Feministinen EU ja vanha Venäjä kisailee

Pääministeri Sanna Marin (sd) tuomitsee Valko-Venäjän tuoreet toimet ja kertoo EU-maiden johtajien asettamien uusien pakotteiden olevan vahva ja määrätietoinen vastaus poikkeukselliseen tilanteeseen.

Pakotteista päätettiin Eurooppa-neuvoston maanantaisessa huippukokouksessa, joka venyi pitkälle seuraavan päivän puolelle. Kokouksessa päätettiin esimerkiksi estää valkovenäläisten lentoyhtiöiden pääsy EU:n ilmatilaan ja samalla kieltää valkovenäläisiä lentoyhtiöitä laskeutumasta EU-kentille.
Lisäksi EU-maissa toimivia lentoyhtiöitä kehotettiin välttämään Valko-Venäjän ilmatilaa.

Me olemme toisen Venäjän naapuri, miten sitten heijastaa tänne, asia jonka vasemmistolainen feministi pääministeri toi julki. Tiedämme entuudesta että Venäjä ottaa huomioon naapuruussuhtaissaan tuonkin, siksi olisikin hyväksi meille että presidentti vain toisi julkilasumat tällaisista, ei kokematon vasemmistolainen päämisteri, jonka homo yhteydet ole Venäjän mieleen. Halonen oli eri juttu kun toi Venäjän ja Neuvostoliiton tietoisuuteen meillä salaisia asioita, Venäläiset muistaa Tarjan teot, ja katsovat kohdallaan paljon läpi sormien. mm puheensa 70 -luvulta
" meille olisi ollut hyväksi liittyminen Neuvostoliittoon "

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oma maa hämmennetty jo, mutta pitänee vielä työntää lusikka muittenkin soppaan. EU:n asia lienee puuttua.
      Marinin on helppo EU-sateenvarjon suojista huudella tviittejä. Samoin kuin hankkia eurooppalaisille rahaa suomalaisilta saman EU-sateenvarjon suojista.
      On Suomi köyhä ja siksi jää.

      Marin, onko helppoa olla vaikuttavinaan isoimpien päätöksiin? Älä leiki pienen maan suurta johtajaa, taitaa kansa tietää päätöksistäsi paremmin kuin sinä itse? Siis, älä leiki suurta johtajaa?

    • Anonyymi

      Marin kommentoi nyt mieluusti ihan kaikkea mikä vie ajatukset pois velanotosta ja sisäpoliittisesta sekoitusta..
      Marin saisi jättää ulkopoliitijan kommentoinnin js ohjeistukset presidentille, joka tässä asiassa on paras asiantuntija. Marin voisi keskittyä maan talouden ja työllisyyden parantamiseen, onnistuuko? Ei merkkejä vielä siitä. Kerää sympatiapisteitä sotkeutumalla asioihin jotka eivät tälle henkilölle kuulu.
      Hallituksen suusta on kuultu monesti että Suomi on pieni maa niin eikö kannataisi kuitenkin pitää hieman maltillisempaa linjaa toista valtiota koskevissa asioissa.

    • Anonyymi

      Ay-liike muistuttaa taas kohta kuka johtaa SDP puoluetta, lakoilla.

      • Anonyymi

        Aikoivatkin jo lakkoilla, ettei unohdu.


    • Anonyymi

      Parempi kun ei sotkeuduta vieraan valtion asioihin. Pakotteista ei kärsi kuin Suomi, kuten tähänkin asti.
      Marinin pitäisi pidättäytyä oman Suomemme asioissa ensisijaisesti eikä pistää nenäänsä Itä-Euroopan asioihin kyseenalaisella osaamisellaan. " Tämä on erittäin vakavaa", se on se lähes ainoa repliikki häneltä aina. 👎

      Ulkopolitiikkahan kuuluu presidentillemme.
      Hänellä on hieno diplomaattinen asenne ja huippuosaaminen. Toista maata kuin Marin.
      Turhaa Marinin twiittailla, se ei johda yhtään mihinkään.

    • Ei kovinkaan fiksu nikkivalinta ! Vai onko tarkoituksesi esiintyä, kiertoteitse minuna ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Milloin olet viimeksi nähnyt

      Kaivattusi ja missä? Onko ikävä vastaa rehellisesti.
      Ikävä
      151
      2624
    2. Onpas punavihreät taas ärhäkkäinä

      😺 Ihan tuntuu kuin syyttäisitte meikäläisiä/meikäläistä Oulun puukotuksesta. Tapaus on hyvin ikävä ja tuomittava. En
      Luterilaisuus
      419
      2247
    3. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      44
      2124
    4. Toivottavasti vielä kohdataan mies

      Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
      Ikävä
      122
      1425
    5. Hauskaakin jopa...

      Että moni nainen olettaa, että kyse on vaan siitä kaanustinloukusta, kun mies jotain ehdottaa. 😄 Ja miettiikö monikaan
      Sinkut
      233
      1330
    6. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

      kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
      Ikävä
      120
      1208
    7. Vanhemmalle naiselle

      Aikataulu muutos. Ensi viikolla pistetään asia vireille. Ei juhannukseen asti aikaa. Kannatti valehdella!
      Ikävä
      56
      1163
    8. Jos et kaipaakaan minua täällä

      Niin miksi sinua ehkä häiritsee se, että minä kaipaan sinua? Miehelle.
      Ikävä
      11
      1107
    9. Koen, että minua tavallaan vainotaan

      Kyllä minä vain satun tietämään, että täälläkin on joitain serkun kaiman kummeja jotka kiusaavat minua. Lisäksi sairas n
      Ikävä
      123
      1080
    10. Morning has broken

      Simmut aukaistaan. Ja noustaan päivään valkeaan. Hyvää huomenta. 😊☀️🍳☕❤️
      Ikävä
      66
      998
    Aihe