Hienoa toimintaa Poliisilta! Rovaniemellä samaa toimintaa?

Seurasi uhrejaan

Päiväsaikaan tehdyt rikokset kohdistuivat Jyväskylässä julkisilla paikoilla yksin liikkuneisiin tyttöihin ja naisiin. Osassa teoista miehen epäillään seuranneen uhreja pitkän aikaa jalkaisin ja linja-autossa, jonka jälkeen mies lyöttäytyi heidän seuraansa.

Syytteiden käsittely alkoi virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Syyttäjä kuvaili kuinka syytetty oli lähtenyt seuraamaan kävelyllä ollutta naista ja vaatinut häntä keskustelemaan kanssaan. Nainen pääsi miehestä eroon menemällä muiden ihmisten joukkoon. Kotiin palatessaan nainen kertoi tapahtuneesta poliisina työskentelevälle miehelleen.

Poliisi lähti ulos tarkastelemaan tilannetta ja näki miehen kulkevan nuoren tytön vierellä. Siviilivaatteissa ollut poliisi näytti miehelle virkamerkin ja poliisi kertoi, että tämän epäillään ahdistelleen muutamia henkilöitä. Poliisi otti miehen kiinni, jotta poliisipartio ehtisi paikalle selvittämään asiaa.

– Tyttö näytti olevan helpottuneen oloinen kun tulin väliin. Tunnistin miehen aikaisempiin tapauksiin liittyen, poliisi kertoi.

ote IL
277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oliko taas tämän uskonnon edustaja?

Äänestä

Ostan vain suomalaista-kosto

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Seurasi uhrejaan

Päiväsaikaan tehdyt rikokset kohdistuivat Jyväskylässä julkisilla paikoilla yksin liikkuneisiin tyttöihin ja naisiin. Osassa teoista miehen epäillään seuranneen uhreja pitkän aikaa jalkaisin ja linja-autossa, jonka jälkeen mies lyöttäytyi heidän seuraansa.

Syytteiden käsittely alkoi virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Syyttäjä kuvaili kuinka syytetty oli lähtenyt seuraamaan kävelyllä ollutta naista ja vaatinut häntä keskustelemaan kanssaan. Nainen pääsi miehestä eroon menemällä muiden ihmisten joukkoon. Kotiin palatessaan nainen kertoi tapahtuneesta poliisina työskentelevälle miehelleen.

Poliisi lähti ulos tarkastelemaan tilannetta ja näki miehen kulkevan nuoren tytön vierellä. Siviilivaatteissa ollut poliisi näytti miehelle virkamerkin ja poliisi kertoi, että tämän epäillään ahdistelleen muutamia henkilöitä. Poliisi otti miehen kiinni, jotta poliisipartio ehtisi paikalle selvittämään asiaa.

– Tyttö näytti olevan helpottuneen oloinen kun tulin väliin. Tunnistin miehen aikaisempiin tapauksiin liittyen, poliisi kertoi.

ote IL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu