Ruumiista irtautuminen

Mörri

VAROITUS: Nyt liikutaan mielenterveyden kannalta hyvin harmaalla alueella, ja nyt ollaan sellaisten asioiden kanssa tekemisissä, jotka väärinkäytettyinä voivat olla todella vaarallisia. Jokainen lukee ja toimii tästä eteenpäin omalla vastuullaan!

Jokin aika sitten tutustuin ruumiista irtautumiseen (out-of-body experience, OBE). Löysin yksinkertaisen tekniikan - ja kauhukseni se toimii! Mutta sen verran uskallan kertoa, että kyse ei ole demonisesta asiasta eikä Paholaisen valtaan joutumisesta. Kyse on yksinkertaisesti psyyken irtautumisesta fysiikan sille asettamista rajoista.

Nyt jonkin aikaa juttua treenanneena todettakoon, että syyt, miksi kristinusko suhtautuu nuivasti astraalimatkailuun ja ruumiistairtautumiseen, ovat ilmeiset. Se vie ajatuksemme pois siitä, mikä meille pitäisi täällä maan päällä olla olennaista: rakastaa lähimmäisiämme ja yrittää tehdä toinen toisellemme hyvää. Ruumiistairtautuminen ei sinänsä ole hyvä eikä paha kokemus, mutta sitä voidaan suositella vain sellaiselle ihmiselle, joka todella ymmärtää, mistä tässä maailmassa on kyse eikä unohda sitä pointtia, että olemme täällä toisiamme emmekä itseämme varten. Omaan itseensä uppoutumisessa on liian helppoa unohtaa lähimmäiset.

Mutta tässäpä käyttämäni tekniikka.

1. Vigilia.

Mene tyhjään huoneeseen (makuuhuone kelpaa), olennaista on, että olet siellä yksin omien ajatustesi kanssa. Pidä huoli, että huoneessa on tasainen valaistus - ei liian räikeä; pimeä huone tuottaa "huonon tripin". Ota joko makuuasento tai mukava istuma-asento - joogasta tuttu lootusasento käy myös.

Voit käyttää apunasi krusifiksia, ikonia tai suojeluspyhimyksesi kuvaa, mutta se ei ole välttämätöntä. Mutta juuri tästä tulee se ortodoksinen käsitys, että ikoni on ikkuna tuonpuoleiseen.

Kun olet yksin, ala sulkemaan ajatuksiasi mielestäsi yksi toisensa jälkeen. Tietokonekielellä vigilia tarkoittaa, että suljet prosessit yksi toisensa jälkeen niin, että enää vain kerneliprosessi pyörii.

2. Hengitystekniikka

Hengitys ja sen hallinta on äärimmäisen tärkeää. On muistettava, että Jumala ilmaisi itsensä Moosekselle sanoin "minä olen" - eh jee - joka viittaa hengitykseen. Joka ainoalla hengenvedolla toistamme tietämättämme Jumalan nimeen "minä olen". Jumala on se, joka on.

Hengitä rauhallisesti niin, että sisäänhengityksessä lasket neljään, jonka jälkeen lasket kahteen, ja jälleen uloshengityksessä lasket neljään, ja taas kahteen ennen uloshengitystä.

On suositeltavaa, että hengittäessäsi myös toistat ajatuksissasi kuusitavuista lausetta (4 2). Itse olen käyttänyt lausetta "Kyrie eleison". Jos olet makuuasennossa, aseta kätesi rentoina olkapäillesi.

Kun samanaikaisesti sekä pyrit sulkemaan ajatukset pois mielestäsi että hallitsemaan hengitystäsi, menet noin puolessa tunnissa unenomaiseen tilaan, joka ei kuitenkaan ole uni. Tätä tilaa kutsutaan nimellä gnosis. Samalla lihaksesi rentoutuvat. Harjoittele tätä noin kuukauden ajan tunnin verran päivittäin. On suositeltavaa harjoitella ennen nukkumaanmenoa. Lopulta huomaat hengitysrytmin häviävän ja muuttuvan automaattiseksi.

Älä kuitenkaan anna itsesi nukahtaa. Tarkoituksena ei ole nukkumaanmeno, vaan tila valveillaolon ja unen väliltä. Tämä on tila, josta keskiajan kristilliset mystikot puhuivat.

3. Rentouttaminen

Gnosiksen saavuttamisen kannalta on tärkeää, että olet ehdottoman rento ja hallitset kaikki tahdonalaiset lihaksesi. On tärkeää osata hallita ne. Rentouttaminen voidaan toteuttaa seuraavalla tavalla:

a) Hengittäessäsi sisään jännitä kaikki jalkojesi lihakset. Uloshengitettäessä rentouta ne.
b) Uudelleen hengittäessäsi sisään jännitä polviisi liittyvät lihakset. Uloshengitettäessä rentouta ne.
c) Jatka näin yhä ylöspäin vyöhyke kerrallaan kunnes pääset kasvolihaksiin. Lopulta olet saanut rentoutettua kokokehosi ja kaiken jännityksen pois.

4. Ruumiista irtautuminen

Lopulta, kun olet gnosiksessa ja saanut rentoutettua koko kehosi, voit yrittää ruumiista irtautumista. Mitä herkempi ihminen olet, sitä helpommin tämä vaihe onnistuu.

Visualisoi mieleesi Taivas sellaisena kuin haluat sen olevan, ja keskity siihen. Tämä tekniikka kehittyy sitä mukaa kun edistyt. Aluksi kokemuksesi voi olla kalpea tai unenomainen, sillä se on aluksi aktiivista mielikuvitustasi. Mutta mielikuvitus on porttikäytävä korkeampiin ulottuvuuksiin. Henkilökohtainen mielikuvituksesi on kuin astraalinen kotihakemistosi tai niinkuin järvi, joka on joen kautta yhteydessä mereen. Ideana on aloittaa tästä järvestä, ja kulkea vähän kerrallaan kohti merta.

Avainsana on "vähän kerrallaan". Älä pety, jos tämä ei onnistu ensimmäisellä kerralla. Kyse on valon projisoinnista mielessäsi. Et ehkä saa kuvaa kirkastumaan ensimmäisellä kerralla, mutta harjoittelemalla aluksi unenomaiset kuvat kirkastuvat ja huomaat pian kykeneväsi hallitsemaan visioitasi.

On suositeltavaa, että pidät kokemuksistasi päiväkirjaa. Tämä auttaa säilyttämään mielenterveytesi, sillä herkkyys on kaksiteräinen miekka. Herkät ihmiset ovat muita kyvykkäämpiä myös "henkimaailman" asioissa, mutta myös muita haavoittuvampia.

Yksi tekniikka on "edestakaisin"-metodi, jossa siirrytään ruumiin ja korkeampien tietoisuuden tasojen välillä edestakaisin noin 20 minuutin jaksoissa. Joka kerralla, kun käydään tuonpuoleisessa, yritetään oppia jotain ja kokea. Joka kerralla takaisintultaessa keho menee enemmän ja enemmän transsiin. Lopulta tapahtuu irtautuminen: immateriaaliruumiisi irtoaa materiaaliruumiistasi, ja huomaat leijuvasi. Se voi alkaa vaikka niin, että kätesi irtautuu, tai sitten kehosi alkaa värähtelemään - tästä muuten hippiaikakauden "good vibrations" -käsite! Lopulta pääset irti kehostasi. Fyysisen maailman lait eivät enää päde; kykenet liikkumaan vapaana gravitaatiosta ja liikkumaan seinien läpi.

On muistettava, että ruumiistairtautumisen ja astraalimatkailun ei milloinkaan pitäisi olla itsetarkoitus ja sitä tulisi harjoittaa vain silloin, jos sillä kyetään auttamaan toisia. Oikeastaan ainoa, kenelle voi todella suositella astraalimatkailua, voisi olla nelirajahalvauspotilas - hän kykenee tällöin irtautumaan kehonsa vankilasta.

Paluu ruumiiseen on yleensä epämiellyttävä - ei tarvita kuin yksi ainoa korkeamman tietoisuuden ajatus tai häiriö, jonka jälkeen "hopealanka" kiskaisee sinut takaisin fyysiseen ruumiiseesi. Mutta samalla se merkitsee myös turvallista ja automaattista paluuta takaisin tämän maailman tietoisuuteen.

100

37368

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lääkäriliitto

      Palaa heti säännöliseen psyykelääkeiden käyttöön! Etkö itse huomaa olevasi henkisesti pahoin sairas, nuo ovat harhoja jotka johtuvat psyykeesi epätasapainosta ja häiriintymisestä.

      • Strotaapatti

        Tänä tiedonvälityksen kultakautena itämaisen filosofian välittämä tieto, myös ruumiistapoistumistekniikoineen, on onneksi kaikkien kiinnostuneitten saatavilla lääkäriliitostamme huolimatta.

        Tekniikka toimii, mutta sen käyttäminen vaatii todella järkkymätöntä myötätuntoista mieltä, jonka saavuttamiseen on omat tekniikkansa.

        Väärinkäytettynä saattaa todella joutua lääkäriliiton edustaman pillerinjakajan kynsiin hänen ymmärtämättä perussyistä mitään.

      • 123

        Ai kuka on sekasin? miks et usko että tollasta voi oikeesti tehä, mulla on yks kaveri joka osaa sen, ja olen nähnyt! Niin että harkitaampa ite sitä lääkitystä, jos ahdasmielisyyteen on keksitty sellasta!!

      • Psykiatri

        "Lääkäriliitto" voisi itse mennä lataan pattereitaan johonki vähäks aikaa, ku jaksaa heittää näinkin paskaa kommenttia! Jos jaksaa hillua sivuilla jossa käsitellään aiheita joihin ei selvästikkään usko, niin ei voi olla kaikki kortit pakassa!!!

      • JonesHenry

        Yritin kerran itsaria, ja juuri yö ennen itsaria sain hirvittävän painajaisen. Juoksin pitkin pitkää käytävää, jonka reunoilla oli kaikenlaisia helvetillisiä painajaisia. Rukoilin Jumalaa että ole kilti, auta nyt minua. No, eteeni ilmestyi heti vanhan omakotitalomme ovi. Avasin sen ja sen toisella puolella oli...

        Jotain tosi kaunista, en osaa kuvata sitä millään muulla tavalla! En tavannut Jumalaa henkilökohtaisesti. Tunsin vain "isän" läsnäolon. Olin ennen "itsariunta" syönyt JÄTTIPIZZAN, ja tunsin selvästi, etten enää ollut omassa kehossani. Sanokaamme, että sieluni on tottunut niin hyvin tähän ylipainoiseen diabetes järkäleeseen, että huomaa heti kun "aineenvaihdunta" ei pelaa.

        Hän ei sanonut minulle mitään, mutta telepaattisesti antoi ymmärtää, että on TOSI rakastava persoona! Oikein hävettää! Tuli olo niin hiton syylliseksi. Isä rakastaa meitä KAIKKI juuri sellaisina kuin me olemme! Oikein kauhistutti. Kun heräsin, niin en uskaltanut kertoa tästä kenellekään, mutta en sitten loppujenlopuksi päätynyt tekemään itsaria. Oikein PUISTATTI!

      • Tatti552

        Itse olet psyykkisesti sairas! Ei ihmisiä saa tuolla tavalla haukkua! Todella rumaa, jos olet edes aikuinen ihminen D:

      • 5+17=22

        ''Älä lopeta lääkitystä kesken !!!
        Palaa heti säännöliseen psyykelääkeiden käyttöön! Etkö itse huomaa olevasi henkisesti pahoin sairas, nuo ovat harhoja jotka johtuvat psyykeesi epätasapainosta ja häiriintymisestä.'' Illuminati ei halua teidän tietävän tälläisistä asioista, koska ne on positiivisia, valon asioita. Illuminati havittelee mahdollisimman paljon negatiivista energiaa ja luulevat että kun he tavoittavat sen niin he saavat ikuisen elämän ja vallan. Tämä on syy miksi lehdissä näkyy melkein pelkästään negatiivisia uutisia. Että ihmiset ajattelisivat negatiivisesti ja ilma täyttyisi negatiivisesta energiasta! Jos te jaksaisitte lukea Illuminatista ja reptiliaaneista, laskisitte 1 1 niin tajuaisitte koko jutun. Te voitte pitää tätä vaikka kuinka harhaisena tekstinä mutta se on täysin 100% totta. Vaikka ette uskoisi tätä niin muistakaa pitää ajatukset positiivisina vaikka se olisi kuinka vaikeaa. Sillä on todella suuri merkitys meidän seuraavien elämien takia ja seuraavien sukupolvien takia, eli meidän.

      • Anonyymi

        Määrätään potilaalle peräpuikkoja suunkautta hsrhaisuuteen
        Ja siirretään kokoomuksen hoitojonoon
        Omalääkäri

      • Anonyymi
        Psykiatri kirjoitti:

        "Lääkäriliitto" voisi itse mennä lataan pattereitaan johonki vähäks aikaa, ku jaksaa heittää näinkin paskaa kommenttia! Jos jaksaa hillua sivuilla jossa käsitellään aiheita joihin ei selvästikkään usko, niin ei voi olla kaikki kortit pakassa!!!

        Miksi tämä on hyvinvointi kuvakkeen sisällä

    • todistus

      Onko matkat tapahtunut oikeasti?

      Voiko ”matkoilla” tehdä havaintoja esimerkiksi lukituista huoneista? Jos voi, niin onko testattu tieteellisesti että niin on todellisuudessa - oikeasti tapahtunut, ettei se olekin ollut ”vain unta”. Eikö tämäntapainen testi olisi helppo suorittaa niin saataisiin tieteellinenkin todistus asiaan. Vai estääkö vielä joku asia testaamisen?

    • E.K

      Väärin meditoimista eikä siihen liity mitään yli luonnolista

    • Marko1977

      Kristittynä näen tässä yhden ongelman ja se on yleisin syy myös miksi kristitty ei saisi harjoittaa meditointia. Nimittäin mielen tyhjennys. Ajatusten sammuttaminen. Kun ihminen tyhjentää ajatuksensa, avaa hän samalla tietämättään oven demoniselle henkimaailmalle. Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on henki, sielu ja ruumis. Sielu on meidän tietoisuutemme, älymme ja tunteemme. Ruumis on fyysinen ruumis. Henki on se osa ihmistä joka on yhteydessä henkimaailmaan. Kun ihminen tulee uskoon silloin Jumala "herättää" ihmisen hengen ja puhuu ihmiselle hengen kautta. Pyhä Henki tällöin yhdistää sielun ja hengen niin että ymmärrämme Jumalan todellisuuden. Uskoton ihminen taas elää vain sielullaan ja ruumiillaan. Henki on uskottomassa ihmisessä "kuollut". Ihmisellä ei ole yhteyttä henkeensä. Tästä tulee termi uudestisyntyminen. Kun ihminen tulee uskoon, Jumala herättää ihmisen hengen luo sielun yhteyden henkeen. Kun Jumala antaa näkyjä ja ilmestyksiä, se tapahtuu Pyhän Hengen kautta jolloin Pyhä Henki yhdistää ihmisen sielun henkeen niin että ihminen alkaa näkemään henkimaailman asioita. Ihminen ei koskaan voi itse omin voimin saada näkyviin henkimaailmaa. Nyt meditoidessa ihminen pyrkii tyhjentämään päänsä ajatuksista ja näin omin voimin saamaan yhteyden henkimaailmaan. Tässä käy niin että ihmisen tyhjennettyä mielensä pahuuden henkivalta tulee mielellään auttamaan ihmistä tähän henkimaailmaan eksyttääkseen ihmisen pois Elävän Jumalan todellisuudesta syöttäen vaikka mitä potaskaa ihmisen mieleen.
      Tämä kuvailemasi ruumiistairtautumiskokemus on selkeästi demoninen. Joku demoni henki yhdistänyt sielusi henkeesi että olet nähnyt sen mitä olet nähnyt ja kokenut. Jos et ole uskossa Jeesukseen olet helposti pimeyden manipuloitavissa vaikka itse et sitä tietäisikään. Uskovassa on Pyhä Henki joka estää pimeyden henkien toiminnan uskovan ihmisen hengessä.

      Marko1977

      • Mörri

        Yksikään demoni ei kykene astumaan sisään ilman lupaa. Demoninen posessio ON riski, mutta ei niin suuri kuin pelätään. On muistettava, että jokainen demoni pelkää Jeesuksen nimeä, ja henkiä voi testata kysymällä, kenet he tunnustavat Herrakseen. Samoin on muistettava, että Jumala on myös "henkimaailmassa" koko ajan läsnä.

        Buddhalaisessa meditionnissa nyrkkisääntö on, että jos alkaa näkyä demoneita tms "paha trippi", niin heti poikki - silloin meditoinnissa on tehty virhe.

        Henkien kanssa EI SAA käydä taistelemaan tms, vaan heti poikki! Ne voivat olla todella vaarallisia (älkää pelätkö heitä, jotka voivat tuhota ruumiin, pelätkää heitä, ketkä voivat tuhota sielun.)

        Kristittyjen ongelma on siinä, että he näkevät demoeja ja pahuuden henkiä joka paikassa - myös siellä, missä niitä ei ole. Yhtä paha virhe kuin kiistää pimeyden sielut on nähdä heitä kaikkialla.

      • maria1

        että joku jaksaa näitä! En millään viitsisi lukea tällaista. Kyllästyttää ja tympäisee niin vietävästi lapselliset ja typerät jutut. Demoni on kuule sinun takapuolessasi, ei muualla.

      • Yö-Lintu
        Mörri kirjoitti:

        Yksikään demoni ei kykene astumaan sisään ilman lupaa. Demoninen posessio ON riski, mutta ei niin suuri kuin pelätään. On muistettava, että jokainen demoni pelkää Jeesuksen nimeä, ja henkiä voi testata kysymällä, kenet he tunnustavat Herrakseen. Samoin on muistettava, että Jumala on myös "henkimaailmassa" koko ajan läsnä.

        Buddhalaisessa meditionnissa nyrkkisääntö on, että jos alkaa näkyä demoneita tms "paha trippi", niin heti poikki - silloin meditoinnissa on tehty virhe.

        Henkien kanssa EI SAA käydä taistelemaan tms, vaan heti poikki! Ne voivat olla todella vaarallisia (älkää pelätkö heitä, jotka voivat tuhota ruumiin, pelätkää heitä, ketkä voivat tuhota sielun.)

        Kristittyjen ongelma on siinä, että he näkevät demoeja ja pahuuden henkiä joka paikassa - myös siellä, missä niitä ei ole. Yhtä paha virhe kuin kiistää pimeyden sielut on nähdä heitä kaikkialla.

        Näissä asioiassa liikutaan vaarallisella alueella.
        On yllättävän helppoa avata ovi henkimaailmaan, mutta sen sulkeminen uudestaan on käsittääkseni mahdotonta.

        Kun tuo ovi on avattu saapuvat henkiolennot keskuuteemme ja läheisyyteemme, eivätkä ne aina ole hyvän puolella.

        Tosin pystymme hallitsemaan ja karkoittamaan ne rukouksilla myös silloin, kun ne tulevat uniimme.

        On asioita, jotka kutsuvat tuonpuoleisia, esim tietyntyyppiset elokuvat ja kirjallisuus, luettaessa ja syvennyttäessä niihin.

        Suosittelen miettimään, ennenkuin aloittaa, sillä moni on seonnut näiden asioiden kanssa.

      • Strotaapatti

        Ihmisellähän on tapana pulista itsensä kanssa kaiken päivää kaikenlaisten mielikuvien vielä tuota pulinaa säestäessä ja tämä saattaa häritä myös nukkumista.
        On tutkittu, että näiden pulinoiden/mielikuvien sisältö on yli 80 %:sti negatiivista.

        Tälläinen pulina-/mielikuvasisältöhän ei johda mihinkään.

        Meditaatiotekniikoiden tarkoitus on ottaa mieli hallintaan eli palauttaa mieli seikkailuretkiltään "kotiin" antamalla sen levätä Itse Elämän lämmössä ja kirkkaudessa, puhtaana ja vapaana, kuitenkin intuition pohjalta aina toimintavalmiina arkipäivän elämän tuomiin haasteisiin.

        Kun kerroit, että kristitty ei saisi harjoittaa meditaatiota demonitulvan pelossa, miksi Raamatussa sanotaan: "Ole hiljaa ja tiedä, että Minä olen Jumala...." ja mene kammioosi ja sulje ovesi..."

        Itämaisen filosofian välittämän tiedon mukaan meditoinnissa tahdon alainen mieli tulee keskittää pyhään opettajaan, eli kristinuskossa Jeesukseen ja hänen voimansa suojelee oppilasta demonisilta hyökkäyksiltä ja näinollen hänen opetuksensa sanat muuttuvat pikkuhiljaa lihaksi oppilaassa ja oppilasta tulee vähitellen opettaja, jolla on opettajansa voima ja valta yli aineellisten luonnonlakien.

        UT:han kertoo Jeesuksen teoista, jotka ylittivät aineelliset luonnonlait.
        Kristittyjen tulisi miettiä miksi Hänen sanomansa ei toteudu heissä. Sanoohan hän: .."Joka uskoo minuun, hän on tekevä niitä tekoja joita Minä teen ja suurempiakin kuin ne ovat, hän on tekevä."

        Häntä edustavat ns. kristinuskovaiset näyttävät juuttuneen demoni- ja helvettipelkoonsa parintuhannen vuoden ajan aina pappejaan myöten.

      • Mörri
        Yö-Lintu kirjoitti:

        Näissä asioiassa liikutaan vaarallisella alueella.
        On yllättävän helppoa avata ovi henkimaailmaan, mutta sen sulkeminen uudestaan on käsittääkseni mahdotonta.

        Kun tuo ovi on avattu saapuvat henkiolennot keskuuteemme ja läheisyyteemme, eivätkä ne aina ole hyvän puolella.

        Tosin pystymme hallitsemaan ja karkoittamaan ne rukouksilla myös silloin, kun ne tulevat uniimme.

        On asioita, jotka kutsuvat tuonpuoleisia, esim tietyntyyppiset elokuvat ja kirjallisuus, luettaessa ja syvennyttäessä niihin.

        Suosittelen miettimään, ennenkuin aloittaa, sillä moni on seonnut näiden asioiden kanssa.

        Juuri tuon takia pistinkin sen varoituksen tuonne alkuun. Ruumiistairtautuminen on todellakin astuminen maailmaan, jossa on mahdollisuus myös saada todella iso vahinko aikaan, ja kaikki henget eivät ole hyviä.

        Ovi henkimaailmaan on helppoa sulkea rukouksella. Samoin rukous tarjoaa suojan pahiksia vastaan. Ja samoin, jos pahiksia tulee vastaan, niin heti karkuun ja takaisin materiaalitodellisuuteen! On aina muistettava, ettei yhdelläkään pahiksella ole lupaa astua itsestään sisään, vaan ne tulevat vain pyydettäessä (manattaessa).

        Juuri tämän vuoksi ruumiistairtautumista tulisi yrittää vain silloin, jos mieli on todella selkeä ja kirkas ja asenteet oikeat. Ei siksi, että se kuulostaa jännältä tai että tuonpuoleinen jotenkin kiinnostaisi.

      • Mörri
        Mörri kirjoitti:

        Yksikään demoni ei kykene astumaan sisään ilman lupaa. Demoninen posessio ON riski, mutta ei niin suuri kuin pelätään. On muistettava, että jokainen demoni pelkää Jeesuksen nimeä, ja henkiä voi testata kysymällä, kenet he tunnustavat Herrakseen. Samoin on muistettava, että Jumala on myös "henkimaailmassa" koko ajan läsnä.

        Buddhalaisessa meditionnissa nyrkkisääntö on, että jos alkaa näkyä demoneita tms "paha trippi", niin heti poikki - silloin meditoinnissa on tehty virhe.

        Henkien kanssa EI SAA käydä taistelemaan tms, vaan heti poikki! Ne voivat olla todella vaarallisia (älkää pelätkö heitä, jotka voivat tuhota ruumiin, pelätkää heitä, ketkä voivat tuhota sielun.)

        Kristittyjen ongelma on siinä, että he näkevät demoeja ja pahuuden henkiä joka paikassa - myös siellä, missä niitä ei ole. Yhtä paha virhe kuin kiistää pimeyden sielut on nähdä heitä kaikkialla.

        kirjoittanut tuota tekstiä, vaikka se näyttäiskin olevan mun nimellä.
        Asia on kuitenkin mielenkiintoinen, vaikkakaan en ole kerinnyt perehtymään aiheeseen...

      • Mörri825
        Mörri kirjoitti:

        kirjoittanut tuota tekstiä, vaikka se näyttäiskin olevan mun nimellä.
        Asia on kuitenkin mielenkiintoinen, vaikkakaan en ole kerinnyt perehtymään aiheeseen...

        jostain toisesta Mörristä.

      • pidä toi

        tekstisi toi hyvän mielen ja rauhan sydämeen. autoit minua tietämään mitä minun tulee tehdä ja ajatella nän uskovaisena, mutta pahasti vaikutuksille alttiina ihmisenä. kiitos

      • Miffy000

        Kun et avaa ovea henkimaailmalle, et avaa ovea myöskään hyvile hengille etkä itse Jumalalle.

    • ...

      .....

    • Kummajainen

      Minulle tapahtui ruumiista irtautuminen vahingossa. Se oli hyvin pelottava kokemus ja kun pelästyin, se palautti minut nopeasti takaisin ruumiiseeni. Havahduin sängyssäni ja olo oli kummallinen ja pelokas.
      Seuraavana iltana sama meinasi tapahtua uudestaan, mutta estin sen. Asiaa pohdittuani ja rukoiltuani suojelusta yms yms (asia oli minulle hyvin vieras ja outo) päätin kolmantena iltana asian tapahtua, jos on tapahtuakseen, mutta, pyysin Jeesusta auttamaan minua.
      Niinpä sänkyni vierelleni ilmestyi joku (enkeli? en uskalla edes ajatella että se olisi ollut itse Jeesus) ja ojensi kätensä minulle sanoen: "tule". Ojensin käteni vaikka minua vieläkin pelotti ja irtaannuin ruumiistani. Nousimme johonkin (?) ja kysyin onko mahdollista nähdä veljeäni (kuollut 10 v sitten) hän vastasi ettei vielä ollut sen aika, keskustelimme vielä jotain, mutta sitä en jostain syystä saanut mieleeni enää kun palasin ruumiiseeni.
      Tähän kolmeen iltaan jäivät onneksi kokemukseni ko. asiasta. Oli se sen verran pelottavaa kuitenkin... En tiedä mistä oikein oli kysymys, mutta sen tiedän, etteivät ko. kokemukset selity "näit vain unta" jutuilla.

      • Mörri

        Kiitos kertomuksestasi. Kokemukset ovat hyvin valaisevia etkä nimimerkistäsi huolimatta ole lainkaan kummajainen.

        Jos kohtaat henkiä, niin AINA on syytä varmistautua siitä, että kyseinen henki tunnustaa Jeesuksen herrakseen. Ja nimenomaan niin, että kysyy "Tunnustatko Jeesuksen Kristuksen herraksesi vaiko et?" Yksikään paha henki ei tunnusta vaan pelkää Hänen nimeään.

        Toimit viisaasti siinä, että pyysit suojelusta. Todennäköisesti näit oman suojelusenkelisi, jos kokemus oli kaikesta huolimatta positiivinen.

        että viimeisen kerran jälkeen oloni oli rauhallinen (kaksi ekaa kertaa pelotti todella paljon) ja saatoin jättää kokemukset taakseni suhteellisen tyynesti.

    • tod e

      juttujasi lukiessa, kuin että melkomoisen vyyhden olet saanut aikaiseksi sekoittamalla Jeesuksen nimen paranormaaleihin kokemuksiisi.
      juttu on niin, että Hän (Pyhä Jumala) ei salli itseään pilkattavan, eikä nimeään likaan poljettavaksi.

      • Yö-Lintu

        Jos on olemassa materiaalinen, tämä meidän useimpien tuntema maailma.

        Ja henkimaailma, jonka harvat tuntevat ja hekin vain pieneltä osalta.

        Molemmissa on hyvää ja pahaa, niinkuin meissä kaikissa ihmisissäkin.

        Lisäksi hyvällä ja pahalla on Raamatun mukaan nimetyt hallitsijat.

        Joten kirjoituksesi vaikuttaa ahdasmieliseltä yritykseltä estää keskustelu em. asioista.

        taas syytetään Jeesus-uskoista ahdasmieliseksi.

        vetoat raamattuun, vaikket tunnut itse edes uskovan Jumalaan. vetoat raamattuun, mutta et raamatun varoituksiin pysyä kaukana paranormaalista "maailmasta".
        mistä moinen barrikaadeille nousu mahtanee johtua?

      • Mörri
        tod e kirjoitti:

        Aloit itse syyttämään OBE-kokemuksia "saatanallisiksi" ja kun sinulle sitten vastattiin, otit nokkiisi. Tätä sanotaan uhriutumiseksi. Omalla käytökselläsi todistit ainakin oman Jeesus-uskoisuutesi hyvin ahdasmieliseksi. (Vrt. noitavainot.)

        Raamatussa ei kehoteta tutustumaan paranormaaliin maailmaan, mutta toisaalta siellä ei myöskään kielletä, ja Jeesus totesi itse, että jos meillä olisi sinapinsiemenkään vertaa uskoa, vuoret liikkuisivat.

        Pelkäätkö, että Jeesus ei kykene suojaamaan Sinua astraalitasolla ja että Hän ei olisi läsnä jopa siellä kaikkein pimeimmässäkin syvyydessä?

        Totesin jo, että jokainen henki ei ole hyvä ja että pahojen kanssa ei ole syytä kaveerata eikä alkaa tappelemaan, mutta jopa tuonpuoleisessa voimme luottaa Hänen apuunsa ja siihen, että Hän suojelee meitä. Mutta painotan edelleen: OBE:t ja astraalimatkailu sopivat vain niille, ketkä todella tietävät mistä on kyse (ei uteliaille kokeilijoille eikä elämyksenhakijoille) ja jotka todella kykenevät toteuttamaan rakkauden kaksoiskäskyä.

        Kirjoitin, että hyvällä ja pahalla on hallitsijansa.Keitähän he ovat ?

        En mainitse nimiä, koska pitäisi mainita molemmat ja sitä en uskalla tehdä.
        Syyn olen jossain kirjoituksissani maininnutkin.

        Mutta en ole ateisti.
        Syyllistytköhän sinä syntiin, kun sellaista väität ?

      • Darkhope
        Mörri kirjoitti:

        Aloit itse syyttämään OBE-kokemuksia "saatanallisiksi" ja kun sinulle sitten vastattiin, otit nokkiisi. Tätä sanotaan uhriutumiseksi. Omalla käytökselläsi todistit ainakin oman Jeesus-uskoisuutesi hyvin ahdasmieliseksi. (Vrt. noitavainot.)

        Raamatussa ei kehoteta tutustumaan paranormaaliin maailmaan, mutta toisaalta siellä ei myöskään kielletä, ja Jeesus totesi itse, että jos meillä olisi sinapinsiemenkään vertaa uskoa, vuoret liikkuisivat.

        Pelkäätkö, että Jeesus ei kykene suojaamaan Sinua astraalitasolla ja että Hän ei olisi läsnä jopa siellä kaikkein pimeimmässäkin syvyydessä?

        Totesin jo, että jokainen henki ei ole hyvä ja että pahojen kanssa ei ole syytä kaveerata eikä alkaa tappelemaan, mutta jopa tuonpuoleisessa voimme luottaa Hänen apuunsa ja siihen, että Hän suojelee meitä. Mutta painotan edelleen: OBE:t ja astraalimatkailu sopivat vain niille, ketkä todella tietävät mistä on kyse (ei uteliaille kokeilijoille eikä elämyksenhakijoille) ja jotka todella kykenevät toteuttamaan rakkauden kaksoiskäskyä.

        Vaikutat hyvin kokeneelta kyseisessa asiassa....jos enää käyt täällä niin voisitko mailata oman messengersi? olisi huimasti asiaa ja ilo jakaa ne yhtä kokeneen ja laajanäkemyksellisen ihmisen kanssa kuin sinun:)

    • novis.

      Ystäväni oli maailmaa nähnyt nuori mies. Opiskelimme samassa paikassa. Hän kärsi ajoittaisesta masennuksesta ja liiallisesta syvämietteisyydestä. Usein tapasin hänet istumassa huoneensa tuolilta liikkumattomana ja reagoimattomana, unessako mietin, ja yleensä poistuin taholleni.
      Kerran hän luottamuksellisesti kertoi ongelmastaan ja siitä että hän joutuu olemaan välillä hoidossa kun nämä tilat tulevat päälle.
      Hän kertoi että näiden unijaksojen. meditaatiotilojen aikana hän on aivan neuvottomana ruumiinsa ulkopuolella, jossa hän havaitsee huoneeseen saapujat.
      Kyseiset "kohtaukset" olivat hänelle paha ongelma ja itsellenikin ensimmäisiä muistutuksia aineellisuuden raja-alueista.

      Myöhemmin tapasin henkilön joka kuoriutui kehostansa tahtonsa mukaisesti muutamissa sekunneissa.

      • Savis

        Mörri, jos sinulla olisi aikaa ja kärsivällisyyttä, voisitko mailata minulle [email protected]

        Haluaisin tietää hiukan lisää...

      • Santtu
        Savis kirjoitti:

        Mörri, jos sinulla olisi aikaa ja kärsivällisyyttä, voisitko mailata minulle [email protected]

        Haluaisin tietää hiukan lisää...

        Samoin minä haluaisin tietää lisää vaikka olenkin sellainen ihminen joka ei pahemmin jumalaan usko ja sillee
        ruumiista irtautumistahan tapahtuu usimmiten NDE:n kokeneille (near death experience)
        sekä murros ikäisille
        itse olen vasta 12 ja odotan innolla tätä OBE:eetä
        Juuri niin kuin joku jo totesi että ei kansi kokeillakkaan sitä jos ei tee sitä jonkin auttamiseksi tai hyvän teon puolesta
        haluan tehdä sen vaan sen tunteen takia
        että kaikki näkyy lintu persfektiivissä ja sille ja että vois matkustaa ajassa taakse päin ja seurata vaikka iso iso äidin häitä
        tai jotain
        ainiin kiitos että kerroit nuo mielen kiintoiset ohjeen OBE:een saavuttamiseksi
        nyt muistan että jos nyt kuitenkin näen jossain demoneita tai jotain vastaavaa niin ÄKKIÄ POIS
        sekä toi meditaatio juttu kerroit tai joku kerto että tää kaikki on meditaatiota
        itse aloitin päiviä sitten meditoimaan ihan harrastuksena
        ja tässä tulee yks kysymys:
        olen hiukan iso ihminen eli minun on hiukan vaikeampi hengittä kuin tavallisen kokoisen ihmisen voiko siitä olla haittaa

        toivottavasti laitat minulle posti osoitteeseen [email protected]

        anteeksi kun olen näin vativa mutta tässä vielä pari juttua

        keroititko näihin alla oleviin kysymyksiin tietoa ja ratkaisuja

        1.Jos tapaan siellä jotain paholaisia niin mitä mun pitää ajatella että pääsen pois sieltä

        2.mitä tarkoitat sillä että niistä matkoista tulee huonompia jos huoneessa on aivan pimeää

        3.oletko itse kokenut mitään NDE kokemuksia?

        4.uskotko jumalaan ja sellaseen vai et tai siis mihin uskot ja mihin et

      • Just joo
        Savis kirjoitti:

        Mörri, jos sinulla olisi aikaa ja kärsivällisyyttä, voisitko mailata minulle [email protected]

        Haluaisin tietää hiukan lisää...

        joo et mua ei kiinnosta tippaakaan mikään jeesustelu
        eli suoraan sanottuna perseestä olen 13 v poika ja sanon PASKAT

      • joku
        Just joo kirjoitti:

        joo et mua ei kiinnosta tippaakaan mikään jeesustelu
        eli suoraan sanottuna perseestä olen 13 v poika ja sanon PASKAT

        Älä ole niin varma... minulla on pientä omakohtaista kokemusta tästä asiasta ja voin sanoa, että joskus joudut taipumaan siihen, että jotkut asiat ovat totta. Ja muuten.. jos asia ei kiinnosta niin ei kannata edes lukea...

    • kamu123

      mörri! pitääkö noi kaikki tehä?

      • Rioli

        Kun maailma alkaa välittämään 13 vuotiaiden mielipiteistä, niin sinulle varmasti ilmoitetaan. Siihen asti voit vaikka kattoa pikkukakkosta.

    • kolleegasi

      hyvin asiallinen menetelmä.
      itsellä on matkailu käynnistynyt unien kautta, sekin on samantyyppinen rentoutumistila. minulla on selkeinä merkkeinä kova kiihtyvä värähtely kropassa ja nouseva vinkuna korvissa. kun nämä hellittävät on mahdollista lähetä reissuun eli nousta katonrajaan ja siitä mualimalle. astraalimaailmassa kokee aika erikoisia, hehe, juttuja. niistä on vaikeaa kertoa muille, pitää jokaisen itse ne kokea jotta ymmärtäisi. mutta jokainen joka haluaa itse testata oobe:ta niin ohjeita löytyy. turha arvostella ja uikuttaa jostakin mistä ei ole kokemusta ja harmainta aavistusta.

    • mrra

      Mä en tie uskonko mä vai en, mut haluaisin tietää et kun nyt sitten irtautuisi ruumiistä niin jäisikö tähän maailmaan ja vaikk vois mennä urkkii toisten koteihi sillee et ne ei nää sua? vai kuinka se sitten toimii? Ja jos kaverin kanssa molemmat irtautuu niin voiko ne nähdä henkinä toisensa ja puhua?

      Ja miks uskovaisten mielestä kaikki "yliluonnollinen" on demoni juttuja? tai silleen itte en usko jeesukseen(enkä kyl paljoo muuhunkaa) ni mun mielestä on turha syytellä tollasista..

      Jos välillä on sellane tunne et joku tuijottaa niskaan, niin voiko se olla henki? Kun on ihan varma et joku kattoo, sitten ku kattoo taakseen niin sielä ei oo ketään..

      Ja si sitä piti vielä kysyä, et ketkä kaikki uskoo et spiritismissä voi oikeesti puhua hengille? Oon itse pelannu muutaman kerran ja lasi on tosiaan liikkunu, vaik kukaa ei sitä oikeesti liikuta.. Mua kiinnostaa kaikki "epäluonnollinen" (niinkun me se yleensä määritellään) niin ois mukavaa jos jokkut kertois oman näkemyksensä :)

    • hippi1045

      jumalaut ootte kaikki iha sekasi :DDD iteki oon kokenu tätä "ruumiista irtautumista" LUCID-unissa. lukekaapa niistä lisää vaikkapa. ei vittu ihan oikeesti välil ihmetyttää tää kansa...

    • P.Jyrä

      En olisi ikinä uskonut että tämä toimisi, mutta mä voin vannoa että tää KYLLÄ TOIMII. Irtaannuin tunti sitten ruumiistani, ja nyt olen vieraillut salaa suljetussa alkossa, naapurin suihkussa ja tällä hetkellä kirjoitan viestiä kirjaston koneelta. Kaikki tämä, vaikka oma kehoni on omassa asunnossani. HÄMMÄSTYTTÄVÄÄ!

      Veljet ja siskot, aikamme on tullut!!!

      • 56

        tirkistely ja juopottelu onnistuu näemmä ilman ruumista....

    • Breer

      Mitä ihmeen pyhimyksen tai krusifiksin kuvaa ?
      Ei kaikki ole mitään kristittyjä

      • perus jannu

        Elämä on paljo yksinkertasempaa ko ei ajattele mitään tollasia asioita. Elää vain tyytyväisenä tällasta perus jannun laiffii.

      • -kristitty-
        perus jannu kirjoitti:

        Elämä on paljo yksinkertasempaa ko ei ajattele mitään tollasia asioita. Elää vain tyytyväisenä tällasta perus jannun laiffii.

        Pelkään etten pääs takas :S tai et jos tulee joku demoni..

        Jajoo tol kenel oli enkeli(?) mukan ni :DD

        mut oon ehk vähä masentunu..voisko jotenki auttaa? (sanottii et saa tehdä vain jos tarvii jtn apuu *vaimikäsesanaoli*)

    • Aika ipana

      Ootkos Mörri siis koklannut tota? Jossain muualla kaikki puhuu, että ei pääse välttämättä takaisin omaan ruumiiseensa, niin onko tämä totta?

    • nähty on

      vain rentutuminen sängyssä, mutta ei nukkua aloitus jalkoista jne, viikon jälkeen olin hetkessä ulkona ja näin koko huoneen, ei olisi hyvä tehdä yksin. Enkä tee toista kertaa.

    • joku vaan

      Kelpaako sulle miljoona dollaria? Amarikkalainen skeptinen järjestö maksaa sulle miljoona dollaria kun menet heille näyttämään kykysi. Siihen asti tämä viestisi on pelkkää valetta tai sumeaa ajatteluasi. Tiedän kyllä että vetoat siihen ettet tarvitse tuota 100000 dollaria tai keksit jonkin muun tekosyyn jottet joutuisi todistamaan "lentelyäsi".
      Jos kuitenkin kykenet tuohon niin voin vaikka itse maksaa sulle sen miljoonan jottei sinun tarvitse lähteä amerikkaan asti. Sopiiko?

      • Ei sitä tehdä

        todistelujen takia, ei rahan, eikä kenenkään muunkaan takia.

    • minääääwreäää

      onpas yksinkertaista. saisi olla helpompaa,..

    • 912883w

      johtuu siitä, että aivot korjaavat aistihavaintoja. Jos havaintosi jostakin asiasta/asioista heikkenee niin, että aivot eivät saa siitä kunnolla otetta ja määrättyä signaalia, ne "ratkaisevat tilanteen omalla tavallaan". Tämä voi tuntua ruumiista irtautumiskokemuksena, jollaista varmasti monet ovat joutuneet kokemaan. Aivot tekevät tepposet. Joistakin tämä voi tuntua hauskalta, toisista taas pelottavalta. Maailma on sellainen kuin se meille aivojemme kautta näyttäytyy. Kokemus tuntuu erittäin todelliselta. Olen itsekin kokenut sen kerran sattumalta. Tosiasiassa en kuitenkaan varmasti irtautunut ruumiistani, vaan aistini jostain syystä vääristyivät, mikä sai aivot lataamaan hetkellisesti yli ja tuottamaan vääristynyttä kehon hahmottamisen kuvaa ja tulkintaa. Rankka juttu, mutta siitä pitää olla välittämättä, sillä aivomme ja niiden tiedonkäsittelykyky ovat rajalliset. Asiaan ei liity mitään kummallista.

      • Rajaton alue

        Kyllä näyttää olevan tosi rajalliset. "Ymmärrys hoi, Äly elä jätä"

    • Käsittämätön*

      On selkokielellä kuolema: Kuolema on pimeä syvä unitila, josta pystyy
      heräämään vain erikoisen herätyksen siivittämänä. Minut on herätetty.
      En kuitenkaan tiedä kuinka herääminen on tapahtunut. Jotain erikoista
      lienee tapahtuinut, jota minä vajavainen en käsitä???

      • Aritta

        Voisi sanoa että tämä elämä on unta josta meidän on herättävä. Kuolema on uusi syntyminen.

      • KK
        Aritta kirjoitti:

        Voisi sanoa että tämä elämä on unta josta meidän on herättävä. Kuolema on uusi syntyminen.

        kohdalleen. Se ei vain mene saviaivoissa tietoisuuteen.

        KK. Kaiken kokenut

      • Leikattu syöpä
        KK kirjoitti:

        kohdalleen. Se ei vain mene saviaivoissa tietoisuuteen.

        KK. Kaiken kokenut

        irroitti minut kehostani, kaksi naispuolista piti minua n. metrin korkeudella kehostani ja kaksi miespuolista enkeliä leikkasi irti kananmunan kokoisen syöpä kasvaimen, joksi minua pääpuolesta ylhäällä pitävä enkeli sitä sanoi, kun kysyin: "Mitä te teette" Aamulla se syöpä vain putosi sitten
        vessan pyttyyn, ja vedin sen alas.
        Tämä on totuus. Usko tai älä, se on sinun valintasi.

      • KK
        Leikattu syöpä kirjoitti:

        Kuoleman voittajaan, antaa ikuisen elämän. Jeesus sanoi; "Joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollutkin. Uskotko sen?

        Minä uskon ja se on tosi. Olen saanut siitä varmuuden itselleni. En voi sitä jakaa muille.

        Kaiken kokenut

    • pelästynyt

      Onko tämä normaalia / outoa / vakavaa? Eilen kokeiltuani tätä tapaa irroitautua ruumiistaani näin hahmon jolla oli "huppari" päällään ja huppu päässä hetken päästä tarkentui hieman ja näytti että hänellä olisi ollut isot pyöreät silmä/ aurinkolasit päässään. Lopullinen kuva kun tuli niin säikähdin todella ja heräsin henkeäni haukkoen. Näin itse viikatemiehen... Eli silmä/aurinkolasit olivatkin vain järkyttävän kokoiset reiät silmien tilalla. En uskaltautunut enään kokeilemaan ennen kuin saan asiasta edes jonkilaista tietoa...

      • tietopankki1

        Eipä ole vakavaa kuin omalle psyykkeelle. Ruumiista irtautuminen ei ole mikään yliluonnollinen tapahtuma vaan ihan aivojen ajaminen tiettyyn tilaan. Siellä tapahtuu joitain kemiallisia reagtioita, jotka aiheuttavat tunteen ruumiista irtautumisesta. Saman asian voi toimittaa tietyillä huumeilla ja lääkkeillä.

        Mikään mitä irtautumisessa tapahtuu ei voi ihmistä vahingoittaa. Ainoa vahinko tapahtuu psyykkeessä, jos tapahtuu. Riippuu ihan ihmisen omasta psyykkeestä ja kyvystä käsitellä asioita. Ei sen kummempaa. Asiaan ei tarvitse sen enempää mitään henkimaailmaa sekoittaa.

    • Rekka-Pena

      Kiitoksia päivän räkäisimmistä nauruista :D Kiitos!

    • Ariaane

      Minä koin ruumiistapoistumisen yöllisen unen aikana parikymmentä vuotta sitten. Lähdin vain nousemaan sängystä ja menin naapuritaloon seinän läpi! Siellä totesin, että naapurin poika on kuolemaisillaan ja vanhemmat ja muuta väkeä läsnä. Sitten koin, että minun on rukoiltava pojan puolesta, jonka teinkin. Näin kaikenlaista mitä siinä huoneessa tehtiin, mutta en ehdi tässä niistä tarkemmin kertoa. Sitten tuli ikäänkuin käsky lähteä takaisin kotiin. Menin jotenkin leijailemalla kohti taloamme ja yhtäkkiä oli huoli miten päästä takaisin. Ja sitten koin miten ruumiini ikäänkuin hypähti rajusti ja olin sängyssäni - se oli kello neljän aikaan aamulla. Aamupalalla kerroin miehelleni, että naapurin poika on kuollut. Kaikki pitivät sitä mahdottomana asiana. Kuitenkin pari päivää myöhemmin meille tuli suruviesti naapureilta, poika oli todella kuollut sinä yönä jolloin näin sen. Minulle ei jäänyt tapahtumasta mitään pelkoja eikä traumoja - se oli ikäänkuin täysin luonnollinen tapahtuma. Uskovaisena en ole koskaan harjoitellut enkä harrastellut mitään tähän teemaan kuuluvia asioita. Sen jälkeen en ole enää kokenut mitään vastaavaa. Keinotekoisia yrityksiä en suosita kenellekään. Paluumatka voi olla nimittäin hankala, ja kenties jopa mahdotonkin.

      • Tatti552

        Varmasti jotenkin sisällä unessa tunsit että sinun on mentävä rukoilemaan pojan puolesta, ja irtaannuit ruumiistasi. Itse myös haluaisin kokea tuollaisen jutun :D En sentään nähdä kuollutta, mutta jos se olisi jotenkin mahdollista, oman ukkini ja koirani haluaisin nähdä : )

    • Tatti552

      Onko tuo todella totta, ja onko se tavallaan todettukkin että tuommoinen on mahdollista? Entäs nuo "demoni" jutut? Olisin halunnut kokeilla, mutta en oikein uskallakkaan, jos tuollaisia demoneja tulee vastaanD:

    • kuunhohde

      Mullakin on jonkin verran kokemusta! Noin pari vuotta sitten mun mummo kuoli joka oli minulle tärkeämpi kuin äiti tai isä. Niin kun hän kuoli sinä iltana näin tähdenlennon ja toivoin että olisin voinut vielä kerran jutella hänelle kun menin tuona iltana nukkumaan.Niin tunsisn jotain todella outoa se tuntui unelta mutta samalla todelliselta en tiennyt mitä se oli mutta siitä olen varma että unta se ei ainakaan ollut koska tunsin päänsärkyä ( jota oli minulla mennessäni nukkumaan) niin olin jossain metsässä ja oloni oli kevyt ihan kuin minulla ei olisi ruumista laikaan.hetken oltuani metsässä kuulin mummoni äänen pääni sisälläni. en muista mitä hän sanoi mutta muistan että se oli hän ja muistan vain yhden lauseen jonka se sanoi minulle "Muista vaikka mitä tapahtuisi olen aina kanssasi... sydämmessäsi" se oli viimeinen hänen lauseensa sitten tunsin kovan nykäisyn ja havahduin sängyssäni.

    • entinen sekopää

      luulin ennen että olen mennyt vain johonkin todella syvään ns. hömötystilaan, mutta kun koulussa etiikan opettaja puhui että ruumiista irtautumista on oikeasti, säikähdin, sillä olin kuvaillut ystävälleni kokemaani juuri näillä sanoilla pari vuotta aikaisemmin: sielu irtautuu ruumiista.
      En usko jumalaan, enkä ole minkään sortin hihhuli. minulla ei ole lääkitystä, ja olen henkisesti täysin tasapainoinen.
      Kokemus oli sellainen että katsoin itseäni peilistä silmiin, tavallaan tyhjensin mieleni kaikista ajatuksista ja vähän ajan kuluttua aloin ajattelemaan: olenko tuo minä? En ollutkaan enää ruumiissani ja katsonut itseäni silmiin vaan seurasin omaa elämääni sivusta ja katsoin ruumistani silmiin.
      Se oli pelottavaa, sillä se tapahtui minulle täysin tietämättömänä näistä eri tekniikoista ja harjoitteista.

    • Ihmisen psyyke ego ei ole olemassa kehon sisäpuolella vaan sen ympärillä olevassa aurassa,eetteriruumiissa jiosta käsin se hallitsee ihmisen mieltä, joten se voi helposti irytaantua ulkopuolelle
      Elämä on kuitenkin aivan eri asia sillä se on se joka pitää ihmisen elintoiminnot yllä automaattisesti ja se kun poistuu kehosta niin se on kuolema.
      Ihmisen ego on aikaa ja ainetta ja kehityksen kautta materiasta syntynyt ja näinollen syyn ja seurauksen lain alainen, joten se seuraa ihmistä elämästä toiseen koska tuo laki vaatti niin, kunnes syyt ja seuraukset täyttyvät ja se vapautuu tuosta lain alaisuudesta, ja ego sielu kuoleutuu pois, ja silloin elämä on vallitsevana ihmisessä
      S e ei ole kuitenkaan fyysinen kuolema vaan psykologinen, ja se on ainut kuolema jolla on ihmiselle jotain merkitystä, sillä silloin päättyy kaikki kärsimys ja tuska jota tuo psyyke on meissä aikaansaanut, ja syntyy uskomaton elämä

    • Jokujostain

      Kaikki puppua

    • Tämä on totta

      Olen kokenut ruumiista irtautumisen...Olin lepäämässä sängyllä ja yllättäen olinkin
      melkein katossa kohonneena.Katsoin alaspäin ja näin itseni makaamassa sängyllä.Ajattelin että olen kai kuollut.Halusin päästä takaisin ruumiiseeni...heti se ei onnistunut.Kun onnistui,nousin sängyltä ja menin kertomaan läheiselleni asiasta.Olin aivan ihmeissäni tapahtuneesta.
      En tiedä onnistuisinko nyt jos yrittäisin,kun viimeksi vuosia sitten se tapahtui yllättäen yrittämättä.

    • Rärriväsynyt

      TÄSSÄ OMA KOKEMUS
      Kerran koin jonkinlaisen irtautumisen ruumiistani. Olin tosi ruumiillisesti väsynnyt. Makasin vuoteessani. Minulle oli valtava jano ja ajattelin nousta juomaan vettä, vaikka olin rätti väsynyt. Muistaakseni heitin peittoa pois päältäni useamman kerran, mutta en jaksanut nousta ylös. Mutta jano oli kova ja riuhtaisin itseni sängystä. Kävelin olohuoneeseen ja olin edelleen rätti väsynyt. Laitoin valoja olohuoneeseen, mutta sormeni ei painanut nappulaa alas, vaan sormeni meni vain läpi. Sitten ajatuksiini nousi jonkinlainen tieto, että nyt voin nähdä kaikenlaista, mitä en normaalisti näe. Pelotti sellainen ajatus ja lähdin janoisena takaisin sänkyynpäin. Ajattelin laittavani valot sänkyni viereen, mutta sormeni meni vain katkaisijan läpi eikä valot syttyneet. Se tuntui oudolta. Olin todella väsynnyt ja ajattelin mennä takaisin sänkyyn ja yhdessä humauksessa olinkin jo sängyssä. Ja ihmettelin kuinka nopeasti tulin sänkyyn peittojen alle laittamatta peittoa päälle.
      Vuosia myöhemmin luin ruumiista irtautumisesta ja tämä taisi olla sellainen.

    • molenoikias

      HÖPÖ HÖPÖ! :D Mieli on niin iso toinen universumi, että siellä voi tietyissä olosuhteissa tuntua elo varsin todelliselta. Sinne voit käytännössä luoda kolmannen ulottuvuuden. Olen itse suht usein nähnyt unta, tietäen näkeväni unta, mutta ihmetellyt, että miten kaikki tuntuu niin todelliselta. Ja vielä pystyt tekemään unessa haluamiasi asioita, tunnet maan jalkojen alla, tunnet hajut, kuulet äänet... ei ole pitkä aika, kun näin sellaisen unen. Se oli myös turhan painajaismainen, niin oli aika tuskallinen fiilis, kun halusin herätä, enkä millään herännyt. Ajatuksissa on myös ollut unen aikana, että mitä jos jään tänne unimaailmaan vangiksi. Tällaista tapahtuu koomassa, tällaista on myös NDE. Hyvin todentuntuista. Kaikki pystytään tieteellisesti ja luonnollisesti selittämään ilman hurmosta ja hallelujaa. Nyt on vuosi 2017. Jumalat luotiin 30000 vuotta sitten.

      • näinhänse

        Paitsi että NDE-tarinoista kiksejä saavat eivät yleensä usko perinteisiin jumaliin. Porukka koostuu New age -uskovista, mystiikkaan hurahtaneista, idän uskontoja harrastavista ym. ym. Kvanttimekaniikan mysteerit hieman väärinymmärrettyinä ja sopivasti sovellettuina ovat sopan oleellinen ainesosa.

      • VainMaterialismissaEiEi
        näinhänse kirjoitti:

        Kiksien saaminen ei tietenkään ole sama asia kuin hyväksyminen. Uskontokunnasta ja uskonnottomuudesta riippumatta NDE-kokemukset yleensä hyväksytään niiden kokijoiden taholta täysin todellisena, usein jopa todellisempana kuin tämä nykyisin havaitsemamme konsensus-todellisuus.

        Myös kokemattomien kohdalla NDE:t voidaan yleensä uskonnosta ja uskonnottomuudesta riippumatta hyväksyä, ellei jokin dogma rajoita niiden hyväksymistä. Teistisissä uskonnoissa esimerkiksi saattaa olla joitakin sektariaanisia eksklusiivisia elementtejä, joiden mukaan tietyt kokemukset hyväksytään mutta toiset sivuutetaan. Ateismissakin kokemukset voidaan aivan hyvin hyväksyä, kunhan vain kokemuksiin mahdollisesti sisältyviä olentoja ei nimetä minkäänlaisella jumaltermillä. Tyypillistä onkin, että esim. kokemukseen mahdollisesti sisältyvä rakkaudellinen valo-olento tulkitaan teistisissä uskonnoissa kyseisen uskonnon jumalaksi, mutta ateistit puhuvat vain Valosta. Mutta materialistinen dogma on eksklusiivisin kaikista; materialistinen dogma ei voi hyväksyä ainoatakaan kokemusta aivotoiminnan ollessa poissa, näytöistä riippumatta.

      • KalleKauhistelee
        VainMaterialismissaEiEi kirjoitti:

        Voi hyvät hykkyrät Poke tuota yhden miehen sotaa materialismia vastaan.

        Naturalismi, materialismi tai miksi sitä halutaan kutsua, ei ole iso ongelma muissa kuin idän opeissa ja muissa vastaavissa virityksissä (ja tietenkin äärifundamentalismissa, joka muutenkin sotii fysiikan, biologian ja neurotieteen käsityksiä vastaan).

        Minäpä kerron miksi.

        Kuten tiedämme, ihmisen tietoisuus on kehittynyt biologisen evoluution mukana yhä paremmaksi. Jos kaikkivaltias Jumala on olemassa kuten uskomme, Hänelle ei ole mikään ongelma siirtää biologisella evoluutiolla kehittynyttä tietoisuutta jollekin uudelle alustalle. Temppu ei ole Jumalalle isompi juttu kuin varmuuskopion palautus nauhalta. Ja mikä parasta, tämä antaa merkityksen ihmisen luomiselle evoluution avulla.

        Naturalismi on kristinuskon kanssa näin täysin yhteensopiva, kuten myös islamin jossa on käytännössä sama Jumala.

