiat järjestymään riitelemättä tai vaikeuttaen toisen selviytymistä.
Jouduin kirjoittamaan kirje-kirjeen, jossa ilmoitin irtisanoneeni asunnon ja tulevan silloin ja silloin pakkaamaan omat tavarani, jolloin hänen pitäisi olla muuttanut pois, koska hän ei vastannut viesteihini, puheluihin tai mihinkään muuhun millä yritin häntä tavoittaa. Kun vihdoin kaksi viikkoa ennen omaa muuttopäivääni menin asuntoon, se oli kuin tuhon jäljiltä. Lattiat täynnä tavaraa, kuivuneita leivänkannikoita ympäri kämppää, roskia, likaa jne. Tyyliin työnnetty kaikki ylimääräinen lattialle, kun oli omat huonekalunsa vienyt alta, välittämättä siitä että jäi siivottavakseni.
Ensimmäinen viikko mulla meni pelkkään siivoamiseen, ennen kuin pystyin edes aloittamaan omien tavaroiden pakkaamisen. Kaiken huippuna oli se, ettei hän ollut palauttanut avaintaan, eikä sitä myöskään suostunut tekemään, kun sitä pyysin kuullessani vuokranantajalta että avain puuttui enkä saisi takuu vuokraa takaisin ennen avaimen palautusta. Onneksi exäni vähän pelkäsi/kunnioitti isääni, ja kun väitimme isäni puhelimesta porukalla kirjoittamassa tekstiviestissä isäni maksaneen takuuvuokran, ei kauaa mennyt kun avain palautettiin.
Joten ei mikään ihme että pelkään joutuvani uudestaan hyväksikäytetyksi, ja siten olla uskaltamatta tehdä itse aloitetta.
Kaiken huippuna exäni otti minuun vuosi sitten yhteyttä, jossa kyseli vointiani ja mitä minulle kuuluu, valittaen kuinka hän oli sairastunut siihen ja siihen, yrittäen saada itseni säälimään häntä ja voivottelemaan häntä. En vastannut, enkä tule vastaamaan, ellei hän ota yhteyttä maksaakseen parin tonnin velkansa, mikä tuli kun ei maksanut osuuttaan menoissa.
Yleensä en ole pitkävihainen saati väkivaltainen, mutta voin kertoa että jos hän ilmestyisi eteeni ja tulisi jotain lässyttämään, nyrkkini läjähtäisi täysillä päin naamaa. Kukaan muu existäni ei saa minulta samaa kohtelua, koska en vihaa heitä, vaikka emme eronneet välttämättä hyvissä väleissä.
Jos vointini ei olisi keväällä huonontunut, ehkä olisin tehnyt aloitteen, ehkä en. Nyt en sitä enää tule tekemään.Ihan_sivusta kirjoitti:
Niinpä. Ehkä olisin saattanutkin tehdä asialle jotain ja ottaa häneen yhteyttä, ellen tietäisi oman jaksamisen olen tiukilla ja myös sen etten tiedä kauanko nykyinen tilanteeni tulee kestämään.
Jos vaikka hän sanoisi ettei välitä siitä missä kunnossa olen ja mitä jaksan, vaan siitä huolimatta haluaa olla yhdessä, on tilanne toinen ja suostuisinkin.
Mutta olin yli kaksi vuotta parisuhteessa näiden kipujen ollessa jokapäiväisiä kuten nyt, ja muistan mitä se oli, ku loppu vaiheessa mua syytettiin siitä, että kun exä olisi halunnut perjantai- tai lauantai-iltana lähteä ajelulle extempore yhdentoista aikoihin siitä etukäteen puhumatta -kännissä tietenkin ja minä kuskina, alkoi hirveä valitus siitä että olin ehtinyt jo ottaa itsellä nukahtamislääkkeenä toimineen ketiponorin, koska kuvittelin olevamme kotona koko illan ja yön, kun emme olleet muutakaan sopineet.
Siinä vaiheessa itsellä oli tärkeämpää saada suurin piirtein säännöllinen vuorokausirytmi, kuin toisen känni keksinnöt. Tietysti syytäni oli kaikki mitä hän ei saanut, vaikka kahta vuotta aiemmin oli mielin kielin tukena jne.
Kun vihdoin liian kilttinä päätin etten enää jaksa hänen syyttelyjään sekä häntä, olin maksanut yksin kaikki menot asumiskustannuksista lähtien jo puolen vuoden ajan, vaikka meillä molemmilla oli samat tulot ja olimme molemmat kirjoilla siinä asunnossa, siitä huolimatta että vuokrasopimus oli yksin nimissäni, ja että olimme aiemmin jakaneet asuinkustannukset puoliksi.
Eron jälkeen en voinut heti irtisanoa asuntoa, ja muuttaa tänne etelään, koska mulla oli muun muassa kuntoutus ja muita juttuja kesken. Hän ei suostunut lähtemään saati aloittamaan uuden asunnon etsintää -itse tiesin jo muuttavani Etelä-Suomeen kun asiani ovat siinä mallissa että voin sen tehdä- vaan teki yhteisasumisesta helvettiä kiukuttelemalla ja kiusaamalla kuin pikkukakara, vaikka oli jo kolmekymmentä täyttänyt.
Jouduin asumaan sen loppu talven ja kevään täällä 550 kilsan päässä, hänen asuessa ilmaiseksi asunnossani. Yrittämättä tulla mitenkään vastaan että saisimme jäljellä olevat asiat järjestymään riitelemättä tai vaikeuttaen toisen selviytymistä.
Jouduin kirjoittamaan kirje-kirjeen, jossa ilmoitin irtisanoneeni asunnon ja tulevan silloin ja silloin pakkaamaan omat tavarani, jolloin hänen pitäisi olla muuttanut pois, koska hän ei vastannut viesteihini, puheluihin tai mihinkään muuhun millä yritin häntä tavoittaa. Kun vihdoin kaksi viikkoa ennen omaa muuttopäivääni menin asuntoon, se oli kuin tuhon jäljiltä. Lattiat täynnä tavaraa, kuivuneita leivänkannikoita ympäri kämppää, roskia, likaa jne. Tyyliin työnnetty kaikki ylimääräinen lattialle, kun oli omat huonekalunsa vienyt alta, välittämättä siitä että jäi siivottavakseni.
Ensimmäinen viikko mulla meni pelkkään siivoamiseen, ennen kuin pystyin edes aloittamaan omien tavaroiden pakkaamisen. Kaiken huippuna oli se, ettei hän ollut palauttanut avaintaan, eikä sitä myöskään suostunut tekemään, kun sitä pyysin kuullessani vuokranantajalta että avain puuttui enkä saisi takuu vuokraa takaisin ennen avaimen palautusta. Onneksi exäni vähän pelkäsi/kunnioitti isääni, ja kun väitimme isäni puhelimesta porukalla kirjoittamassa tekstiviestissä isäni maksaneen takuuvuokran, ei kauaa mennyt kun avain palautettiin.
Joten ei mikään ihme että pelkään joutuvani uudestaan hyväksikäytetyksi, ja siten olla uskaltamatta tehdä itse aloitetta.
Kaiken huippuna exäni otti minuun vuosi sitten yhteyttä, jossa kyseli vointiani ja mitä minulle kuuluu, valittaen kuinka hän oli sairastunut siihen ja siihen, yrittäen saada itseni säälimään häntä ja voivottelemaan häntä. En vastannut, enkä tule vastaamaan, ellei hän ota yhteyttä maksaakseen parin tonnin velkansa, mikä tuli kun ei maksanut osuuttaan menoissa.
Yleensä en ole pitkävihainen saati väkivaltainen, mutta voin kertoa että jos hän ilmestyisi eteeni ja tulisi jotain lässyttämään, nyrkkini läjähtäisi täysillä päin naamaa. Kukaan muu existäni ei saa minulta samaa kohtelua, koska en vihaa heitä, vaikka emme eronneet välttämättä hyvissä väleissä.
Jos vointini ei olisi keväällä huonontunut, ehkä olisin tehnyt aloitteen, ehkä en. Nyt en sitä enää tule tekemään.No itse en ole liiemmin katsastellut, että olisiko jossain joku "lyyli" tarjolla enää nykyään.. Saatan jostain jonkun yhyttää, kirjoitella, jopa tavatakin, mutta sellainen kiinnostus on jäänyt piippuun.
Enemmänkin sellainen kysymys leijuu pään päällä pilvessä, että miksi?
Ja jos siihen löytyisikin hyvä syy, niin toinen kysymys olisi, että millä hinnalla....sitten yleensä poksahtaa jo purppuraisimmatkin haaveet, kuin saippuakupla orapihlaja-aitaan.
Elämä on niin monen sattumuksen summaa, ja ainakin omalla kohdalla olen huomannut olevani "worst in case"-tyyppiä. Jos on pienikin mahku, että jotain voi sattua, se kyllä osuu meikämannen kohdalle. :oD Oikeesti ei voi välillä muuta kuin nauraa...Ja pakko on, tai kyynistyisin tähän paikkaan. :o)- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Eiköhän tunnu kiinnostavan enempi muitten elämät... oisko joku bigbrother loppunut tai ei ole muuten mitään mielenkiintoista kytättävää telkkarissa. 😃
Eiköhän tunnu kiinnostavan enempi muitten elämät.""
Kuka olikaan se tonkija tässä ketjussa?
- Anonyymi
KKK eli Kunnolliset Kiltit Kollit on niin vanhanaikaista.
>Simiti<- Anonyymi
Loppupeleissä aina ämmät tulee jännämiehen syliin.
Anonyymi kirjoitti:
Loppupeleissä aina ämmät tulee jännämiehen syliin.
Jännämiehistäkin iso osa on ollut liian kilttejä poikia, jotka oireilee "vitunko väliä" oirein sitten. He ottaa paikkansa vaikka väkisin, jos ei sitä ihmisten hyväksyntääkään saa. Jos ei hyvällä, niin pahalla sitten.
J-76 kirjoitti:
Jännämiehistäkin iso osa on ollut liian kilttejä poikia, jotka oireilee "vitunko väliä" oirein sitten. He ottaa paikkansa vaikka väkisin, jos ei sitä ihmisten hyväksyntääkään saa. Jos ei hyvällä, niin pahalla sitten.
Ja nämä jännämiesten mimmit ihailee sitä ronskiutta ottaa sen minkä haluaa. Ehkäpä niillä mimmeilläkin on ollut tylsä lapsuus ja liian vähän ongelmia tai anarkistinen luonteenlaatu, jota jännis kutkuttaa kivasti "vitunko väliä" elämäntyylillään.
- Anonyymi
J-76 kirjoitti:
Ja nämä jännämiesten mimmit ihailee sitä ronskiutta ottaa sen minkä haluaa. Ehkäpä niillä mimmeilläkin on ollut tylsä lapsuus ja liian vähän ongelmia tai anarkistinen luonteenlaatu, jota jännis kutkuttaa kivasti "vitunko väliä" elämäntyylillään.
Tai ongelmallinen lapsuus ja ongelmainen mies tuntuu siten tutulta ja turvalliselta.
Anonyymi kirjoitti:
Tai ongelmallinen lapsuus ja ongelmainen mies tuntuu siten tutulta ja turvalliselta.
Sitäkin joo.
- Anonyymi
Vittu! ei kiinnosta pätkääkään. Syökää te jouluhuorapaskat kilin vittua.
- Anonyymi
Kiltit naiset haluaa jännämiehiä. Ei naisilla ole pokkaa sanoa vastaan jännämiehelle. Kannataa harkita kilttiä miestä kumppaniksi, se voi pelastaa hengen.
T ätmi.Eli jatkat vaan mantraasi ja odotat että se tuo sinulle jotain hyvää elämääsi....onnea vaan siinä, parahin ätmi.
Partakaweri kirjoitti:
Usein itseään kiltiksi kuvailevat ovat pahimpia naisten hakkaajia.
Enpä uskalla väittää tuotakaan..
- Anonyymi
Mitenkäs jos sippe-seppo-Disse: osallistu uuteen jaksoon ohjelmassa: maajussille morsian?
Ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot.En tarvitse morsianta etsiä... Joten mitä tuossa ohjelmassa tekisin... ??? Ei voisi vähempää kiinnostaa.
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
En tarvitse morsianta etsiä... Joten mitä tuossa ohjelmassa tekisin... ??? Ei voisi vähempää kiinnostaa.
Disse voisit tietysti katsos seksikumppanin otella siitä jonkun kartanon emännän...
Anonyymi kirjoitti:
Disse voisit tietysti katsos seksikumppanin otella siitä jonkun kartanon emännän...
No mene sinä sinne ihmeessä jos mieli tekee...
- Anonyymi
Jos haluaisi ihastua moniin naisiin eli tyttöihin... entä jos ihastuisi moninaisiin sillloin kerralla?
- Anonyymi
Liian kiltit ovat hiton ärsyttäviä ja vaarallisia. Liian kiltti on usein uhriutuva marttyyri, joka odottaa muilta tunnustusta omasta erinomaisuudestaan eikä pysty normaaliin kanssakäymiseen muiden kanssa. Monet kiltit pitävät itseään päänsä sisällä muita parempina, ja odottavat, että muutkin sen tunnustavat. Liian kiltit eivät kestä kritisointia. Sitten kun liian kiltti saa tarpeekseen toisten (luulotellusta) väärinkohtelusta, seuraa räjähdys, joka kohdistuu kaikkeen ja kaikkiin jättäen liian kiltin lopullisesti yksin marinoitumaan omahyväisessä uhriutujaliemessään. Yök.
Uhoavan maailmanvihaajan vastakohta ja kolikon toinen puoli, joista molemmat on yhtä vastenmielisiä, itsetunnottomia mätisäkkejä.
- ExpNo kaikki ei ole vaarallisia, mutta aikamoisia aikapommeja kylläkin. Naisissa tuo ylikiltteys saattaa oikeasti riipaista vastapuolta kunnolla. Olen senkin itse todennut. Saatetaan hymistellä ja näytellä, että kaikki on hyvin, mutta kun vähiten odottaa, pudotetaan jokin pommi.
Valehtelu päin naamaa, että kaikki on hyvin yleistä heillä.
Saatat olla koko maailma heille tänään ja jo seuraavana päivänä tyyppi, mihin ei haluta enää olla yhteydessä, vaan kaiken sen voi piilottaa ja poistaa.
Jokainen käyttäytyy kuitenkin miten on tottunut käyttäytymään... Mutta ei heillä helppoa ole, eikä tule olemaan, sen tiedän. Yleensäkin on elämä tähän neljänkympin tuntumaan laitettu niin solmuun, että heikompaa hirvittää.- Anonyymi
Olet itse ollut liian kiltti exp?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet itse ollut liian kiltti exp?
Aikoinaan kyllä. Mutta siitä on parannuttu jo pitkän aikaa sitten.
- Exp Anonyymi kirjoitti:
Aikoinaan kyllä. Mutta siitä on parannuttu jo pitkän aikaa sitten.
- ExpOlitko liian kiltti pihtarikurppa? 🤣
Voi luoja, ihan kuin olisin itsestäni lukenut. Älkääkä väitätkö ettei nainen voi olla liian kiltti. Edes itsetuhoisuuden ollessa aikanaan päällä, en koskaan ainakaan tahallani aiheuttanut mitään pahaa, vain itseäni kohtaan yrittämällä aukoa ranteita, vetämällä viinaa ja lääkkeitä sekaisin.
Yhden ainoan kerran olisin voinut aiheuttaa sivullisille tuhoa, kun hyppäsin kännissä auton rattiin, mutta silloinkin ystävät ilmiantoivat mut poliisille, ja jäi pian kiinni enkä ehtinyt aiheuttaa kenellekään sivulliselle mitään -onneksi. Kyse oli kuitenkin uudenvuoden illasta, jolloin väkeä oli kaupungilla juhlimassa.
Vasta kun olin toista vuotta kärsinyt hyväksikäytöstä, tein siitä lopun lopettamalla parisuhteen, jolloin jouduin kaiken mahdollisen kiusan kohteeksi jonka exä vain keksi ja pystyi aiheuttamaan, ennen kuin pääsin hänestä vihdoin eroon. Joten eipä mikään ihme etten vuosiin ollut kiinnostunut yhdestäkään miehestä muuten kuin kaverina.
Olishan niitä ottajia ollut, mutta kun sydän ja mieli oli pitkään ruvella, ei edes halunnut mitään säpinää. En tiedä haluanko nytkään enää, vai olenko mieluummin yksin lopun elämää, etten enää satuttaisi itseä. Aika näyttää...
Myös ahdistus josta jutussa puhutaan, on kuulunut jo teinistä asti repertuaariin, ja edelleen toinen vanhemmista kokee jatkuvaa ahdistusta asiasta jonka jätti yli 40 vuotta sitten tekemättä, ja hän kuvittelee kaikkien nauravan hänelle siitä hänen selkänsä takana.
Hyvänä esimerkkinä "uhriutumisesta" ja liian kiltistä luonteestani antaa loppukevääseen ja alkukesään kohdistuvat tapahtumat. Vointini oli sama kuin nyt, mutta pystyin vielä liikkumaan ulkona ilman apuvälineitä. Vanhempani kuuluvat molemmat niin ikänsä kuin perussairauksiensa puolesta riskiryhmään, ja hoidin heidän puolestaan heidän kauppa- ja muut asiat.
Itse olin jo lopettanut tupakoinnin kuukausia aiemmin, mutta hain tarvittaessa isälleni tupakkaa. Seuraavaksi kertomaani tapahtumaa oli yhteensä kolmesta viiteen kertaan.
Olin tehnyt päätöksen etten lähtisi sinä päivänä mihinkään kotoani, koska olin sen verran kipeä etten sitä olisi jaksanut oikein tehdä. Varttia myöhemmin puhelimeni soi, ja isäni soitti kysyäkseen voisinko hakea hänelle tupakkaa. Olin juuri päivää tai kahta aiemmin käynyt heille kaupassa, jolloin olin nähnyt isäni edellisen kerran. Tekemästäni päätöksestä huolimatta suostuin lähtemään tupakan hakuun.
Koin sen olevan velvollisuuteni etten voisi kieltäytyä olin sitten missä kunnossa tahansa, koska he hoitivat koiraani jatkuvasti puolestani, jota en itse pystynyt tekemään.
Kuulostaako kiltit miehet tutulta toimintamallilta?No tämäpä... Ihmisen oma kuva on tärkeä ja toisaalta se alkuun muodostuu muualta tulevan peilauksen avulla, mutta on aivan sattuman varaista miksikä se jokaisen päähän muodostuu.
Ja se oma pää ja sen sisältö kyllä sitten aiheuttaa jos mitäkin reagointia mitä kellekin.
Toisaalta siihen voi itse vaikuttaa, jos siihen vaikuttamiseen vaan uskoo. Monet luovuttaa jo pelkästään ideastakin, että itseä pitäisi muuttaa... Kun vaan hoksaisivat, että se kannattaisi nimenomaan tehdä itsensä kannalta.
- Anonyymi
Oletko kokeillut nesemäistä puhdasta nikotiinia, maustamatonta?
Mutta niin tupakointi on sellainen kuin tapa, kun sikaarit, sellainen mietiskelytuokio, tavallaan... - Anonyymi
Ilmeisesti olet havainnut että syytökset ovat lähtöisin kilteiltä ja kunnollisilta?
Kyllä. Monessa aloituksessa lukee perusjuttuina, että joko nainen tekee elämässään jotain, eikä ota huomioon kilttejä ja kunnollisia, tai sitten, että jännämiehet tekee sitä ja tätä, eikä siihen kelpaa kiltti ja kunnollinen...
Voihan toki kyseessä olla trollejakin, mutta niitähän ne onkin... tuskin kukaan vakavissaan menee ilmoittamaan tuolla irl olevansa kiltti ja kunnollinen.. tai en tiedä?- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Kyllä. Monessa aloituksessa lukee perusjuttuina, että joko nainen tekee elämässään jotain, eikä ota huomioon kilttejä ja kunnollisia, tai sitten, että jännämiehet tekee sitä ja tätä, eikä siihen kelpaa kiltti ja kunnollinen...
Voihan toki kyseessä olla trollejakin, mutta niitähän ne onkin... tuskin kukaan vakavissaan menee ilmoittamaan tuolla irl olevansa kiltti ja kunnollinen.. tai en tiedä?On tullut kerran moiseen törmättyä. Tapahtui ennen palstan löytämistä joten en tuolloin vielä tiennyt kyseessä olevan ehta k&k-mies.
Baarissa rupesi tuntematon äijä aivan yhtäkkiä haastamaan veljeni kanssa riitaa ja haukkui tätä mm. tatuoiduksi naistennaurattajaksi tai jotain vastaavaa hassua. Mä taas olin tyhmä bimbo joka ei huoli kunnon miehistä ja antaa vaan rentuille rönttöä. Velipoika sai naurunsa seasta sanottua että voithan sinä, "hyvä" mies, hänen siskoaan tulla iskemään, mutta että tuon purkauksen jälkeen voi olla mahkut aika pakkasella.
Ilmeisesti k&k-miehet tarvitsee roimasti viinaa koneeseen että tohtii omalla naamalla livenä julistaa kunnollisuuttaan. Anonyymi kirjoitti:
On tullut kerran moiseen törmättyä. Tapahtui ennen palstan löytämistä joten en tuolloin vielä tiennyt kyseessä olevan ehta k&k-mies.
Baarissa rupesi tuntematon äijä aivan yhtäkkiä haastamaan veljeni kanssa riitaa ja haukkui tätä mm. tatuoiduksi naistennaurattajaksi tai jotain vastaavaa hassua. Mä taas olin tyhmä bimbo joka ei huoli kunnon miehistä ja antaa vaan rentuille rönttöä. Velipoika sai naurunsa seasta sanottua että voithan sinä, "hyvä" mies, hänen siskoaan tulla iskemään, mutta että tuon purkauksen jälkeen voi olla mahkut aika pakkasella.
Ilmeisesti k&k-miehet tarvitsee roimasti viinaa koneeseen että tohtii omalla naamalla livenä julistaa kunnollisuuttaan.Rentuille rönttöä! 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Rentuille rönttöä! 🤣🤣🤣
Se jäi kirkkaimpana kohtaamisesta mieleen, oli miehen kuntoon nähden varsin hienosti keksitty värikäs ilmaisu!
Anonyymi kirjoitti:
Se jäi kirkkaimpana kohtaamisesta mieleen, oli miehen kuntoon nähden varsin hienosti keksitty värikäs ilmaisu!
No on k & k-mies ollut tosissaan... Kerrankin on saanut puhua suunsa puhtaaksi... :oD
Eihän tuollaisia voi ottaa oikeesti tosissaan...tietty voi tuossa tilanteessa olla aika kriittistä, että jos ei älyä vaihtaa äkkiä maisemaa, niin voi olla että pelkkä sanallinen huomauttaminen ei auta. :oD
Minulle kerran sattui niin, että eräs tuttu nainen tuli baarissa sanomaan, että ihme "himmakaisen aulis" jahtaa häntä. Mies jaarasi perässä kuulemma koko ajan... nainen oli meidän pöydässä, niin tämä istui viereen....oltiin sitten kaverin kanssa, että kukas hitto sinä olet ja mitä siihen hinauduit, niin sitten vasta hiimaili pois... Mutta koko illan se siellä nurkassa kyttäs...nainen tuli meidän kyysissä sit pois, kun pelkäs...
Meitä on moneksi...- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No on k & k-mies ollut tosissaan... Kerrankin on saanut puhua suunsa puhtaaksi... :oD
Eihän tuollaisia voi ottaa oikeesti tosissaan...tietty voi tuossa tilanteessa olla aika kriittistä, että jos ei älyä vaihtaa äkkiä maisemaa, niin voi olla että pelkkä sanallinen huomauttaminen ei auta. :oD
Minulle kerran sattui niin, että eräs tuttu nainen tuli baarissa sanomaan, että ihme "himmakaisen aulis" jahtaa häntä. Mies jaarasi perässä kuulemma koko ajan... nainen oli meidän pöydässä, niin tämä istui viereen....oltiin sitten kaverin kanssa, että kukas hitto sinä olet ja mitä siihen hinauduit, niin sitten vasta hiimaili pois... Mutta koko illan se siellä nurkassa kyttäs...nainen tuli meidän kyysissä sit pois, kun pelkäs...
Meitä on moneksi...Tuollainen intensiivinen kyttäily ja ahdistelu on varmasti pelottavaa, uskomatonta ettei mikään lamppu kyttääjän päässä hälytä kun nainen etsii jo apua päästäkseen ahdistelijastaan eroon... Tai ehkäpä siitä juuri ne kiksit saa kun näkee että toinen suuttuu tai pelkää. Iljettävää, miten päin vaan...
Anonyymi kirjoitti:
Tuollainen intensiivinen kyttäily ja ahdistelu on varmasti pelottavaa, uskomatonta ettei mikään lamppu kyttääjän päässä hälytä kun nainen etsii jo apua päästäkseen ahdistelijastaan eroon... Tai ehkäpä siitä juuri ne kiksit saa kun näkee että toinen suuttuu tai pelkää. Iljettävää, miten päin vaan...
No meitä on moneksi...
- Anonyymi
Kasvissyöjähän suo vain salaatin lehtieä 2kerttaa vuodessa ja kannabisletia jakoo 3 lehteä kun syö, siitä se proteiinin tarve täyttyypi.
- Anonyymi
Yritin ottaa domino-keksin niitä fazerin purerkeltavia: käsi tarttui sellaisen laatikon sisään, tuli robottikäsi, koska olin jo syönyt niin... käsi jumittui sellaisenlaatinkon sisään, robottikäsi by Fazer.
- Anonyymi
Tulee robottikäsi kyllä kunpoistaa ne keksit domino-super-paketista ja laittaa käden sisään,... siinä onkin hyvä idea taas tytöille voi kokeilla,...
- Anonyymi
Totta kai sitä hermostuu jos itse on kiltti ja kunnollinen ja muut vain törttöilevät ja mölisevät tyhmiä.
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
No luulisi itseä jo häirihtevän olla alituiseen hermostunut..
Tietysti se häiritsee mutta minkä sille mahtaa että tällaisessa maailmassa joutuu elämään...
Anonyymi kirjoitti:
Tietysti se häiritsee mutta minkä sille mahtaa että tällaisessa maailmassa joutuu elämään...
No jopas on... :oD
- Anonyymi
Mitäs jos keskittyisi siihen omaan kilttiin ja kunnolliseen elämäänsä eikä alati vaan pohtisi niitä muita ja niiden törttöilyjä ja mölinöitä? Voisi stressitaso laskea kun oppii olemaan hermostumatta muiden puuhista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs jos keskittyisi siihen omaan kilttiin ja kunnolliseen elämäänsä eikä alati vaan pohtisi niitä muita ja niiden törttöilyjä ja mölinöitä? Voisi stressitaso laskea kun oppii olemaan hermostumatta muiden puuhista.
Jos haluaa löytää naisseuraa niin jotenkin sitä vaan väkisin ajautuu tyhmien naisten ja tuhmien miesten vaikutuspiiriin. Tosin ei siinä kiltillä miehellä ole mitään jakoa kun he panevat ja mukiloivat toisiaan.
- Anonyymi
Miksi hermostut moisesta? Minä olen jo lapsuudesta todennut, että jotkut ihmiset vain törttöilevät ja ovat älyttömiä. En voi heitä muuttaa. Mutta minä olen kiltti, kunnollinen ja muutenkin hyvä ihminen. Ei yhtään hullumpi ihmisen osa elämässä.
Paljon myöhemmin olen myös huomannut, että paljon törttöilevillä on jokin persoonallisuushäiriö ja tai psyykkinen sairaus.
Myös ihmisten normipersoonallisuudessa on paljon eroja. Esim. itse olen aivan tavattoman impulsiiviton ihminen (Impulsiivisuus on ihmisten käyttäytymismalli, johon kuuluu impulsiivinen toiminta ilman ajattelua. ) Ajattelu johtaa kaikkea toimintaani. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi hermostut moisesta? Minä olen jo lapsuudesta todennut, että jotkut ihmiset vain törttöilevät ja ovat älyttömiä. En voi heitä muuttaa. Mutta minä olen kiltti, kunnollinen ja muutenkin hyvä ihminen. Ei yhtään hullumpi ihmisen osa elämässä.
Paljon myöhemmin olen myös huomannut, että paljon törttöilevillä on jokin persoonallisuushäiriö ja tai psyykkinen sairaus.
