Aihe

Emerituspiispa Huovinenkin liputtaa Aidon avioliiton puolesta

Anonyymi

Seurakuntalainen kirjoittaa:
” Emerituspiispa Eero Huovinen vastaa emeritusarkkipiispa John Vikströmin kirjoitukseen: Laajennettu avioliittokäsitys, joka julkaistiin alun perin Kanavassa, sitten Suomen Kuvalehdessä ja Kotimaassa. Viksröm ehdottaa kirjoituksessaan, että kirkko hyväksyisi kaksi rinnakkaista avioliittokäsitystä, nykyisen ja laajennetun. Vikströmin kirjoitus on herättänyt vilkasta keskustelua kirkon avioliittokäsityksestä. Huovisen vastine Vikströmille Laajemman avioliittomallin hyväksyminen ei saa johtaa miehen ja naisen avioliiton erityisluonteen sivuuttamiseen on alun perin julkaistu Suomen Kuvalehdessä sitten Kotimaassa. Vastineessaan Huovinen ymmärtää Vikströmin näkemyksiä ja on osittain samaa mieltä, mutta Huovinen tuo myös painokkaasti esille miehen ja naisen välisen avioliiton erityisyyden Raamatun valossa, mikä Vikströmin kirjoituksesta puuttuu.

Huovisen mukaan sukupuolineutraalia avioliittoa perustellaan usein yhdellä luomisen yhteyteen liittyvällä raamatunkohdalla, jossa ei puhuta sukupuolesta. ”Ei ole ihmisen hyvä olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.” (1. Moos. 2: 18).

MAINOS
Rukous2025, 19.1.-16.2. neliöb, MJa
”Jos huomio kiintyy vain laajemman avioliittokäsityksen perusteluihin, silloin miehen ja naisen välisen avioliiton erityisluonne hämärtyy. Niille puheenvuoroille, joissa puolletaan sukupuolineutraalia avioliittokäsitystä, onkin usein ominaista, että niin sanotun ensimmäisen luomiskertomuksen ajatusta ei juurikaan lainata. ”Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät…” (1. Moos. 1: 27-28)”

”Tähän ensimmäiseen luomiskertomukseen myös Jeesus vetoaa. ”Maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi.” (Mark. 10: 6-8) Kaikki nykyisen, vuoden 2004 kirkkokäsikirjan kolme johdantosanavaihtoehtoa kuvaavat avioliiton Jumalan tarkoittamaksi miehen ja naisen liitoksi.”

Huovinen muistuttaa kirjoituksessaan, että avioliiton kahden eri sukupuolen vastavuoroinen perusrakenne on pysynyt samana vuosisatojen ajan, vaikka monet piirteet avioliitossa ovat muuttuneet.

”Ilmassa on jo nyt merkkejä siitä, että miehen ja naisen välinen liitto voi jäädä sukupuolineutraalin mallin jalkoihin. Puheet miehen ja naisen liitosta saatetaan jo sellaisinaan tulkita syrjiviksi. Kahdesta rinnakkaisesta mallista voi – vastoin Vikströmin toiveita – tulla ’toistensa ehdottomia vastakohtia’.”

Huovinen pitää todennäköisenä, että tulevaisuudessakin suurin osa avioliitoista on naisen ja miehen välisiä. ”Sen vuoksi myös niille tarvitaan hyvät ja riittävät perustelut. Olisi omituista, jos kirkko ei osaisi sanoa, miksi se vihkii miehiä ja naisia.””

89

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaikka HUovinen ei liene YHTÄ harhassa kuin "laajennettua avioliittokäsitystä" puolustavat, niin on kyllä sanottava ettei kumpikaan pysy totuudessa niinkuin tulisi.

      Maallikkouskovakin tajuaa Raamattua lukemalla ettei miehen ja naisen välinen avioliittomalli ole vain jokin "erityinen" malli avioliitosta, vaan se on A I N O A!! -ainoa jonka Jumala on säätänyt ja sanallaan ihmiskunnalle ilmoittanut.

      Jos siitä puhutaan "erityisenä" vaihtoehtona, annetaan mielikuva että sen rinnalla voitaisiin hyväksyä joitain muitakin malleja.

      Onpa taas kieroa ilmaisua! Tällä tavalla sadaan ulkokuori näyttämään siltä ettei tässä nyt niin kovin suuresta periksiannosta olekaan kysymys. Jos hyväksytään raamatullisen, ainoan oikean avioliittomallin olevan vain "erityinen", avataan tuvan ovi perkeleen sisään käydä!

      • Anonyymi

        Voisimme kyllä palata raamatussa olevaan malliin, jossa vaimoja on useampi ja tietysti sitten mahdolliset jalkavaimot.
        Jumalan nimeen, aamen!

      • Minua vähän ihmtyttä kun kerrotaan maallikko uskovista,ei sellaisa ole Joka uskoo Jeesuseen on hänen valtuuttama uskova,joka voi tehdä myös tunnutekoka,kosa hän on jeesusen toiminnan välikappale jos niin sanoisi,mikä estää toiminna ja tunnusteot seurakutalaisten epä usko. Se on koin sanottu,ei tunnutamaton synti auta siinä on tämän päivä pullon kaula joka oli poistettava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisimme kyllä palata raamatussa olevaan malliin, jossa vaimoja on useampi ja tietysti sitten mahdolliset jalkavaimot.
        Jumalan nimeen, aamen!

        Jumala asetti vain yhden miehen ja yhden naisen liiton. Se että Jumala armossaan salli aikoinaan moniliitot ei saa rohkaista ihmisiä moniliittoihin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumala asetti vain yhden miehen ja yhden naisen liiton. Se että Jumala armossaan salli aikoinaan moniliitot ei saa rohkaista ihmisiä moniliittoihin.

        Jumala ei asettanut liittoa.

        Se teki miehen ja naisen, ja antoi heille tehtäviä, joita ei ei kukaan kykene tekemään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Missä solvasin uskovia?

        Kerroin että Jumala antoi mahdottomia tehtäviä.

      • Anonyymi

        "Maallikkouskovakin tajuaa Raamattua lukemalla..."

        Maallikko kun lukee Raamattua, niin ymmärrys ei ole ihan AAA -luokkaa!
        Maallikoiden ongelma on, etteivät useinkaan ymmärrä lukea raamattututkijoiden aikaansaannoksia. Ei pitäisi olla liikaa vaadittua, että, tässäkian asiassa, ammattilainen hakkaa amatöörin mennen tullen.

        Maallikko kun vetää Raamatusta jotain oman näkemyksensä tueksi, ei useimmiten ymmärrä, kuinka paljon ristiriitaisuuksia Raamatusta löytyy ja että hän vain poimii itselleen sopivia kirsikoita seltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala asetti vain yhden miehen ja yhden naisen liiton. Se että Jumala armossaan salli aikoinaan moniliitot ei saa rohkaista ihmisiä moniliittoihin.

        Miksi se ei rohkaisisi kun ei Raamatussa moniavioisuutta tuomita missään, eikä Jumala moniavioisia rangaissut vaan jopa antoi lisää vaimoja palkinnoksi Herran omille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala asetti vain yhden miehen ja yhden naisen liiton. Se että Jumala armossaan salli aikoinaan moniliitot ei saa rohkaista ihmisiä moniliittoihin.

        Aamenta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi se ei rohkaisisi kun ei Raamatussa moniavioisuutta tuomita missään, eikä Jumala moniavioisia rangaissut vaan jopa antoi lisää vaimoja palkinnoksi Herran omille.

        Miten se selvemmin pitäisi tuomita jos kerran sanotaan, että vain yhden miehen ja yhden naisen liitto on Jumalan tarkoitus?

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Missä solvasin uskovia?

        Kerroin että Jumala antoi mahdottomia tehtäviä.

        Osta itsellesi suurempia housuja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala asetti vain yhden miehen ja yhden naisen liiton. Se että Jumala armossaan salli aikoinaan moniliitot ei saa rohkaista ihmisiä moniliittoihin.

        Ai että ihmiset kysäisivät "jumalalta" että käviskös tämmönen kun niin mieli tekee ja "jumala" vastasi että no olkoon menneeksi mutta anna olla viimeinen kerta?
        :p

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisimme kyllä palata raamatussa olevaan malliin, jossa vaimoja on useampi ja tietysti sitten mahdolliset jalkavaimot.
        Jumalan nimeen, aamen!

        Raamatussa ei missään käsketä ottaa useampaa vaimoa.
        Jeesuskin puhui hyvin selvästi miehestä ja vaimosta. EI miehestä ja vaimoista.

      • Anonyymi

        Mikset sinä välitä vaik ei sitä Raamatullista periaatetta noudateta enää missään että vasta kuolema voi erottaa avioparin, MIKSET SINÄ SIITÄ VOUHOTA Miksi se sulle sopii että noin ei enää tiukkaa ole - kerro nyt jo.
        Kuka lupaa että nyt ei ole pakko pysyä samassa aviossa kuolemaan asti?? Kuka sen nykyään lupaa kun ennenkään ei luvattu tuollaista - eksä usko siihen entiseen oppiin vai mikä, mikä on? koska sinne sinun mieleesi ei pääse katsomaan että mitä siellä tapatuu eli mitä ajattelet tuosta muutoksesta niin täytyy kysyä ja sinun pitäisi voida vastata! Mutta kun teikäläisillä on tapana jättää vastaamatta tälläisiin ja jatkatte vain sitä toista hokemista. Mä en tajua kuinka te voitte tuon "unohtaa" vain tuon muutoksen suhtautumisessanne avioeroihin. Kuka se on joka lupaa nykyään höllemmän avioero käsityksen kuin ennen aikana jonka minäkin muistan!

        Onko se sitä vain että kun se koskee miehiä ja naisia - niit on siis liian paljon - olla niin nökön nuuka enää - sitähän pitäs vannoilis pappejakin nuhdella sitte eikä se käy niin sitten voi painaa villaisella tuon ikivanhan opin, eikä Jumalakaan huomaa mitään koska vanhoillispappi lupaa ja opettaa nyt toisin kuinn ennen, niinkö se on.

        Kyllä se valikoiva on - Jumala.. teidän omat pikku rukkauksenne ja muutoksenne sopii kyllä sille Jumalalle - ei se mitään, mutta muiden - ei?

    • Anonyymi

      Arvostan nyt enemmän Huovista.

      • Anonyymi

        Mutta hyvin vähän kuitenkin.

      • Anonyymi

        Sinulle siis riittää jos uskoo "vähän sinne päin"?

        Huoviselle ei uskovaisten seurakunnassa annettu ehtoollista v. 2004 perusteena hänen poikkeamisensa kirkon opista ja Raamatun sanasta.

        Ei mikään kovin hyvä todistus uskovaiselta seurakunnalta piispalle? Häpeäksihän tuo piispalle oli. Miten voikin joutua siihen tilanteeseen jossa piispalta, jonka pitäisi opettaa muita, -joudutaan kieltämään ehtoollinen!

        Moni teistä täällä kirjoittelevista taitaa olla niin nuori ettei tiedä tästä mitään.

        Missä toimii ”uskovaisten seurakunta”? Kuka johtaa?

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Missä toimii ”uskovaisten seurakunta”? Kuka johtaa?

        Uskovien seurakunnissa!! Pyhä Henki johtaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskovien seurakunnissa!! Pyhä Henki johtaa!

        Mikähän siinäkin on, että kun Pyhä Henki johtaa homma menee usein melkoiseksi sirkukseksi?

        -a-teisti-

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Missä toimii ”uskovaisten seurakunta”? Kuka johtaa?

        Kaikkialla missä on Jeesuksen omia. Jeesus johtaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkialla missä on Jeesuksen omia. Jeesus johtaa.

        Eli höpötyksesi kumisevat tyhjyyttään ja voivat tarkoittaa mitä tahansa tai eivät mitään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikähän siinäkin on, että kun Pyhä Henki johtaa homma menee usein melkoiseksi sirkukseksi?

        -a-teisti-

        Johtamistaidon koulutus puuttuu tai sitten se on saatu sirkuslinjalta.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Missä toimii ”uskovaisten seurakunta”? Kuka johtaa?

        Sinulle on turhaa sanoa sitä, koska on sanottu jo satoja kertoja mutta silti sinä aina vaan kyselet samaa asiaa ikäänkuin uutena. Eihän sinua vaan vaivaa dementia, jos sallit tällaisen pienen kevennyksen? ;-)

        Järkevä ja asiallinen vastaus antaa yhä odottaa itseään. Niin kauan kyselen, että sen saan. Toki Noutaja tullee ensin. 😏

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Eli höpötyksesi kumisevat tyhjyyttään ja voivat tarkoittaa mitä tahansa tai eivät mitään.

        Sinulla ei ole koskaan mitään sanottavaa. Oket täällä vain solvaamassa.

    • Anonyymi

      Niin, koskahan ne ryhtyvät käsittelemään sitä luomiskertomuksen kohtaa, jossa Jumala sanoo ensin luoneensa ihmisen omaksi kuvakseen (ilmeisesti Jumala on siis sekä mies että nainen) ja sen jälkeen, kun ihminen tuli tietämään hyvän ja pahan, tämä tuli jopa jumalien kaltaiseksi. En havainnut puhuttavan sukupuolista tällä kohdalla mitään, vaan ihmisestä.

      Jos luomiskertomusta pidetään ajattelun lähtökohtana liittyen avioliittokysymykseen, niin pitäisiköhän siis ihan ensimmäisenä määritellä, että mikä on ihminen, ennen kuin ryhdytään jaottelemaan ihmistä kansallissosialismin tapaan käyttäen ryhmäajattelua?

      Siinä sivussa luomiskertomuksesta voisi samalla miettiä, että jos Jumala puhuu hyvästä ja pahasta tiedosta, niin tarkoittaako se samaa, että paratiisissa on silloin saatana. Ja voisi sitäkin pohtia, että onko se sitten Jumalan paratiisi, jos siellä olisi saatana.

      Ja miten tämä ajatus sitten toimii yhteen sen kanssa, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja sitten näiden piispojenkin kannattama kristinusko ja luterilaisuus sanoo, että ihminen on luonnostaan pahattava ja vihattava, jonka mukaan on Jumalankin kuoltava (Augsburgin tunnustus) uhrilahjana.

      Sekin kiinnostaisi piispojen mielipiteestä, että kun tiedämme uhrikultin ja uhraamisen mukaan, että se katoaa kokonaan, joka uhrataan - se ei saa siis hyödyttää ihmistä millään tavalla, niin miksi sitten kiinnostaa, että Jumala loi ihmisen luomiskertomuksen mukaan, kun koko Jumala on opissa uhrattu.

      Ja tosi Jumala uhrattiin Jeesuksen Kristus-hahmona, niin mitä sitten merkitsee, että mitä Jeesus sanoi, kun ei uhrauslogiikan mukaan enää ole edes Jeesusta, ja jonka kuolemaa jopa julistetaan Paavalin antamin ehtoollisen asetussanoin.

      On mieletön määrä kysymyksiä luomiskertomusesta ennen kuin edes päästäisiin mihinkään avioliittoajatteluun asti. Jospa siis piispat ottaisivat nyt nämä ensin, jos niistä selviäisi jotakin sitten tuohon aivioliittovihkimisongelmaankin.

      • Anonyymi

        Ja ihan luomiskertomuksesta Jumalan sanoin:

        1.Moos. <<3:22 Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. KUN EI HÄN NYT VAIN ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja SÖISI ja eläisi iankaikkisesti!" Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu.<<

        Jumala sitoi ihmisen aikaan ja materiaan suojatakseen ikuisen elämän puuta. Piispa Huovinen ja piispa Vikström, mitä Jumala pelkäsi?

        Ja jokaisen täyspäisen pitää nyt tajuta, että tämä Jumalan sanominen ja ihmisen sitominen materiaan ja aikaan on koko JUTUN POINTTI, eikä se että pitääkö, saako vai eikö saa vihkiä kenen kanssa Jumalan mielestä avioliittoon.

        Ja jos piispat eivät tiedä vastausta edes PERUSPOINTTIIN, niin onko heillä vastauksia siihen, että mitä Jeesus ajatteli - tai vielä paremmin - mitä Jumala ajattelisi tästä vihkimisasiasta!

        Onko teillä muilla vastausta tuohon kysymykseen? Ja niin kauan kuin siihen ei ole vastausta, ei ole yhtään ainoaa vastausta siihen liittyvään jatkokysymykseenkään.

        Otan vielä aloitusviestistä tämän kohdan piispa Huovisen puheesta:

        <<Vastineessaan Huovinen ymmärtää Vikströmin näkemyksiä ja on osittain samaa mieltä, mutta Huovinen tuo myös painokkaasti esille miehen ja naisen välisen avioliiton erityisyyden RAAMATUN VALOSSA.<<

        Raamatun valoa ei löydy ennen kuin on vastaus edellä esiittämääni kysymykseen, joka liittyy vain sanaan 'ihminen', ja niinpä hän toteaakin jatkossa:

        <<Olisi omituista, jos kirkko ei osaisi sanoa, miksi se vihkii miehiä ja naisia.<<

        Olisi vielä omituisempaa, joska kirkko ei osaisi sanoa, että miksi Jumala suojasi ikuisen elämän puun sitomalla ihmisen aikaan ja materiaan, kun ihminen tuli tietämään hyvän ja paha.

    • Anonyymi

      Minusta tuo huoli m+n avioliiton aseman heikentymisestä on outo. Ihan kuin se olisi jotenkin uhattuna.

    • Anonyymi

      Siinä ne Raamatulliset perustelut. Lukisivat kaikki piispatkin tuon. Ennen kaikkea valtakunnansyyttäjän on syytä tutkia, mitä Raamattu asiasta sanoo. Sitä Päivi Räsänenkin on esiin tuonut. Jokainen tiensä valitsee, mutta pienen äänekkään ryhmän vaatimuksesta vähemmistö ei saa romuttaa pyhiä asioita, joita enemmistö kunnioittaa.
      Kiitos emerituspiispa Huovinen.

      • Anonyymi

        <<Olisi omituista, jos kirkko ei osaisi sanoa, miksi se vihkii miehiä ja naisia.<<

        N,o miksi kirkko vihkii miehiä ja naisia? Missä kohtaa Raamatussa tämä on?

      • Anonyymi

        <<Jokainen tiensä valitsee, mutta pienen äänekkään ryhmän vaatimuksesta vähemmistö ei saa romuttaa pyhiä asioita, joita enemmistö kunnioittaa.<<

        En ymmärtänyt hölkäsen pöläystä Huovisen sanoista, tai jos ymmärsit, niin sano miksi kirkko vihkii miehiä ja naisia? Missä kohtaa Raamattua tämä sanotaan?

        Romuttaa pyhiä asioita? Kuten sellaisen, että Jeesusta käytetään tosi Jumalan uhrilahjana Jahvelle, joka taustoiltaan on saatana, ja jota Jeesus eläessään vastusti eläessään vastusti? Onko se pyhä asia? Tai onko pyhä asia julistaa Paavalin antamin ehtoollisen asetussanoin Herran kuolemaa? Onko pyhä asia ihmissyöntiriitti, jossa juodaan jonkun verta ja syödään ruumista, joiden kuvitellaan olevan todellisesti läsnä? Ja tämä kuviteltu 'todellisesti läsnäoleva ruumis' kuuluu itse tosi Jumalalle. Tämä on intiaaneilta tuttu vihollisen kuolleena pitämisen riitti, jota vastaavat myös Paavalin antamat ehtoollisen asetussanat.

        On teillä kumma kuvitelma 'pyhistä asioista', jotka intiaanien suorittamana onkin mitä pakannallisinta ja käsittämättömintä ihmisuhrauskulttia, mutta jostakin syystä se muuttuu teidän suorittamana 'pyhäksi', kun siinä käytetään uhrilahjana jopa omaa tosi Jumalaa, Jeesuksen puhumaa taivasten valtakunnan Isää.

      • >Ennen kaikkea valtakunnansyyttäjän on syytä tutkia, mitä Raamattu asiasta sanoo.

        Ei Raamattu ole mikään oikeuslähde, vaan laki ja muut säännökset. Ei siis ole syytä tutkia ainakaan ennen kaikkea.

      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        >Ennen kaikkea valtakunnansyyttäjän on syytä tutkia, mitä Raamattu asiasta sanoo.

        Ei Raamattu ole mikään oikeuslähde, vaan laki ja muut säännökset. Ei siis ole syytä tutkia ainakaan ennen kaikkea.

        Raamattu on viime kädessä oikeuslähde!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu on viime kädessä oikeuslähde!

        Suomessa kannaltasi valitettavasti ei ole ollut enää pitkiin aikoihin. Jo vuonna 1734 laki säädettiin varsin maalliseksi, ja nykyään Raamatun tutkistelu on puhtaasti yksityisasia – ja sitäkin yhä harvemmilla.

    • Anonyymi

      1Moos.2:24 Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi. Matt.19:4-5 Hän vastasi ja sanoi: Eettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi ja sanoi: Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he kaksi tulevat yhdeksi lihaksi? Mark.10:7-9 Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa. Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. 1Kor.6:16-17 Vaaan ettekö tiedä, että joka yhtyy portoon, tulee yhdeksi ruumiiksi hänen kanssaan? Onhan sanottu: Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Mutta joka yhtyy Herraan, on yksi henki hänen kansaan. Ef.5:31 Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.

    • Anonyymi

      Ef.5:32 Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. Alaviite: Ilm.19:7 Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut. Ilm.21:2,9

    • Anonyymi

      Matt.22:2 Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät, pojallensa. 2Kor.11:2 Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen. Ilm.14:4-5 Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa; sillä he ovat niinkuin neitsyet. Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikänä hän menee. Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle, eikä heidän suussaan ole valhetta havaittu; he ovat tahrattomat. Ps.32:2

      • Anonyymi

        Kun kaksi naista vihitään avioliittoon, ei se kuitenkaan ole Jumalan mielen mukainen avioliitto. Samoin jos kaksi miestä vihitään, ei se ole raamatun, siis Jumalan sanan ja Hänen mielensä mukainen liitto, vaikka siinä Jumalan kasvojen edessä annettaisiin lupaukset ikuisesta rakkaudesta kuinka voimallisesti tahansa. Eikä kenestäkään tule lapsen äitiä, ennen raskaaksi tulemistaan. Eikä kenestäkään tule Isää, ennen kun hän on siittänyt lapsen, tapahtui se sitten millä tavalla tahansa. Ne on ikuisia totuuksia jotka eivät pala tulessakaan. Kovasti nykysuomessa, joillakin on valtava halu muuttaa Jumalan sanan kautta aikojen, totuuksia valheeksi, mutta sanoohan Jeesus ensimmäiseksi puhuessaan lopun ajan tapahtumista ja elämästä. "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä." Nyt on edessämme eksytyksen aika, jolloin sielujemme vihollinen hyökkää kaikella valheiden ja eksytyksien voimalla, koska sillä on enää vähän aikaa jäljellä je se tietää nahossaan sen.

        Kun kaksi naista vihitään avioliittoon, ei se kuitenkaan ole Jumalan mielen mukainen avioliitto.

        - Oletkos käynyt hekilökohtaisesti kysymässä ukko jumalan mielipidettä?

        Eikä kenestäkään tule lapsen äitiä, ennen raskaaksi tulemistaan. Eikä kenestäkään tule Isää, ennen kun hän on siittänyt lapsen, tapahtui se sitten millä tavalla tahansa.

        -Eli adoptio äiti ei ole oikea äiti ku hän ei ole lasta synnyttäyt, vaikka ei itse voi saada biologisia lapsia? Entäs spermapankki lasketaanko se, onko siittiöitä lainanneet naiset oikeasti äitejä.

        Ei meidän tarvitse kysyä enää Jumalan mielipidettä. Hän on jo sen ilmaissut kun perusti liiton miehen ja naisen välille. Jumalaa ei tule kiusata turhilla kysymyksillä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun kaksi naista vihitään avioliittoon, ei se kuitenkaan ole Jumalan mielen mukainen avioliitto.

        - Oletkos käynyt hekilökohtaisesti kysymässä ukko jumalan mielipidettä?

        Eikä kenestäkään tule lapsen äitiä, ennen raskaaksi tulemistaan. Eikä kenestäkään tule Isää, ennen kun hän on siittänyt lapsen, tapahtui se sitten millä tavalla tahansa.

        -Eli adoptio äiti ei ole oikea äiti ku hän ei ole lasta synnyttäyt, vaikka ei itse voi saada biologisia lapsia? Entäs spermapankki lasketaanko se, onko siittiöitä lainanneet naiset oikeasti äitejä.

        Adoptioäiti on adoptioäiti, ei hän tietenkään ole oikea äiti sanan varsinaisessa merkityksessä. Lapsella on aina isä, siitäkään totuudesta ei päästä irti, vaikka kuinka lujasti rimpuilisi ja lapsella on aina oikeus isäänsä, väikka isänsä siemennestettä, josta lapsi on alkunsa saanut, olis kuljetettu miljoona kilometria erilaisissa astioissa ja pakasteissa päätyen naisen kohtuun. Lapsella on oikeus vanhempiinsa, se on peruuttamaton ihmisoikeus.

    • Anonyymi

      Ovatko aitoja avioliittoja:

      a) Väärän jumalan nimissä siunatut avioliitot?
      b) Siviilivihkimisenä toimitetut avioliitot, joissa mitään jumaluutta ei liitetä avuiliitton kuuluvaksi elementiksi?
      c) Moniavioisuus, jota Raamattu ei kiellä mutta kertoo Jumalan miehilläkin olleen useita vaimoja, sallittua siis?

      • Onko jossain sellainen Jumalan tahto, että papit vihkivät avioliittoon kirkossa?

        Tai että avioliitossa ei saa tehdä Jumalan tahdon vastaista.

      • Anonyymi

        Jumala perusti liiton miehen ja naisen välille! Tämä riittää!

      • Anonyymi

        Avioliitto on aina oikea avioliitto, kun se on miehen ja naisen välinen sopimus ja liitto. Kyllä se on Luojamme niin säätänyt. Se uskooko puolisot, että heidän liittonsa on Jumalasta, ei ratkaise asiaa.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Onko jossain sellainen Jumalan tahto, että papit vihkivät avioliittoon kirkossa?

        Tai että avioliitossa ei saa tehdä Jumalan tahdon vastaista.

        Kirkossa vihkimistä ei ole kielletty.

    • Anonyymi

      Yhdelläkään ihmisellä ei ole lupaa rohkaista edes epäsuoraan seksiin saman sukupuolen kanssa mikä on vastoin Jumalan tahtoa!

    • Anonyymi

      Homopareja vihkivät papit tekevät vastoin ihmisyyttä kun rohkaisevat tietämättömiä ihmisiä seksiin saman sukupuolen kanssa. Pappien tehtävänä ei ole johdattaa ihmisiä syntiin.

      • Anonyymi

        Mitäs jos naimisiin menevät kaksi samaa sukupuolta olevaa aseksuaalia? Mitä syntiä he tekevät, kun eivät seksiä harrasta?

    • Anonyymi

      Nykyinen kirkon moraalikäsitys, sekin on HISTORIALLINEN, joka pohjautuu edellisiin kokemuksiin.

      Edellisetkään kokemukset ole mitään iltasatua.

      Nykyinen elämä, kyllä, on velkaa Kristilliselle työlle, mitä se on tehnyt OIKEAN käsitysen luomiseksi.

      Mutta nyt ollaan uudessa ajassa. Mietitään, mitä uutta ja mitä siitä seuraa.

      Dogmaattisuus ei ole riittävä syy toimia, mutta 'Pitää ajatella itse'.

      Vapaa keskustelu - onko sekin menneiden aikojen saavutusta, mitä nykyaika on vapaa harrastamaan.

      ---------------------------------

      Henkilökohtaisesti en usko tässä ajassa perheisiin.
      Syy on Vesimiehessä.
      Horoskooppi on ollut aina kristinuskon pilari.
      Vesimies ei ole perheen merkki.
      Kalat sen sijaan ovat lähempänä Rapua kuin Vesimies.

      Intialaiset ennustavat kanssa, että perhe on kriisissä.

      Mitä se nykyaikainen perhemalli tulee olemaan?

      -----------------------------

      1000 jKr Kirkko järjestää ihmisille yhden aviokumppanin liiton.
      Varhaiskirko oli laaja-alaisempi.

      Onko nyt 1000 vuoden jälkeen aikaa taas vapauttaa perhekuviot?

      'Oltiin hartaita ja nyt emme'

      Vesimies on muuten HUONO seksissä.
      Joten seksiäkään saa KUKAAN.

      • Anonyymi

        Kun kyse ei ole perheistä, niin kyse on jostakin muusta.

        Vesimies on teknologia, kommunikaatiota....

        Joten keskitytään rakentamaan IHMISKUNTA taivaisiin.

    • Anonyymi

      Jer.2:1-2 Ja minulle tuli tämä Herran sana: Mene ja julista Jerusalemin kuulen ja sano: Näin sanoo Herra: Minä muistan sinun nuoruutesi armauden, morsiusaikasi rakkauden, kuinka sinä seurasit minua erämaassa, maassa jossa ei kylvöä tehdä. Hes.16:8 Niin minä kuljin ohitsesi ja näin sinut, ja katso, sinun aikasi on lemmen aika. Ja minä levitin liepeeni sinun ylitsesi ja peitin häpysi. Ja minä vannoin sinulle ja menin liittoon sinun kanssasi, sanoo Herra, Herra; ja sinä tulit minun omaksesi. Hoos.11:1 Kun Israel oli nuori, rakastin minä sitä, ja Egyptistä minä kutsuin poikani. 2Moos.4:21-23. Matt.2:15

      • Mitä sinulle Jerusalemin väelle annetut menneet jutut kuuluu?

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Mitä sinulle Jerusalemin väelle annetut menneet jutut kuuluu?

        Mitä sinulle kuuluu yleensä mitään jutut?

    • Anonyymi

      Miehen ja naisen muodostama perhe on peruskivijalka. Onko kirkko syyllistynyt yhteiskunnan rappioittamiseen luopuessaan perinteisestä kristinopista?

    • Anonyymi

      Itse syyllistyt syyllistämään. Se ei ole oikeaa kristillisyyttä. Sinun tehtäväsi ei ole opettaa ketään.

      • Anonyymi

        On kristillistä noudattaa Jumalan tahtoja joista suurin on rakkaus!

    • Anonyymi

      Ketju on taas niin täynnä Jahven kulttia ja Jahven oppia, etten viitsi edes kommentoida. On se kummallista, että te ette pysty erottamaan, ettäkä edes opi!, että koska on kyse saatanasta ja koska on kyse jumalasta.

    • Anonyymi

      Tämä on hyvä asia.

    • Anonyymi

      Kerrankin asiaa Huoviselta.

    • Anonyymi

      Missä nyt on Huovista komppaavat liberaalit ja mummo?

      • Anonyymi

        Mummo on niin järkyttynyt Huovisen lausunosta, että ei uskalla tulla palstalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mummo on niin järkyttynyt Huovisen lausunosta, että ei uskalla tulla palstalle.

        On se palstalla. Ollut jo pari tuntia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se palstalla. Ollut jo pari tuntia.

        Mutta ei vieläkään uskalla antaa kuulua itsestään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta ei vieläkään uskalla antaa kuulua itsestään.

        Ei tietenkään koska ei ole löytänyt mitään kopioitavaa tekstiä aiheeseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tietenkään koska ei ole löytänyt mitään kopioitavaa tekstiä aiheeseen.

        Mä en aikanaan koskaan lue se kopioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mummo on niin järkyttynyt Huovisen lausunosta, että ei uskalla tulla palstalle.

        Kohta alkaa Huovisen ajojahti.

    • Anonyymi

      Sepä hyvä!

    • Kattos, onko Eero tullut uskoon 😺

    • Anonyymi

      Se on ihan oikein.

    • Anonyymi

      Huovisen kanta ei ollut kovin jyrkkä. Sen voi tulkita myös hyväksyväksii.

      • Älä tulkitse vaan lue mitä sanoi.

        🤓

      • Anonyymi
        Repen.mummomuori kirjoitti:

        Älä tulkitse vaan lue mitä sanoi.

        🤓

        Olet ottanut fanittamisi henkilöt uudeksi nikiksesi, ihanan aitolaista. 😍😍😍

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet ottanut fanittamisi henkilöt uudeksi nikiksesi, ihanan aitolaista. 😍😍😍

        Olen heidän vastavoimansa.

        😁

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Toki on. Olen lähes kaikesta heidän kanssaan eri mieltä ja sanon sen.
        😄

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Ai, mitä ei ole?

        🧐

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Täh! Väitätkö, että olen heidän kanssaan samaa mieltä ?

        😁

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Heikko? Missä mielessä verrattuna vaikka sinuun ?

        😃

      • Anonyymi
        Repen.mummomuori kirjoitti:

        Heikko? Missä mielessä verrattuna vaikka sinuun ?

        😃

        Verrattuna heihin olet heikko.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Verrattuna heihin olet heikko.

        Mutta en sinun verrattuna, selvä.
        Kerrohan mitä sillä veikkoudella mahdat tarkoitaa.

        😃

      • Anonyymi
        Repen.mummomuori kirjoitti:

        Mutta en sinun verrattuna, selvä.
        Kerrohan mitä sillä veikkoudella mahdat tarkoitaa.

        😃

        En ole missään vaiheessa arvioinut sinua ja minua, vaan heitä ja sinua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        En ole missään vaiheessa arvioinut sinua ja minua, vaan heitä ja sinua.

        Kerros nyt sitten mitä se heikkous on mistä puhut. Perehdytään hieman siihen.

        😃

      • Anonyymi
        Repen.mummomuori kirjoitti:

        Kerros nyt sitten mitä se heikkous on mistä puhut. Perehdytään hieman siihen.

        😃

        Et koskaan pääse niskan päälle yhdessäkään keskustelussa heidän kanssaan. Jo se, että arvioit itsesi heidän vastavoimakseen on heikkous, koska se ei ole sinun arvioitavissa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et koskaan pääse niskan päälle yhdessäkään keskustelussa heidän kanssaan. Jo se, että arvioit itsesi heidän vastavoimakseen on heikkous, koska se ei ole sinun arvioitavissa.

        En pääse niskan päälle?
        Miksi ihmeessä minun pitäisi yrittää päästä heidän niskansa päälle?
        Sinusta siis vahvuutta on päästä toisten niskanpäälle keskustelussa.
        🙄

    • Anonyymi

      Hatun nosto hänelle!

    • Anonyymi

      Aika hyvä.

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Helsingin Itäkeskuksessa maskipakko, valvotaanko sitä?

      Itiksessä on nyt maskipakko mutta valvotaanko sitä mitenkään? https://www.itis.fi/fi/ajankohtaista/kauppakeskuksessa-maskipakko
      Maailman menoa
      125
      2532
    2. Suomeen julistettu poikkeustila

      Ulkonaliikkumiskielto pikapuoliin.
      Maailman menoa
      140
      2438