Tästä on ainakin 2 edeliistä otsikkoa olemassa joten pistetääns kolmas
Keitele groupin home tehdas kemijärvellä
Anonyymi
1983245
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 198
Vanhimmat
Tikittävä aikapommi. Työntekijöiden kannalta.
home tehdas. tehdas homeessa. hehe
Kuinkahan moni menee / päätyy keiteleelle töihin näin korona aikana.
Kyllä siellä on pula duunareista ku joutuvat välissä määräämään henkilöitä hieman raskaampiin hommiin kun oikeita työmiehiä ei ole kun muutama. Paskaa jauhavat ja elvistelevät nuoret joita siellä on muutama alkavat heti kärtyämään kun oikeisiin hommiin joutuvat.
hulapaloota
Surkea paikka
Mikäli puheita on uskominen. Osa ajatellut pitää hieman "lomaa" joulun jälkeen. Ikävältähän tämä näyttää jos 4 henkilöä suunnittelee lähtee muualle.
Näin on näreet. Kuulemma parempi palkkaisiin hommiin.
Iänkaikkinen+5%.n+sääntö.+Mikä+tahansa+yhteisö,+jo+vuosituhansien+takaa,+on+ollut+tyytymätön+tai+soveltumaton+siihen+missä+on,+silloinkin+kun+kaikki+on+maksimaalisen+hyvin.+
Yhtä+suuri+prosentti+on+henkilöitä+jotka+on+tyytyväisiä+vaikka+mihin.+Lähipiiriini+kuluu+henkilöitä,+jotka+olivat+tyytyväisiä+siviilisotavankeudessa+(sallasta)+ollesaan+talvisodan+pyörteissä,+kun+he+saivat+leirin+parhainta+ruokaa+työsuorituksensa+mukaisesti+ja+koko+porukka+oli+vielä+leirin+jälkeen+hengissä+ja+Suomeen+takaisin++päästyään+laittoivat+uuden+kotinsa+ja+tekivät+vielä+-70+kesällä+siipirakennukseen.+He+eivät+valittaneet+koskaa+mistään.
Kuuleppa kun aloitus koski Keitele groupia,
Ei sota-aikaa 🧐
Nämä puu päät on nähty. Eivät itse ole päivääkään tehnyt oikeita töitä tehtaalla. Mene perkle sinne linjalle 4 kk. Sitten katsotaan onko äijä enää samaa mieltä hommasta. xxx
Kyllä nämä työnurhot, jos ketkään osaavat saada hyvän työpaikan. Heille sattuu myös kommelluksia, että pääsevät saikulle. Ja valittavat sujuvasti. Aina.
Niinpä...on se kotisohvalla köllöttely mukavanpaa kun työn teko. Joten..siihen saakka kun valtion rahat riittää..
YKSI KAVERI joka kävi silllä kysymässä töitä sanoi ,että eihän niillä palkoilla elä, ellei saa toimeentulotukea, että pystyy käymään töissä
Joopa joo. Tämmöisiä kirjoitettiin vanhan tehtaan aikaan vessan seiniin. Pojat ei kestä miesten töitä. Vanhaan aikaan sanottiin luottamusmiehelle. Ei nämä nykynuoret uskalla edes ammattiliittoon kuulua.
Ei kait ne kaikki siellä töissä olevat saa toimeentulotukea? Elävät kuitenkin tätä päivää, joten YKSI KAVERI taisi jäädä ilman työpaikkaa.
Kun ei ottanut sitä paikkaa vastaan. Enemmin eleli liiton päivillä muutaman kuukauden
Tulkaa+itte+kokeilemaan+kauanko+viittitte+olla.+Perustuntipalkka+8,6+€+ja+päälle+n.+0-17%+tuotantopalkkio.+Yleensä+lähellä+10%.+(Sekin+tulee,ellet+ole+osallistunut+lailliseen+lakkoon+tai+vastaavaa.+Muuten+menee+tappeluksi).+Lomat+aina+tappelun+takana+milloinka+saisit+pitää+ja+tuotantopäällikkö+lätkii+niitä+mielivaltaisesti+minne+sattuu,+mutta+ei+vahingossakaan+sinne+minne+haluaisit.+Sitten+virnuillaan+omahyväinen+hymy+naamalla,+kun+on+päästy+käyttämään+"valtaa".+Mitään+et+voi+suunnitella+etukäteen.+Pekkasista+tehdään+laittomia+pitämättäjättämissopimuksia,+jotka+eivät+kuitenkaan+sitten+sido+työnantajaa.+Vain+työntekijää.+Sairauslomissa+ei+hyväksytä+TES:sissä+sovittuja+käytäntöjä+vaan+yritetään+sovltaa+omia+sääntöjä.+Jos+näitä+omia+sääntöjä+et+noudata,+niin+sairaslomakorvauksen+saat+maksuun+vasta+tappelun+kautta+(+silloinkin+vain+jos+kuulut+liittoon+ja+luottamusmies+vie+asiaa+eteenpäin).+Syyllisiä+etsitään+kaikkeen+työntekijöistä,+mutta+ns.+johto+ei+kanna+vastuutaan+mistään(+toimivatkin+lähinnä+kumileimasimina).+Ja+nämä+nykynuoret+ovat+juuri+niitä,+jotka+kuuluvat+liittoon,+koska+heitä+ei+ole+pystytty+pelottelemaan+työpaikan+menetyksellä.+Kaikki+tämä+tietysti+ajatellaan+tapahtuvan+fiktiivisesti,+ettei+vaan+olla+kohta+käräjillä.
Totuus on että palkka on pieni Keiteleellä ja suosittelen ehdottomasti etsimään töitä muualta. Jo 15 vuotta sitten oli samanlaisia tunti palkkoja monella alalla kun nyt täällä. Ja palkka ei nouse työvuosien mukaan. Viikonloput ja pyhät töitä. Lisäksi muita puutteita niin palkanmaksussa kun työehtosopimuksen noudattamisessa. Nykyään kun kaikki maksut on nousseet ja ruoka ym ym. Tästä palkasta ei jää mitään käteen ei edes hyvää mieltä. Älkää hyvät ihmiset uskoko jos täällä joku kehuu palkkoja. Ne on varmaan itse johtoportaasta tänne kommentoineet. Kyllä niille hyvin varmasti maksetaan mutta ei normaalille työntekijälle. Se on 9-10 euroa perus tunti. Siihen päälle surkea tuotantopalkka joka on aina sama ja lisät on muutenkin puualalla surkeita kuten yö ilta ja lauantai lisät. Se on totuus Keiteleen sahasta.
Aluksi ollan niin mukavia. Kun nimi on sopparissa niin totuus paljastuu. Samanlaista työntekoa ja vittuilua kun muuallakin missä olen ollut. Palkka on vain surkeampi.
Keiteleen palkka on niille hyvä, jotka sitä tarvitsevat..
Ei vois paremmin sanoa. Tähän lauseeseen ois hyvä päättää koko ketju
On se Kemijärvi toella outo paikka. Toiset oottaa uutta sellutehasta ja toiset haukuu Keitelettä joka tarjoaa jo nyt töitä.
Taitavat olla " Kelaveijareita " suurin osa ?