Myös ihmisten normipersoonallisuudessa on paljon eroja. Esim. itse olen aivan tavattoman impulsiiviton ihminen (Impulsiivisuus on ihmisten käyttäytymismalli, johon kuuluu impulsiivinen toiminta ilman ajattelua. ) Ajattelu johtaa kaikkea toimintaani.Eihän kiltillä ja kunnollisella naisella olekaan mitään ongelmaa tai syytä harmistumiseen. Vastaavanlainen mies taas joutuu olemaan aina yksin. Samalla tatuoidut mölisijät pitävät hauskaa naisten kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän kiltillä ja kunnollisella naisella olekaan mitään ongelmaa tai syytä harmistumiseen. Vastaavanlainen mies taas joutuu olemaan aina yksin. Samalla tatuoidut mölisijät pitävät hauskaa naisten kanssa.
Vakavissasi väität että kaikki seksiä harrastaneet ja/ tai parisuhteissa olleet/ olevat ovat tatuoituja mölisijöitä? Että minkään muunlaisia miehiä ei naiset ole ikinä huolineet eikä huoli?
Nyt valoja päälle ja herätys reaalimaailmaan.
- Anonyymi
Liian kiltti voi olla myös huomaamattaan - eikä siitä ole edes itselle eikä läheisille tai muille haittaa. Paljon riippuu tietenkin siitä, millainen itse on, millaisia läheiset on, ja millaisia muut ihmiset, joiden kanssa on tekemisissä on.
Itse huomasin olevan liian kiltti pyrkiessäni opiskelemaan. Oli syvähaastattelu, jossa pyydettiin kertomaan omat hyvät ja huonot puolet. Hyviä puolia sain helposti kasaan. Mitään huonoa puolta en keksinyt. Haastattelija ehdotteli kaikenlaista, koska jokaisessa on huonotkin puolensa. Jotain 40 minuuttia siinä meni, kunnes hän kysyi "Oletko liian kiltti? Liika kiltteys voi olla huono puoli, vaikka se usein on myös hyvä puoli". Siihen henkäisin helpotuksesta "Kyllä- olen liian kiltti".
"Miten sitä tekee itsestään liian kiltin?"
Mielestäni kukaan ei tee itsestään liian kilttiä tai mitään muutakaan. Sellaiseksi kehitytään ääriolosuhteissa tai sellaisissa olosuhteissa, joka myönteisestikin tukee kiltteyttä. Ota huomioon, että liika kiltteys on samalla hyvä puoli 🧚♀️ Huonoksi puoleksi sen ymmärtää vasta sitten, kun ei ole muita huonoja puolia 😆
Itseasiassa on aika huumoria, että juuri minä olen liian kiltti. Toki minultakin odotettiin kiltteyttä, joka oli naisen top1 aikojen alusta. Mutta nuorempana en juuri muuta tehnyt kuin riitelin äidin kanssa ja yritin kannatella itseäni ja julistaa mielipiteitäni. Että voisin olla oma itseni. Tästä huolimatta äiti on rakas, vieläkin.Niin... itse voi olla vaikea sanoa itseään kiltiksi? 🤔
Ehkä se on vaikea todeta...
Mä en ainakaan omasta mielestä kaikille voi olla kiltti..😃
Pidän itseäni liian kilttinä ja uhriutuvana. Mutta mitään ahdistusta en ole kokenut siitä. Olen itse henkilökohtaisesti valinnut tieni jota kulkenut olen. Minua on tarvittu enemmän kuin minä olen tarvinnut itseäni.
Ja koska minulla on ollut minuus ja pääkoppa kunnossa olen osannut liian kilttinä laittaa oman egoni sivuun ja kantanut vastuuni kumppanina ja äitinä. Mutta oma valintani, ihan itse olen polkuni tallannut, siitä kiitosta tai hyväksyntää saamatta. Enkä ole tarvinnutkaan kenenkään hyväksyntää..
Minulla on mielestäni lyömätön oikeudentaju ja sitä kuunnellen olen omaa elämääni ohjannut. Se on majakkani pimeydessä - minun tulee olla itselleni rehellinen ja voin hyvin..
Ehdottomasti olen liian kiltti ja siitä pois opetteleminen on haaste minulle itselleni.Disse kirjoitti:
Niin, voi se noinkin olla.. tosin onko sit liian kiltti? Ainakaan itsensä kannalta? 🤔
En ole ollut itselleni liian kiltti.. kaikille minulle tärkeille vain.
Minulle merkityksettömille ihmisille olen ehkäpä vain kohtelias.- Anonyymi
Tässä Anonyymi Tänään 20:07
Samoin. Liian kiltti olen, mutta se ei juurikaan häiritse. Ehkä joskus, mutta hyötyä siitä on enemmän kuin haittaa. Sen avulla saa myös pysymään aina jonkinmoisen tasapainon ja rauhan ihmisten välillä. Minulle on vaikeinta sietää epäsopua ja jatkuvaa riitaa (etenkin samoista asioista = hyödytöntä energian tuhlausta), epäoikeudenmukaisuutta, yms se kuluttaa ja kuormittaa eniten mielenrauhaani.
Olen myös mm. töissä puuttunut etenkin asioihin, joihin liittyy ihmisten välistä eripuraa, kiusaamista, tai muuta epäoikeudenmukaisuutta. Siinähän saakin olla kokoajan toitottomassa jotakin ja joskus pitää näin tehdä ihan uupumukseen asti. En halua (vaatimattomasti) mitään muuta kuin tasapainoa ja että kaikilla on kivaa.
Tein muutaman vuoden uudenvuoden lupauksen "ensi vuonna olen pahempi kuin koskaan". No eihän se varsinaisesti onnistunut. Käytännössä se vain tarkoitti miten kieltäydyn mahdollisimman kiltisti ja nätisti jostain asiasta. Kaikista vaikeinta ehkä oli pukea omat kielteiset tunteet ja ajatukset siten, että vastaanottava taho ymmärsi astuneensa rajoilleni tai loukanneensa. Ei kovin monta keissiä ole tällaista. Olin erittäin yllättynyt miten järjettömän hyvin asiat meni perille. Rakas pirpana, niin kerrot asiaa, mutta... Aina pitää olla mutta... ja minun puolisilmäisen oli hankala lukea jaksomatta kappaleita.
En tietenkään lähde äidinkielen opeksi, mutta joskus vain asia tulee juettua helpommin, mikäli sen jaksottaa.Idari kirjoitti:
Rakas pirpana, niin kerrot asiaa, mutta... Aina pitää olla mutta... ja minun puolisilmäisen oli hankala lukea jaksomatta kappaleita.
En tietenkään lähde äidinkielen opeksi, mutta joskus vain asia tulee juettua helpommin, mikäli sen jaksottaa.Joskus jaksotan ja joskus en. Mutta laitetaan korvan taakse.
Anonyymi kirjoitti:
Tässä Anonyymi Tänään 20:07
Samoin. Liian kiltti olen, mutta se ei juurikaan häiritse. Ehkä joskus, mutta hyötyä siitä on enemmän kuin haittaa. Sen avulla saa myös pysymään aina jonkinmoisen tasapainon ja rauhan ihmisten välillä. Minulle on vaikeinta sietää epäsopua ja jatkuvaa riitaa (etenkin samoista asioista = hyödytöntä energian tuhlausta), epäoikeudenmukaisuutta, yms se kuluttaa ja kuormittaa eniten mielenrauhaani.
Olen myös mm. töissä puuttunut etenkin asioihin, joihin liittyy ihmisten välistä eripuraa, kiusaamista, tai muuta epäoikeudenmukaisuutta. Siinähän saakin olla kokoajan toitottomassa jotakin ja joskus pitää näin tehdä ihan uupumukseen asti. En halua (vaatimattomasti) mitään muuta kuin tasapainoa ja että kaikilla on kivaa.
Tein muutaman vuoden uudenvuoden lupauksen "ensi vuonna olen pahempi kuin koskaan". No eihän se varsinaisesti onnistunut. Käytännössä se vain tarkoitti miten kieltäydyn mahdollisimman kiltisti ja nätisti jostain asiasta. Kaikista vaikeinta ehkä oli pukea omat kielteiset tunteet ja ajatukset siten, että vastaanottava taho ymmärsi astuneensa rajoilleni tai loukanneensa. Ei kovin monta keissiä ole tällaista. Olin erittäin yllättynyt miten järjettömän hyvin asiat meni perille.Eli sinullakin tuntuisi olevan oikeudentajua.
Minäpä laitan jutun liiasta kiltteydestäni. Seurasin työpaikallani jatkuvaa kiusaamista sivusta.. se oli järjestelmällistä ja jopa suunnitelmallista. Nk. talon tapa.
Uutena työntekijänä minulla ei ollut asemaa puuttua tähän kiusaamiseen..
Yhtenä päivänä sain tarpeekseni.
Marssin esimiehen pakeille ja sanoin että minua kiusataan ja syrjitään.
No esimies kohautti harteitaan ja sanoi että ämmien kähinöitä.. minä entisenä pääluottona totesin että jos sinä et tee mitään, minä vien asian talon ulkopuolelle. Että nostan julkisen jutun. Otan työsuojelun mukaan..
No pakkohan sen oli reagoida ja seuraavalla viikolla oli palaveri johon oli kutsuttu kaikki osaston naiset - pelkästään. Totesin ykskantaan että kiusaajani eivät ole paikalla, laita paremmaksi.
Seuraavalla kerralla oli koko osasto paikalla. Palaveri oli nimetty yhteistyön parantamiseksi ja kiistin sen julkisesti ja kovaan ääneen. Ilmoitin kyseessä olevan työsyrjinnästä ja että jos se jatkuu, otan yhteyttä työsuojelulautakuntaan. Ja jos havaitsen kiusaamisen jatkuvan tulen nimeämään henkilöitä. Ja heille tulisi lain määräämät seuraamukset...
Tein siis itsestäni hylkiön sillä työpaikalla siksi koska en voinut seurata sen työpaikan kiusaamiskulttuuria. Liian kiltti..
Ja uhriutuvainen.Pikku-pirpana kirjoitti:
En ole ollut itselleni liian kiltti.. kaikille minulle tärkeille vain.
Minulle merkityksettömille ihmisille olen ehkäpä vain kohtelias.Voiko olla itselleen liian kiltti? 😬
Muille voi ja kanntaa olla kiltti, muttei oman elämän kustannuksella. Ja jos onkin, ei kannata valittaa, tosin dä jo sanoitkin, että oma valinta. 😊Disse kirjoitti:
Voiko olla itselleen liian kiltti? 😬
Muille voi ja kanntaa olla kiltti, muttei oman elämän kustannuksella. Ja jos onkin, ei kannata valittaa, tosin dä jo sanoitkin, että oma valinta. 😊Minä mitään valittanu ole.. ei kuulu tyyliini kitistä - mikä on tapahtunu on tapahtunut. Mutta kun katson elämääni taaksepäin, olen kiitollinen elämästäni..
Jokainen eletty päivä on kasvattanut minusta minut. Ja minun on hyvä olla tälläisenä kuin olen. Minuna itsenäni. Enkä tarvitse sille hyväksyntää, minä hyväksyn itseni sellaisenaan ja se riittää..
Ja kyllä.. itselleen voi myös olla liian kiltti. Esim itsepetos on eräänlainen tapa olla itselleen kiltti. Valheella peittää ikävän tai epämiellyttävän asian itsestään. Joskus sen tekee tietoisesti. Useimmiten alitajuisesti.Pikku-pirpana kirjoitti:
Minä mitään valittanu ole.. ei kuulu tyyliini kitistä - mikä on tapahtunu on tapahtunut. Mutta kun katson elämääni taaksepäin, olen kiitollinen elämästäni..
Jokainen eletty päivä on kasvattanut minusta minut. Ja minun on hyvä olla tälläisenä kuin olen. Minuna itsenäni. Enkä tarvitse sille hyväksyntää, minä hyväksyn itseni sellaisenaan ja se riittää..
Ja kyllä.. itselleen voi myös olla liian kiltti. Esim itsepetos on eräänlainen tapa olla itselleen kiltti. Valheella peittää ikävän tai epämiellyttävän asian itsestään. Joskus sen tekee tietoisesti. Useimmiten alitajuisesti.Hyväksyy itseltään siis jotain mitä muilta ei? 🤔
Disse kirjoitti:
Hyväksyy itseltään siis jotain mitä muilta ei? 🤔
No en ihan tota tarkoittanut. Mitta itsepetosta tuokin.
Lähinnä ajattelin sitä että jos on ylipainoinen, on itselleen liian kiltti ja uskottelee itselleen ettei se haittaa jos on vähän ylimääräistä.
Tai jos pettää kumppaniaan, uskottelee että kaikki on hyvin niin kauan kun kumppani ei tiedä. Helpompaa kestää syyllisyys kun on itselleen kiltti ja huijaa itseään.
Eli itselleen voi olla liian kilttl...Pikku-pirpana kirjoitti:
No en ihan tota tarkoittanut. Mitta itsepetosta tuokin.
Lähinnä ajattelin sitä että jos on ylipainoinen, on itselleen liian kiltti ja uskottelee itselleen ettei se haittaa jos on vähän ylimääräistä.
Tai jos pettää kumppaniaan, uskottelee että kaikki on hyvin niin kauan kun kumppani ei tiedä. Helpompaa kestää syyllisyys kun on itselleen kiltti ja huijaa itseään.
Eli itselleen voi olla liian kilttl...Mä näen tuon yhä sellaisena, että ei hyväksy sitä muilta, mutta itseltään kyllä.
Miksi yleensäkin noi asiat edes olisi kiltteyttä itseltään hyväksyä, jos ne ei haittaisi muilta tehtynä/oltuna. 😁
Onko liian kiltti mahdottomia vaativa? Sellainen mihin ei edes itse pysty? 🤔- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Mä näen tuon yhä sellaisena, että ei hyväksy sitä muilta, mutta itseltään kyllä.
Miksi yleensäkin noi asiat edes olisi kiltteyttä itseltään hyväksyä, jos ne ei haittaisi muilta tehtynä/oltuna. 😁
Onko liian kiltti mahdottomia vaativa? Sellainen mihin ei edes itse pysty? 🤔Sivusta-oletan että kirjoittaja tarkoitti että jos on liian kiltti itselleen,ei kenties vaadi itseltään tarpeeksi,antaa itsekurin löystyä,ei niinkään sitä että elättelisi kaksoisstandarteita.
Anonyymi kirjoitti:
Sivusta-oletan että kirjoittaja tarkoitti että jos on liian kiltti itselleen,ei kenties vaadi itseltään tarpeeksi,antaa itsekurin löystyä,ei niinkään sitä että elättelisi kaksoisstandarteita.
Tätä juuri hain. Kiitos. Osuit asian ytimeen..
Disse kirjoitti:
Mä näen tuon yhä sellaisena, että ei hyväksy sitä muilta, mutta itseltään kyllä.
Miksi yleensäkin noi asiat edes olisi kiltteyttä itseltään hyväksyä, jos ne ei haittaisi muilta tehtynä/oltuna. 😁
Onko liian kiltti mahdottomia vaativa? Sellainen mihin ei edes itse pysty? 🤔Olen liian kiltti, mutta vaadin itseltäni paljon. Ehkä liikaa. Mutta toisilta en vaadi edes sitä mitä itseltäni. Se olisikin liikaa vaadittu.
Toisaalta olen itse yltiörehellunen ja odotan että muutkin ovat sitä minulle. En hyväksy valehtelua ja minulle valehdelleet jäävätkin arvoon arvaamattomaan, eli osaan olla myös vaativa.
Tosiaan kaikki valehtelee joskus ja se toki on inhimillistä ja hyväksyttävää.. mutta valheessa elämistä en voi sietää..
Tavallaan oudosti ajateltuna liian kiltti voi olla liian vaativa - itselleen ainakin.Pikku-pirpana kirjoitti:
Olen liian kiltti, mutta vaadin itseltäni paljon. Ehkä liikaa. Mutta toisilta en vaadi edes sitä mitä itseltäni. Se olisikin liikaa vaadittu.
Toisaalta olen itse yltiörehellunen ja odotan että muutkin ovat sitä minulle. En hyväksy valehtelua ja minulle valehdelleet jäävätkin arvoon arvaamattomaan, eli osaan olla myös vaativa.
Tosiaan kaikki valehtelee joskus ja se toki on inhimillistä ja hyväksyttävää.. mutta valheessa elämistä en voi sietää..
Tavallaan oudosti ajateltuna liian kiltti voi olla liian vaativa - itselleen ainakin.Ymmärsin joo... koitin vaan tonkia lisää. 😬
- Anonyymi
Pikku-pirpana kirjoitti:
No en ihan tota tarkoittanut. Mitta itsepetosta tuokin.
Lähinnä ajattelin sitä että jos on ylipainoinen, on itselleen liian kiltti ja uskottelee itselleen ettei se haittaa jos on vähän ylimääräistä.
Tai jos pettää kumppaniaan, uskottelee että kaikki on hyvin niin kauan kun kumppani ei tiedä. Helpompaa kestää syyllisyys kun on itselleen kiltti ja huijaa itseään.
Eli itselleen voi olla liian kilttl..."Tai jos pettää kumppaniaan, uskottelee että kaikki on hyvin niin kauan kun kumppani ei tiedä. "
Niin... noinko yksinkertaisesti se menisi? Epäilen vahvasti.
Olen sitä mieltä, että jos pettää kumppaniaan, niin harvempi pystyy uskottelemaan itselleen "kaiken olevan hyvin". Kaikista vähiten silloin, kun ei ole hyvin 🤔 eikä ole ollut aikoihin, vaikka mitä on yritetty tehdä ja korjata.
Jokainen tietää miksi omalla kohdalla on vakisuhteessa - ja myöskin miksi pettää, tavalla tai toisella. Usein ihmiset kirjoittelevat näillä palstoilla tyyliin "se on kerrasta poikki" "koskaan en olisi uskoton" tai muuta mikä ei kuitenkaan tosi tilanteen tullen ei pidä paikkaansa. Joskus voi pitääkin. Mutta sitä ei tiedä lopulta tiedä miten elämä menee.
Mielestäni kiltteys on elämäntapa ja kommunikointityyli. Siinä samassa menee liikakiltteys. Kiltteys ei ole koskaan helppoja selityksiä ja itsensä huijaamista, vaan aivan päinvastoin.
https://www.iltalehti.fi/mieli/a/35ba9856-cde0-4e79-b700-720d44c750c8
Tuolla voi tutkia onko liian kiltti.
Oma tulos;
HYVYYSKILTTEYS
Haluat aidosti ja pyyteettömästi hyvää toisille, mutta muistat myös pitää huolen omista rajoistasi. Tasapaino omien ja toisten tarpeiden tunnistamisen välillä auttaa sinua tekemään hyvää. Pohdit usein omien valintojesi eettisyyttä ja olet valmis puolustamaan sitä, mikä on oikein, ja vastustamaan sitä, mikä on väärin.
"Kaikilla olisi kivempaa, jos hyvyyskiltteys saisi sen arvon yhteiskunnassa ja ihmisten välisessä kanssakäymisessä, mikä sille kuuluu," Kilttien kapina -kirjassa muistutellaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sivusta-oletan että kirjoittaja tarkoitti että jos on liian kiltti itselleen,ei kenties vaadi itseltään tarpeeksi,antaa itsekurin löystyä,ei niinkään sitä että elättelisi kaksoisstandarteita.
Itsekuri on ihan eri juttu kuin liika kiltteys.
Liiallisen kiltteyden oireita:
Tukahdutat suuttumuksesi ja kohdistat vihasi itseesi.
Käyttäydyt passiivis-aggressiivisesti.
Huomaat antavasi enemmän kuin saat.
Sinun on hankala ilmaista todellisia tunteitasi ja mielipiteitäsi.
Asetat muiden tarpeet aina omiesi edelle.
Annat helposti periksi ja taivut toisten tahtoon.
Haluat ylläpitää sopua hinnalla millä hyvänsä.
Vaadit itseltäsi paljon ja ajattelet, että suoriutumalla hyvin saat rakkautta ja hyväksyntää.
Tunnet itsesi usein väsyneeksi, näkymättömäksi ja yksinäiseksi. Anonyymi kirjoitti:
"Tai jos pettää kumppaniaan, uskottelee että kaikki on hyvin niin kauan kun kumppani ei tiedä. "
Niin... noinko yksinkertaisesti se menisi? Epäilen vahvasti.
Olen sitä mieltä, että jos pettää kumppaniaan, niin harvempi pystyy uskottelemaan itselleen "kaiken olevan hyvin". Kaikista vähiten silloin, kun ei ole hyvin 🤔 eikä ole ollut aikoihin, vaikka mitä on yritetty tehdä ja korjata.
Jokainen tietää miksi omalla kohdalla on vakisuhteessa - ja myöskin miksi pettää, tavalla tai toisella. Usein ihmiset kirjoittelevat näillä palstoilla tyyliin "se on kerrasta poikki" "koskaan en olisi uskoton" tai muuta mikä ei kuitenkaan tosi tilanteen tullen ei pidä paikkaansa. Joskus voi pitääkin. Mutta sitä ei tiedä lopulta tiedä miten elämä menee.
Mielestäni kiltteys on elämäntapa ja kommunikointityyli. Siinä samassa menee liikakiltteys. Kiltteys ei ole koskaan helppoja selityksiä ja itsensä huijaamista, vaan aivan päinvastoin.
https://www.iltalehti.fi/mieli/a/35ba9856-cde0-4e79-b700-720d44c750c8
Tuolla voi tutkia onko liian kiltti.
Oma tulos;
HYVYYSKILTTEYS
Haluat aidosti ja pyyteettömästi hyvää toisille, mutta muistat myös pitää huolen omista rajoistasi. Tasapaino omien ja toisten tarpeiden tunnistamisen välillä auttaa sinua tekemään hyvää. Pohdit usein omien valintojesi eettisyyttä ja olet valmis puolustamaan sitä, mikä on oikein, ja vastustamaan sitä, mikä on väärin.
"Kaikilla olisi kivempaa, jos hyvyyskiltteys saisi sen arvon yhteiskunnassa ja ihmisten välisessä kanssakäymisessä, mikä sille kuuluu," Kilttien kapina -kirjassa muistutellaan.No toi pettämisen esimerkki oli siitä, että voiko olla liian kiltti itselleen. Todellisuuspakoisuutta, itselleen valehtelua ja itsekurin puutetta. Eli on itselleen liian kiltti ja antaa armon käydä oikeudessa...
Oli vain esimerkki.
Kiltteys on hyve, mutta liiallisuuksiin mennessä pahe. Tai ei ehkä pahe, mutta negatiivinen ominaisuus. Ei ainakaan haluttava ominaisuus...
Mikäs kirja se kilttien kapina sitten on?Anonyymi kirjoitti:
Itsekuri on ihan eri juttu kuin liika kiltteys.
Liiallisen kiltteyden oireita:
Tukahdutat suuttumuksesi ja kohdistat vihasi itseesi.
Käyttäydyt passiivis-aggressiivisesti.
Huomaat antavasi enemmän kuin saat.
Sinun on hankala ilmaista todellisia tunteitasi ja mielipiteitäsi.
Asetat muiden tarpeet aina omiesi edelle.
Annat helposti periksi ja taivut toisten tahtoon.
Haluat ylläpitää sopua hinnalla millä hyvänsä.
Vaadit itseltäsi paljon ja ajattelet, että suoriutumalla hyvin saat rakkautta ja hyväksyntää.
Tunnet itsesi usein väsyneeksi, näkymättömäksi ja yksinäiseksi.Kysehän oli voiko olla liian kiltti itselleen. Siihen viitaten tuo itsekurin puute.
Aika yksioikoinen oirelista.. olen ollut ilmeisesti liian vastuuntuntoinen elämässäni, enkä liian kiltti, sillä mitään agressioita ja turhaumia en ole kokenut vaikka olenkin pitänyt itseäni liian kilttinä. En ole koskaan ollut mikään tohvelieläin vaikka mukautuvainen olenkin.
Joudun siis muuttamaan mielipidettäni itsestäni. Eipä olisi eka kerta.. joten kiitos!Disse kirjoitti:
Ymmärsin joo... koitin vaan tonkia lisää. 😬
Sinä se olet kova tonkasemaan aina vaan syvemmältä... heh
Pikku-pirpana kirjoitti:
Sinä se olet kova tonkasemaan aina vaan syvemmältä... heh
No pitää pohtijoita aina vähän koukkasta. 😆
Disse kirjoitti:
No pitää pohtijoita aina vähän koukkasta. 😆
Kunhan et kiinaan asti kaiva.. voi tulla törkyä vastaan.
Mutta joo sä olet syväluotaava omalla tavallasi ja joskus mun ainakin on vaikeaa seurata sun ajatuksen juoksua.. mutta sepä on minun ongelma.. ja ratkeaa kysymällä.- Anonyymi
Pikku-pirpana kirjoitti:
No toi pettämisen esimerkki oli siitä, että voiko olla liian kiltti itselleen. Todellisuuspakoisuutta, itselleen valehtelua ja itsekurin puutetta. Eli on itselleen liian kiltti ja antaa armon käydä oikeudessa...
Oli vain esimerkki.
Kiltteys on hyve, mutta liiallisuuksiin mennessä pahe. Tai ei ehkä pahe, mutta negatiivinen ominaisuus. Ei ainakaan haluttava ominaisuus...
Mikäs kirja se kilttien kapina sitten on?Nyt menee ihan metsään 🐾
Tuossa edellä oli kuvattu hyvin liian kiltteyden oireita. Oleellisimmat ovat nämä
"Asetat muiden tarpeet aina omiesi edelle.
Annat helposti periksi ja taivut toisten tahtoon."
Eli muiden tarpeet AINA omien edelle. Siispä liian kiltti ei voi koskaan olla uskoton! Se jos mikä sotii liikaa kiltteyttä vastaan, koska uskottomuudessa ajatellaan ITSEÄ. Jos entinen liian kiltti on uskoton, se tarkoittaa sitä, että hän on pääsemässä irti liiasta kiltteydestä. Ja se on vain hyvä juttu...🤣 Pikku-pirpana kirjoitti:
Kunhan et kiinaan asti kaiva.. voi tulla törkyä vastaan.
Mutta joo sä olet syväluotaava omalla tavallasi ja joskus mun ainakin on vaikeaa seurata sun ajatuksen juoksua.. mutta sepä on minun ongelma.. ja ratkeaa kysymällä.No elä huoli, joskus ei meinaa itsekään omia lennokkuuksista ottaa selvää. :oD
Disse kirjoitti:
No elä huoli, joskus ei meinaa itsekään omia lennokkuuksista ottaa selvää. :oD
En ressaa.. kaikki just fine. Olet mikä olet ja hyvä niin. Minä siihen mikään ole mitään sanomaan...
- Anonyymi
Pikku-pirpana kirjoitti:
Kysehän oli voiko olla liian kiltti itselleen. Siihen viitaten tuo itsekurin puute.
Aika yksioikoinen oirelista.. olen ollut ilmeisesti liian vastuuntuntoinen elämässäni, enkä liian kiltti, sillä mitään agressioita ja turhaumia en ole kokenut vaikka olenkin pitänyt itseäni liian kilttinä. En ole koskaan ollut mikään tohvelieläin vaikka mukautuvainen olenkin.
Joudun siis muuttamaan mielipidettäni itsestäni. Eipä olisi eka kerta.. joten kiitos!Joo ei itselleen voi olla liian kiltti. Kun liian kiltti tarkoittaa nimenomaan sitä suuntaa, että ollaan liian kilttejä toisille. Ei vaalita omia rajoja, myötäillään joka asiassa toisten tahtoa, vaikka hampaat irvessä kiristellään sopua. Juuri kuten tuossa edellä kirjoiteltiin "oireet".
Pikku-pirpana kirjoitti:
En ressaa.. kaikki just fine. Olet mikä olet ja hyvä niin. Minä siihen mikään ole mitään sanomaan...
Joo, no osa varmaan mun ajatuksista on myös sellaista, että koitan vääränä päivänä kovasti pysyä aiheessa, mutta aivot myllää muutakin. :o)
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Ymmärsin joo... koitin vaan tonkia lisää. 😬
Kuvitteletko olevasi jokin terapeutti? Ihan ei riitä löf ja oman ajattelun herääminen keski-iässä niihin hommiin. Etkö voi vain keskustella tasa-arvoisesti, ilman "tonkimisia "? Vastenmielinen besserwisser-viba, sori vaan
Disse kirjoitti:
Joo, no osa varmaan mun ajatuksista on myös sellaista, että koitan vääränä päivänä kovasti pysyä aiheessa, mutta aivot myllää muutakin. :o)
Mulla kans myllää ihan sikana..
Ja kun ei oikein saa nukutuksi.. töitäkin liikaa ja muut asiat.
Ei oikein tule mistään lasta eikä paskaa... mutta tämä on vain vaihe...Pikku-pirpana kirjoitti:
Mulla kans myllää ihan sikana..
Ja kun ei oikein saa nukutuksi.. töitäkin liikaa ja muut asiat.
Ei oikein tule mistään lasta eikä paskaa... mutta tämä on vain vaihe...No tää vaihe on vaan elettävä... Ei toinna vääntää väkisin paremmaks... Välillä selvitään ja sit voi taas rakentaa parempaa. :o)
Anonyymi kirjoitti:
Kuvitteletko olevasi jokin terapeutti? Ihan ei riitä löf ja oman ajattelun herääminen keski-iässä niihin hommiin. Etkö voi vain keskustella tasa-arvoisesti, ilman "tonkimisia "? Vastenmielinen besserwisser-viba, sori vaan
Joo, olen palstan johtava psykiatri. Ja Aaro löf on läästsiisonii, nyt katson Nettflixistä Flash-sarjoja...perustan tietouteni niihin. :oD
Disse kirjoitti:
No tää vaihe on vaan elettävä... Ei toinna vääntää väkisin paremmaks... Välillä selvitään ja sit voi taas rakentaa parempaa. :o)
Justiinsa. Mutta helpottaa tieto että se on vain vaihe.. alkaa ja päättyy sitten joskus. Koko ajan samalla rakentaen ja parempaan tulevaisuuteen uskoen.. posen kautta eteenpäin.
Jaksaa, jaksaa - aina jaksaa...Pikku-pirpana kirjoitti:
Eli sinullakin tuntuisi olevan oikeudentajua.
Minäpä laitan jutun liiasta kiltteydestäni. Seurasin työpaikallani jatkuvaa kiusaamista sivusta.. se oli järjestelmällistä ja jopa suunnitelmallista. Nk. talon tapa.
Uutena työntekijänä minulla ei ollut asemaa puuttua tähän kiusaamiseen..
Yhtenä päivänä sain tarpeekseni.
Marssin esimiehen pakeille ja sanoin että minua kiusataan ja syrjitään.
No esimies kohautti harteitaan ja sanoi että ämmien kähinöitä.. minä entisenä pääluottona totesin että jos sinä et tee mitään, minä vien asian talon ulkopuolelle. Että nostan julkisen jutun. Otan työsuojelun mukaan..
No pakkohan sen oli reagoida ja seuraavalla viikolla oli palaveri johon oli kutsuttu kaikki osaston naiset - pelkästään. Totesin ykskantaan että kiusaajani eivät ole paikalla, laita paremmaksi.
Seuraavalla kerralla oli koko osasto paikalla. Palaveri oli nimetty yhteistyön parantamiseksi ja kiistin sen julkisesti ja kovaan ääneen. Ilmoitin kyseessä olevan työsyrjinnästä ja että jos se jatkuu, otan yhteyttä työsuojelulautakuntaan. Ja jos havaitsen kiusaamisen jatkuvan tulen nimeämään henkilöitä. Ja heille tulisi lain määräämät seuraamukset...
Tein siis itsestäni hylkiön sillä työpaikalla siksi koska en voinut seurata sen työpaikan kiusaamiskulttuuria. Liian kiltti..
Ja uhriutuvainen.Muistan aikoinaan, kun olin osaston luottamusmies. Helkkari sitä sontaa tuli niskaan joka puolelta. 😳Mutta toisaalta, kykeni ihan olla uskottavakin pomojen kanssa palaveeratessa.
Idari kirjoitti:
Muistan aikoinaan, kun olin osaston luottamusmies. Helkkari sitä sontaa tuli niskaan joka puolelta. 😳Mutta toisaalta, kykeni ihan olla uskottavakin pomojen kanssa palaveeratessa.
Mun luottoajat oli helvettiä.
Villi työnantaja ja jatkuvia yt-neuvotteluja ja lopulta konkurssi. Elin ja hengitin lakikirjaa ja silti olin huono. Parhaani yritin ja epäonnistuin.
Nuorempana olin ns. kilttimies. Välivaiheessa olin pahis. Loppuaikana olen jälleen herännyt kiltteyteen ja ymmärtämiseen.
Minusta se on ihailtavaa että pystyy ymmärtää ja olla tuomitsematta mutta pitää niille sipseille sanoa kova sana ei suuhun, Että näemme sinua pitempäänkin täällä
valtakunta kirjoitti:
Minusta se on ihailtavaa että pystyy ymmärtää ja olla tuomitsematta mutta pitää niille sipseille sanoa kova sana ei suuhun, Että näemme sinua pitempäänkin täällä
Se on kuule valtakunnassa taas asiat oikealla mallilla. Eläkeläisukko rouskuttaa sipsejä heti kuin pikku pentu.
Minä en näe mokomassa mitään väärää.
Ja sitten lisäksi se pakollinen musiikkilinkki: https://www.youtube.com/watch?v=l9fFn3fQH-0Idari kirjoitti:
Se on kuule valtakunnassa taas asiat oikealla mallilla. Eläkeläisukko rouskuttaa sipsejä heti kuin pikku pentu.
Minä en näe mokomassa mitään väärää.
Ja sitten lisäksi se pakollinen musiikkilinkki: https://www.youtube.com/watch?v=l9fFn3fQH-0Kyllä sitä voi välillä syödä. Mutta rajat ne kehollakin on.
valtakunta kirjoitti:
Kyllä sitä voi välillä syödä. Mutta rajat ne kehollakin on.
No onhan se kehon sietokykykin rajallinen. Mutta lääkärit edelleen ihmettelevät ja esittävät teorioitansa miksi olen hengissä.
Itse asiassa... Mitä jos olenkin jo kuollut, mutta en vain ole tajunnut sitä?Idari kirjoitti:
No onhan se kehon sietokykykin rajallinen. Mutta lääkärit edelleen ihmettelevät ja esittävät teorioitansa miksi olen hengissä.
Itse asiassa... Mitä jos olenkin jo kuollut, mutta en vain ole tajunnut sitä?olet elossa.🥰 sinussa on kerrakseen ihmettelyä.
Kaikki ei selviä.Idari kirjoitti:
No onhan se kehon sietokykykin rajallinen. Mutta lääkärit edelleen ihmettelevät ja esittävät teorioitansa miksi olen hengissä.
Itse asiassa... Mitä jos olenkin jo kuollut, mutta en vain ole tajunnut sitä?Harmittaa kovin kodinhoitaja joka hoisi minua pienenä kuoli pois viikonloppuna, on hyvin raskasta.
- Anonyymi
Oikeudenmukaisuuden vaatimus, miten sen milloinkin näen, voi oma etu jäädä huomiotta. Pyrin näkemään väärien tekojen taustaa, mutta silmästä silmään valehtelua, ei ole vähäistäkään halua ymmärtää. Kaikkia räpytyksiä en viitsi vaivautua edes huomioimaan, pääsee helpommalla. Kateus on pahimpia vääryyksiä.
Jos jaetaan punainen ruusu jokaiselle, kade ihminen alkaa vilkuilemaan naapurin ruusua, 'sinä sait värikkäämmän', jos naapuri suostuu vaihtamaan , kade ilostuu hetkeksi, huomaten pian tehneensä huonon vaihtokaupan . Pahamieli ja harmitus naapuriin jää vaivaamaan, eikä ihminen huomaa oman olonsa turmelemista.- Anonyymi
Kuka haluaa tälläiselle työnantajalle töihin, joka ajattelee näin:
- kiusataan sitä ihan itsemurhan partaalle
- savustetaan/lahjotaan/manipuloidaan/ostetaan ulos jotta ilmoittautuu kortistoon työttömäksi
- estetään se työt tavalla tai toisella
- palkataan se ”meille”
Rehellisesti, kuka haluaa näin idiootille ja kusipää työnantajalle töihin?
- Anonyymi
Miten tekee itsestään kiltin?
- näyttää ulkoisesti kiltiltä, ei tatuointeja, ei tupakoi, ei käytä/myy huumeita, ei rikostekisteriä, kaikin puolin hyvä, jees jees työntekijä, miellyttävä käytös ja ulkonäkö, hyvä koulussa
- > kiltti ulkonäkö= kiltti luonne
-> kiltti luonne
-> lamaantuu arvostelusta, lopettaa työt
-> helpompi pompotella ja manipuloida töihin, johon joku ”ylhäältä” päättänyt
-> uhriutuu -> alkaa puolustelemaan itseä
-> saadaan tiedustelutietoa kaivettua/saadaan ostamaan palveluita
Ts. Vaatteet on mun aatteet
-> näyttää kiltiltä, on kilti- Anonyymi
Vaatteet on mun aatteet
= vassarin pitää näyttää köyhältä, vaikka oikeasti rikas, ei saa pukea jakkua/pukua ollakseen uskottava - Anonyymi
”Ostetaan/savustetaan ne ulos, jotta saadaan palkattua meille”
-> kilttiä, kunnollista tyyppiä arvostellaan/kiusataan suotta -> lamaantuu, masentuu, lopettaa työt
-> ilmoittautuu kortistoon
-> jee, me saadaan se palkattua ”meille”
Tuossa kun oli aika vahva yhteys isään tuli mieleen areenasta sarja Isästudio ja sieltä Joonas Berghälin näkemyksiä hiukan tähänkin liittyen. Hänhän ei koskaan edes tavannut isäänsä. Hänen energiapiikkinsä purkautuu esim moottorisahalla työskentelyyn sekä tekemällä ylipitkiä työpäiviä. Toinen tapa kuluttaa ja toinen antaa energisyyttä pidemmällä aikavälillä. Kannattaa kuunnella.
Mitä itseeni tulee niin luulen että olen tuossa kiltin ja liian kiltin välimaastossa. Itse en meinaan koskaan nähnyt kun vanhempani riitelivät. Se tehtiin aina lapsilta salassa ja sen takia minä kartan konflikteja. Olen tietoisesti ehkä jättänyt huomioimatta sen tavan jolla asia esitetään ja pyrkinyt keskittymään siihen asiaan.
Tällä tavalla taidan jatkaa ja jos jotakin äksy-fiilistä ilmenee niin lähtee salille tai lenkille.
Ehkä se suurin ongelma taitaa olla että itse lulee olevansa vain kiltti mutta ulos se näyttäytyy liikana kiltteytenä.No toisenlainen ihminen saattaa tulkita tuon välinpitämättömyytenä. 🤔
Mutta ei kait siinä mitään, jos itsestä kaikki on fine, eikä ole ongelmia muitten kanssa. 😊- Anonyymi
Vihjaillasn huonosta isäsuhteesta, haukutaan 24/7 7 päivänä viikossa vuodesta toiseen, ostetaan, lahjotaan työttömäksi. Odotetaan, että ilmoittautuu työttömäksi. Soitetaan kotiin ja ilmoitetaan, että saimme numeron Te-toimistossa, korvanappimiehey seuraavat.
Tarjotaan työtä hankesihteerinä valtiolta. Ei kerrota, että tosiasiassa kyse Putlerin kaasuputkesta, Lipposen konsulttihommista, Merkelin käskemänä suositeltu tiskin alta.
Todellisuudessa paljon Venäjän vakoojia työkaveteina, Supossa Venäjån mielisiå, paljon SaksaVenäjän yhteistoimintaa ja vakoilua. ViroViro-mielisiä lavastavat vironvenäläisiksi, kääntävät kaiken nurin kurin, vainoavat, kiusaavat, haukkuvat, stalkkereita joka vitun paikassa kiusaamassa, tekemässä tikustakin asiaa, salakuvaamassa kiristämässä ja pilkkaamassa olemattomilla asioilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihjaillasn huonosta isäsuhteesta, haukutaan 24/7 7 päivänä viikossa vuodesta toiseen, ostetaan, lahjotaan työttömäksi. Odotetaan, että ilmoittautuu työttömäksi. Soitetaan kotiin ja ilmoitetaan, että saimme numeron Te-toimistossa, korvanappimiehey seuraavat.
Tarjotaan työtä hankesihteerinä valtiolta. Ei kerrota, että tosiasiassa kyse Putlerin kaasuputkesta, Lipposen konsulttihommista, Merkelin käskemänä suositeltu tiskin alta.
Todellisuudessa paljon Venäjän vakoojia työkaveteina, Supossa Venäjån mielisiå, paljon SaksaVenäjän yhteistoimintaa ja vakoilua. ViroViro-mielisiä lavastavat vironvenäläisiksi, kääntävät kaiken nurin kurin, vainoavat, kiusaavat, haukkuvat, stalkkereita joka vitun paikassa kiusaamassa, tekemässä tikustakin asiaa, salakuvaamassa kiristämässä ja pilkkaamassa olemattomilla asioilla.Murhaavat viatyomia omaan maan kansalaisia, ajavat päälle, myrkyttävät, vievät asunnon, työn, kodin, kumppanin, ystävät, harrastukset. Oikeita venäjän lipovia kohtelevat kukkas kämmenellä, kotimaan viattomia ulsityishenkilöitä murhaavat, kiusaavat vainoavat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Murhaavat viatyomia omaan maan kansalaisia, ajavat päälle, myrkyttävät, vievät asunnon, työn, kodin, kumppanin, ystävät, harrastukset. Oikeita venäjän lipovia kohtelevat kukkas kämmenellä, kotimaan viattomia ulsityishenkilöitä murhaavat, kiusaavat vainoavat
Kaikki käännetään nurin kurin. Viattomasta tehdään syyllinen ja syyllisestä viaton. Media ja poliitikot tarvitsevat viattomia uhrilampaiya, joita sitten puolustaa ja joista tehdä päivittäin juttuja. Työllistävät itse itseään, valkopesevät kätensä, tekevät itsestään hyviksen muiden silmissä.
- Anonyymi
Kirjoitit hyvin! Ymmärrän ton konfliktien välttämisen,kaverilla on samanlaista samanlaisella perhetaustalla. Ymmärrämme toisiamme nykyään entistä paremmin kun näistä joskus puhuttiin.
"Mitä itseeni tulee niin luulen että olen tuossa kiltin ja liian kiltin välimaastossa. Itse en meinaan koskaan nähnyt kun vanhempani riitelivät. Se tehtiin aina lapsilta salassa ja sen takia minä kartan konflikteja."
- Tämäkin on jännä juttu, muttei suinkaan mitenkään yllättävä kuitenkaan. Sinä kartat konflikteja, koska et ole sellaisia kotonasi nähnyt. Kun mulla taas on juuri toisin päin, olen nähnyt konflikteja liikaakiin ja kokenut ne niin ahdistaviksi, että sen vuoksi pyrin välttelemään viimeiseen asti konflikteja ja niihin mukaan joutumista. Ne on niin raskaita, ettei sanat riitä kertomaan miten turhauttavina ja raskaina ne koen.
Mun vanhemmat ei peitelleet riitojaan. Olen nähnyt ja kuullut ihan kaikenlaista ilkeää ja häijyä monet kerrat. Siksi olen tyytyäinen, jos omassa suhteessani vallitsee harmonia, vaikka se harmonia olisi koostuva tylsemmistäkin elementeistä, kunhan se ei ole jatkuvaa ristiriitaa ja riitelyä. Siedän siis tylsyyttäkin paremmin, kuin riitelyä.J-76 kirjoitti:
"Mitä itseeni tulee niin luulen että olen tuossa kiltin ja liian kiltin välimaastossa. Itse en meinaan koskaan nähnyt kun vanhempani riitelivät. Se tehtiin aina lapsilta salassa ja sen takia minä kartan konflikteja."
- Tämäkin on jännä juttu, muttei suinkaan mitenkään yllättävä kuitenkaan. Sinä kartat konflikteja, koska et ole sellaisia kotonasi nähnyt. Kun mulla taas on juuri toisin päin, olen nähnyt konflikteja liikaakiin ja kokenut ne niin ahdistaviksi, että sen vuoksi pyrin välttelemään viimeiseen asti konflikteja ja niihin mukaan joutumista. Ne on niin raskaita, ettei sanat riitä kertomaan miten turhauttavina ja raskaina ne koen.
Mun vanhemmat ei peitelleet riitojaan. Olen nähnyt ja kuullut ihan kaikenlaista ilkeää ja häijyä monet kerrat. Siksi olen tyytyäinen, jos omassa suhteessani vallitsee harmonia, vaikka se harmonia olisi koostuva tylsemmistäkin elementeistä, kunhan se ei ole jatkuvaa ristiriitaa ja riitelyä. Siedän siis tylsyyttäkin paremmin, kuin riitelyä.Ja muuten riitelemisen sijasta asiallisesti puhuminen ja asioiden hoitaminen korostuu itselläni juuri syystä, että olen pitänyt riitelemistä idioottien hommana, varmaankin juuri kotiolojen vuoksi. Minusta mun vanhemmat oli idiootteja riidellessään ja mä en halua olla samanlainen idiootti. Pitää pystä parempaan.
Jos ei ole nähnyt riitelyä, siinä piilee se vaara ettei osaa käsitellä sitä mitenkään. Mutta niin se vaara piilee siinäkin, että on nähnyt sitä liikaakin ja tulee mitta täyteen ja kämähtää sietorajan ylittyessä.- Anonyymi
J-76 kirjoitti:
"Mitä itseeni tulee niin luulen että olen tuossa kiltin ja liian kiltin välimaastossa. Itse en meinaan koskaan nähnyt kun vanhempani riitelivät. Se tehtiin aina lapsilta salassa ja sen takia minä kartan konflikteja."
- Tämäkin on jännä juttu, muttei suinkaan mitenkään yllättävä kuitenkaan. Sinä kartat konflikteja, koska et ole sellaisia kotonasi nähnyt. Kun mulla taas on juuri toisin päin, olen nähnyt konflikteja liikaakiin ja kokenut ne niin ahdistaviksi, että sen vuoksi pyrin välttelemään viimeiseen asti konflikteja ja niihin mukaan joutumista. Ne on niin raskaita, ettei sanat riitä kertomaan miten turhauttavina ja raskaina ne koen.
Mun vanhemmat ei peitelleet riitojaan. Olen nähnyt ja kuullut ihan kaikenlaista ilkeää ja häijyä monet kerrat. Siksi olen tyytyäinen, jos omassa suhteessani vallitsee harmonia, vaikka se harmonia olisi koostuva tylsemmistäkin elementeistä, kunhan se ei ole jatkuvaa ristiriitaa ja riitelyä. Siedän siis tylsyyttäkin paremmin, kuin riitelyä.Vanhempien riitelyyn sanottava pieni kommentti:
Omatkaan vanhempani eivät peitelleet riitojaan. Mutta he eivät ikinä sanoneet toisilleen mitään ilkeää ja häijyä.
Näiltä nettipalstoilta olen oppinut sen, että oikeasti on olemassa todella inhottavia hirviöihmisiä. Haukkuvia, nimitteleviä, syytteleviä, mitätöiviä jne. Minun olisi käynyt henkisesti todella huonosti tuollaisissa olosuhteissa ja kamalassa ilmapiirissä. Olen erittäin kiitollinen vanhemmilleni, sisaruksilleni, kaikille sukulaisille ja ystäville, että he ovat ihania ihmisiä. Anonyymi kirjoitti:
Vanhempien riitelyyn sanottava pieni kommentti:
Omatkaan vanhempani eivät peitelleet riitojaan. Mutta he eivät ikinä sanoneet toisilleen mitään ilkeää ja häijyä.
Näiltä nettipalstoilta olen oppinut sen, että oikeasti on olemassa todella inhottavia hirviöihmisiä. Haukkuvia, nimitteleviä, syytteleviä, mitätöiviä jne. Minun olisi käynyt henkisesti todella huonosti tuollaisissa olosuhteissa ja kamalassa ilmapiirissä. Olen erittäin kiitollinen vanhemmilleni, sisaruksilleni, kaikille sukulaisille ja ystäville, että he ovat ihania ihmisiä.No minun isä on se joka on ollut suustaan häijy, käytökseltään aggressiivinen. Lyönytkin niin äitiä, kun muitakin. Humalassa etenkin väkivaltaisuus on hypännyt helposti esiin.
Äidin olen nähnyt joskus pitkään jo siedettyään vasta sanovan takaisin ilkeämmin. Mutta ei mitään mistä esimerkiksi minä suuttuisin.
En muista yhtään kertaa, että äiti olisi kuitenkaan ollut ilkeä tai häijy siten, kun millaiseksi ne miellän. Kyllä hänkin on voinut käyttäytyä ajattelemattomasti, mikä on ärsyttänyt isää.
Isäni on edelleen ilkeä ja uhkaava suuttuessaan, vaikkei alkoholia ole juonut sitten 1990 vuoden jälkeen viskinapsua isompia määriä, eikä edes joka vuosi sitäkään. Voi sanoa, että raitis mies nykyään. Mutta ärsyttävästi sellainen, että saa kiltimmänkin tuntemaan hikeentymistä ja ahdistusta.
En tiedä miksi äitini on sietänyt sitä käytöstä yli 40 vuotta.
Huomaan itsestäni, että ihmissuhteet jotka kärjistyy riitelyyn tai kyräilyyn alkaa tuntua raskailta ja otan etäisyyttä. Ihan vaan, että itsekin muutun lopulta mulkuksi, jos joudun väkisin kestämään sitä toistuvasti tai pidempään. Vaadin nollaustaukoa ja etäisyyttä.J-76 kirjoitti:
No minun isä on se joka on ollut suustaan häijy, käytökseltään aggressiivinen. Lyönytkin niin äitiä, kun muitakin. Humalassa etenkin väkivaltaisuus on hypännyt helposti esiin.
Äidin olen nähnyt joskus pitkään jo siedettyään vasta sanovan takaisin ilkeämmin. Mutta ei mitään mistä esimerkiksi minä suuttuisin.
En muista yhtään kertaa, että äiti olisi kuitenkaan ollut ilkeä tai häijy siten, kun millaiseksi ne miellän. Kyllä hänkin on voinut käyttäytyä ajattelemattomasti, mikä on ärsyttänyt isää.
Isäni on edelleen ilkeä ja uhkaava suuttuessaan, vaikkei alkoholia ole juonut sitten 1990 vuoden jälkeen viskinapsua isompia määriä, eikä edes joka vuosi sitäkään. Voi sanoa, että raitis mies nykyään. Mutta ärsyttävästi sellainen, että saa kiltimmänkin tuntemaan hikeentymistä ja ahdistusta.
En tiedä miksi äitini on sietänyt sitä käytöstä yli 40 vuotta.
Huomaan itsestäni, että ihmissuhteet jotka kärjistyy riitelyyn tai kyräilyyn alkaa tuntua raskailta ja otan etäisyyttä. Ihan vaan, että itsekin muutun lopulta mulkuksi, jos joudun väkisin kestämään sitä toistuvasti tai pidempään. Vaadin nollaustaukoa ja etäisyyttä.On joskus siinä määrin tullut yhteentörmäyksiäkin isän kanssa, että ollaan käyty käsiksikin jo toisiimme. Äiti on sitten tullut väliin ja lopulta itkua vääntäen saanut meidät lopettamaan ja irroittamaan otteen toisistaan.
Vedonnut siihen kummankin herkkään ja tunteelliseen puoleen.
Jos näin voisi sanoa, niin yhtä hyvää kuin pahaakin löytyy isästä niin kun minustakin. Hyväsydäminen ja herttainen, mutta suuttuessa täysi jääräpäinen muuli.- Anonyymi
J-76 kirjoitti:
No minun isä on se joka on ollut suustaan häijy, käytökseltään aggressiivinen. Lyönytkin niin äitiä, kun muitakin. Humalassa etenkin väkivaltaisuus on hypännyt helposti esiin.
Äidin olen nähnyt joskus pitkään jo siedettyään vasta sanovan takaisin ilkeämmin. Mutta ei mitään mistä esimerkiksi minä suuttuisin.
En muista yhtään kertaa, että äiti olisi kuitenkaan ollut ilkeä tai häijy siten, kun millaiseksi ne miellän. Kyllä hänkin on voinut käyttäytyä ajattelemattomasti, mikä on ärsyttänyt isää.
Isäni on edelleen ilkeä ja uhkaava suuttuessaan, vaikkei alkoholia ole juonut sitten 1990 vuoden jälkeen viskinapsua isompia määriä, eikä edes joka vuosi sitäkään. Voi sanoa, että raitis mies nykyään. Mutta ärsyttävästi sellainen, että saa kiltimmänkin tuntemaan hikeentymistä ja ahdistusta.
En tiedä miksi äitini on sietänyt sitä käytöstä yli 40 vuotta.
Huomaan itsestäni, että ihmissuhteet jotka kärjistyy riitelyyn tai kyräilyyn alkaa tuntua raskailta ja otan etäisyyttä. Ihan vaan, että itsekin muutun lopulta mulkuksi, jos joudun väkisin kestämään sitä toistuvasti tai pidempään. Vaadin nollaustaukoa ja etäisyyttä."En tiedä miksi äitini on sietänyt sitä käytöstä yli 40 vuotta."
Tuo on aivan selvää liiallista kiltteyttä, joka pahimmillaan on hengenvaarallista. Ei osata vetää rajoja. Siihen liittyy tavattoman paljon myös muuta - kuten läheisriippuvuutta. - Anonyymi
J-76 kirjoitti:
Ja muuten riitelemisen sijasta asiallisesti puhuminen ja asioiden hoitaminen korostuu itselläni juuri syystä, että olen pitänyt riitelemistä idioottien hommana, varmaankin juuri kotiolojen vuoksi. Minusta mun vanhemmat oli idiootteja riidellessään ja mä en halua olla samanlainen idiootti. Pitää pystä parempaan.
Jos ei ole nähnyt riitelyä, siinä piilee se vaara ettei osaa käsitellä sitä mitenkään. Mutta niin se vaara piilee siinäkin, että on nähnyt sitä liikaakin ja tulee mitta täyteen ja kämähtää sietorajan ylittyessä.Minusta riitelyllä ja riitelyllä on eroa kuin yöllä ja päivällä. "Riitely" johon liittyy toisen syyttelyä, nimittelyä, haukkumista, nälvimistä ja muuta epätervettä käytöstä on yksinkertaisesti henkistä väkivaltaa, toisen pahoinpitelyä.
Riitely oikeasti on erimielisyyttä, jossa kumpainenkin esittää näkemyksiään. Riidan päätteeksi sovitaan.
Jotkut pitävät väittelyäkin riitelynä, mutta se on taas asia erikseen. - Anonyymi
"Itse en meinaan koskaan nähnyt kun vanhempani riitelivät"
Minulla toisin. Mutta minullakin niin, että vain riideltiin, oli erimielisyys, josta päästiin sopuun. Nyt kun ajattelen, niin meillä oli vähän italialaistyyppinen suku. Kuohahdeltiin kovin nollasta sataan. Sitten rauhoittui myös nopeasti.
Omien lasten kanssa sitä alkuun myös kuohahteli, kunnes käytännönkin syistä piti opetella muutamaa asetetta laimeampi esitystyyli. Koska lapset olivat hyvin herkkää ja rauhallista sorttia. - Anonyymi
"Itse en meinaan koskaan nähnyt kun vanhempani riitelivät."
Riitelitkö sinä vanhempiesi kanssa?
-Sheena - Anonyymi
J-76 kirjoitti:
No minun isä on se joka on ollut suustaan häijy, käytökseltään aggressiivinen. Lyönytkin niin äitiä, kun muitakin. Humalassa etenkin väkivaltaisuus on hypännyt helposti esiin.
Äidin olen nähnyt joskus pitkään jo siedettyään vasta sanovan takaisin ilkeämmin. Mutta ei mitään mistä esimerkiksi minä suuttuisin.
En muista yhtään kertaa, että äiti olisi kuitenkaan ollut ilkeä tai häijy siten, kun millaiseksi ne miellän. Kyllä hänkin on voinut käyttäytyä ajattelemattomasti, mikä on ärsyttänyt isää.
Isäni on edelleen ilkeä ja uhkaava suuttuessaan, vaikkei alkoholia ole juonut sitten 1990 vuoden jälkeen viskinapsua isompia määriä, eikä edes joka vuosi sitäkään. Voi sanoa, että raitis mies nykyään. Mutta ärsyttävästi sellainen, että saa kiltimmänkin tuntemaan hikeentymistä ja ahdistusta.
