Ensinnäkin, pahoitteluni siitä että niin monet joutuvat työttämäksi. Mutta tätähän tämä on. Se on ihan normaalia että työpaikat vaihtuvat, joutuu muuttamaan työn perässä, hommat eivät ole välttämättä kivoja tai sisäsiistejä ja ennen kaikkea työpaikat eivät irtoa suhteilla vaan osaamisella.
Tämän olen nähnyt ja sen läpikäynyt. En onneksi päässyt tehtaalle töihin kun ei ollut sukulaisia. On pitänyt kouluttautua, hakea ja epäonnistua ja joskus sitten onnistua jossain asiassa. Nyt on hyvät liksat ja varmat tulot, asunnon hinta vain nousee.
Kyllä te pärjäätte, minäkin pärjäsin kun tajusin että kaikki pitää tehdä itse ilman suhteita. Ei muuta kuin kouluun vaan ja yhteiskunnalle hyödyksi.
Tämän olen nähnyt ja sen läpikäynyt. En onneksi päässyt tehtaalle töihin kun ei ollut sukulaisia. On pitänyt kouluttautua, hakea ja epäonnistua ja joskus sitten onnistua jossain asiassa. Nyt on hyvät liksat ja varmat tulot, asunnon hinta vain nousee.
Kyllä te pärjäätte, minäkin pärjäsin kun tajusin että kaikki pitää tehdä itse ilman suhteita. Ei muuta kuin kouluun vaan ja yhteiskunnalle hyödyksi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä en pahoittele sitä, että laiskat mutta ahneet paperiduunari kommunistit jäävät työttömiksi.
Kun vielä ne täysin kouluttamattomat laiskat ja ahneet ahtaaja kommunistit jäävät työttömiksi, niin asiat ovat oikein hyvin.
Ahneella on paskainen loppu.
Se on huono juttu että rahan kierto vähenee. Sinusta on varmasti hyvä asia, että kaikilla menisi huonosti. Ei pidä olla kateellinen.
Minuakaan ei yksittäisten suhteilla työpaikkansa saaneet hyväpalkkaiset paperityöläiset yksilöinä säälitä. Tälle alueelle tuon tehtaan lopettaminen on vain huonompi juttu.
Kylläpä on jälleen sairasta suhtautumista. Toisilta menee koko elämä sekaisin.
Perheet jää tyhjän päälle ja täällä heitellään noita inhottavia kommentteja.
Suomalaiset on täys tyhjäpää porukkaa.
Ei mitään inhimillisyyttä enää
Kun paperitehtailla on edelleen liikakapasiteettia, niin koneilla ajetaan edelleen, kunnes ne tulevat huonoon kuntoon. Silloin ei kannata investoida uuteen, joten ne ajetaan alas.
Tehtaiden sulkeminen tulee siis jatkumaan .
Niin, no minäkin olen jäänyt työttämäksi ja saanut uusia töitä. Ei minulle tultu tukipaketteja tarjoamaan. Hirveän kova homma, vuosien työ ollut että sain työpaikan. Piti muuttaa kauas pois yksin. Sitä vain tahdon sanoa, että yksilöt jotka ovat rohkeita luottamaan ja sitoutumaan omiin ratkaisuihinsa pärjäävät tässäkin. Mutta se ei tule itsestään, se ei tule suhteilla. Pitää erikoistua ja olla hyvä jossain.
En usko että kukaan olisi oikeasti vahingoniloinen tehtaan lakkautuksesta. Kunhan kirjoittavat.
Vihreää siirtymää, kaikkea ei haluta tukea, vaan teollisuus ajetaan pois Suomesta...