Juoksujalkaiset ovat vanhimmat maaneläimet.

Anonyymi

Niiden tiedetään eläneen jo 414 miljoonaa vuotta sitten.

25

180

    Vastaukset 25

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuo eräs evoluutioilmentymä löytyi TV:stä, jostakin Baikaljärvi ohjelmasta.
      Tämän aamuinen luonnon eriskummallinen juttu tuli luontotoimittaja Juha Laaksosen ohjelmassa Tv-1 puolelta.
      He kävivät lounaissuomalaisella lähteellä tutustumassa pieniin rapueläimiin. Ne ovat vain 1-3 sm pituisia.
      Näiden esi-isät ovat lähtöisin myös Baikalilta.

      Yle-Areenasta löytyy myös tämä juttu. Radio-ohjelman herrat olivat sitä mieltä, että sorsalintujen höyhenissä pienet eläimet ovat kymmenientuhansien saatossa matkustaneet kaikkialle Pohjois-Eurooppaan.

      • Anonyymi

        Jo Darwin tutki aikanaan vesilintujen jalkoja. Hän pyysi tutuilta metsästäjiltä heidän pyytämiensä lintujen jalat ja tutki, mitä siemeniä niihin oli tarttunut ja paljonko niistä kykeni itämään.
        Mikä etteivät pienet eliötkin voisi levitä samalla tavoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistan kun Oulun yliopiston Perämeren tutkimusaseman johtaja niitä näitä puhuessaan ihmetteli sitä tunnettua asiaa että Perämeren rannoilla kasvaa monia samoja kasvilajeja kuin Jäämeren rannalla, niin minä silloin ehdotin lintuja syypäiksi, sillä onhan tunnettua että hanhet yms. levähtää mennen tullen Perämerellä muuttomatkoilla Jäämereltä etelään.

        En nyt muista miten hän ehdotukseen reagoi. Varmaan moni muu on arvelllut samoja syyllisiä, eli lintuja.

        Onhan Itä-Suomessakin endeemisesti erästä ihmiseenkin hyttysten kautta tarttuvaa virusta (Sindbis) mitä löytyy Egyptistä.

    • Anonyymi

      Mitään ei ole ollut vielä edes olemassa :) Maapallo on jossain 6000-7000 vuoden iässä nyt...

      • Anonyymi

        Hohhoijaa. Suomen vanhin asutus on 10 800 vuotta vanhaa ja vuosilustoajoituksellakin päästään Suomessa yli 7500 vuoteen.

        Mikäli nuoren Maan kreationismi olisi totta, pitäisi koko luonnontieteellisen systeemimme olla väärässä. Älykännykkäsikin kai toimisi henkimaailman avittamana tai pelkällä tsäkällä.

        Tuurilla ne kalatkin ui.

        Ei muuten ole 10800. Maa luotiin 6000-7000 vuotta sitten. Ainakin siinä asiassa on väärässä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei muuten ole 10800. Maa luotiin 6000-7000 vuotta sitten. Ainakin siinä asiassa on väärässä...

        Höpö höpö.
        Maan ikä on n. 4,5 miljardia vuotta. Uskonnollisilla ulostuloillasi ei ole mitään painoarvoa tiedepalstalla. Jos Maa olisi tosiaan 6000 - 7000 vuotta vanha, se edellyttäisi luonnontieteiden olevan totaalisesti väärässä. Toisesta meillä on vahvaa näyttöä ja toisesta vain esitieteellisten uskonnollisten tarinoiden villiä tulkintaa.

        Nuoren maan kreationismi on kristillisyydessäkin marginaalinen uskomus.

        Höpö höpö itsellesi :)
        Maan ikä on 6000 ja 7000 v. välillä :) Tiede ei ole mitään todistanut! Se on vaan yksi teoria! Mitä ei voi edes osittaa! Kysymys on vaan siitä mihin haluaa uskoa. Minä ainakin uskon Raamatun sanaan joka on Pyhän Hengen inspiroimaa. Valittettavasti moni on luopunut selvästä Raamatun sanasta !

        Usko sinä Raamattuun. Ripusta tietokoneesi verkon painoksi, veistä puusta kännykkäsi ja muuta savupirttiin asumaan, jos tiede ei kelpaa.

        Tieteellinen metodi ei ole valintamyymälä. Et voi hyväksyä osaa luonnontieteistä ja samalla hylätä suurta osaa siitä. Joko molemmat ovat oikein tai ei kumpikaan.

        Maapallon iän suhteen kyse ei suinkaan ole teoriasta. Kreationistien väite on upotettu niin useilla toisistaan rippumattomilla tavoilla, etä uskomuksesi on absurdi. Yhtä hyvin voisit Raamattuun vedoten väittää, että Maata ympäröi taivaan kansi tai taivaanvahvuus, jossa Aurinko, Kuu ja tähdet ovat kiinni.

    • Anonyymi

      Vanhimmat TUNNETUT maaeläimet.

    • Alkukantaiset skorpionit ovat myös eräitä ehdokkaita ensimmäisiksi maaeläimiksi:

      https://www.nature.com/articles/s41598-019-56010-z

      Tästä löydöksestä on osattu päätellä sen hengittäneen ilmaa, mutta on vielä epäselvää oliko se maan asukki siinä mielessä, että kävelikö se kuivalla maalla vaiko vain köllötteli rantamudassa ja pinnalla, ollen lähinnä vesiraja-asukki.

      Hyvin todennäköinen ehdokas esimerkiksi muinaisesta vesielämästä maaeläimeksi sopeutumassa olevasta lajista.