En tiedä miksi äitini on sietänyt sitä käytöstä yli 40 vuotta.
Huomaan itsestäni, että ihmissuhteet jotka kärjistyy riitelyyn tai kyräilyyn alkaa tuntua raskailta ja otan etäisyyttä. Ihan vaan, että itsekin muutun lopulta mulkuksi, jos joudun väkisin kestämään sitä toistuvasti tai pidempään. Vaadin nollaustaukoa ja etäisyyttä."En tiedä miksi äitini on sietänyt sitä käytöstä yli 40 vuotta"
Nyt seuraat äitisi jalanjälkiä? Anonyymi kirjoitti:
"Itse en meinaan koskaan nähnyt kun vanhempani riitelivät."
Riitelitkö sinä vanhempiesi kanssa?
-SheenaEnpä kyllä riidellyt eikä myöskään siskoni. En tiedä johtuiko meidän kaveripiirin kiinnostuksista eli urheilusta ja retkeilystä mutta kaveripiirissäkään ei oikein ollut sellaisia voimakaita persoonia joiden tiedän nousseen vanhempiaan vastaan.
Anonyymi kirjoitti:
Minusta riitelyllä ja riitelyllä on eroa kuin yöllä ja päivällä. "Riitely" johon liittyy toisen syyttelyä, nimittelyä, haukkumista, nälvimistä ja muuta epätervettä käytöstä on yksinkertaisesti henkistä väkivaltaa, toisen pahoinpitelyä.
Riitely oikeasti on erimielisyyttä, jossa kumpainenkin esittää näkemyksiään. Riidan päätteeksi sovitaan.
Jotkut pitävät väittelyäkin riitelynä, mutta se on taas asia erikseen.Hmm, mä en pidä erimielisyyttä riitelynä, kun äänensävy ja kielenkäyttö pysyy asiallisena. Siinä vaiheessa, kun aletaan korottamaan ääntä tai aukomaan päätä nimitellen tai solvaten ja mennen henkilökohtaisuuksiin, se muuttuu riitelyksi josta mä en todellakaan tykkää.
Anonyymi kirjoitti:
"En tiedä miksi äitini on sietänyt sitä käytöstä yli 40 vuotta"
Nyt seuraat äitisi jalanjälkiä?En ymmärrä kysymystä? Miten mä seuraisin hänen jalanjälkiään? Mun parisuhde on kaukana siitä mitä vanhempieni on ollut.
J-76 kirjoitti:
"Mitä itseeni tulee niin luulen että olen tuossa kiltin ja liian kiltin välimaastossa. Itse en meinaan koskaan nähnyt kun vanhempani riitelivät. Se tehtiin aina lapsilta salassa ja sen takia minä kartan konflikteja."
- Tämäkin on jännä juttu, muttei suinkaan mitenkään yllättävä kuitenkaan. Sinä kartat konflikteja, koska et ole sellaisia kotonasi nähnyt. Kun mulla taas on juuri toisin päin, olen nähnyt konflikteja liikaakiin ja kokenut ne niin ahdistaviksi, että sen vuoksi pyrin välttelemään viimeiseen asti konflikteja ja niihin mukaan joutumista. Ne on niin raskaita, ettei sanat riitä kertomaan miten turhauttavina ja raskaina ne koen.
Mun vanhemmat ei peitelleet riitojaan. Olen nähnyt ja kuullut ihan kaikenlaista ilkeää ja häijyä monet kerrat. Siksi olen tyytyäinen, jos omassa suhteessani vallitsee harmonia, vaikka se harmonia olisi koostuva tylsemmistäkin elementeistä, kunhan se ei ole jatkuvaa ristiriitaa ja riitelyä. Siedän siis tylsyyttäkin paremmin, kuin riitelyä.Minulla tosiaan tuli perintönä sellainen ongelma että minulta puuttui keinot ratkaista riidat. Ne piti opetella sitten myöhemmällä iällä, pahassa riidassa piti piti välillä poistua ettei sano peruuttamattomia jotka eivät liittyneet riitaan.
Pienet riidat oppi hoitamaan olemalla kuuntelulinjalla ja ilmoittaa omat näkökulmansa kun oli pari kertaa suukotellut.M184 kirjoitti:
Minulla tosiaan tuli perintönä sellainen ongelma että minulta puuttui keinot ratkaista riidat. Ne piti opetella sitten myöhemmällä iällä, pahassa riidassa piti piti välillä poistua ettei sano peruuttamattomia jotka eivät liittyneet riitaan.
Pienet riidat oppi hoitamaan olemalla kuuntelulinjalla ja ilmoittaa omat näkökulmansa kun oli pari kertaa suukotellut.Ehkäpä nykyään lastenpsykologit eivät turhaan sano, että pitää näyttää lapselle tunteet. Myös ne kun ottaa päähän, nähdä vanhempien erimielisyyksiä ja sovinnon tekoa. Sitä kun lapsi aiheuttaa närkästystä.
Tietysti siinä mittakaavassa, ettei traumatisoidu. Mitään huuto haukkumista tai väkivaltaa henkistä eikä fyysistäkään kuitenkaan.J-76 kirjoitti:
Ehkäpä nykyään lastenpsykologit eivät turhaan sano, että pitää näyttää lapselle tunteet. Myös ne kun ottaa päähän, nähdä vanhempien erimielisyyksiä ja sovinnon tekoa. Sitä kun lapsi aiheuttaa närkästystä.
Tietysti siinä mittakaavassa, ettei traumatisoidu. Mitään huuto haukkumista tai väkivaltaa henkistä eikä fyysistäkään kuitenkaan.Näin se varmaan on. Jos itse olisin isän ja äidin mukaan mennyt niin elämä olisi yhtä pussailua ja kotitöiden jakamista.
- Anonyymi
J-76 kirjoitti:
En ymmärrä kysymystä? Miten mä seuraisin hänen jalanjälkiään? Mun parisuhde on kaukana siitä mitä vanhempieni on ollut.
Seuraat siinä ettei parisuhteesi ole hyvä mutta sinnittelet siinä vaikka parempikin kumppani voisi löytyä ja elämä muuttuisi kertaheitolla parempaan suuntaan.
Anonyymi kirjoitti:
Seuraat siinä ettei parisuhteesi ole hyvä mutta sinnittelet siinä vaikka parempikin kumppani voisi löytyä ja elämä muuttuisi kertaheitolla parempaan suuntaan.
Se on riittävän hyvä. Eikä se vaihtamalla parane, joku asia voi olla paremmin ja tusina muuta huonommin sen jälkeen. Kun kukaan ei satuta ketään, kaikki muu on ratkaistavissa. Ottakoon aikaa, mulla on aikaa. Eikä kiire mihinkään.
Nyt tipahdan, vaikka juttua olis. Öitä.
Todella hyviä huomioita ketjussa kiltteydestä. Monen kanssa samaa mieltä.
Moni on humannut että se voi johdattaa kiusaamiseen ja syrjimiseen.
Itse veikkaisin, että se mahdollistaa myös syrjäytymiseen.
Ylikiltteyttä voi ola vaikea todentaa tai hoitaa itsellä. Sinuthan on ohjelmoitu siihen, jollakin verukkeella, pullan palasella tai houkuttimella. Rangaistuksen pelossa tai palkinnon toivossa.
Itselläni on aivan liikakkii kokemusta tuosta että viitsisin nyt toistella itseäni. On vaikeaa päästä siitä roolista, johon on kasvatettu ja opetettu uskomaan. Että se olisi jotenkin se parempi sinä/minä kun olet kiltti, taipuvainen, miellyttävä ja sopeutuvainen.
Mutta tälläisestä lapsesta ja aikuisesta tulee helpommin hyväksikäytetty, peloteltava, syrjäytyvä. Se on se kääntöpuoli.
Ja sinä päivänä kun herää siihen kilteyteensä, alkaa se uhrautuminen ja uhmakas nousu pos kiltteyden suosta. Mutta silloin myös sortuu tekemää itse niitä virheitä, mitä aina on muissa kummastellut ja halveksinut. Katkeroituminen.
Jos hyvin käy, herää siihen mihin on menossa. Mutta jos edelleen kokee olevansa hyljeksitty eikä saa sitä huomiota, mitä aina on ollut vaille, niin sinne sitten jämähdät kiinni kuin terva paskaan.
Siksi niitä hyväksynnän uotoja pitää etsiä muualta kuin sieltä, missä turpiin on eniten tullut. Ei väkisin, mutta muuttumalla itse.- Anonyymi
Miksi ihmisenlapsen on niin helvetin vaikeaa hyväksyä itsensä ja muut sellaisena kun on? Elää ja antaa elää? Olla kiltti, rakastaa itseään ja rakastaa muita? Jooo..jumalten valtakunta olisi ollut tässä näin, maanpäällä,tässä ajassa jos se oltaisiin ymmärretty. Nyt se on menetetty.
Jatkan vielä siitä, että milloin esimerkiksi hyväksynnän muotoja täytyy etsiä muualta.
Elät menneisyydessä ja mietit miksi et kelvannut vanhemmillesi, miksi et saanut tukea ja kannustusta silloin kun olisit tarvinnut? Muistelet miten tuntui pahalta, et kokenut olevasi hyvä?
Tajuat kuitenkin että vanhempasi tai kasvattajasi tai kuka siellä ahdistaakin, oli erilainen, mahdollisesti keskeneräinen itsekin. Hän ei ollut tasollasi, eikä ymmärtänyt sinua, koska hänellä ei ollut samanlaisia arvoja, toiveita ja päämääriä kuin sinulla. Jos et sitä tukea silloin saanut sieltä, niin sitten se täytyy etsiä muualta, keksiä toinen reitti päämäärien saavuttamiseksi.
Jos ystävyyssuhteissa on petetty, niin sitten pitänee vain hyväksyä se, että taas arvot ovat olleet erilaiset. Olette liian erilaisia ymmärtääksenne toisianne. Ja vaikka joskus on tuntunut yksinäiseltä ja koet olevasi ainutlaatuinen tapaus, et suinkaan ole ainoa sinunlaisesi maailmassa.
Parisuhteen toiveiden muuttuessa pettymykseksi on omanlainen tuskansa. Miten tämä ihminen, johon luotin, voi pettää minut tällä tavalla? Käyttäytyä näin? Miksi hän tekee tälläistä?
Se että emotionaalisesti rikkoudumme rakkauden toivossa ja menetyksen pelossa - haluaisimme roikkua vaikka huonossa suhteessa ja saada sitä palkintoa edes hetken vielä - ei muuta mitään. Tekin olette erilaisia. Jos sinua on loukattu, koet rikkoutuneesi, niin aivan varmasti olette niin erilaisia, ette tule sopimaan koskaan toisillenne. Se täytyy hyväksyä.
Siksi ei tule koskaan juosta niidenkään ihmisten perässä, jotka eivät näytä arvostavan meitä itsenämme, koska emme todellakaan tule koskaan sopimaan toisllemme. Onnea ei tule.
Älkää etsikä hyväksyntää ja arvostusta. Hyväksy ensin itsesi ja arvosta niiden myönteisten tekojen vuoksi, mitkä ovat arvokkaita. Vasta silloin muut näkevät sinut ihmisenä, joka on sinut itsensä kanssa, joka ei odota spanielin ilme naamalla milloin saa seuraavan keksin suuhunsa. Eikä ole myöskään se katkera korppi, joka tiputtaa luun eteesi, että ota siitä sitten.
Vaan antaa ja vastaanottaa tasaveroisesti.elisakettu kirjoitti:
Jatkan vielä siitä, että milloin esimerkiksi hyväksynnän muotoja täytyy etsiä muualta.
Elät menneisyydessä ja mietit miksi et kelvannut vanhemmillesi, miksi et saanut tukea ja kannustusta silloin kun olisit tarvinnut? Muistelet miten tuntui pahalta, et kokenut olevasi hyvä?
Tajuat kuitenkin että vanhempasi tai kasvattajasi tai kuka siellä ahdistaakin, oli erilainen, mahdollisesti keskeneräinen itsekin. Hän ei ollut tasollasi, eikä ymmärtänyt sinua, koska hänellä ei ollut samanlaisia arvoja, toiveita ja päämääriä kuin sinulla. Jos et sitä tukea silloin saanut sieltä, niin sitten se täytyy etsiä muualta, keksiä toinen reitti päämäärien saavuttamiseksi.
Jos ystävyyssuhteissa on petetty, niin sitten pitänee vain hyväksyä se, että taas arvot ovat olleet erilaiset. Olette liian erilaisia ymmärtääksenne toisianne. Ja vaikka joskus on tuntunut yksinäiseltä ja koet olevasi ainutlaatuinen tapaus, et suinkaan ole ainoa sinunlaisesi maailmassa.
Parisuhteen toiveiden muuttuessa pettymykseksi on omanlainen tuskansa. Miten tämä ihminen, johon luotin, voi pettää minut tällä tavalla? Käyttäytyä näin? Miksi hän tekee tälläistä?
Se että emotionaalisesti rikkoudumme rakkauden toivossa ja menetyksen pelossa - haluaisimme roikkua vaikka huonossa suhteessa ja saada sitä palkintoa edes hetken vielä - ei muuta mitään. Tekin olette erilaisia. Jos sinua on loukattu, koet rikkoutuneesi, niin aivan varmasti olette niin erilaisia, ette tule sopimaan koskaan toisillenne. Se täytyy hyväksyä.
Siksi ei tule koskaan juosta niidenkään ihmisten perässä, jotka eivät näytä arvostavan meitä itsenämme, koska emme todellakaan tule koskaan sopimaan toisllemme. Onnea ei tule.
Älkää etsikä hyväksyntää ja arvostusta. Hyväksy ensin itsesi ja arvosta niiden myönteisten tekojen vuoksi, mitkä ovat arvokkaita. Vasta silloin muut näkevät sinut ihmisenä, joka on sinut itsensä kanssa, joka ei odota spanielin ilme naamalla milloin saa seuraavan keksin suuhunsa. Eikä ole myöskään se katkera korppi, joka tiputtaa luun eteesi, että ota siitä sitten.
Vaan antaa ja vastaanottaa tasaveroisesti.Kettu on puhunut... :o)
Kerroitko sä tän meille sellaisen kalliokielekkeen päältä istualteen? Häntä kietoutuneena vierelle, niinkuin jossain Taotaossa?
Niissä oli viisaita eläimiä. :o)
Ja lukijalla julmetun mukava ääni. :oDDisse kirjoitti:
Kettu on puhunut... :o)
Kerroitko sä tän meille sellaisen kalliokielekkeen päältä istualteen? Häntä kietoutuneena vierelle, niinkuin jossain Taotaossa?
Niissä oli viisaita eläimiä. :o)
Ja lukijalla julmetun mukava ääni. :oDEiku tää oli sellainen nuotiokeskustelu - jokainen istuu omalla paikallaan piirissään. Ihmetellään elämää yhdessä.
Nyt oli vaan kettusen vuoro tarinoida.
:)- Anonyymi
elisakettu kirjoitti:
Jatkan vielä siitä, että milloin esimerkiksi hyväksynnän muotoja täytyy etsiä muualta.
Elät menneisyydessä ja mietit miksi et kelvannut vanhemmillesi, miksi et saanut tukea ja kannustusta silloin kun olisit tarvinnut? Muistelet miten tuntui pahalta, et kokenut olevasi hyvä?
Tajuat kuitenkin että vanhempasi tai kasvattajasi tai kuka siellä ahdistaakin, oli erilainen, mahdollisesti keskeneräinen itsekin. Hän ei ollut tasollasi, eikä ymmärtänyt sinua, koska hänellä ei ollut samanlaisia arvoja, toiveita ja päämääriä kuin sinulla. Jos et sitä tukea silloin saanut sieltä, niin sitten se täytyy etsiä muualta, keksiä toinen reitti päämäärien saavuttamiseksi.
Jos ystävyyssuhteissa on petetty, niin sitten pitänee vain hyväksyä se, että taas arvot ovat olleet erilaiset. Olette liian erilaisia ymmärtääksenne toisianne. Ja vaikka joskus on tuntunut yksinäiseltä ja koet olevasi ainutlaatuinen tapaus, et suinkaan ole ainoa sinunlaisesi maailmassa.
Parisuhteen toiveiden muuttuessa pettymykseksi on omanlainen tuskansa. Miten tämä ihminen, johon luotin, voi pettää minut tällä tavalla? Käyttäytyä näin? Miksi hän tekee tälläistä?
Se että emotionaalisesti rikkoudumme rakkauden toivossa ja menetyksen pelossa - haluaisimme roikkua vaikka huonossa suhteessa ja saada sitä palkintoa edes hetken vielä - ei muuta mitään. Tekin olette erilaisia. Jos sinua on loukattu, koet rikkoutuneesi, niin aivan varmasti olette niin erilaisia, ette tule sopimaan koskaan toisillenne. Se täytyy hyväksyä.
Siksi ei tule koskaan juosta niidenkään ihmisten perässä, jotka eivät näytä arvostavan meitä itsenämme, koska emme todellakaan tule koskaan sopimaan toisllemme. Onnea ei tule.
Älkää etsikä hyväksyntää ja arvostusta. Hyväksy ensin itsesi ja arvosta niiden myönteisten tekojen vuoksi, mitkä ovat arvokkaita. Vasta silloin muut näkevät sinut ihmisenä, joka on sinut itsensä kanssa, joka ei odota spanielin ilme naamalla milloin saa seuraavan keksin suuhunsa. Eikä ole myöskään se katkera korppi, joka tiputtaa luun eteesi, että ota siitä sitten.
Vaan antaa ja vastaanottaa tasaveroisesti.Noinhan tuo anonyymi aiemmin sanoi, vain tiivistetysti...hyvä Elisakettu kun otit kopin.
- Anonyymi
Disse kirjoitti:
Kettu on puhunut... :o)
Kerroitko sä tän meille sellaisen kalliokielekkeen päältä istualteen? Häntä kietoutuneena vierelle, niinkuin jossain Taotaossa?
Niissä oli viisaita eläimiä. :o)
Ja lukijalla julmetun mukava ääni. :oDEttekö te oikeasti ole tälläisiä aiemmin pohtineet tai kavereiden kanssa keskustelleet? Nämähän on ihan itsestäänselvyyksiä😮Kai mun pitää sittenkin se kirja kirjoittaa...voivoi teidän kanssanne. Noh, hyvä että eläissään vähän miettii.
Anonyymi kirjoitti:
Noinhan tuo anonyymi aiemmin sanoi, vain tiivistetysti...hyvä Elisakettu kun otit kopin.
No mulla toisinaan hyvinkin lavea tapa ilmaista....
Halusin yksityiskohtaistaa. Kokemuksen rintaäänellä :( mutta myös :)
Se kokemus on kuitenkin sellainen, ettei sitä tarvitse hävetä. Kyllä siitä ylikiltteydestä ja mihin vastavaloon se ajaa on mahdollisuus luikerrella irti. Aikaahan se vaatii. Mutta aikaahan meillä on - koko elämä.
Rauha itsensä kanssa tuntuu hyvältä milloin tahansa.Anonyymi kirjoitti:
Ettekö te oikeasti ole tälläisiä aiemmin pohtineet tai kavereiden kanssa keskustelleet? Nämähän on ihan itsestäänselvyyksiä😮Kai mun pitää sittenkin se kirja kirjoittaa...voivoi teidän kanssanne. Noh, hyvä että eläissään vähän miettii.
Keksitään ruuti uudelleen. Tulee parempi...
elisakettu kirjoitti:
Eiku tää oli sellainen nuotiokeskustelu - jokainen istuu omalla paikallaan piirissään. Ihmetellään elämää yhdessä.
Nyt oli vaan kettusen vuoro tarinoida.
:)Saat tekstistäsi sellaisen vaikutuksen, kun kirjoitat me ja te. 😀
Ei huono, ei kukaan tunne olevansa yksin. 😊
- Anonyymi
Tuollainen jooh... minun kanssani herra kuumapään kanssa ei kannata edes lähteä sitten mihinkään neuvottelutilanteeseen, kun on niin kovat neuvottelutaidot toisten pilkkaamiseen tullut klanin porukoilta aikoinaan.
Onko muuten Disse äiti, tyttö vai täti? - Anonyymi
Rajan vetäminen siihen mikä on kilttiä ja mikä liian kilttiä on kuin veteen piirretty viiva. Ehkä nyrkkisääntönä voisi pitää, ettei ole huolta liiasta kiltteydestä, jos itse ja ihmiset siinä ympärillä voivat hyvin ja tasapainoa löytyy. On asioita, joissa tietyissä tilanteissa kannattaakin olla liian kiltti, myötäillä, tai olla vaikka samaa mieltä toisen mieliksi - jos asia ei ole itselle merkityksellinen. Mielipiteitäänhän voi muutenkin tarvittaessa muuttaa, ne eivät ole kiveen kirjoitettu. Parasta mitä ihmisten välillä voi olla on myönteinen, hyväksyvä tunneilmapiiri.
-SheenaNiin, ei ongelmattomasta elämisestä tarvitse ongelmia tonkia. :o)
Eikun antaa mennä vaan kun kulkee. :o)- Anonyymi
Nimenomaan tämä hyväksyntä! Miten se voi olla joillekin niin vaikeaa? Rakastuuko ihmiset niin omiin mielipiteisiinsä että ne pitää väkisin vääntää yleiseksi totuudeksi? Eikö kukaan enää lue filosofiaa, etiikkaa, teologiaa? Vaikuttaa ettei, koska ikivanhoja ideoita esitellään kuin ensimmäistä kertaa keksittynä. Vai onko oikeesti menossa joku transformaatiovaihe ja te muutkin tuutte tänne missä mä oon elänyt koko elämäni? :)
- Anonyymi
Mutta, mitä jos vain ei halua?
https://www.youtube.com/watch?v=7YVkWHvRr4w - Anonyymi
Voisi olla Disselle hyvä joululahja; DHL-ihmiset alkavat toimittamaan tonnikaupalla joululahjoja, eli noin 20 tonniakin lavoilla sanomalehtipapereita, sisällä siellä on mutteri tai pultti, pura paketit.
Voi olla timanttikin sisällä pura ne kaikki..
Lähett6äjästä ei ole tietoja. - Anonyymi
Ei kannata olla kiltti vaan jännämies. Jännämiehet pääsee naimisiin ja saavat lapsia.
- Anonyymi
Aina kannattaa olla naisille ystävällinen.
Raskaat on Dissellä aiheet taas :)
En tuohon linkin herraan ihan taivu, on erilainen tarina ja kokemukset, mutta turhan kiltistä on kokemusta.
Se ei niinkään näy siten, että olisin ylikäveltävissä ja kaikille höveli eri tavoin, vaan ennemminkin en suostu ylikäveltäväksi, pidän pääni monessa asiassa ja saatan myös viitata kintaalla auktoriteettien ohjeistuksille, joista jälkimmäinen aika selvä käänteinen oire.
Mutta jos on mahdollisuus auttaa jossain tai avun pyytäjä on joku jotakuinkin läheiseltä tuntuva otus, niin apua tulee vaikkei oikein jaksaisikaan. Joskus niinkin, että huomaan avun paikan ennen sen varsinaista ilmaisemista ja pahimmillaan voin hoidella sen teoreettisen tarpeen ennen kuin toinen ehtii sitä edes huomaamaan. Kamalan kätevää, etenkin töissä :)
Nyttemmin nuo on laantuneet, kun on kyttäillyt itteensä ja maltilla puntaroinut tapahtumia, omia tuntemuksiaan niissä, havainnoinut omaa reagointia. Mutta oppiminen ja asioiden hidas muuttaminen eivät lopu ennen kuin haudassa, vaikka pikkuhiljan kohenevatkin. Valmista ei vain tule eikä voi tullakaan )
Miten tekee itsestään liian kiltin?
Helposti ja pirun monella tavalla, olen huomannut, siis ylipäänsä, en vain itsestäni. Oma tarina vajaan vanhemmuuden (isän puolelta) osalta on yksi vaihtoehto, mutta yhtä hyvin voisi olla toisenkinlainen paketti, voisi olla vaikka kaksi varsin hyvää vanempaa ja silti päätyy liian kiltiksi. Se on kuitenkin pyhä kolminaisuus, lapsi/vanhempi/vanhempi jonka varassa se tasapaino on ja yhdenkin osan kiikkaaminen voi muuttaa kokonaisuutta huomattavasti.- Anonyymi
Raskaat aiheet on parhaita...
"pyhä kolminaisuus, lapsi/vanhempi/vanhempi jonka varassa se tasapaino on ja yhdenkin osan kiikkaaminen voi muuttaa kokonaisuutta huomattavasti."
Itse kallistun siihen, että lapsen tasapaino ei pyhän kolminaisuuden varassa. Lapsesta voi tulla liian kiltti, vaikka vanhemmat olisivat ihan rehtejä tavallisia vanhempia, ookoo. Mutta vaikka lapsi kasvaisi isoäitinsä luona, hän ei silti päädy liian kiltiksi, vaan ihan normikiltiksi.
Ja mikä täytyy muistaa... liika kiltteys on todennettavissa. Jos siitä on harmia, täytyy vain muokata itseään. Eikä ole maailman kamalin asia, jos on liian kiltti. Mieluummin liian kiltti, kuin liian tuhma, persoonallisuushäiriöinen - tai aggressiivinen. Niistä on pirunmoista pyrkiä eroon. Eikä vahvoista persoonallisuushäiriöistä välttämättä ikinä pääse. Anonyymi kirjoitti:
Raskaat aiheet on parhaita...
"pyhä kolminaisuus, lapsi/vanhempi/vanhempi jonka varassa se tasapaino on ja yhdenkin osan kiikkaaminen voi muuttaa kokonaisuutta huomattavasti."
Itse kallistun siihen, että lapsen tasapaino ei pyhän kolminaisuuden varassa. Lapsesta voi tulla liian kiltti, vaikka vanhemmat olisivat ihan rehtejä tavallisia vanhempia, ookoo. Mutta vaikka lapsi kasvaisi isoäitinsä luona, hän ei silti päädy liian kiltiksi, vaan ihan normikiltiksi.
Ja mikä täytyy muistaa... liika kiltteys on todennettavissa. Jos siitä on harmia, täytyy vain muokata itseään. Eikä ole maailman kamalin asia, jos on liian kiltti. Mieluummin liian kiltti, kuin liian tuhma, persoonallisuushäiriöinen - tai aggressiivinen. Niistä on pirunmoista pyrkiä eroon. Eikä vahvoista persoonallisuushäiriöistä välttämättä ikinä pääse.Pyhä kolminaisuus = myös se lapsi on siinä mukana, myös se lapsi voi olla se, jonka tasapaino kiikkaa ja ihna muista syistä kuin vanhemmista johtuen. Ja siinä mielessä se lapsi todellakin on sen kolminaisuuden varassa, yhtenä sen osasena, vaikkei täysin itsestään vastuullisena olentona.
Itsen muokkaus on sinällään simppeli käsitteenä, mutta työnä hankalimmasta päästä, myös ilman varsinaisia persoonallisuushäiriöitä. On verrattain kevyttä kauraa muokata ruokavaliotaan tai liikkumistottumuksiaan, näitä median jokapäiväisiä hehkutuksia, mutta kun mennään koko elämisen kattavan persoonallisuuspiirteen kimppuun, niin homma muuttuu haastavaksi :)
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 175770
Jouluinen bonus VB:ltä 250 ilmaiskierrosta 0x kierrätys min 20e talletuksella
No nyt pätkähti! Ainutlaatuinen tarjous VB:ltä. 250 ilmaiskierrosta peliin Blue Fortune, 0x kierrätys ja minimitalletus04641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin2262836- 462793
Onko muita oman polkunsa kulkijoita
Jotka ei oikein pärjää kenenkään kanssa eli on niin omat ajatukset ja omat mielenkiinnon kohteet yms. On tavallaan sella452270Minua nainen harmittaa, että en pääse sun rahoihin käsiksi
En pysty myöskään pilaamaan elämääsi niin kauan kun sulla on fuck off pääomaa. Harmittaa myös etten tiedä kuinka paljon332246Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja731747Sydän karrella
Jos yritän olla niin rehellinen kuin pystyn paljastamatta mitään tärkeää. Ensiksi mä huomasin sun tuijottavan mua. Ihme181714- 381480
- 1711353