Missä nyt mennään Kemijärvellä?

Olen viestimien varassa, mutta kummat eivät ole lakanneet kuulumasta. Se Hillatien opettajakaplakka sai alustavan päätöksen hallinto-oikeudelta. Pieleen meni, sanoivat hallinto-oikeudessa.

Yhdeltä virkamieheltä loppuivat työt kunnan johtopuolella, kun hänen työnsä jaettiin läsnäolleille. Sitten ei ollutkaan enää töitä. Lehtitiedon mukaan valituksia sinkoilee suuntaan ja toiseen ja lausuntoja kirjaillaan vielä viattomien lasten päivänäkin. Mistä on kysymys?

Näin katsomosta tarkkailevalla ei aika käy pitkäksi. Veronmaksajana en nyt riemuitsisi niinkään. Aina se jotakin maksaa, kun tyytymättömyyttä ilmenee. Entinen abi sanoi keväällä, etä kirjoitan nyt ensimmäistä kertaa. Syksyllä kirjoitan toisen kerran. Ei mennyt putkeen syksylläkään.

Mutta huhtikuussa on taas vaalit, uudet päättäjät ja sama rumbako?

Harmin paikka, kun Kemissä asiat tuntuvat etenevän, mutta täällä on hipihiljaista myös bioelinkeinorintamalla.

Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu... Niin on hyvä kuin käy.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kemijärvi on avaruusturismikeskus. Nuoret ja ei ehkä kovin kauniit avaruusnaaraat saapuvat paikkakunnalle nauttimaan lihan iloista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen viestimien varassa, mutta kummat eivät ole lakanneet kuulumasta. Se Hillatien opettajakaplakka sai alustavan päätöksen hallinto-oikeudelta. Pieleen meni, sanoivat hallinto-oikeudessa.

Yhdeltä virkamieheltä loppuivat työt kunnan johtopuolella, kun hänen työnsä jaettiin läsnäolleille. Sitten ei ollutkaan enää töitä. Lehtitiedon mukaan valituksia sinkoilee suuntaan ja toiseen ja lausuntoja kirjaillaan vielä viattomien lasten päivänäkin. Mistä on kysymys?

Näin katsomosta tarkkailevalla ei aika käy pitkäksi. Veronmaksajana en nyt riemuitsisi niinkään. Aina se jotakin maksaa, kun tyytymättömyyttä ilmenee. Entinen abi sanoi keväällä, etä kirjoitan nyt ensimmäistä kertaa. Syksyllä kirjoitan toisen kerran. Ei mennyt putkeen syksylläkään.

Mutta huhtikuussa on taas vaalit, uudet päättäjät ja sama rumbako?

Harmin paikka, kun Kemissä asiat tuntuvat etenevän, mutta täällä on hipihiljaista myös bioelinkeinorintamalla.

Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu... Niin on hyvä kuin käy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu