Muista piereskellä!

Anonyymi

"HS: Löytyikö syy Parkinsonin tautiin?
ANTTI KIRKKALA | 10.05.2021 | 19:46
Suomalaistutkijoiden mukaan sairaus voi liittyä suolistobakteerien tuottamaan rikkivetyyn.

Tutkijoiden mukaan Parkinsonin tauti voi olla yhteydessä suolistobakteereihin, jotka saavat energiansa vedystä ja rikkiä sisältävästä sulfaatista. Samalla ne tuottavat rikkivetyä.

Neurologian dosentti Kari Murros sanoo Helsingin Sanomille, että suolen solut pystyvät suojautumaan rikkivedyltä tiettyyn rajaan asti. Pieninä pitoisuuksina se suojaa kudoksia tulehdustekijöiltä.

– Jos rikkivetyä kuitenkin syntyy suolistossa liikaa, suojaukset pettävät. Uskomme, että näin Parkinsonin tauti voi saada alkunsa, Murros sanoo.

Murroksen, elintarvikemikrobiologian professorin Per Sariksen ja heidän kollegoidensa tuore tutkimus on julkaistu Frontiers in Cellular and Infection Microbiology -tiedelehdessä.

Tutkijat havaitsivat, että sinänsä harmittomia Desulfovibrio-lajin bakteereja esiintyi huomattavasti enemmän Parkinsonin taudista kärsivillä. Rikkivedyn arvellaan edistävän alfa-synukleiiniproteiinin kasautumista, joka leviäisi hermoston kautta lopulta aivoihin.

Uuden havainnon avulla sairastumisriskiä voidaan ehkä vähentää tulevaisuudessa.

– Voitaisiin kehittää lääke, joka vähentää rikkivedyn määrää suolistossa, Saris sanoo."

https://www.verkkouutiset.fi/hs-loytyiko-syy-parkinsonin-tautiin/

Etenkin naisilla Parkinson esiintyy.

27

1209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Piereskely on huolestuttava patologinen ilmiö, ja kertoo siitä, että jotain on ravitsemuksessa pielessä.

      Samoin, jos uloste haisee jatkuvasti kauhealle.

      Myös peräpukamat kielivät väärästä ravitsemuksesta.

    • Anonyymi

      Asiantuntijoiden mukaan parikymmentä pierua vuorokaudessa on luonnollsta ja kuuluu tavanomaiseen kehon toimintaan. Erittäin runsas piereskely saattaa kertoa jostain häiriöstä.

      Joitain vuosia vanha, mutta pätevä puheohjelma suolistomikrobeista:

      https://areena.yle.fi/audio/1-4318249

      Suolistossa on runsaasti myös bakteriofaageja eli bakteereita infektoivia viruksia, nekin kuuluvat suolen normaalieliöstöön:

      https://areena.yle.fi/audio/1-4275241

      Biologia on ihmeellistä, paljon on selvitettävää.

      • Parikymmentä pierua per vrk on melkein kerran tunnissa, eli on melkein jatkuvaa piereskelyä.

        Huolestuttava merkki siitä ravinnonkäytössä on jotain korjattavaa..


      • Anonyymi
        kekek-kekek kirjoitti:

        Parikymmentä pierua per vrk on melkein kerran tunnissa, eli on melkein jatkuvaa piereskelyä.

        Huolestuttava merkki siitä ravinnonkäytössä on jotain korjattavaa..

        Ehkä noilla parillakymmenellä ei tarkoiteta varsinaisia yli kylän raikuvia mahtipieruja vaan pieniä pihahduksia. Pieniä kaasumääriä saattaa livahtaa aivan huomaamattakin.


      • Anonyymi
        kekek-kekek kirjoitti:

        Parikymmentä pierua per vrk on melkein kerran tunnissa, eli on melkein jatkuvaa piereskelyä.

        Huolestuttava merkki siitä ravinnonkäytössä on jotain korjattavaa..

        Kerran tunnissa olisi melkein jatkuvaa vain jos jokainen niistä olisi lähes tunnin kestävä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerran tunnissa olisi melkein jatkuvaa vain jos jokainen niistä olisi lähes tunnin kestävä.

        Kerran tunnissa yölläkin pierevä aviopuoliso saattaisi piankin olla ex-aviopuoliso, jo nukkumisenkin häirinnän takia.