Keitele huijaa duunaria minkä kerkiää. Työnjohtajia paljon jotka kusettavat myös minkä kerkiävät. Muka hyvä paikka. Ei muuten ole. Yrittävät sitoa duunarin paikkaan kaikilla huijauksilla ja kepuli konsteilla koska tietävät että kukaan täysjärkinen ei tonne mene töihin.
On tuossa pointtia. Siellä yritetään "sitoa" henkilöä paikkakuntaan. Uskoisin että kemijärvi tarvitsee tuota. Se on vain henkilön omaa välinpitämättömyyttä jos ei selvitä asioita kunnolla ennen kuin pistää nimiä yhteenkään paperiin.
Onhan tuo myös säälittävääkin kun tuollasta touhutaan. Kemijärven olisi aika uudistua. Metsäala näyttää olevan ainoa työllistäjä.
Keiteleen tehdas keiteleellä on aivan toisenlainen kuin kemijärvellä. Huomattavasti siistimpi. Taitavat pelätä että kannattavuus menee kemijärven tehtaalta jonka takia eivät investoi läheskään niin hyvin mitä toiseen tehtaaseen.
En ihmettele, kemijärvi tekee kuolemaa niin asukkaiden kuin toimintansakin puolesta.
Maksaakohan keitele arkun lauat. Sangen ikävä tapaus
Kuinkahan paljo suunnitelmat muuttuu tuossa "tulevaisuuden sahatehtaassa". Siellä on niin moni asia pielessä. Kuuntelin kuinka ilkka paasasi hienoa tulevaisuutta kemijärven tehtaalle. Tajuaakohan ilkkakaan että tällasella työporukalla mikä kempassa on , että tollaset suunnitelmat ei toteudu.
Muuten ihan hyvä ajatus.
Mielenkiinnolla odotan että kuka tai kuinka moni henkilö päätyy oikeuteen.
Eivät keiteleen vanhat sellu-ukot pääsekään sellu hommiin kilsan päähän uuteen tehtaasen. Keitele pestistä taisikin tulla monen eläkepaikka.
Toivossa oli hyvä elää. Todellisuus sattuu varmasti.
Tuota moni nuorikin suunnitteli, lähtevänsä sellu hommiin. Moni ihminen on ollut siinä uskossa että sellu tehas tulisi takaisin kemppaan. Ollaan jonkin aikaa keiteleellä töissä ja siirrytään sitten sellu hommiin. Monen unelmat / suunnitelmat murskana.
Mielekiinnolla odotan että miten tämä vaikuttaa tulevaisuudessa keitele groupin kemijärven tehtaaseen.
Tuota+tietoa+työnjohtoa+oleva+porukka+käytti+hyväksi+työntekijöitä+saaden.+Itsekkin+uskoivat+100+%+vahvasti+että+sitten+kun+toinen+tahdas+tulee+viereen+niin+aina+sitä+voi+sinne+hakea+töihin,+usko+oli+sen+verran+todellinen+että+itse+suunnitelivat+paikan+vaihtoa.+Ole+ensin+meillä+keitele+groupilla+töissä+muutama+vuosi.
Tuossa+ei+kyllä+mitään+pahaa+ole.+Varmaan+ainoa+asia+joka+on+pitänyt+työntekijät+talossa.+Miten+nyt+käy+jatkossa+kun+asia+ei+toteudukkaan.+Harmi+sinänsä+aika+moni+uskoi+vahvasti+uuteen+tehtaaseen+siinä+mielin+että+perustivat+perheen+ja+rakenuttivat+omakotitalon.
Velat+alkavat+painamaan,+varmasti.
: ) jeeee
Eräs keitele aihe on näköjään suljettu, ei pysty kommentoimaan enää. Yrittävät järjestää uutta rekry koulutusta niin ikävät ja totuuden mukaset kirjotukset pitää saada pysähtymään. Valtava työntekijä tarve ainakin keiteleellä. Tuollahan sen rekry koulutuksen piti mennä niin hyvin edellisvuonna. Tat tat taaa. Jotain kummaa on sattunut.
Lapin kansan kirjoittelija pisti taas kuvan lehteen keiteleestä. Kylläpä firmaa tuodaan esille nyt joka suunnasta. Töitä olisi tiedossa ja niin pois päin. Kukaan ei vain mainitse että kyseinen ala on MATALA PALKKA -ALA.
Tuopa se onkin. Terveiden ja hyväkuntosten on parempi pysysä pois keiteleeltä. Raksalla saa 4-6 kuukaudessa sen mitä tuolla tienaa vuodessa sekä AITOA työkokemusta josta on hyötyä myös tulevaisuudessa.
Mitä keitele tarjoaa. Surkea palkka joka ei muutu vaikka kuinka teet töitä ja känsät käteen. Itsensä kehitys mahdollisuutta ei ole eikä tarjota.
Älkää uskoko keiteleen ukkoja vaikka sanovatkin että työmiehelle maksetaan hyvin.
Huijaavat täysin. Itse ovat luoneet tuon korkean työntekijä vaihtuvuuden ettei tarvitse maksaa hyvää palkkaa ja tuossa sen pitävätkin vaikka puhuvat muuta.
PS. Koettu on
Eikös+ne+meinaa+järjestää+suurimmat+rekryt+mitä+tähän+asti+on+ollut.+Perehdyin+tohon+rekry+hommiin+enemmän+niin+paljastu+että+valtiohan+se+kustantaa+70%+koko+koulutuksesta.+Firma+huijaa+sitten+jotenkin+että+omakustanne+varmaan+tippuu+siihen+20%.+
Keitele+group+kaltainen+firema+saisi+mennä+konkurssiin+ja+vainion+äijät+lähettää+siperiaan+hakkaan+puita.+Siellä+saisivat+mesota+ja+paasata+70+luvusta.+Kun+firmasta+lähdin,+käteen+ei+jäänyt+juurikaan+mitään.
Tottakai keitele yrittää käyttää kaikki mahdollisuudet nyt kun niitä on tarjolla, kun vaihtoehtona on työntekijä pula vuoden päästä. Koronan takia tekijöitä on tarjolla nyt enemmän kuin koskaan ja puu alasta täysin tietämättömiä joita on helppo huijata.
En kyllä usko että tuosta mitään tulee kuitenkaan. Koulutetut lähtee muualle töihin niinkuin joka vuosi ennenkin.
Onhan näissä rekryissä sitten vähintään muutama kuukausi "harjoitteluakin" eli töitä työttömyyskorvauksella.
Ei koske kemijärveä! Vain savon keitelettä. Hommat näköjään toimii paremmin siellä kuin kempassa. En ihmettele.
: )
Oli sen verran luihu firma työntekijää kohtaan että sanoin itseni irti.
On tullu paikat auki kesäksi. Selkänahassa kulkee väristyksiä kun muistelee tuota paikkaa. Hyvä tietää että ne ei maksa parempaa palkaa kesämiehille. Vinkkinä vain. Minkähänlaista porukkaa tuonne lappaa tänä kesänä. Alkoholisteja ??
Haku on päällä varmaan koko kesän.
Ilmoittakaapa terveysviranomaisille niistä home rakennuksista ja Iltalehteen vinkkiä myös niin kyllä kiinnostuvat niistä oloista.
Ennemmin kannattaa mennä kauppaan töihin. Ei tuolla ole terveitä ihmisiä olemassakaan. Tavalla tai toisella päästänsä sekaisin olevaa porukkaa. Työtoimeenkuva jossa tapaturma sattui on myös auki, trukkikuski paikka. Heheheheheh. Saattaa olla vaikea löytää konekuskia tonne.
Kyseisellä yrittäjällä on toimintoja useammalla paikkakunnalla, mikä siellä tilanne?
Uskoisin toimintatapojen olevan yhtenevät. Valittavatko muissa yksiköissä työntekijät olojaan ,vai onko se vain Kemijärven ongelma? Sen vain tiedän kokemuksesta, työhän on harvoin herkkua, ja harvoin ollaan palkkoihin tyytyväisiä.
Ihannehan tietenkin on jos sama raha maksetaan kotiin, jolloin olisi aikaa harrastaa ja toteuttaa itseään.
Tämä on yleistä ajattelua, eikä minulla ole tietoutta mikä todellinen tilanne Kemijärven tehtaalla on. Kuitenkin on hyvä asia kun on tehdas useampiakin tarvittaisiin.
Työolot ovat huonot hometehtaalla. Tuolta voi nuori saada vaikkapa astman kun tarpeeksi kauan aikaa on. Moni työntekijä on lopettanut koska ei ole terveys kestänyt olla tuolla.
Taidat olla niitä "maksettuja" keiteleen ukkoja joiden tarkoitus on nostaa firman imagoa, työnjohtoa yms. Näitä tuli nähtyä keiteleellä.
Kyse ei ole työn teosta vaan lähes kaikista muista asioista jotka tuolla on pielessä. Asioista tehdään niin sekavia että kukaan ei vie enää eteenpäin noita saati välitä. Haukutaan työn vieroksujaksi ja vaikka miksi muuksikin. En ihmettele jo ei työpaikka kiinnosta.
Mikäli sinne on tulossa sellanen henkilö töihin joka tajuaa ja jota ei voi "lahjoa" niin näyttävät vain ovea.
Parempi lopettaa ja vaihtaa työnantajaa jos tällasta tulee esille tai sitten kun tämä tulee esille.
Ei näiden puu pellejen kanssa kannata muuta tehdä kuin kääntä selkä ja unohtaa koko paikan olemassaolo.
Siis siellä pidetään samassa tilassa muita kemikaaleja. Tuolta ne oireet tulee jos tulee ja tietenkin liima linjalta. Home vain herkistää muille ongelmille. Kemikaalien aiheuttmille
Ihmettelin tuota paikkaa kun olin tuolla. Olen ollut isoillakin työmailla ja tiedon kulku on toiminut suhtkoht hyvin. Tämä on aivan toinen paikka. Vuorossa on järkevästi porukkaa töissä mutta tiedon kulku oli välissä täysin nolla tai aivan sekavaa. En ole enää töissä keitele groupilla.
Nyt ainakin tiedän minne en mene töihin kesäksi
Kävin pyörähtämässä mutkan tehtaalla ja pitäs päättää että alotanko työt. Paikan nähtyäni ei kiinnostaa paskan vertaa.
Kuka siellä oikein hiekottaa noita paikkoja. Siellä oli helvetin liukasta. Pitää olla luistimet jalassa että pysyy pystyssä.
Kävitkö Japen juttusilla? Sanoiko et työt on kevyttä valtonta työtä...
Jos en väärin muista kaatranen tai mikkola saatto se olla joku muuki nimet on vähä hankalia vain muistaa
Jossain viheessa lakkasin vain kuuntelemasta sitä puhetta. Ei tada olla meikäläisen paikka.
Kannattaa pysyä kaukana tästä täyshoitolasta. Saattaa päästä jopa hengestänsäkin
En mene töihin tollaseen paikkaan. VAikutti olevan tyhmiä ihmisiä aika paljon
Peittelevät onnettomuutta tehtaalla ja tuosta ei saa puhuakkaan muille. Eivät edes muisto kirjoitusta saaneet aikaiseksi. Joku homma tässä mättää, näin normi rivi kansalaisen näkökulmasta. Tällaset asiat eivät ainakaan houkuttele ihmisiä lisää.
Hiuskarvan varassa mennään onnettomuuksien osalta. En ole menossa töihin tonne vaikka maksaisivatkin 10€ tunnilta. Aivan liian vaarallista
Muista mitä Isossa Kirjassa sanotaan! Kunnioita lähimmäistä ja esiniestäsi!
natsi siat eivät ansaitse kunniaa eikä mitään muutakaan kun teuraalle viemisen
niin. täällä nämä muutamat työnsankarit ovat juuri niitä joiden perään pitää välissä kattoa että ovatko edes tällä planeetallakaan. koneet ovat kuitenkin koneita. aivan liikaa luottavat noihin rukkeihinkin. joku päivä jarrut hajoaa ja sitten ajetaan jonku päälle. tämmönen paikka kannattaa jättää pois työnhausta.
On työmiehiä ja niitä jokka on töitä tekevinään...
aivan. tehtaalla työtoimeekuvasta riippumatta noin 20 ihmistä on tekevinään töitä ja 5 työmiestä tulee perässä korjaamassa näiden muiden töppäilyt ja sähläämiset. karkeasti arvioiden.
Palkka on surkea ja pysyy surkeana vaikka kuinka paljon teet töitä. Heti kun joku puhuu huonosta palkasta niin vedättävät kylmästi vain että tee enemmän töitä. ÄLKÄÄ OLKO TYHMIÄ.
Jos tuon uskotta että tekemällä enemmän töitä palkkakin nouseee niin se ei pidä paikkansa ainakaan täällä.
Ottavat henkilöstä kaiken irti ennen kuin antavat mennä muualle.
Työpaikoilla tehhään yleensä töitä ! Täällä 24 :lla ruikutetaan.
Palkka nousee vasta pitkällä aikajuoksulla. Suora siteeraus. Onhan siellä sellasta porukka jota ei edes puuala kiinnosta joten ei mikään ihme jos palkka jää matalaksi.
Aika moni vuokrafirma näytti etsivän tekijöitä sahalle hommiin. Tämä kertoo yleensä huonosta henkilöstö johtamisesta.
Oli muuten aika outoa tuo homma tuolla. Kaikista kovimmat paineet taitaa olla duunarin niskassa vaikka esittävät ja sanovat aivan muuta. Tekemällä tehty tuo "sairas" kiire. Ihmiset tekee vain enemmän ja enemmän virheitä kun taas johtoporras rullailee missä lie kylillä saatana.
Älä ota sitä vakavasti, älä ota sitä vakavasti
En tahdo neuvoa, mutta kuuntele Teuvoa
Älä ota sitä vakavasti, älä vaivu synkkyyteen
Illalla taas tavataan ja lauletaan uudelleen
Älä ota sitä vakavasti, tää on vain elämää
Ensi tuoppi halkeemiin ja eihän se siihen jää
EI ENÄÄ IKINÄ KEITELE KWP / SAHAA.
JEEEEEEEEEEE JA OLUT MAISTUUPI.
Kyllä tuolla urakkapalkalla pärjää ihan hyvin - olen melkein tyytyväinen.
Tämä sivu osoittaa selvästi sen et kemijärvellä on paljon työtävieroksuvaa sakkia.
Onneksi on vielä jonkin veran myös oikeita työmiehiä jokka pitää firmojakin hengissä ja tuovat perheisiinsä leivän pöytään.
Ja vieläpä näiden verorahoilla elätetään näitä laiskoja jokka täällä mollaa isoa työnantajaa. No kyllä se siperia vielä opettaa näitäkin . Valtion ja kuntien kassat ovat tyhjiä. Sieltä ei kohta riitä makaamisesta maksamiseen.
Ei ole kesäksi tulossa tarpeeksi porukkaa ?? Tällaset urakkapalkka hommat muut haukkumiset kannattais jättää pois. Nuoret ei vielä käsitä työelämän asioita mutta vanhempi polvi käsittää. Täällä vain yritetään sumuttaa "nuoria" tulemaan töihin tehtaalle koska heitä on helppo viilata linssiin soppari asioissa.
Jostain sitä on kuitenkin aloitettava, kannattaa käyd' katoo että sopiiko hommat vaiko ei.
Urakkahommista maksetaan vain tuntipalkaa ja kesätyöntekijälle ei makseta parempaa palkkaa vaikka sanovat !!!!.
Sitä en käsitä minkä takia tuolla rakennetaan häiriintynyttä ilmapiiriä. Valehdellaan työntekijöille. Kaipa se on sitä että yritetään pitää tekijä talossa jottei lähde muualle ennenkuin löydetään uusi huijattava.
huono työnantaja
Duunarin kusetus. Ei tarvii muuta sanoa. En jääny kattoo tuota lähes päätöntä menoa. Tuollako muka ammattilaisia, eivät ole ammattimiestä nähneekkään. "Wannabe" ammattilaisia talo täynnä.
Oli näköjään vanhat paikat tullu jälleen hakuun. Tehdas ei taida kiinnostaa sähkömiehiä ollenkaan. Kesätyöntekijöitäkin haetaan huomattavasti enemmän mitä oli ensin aikomus.
Onko tehtaalta lähtemmässä paljon väkeä pois ?? Vai mistä johtuu tuo "piikki" työntekijä tarpeessa.
kuka hullu sähköpapereilla tulee 10€/h, ja ainahan täältä on porukka lähtemässä, vaihtuvuus kuin kaasukammiossa entisaikaan
Ei se mikään ihme ole. Sinua kohdellaan kuin toisen luokan kansalaista jos olet kone, sähkö tai asentaja hommissa tuolla tehtaalla. Arvostavat vain sellasia joilla on jonkinlainen "näkemys" puualasta.
Karmiva työilmapiiri. Ammatti asentajien sekä kuskien kannattaa pysyä kaukana tästä paikasta. Ei kerta kaikkiaan mitään arvostusta.
En olisi itse voinut paremmin sanoa, totta joka sana!
Kyseessähän on kuitenkin MEKAANISEN metsäteollisuuden työ. Eikö siellä ole opittu että kyseiseen alaan kuuluu vahvasti tuo mekaaniikka ja sähkö ala. Mitä jos näitä ei olisikaan. Työ olisi samaa käsityötä mitä ollut sahoilla aina ammoisista ajoista asti. Keitele olisi mennyt konkaan jo 3 vuotta sitten, siis kemijärvellä.
Saavat syyttää vain itseään ja asenettaan kun tuolla tavalla hoitavat asiat. Mukamas henki maailman hommia. En kauan aikaa jaksanut seurata tuota sahurinkaan hommaa tollasten juttujen takia.
Ilman mekanista osaamista tuskin olisi keitelettäkään olemassa. Hommat voisi toimia jopa paremmin jos arvostaisivat muitakin samalla tavalla kuin puu työntekijöitä.
Etsitään jo vuorotyön johtajiakin. Tuleeko kenellekkään mieleen titanic.
Hiiret jättää uppoavan laivan
Kemijärvi ei kiinnosta asuinpaikkakuntana.
Ei helkatti. Onko kemjärvi, redun kanssa suunnittelemassa jotain prosessityöntekijän koulutusta tulevalle syksylle ? Ainoa prosessi työpaikka taitaa löytyä keiteleen tehtaalta tällä hetkellä.
Tulevaisuuden näkymät eivät taida ollakkaan niin hyvät mitä välissä maalailevat mediassa.
Prosessikoulutus n. 30pv. Alkaa syksyllä. Muunto koulutetaan sahalle työntekijöitä. Luojalle kiitos en asu enää kempassa. Muunto koulutetaan vaikka väkisin ja pistetään töihin keiteleen apinatarhaan pyöritteleen puita. Tuotahan se tulee olemaan varmasti.
Tehtaalta on moni henkilö eläköitymässä lähivuosina eikä kauaskantosta työvoimaa tahdo löytyä.
Tuo patruunaksi mainittu hyypiö on nuljuin tapaamani mies. Tai miehenkuva.
ilkka "the hyypiö". Voi helvata. hah hah hah hah hah
Eivät mollin sivujen kautta pistä uutta kesä hakua päälle. Työkkäri pistää muuten kaiken maailman sekopäitä tehtaalle jotka vain särkee paikat.
Tuohan se on
Isänmaallista hullua porukkaa. Armeija asenne kuuluu armeijaan sitä ei kannata tuoda sivariin liikaa. Täällä paikasa sitä ei näköjään tajuta. Liika on liikaa. Vetiset työkengät nakkasin kaapinpohjalle ja lähin lätkimään tästä järjettömästä paikasta.
Rappio ihmisiä paljon. Keskity vain työntekoon, kyllä se siitä. Ei helvetti minkälaisia motivointi puheita.
Huonoja+työnjohtajia+noin+80%.+Missä+lie+mielikuvitus+maailmassa+elävät.
Yleistä mekaanisessa metsäteollisuudessa. "oikeat" työnjohtajat, lähinnä toimihenkilöt kyllä tajuaa jotakin. Aika moni joilla on inssin tutkinto suunnittelee lähtöä pois.
Keitele itse on nostanut näitä muutamia kovia työntekijöitä "johtajiksi" joilla ei ole mitään käsitystäkään mitä homma oikeesti on. Mielevikasia ja häiriöisiä ihmisiä aina ylemmästä johdosta alempaan. Nämä tyypit ovat niin persuja kehuille etteivät muuta kaipaa.
TÄYSIN HULLUJA. EI OLE JÄRKIÄ PÄÄSSÄ NÄILLÄ SANKAREILLA.
Täällä taitaa valittaa ainoastaan ne peräkammari pojat , jotka joutuneet työkkärin kukkasidontakurssilta töihin.... Voi helevata mitä sakkia!
juu sitähän ne pääasiassa ovat... ymmärtäisivät vaan että huono työmiehen kello kuuluu kauas.....
Joku keiteleen horo kirjottelee ja vastaa omiin juttuhinsa. Tollasta se paikka tekee pääkopalle.
Aika rajua tekstiä mitä täältä lukee. Ei tämä ainakaan motivoi yhtään.
juups. mikä ihme tuo juttu oikeesti on työntekijöitä tarvitaan oikeesti paljon mutta samalla käyttäydytään kuin apinat tarhassa. ajatus on kyllä jäänyt tonne sodanjälkeiseen maailmaan monella. täältä löytyy varmaan kaikki kempan mielensäpahoittajat.
kyllä tajuan että tuntuu pahalta kun ei tulekkaan sellutehdasta jonne oltiin menossa.
ToivottavaSTI JOS SELLUTEHDAS tulisi niin työhön otto seula oli tarkempi,,,kyllä nämä venkulat haistaa jo kaukaa... pelkästään työhistoriaa katsomalla , näkee minkälainen työntekijä kyseessä
Keiteleen velka orja se täällä taas kirjottelee. Purkaa pahaa oloaan. Olen ollut tehtaalla töissä joten tiedän nuo tylsät ja puuduttavat työtehtävät. Sekä huonosti hoidettu henkilöstö johtaminen.
Kaksi sanaa. VAIHDA ALAA. Mene kaivokselle töihin niin loppuu se paha olokin. 4 päivää töitä 6 vapaata tai 5 töitä ja 5 vapaata. Aikaa jää myös elämiselle. tietenkin hemmetin hyvä palkka mikäli ymmärrät kone, sähkö, asentaja tekniikasta edes perusasiat.
Tietenkin ne henkilöt joiden päässä on vain sahajauhoa niin ei kannata edes yrittää, lentävät vuorokauden sisällä pihalle alueelta asennevamman takia.
Kyllä kaivoksella haastatellaan tänä päivänä hakijat ja tarkistellaan CVt mitä se pitää sisällään ja useasti myös otetaan yhteyttä edellisiin työnantajiin.... Että aika nopeesti noi paskat saa seulottua...
Kyllä sulla on oikeesti pää menny aivan täysin. Et näköjään tajua edes mitä kirjottelet. Kohta alkaa tulemaan tekstiä kukista. Ai se olikin tuolla edellisessä kirjotuksessa.
Säälin sinua koska olet sekaisin päästäsi ja asut kempassa ja joudut olemaan keiteleen sahalla töissä koska muualle et pääse.
Olet näköjään yrittäny jonnekkin kaivokselle jo mennä muttet päässy mainitsemiesi syiden takia. Joka taitaa olla keitelettä 5 vuotta takana.
Keitele ei vain halua sinusta päästää irti koska sinua on helppo vetää kuin pässiä narussa. Ovat haukkuneet sinut kutenkin jottet pääse mihinkään muuhun. "Keitele orja ikuisesti"
Tietääkseni ei kukaan ole suoraan keiteleeltä työllistynyt muualle siis kokonaan toiselle alalle. Koulunpenkin kautta ovat päässeet. Hyvä että kaikilla ei ole aivot pehmentyneet tehtaalla.
Ei noille kannata mainitakkaan että vaihdat alaa tai olet menossa koulun penkille, alkaa keiteleen oma paskakuoro heti laulamaan.
Paras homma että työpäivän päätteeksi palautat työvermeet etkä huomenna tule ollenkaan. Pistät numerot estolistalle.
Siellähän on paljon porukka jota ei ole opiskelu kiinnostanu, eli miksi nytkään ??. Hyviä tyntekijöitä tollaset. Keitele pitää hampain kiinni tollasista.
Ilmotat suoraan tuotantopäälliköille. Silloin menee viesti perille. Ei kannata luottaa alempaan työnjohtoon yhtiskään.
Työkaverit täysiä paskoja. Puhuvat pahaa suoraan selän takana, tajuvat että olet sivulla tai takana jonka jälkeen virnuilevat kuin vähäjärkiset.
Mikä noita ihmisiä tuolla oikein vaivaa. Käykää itse katsomassa ellette usko.
kyllä keiteleellä on hyviäkin ja tunnollisia työntekijöitä....jotka varmaan halutessaan työllistyisivät esim vaikka kaivokselle.... ainoa ongelma varmaan monilla voiko lähetä toiselle paikkakunnalle töihin ...kulkemiset, asunnot ym...
Alati kasvava mielenvikaisuus
Ammatinvalinta kysymys. Kurjuutta ja ankeaa elämää janoavat voivat mennä mekaanisen metsäteollisuuden pariin.
Voi tätä kirjoottelua. On niitä sahoja ollu ennekin. Siloin tehtiin käsivoimin töitä. Nyt hienot koneeet hoitaa suurimman osan töistä.
Kuulostaa siltä et tänne kirjoottavat enimmäkseen ne joilla yleensäkin työ on kirosana. Nää tyypit eivät menesty missään jossa tehään töitä.
Palkat olivat aikasemmin kohdillaan, vaarallisen työn lisät yms.
Koska koneet hoitaa nykyään raskaammat hommat niin se palkka on mikä on. Tuo on kyllä totta että homma ei ole kovin fyysistä nykyään. Sinne pitäs tehdä uusi työpiste jossa hoidetaan työt vanhanaikasesti. Sieltä vois käydä ottaa vähä niinku vauhtia.
Tosi asia. ala on kaikinpuolin surkea.
Pojat ei muista markka-ajan palkkoja. Kuulkaa sellainen viisikymmentä markkaa tunnista oli erittäin oiva palkka.
50mk = 8-9 € nykyään. Sahoilla on ollu aivan eri meininki tuolloin mitä nykyään. Silloin on osattu JOHTAAKIN töitä. Nykyään monella muullakin alalla tuo näyttää olevan lastentarha hommaa. Keiteleen aliurakoitsijallakin näyttää pyörivän alaikäsiä työmaalla koneiden puikoissa.
Tuskin pyörii enää alaikästä porukkaa. Kun tuo tehdas on onnettomuuden jäljiltä niinkusta suurennuslasin alla.
Ei se alaikäisyys ole este ajaa työkoneita, ajokortin kun saa jo 17 v että kannattee taas tarkastaa faktat ennen ku huutelee omiaan .
Niinpä mutta sitten kun satttuu jotain ikävää ja ihan selkeästi näkee että kyseessä on yläaste ikänen. Tehtaallahan ne vaatii täysikäsyyden.
Peltoniemellähän noita on ollu.
Taas tulee tehtaalla oleva perusjuntti suomalainen ajatus maailma esille selvästi tai paremmin sanottuma KEMIJÄRVELÄINEN junttius.
Ei muuta kun kännykällä kuva ja käräyttäminen. Tuolla tavalla asiat hoidetaan. Joku taas pistää vastapallon että tehdas alueella on kuvaaminen kielletty. Siitä se soppa sitten taas syntyy.
Oli kyllä niin surkea paikka että ei voi olla totta. En jäänyt kesäksi vaikka kuinka yrittivät sopimukseen painostaa. Tuota suuremmalla syyllä en jäänyt.
Vieläki sama meininki ??? ihmeen tyhmiä jos vielä jatkavat tuolla linjalla. Jännä homma kuinka tuolla duunari saadaan näyttämään todellinen osaaminen. Tuon jälkeen tarjotaan umpisurkeaa sopparia ammattilaiselle. Mitä ihmettä ??
Sitten pahoitettaan mieli kun ei saadaakkaan sopimusta aikaan ja itketään kun ei ole riittävästi työntekijöitä.
Meikäläisen mielestä tuo on niin sisäsiittonen paikka kun olla ja voi kemijärvellä. Sukulaiselle maksetaan paremmin kuin vieraalle. Niin moni asia pielessä tuolla että voi voi... hannu karpolla olisi töitä tuolla.
Eivät ole aikaan paistatelleet lehdesä ja kehuneet kuinka hyvin menee. Vaaran sahakin menee kohta ohi kehumisen osalta.
Enemmän lähtee pois porukkaa kuin tulee tilalle. Nykyinen työtahti on vain sellanen kun ei ole riittävästi porukkaa. Uusille pistetään heti paineet niskaan niin ei ne kauan aikaa pysy tehtaalla.
Miten voi motivoida itsensä heräämään aamulla töihin, jossa ainoa pelastus on kahdeksan tunnin päästä häämöttävä kotiinlähtö. Jotain motivaatiota tarvitsisin, mutta tällä hetkellä mikään ei saa minua nauttimaan vittuilusta työtehoista, ärsyttävistä työkavereista ja surkeasta palkasta. Oma syy, mitäs läksin tälle tielle mutta vituttaa...olen harkinnut todella vakavasti lopputuliliä, mutta totuus on että sekin on rahasta kiinni.. köyhä ei voi ottaa edes lopputiliä..
Ankea paikka mitä kuuullut ja lukenut. En mene kesäksi tuonne
Nyt ne hakee työharjoitelijoita tonne. "Ilmasta työvoimaa" näköjään kaipaavat, Eivät mielellään maksa mitään.
Kyllä nauru pääs ku luki taas keiteleen uutisia. Hienoja sanoja sekä hienot oli tulevaisuuden näkymät, joskin utopistiset.
vuosi 2022 usvan peitossa. Vaiko tuleva tupla tappio vuosi. heh heh heh
REDUn kanssa varmaan suunnittelevat jotain hömpän pömppä koulutuksia. Puu alaa opiskelevat pistetään tonne työharjoitteluun. Keitele saa ilmasta työvoimaa.
Ei innosta mennä tonne töihin ollenkaan jos tuolla on tuommosia työntekijöitä mitä on täältä lukenu.
Oli taas kehumista viiksivallulta, meillä menee hyvin. Mitä on kepulaisia seurannut niin julkkisivu pidetään aina hienona ja kiiltävänä vaikka taustalla olisi kuinka paljon mätää.
Kesäseisokki lyhempi. hah hah. Salli mun nauraa.
Tänä vuonnahan ei vaihdeta lajittelumekanismia ollenkaan joten teksnisesti tuo lyhentää.
Jos mennään samalla tavalla kuin viimevuonna että asennetaan kaikki "väärinpäin" niin epäilen että eivät selviä 2 viikossa ollenkaan. Miettii noita tuolla olevia asentajiakin joilla on jäljellä enää vittuuntunut asenne firmaa kohtaan.
Ei tule 2 viikkoa riittää. 3 viikkoo menee.
Eikä pidä unohtaa onnettomuus paikkaa. Rajut muistot tulee esille varmasti. Tilaavat ammattiosaajia jostain muualta tekemään duunin.
Hienoa jos tulee hellekesä. Mahtaa tuolla olijoita vituttaa olla töissä kuuman kesän läpi. Vituttaa ihan tosissaan. Paineet tuppaa kasvamaan näin kesän kynnyksellä.
Keskustan työreformia noudatetaan tässä firmassa.
Ups eikö olis saanut paljastaa tätä.
Tarkemmin kun tutustuu tuohon reformiin niin kyllä paljastuu keiteleen tehtaan sielu.
Lähdin pois äkkiä kun paikan todellisuus tuli ilmi. Tuollako pitäs koko kesä olla
siellä saattaapi henki lähtiä
Ääliöiden puuhamaa koko kesän.
"Puuhamaa-keitele tehdas kemijärvellä on kesän kohokohta. Kymmeniä toimintoja kaiken ikäisille, ja kaikki käytössä pelkällä sisäänpääsymaksulla! Alueen sisällä on autoille ja asuntovaunuille kallis parkkipaikka, jossa voi päivän mittaan vapaasti poiketa. Hauskanpitopaikkoja riittää; paketointi, ihmeellinen tasaamo, Liimauslinja, palkin höyläyslinja, lamelli höylä linja, trukilla ajoa sisällä - ulkona, siivoamista, Luonnon eläimiä, pieniä ja isoja haarukkatrukkeja. Ja tietysti Puuhamaan mahtava homehtunut rakennus, best halleineen ja reikätaloineen! Kesän uutuutena on helvetin pitkät ja ankeat työpäivät . Ja Puuha-Nalle päälliköt on tavattavissa Puuhamaassa joka päivä!"
: )
Puhaamaa. höh höhö höö. Heinäkuun tappo helteet tulossa. Mahtaa olla hauskaa tehtaalla rukki kuskeilla. Liekkö enää yhtään rukkia ehjänä. Säretty niin monta kertaa että pitäs olla jo käyttökiellossa.
Vuoden kiireisimmät viikot edessä häämöttää ja kuljettajia hirvittää. Tiedän tunteen, eipä käy kateeksi.
Kännykät käyvät kuumana kun kaikki muutaman kuukauden kuskit näppäilee mollin sivuja ja etsivät muualta töitä.
Heinäkuussa paineet kasvaa kun suurinosa tehtaan työntekijöistä on kesälomalla, siis jos ovat päässeet lomalle. Työntekijä vaje kuitenkin on.
Ei moni kesätyöläinen jatka enää heinäkuun puolenvälin jälkeen.
Palvelu ja matkailu alat hakevat jo työntekijöitä. Näitähän tehtaalla on. Mitä käy kun ihmiset lähtee pois tehtaalta.
Sama säälittävä itku ja voikertelu alkaa taas kun ei ole riittävästi työntekijöitä.
Kylävainion ilkalla olisi kuulemma jotain "vanhuuden juttuja" tullut esille. Tuskin mitään vakavaa mutta eihän sitä ikinä tiedä. Onhan äijä kuitenkin kohta 80
pekkarisen epäonnistuneella kloonilla alkaa olemaan viimiset kesäpäivät edessä.
Pääsin nopeesti tuolta poies. Kärsikää jotka oletta siellä.
8-9 € tuntipalkalla sai paiskia töitä niin ett tuli verestävät rakot käteen. Vieläkö ne väittää etä on helppoa ja kevyttä hommaa. Uskokaa omia silmiänne älkääkä sitä mitä ne paskiaiset tuolla valehtelee ja väittävät.
Tuttua hommaa. Mikäli ei ole "taipumusta" puu töitä kohtaan niin ei kannata jäädä. RAAKA TOTUUS. Et ikinä pääse kehittämään itseäsi ja palkka pysyy matalana.
Kun taas niillä henkilöillä joilla on "silmää" alaa kohtaan pääsevät helpommalla ja mahdollisuudet avautuu puu alalle. Näitä sitten kohdellaan kuin mitäkin suuruuksia ja kehuja saavat kun taas toisia käskytetään ja haukutaan vaikka teet töitä niska limassa.
Tuo hierarkkia on romahtamassa tehtaalla kun ei ole enää tarpeeksi roskahomman tekijöitä. Joutuvat silmää tekevätkin raskaisiin hommiin, pelkona on vain se että nämä tyypit lähtee kyllä poiskin kun duunarin hommia tarpeeksi tekevät.
Siellä on aikamoinen dilemma ratkaistavana ja sama näyttää olevan kaikilla keiteleen laitoksilla.
Nämä tyypit olivat aika helvetin outoja siinä määrin etten viettäis aikaa heidään kanssa ollenkaan siviilissä. Näiltä sankareilta näytti puuttuvan itsesuojelu vaistokin kokonaan.
Joo mutta liimapalkkeja tehty kait jo 7 vuotta. Mut Sellupaaleja ei ainuttakaan. Sellunkeittoa kehitelty toisten rahoilla vuosikausia . Savut puuttuu Patovaarasta edelleen. Esillä ja julkisuudessa oltu kylläkin jatkuvasti. Jopa poliisi kiinnostunut ?
Ne on ne tietyt ihmiset jotka pysyy tehtaalla. Ovat jo turtuneet tuohon hommaan, tuskinpa edes työllistyisivät minnekkään muualle. Se on tehtaan onni että siellä on edes joitain mutta ikä alkaa monella painamaan päälle tai jokin muu asia eikä pitkän tähtäimen jatkajia taida montaa löytyä.
Mennyt on mennyttä tuo kannatta huomata ajoissa. Ainaski kun tehtaan voittoja katselee niin ei ole kovinkaan hääppösiä lukemia. Forestin puolella sen sijaan menee kohtuu hyvin.
forestin tulos toissavuonna oli noin 11 000. Aikasemmin ollut 4000 00. Henkilöstö määrä laskussa tuollakin. Mun mielestä tuo ei ole enää "kohtuu hyvä" tulos vaan enemmän lähellä tappiota.
Loppupeleissä home aina voittaa, niin kuin Auran juustossa!!!
Homejuustotehas olis hyvä saaha Kemppaanki.
Kesä allergikoiden kannattaa pysyä pois täältä. Ei tiedä minkälaisen keuhkosairauden täältä vielä saa.
Ne nuoret jotka meinaavat mennä tonne töihin niin tutustukaa ensin tämmöiseen.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/05/04/mista-tiedat-onko-tarjottu-tyosopimus-reilu-voiko-maaraaikaisen-tyosuhteen
Onko patruuna alkanut vanhuuden höperyyksissään jo sekoilemaan ??? Tällä menolla noin voi käydä. Itse en ota enää osaa keiteleen sekoiluihin vaan pääsin parempiin hommiin.
Oli outo paikka. Monet ihmiset puhuivat vain menneistä asioista. Monet asiat lähteny käsistä tai silmät vain ummistetaan tulevaisuudelle. Tajusin lähtiä pois tuosta paikasta ja katkaista välit ennenkuin vetävät mukanaan tuohon raiteiltaan olevaan maailmaansa.
Kauaksi aikaa tuonne ei kannata jäädä töihin. Tuolla vaikutti monella ihmisellä olevan niin pahoja ongelmia itsensä kanssa etten halunnut tietää yhtään enempää.
Asiat viedään yltiö positiiviselle tasolle joten en yhtään ihmettele jos tuolla ei kovin montaa järkevää ihmistä enää ole talossa.
muutama järki vielä löytyy. keskity vain työntekoon niin ne murheet katoaa. tommosen ajatusmaailman omaavat henkilöt pitäs viedä navetan taakse päättää päivä.
dynaaminen+ilmapiiri+=+kaoottinen
nopeasti+kasvava+=+firma+on+korviaan+myöten+veloissa
mielenkiintoinen+tehtävä+=+niin+vittumainen+että+kukaan+talon+sisällä+ei
suostu+tekemään+sitä
haastava+tehtävä+=+mahdoton
koulutamme+sinut+=+viikon+kuluttua+sinun+on+osattava+kaikki+sekä+pystyttävä+toimimaan+esimiehen+sijaisena
meillä+on+kova+tarve+=+kukaan+järkevä+ei+halua+meille+töihin
meillä+on+jatkuva+tarve+=+aikataulut+kusee+pahan+kerran
kilpailukykyinen+palkka+=+noin+30%+liiton+suosituksesta
joustavat+työajat+=+14+tuntia/vrk+ilman+ylityökorvausta.+Pitää+olla+tavoitettavissa+24/7
työsuhde-edut+=+kerran+vuodessa+saa+6+euron+lahjakortin+paikalliseen+räkälään+
vastuullinen+tehtävä+=+kun+jokin+menee+pieleen+kaikki+syyttävät+sinua
kansainvälistyvä+=+pomot+reissaavat+ympäri+maailmaa+firman+rahoilla
itsenäinen+työ+=+ketään+ei+kiinnosta+mitä+puuhastelet
Mee Pohjois Koreaan. Olosi parantuu ? Siellä ei liho eikä uskalla vittuilla .
Hieno lista. Käykääpä tutustumassa keiteleen työ hakuihin niin löydättä lähes jokaisen asian listalta joskin hieman eri sanamuodossa. Mielekiintoseen tehtävään voisi lisätä vielä tuon mystisen "reikätalon" jossa paljon aikaansa viettäneet eivät enää tule takaisin töihin. Minkä ihmeen takia ?? : )
Ei tarvi lähtee ulkomaille. Keiteleen sahalta löytyy kaikki nuo asiat. Palkka on niin surkea ettei lihomista tarvi pelätä eikä ulkomaan matkoja tehä. Vittuilu on jokapäivästä siihen vain turtuu eikä enää jaksa välitää.
Yrittäkää nauttia juhannuksesta kunnolla. Heinäkuun helvetin moiset kiireet ja paineet alkaa olemaan valmiina purettavaksi viikon päästä. Ei käy kateeksi tuota hommaa. Puhumattakaan saatanan inventaariosta helvetti, tänä vuonna voipi joutua viikolopuksi töihin tekee helvetin pitkää työpäivää jonka pituus tulee olemaan kutakuinkin 12-15 h per päivä.
Kuinkahan moni kesätyöntekijä ottaa loppu tilin ???
Keiteleen umppalumpat. Potkuhousut jalassa ravataan paikasta toiseen. Jessus sistä näkyä
Vakkari paikkoja paljon auki firmassa. Mikä on kun ei saada työntekijää / tekijöitä ???
Kuinka kauan aikaa meinaavat pyörittää vajaalla miehityksellä laitosta.
Sopimukset sitoo työntekijän tehtaaseen tiukasti kiinni. Vaikka sopimus ei edellytä 24/7 tavoitettavuutta niin sitä se kuitenkin käytännössä on, soittelevat niin kauan aika että saavat sinut työmaalle. Vahingossakin suljet puhelimen niin siitä se paskakuoro alkaa laulamaan hoosiaannaa seuraavalla työvuorolla.
Vajaan 9 euron tuntipalkalla niin en jäänyt tonne rukki hommiin. Romuja valmiiksi ja tollasilla olis pitäny vielä töitä tehdä. Näki heti ettei ole montaa aidosti kone taitosta töissä kun koneet on joka toinen viikko hajalla. 4 vuotta vanhat koneet ja tossa kunnossa.
Tuota se on kun ei ole riittävästi tekijöitä. Alkaa tulemaan taas sairaslomia.
Kyllähän tuo nyt jännittää kun ensiviikolla jää osaavimmat kuljettajat 4 viikon lomalle. Kuinka persiilleen menee hommat.
Kuumaa ja kuivaa tulossa viikkotolkulla. Helvetti sitä pölyn määrää ja rekka rumbaa. Ei käy kateeksi tuolla töissä olevia. Reikätalosta lähtee paskat ja muut ällötykset vaeltamaan pitkin tehdas aluetta.
Kesäkuun tekijöitä lähteny pois, ei moni jatkanu. Aika säälittävää touhua noi sahan hommat nykyään. Pitää valehdella ja huijata että edes muutama työntekijä tulisi. Sitten vielä ihmetellään minkä takia ei ole tulijoita.
Kertakaikkiaan säälittävää.
Juokaa tarpeeksi nestettä ja tauottakaa tarpeeksi ettei satu mitään "ikävää", tuotahan ei kukaan toivo. Heh heh heh. Huomenna se paineieden purku alkaa helkkarinmoisessa helteessä.
Rukkien pesu olisi kova sana. Ei tarvi pelätä koska se öljyn ja rasvan vielä hienon sahapurun peittämät koneet leimahtaa liekkeihin.
Töissä ollut henkilö jolla saataa olla korona, henkilö kulkee rovaniemeltä.
Näyttää siltä että keiteleen ainoa iso virhe oli rakentaa tehdas kemijärvelle. Näkymät taisi olla 7 vuotta sitten vähä toisenlaiset. Maaseudun pelastus ei oikein näy kemijärvellä, lähinnä se näyttää surkastuvan.
https://www.riemurasia.net/kuva/Sanna-ja-EU/226924
Tollasta se sopimusten teko keiteelläkin. Jälkeenpäin vasta tajutaan kuinka iso virhe tuli tehtyä
Viimonen päivä hakea keiteleelle umppa lumpaksi. : )
Home ongelmat on ja pysyy. Eikös jokasella suomessa olevalla puulaitoksella ole homeongelmat. Ennemmin tuo on sääntö kuin poikkeus. Nykyajan ihmiset on tottuneet toimistotyöhön tai vastaavaan joten vastutuskykyä ei ole olemassakaan hometta kohtaan. Tämä hemmo kun pistetään keiteleelle töihin niin alkaa terveys ongelmat.
Ei ole pelkästään keiteleen ongelma.
Mutta työntekijöiden kohtelu on ainoa ongelma keiteleellä. Puu on arvokkaampi kuin työntekijä ja tähän hommat kaatuu keiteleellä.
Pitkäänpä son nukuttanu "äiteen poikaa" ko vasta puoliltapäivin alko kirjoottaan .
Home ongelma on ainaki yksi syy minkä takia porukka vaihtuu tehtaalla
Ehkä työnvieroksuntakin nostelee pääään ? Kortistoon lepäämään ?
Moni päätynyt saikulle ja sitten lopputili. Aika normaalia toimintaa
Käykääpä kattoon taloustiedot läpi ja miettikää kannattaako tollaseen firmaan mennä töihin ollenkaan. Sieltäpä se totuus paljastuu.
Vuoden 2017 jälkeen ei näytä enää hyvältä, ei sentään ole miinusmerkkinen mutta läheltä liippaa. Kuinkahan paljo keitele grouppi saa tukia ja muita "hyödykkeitä".
karua touhua. numerot ei valehtele.
Vaaran sahallaki voitot lasketaan useassa miljoonissa kun keiteleellä lasketaan VAIN muutamassa tuhannessa. Vaikka mainostavat itseään euroopan mittakaavassa isoksi tekijäksi. Tämmöset työnantajat saavat kyllä jäädäkkin ilman työntekijöitä.
Jotain huijaamista ja keinottelua on varmasti taustalla enemmänkin.
Se ei ole huijaamista vaan se on "huijaamista". Mikäli käsität eron. Rautalangasta väännettynä: otetaan vaikka jäte josta lain mukaan pitää maksaa jätevero jos tästä jätteestä käytetäänkin jatkossa nimitystä hiekka, niin ei tarvi maksaa veroa.
Ei tietenkään ole sama asia mutta samankaltaisesta touhusta on kyse. Ilkkahan se suhteillaan ylläpitää keiteleen toimintaa vaikkakin aika niukasti.
Ei nuo puu pallinaamat pysty enää puollustelemaan tekemisisään. Kaikki tietää mimmonen pulju kyseessä. Työntekijät vain vähenee.
Eipä teillä kemijärvellä hyvin mee. Kuntakin tarvii apua talouteensa valtiolta. Onneksi tajusin lähtiä pois reilu 10 vuotta sitten.
Ilman muuta sahalle hommiin palkka nousee ehkä kymmenen senttiä
vuodessa, kymmeneen vuoteen siitähän kertyykin huimat euro. Esimerkiksi raksahommissa 25-30 euroa tunnissa helposti tulee. Työ on tietysti helppoa joo istumista pääosin ja siitä tulee selkävaivoja ynnä muuta vaivaa. Tuoko on sen arvoista. Miettikää nyt hyvät ihmiset. Tiedän tämän kertoa tosiasia on tämä. Tämä on tosi asia keiteleen sahasta. Tuoko on sen arvoista? Pitkät päivät puoleen yöhön. Lauantai töitä iltavuorossa 24.00 asti ja seuraava vuoro alkaa jo maanantaina klo 6.00. Järki siellä lähtee ja terveys pettää. Kannattaa uskoa älkää muuta uskoko!
Keiteleellä on varmaan suomen surkeimmat palkat ja työajat. Se on karu totuus ja tosiasia!!
Kyllä keitele on ihan surkea työmaa. Ihan hullun hommia ja talkootyötä ilmaiseksi!!
Näin se vaan on karu totuus siitä puljusta joka nyt kyllä vuodenpäivät tiedetty
Vaihtamalla paranee
Ei ainakaan Keiteleellä saa 30 tonnia vuodessa. En tiedä tilannetta Kemijärven tai Alajärven yksiköissä mikä on palkkaus. Ja vaikka työvuosia olisi 20 takana. Ottakaa huomioon sekin on brutto. Ei siitä verojen jälkeen jää mitään. Se on aivan liian vähän ottaen huomioon vuorotyö ja lauantait, yövuoroja ja pitkät vuorot. Ei todella tuo palkka ole työmäärään nähden hyvä!
Paasaavat että tee enemmän tunteja niin on parempi liksa. Ei kannata tehä enemmän tunteja. Hajotattaa vaan itsenne ja paikat. Tuon jälkeen tulee lopputili.
Siellä on monella erillaisia jalka, käsi, selkä ja niska vammoja tullut, eivät pysty tekee "tunteja paljoa". Hyvä jos edes päivästä selviävät. Tulipa nähtyä tuo paikka. Monia tyyppejä vain ylityöllistetään enemmän työntekijä puutteen takia. Ihmetyttää että minkä takia nämä antaa tehdä tämän. Ovatko niin masentuneita ja kyllästyneitä elämään.
Surkea paikka, en suosittelis kellekään. Työntekijöitä ei arvosteta, jatkuvaa kitinää, palkat juminu 80luvulle. Tapaturman jälkeen ylinjohto kuittaa asian vaan että ikävä tapaus ja homma pyörii normaalisti.
Sama palkka jokaisella. Tällä tavoin yritetään houkutella kesätyötäilisä. Kuukauden palkassa sitten näkee kusetuksen. Tätä samaa vanhaa paskaa ne vain jankkaa vuodesta toiseen kesästä kesään. Helposti hujattavia ihmisiä.
Kuinka moni tuon enää uskoo. Aika moni kemppalainen on nähnyt tuon homman ja lähtenyt pois. Tietenkin ne jotka joutuvat TE -toimiston ja sahan yhteiseen ansaan joutuvat olemaan. Hajottakaa puupaketteja niin ei tarvi jääsä eikä myöskään tule karenssia.