      • VainMaterialismissaEiEi
        KalleKauhistelee kirjoitti:

        Eihän kysymys millään muotoa missään vaiheessa ole ollutkaan siitä, minkä muun uskonnollisen viitekehyksen kanssa materialismi mahdollisesti on yhteensopiva (ja miltä osin), vaan vain yhteensopivuudesta HAVAINTOJEN kanssa.

    • entsaku

      Hm. Astraaliprojektio näyttää olevan tekniikaltaan osittain samankaltainen kuin mentaalitasoille ja sitä korkeammille tasoille vievät tekniikat. Näissä tekniikoissa punaisena lankana kulkee luopuminen.

      Astraalitasoille tultaessa olet luopunut fyysisestä kehosta, mentaalitasoilla sinua ei sen sijaan rajoita enää astraalikehokaan. Jos kuvitteluprosessia ei lainkaan aloiteta, vaan keskitytään kerneliin eli ydinolemukseemme tiukasti vain, niin lopulta päädytään ainakin buddhiselle tasolle. Tyhjyys tai suuren yhteyden kokemisen taso, hyvin elävää elämää vaikkakin täysin stabiilia kirkkautta. "kirkas totuuden valo ilman varjoa". Tähän tyhjyyteen löytyy portti olemuksesi keskipisteestä tekniikkaa harjoittaessasi, projisioita mielikuvituksen avulla ei tarvita. Olet kehossa hienovaraisesti samaan aikaan kuin tuolla tietoisuudentasolla. Astraali- ja mentaalitasot perustuvat projektioihin, tyhjyys sen sijaan vain on ilman tietoista mielikuvaprojisiointia.

      Astraalitasot on tehty mielen avulla kuvittelemalla alun perinkin ja muuttuvat mielen projisioinnin avulla. Siellä nyt ainakin huomaat, miten mikään muoto ei pysy, kaikki on ehdonvaraista ja pysymätöntä.

      Sen sijaan buddhisella tasolla olemuksesi keskipisteessä impulssit tulevat kuin purskeina suoraan järkeesi ilman suurempaa kuvallisuutta. Voit välillä saada välähdyksiä siitä, että asut vaikka äärettömän kuilun reunalla. Nämä välähdykset tulevat mentaalisenkaltaisesta ajatuskyvystäsi ja siitä, kun mieli laajenee äärettömyyksiin. Tarkentavat mielikuvat eivät ole välttämättömiä, mutta ne selventävät.

      Alemmille tasoille on luonteenomaista lähinnä
      mielikuvissa eläminen ja niiden tuottaminen, kuten astraalitasot. Mitä hienovaraisempaan (hienomaterialisempaan) todellisuuteen tullaan, sitä enemmän painottuu oleminen itsessään mielikuvien jäädessä yhä enemmän ja enemmän taustalle. Painottuu myös tajuaminen (järki) ilman mielikuvia.

      Tajuaminen samadhissa korkeammilla tasoilla on senluonteista, ettet näe ulkopuolisia näkyjä niinkuin astraali- ja mentaalitasoilla. Olet itse tuo näkysi kohde ja sulaudut siihen kirjaimellisesti. Alemmilla tasoilla sulautuminen on vain osittaista. On myös vahva turvallinen olo, koska ymmärrät kaikkien kuvien olevan mentaalisia kuvia. Myös esim mestarien kehot ovat mentaalisia kuvia ja oma kehosi on kirjaimellisesti pelkkä kuva. Mikään ei voi enää satuttaa sinua millään tasolla niin että hätkähtäisit. Näin tasot läpi kokemalla olet saavuttanut täyden tiedon ihmisyydestä ja voit keskittyä loppuhuipennukseen - lopulliseen vapautukseen kaikista alemmista materioista. Korkeilla tasoilla hetken oleminen on näet eri juttu kuin koko aika siellä tiedostaminen.

      Astraalitasotkin on muuten näkemykseni mukaan kuolevaista pysymätöntä materiaa ja siellä on aika-avaruus (kokemus).

      Asettaisin kysymyksen: missä loppuu materia vai loppuuko se missään? Onko ylipäänsä immateriaalista olemassa? Tästä ollaan vieläkin joissain piireissä erimielisiä. Ns leadbeateriläiset pitävät kaikkia tasoja materiaalisina (värähtelevinä) kun taas esim Steinerin mukaan jo astraalitasot eivät ole materiaa vaan ovat välkkyvää kuvien flow-esitystä.

      Vinkki: siellä missä on aika-avaruus, on myös materiaa.

      • Hei entsaku, vieläkö olet linjoilla? Haluaisitko antaa lisätietoja kiinnostuneelle?

    • entsaku

      Vähän elävyyttä lisää kuivan tekstin lisäksi. Olen etsinyt vuosien varrella videota, joka kuvaisi kokemiani buddhisen tason/olotilan näkymiä visuaalisesti ja musiikillisesti mahdollisimman hyvin. Tässäpä se.

      https://m.youtube.com/watch?v=RwbHLsLaA4E

      Tieteilijöille nämä ei ehkä merkitse mitään, mustikat voi näistä jotain irti saada. Ei niin, että tasoilla haluttaisiin väen väkisin olla seesteisiä ja kuin taivaskuorolaisen oloisia, mutta sellaisiksi me vain ajaudumme kun noille tasoille yllämme. Olotila on vain niin seesteiseen kuulas, missä universumi värjäytyy mitä ihmeellisimpiin väreihin. Itselleni ominainen värisävy on lila, pinkki ja purppura, erityisesti purppura. Johtunee sisäisestä luonteesta noi värit. Universumi olet sinä itse, koska tietoisuus sulaa avaruuteen. Mikään ei huimaa koska olet itse tuo avaruus. Maaplaneetta on näkyvissä alapuolella siluettina. Näin se oli minulla ennen syntymää, ja monilla muilla. Taloja ei juurikaan ole kuviteltu sinne, koska ihmisiä ei tässä olotilassa sellaiset kiinnosta. Olo on niin kokonaisvaltainen, ettei rekvisiittaa paljon tarvita. Jonkinlainen naama on näkyvissä muodon vuoksi, sekään tosin ei ole pakollista buddhisella tasolla.

      Esimerkin vuoksi ja olihan toi kuvaavaa musiikkiakin. Tila on sen verran eteerinen, että monella on opettelemista ett miten tuollaiseen avaruuteen voi sopeutua. Kyllä sinne sopeutuu ja rakennuksia saadaan jos joku tarvii.

      • lisäystä

        mustikat ---> mystikot

      • lisäystä kirjoitti:

        mustikat ---> mystikot

        Mustikat mystikot syö ja sienet saa sukat meillä jaloissa pyörimään HIHHULIHEI!

    • Anonyymi

      irtauminen tapahtuu makaat sängyssä alat laskea 200 sta alaspäin

    • Mielen terveys oli mikä tahana,on ruumiilinen kuolelma ja hengelinen kuolema.
      Yksin kertaista kristityt elävä vaikka kuolleekin ruumisen kuolema koska meidät herätetään,viimeisenä päivänä näin olle elämme ikuiseti Jeesuksen kansssa.
      Jumalattomilla on jo täällä hengelinen kkuolema,vaikka elävätkin vielä ruumiissaan.
      siksi Jeesus tulikin antamaa myös heille elälmän jota sen otta vastaaan,on myös lupa kieltäytyäkin.
      Ihmiselle kun on annettu vapaa tahto valita,kulevatkoh pimeydessä vai tulevatko he valkeuteen.

    • Anonyymi

      OBE-asioista kiinnostuneen kannattaa lukea välittömästi kirja nimeltä Roswellin avaruusolennon haastattelu.

    • Täätäkun ihminen siirtyy ijankaikkisuuteen, on se mielen terveyttä, ei ole sielu lähtee pois tästä majasta uskova siirtyy uuteen elämään, jumalaton menee tuonelaa odottamaan viimeistä tuomiota.

    • Semmonen vitamiini se ketamiini…

    • Anonyymi

      Onko tämä turvallista? Voiko tässä kuolla? Tahtoisin kokeilla mutta en uskalla tämän takia.

      • Anonyymi

        Kehosta irtautumisen kokemukset. Astraalimaailma.

        Tämä on VAROITUS, jos meillä ei ole niin selkeää henkistä päämäärää ja jätämme tämän kehon vain mielenkiinnon vuoksi, voimme joutua vaikeaan tilanteeseen.

        Jos ei ole kyse fyysisestä kehosta irtautumisen kokemuksista, esimerkiksi kliinisen kuoleman hetkellä jne., vaan siitä, että jotkut ihmiset haluavat saada näitä kokemuksia ilman mitään syytä, eli he tekevät sen tietoisesti.

        Astraalimaailma.

        Tämä on tietynlainen sfääri, ei fyysinen tila, vaan ajatuksen tila. Tosin hienojakoinen keho voi olla myös fyysisessä tilassa, mutta ilman fyysistä kehoa. Tämän vuoksi se ei havaitse tätä fyysistä tilaa niin kuin fyysisen kehon muodostaman prisman läpi, vaan uusilla väreillä ja uusilla äänillä.

        Tärkeää on, että kun ihmiset ovat kiinnostuneita kehosta irtautumisen kokemuksista, on hyvin tärkeää ymmärtää, että se ei ole pelkkää kävelyretkeä.

        Hienojakoisessa maailmassa on myös olentoja, ja jotkut niistä ovat hyväntahtoisia, valoisia hienojakoisia olentoja, enkeleitä, ja jotkut niistä eivät ole.

        Ne eivät ole siellä vain sekoittuneina, vaan ne ovat eri sfääreissä. Voitte kävellä leppoisasti jossakin hyvin kelvollisessa paikassa ja yhtäkkiä vahingossa löytää itsenne jostain aivan epäsuotuisasta paikasta huomaamatta sitä.

        Varsinkin tässä hienojakoisessa maailmassa ilman riittävää voimaa, ilman opasta, voi joutua hyvin vakavaan tilanteeseen.
        Siksi ei voi suositella näille ihmisille, jotka pitävät tällaisista asioista, tämän kokemuksen väärinkäyttöä.

        Aivan kuten fyysisessä maailmassa voi joutua vaikeaan tilanteeseen, myös astraalimaailmassa voi joutua vaikeaan tilanteeseen, josta ei välttämättä edes palaa takaisin.

        Tämä saattaa tuntua pikkujutulta, koska me kaikki lähdemme tästä kehosta jossain vaiheessa emmekä palaa takaisin, niin sanottuna kuoleman hetkenä. Mutta jos ihminen on jättänyt kehonsa eikä ole palannut siihen ilman henkistä tietoisuutta, niin sitten jokin uusi keho, eikä ole mitään takeita siitä, että tämä keho on parempi kuin nykyinen.

        Ennen kuin lähdemme kehosta, meidän on tiedettävä, minne haluamme mennä. Ja se on tehtävä tietyllä henkisellä luokituksella. Vedoissa sanotaan, että kun henkisesti orientoitunut ihminen jättää kehonsa, hän tapaa vastaavia olentoja, joita kutsutaan Vishnuduta - puhtaita, valoisia olentoja, jotka seuraavat häntä henkiseen todellisuuteen.

        Jos meillä ei ole tällaista henkistä suuntautumista, jos emme ole luoneet näitä yhteyksiä ja suhteita henkimaailmaan elämämme aikana, niin silloin me tietenkin väistämättä jätämme tämän ruumiin kuoleman hetkellä, mutta siitä, kuka meitä siellä kohtaa, ei ole mitään takeita. Meitä voivat kohdata aivan erilaiset olennot ja meidät saatetaan toiseen paikkaan.

        Fyysisestä kehosta irtautumisen kokemus on taattu kenelle tahansa ihmiselle, ainakin elämän lopussa varmasti. Niille ihmisille, jotka harjoittavat kaikkia näitä asioita elämänsä aikana saadakseen mystisiä kokemuksia, pitäisi antaa varoituksia siitä, että myös hienojakoinen maailma on maailma, jolla on omat lakinsa ja erityispiirteensä, ja siksi on parempi olla sekaantumatta siihen.

        Kun olemme fyysisessä kehossa, olemme siinä luultavasti syystä. Meidän on selvitettävä kohtalomme, karmamme täällä henkisyyteen suuntautuen. Jos luulemme olevamme luontoa tai Jumalaa fiksumpia ja päätämme kulkea hienojakoisessa maailmassa joidenkin ... kautta, vaikka nämä asiat eivät ole kovin suositeltavia, otamme suuren riskin.

        Tämä on VAROITUS, jos meillä ei ole niin selkeää henkistä päämäärää ja jätämme tämän kehon vain mielenkiinnon vuoksi, voimme joutua vaikeaan tilanteeseen.

        Onko astraalimaailma olemassa? Monet ihmiset puhuvat siellä olemisesta, onko se todellinen vai unen kaltainen?

        Vastaus: Itse asiassa suhteessa henkimaailmaan kaikki täällä on eräänlaista unta, myös meidän valveillaolomme, ja todellisuutemme ei ole muuta kuin eräänlaista unta, koska sielu ei tässä tilanteessa toimi nyt, se ei tajua itseään sieluna. Sielu toimii nyt vain kehon akkuna, energianlähteenä, jonka avulla materialistista mieltä ruokitaan, fyysistä kehoa ruokitaan - sitä sielu tekee nyt. Mutta sielu, sieluna suhteessa Jumalaan, ei ole aktiivinen juuri nyt, joten se, mitä nyt kutsun valveillaoloksi tai niin sanotuksi todelliseksi elämäksi, on itse asiassa sielun unta. Ja samalla tavalla, kun olen fyysisesti levossa nukkuessani, niin suhteessa fyysiseen kehooni mieleni aktiivisuus, jota kutsumme uneksi, on eräänlainen illuusio. Samoin suhteessa ikuiseen sieluun fyysisen kehoni toiminta on myös harhaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin suhteessa ikuiseen sieluun fyysisen kehoni toiminta on myös harhaa.

        Astraalimaailma on tietty tila, kuten esimerkiksi fyysinen tila, jossa fyysiset kehot liikkuvat, eikä fyysinen tila, mentaalinen tila, ajatustila, ajatuksen tila, ajatuksen lento, jossa ajatus lentää, ei fyysisessä tilassa, se on varmaa. Kun ihminen ajattelee jotain, ajatuksia tulee ja menee, tämä on hienojakoinen maailma, jossa kaksi hienojakoista kehoa voi koskettaa toisiaan. He löytävät yhteisen kiinnostuksen kohteen, muistavat jotain, puhuvat siitä. Tämä on todellisuudessa astraalimaailman tila. Ja kun he ovat unitilassa, heidän fyysiset kehonsa ovat levossa, ja heidän hienojakoiset kehonsa, jos he ovat kaksi ihmistä, voivat kohdata jossain hienovaraisemmassa ulottuvuudessa.

        Niin myös henkimaailma, se ei ole fyysinen tila tai mielen hienovarainen tila - se on rakkauden tila. Emme voi edes puhua siitä lainkaan, mitä se on. Se on paikka, jossa sielun ja Jumalan välinen suhde avautuu. Sillä ei todellakaan ole mitään tekemistä fyysisen tilan kanssa. Jokaisella kehollamme on fyysinen elinympäristö. Fyysinen keho elää maailmankaikkeudessa, jollain planeetalla, jossain maassa, jossain kaupungissa, sen ympäristö liikkuu. Hänen mielensä voi olla toisessa tilassa, hänen mielensä elää jonkin ideologian, joidenkin ajatusten tilassa. Ihmisillä voi olla jokin piiri, he voivat asua eri kaupungeissa, mutta Internetin kautta he yhdistyvät johonkin yhteisöön ja keskustelevat mielenkiinnon kohteistaan. Tämä on tällainen hienovarainen astraalimaailma, yhteinen mentaalinen alusta, jossa he asuvat.

        Samalla tavalla henkiset ihmiset luovat rakkauden tilan, Jumalan palvelemisen tilan, jossa olemassaolomme hienovaraisin ainesosa, itse sielu, on jo aktiivinen. Astraali on hienojakoisen kehon todellisuus. Mutta se voi olla myös niin, että kun ihminen jättää kehonsa eri syistä, ehkä vapaaehtoisesti, ehkä väkisin joidenkin olosuhteiden vuoksi, silloin tämä hienojakoinen keho löytää itsensä fyysisestä tilasta, mutta jo kehon ulkopuolelta. Se voi olla hänelle hieman epätavallista, koska kuva maailmasta muuttuu. Se muuttuu yksinkertaisesti siksi, että havaitsemme fyysisen maailmamme fyysisen kehomme prisman läpi. Ja kun elävä olento on jättänyt tämän fyysisen kehon ja on hienojakoisessa kehossa, silloin kuva on nyt aivan erilainen, koska katsomme eri prisman läpi. Näiden silmien, tämän fyysisen kehon, prismaa ei ole, ei ole rajoituksia, ja siksi mukaan tulee uusia värejä, uusia ääniä. Ei niin, että niitä olisi lisätty, ne ovat aina olleet olemassa, mutta fyysinen kehomme katkaisee havaintoalueen, sekä silmät että korvat. Siksi maailma sellaisena kuin se oli, pysyy samana, mutta kun katsomme sitä ilman fyysistä kehoamme, siihen lisätään värejä ja ääniä, jotka ihmiset havaitsevat erillisenä maailmana. Kyseessä on kuitenkin sama maailma, mutta havaitseminen tapahtuu ilman fyysisen kehon prismaa. Se ei ole vain erillinen maailma, vaan se on vain siivu tai tietty taso samasta maailmasta.

        On välttämätöntä ymmärtää, että maailma on yksi, mutta siinä on erilaisia elementtejä tai erilaisia elinympäristöjä erilaisille rakenteillemme. Fyysinen keho voi esimerkiksi olla tässä ja nyt, ja mieli voi lentää aivan toiseen paikkaan, se ei ole sidottu tähän paikkaan, se on joustavampi. Tietoisuutena sielu voi päästä henkimaailmaan olemalla täällä, mikä on kokonaan kaikkien aineellisten rajoitusten takana. Se ei siis ole vain jokin erillinen astraalimaailma, vaan se on osa monitasoista todellisuuttamme.

      • Anonyymi

        "Onko tämä turvallista?"
        Ei ole.

        "Voiko tässä kuolla?"
        Voi.

    • Anonyymi

      Olin aamuyöllä laajentuneena maailmankaikkeuteen, on siinä valtavasti lääniä. Tähtiäkin paljon enemmän mitä silmillä näkyy. Avaruuden tunne on rauhoittava.

      • Anonyymi

        Perus kokemuksia lsd-tripillä :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perus kokemuksia lsd-tripillä :)

        Olin äsken taas maailmankaikkeudessa, syvän violetti, hyvin rauhallinen tuntuma, miellyttävä. Näen sen siellä missä, tulevaisuus.

    • Anonyymi

      Ei saa mennä liian kauas ettei hopealanka katkea.

    • Anonyymi

      Ruumiista irtautuminen = hallusinaatio, eli aivojen luoma harha.

    • Ruumis irtautu mistään,henki palaa jumlan luo jos on uskova muussa tapauksessa menee tuonelaan, odottaan viimeistä päivää kuoleet tuomitaan tekojensa m ukaan.

      • Anonyymi

        blaablaablaaaaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        blaablaablaaaaa

        "Ruumis irtautu mistään,henki palaa jumlan luo jos on uskova muussa tapauksessa menee tuonelaan"

        Vain Raamatun mukaan, joten se ei ole arvovaltainen. Se että sen viestin kirjoitti joku zombifanaatikkokristitty, kumoaa kaiken uskottavuuden. Piste.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3276
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1838
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      540
      1549
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1156
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      796
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe