Hurrikaaneja on ollut poikkeuksellisen paljon ja tafuuneia poikkeuksellisen vähän, Mielenkiintoista on ollut se, että ne on syntyneet eri alueella kuin tavallisesti. Suuri osa hurrikaaneista on syntynyt Meksikonlahdella ja voimistunut nopeasti.
Suurin osa taifuuneista on syntynyt lähellä mannerta, ja nekin voimistuneet nopeasti. Mikähän tuohon on syynä. Olisiko syynä koronapandemia. joka on vähentänyt toimintaa, joka tuottaa ilmaan pienhiukkasia. Tulee vähemmän pilviä, joten aurinko pääsee paistamaan enemmän.
Amerikkalaiset totesi tutkimuksessaan, että ilmansaasteet Meksikonlahdella on vähentyneet, minkä seurauksena on vähemmän pilviä. Sen seurauksena aurinko pääsee enemmän lämmittämään ilmaa ja merivettä Meksikonlahdella.
Tämä tieto oli dokumentissa, jossa tutkittiin ilmakehää ilmalaivasta. Dokumentti tuli muutama vuosi sitten ykköseltä. Pyysin pari vuotta sitten uusintaa, mutta sitä ei tullut. Kaikenlaista hömppää kyllä veivataan moneen kertaan.
Nyt tietysti taas tulee, että sääilmiöt sääpalstalle. Kyllä tämä taatusti kuuluu tänne, koska nuo hirmumyrkyt vaikuttaa koko maapallon ilmastoon, vaikka ne onkin paikallisia. Ne nostaa lämmintä ilmaa jäähtymään yläilmakehään.
Kenties suurin osuus asiassa on la Nina sääilmiöllä. mutta syitä voi olla muitakin.
Hirmumyrskyn anatomia.
5
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ääri-ilmiöt lisääntyy ilmaston lämmetessä kiihtyvästi!!!
- Anonyymi
Ja tällä palstalla kiihtyvät ääli-ilmiöt aina kun jossain myrskyn tapainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tällä palstalla kiihtyvät ääli-ilmiöt aina kun jossain myrskyn tapainen.
Palstalla ja YLE:n sivustolla ja uutisissa ne äärilimiöt odellakin kiihtyy, Eilisessä jutussa Kotakorven blokikirjioituksesta oli raflaava toimituksen keksimä otsikko. Kun luin jutun läpi, siinä oli vaan pelkkää asiaa.
Ei ole ihme, että asiantuntijat on vastahakoisia ottamaan kantaa julkisuudessa. Kaikki toimittajat näyttää liittyneen asiantuntemattomaan AGW porukkaan. Ennen sanottiin mediaa kolmanneksi valtiomahdiksi. Nyt se on ollut jo pitkään ensimmäinen valtiomahti.
Häntä on keiluttanut koiraa jo vuosikymmeniä. Eihän toimittajat joudu koskaan mistään vastaamaan, kunhan ei riko lakia. Värsin vähän ne poliitikotkin koutuu vastuuseen typeryyksistään. On naurettavaa puhua jostakin poliittisesta vastuusta.
Eihän se ole sen kummallisempi, kuin että jos kansa ei tykkää tarpeeksi, menee eduskunta tai valtuustopaikka. Useimmiten niitä tyhmiä äänestäjiä löytyy tarpeeksi paikan uusimiseen. Useimmat kansanedustajat on virkavapaalla jostakin vakityöstä.
Kotkorven jutussa oli yksi mielenkiintoinen asia. Aiemmin on ilmastotiede väittänyt, että hurrikaanit aiheuttaa lämmennyt merivesi. Nyt oli aiheuttajana otettu mukaan myös lämmennyt ilma.
Kyllä siinä hurrikaanissa se lämmennyt ilma nimenomaan on pääosassa, ja lämmennyt merivesi vain pienessä sivuosassa. Hurrikaani on todella voimakas myrskymatalapaine.
Se on voimakas nouseva ilmavirtaus, joka vetää kitaansa lämmennyttä ilmaa ja vesihöyryä laajalta alueelta. Sen näkee selvästi tuulikartalta, jota päivittää NASA satelliittitiedolla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palstalla ja YLE:n sivustolla ja uutisissa ne äärilimiöt odellakin kiihtyy, Eilisessä jutussa Kotakorven blokikirjioituksesta oli raflaava toimituksen keksimä otsikko. Kun luin jutun läpi, siinä oli vaan pelkkää asiaa.
Ei ole ihme, että asiantuntijat on vastahakoisia ottamaan kantaa julkisuudessa. Kaikki toimittajat näyttää liittyneen asiantuntemattomaan AGW porukkaan. Ennen sanottiin mediaa kolmanneksi valtiomahdiksi. Nyt se on ollut jo pitkään ensimmäinen valtiomahti.
Häntä on keiluttanut koiraa jo vuosikymmeniä. Eihän toimittajat joudu koskaan mistään vastaamaan, kunhan ei riko lakia. Värsin vähän ne poliitikotkin koutuu vastuuseen typeryyksistään. On naurettavaa puhua jostakin poliittisesta vastuusta.
Eihän se ole sen kummallisempi, kuin että jos kansa ei tykkää tarpeeksi, menee eduskunta tai valtuustopaikka. Useimmiten niitä tyhmiä äänestäjiä löytyy tarpeeksi paikan uusimiseen. Useimmat kansanedustajat on virkavapaalla jostakin vakityöstä.
Kotkorven jutussa oli yksi mielenkiintoinen asia. Aiemmin on ilmastotiede väittänyt, että hurrikaanit aiheuttaa lämmennyt merivesi. Nyt oli aiheuttajana otettu mukaan myös lämmennyt ilma.
Kyllä siinä hurrikaanissa se lämmennyt ilma nimenomaan on pääosassa, ja lämmennyt merivesi vain pienessä sivuosassa. Hurrikaani on todella voimakas myrskymatalapaine.
Se on voimakas nouseva ilmavirtaus, joka vetää kitaansa lämmennyttä ilmaa ja vesihöyryä laajalta alueelta. Sen näkee selvästi tuulikartalta, jota päivittää NASA satelliittitiedolla.Hurrikaani syntyy merellä ja jos meren pintalämpötila ei ole riittävän korkea, hurrikaaneja ei synny. Meren pintalämpötilalla on oleellinen merkitys hurrikaanien syntyyn. Eihän se ilmamassakaan lämpene kylmän meren päällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hurrikaani syntyy merellä ja jos meren pintalämpötila ei ole riittävän korkea, hurrikaaneja ei synny. Meren pintalämpötilalla on oleellinen merkitys hurrikaanien syntyyn. Eihän se ilmamassakaan lämpene kylmän meren päällä.
Wiki:
"Trooppiset hirmumyrskyt eroavat muista liikkuvista matalapaineista, kuten Suomeen tulevista rintamajärjestelmistä, energiataloutensa takia: energianlähteenä on lämmin meri, jossa on vähintään 50 metrin paksuinen ja 26-asteinen vesikerros.[3]...
Trooppisen pyörremyrskyn pääasiallinen energianlähde on valtameren pinnasta haihtuvan veden sisältämä lämpö, joka vapautuu veden tiivistyessä pilviksi ja lopulta sateeksi kun lämmin, kostea ilma kohoaa ja jäähtyy kylläisen vesihöyryn lämpötilaan ja paineeseen (ks. Mollierin käyrästö). Prosessia voidaan pitää eräänlaisena atmosfäärisenä Carnot'n lämpövoimakoneena, jossa vesihöyryn sisältämä tiivistymisentalpia muuttuu ilmamassan liike-energiaksi."
Eli meri ja sen lämpö ovat primus motor.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756