Ilmastopolitiikka

Anonyymi

Ilmasto tietysti muuttuu koko ajan ja ihmisen osuus globaaliin ilmastonmuutokseen on tietysti toinen asia.
1.Siitä kuitenkin tiedetään ainakin varmasti se, että ennusteet on viime vuosikymmeninä ja vuosina pieleen.
2.IPPC raporttia (600sivua) ei ole monikaan aiheesta puhuva lukenut tai haluavan sen viestin olevan oman ideologiansa mukainen,koska päätelmät ovat hyvin eriävät.
3. Tiedemiehet ei ole asiasta yksimielisiä
4.Ei ole kovin villi veikkaus varmaan sanoa että kukaan ei tiedä tarkasti.
5.Virheelisiä ,tarkoituksen hakuisia uutisia levitetään mediassa ,varmastikin poliittisista syistä.Esim.ylen uutisointi jäämeren jäänpaksuudesta samalla viikolla ja Norjan ilmatieteenlaitoksen tiedotus oli päinvastainen
6.Epätieteellinen lähestymistapa,ison ,monen yhtälön vaikutuksista syntyvä ilmiö,joka toimii sykleissä ei pitäisi aiheuttaa varmoja mielipiteitä.
7. Isoin asia on että nykyinen ilmastopolitiikka on tuonut varmuudella lisää päästöjä ja saasteita,joka on helpoin asia tutkia.Lisäksi se on tuonut tietysti joillekin omaisuutta ja toisille enenevässä määrin köyhyyttä.
Globaalit päästöt Nykymenolla kasvaa ja Vihreät ovat yksisilmäisyydessään suurin uhka siirtymisessä vähäpäästöisyyteen.Saksan vihreät sai ydinvoimasta luopumisohjelman läpi ja kivihiiltä laivattiin kiihtyvällä tahdilla ja päästöt huimasti kasvoivat.
Lempilapsi Kommunistinen Kiinan Kansantasavalta saastuttaa lisääntyvällä tahdilla ja 80% Euroopassa lopettavista tehtaista siirtyy Kiinaan ja päästöt kasvaa.
Intian päästöt kasvaa 5% luokkaa per vuosi( koronavuonna voi olla eri)
Kehitysmaissa johon teollisuutta syntyy, ei ainoastaan päästöt kasva vaan maa suorastaan saastuu.Akkuteollisuuden vaatimat mineraalit kaivosteollisuudessa on yksi maan ja vesistöjen pilaaja Kiinan ja intian kaltaisissa maissa.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On nämä vihreät, jotka haluavat olla niin eettisiä ja ihmiskunnan parasta ajattelevia - siis omasta mielestään. Vihreät vihaavat kansllisvaltiota ja kansallista demokratiaa. Vihreät kannattavat kaikkea, mikä on globaalia. Globaalius on hienoa ja hyvää, kansallismielisyys pahaa ja rumaa. Kun vihreät kannattavat kaikkea globaalia niin he kannattavat innokkaasti myös globalisaatiota. Globalisaatio on tarkoittanut sitä, että tehtaat ovat siirtyneet vanhoista teollisuusmaista kuten Suomesta uusiin teollisuusmaihin kuten Kiinaan. Tehtaitten mukana on mennyt niissä tehty työ, josta vanhoissa teollisuusmaissa maksettiin kohtuullista palkkaa. Vihreät ovat tyytyväisiä, että ne saastuttavat ja päästelevät tehtaat on saatu Suomesta pois. Kun tehtaat ovat Suomessa vähentyneet niin suomalaisten hiilijalanjälki on pienentynyt. Vihreiden mielestä sitä kuitenkin pitäisi pienentää vielä lisää. Jokaisen suomalaisen pitäisi pienentää omaa hiilijalanjälkeään. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että pitää alentaa omaa elintasoa ja elämisen tasoa. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa köyhtymistä. Vihreät siis kovasti huolehtivat suomalaisten hiilijalanjäljistä. Suomalaisia on 5,5 miljoonaa. Siitä vihreät kantavat vähemmän huolta, mitä tapahtuu kun tehtaat siirtyvät uusiin teollisuusmaihin. Uusissa teollisuusmaissa tehtaat saastuttavat ja päästelevät ilmoille hiilidioksidia paljon enemmän kuin mitä ne tekisivät Suomessa. Uusissa teollisuusmaissa on ihmisiä paljon tihemmässä kuin Suomessa. Jalanjälkiä voi olla Suomeen verrattuna monikymmenkertainen määrä pinta-alaa kohti. Yhteiskunnat ovat kuitenkin kehittymättömämpiä kuin suomalainen yhteiskunta eivätkä ne tunnu kehittyvän oikeaan suuntaan eikä ainakaan tarpeeksi nopeasti jotta saasteet ja päästöt saataisiin kuriin. Siihen, miksi uusien teollisuusmaiden yhteiskunnat eivät kehity on syynä juuri se sama globalisaatio, joka on vienyt tehtaat pois Suomesta. Globaali riistokapitalismi ei kanna vastuuta ihmisistä eikä luonnosta, sen ainoa tavoite on kasata rahaa riistokapitalisteille. Suomessa asetetaan velvoitteita ja vastuita yhtiöille. Työvoimaa ei saa riistää eikä luontoa saa tuhota. Globaalin riistokapitalismin hallitsemissa uusissa teollisuusmaissa työvoimaa ja luontoa riistetään surutta. Trooppiset sademetsät hävitetään ja ekosysteemit tuhotaan. Kun Suomessa sellainen meno ei ole mahdollista niin kapitalistit siirtävät tuotantoa pois Suomesta. Oikeistoliberalistit täällä ovat nyt alkaneet vaatia, että globaali meno pitäisi saada myös Suomeen että kapitalistit voisivat rikastua niinkuin uusissa teollisuusmaissa. Kun vasemmistopuolueet peesaavat vihreitä ja vihreät kiilusilmäisen innokkaasti kannattavat globalisaatiota niin lopputulema on, että vasemmistopuolueet kannattavat politiikkaa, joka köyhdyttää ja kurjistaa heidän omia kannattajiaan. Vasemmistopuolueet siis mutkan kautta kannattavat riistokapitalismia, mikä on tosi outoa.

    • Anonyymi

      Viimeaikoina ennusteet lämpötilan noususta ovat menneet paremminkin alakanttiin. Nyt alkaa olla jo selvä, ettei Pariisin 1,5 asteen rajaan päästä ja 2 astettakin alkaa olla haastavaa.
      Mitä tutkijoihin tulee, niin tieteessä ei koskaan ole täyttä yksimielisyyttä. Tiede etenee sillä, että tehdään uusia entisestä poikkeavia hypoteeseja. Ilmastonmuutoksen todellisuudesta ja ihmisen vaikutuksesta siihen on tiedeyhteisössä kuitenkin jo harvinaisen hyvä yksimielisyys. Denialistit ovat jääneet 1900 luvulle.

      Jos emme tee päätöksiä nyt, niin ilmastonmuutoksen aiheuttamat kulut voivat kasvaa moninkertaisiksi. Olemme jo pahasti myöhässä. Onneksi sekä tutkijat, elinkeinoelämä, politikot ja tavalliset kansalaiset (73 % suomalaisisat) alkavat olla melko yksimielisiä toimenpiteiden tehostamisen tarpeellisuudesta.

      • Anonyymi

        Ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen uskovista 100 % uskoo ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen, joten ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on todistettu sataprosenttisesti.
        Olemme siis sataprosenttisen myöhässä.


      • Anonyymi

        Lämpötilassa tapahtuu lyhellä aikavälillä heilahteluja. Siksi ilmastonmuutosta seurataan pidemmän aikavälin keskilämpötilan muutoksella.

        Tieteessä on erilaisia metodeja ja muita vaikuttimia. Mitä politisoidummaksi tiede muuttuu, sitä enemmän sen tuloksiin voidaan vaikuttaa. Tilanne on nyt se, että tutkijat, jotka julistavat alarmistien sanomaa, ovat kunnioitettuja, mutta ne tutkijat, jotka tuovat esille lukemia ihmisen vähäisemmästä vaikutuksesta, tuomitaan julkisesti "denialisteiksi" tms. Esim. eräs tutkijaryhmä teki pitkän aikavälin tutkimuksista päätelmän, että ihmisen vaikutus ilmaston lämpenemiseen on vain n. 0.3-0.4% luokkaa. Heitä kohtaan alkoi nopeasti tulla syytöksiä ja vastaväitteitä. Tässä sodassa valitaan puolia ja sitten ryhdytään julistamaan oman puolensa pääsanomaa, huolimatta siitä, mikä oikeasti on totuus.

        Teollisuuden saastepäästöt luonnon diversiteetin uhkana, sekä terveysriskinä, on se kaikkein tärkein huomionkohde. Tässä ollaan oltu globaalilla tasolla liian hitaita ja rahan sanelemana ja tähän tarvitaan nopeaa muutosta. Ilmastoaktivismi on oma juttunsa ja vaikka kasvihuonekaasupäästöjä saadaankin rajoitettua, niin luonnon tuhoaminen silti jatkuu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä kuuluu nyt? Maajussi-Mustafa paljastaa, onko sutinaa vai ei - Yllätys kuvausten jälkeen

      Turkin lahja suomineidoille elikkäs Maajussi-Mustafa on kyllä aikamoinen tapaus! https://www.suomi24.fi/viihde/mita-kuuluu-nyt-maajussi-mustafa-palja
      Viihde ja kulttuuri
      26
      2661
    Aihe