Einstein johti fyysikot ja kosmologit sadan vuoden ruususten uneen.

Avaruudessa laajenevat valot vuorovaikuttavat toistensa kanssa, kiihdyttäen toistensa laajenemista ja näin laajenevien valojen vauhti kiihtyy samassa suhteessa kuin aineet ja valot laajenevat.

Ja tämähän on jo todistettu tieteellisesti.

Ja sinäkin hyväksyisit asian jos Einstein ei olisi tempaissut hatustaan uutta jumalaa jolle antoi nimeksi kaareutuva avaruus.

Nyt kuitenkin uskot tuon jumalan, kaareutuvan avaruuden olemassa oloon. Ja syyllinen tähän on Einstein. Ja sinä itse.

Ajatellaan että Einstein olisi esittänyt saman kuin minä eli että atomien ytimet laajenevat ja kierrättävät pimeää laajenevaa työntävää voimaa jolla on mm. laajenevan valon luonne.

Hän olisi kertonut että esim. Auringon ohi työntyvän laajenevan valon liikerata taipuu kohti Aurinkoa, koska miljardeja vuosia avaruudessa laajentunut valo, jota Aurinkoakin kohti työntyy, sisältää työntävää voimaa joka työntää Auringon ohi työntyviä fotoneita kohti Aurinkoa.

Einstein olisi ennustanut että Auringonpimennyksen aikana tämä voitaisiin todistaa havainnoimalla Auringon taustalla olevia tähtiä joiden paikka tiedetään.

Ja sitten asia olisi todistettu tieteellisesti.

Eikä kellekään ikinä missään enää tuon jälkeen olisi tullut mieleen esittää idioottimaista väitettä hokkus pokkus avaruudesta joka muka kaareutuu, laajenee, aaltoilee, kiertyy, venyy ja paukkuu aina sen mukaan mitä jonkun havainnon selittämiseen tarvitaan.

Vain luuserit selittävät havaintoja hokkus pokkus avaruudella, koska eivät kykene selittämään havaintoja avaruudessa liikkuvien ja avaruudessa muuttuvien systeemien avulla.

Hokkus pokkus avaruudelle on helppo antaa ominaisuuksia joiden avulla hokkus pokkus avaruus tekee sitä ja tätä aina sen mukaan mitä milloinkin pitää selittää ilman että oikeasti selittää yhtään mitään.

Laajeneva avaruus on keisari alasti

😃

Laajeneva avaruus on huuhaata

Kaareutuva avaruus on huuhaata

Aaltoileva avaruus on huuhaata

Kiertyvä avaruus on huuhaata

Mitään näistä hokkus pokkus avaruuksista ei tarvita.

Riittää että valot koostuvat suurimmaksi osaksi meille pimeistä laajenevista aalloista jotka vuorovaikuttaessaan toistensa kanssa, kiihdyttävät toistensa laajenemista ja saavat näin toistensa vauhdin kiihtymään samassa suhteessa kuin aineet ja valot laajenevat.

Kun tämän ymmärtää ja hahmottaa, ymmärtää ettei tuollaisia hokkus pokkus avaruuksia tarvita.

Samalla selittyvät monet tähän asti mysteereinä pysyneet asiat ilman selittämättömiä pimeitä aineita, pimeitä energioita, vetäviä voimia jne.

Kuten myös

1. Valon kosmologinen punasiirtymä

2. Ns. gravitaatiolinssi-ilmiö

3. Ns. gravitaatiopunasiirtymä

4. Kaksoisrakokoe

5. Miten valot "osaavat" aina liikkua valolle ominaisella vauhdilla.

😃

11

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miten nopeasti valot laajenevat? Miten se lasketaan? Mihin laskujen tulosta verrataan?

    • Anonyymi

      Tosiaan. Miten nopeasti valot laajenevat? Miten se lasketaan? Mihin laskujen tulosta verrataan?

      • Kysymys on hyvä.

        Laajeneminen voi olla hyvinkin nopeaa.

        Mutta oleellisinta tässä on se millaisia aine ja valo oikeasti ovat.

        Jos atomien ytimet laajenevat ja kierrättävät kaikkien muiden laajenevien atomien ytimien kanssa rekisteröimätöntä laajenevaa työntävää voimaa josta sopivissa olosuhteissa syntyy rekisteröitävissä olevia laajenevia elektroneja ja laajenevia fotoneita, niin silloin mitään muita voimia ei tarvita.

        Ei olisi olemassa erikseen ainetta ja erikseen voimia.

        Kaikki koostuisi pohjimmiltaan yhdestä ja samasta asiasta joka jo itsessään olisi työntävää voimaa.

        Mitä tulee valon ja aineen laajenemisnopeuteen, niin olipa niiden laajenemisnopeus mitä tahansa, se ei tuota ongelmia äärettömälle avaruudelle.

        😃


    • Anonyymi

      Ja miten se lasketaan? Mihin luonnossa tehtävään havaintoon laskujen tulosta verrataan?

      • Anonyymi

        Miksi se pitäisi laskea? Etkö ymmärrä muuten?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi se pitäisi laskea? Etkö ymmärrä muuten?

        Vain siten se voidaan verifioida. Muuten se on silkkaa paskan länkytystä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain siten se voidaan verifioida. Muuten se on silkkaa paskan länkytystä.

        Vain siten se olisi fysiikkaa. Matemaattinen tarkkakaan mallinnus ei ole sama kuin verifiointi, mutta se on fysiikan teorian perusedellytys.


    • Anonyymi

      Kiitos että saamme kuulla OSP-teorian viimeiset saavutukset. Täällä on ollutkin hiljaista.

    • Anonyymi

      Kaareutuu ja kiertyyhän meidän DNA juosteetkin, miksi? Olemme valo-olentoja, osana avaruutta.

      DNA resonoi sähkömagneettisesti. Se on dynaaminen rakenne siinä mielessä, että se muuttuu ajan myötä. Se tuottaa erilaisia ​​signaaleja ja on biofotonien (valo / energia) lähde replikaation aikana. Solumme resonoivat lähettämällä tietoja ilman aineen kulkeutumista. Entsyymien, hormonien, sytokiinien, DNA: n, proteiinien värähtelytaajuusjoukko tuottaa bioelementtejä - soluryhmien yhtenäisen sähköisen aktiivisuuden - yhä monimutkaisemmilla hierarkioilla eri taajuuksilla joita kulkee elävien organismiemme läpi ja jotka paljastavat eräänlaisen tietoverkon solujen aineenvaihdunnastamme, kutsutaan "sähkömagneettiseksi homeostaasiksi.

      http://www.opinione.it/hi-tech/2020/12/18/francesca-romana-fantetti_struttura-dinamica-popp-frequenza-energia-vitale-liquido-trasparente-mesoderma-informazioni/

    • Anonyymi

      Se idiootti näköjään hävisi tämän keskustelun, ja tästä keskustelusta, ja aloitti uuden idioottimaisen länkytyksen. Eipä tuo haittaa, tätä on helppo pitää ylhäällä.

    • Anonyymi

      Valo varmaan 'laajenee' sen mukaisesti kun massaa (energiaa) on käytettävissä, kuten myös 'laajenemiseen' käytössä olevan ulkoisen energian määrä.

      Jos pudottaa veteen 100mg ja 1g palan natriumia, niin on kai se selvää että 1g palan kohdalla valo 'laajenee' enemmän ja tehokkaammin koska massaa on enemmän, ja suuremman kokonaispinta-alan johdosta sillä on enemmän vettä ympärillä antamaan ulkoista energiaan valon 'laajenemiselle'.

      Valo on energiaa siinä missä muukin, ja valonsäde laajenee matkatessaan eteenpäin ja aikanaan yksittäisten pienten fotonien valoenergiaa ei pysty havaitsemaan jok oniiden pienuuden johdosta tai sitten ovat haihtuneet pois tai törmänneet johonkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      89
      4174
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4062
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      609
      3884
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      19
      2697
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2465
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2064
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2062
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      190
      1930
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1599
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1422
    Aihe