    • Anonyymi

      Ravitsemusterapeutti kommentoi:



      https://www.is.fi/terveys/art-2000000832566.html

      "Pieni pieru on terveyden merkki. Suolessa tapahtuu silloin hyviä asioita, fermentaatiota. Hyvät bakteerit työstävät hiilihydraatteja ja pitävät huonot bakteerit tossun alla."

      • Jos pieremään kykenee, se on toki merkki siitä, että peräsuoli ei ole ihan tukossa.

        Mutta piereminen sinänsä kertoo kaasunkehityksestä suolessa, eikä tämä ole tervettä.


      • Fermentaatio ruoansulatuselimistössä on tervettä jos sattuu olemaan esim. lehmä.


      • Anonyymi


      • Anonyymi


    • Kaameaa kidutusta on viettää yö samassa huoneessa nukkuvan laktoosi-intoleranttisen henkilön kanssa, jos tämä on nauttinut laktoosipitoista ruokaa/juomaa.

      Jatkuvia kaasupurkauksia ja hajuhaittoja. Aamulla huone on kuin kaasukammio.

      • Anonyymi

        Butyraatin hengittäminenkin voisi olla terveellistä, ja haju miellyttäväksi mielikuvaharjoittelulla.


    • Anonyymi

      Suolistomikrobien fermentointituotteet indikoivat hyviä terveysvaikutuksia.

      https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/f800e990-c977-49cc-bd9b-1a8c4ea0f7fa

      "Analyysi paljasti 12 bakteeriryhmää, jotka erityisesti liittyivät pienempään sairastumisriskiin. ...

      Kyseiset 12 bakteeria olivat kaikki butyraattia tuottavia bakteereja. Butyraattia syntyy ravintokuidun fermentoituessa, ja se on yhdistetty suotuisiin terveysvaikutuksiin aikaisemminkin."

    • Anonyymi

      Asialla on myös kulttuurillinen ja historiallinen merkitys ja tausta.

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Pieru

      "Maailmanhistoria tuntee pierun aiheuttamia tapahtumia. Esimerkiksi 1500-luvun Englannissa Edward de Vere, Oxfordin jaarli, pieraisi vahingossa vannoessaan uskollisuutta kuningatar Elisabet I:lle, minkä jälkeen hän lähti omatoimisesti maanpakoon seitsemäksi vuodeksi. Hänen palattuaan kuningatar totesi, että oli jo melkein unohtanut pieraisun."

      • Anonyymi

        Melkein unohtanut, ei ollut unohtanut.


    • Anonyymi

      😨”Länsimainen näkemyksemme siitä, että runsas piereskely olisi merkki jostain ongelmasta suolistossa, on täysin väärä. Yleensä se on merkki terveellisestä ruokavaliosta ja terveestä paksusuolesta”, kommentoi australialaisen Uuden Etelä-Walesin yliopiston tohtori Rosemary Stanton tutkimustuloksia New Scientistille.😨

      https://tekniikanmaailma.fi/tutkimus-kasvisvoittoinen-ruokavalio-saa-miehet-piereskelemaan-paljon-enemman-ja-se-on-tutkijoiden-mukaan-hyva-asia/

      Ei vitsi, eikö nää jutut lopu koskaan?

    • Anonyymi

      Jos on laktoosi-intoleranssi, niin maidon juonnin jälkeen elimistössä syntyy vetyä.

      • Anonyymi

        Vedyntuotannon hintaa saisi alas käyttämällä pierua.


    • Anonyymi

      Etukäteen on terveellistä pierrä ja röyhtiä

      Myöhemmin peritään 10% pieru

    • Anonyymi

      Naiset ei piereskele. Niillä on suu auki koko ajan eikä painetta pääse muodostumaan.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Pidätetyt pierut poistuvat lopulta verenkierron välityksellä keuhkoihin ja sieltä uloshengityksen mukana ulos. Siinä välissähän ne kiertävät päässäkin.

    • Anonyymi

      Ei sitä tarvitse muistaa, koska pierussa on muistutusominaisuus.

      • Anonyymi

        Pieru indikoi akustisesti eksistenssinsä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      299
      4840
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      138
      3099
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      54
      3032
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      33
      1580
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1272
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1209
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      12
      1042
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      1031
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      1009
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      1001
    Aihe