    • Anonyymi

      Tämä meidän juoksujalkainen eli ruskojuoksianen on melko hyytävän näköinen vaikkei yhtä iso kuin tropiikin 30 cm pitkät.

    • Anonyymi

      Yksisoluisten bakteerien jämiä on löydetty Grönlannin kallioperästä. Niiden iäksi olisi määritelty ainakin 3.5 mrd v.
      Olen käynyt vain kansakoulun. Jouduin lähtemään "etelään" työnhakuun v.1960.
      Olin "shokissa" lainattuani kirjastosta Alexis Carrelin teoksen Elämän ikuiset lait.

    • Anonyymi

      Aha, vai että on olemassa todistettu tieto siitä että nuo oliot olivat ilmaantuneet 144 miljoonaa vuotta sitten, hehehehehe!

      Tiesitkös että tuo lukema on ihan tuulesta temmattu? Ai et vai? No, sitähän minäkin, hheh!

      • Evoluutiobiologian ja geologian iänmääritysten virhemarginaalit ovat usein tuhatkertaiset verrattuna fundamentalististen kristittyjen perimätietoon koko maailmankaikkeuden iästä.

        Ovat ne silti miljoonakertaisesti oikeammassa. ; )

      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        Evoluutiobiologian ja geologian iänmääritysten virhemarginaalit ovat usein tuhatkertaiset verrattuna fundamentalististen kristittyjen perimätietoon koko maailmankaikkeuden iästä.

        Ovat ne silti miljoonakertaisesti oikeammassa. ; )

        Kyllä Kepler ja kumppanit saivat laskelmistaan tulokseksi suunnilleen 6000 vuotta. Miksi he olisivat yrittäneet huijata? Vai huijasivatko he myös planeettojen liikkeitä selvittäeddään?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Kepler ja kumppanit saivat laskelmistaan tulokseksi suunnilleen 6000 vuotta. Miksi he olisivat yrittäneet huijata? Vai huijasivatko he myös planeettojen liikkeitä selvittäeddään?

        Tietääkseni Kepler ei koetellut taitojaan kosmologian saralla, vaikka monitoimimies olikin. Luultavasti Kepler jakoi sen yleisen käsityksen, että maailmankaikkeis olisi vain tuhansia vuosia vanha, eikä kohdistanut tutkimuksiaan siihen sen enempää.

        Sen ajan välineillä ei tietenkään avaruudesta olisi todisteita läytynytkään, vaan maaperästä, eikä Kepler ollut geologi.

        Ensimmäiset tutkitut ja siten perustellut käsitykset siitä, että Maapallo on ainakin useita miljoonia vuosia vanha, ovat kauan Keplerin jälkeen syntyneiden tiedemiesten aivoituksia.

        Buddhalaiset ja hindut toki "tiesivät" Maapallon olevan todella vanha, mutta uskonnon välityksellä, ei tutkimalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Kepler ja kumppanit saivat laskelmistaan tulokseksi suunnilleen 6000 vuotta. Miksi he olisivat yrittäneet huijata? Vai huijasivatko he myös planeettojen liikkeitä selvittäeddään?

        Miksi sinä yrität huijata?
        Historia ei tunne tieteeseen perustuvaa universumin ikää koskevaa laskelmaa tuolta ajalta.
        Olen lukenut Keplerin, Kopernikuksen, Galilein ja Brahen tutkimuksista kyseiseltä ajalta. Mikään tieteen historian lähde ei viittaa heidän ottaneen kantaa maailman ikään.

        Kepler oli myös hoviastrologi. Tekeekö se astrologian tieteeksi?

        Tuolta löytyy asiaa:

        https://en.wikipedia.org/wiki/Dating_creation

        Listalla ovat mm. Johannes Kepler, Isaac Newton , Gerardus Mercator ja Martin Luther, joten hyvässä ja asiantuntevassa seurassa Kepler oli.

        Keplerin tunnistaa tiedemieheksi siitä, että oli joskus myös väärässä. ; )

        Toki 1500-luvulla ei tiede ollut kehittynyt nykyiseen muotoonsa, jossa korostetaan tutkimuksen avoimuutta ja toistettavuutta sekä ulkopuolisten seikkojen, kuten uskonnon ja omien mielipiteiden jättämistä pois itse teoriasta.

    • Anonyymi

      Nämä hämähäkki- ja skorpionieläimet olisivat hyvinkin voineet olla ensimmäisten eläinten joukossa; tai niiden niiden kantamuodot.

    • Anonyymi

      Myös ihmiskunnasta löytyy juoksujalkaisia. Esim. nämä ideologisesti työtävieroksuvat vasemmistoradikaalit. Kun saavat kelatuet, niin riennetään juoksujalkaa hakemaan kaljat kaupasta. Jos kelatuet on jääneet saamatta, haetaan juoksukaljat.

    • Anonyymi

      Mikä sitten katsotaan eläimeksi, luokiltaessa fossiililöydöksiä?

      • Ei ole niinkään helppoa, etenkään fossiilista päätellä mihin pääryhmään eliö kuuluisi, kun nykyään elävienkin kanssa on paikoitellen erimielisyyksiä:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Kunta_(biologia)

        On olemassa esimerkiksi yksisoluisia bakteereja, jotka ovat reilusti suurempia kuin pienimmät eläimiksi luokitellut. Eläimen yksi, mutta ei tietenkään ainoa määritelmä on monisoluisuus.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1580
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      104
      793
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      598
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe