Vitun hyvät sosiaalityöntekijä

Anonyymi

Hei. Elin normaalissa perheessä, jossa oli vain yksi yksinhuoltajaisä. Olin onnellinen, hyvä lapsuus rakastava perhe. Kolme veljeä ja perheen ainoa tytär. Isä kävi kolmivuorotyötä asuntolahermannissa, oli politiikassa ja piti aina vähäosaisten puolta. Mutta jostain kumman syystä meidän perheen asioihin puututtiin, sosiaalityöntekijä Eija Vironen- Forsström "poliisin tytär". Minut sijoitettiin Vaasaan erittäin uskonnolliseen perheeseen, jonka ko henkilö koulutti sijaisvanhemmiksi. Elämä muuttui tosi pahasti, "sijaisperheen" muka isä alkoi murrosiässä ahdistelee seksuaalisesti. Onneksi ei kerinnyt käydä fyysisesti käsiksi, koska olin nopea juoksemaan ja pääsin aina iskälle piiloon Kokkolaan. Sen jälkeen olen ollut todella vihainen ja käyttänyt päihteitä piilottaakseni sen taakan mikä minulle annettiin ja ei tässä vielä kaikki, mun ihanaa oikeaa iskää alettiin syyttämään pedofiiliksi ja hän tappoi itsensä loppujen lopuksi kaikesta tästä. Mitä teen kuka ottaa vastuun, miten voi enään luottaa yhteiskuntaan!!! Mitä voi tehdä enään?!?! Onneksi kävin lähihoitajakoulutuksen on ees jotain toivoa työelämän puolesta, mutta SE MASENNUS!! On ihan hirveä, miten yhteiskunta voi kylmästi pilata toisten perheen en ymmärrä. Voiko enään kukaan auttaa? Auttakaa joku kertokaa edes mielipiteitä?!

5

335

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ymmärrän sinänsä tympääntymisen jos koet itse, että asiat ovat menneet huonompaan suuntaan, mutta kannattaa siitä huolimatta pyrkiä katsomaan asiaa myös objektiivisemmalta kannalta. On täysin selvää, ettei sosiaalihuolto huvikseen kiusaa ihmisiä, vaikka tutkinnan kohteiksi joutuneet ihmiset yleensä niin luulevatkin.

      Huomauttaisin myös, että tällä Tiede>Psykologia -palstalla on tarkoitus keskustella tieteenalasta nimeltä psykologia, ei valtion sosiaalihuollosta. Tyytymättömyydestäsi sosiaalihuoltoon voit keskustella esimerkiksi Yhteiskunta-palstalla.

      • Anonyymi

        Aika naivi ajatus, ettei sosiaalityöntekijät tai ihmiset ylipäänsä tekisi moraalittomia ja kyseenalaisia päätöksiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika naivi ajatus, ettei sosiaalityöntekijät tai ihmiset ylipäänsä tekisi moraalittomia ja kyseenalaisia päätöksiä.

        Aika lapsellinen ajatus, että virheitä ei ole mahdollista tehdä muuten kuin tahallaan.

        Mitähän hyötyä siitä on sossun muutenkin ylityöllistetyille tädeille, että he hankkivat vielä lisää ylitöitä huostaanottamalla lapsia hyvin pärjääviltä perheiltä?

        Olisikohan aavistuksen verran realistisempi näkemys se, että lapsia otetaan huostaan silloin kun se näyttää tarpeelliselta (mikä ei aina tietenkään osoittaudu parhaaksi ratkaisuksi, mutta mitäpä ehdottaisit vaihtoehdoksi?) ja lapsia sijoitetaan perheisiin, joilla näyttää asiat olevan kunnossa (mikä ei myöskään tietenkään aina osoittaudu toimivaksi, mutta mitäpä ehdotat vaihtoehdoksi?).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika lapsellinen ajatus, että virheitä ei ole mahdollista tehdä muuten kuin tahallaan.

        Mitähän hyötyä siitä on sossun muutenkin ylityöllistetyille tädeille, että he hankkivat vielä lisää ylitöitä huostaanottamalla lapsia hyvin pärjääviltä perheiltä?

        Olisikohan aavistuksen verran realistisempi näkemys se, että lapsia otetaan huostaan silloin kun se näyttää tarpeelliselta (mikä ei aina tietenkään osoittaudu parhaaksi ratkaisuksi, mutta mitäpä ehdottaisit vaihtoehdoksi?) ja lapsia sijoitetaan perheisiin, joilla näyttää asiat olevan kunnossa (mikä ei myöskään tietenkään aina osoittaudu toimivaksi, mutta mitäpä ehdotat vaihtoehdoksi?).

        Kukaan ei ole väittänyt, että virheitä tehtäisiin vain ja ainoastaan tarkoituksella. Eikä ketään kiinnosta mikä on todennäköisintä vaan mitä on tapahtunut.


    • Anonyymi

      Miten tämä liittyy psykologiaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1927
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1322
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      102
      1086
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      918
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      771
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      662
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      538
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      71
      537
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe