Kokoomuksen kannatus nousi 4,5 prosenttia ja on nyt 10,7.
Hyvinvointiyhteiskuntaa romuttavat, valtiolta ja kansalta rikkaiden veronkiertäjäloisten taskuhin varastavat rosvot, näyttävät saavan valtaa Pellossakin.
Onko pellolaisilla äänestäjillä ruuvit löystyneet, vai onko Pellon väestössä jo yli kymmnen prosenttia ökyrikkaita talousrikollisia veronkiertäjiä?
Kokoomuksen rosvot alkoivat vallata Pelloa.
239
4017
Vastaukset
- Anonyymi
Aloittaja on idiootti, ei voi muuta sanoa.
- Anonyymi
Vain idiootti tai varas äänestää Kokoomusta. Puolueen johtajat ovat aina olleet valehtelevia rosvoja, jotka ovat varastaneet valtiolta ja työväestöltä rikkaille verokiertosijoittajille. Ota selvää mitä maassa on tapahtunut ja tapahtuu, niin tajuat, että peilistäsi katsoo idiootti.
Norja olisi tänään velkainen rupuvaltio, jos Kokoomus-Syöpä olisi ollut vallassa silloin kun öljyrikkaudet löydettiin. Onneksi oli työväenpuolue vallassa. Kokoomusideologialla öljyaarteet olisi varastettu kansalta tuottamaan voittonsa ulkolaisille veronkiertohuijareille, niin kuin on Suomen maaperän aarteille tapahtunut. Nyt Norja on rikas, vain siksi, koska kokoomusideologiset rosvot eivät olleet aikanaan vallassa. - Anonyymi
Kolatiko yritäjännilkkaan. Kaveri kirjoittaa tosiasiasta. Kokoomuksen taktiikka pelotella kansaa ylivelkaantumisella sukanvarsisäästäjät pelkäävät sanaa velka. Tänäpäivänä yritykset ja valtiot pyörivät hallitullavelkarahalla. Ja miten porvarihallitus järjestää velanhoidon nähtiin edellisellähallituskaudella. Sellaisena tulee aina olemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain idiootti tai varas äänestää Kokoomusta. Puolueen johtajat ovat aina olleet valehtelevia rosvoja, jotka ovat varastaneet valtiolta ja työväestöltä rikkaille verokiertosijoittajille. Ota selvää mitä maassa on tapahtunut ja tapahtuu, niin tajuat, että peilistäsi katsoo idiootti.
Norja olisi tänään velkainen rupuvaltio, jos Kokoomus-Syöpä olisi ollut vallassa silloin kun öljyrikkaudet löydettiin. Onneksi oli työväenpuolue vallassa. Kokoomusideologialla öljyaarteet olisi varastettu kansalta tuottamaan voittonsa ulkolaisille veronkiertohuijareille, niin kuin on Suomen maaperän aarteille tapahtunut. Nyt Norja on rikas, vain siksi, koska kokoomusideologiset rosvot eivät olleet aikanaan vallassa.Kokoomuksen talouspolitiikka on puhdasta oligarkki touhua Venäjän malliin. Julkisen talouden romuttaminen ja rahojen pumppaaminen ulkomaisille pääomasijoittajille
- Anonyymi
Etkö ymmärtänyt lukemaasi? Sääli!
- Anonyymi
Hyvä vaalitulos kun äänestäjät ei palkinneet henkilöjahtiin panostaneita vassareita. Kunnan työntekijät äänestivät omiaan koska kampanja suuntautui heille, mutta yksityispuolelta ei paljon ääniä herunut. Miksi olisikaan, kun heidät unohdettiin vaalipuheissa täysin. Saa siinä sitten päivitellä kokoomuksen ja perussuomalaisten nousua.
- Anonyymi
Pellossa kaksi Lapin ennätystä:
- työkyvyttömyyseläkkeellä porukkaa keskimääräistä enemmän
- eläkkeelle siirrytään keskimääräistä aiemmin. Ja valtakunnan 2 sija: väestön epäedullinen ikäjakauma.
Tästäpä uudet päättäjät pääsevät heti hommiin.
Kokoomus tuo yrityksiä ja persut työintoisia maahanmuuttajia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pellossa kaksi Lapin ennätystä:
- työkyvyttömyyseläkkeellä porukkaa keskimääräistä enemmän
- eläkkeelle siirrytään keskimääräistä aiemmin. Ja valtakunnan 2 sija: väestön epäedullinen ikäjakauma.
Tästäpä uudet päättäjät pääsevät heti hommiin.
Kokoomus tuo yrityksiä ja persut työintoisia maahanmuuttajia.Persut on p*rseestä. Ne levittää vain uusfasismiaan.
- Anonyymi
Vassareilla oli väärä resepti jotta olis päässyt suurimmaksi puolueeksi niinkuin valtuustossa joku uhosi. Niin on hyvä kuin käy.
- Anonyymi
Kansa on vähän fiksuuntnut, kun äänestetään jo kunnon Kokoomusta.
- Anonyymi
Lestaatiolaisia on kohdannut vitsaus,hyvä aloitus.
- Anonyymi
Petteri Orpo on seuraava presidenttimme!
- Anonyymi
Älä unta näe.
- Anonyymi
Tuuliviiri ei sovi presidentiksi - tai no, muuttuihan se Niinistökin. Muinoin Rovaniemellä tuomitsi metsän suojelijat ja pauhasi ötököiden paapomisesta, uhosi kokoomuksen puheenjohtajana kovasti luonnonsuojelua vastaan. Nyt on ihan toisin.
Saattaahan Orpokin muuttaa taas mielipiteitänsä. Sipilän hallituksessa ajoi maakuntahallintoa, nyt vastustaa. Ajoi Sipilän hallituksessa jopa moottoripyörille veroa, nyt kuulemma kammoaa veroja ja paljon muuta takin kääntöä. - Anonyymi
Olis se vain mukava ku orpopoikarievusta tulis resitentti.
- Anonyymi
Valitaanko 2056 vielä presidentti? Toivoisin niin kuningaskuntaa. Kuinka hieno olisikaan kun Suomessa kaupan kassasta tuli pääministeri ja jos vielä orpopojasta kuningas. JEE!
- Anonyymi
Erkki sai nyt Martin kaveriksi ettei tartte istua kepun ryhmäkokouksissa.
- Anonyymi
Kait sinne kepujen sekaan soppii kaksikin. Sammaa politiikkaa net kumminkin tekevät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kait sinne kepujen sekaan soppii kaksikin. Sammaa politiikkaa net kumminkin tekevät.
Eipähän tarvitse enää terveyshommia ulkoistaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipähän tarvitse enää terveyshommia ulkoistaa.
Hyvö ko kepu on vasemmistohallituksessa niin länsipohja säilyy keskussairaalana. Edellisesä hallituksessa kokoomuksen kanssa se oli tappolistala kun se keskittäis kaikki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvö ko kepu on vasemmistohallituksessa niin länsipohja säilyy keskussairaalana. Edellisesä hallituksessa kokoomuksen kanssa se oli tappolistala kun se keskittäis kaikki.
Paljo meni rahhaa konsulteille (n. 100 000€) tuossa ulkoistusfiaskossa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljo meni rahhaa konsulteille (n. 100 000€) tuossa ulkoistusfiaskossa!
Kyllä ne vielä ehtii ulkoistaa, peittää omia jälkiään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kait sinne kepujen sekaan soppii kaksikin. Sammaa politiikkaa net kumminkin tekevät.
Oohan sielä ex puolisoki sitte ryhmässä.
- Anonyymi
Kokoomus ajaa ulkolaisen orja(halpa)työvoiman markkinoita Suomeen ja palkkojen romahduttamista. Se ajaa terveydenhuoltovarojen ohjaamista rikkaiden sijoittajien taskuihin ihmisten hoitamisen sijaan. Kokoomus varasti viimeisimmällä kaivoslain muutoksella kansalta lopullisesti maaperän rikkaudet ulkolaisille kaivosyhtiöille, jolloin mm. vuonna 2012 Katainen valehteli pääministerinä kultalaivokset miljardi-investoinneiksi, jollaisiin valtion ei missään nimessä tule ryhtyä. Samaan aikaan ruotsalaisten Pampalon kultakaivos, joka maksoi 20 milj. €, tuotti ensimmäisenä toimintavuonnaan kultaa 35 milj. €.
Kukaan täysijärkinen, joka ei ole itse rosvo ja ymmärtää faktat Kokoomus-SYÖVÄN tuhovaikutuksista, ei äänestä tuota hyvinvointiyhteiskunta tuhoavaa syöpää.- Anonyymi
Näinhän se kokoomus toimii valtakunnan politiikassa. Pellon kokoomus suosinee yhdessä kepun kanssa noita ulkoistuksia.
Tuskin Pellon ulkoistuksia tehdään ahneudesta, kyse on pikemminkin omasta kykenemättömyydestä asioiden hoitamiseen kustannustehokkaasti. On helpompi nostaa kädet pystyyn ja myydä koko homma ulkopuoliselle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän se kokoomus toimii valtakunnan politiikassa. Pellon kokoomus suosinee yhdessä kepun kanssa noita ulkoistuksia.
Tuskin Pellon ulkoistuksia tehdään ahneudesta, kyse on pikemminkin omasta kykenemättömyydestä asioiden hoitamiseen kustannustehokkaasti. On helpompi nostaa kädet pystyyn ja myydä koko homma ulkopuoliselle.Kokoomuslaiset Pellossa ja muualla ovat samanlaisia kuin kokoomuslaiset valtakunnan politiikassa. Suurpääomien tuotot ovat ykkösasia, eikä siinä ihmisten ihmisarvoinen elämä paina mitään. Se voidaan, ja se pitää uhrata, jotta kasvottomien rikkaiden sadat miljoonat muuttuisivat mahdollisimman nppeasti miljardeiksi.
Kokoomuslaisuus on rahan ylivallan uskonto, missä ainut mikä merkitsee, on raha. Ihan kuin raha olisi se jolla on elämä ja joka tuntee ja kärsii. Ihminen taas on jotain täysin vähäarvoista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän se kokoomus toimii valtakunnan politiikassa. Pellon kokoomus suosinee yhdessä kepun kanssa noita ulkoistuksia.
Tuskin Pellon ulkoistuksia tehdään ahneudesta, kyse on pikemminkin omasta kykenemättömyydestä asioiden hoitamiseen kustannustehokkaasti. On helpompi nostaa kädet pystyyn ja myydä koko homma ulkopuoliselle.Sitten kun tai jos päätös osoittautuu epäonnistuneeksi, niin syytetään firmaa ikäänkuin mitään osuutta ei itsellä olisi tilanteeseen. Katsoo nyt vaikka monien kuntien vanhushoivan ongelmia viime vuosilta.
- Anonyymi
Muutoin olen samaa mieltä ko Erkki, että joitakin ihmisiä olis saanu jäähä valittematta valtuustoon, kuten Erkki ja kumppanikeput.
Antin entiset kannattajat äänesti nyt jaloillaan, viimevaalien 288 ääntä suli 70 ääneen. Häntä ei tule valita puheenjohtajaksi valtuustoon eikä hallitukseen.- Anonyymi
Laitoit 100 ääntä liikaa antile
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laitoit 100 ääntä liikaa antile
Niinpä tulikin painovirhe. Mutta äänimäärän putoaminen on raju ja se kertoo paljon.
- Anonyymi
Puheenjohtajat vaihtuu, se on selvää, keskustalaiset on tahtonsa ilmaisseet selvästi. Jos ei vaihdu niin joku pettää aina.
- Anonyymi
Kyllä se on aika vaihtaakki. Samoin kunnanhallituksen jäsenet. Jos sielä istuvat taas samat niin minkä luulette Pellossa muuttuvan.
- Anonyymi
Persutkin saa hallituspaikan ja kokoomus myös joten vaihtuu väki.
- Anonyymi
Niin ja demarit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja demarit.
Myös liike nyt saa paikan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös liike nyt saa paikan
Liberaalit saavat 3 paikkaa ja Ano Turtiaisen ryhmälle 5 paikkaa.
- Anonyymi
Kyllä Pellossakin tarvitaan porukkaa, joka yrittää edes pitää kunnan talouden kurissa.
Huonoon suuntaan on menty pitkän aikaa. Nyt ollaan jo kriisin partaalla ja vielä vasemmisto vastustaa kaikkea talouden tasapainottamisyrityksiä. Kyllä tulee virkamiehille vaikeat ajat ilman ajojahteja ja maalittamisiakin. Toivottavasti jaksavat ja luottamushenkilöt tukevat heitä. Pello nousee ainoastaan yhteistyöllä, toivottavasti kaikki ymmärtävät sen. Vasemmiston voimin on valittu jo pari kunnanjohtajaa ja samoin voimin edellinen ajettiin ulos ja maksettiin kalliisti. Toivotaan, että nyt ollaan viisaampia ja annetaan kunnanjohtajalle ja muillekin viranhaltijoille työrauha ja tuki.- Anonyymi
Ulos joutaa tuollainen....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulos joutaa tuollainen....
Umpikepu on aina Kepu ja ne löytää toisensa, eivätkä noki toisiaan, varokaa ja pitäkää ne näkösällä muuten kunta tuhoutuu. On se kumma kun ei saada päätöksiä aikaiseksi, vaikka kepuleita on enemmän, älkää syyttäkö kommunisteja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulos joutaa tuollainen....
Joko on omista joukoista uusi katottuna?
- Anonyymi
Ai, että niinkö terveysulkoistus ja tuulimyllyt naapurin nurkille vai?
Eikö ole kunnanisillä muuta keinoa? Synnyttäkää yrityksiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai, että niinkö terveysulkoistus ja tuulimyllyt naapurin nurkille vai?
Eikö ole kunnanisillä muuta keinoa? Synnyttäkää yrityksiä.Ei kunnan tehtäviin kuulu perustaa yrityksiä. Se lienee selvä kaikille. Kunta on joutunut yhtiöittämään omia toimintojaan kun kuntalaki muuttui 2014.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kunnan tehtäviin kuulu perustaa yrityksiä. Se lienee selvä kaikille. Kunta on joutunut yhtiöittämään omia toimintojaan kun kuntalaki muuttui 2014.
Ei kukaan niin ole väittänytkään, mutta kunta voi houkutella/lobata/luoda mahdollisuuksia yritysten paikkakunnalle tuloon. Eller hur?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaan niin ole väittänytkään, mutta kunta voi houkutella/lobata/luoda mahdollisuuksia yritysten paikkakunnalle tuloon. Eller hur?
HAHA. Kunta ulkoisti työterveyshuollon kokoomuslaiselle Pihlajalinnalle. Kokoomuslainen veronkiertofirma hankittiin uutena yrityksenä Pelloon. Työterveyshuolto kallistui, eikä uusia työpaikkoja tullut, kun aiempi kunnan työterveyshuollon henkilökunta(hyvä sellainen) siirtyi Pihlajalinnan leipiin. Pihlajalinna myös tarvitsee Pellossa TK:n tiloja ja mm. sen röntgenpalvelun. Näistä se laskuttaa asikasyrityksiltään kunnan vaatimien kulujen päälle omat provisionsa, joista ohjataan siivu firman omistajille ja johtajille. Pihlajalinnasta tuli Pelloon loinen, joka hyväksikäyttää kuntaa ja rahastaa sen yrityksiä, tehdäkseen rahaa omistajilleen. Työterveysholto hankaloitui ja kallistui. Ainut voittaja on Pihlajalinnan omistajat ja johtajat etelässä, jotka loisivat pellolaisia. Muistutan vielä, että sen pellolaisessa henkilöstössä ei ole moitittavaa, eivätkä he tätä kokoomuslaista veronkierto-rahastusvälikättä Pelloon järjestäneet.

Oikaisu. Kunnan oli pakko ulkoistaa tthuolto jollekin.
TThuollon enkä muunkaan THn laadusta tiedä, tuskin tietävät virkamiehet itsekkään?
Siinä olet oikeassa, että voitot menevät Pellon ulkopuolelle, mutta voithan itsekin ostaa PL:n osakkeita, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikaisu. Kunnan oli pakko ulkoistaa tthuolto jollekin.
TThuollon enkä muunkaan THn laadusta tiedä, tuskin tietävät virkamiehet itsekkään?
Siinä olet oikeassa, että voitot menevät Pellon ulkopuolelle, mutta voithan itsekin ostaa PL:n osakkeita,Tyypillinen kokoomuslaisen kieroilijan vastaus. Työterveydenhullon työntekijät ja toimintapaikka, sekä välineet ovat samat kuin aeimminkin. Ainut muutos on, että Pihlajalinna tuli vetämään välistä omistajilleen ja johtajilleen. Miten kuvittelet, että lain vaatimat terveydenhuoltopalvelut ja rutiköyhän kunnan talous paranevat sillä jos minä ostan välistävetäjäfirman osakkeita, tehdäkseni niillä rahaa itselleni? Vastuksesi osoittaa, kuinka itsekkäitä ja läpeensä mädäntyneitä te ahneet umpikierot kokoomuslaiset olette.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyypillinen kokoomuslaisen kieroilijan vastaus. Työterveydenhullon työntekijät ja toimintapaikka, sekä välineet ovat samat kuin aeimminkin. Ainut muutos on, että Pihlajalinna tuli vetämään välistä omistajilleen ja johtajilleen. Miten kuvittelet, että lain vaatimat terveydenhuoltopalvelut ja rutiköyhän kunnan talous paranevat sillä jos minä ostan välistävetäjäfirman osakkeita, tehdäkseni niillä rahaa itselleni? Vastuksesi osoittaa, kuinka itsekkäitä ja läpeensä mädäntyneitä te ahneet umpikierot kokoomuslaiset olette.
Rauhoitu hyvä mies. TyTe ulkoistus oli pakko tehdä. Tätä nykyistä terveydenhuollon ulkoistusta EI ole pakko tehdä, mutta se on uuden valtuuston päätettävissä, ja jota en kannata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikaisu. Kunnan oli pakko ulkoistaa tthuolto jollekin.
TThuollon enkä muunkaan THn laadusta tiedä, tuskin tietävät virkamiehet itsekkään?
Siinä olet oikeassa, että voitot menevät Pellon ulkopuolelle, mutta voithan itsekin ostaa PL:n osakkeita,Työterveyshuoltoa ei ole koskaan ollut pakko ulkoistaa. (Työterveyshuoltolaki 7 §)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työterveyshuoltoa ei ole koskaan ollut pakko ulkoistaa. (Työterveyshuoltolaki 7 §)
Mitä vähemmän kunta sotkeutuu jatkossa SoTeen sen parempi. Ulkoistukseen voitaisiin itseasiassa laittaa kaikki mitä ulkoistettavissa on!
Ja halvemmaksi tulee kun samalla päästään AY jääristä, jotka ovat kehityksen jarru. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä vähemmän kunta sotkeutuu jatkossa SoTeen sen parempi. Ulkoistukseen voitaisiin itseasiassa laittaa kaikki mitä ulkoistettavissa on!
Ja halvemmaksi tulee kun samalla päästään AY jääristä, jotka ovat kehityksen jarru.Pellomehiläinen. Jopa onni saapuu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä vähemmän kunta sotkeutuu jatkossa SoTeen sen parempi. Ulkoistukseen voitaisiin itseasiassa laittaa kaikki mitä ulkoistettavissa on!
Ja halvemmaksi tulee kun samalla päästään AY jääristä, jotka ovat kehityksen jarru.Kokoomuksesta siirtyi aikanaan useita poliitikkoja lyhyellä aikavälillä yksityisten hoivafirmojen johtoon. Vanhusten hoitoon tarkoitetut miljoonat kupattiin kokoomulaisten johtajien palkkiohin ja liikuntakyvyttömät vanhuset kituivat ulostevaipoissa päiväkausia. Helppo oli paskakokkareilla toimia, kun kokoomulaisten hyväelirosvojen kerhot yritysten johdossa päättivät paljonko rahaa käytetään hoitotyöhön, ja paljonko johdon palkkioihin. Päättivät, että johtajille miljoonapalkkiot, kitukoot vanhukset kusivaipoissaan.
....Toivottavasti joskus vielä sinulla kusivaipat polttavat alapään rakkuloille, kun hoivayhtiön johtajat kuppaavat hoitotyöhösi tarkoitetut rahat itselleen.
- Anonyymi
Suomessa Porvariksi ei ole muutako heittäytyä, ei tarvita muuta kun reppu.
- Anonyymi
Lapsi joka syntyy Lucifer korvien välissä, hänestä kasvaa kokoomuslainen johtaja. Kansalainen jonka päässä ei Lucifer asu, mutta joka äänestää sellaista, on huijattu hölmö.

Jo vain onki...
- Anonyymi
Eduskunnassa on menossa läpi lakialoite siitä, että kokoomuslaisten rosvojen pysäköinninvalvontafirmat kielletään ja valvonta siirretään julkishallinnon tehtäväksi. Siinä taas yksi esimerkki siitä, miten kansalaisten oikeusturvaa on romutettu kun valtaa on annettu röyhkeille yksityisille firmoille, jotka noudattavat kokoomuslaista rosvoilupolitiikkaa. Moni on joutunut noiden huijareiden rikosten uhreiksi ja oikeuden saaminen on ollut käytännössä mahdotonta, koska kokoomuslaisten rosvopäättäjien laatimat lakipykälät on luotu turvaamaan juuri tuollaista rosvoilutoimintaa. Ja kokoomuslainen hyvävelikerho, mafia, on suojellut noitakin rosvoja oikeusistuimissa. Näin siksi, koska tuomareista moni lukeutuu sama mafian jäsenistöön.
- Anonyymi
Pysäköintifirmojen tukena ovat samojen omistajien perintätoimistot!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pysäköintifirmojen tukena ovat samojen omistajien perintätoimistot!!!
Kokoomuslaista yhteiskunnan syöpää.
- Anonyymi
Hyvin toimii kokoomusppolitiikka Metsähallituksessakin. Airiärven päässä oli 12 virolaista raivaussahan kanssa juhannusviikonlopun sunnuntaina metsänhoitotöissä alueella, mikä ei koskaan ole ollut mukana tarjouskilpailussa. Kuinkahan tämä kokoomuslaisuus edistää paikallisten pienyrittäjien mahdollisuutta harjoittaa yritystoimintaa, kun työkohteet sovitaan salaa virolaisten kanssa niin, etteivät paikalliset saa tehdä edes tarjousta.
- Anonyymi
Älkää te marisko. Ettekö ole lukeneet tämän päivän uusinta EK-vaaligalluppia. Kokoomus kirinyt kärkeen ja noussut edellisestä mittauksesta lähes 4% !!
Ja kansaltahan noita mielipiteitä kysytään.. Tätä kansa haluaa 😉😉- Anonyymi
Kansa on niin yksinkertaista, että kun rahan vallan syöpäpuolueella on valtamediat hallussa, YLE mukaanluettuna, ei älytä millainen kusetus medioissa pyörii jatkuvasti. Kokoomus on kaikkialla esillä valehtelemassa ja kehumassa itseään, sekä haukkumassa muita, jolloin dunareista vähä-älyisimmät äänestävät sitä rosvojen mukana. S24 maailman menoa palstallakin näkyi ennen vaaleja valtava Kokoomuksen rahalla järjestämä mustamaalaus demareita ja persuja kohtaan. Marinia nimiteltiin huoraksi ja valehdetiin kaikkea mahdollista demareista, mitä juttuja palkkatrollit pitivät koko ajan etusivulla ylhäällä, eikä niitä poistettu. Vastaavasti Kokoomusta arvostelevat faktajutut poistettiin nopeasti. Palstan täyttävä valhetrollaus loppui vaaleihin kuin seinään. Täsmälleen sama ilmiö on ollut täällä monissa aiemmissakin vaaleissa. Vaikka ilmiö on räikeä ja näkyy erittäin selvästi, eivät yksinkertaiset sitä älyä.

Tietenkin loppui, kun vaalitulos tuli! Pääasia, että Kokoomus menestyi kuntavaaleissa ja persujen uho sai nolon lopun..
Yhdestä asiasta voimme olla varmoja nyt, toivottua kokoomusvetoista porvarihallitusta pukkaa 👍 Toinen varma asia on, että Keskusta on siinä mukana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin loppui, kun vaalitulos tuli! Pääasia, että Kokoomus menestyi kuntavaaleissa ja persujen uho sai nolon lopun..
Yhdestä asiasta voimme olla varmoja nyt, toivottua kokoomusvetoista porvarihallitusta pukkaa 👍 Toinen varma asia on, että Keskusta on siinä mukana.Kommenttisi kertoo, että korvien välissäsi riittää mätää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommenttisi kertoo, että korvien välissäsi riittää mätää.
Taidat olla sostemi=vasemmistolainen. Tämä nykyinen, uskottavuudesta kärsivä akka, Marin, joutaisi hel...tiin jo tuolta hosuamasta. Onneksi korona-ajan kannatuslisä alkaa nyt murenemaan. Ja tulisipa persuille vaan akka-pj. Mieskannattajat alkaa katoamaan..on siinä persuilla tekemistä..kun maahanmuuttokaan ei enää kohta pure äänestäjiin 😂

Vain idiotti tai umpisutki iloitsee siitä, että rahalla pelaavat rosvot onnistuvat yhä uudelleen ja uudelleen kusettamaan hölmöjä valehtelemalla medioissaan kellon ympäri kuukausia ennen vaaleja.
- Anonyymi
Olen sen verran kauan s24 sivustoa seuraillut, että tiedän tasan tarkkaan miten KOKOOMUS-SYÖPÄ ennen usemampiakin vaaleja on täyttänyt sivustoja vasemmistoa solvaavalla valhepropagandalla ja on poistanut/poistattanut itseään arvostelevia keskusteluja, vaikka ne ovat sisältäneet pelkkää todennettua faktaa kokoomuslaisista valehtelevista huijareista, kuten mm. Katainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin loppui, kun vaalitulos tuli! Pääasia, että Kokoomus menestyi kuntavaaleissa ja persujen uho sai nolon lopun..
Yhdestä asiasta voimme olla varmoja nyt, toivottua kokoomusvetoista porvarihallitusta pukkaa 👍 Toinen varma asia on, että Keskusta on siinä mukana.Olipa hallitus mikä tahansa niin ilman työtä tämä maa ei pyöri. Työntekijöillä on lopulta kaikki valta jos he sitä osaavat käyttää. Ei politiikan herroilla eikä EK:n pampuilla ole nakuttamista jos työntekijät ottavat vallan omiin käsiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipa hallitus mikä tahansa niin ilman työtä tämä maa ei pyöri. Työntekijöillä on lopulta kaikki valta jos he sitä osaavat käyttää. Ei politiikan herroilla eikä EK:n pampuilla ole nakuttamista jos työntekijät ottavat vallan omiin käsiin?
Ihminen on luonteeltaan sellainen, että ajattelee vain omaa nahkaansa. Duunari ajattelee, että kun on nöyrä riistäjiään kohtaan, saa pitää alipalkkaisen työnsä, eikä menetä sitä muille kurjille, mikä sekin on parempi kuin ei mitään. Kokoomuslaiset rahan ja omistamisen vallalla avulla em. yksinkertaisia riistävät ajattelevat, että mitä röyhkeämpiä ja kierompia he ovat, sitä enemmän he onnnistuvat kusettamaan itselleen hyötyä em. kaltaisilta pelkureilta ja hölmöiltä.
....Koska hölmöt eivät ikinä tajua yhdistää voimiaan riistäjiään vastaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen on luonteeltaan sellainen, että ajattelee vain omaa nahkaansa. Duunari ajattelee, että kun on nöyrä riistäjiään kohtaan, saa pitää alipalkkaisen työnsä, eikä menetä sitä muille kurjille, mikä sekin on parempi kuin ei mitään. Kokoomuslaiset rahan ja omistamisen vallalla avulla em. yksinkertaisia riistävät ajattelevat, että mitä röyhkeämpiä ja kierompia he ovat, sitä enemmän he onnnistuvat kusettamaan itselleen hyötyä em. kaltaisilta pelkureilta ja hölmöiltä.
....Koska hölmöt eivät ikinä tajua yhdistää voimiaan riistäjiään vastaan.Ei net tajua. Kokoomuslaisittain ajattelevat äänestävät >90 %, mutta mitä huonompiosainen ihminen on, sitä harvemmin hän käy uurnilla.
Jos kaikki huono-osaiset ja muutoin syrjäytyneet äänestäisivät vaikkapa vasemmistoliittoa, tulisi siitä suurin puolue. Mutta kun eivät käy äänestämässä.
Ja nekin jotka käyvät, äänestävät vielä oikeistolaisempaa persua! Käsittämätöntä touhua, ehkä evoluutio näin hävittää työläisen ja tekee siittä pienen amerikkalaisen ku-klux- laisen.
- Anonyymi
siinä on kaksi äitinpoikaa isän asialla. oletta häpeäksi kaikile järvikyläläisile.
pikku pioneerit ja nuoret kotkat syövät ommaa syöttämäänsä paskaa.
hommakkaa kirjahyllyjenne pääle omat viirit älkääkä isiennä viirejä vahakko.
venäläisetki ymmärsi irrottautua kommunismista mutta teistä ei ole siihenkään.
hävekkää maskit naamala ja peskää kätenne ettei tauti leviä.- Anonyymi
Kuka se tässä on kommunismia kannattanut. En vain käsitä, miksi köyhät äänestävät oikeistolaista persua?
Kokoomus on ilmoittanut olevansa työväen puolue ja persut ovat valehdelleet sitäkin enemmän.
Isäpappa oli Sorsanmiehiä, mistä nostan hänelle hattua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka se tässä on kommunismia kannattanut. En vain käsitä, miksi köyhät äänestävät oikeistolaista persua?
Kokoomus on ilmoittanut olevansa työväen puolue ja persut ovat valehdelleet sitäkin enemmän.
Isäpappa oli Sorsanmiehiä, mistä nostan hänelle hattua.Samaa oon tuumailut, koskapa porvarit olis työväen etuja ajaneet, itselleen kahmivat, moni köyhä töissä käyvä äänestää porvareita sen tähden, että olis muka jotain parempaa ko mitä todellisuudessa onkaan,pellon porvarivaltuutetut ovat mitä ovat, heitä ei tarvitse kahdehtia riittää kun häpeää heidän vuokseen,
- Anonyymi
Valco-Sorsa, Pertin velipoika, olivat aikansa työväenliikkeen nokkamiehiä. Sitten tuli toveri Ulf Sundqvist kumppaneineen. Niin kaatuivat Elannon säästökassa kuin Työväen Säästöpankkikin. Punapääoma tyrehtyi ja DeVa söi loputkin.
Pellon E-liike kesti kaiken kuten Länskäkin. Ajat muuttuivat ja Rengas-baari purettiin. Loppui paljon, loppui kylänraitti ja Kirjakauppa. Loppui Pello. Työväenliike, kokoomuslaiset ja vanhat maalaisliittolaiset jäivät kaikki kaipaamaan mennyttä Pelloa. Muistokirjoituksessa lukee: kiitos ja anteeksi.
Älkää prkl haukkuko kokoomusta, syyt ovat syvemmällä, kateudessa ne ovat.- Anonyymi
Sosiaalidemokraatit Ruotsissa ja Suomessa loivat hyvinvointivaltiot. Ruotsissa siirryttiin oikealle ja alamäki alkoi. Sama Suomessa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sosiaalidemokraatit Ruotsissa ja Suomessa loivat hyvinvointivaltiot. Ruotsissa siirryttiin oikealle ja alamäki alkoi. Sama Suomessa?
Lyhyt on pellolaisten muisti, kun Sipilä ja aateporvarit olit vallankahvassa, niin tuhosivat lähes koko hyvinvointivaltion. Köyhät kyykkyyn ja Anne perneri hoiti lopun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lyhyt on pellolaisten muisti, kun Sipilä ja aateporvarit olit vallankahvassa, niin tuhosivat lähes koko hyvinvointivaltion. Köyhät kyykkyyn ja Anne perneri hoiti lopun.
Koska Sipiläkin on ollut Pellon kunnanvaltuutettuna?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska Sipiläkin on ollut Pellon kunnanvaltuutettuna?
Siellä se oli takapiruna kaiken aikaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lyhyt on pellolaisten muisti, kun Sipilä ja aateporvarit olit vallankahvassa, niin tuhosivat lähes koko hyvinvointivaltion. Köyhät kyykkyyn ja Anne perneri hoiti lopun.
Ennen sipilän hallitusta katainen romutti kuntien valtionosuuksia noin 4 miljardilla eurolla. Tuhosi kuntien talouksia enemmän jä vähemmän. Siitä ainakin alkoi kuntien talouksien alasajo
- Anonyymi
Jos pellolaiset äänestäisivät vielä innokkaammin Kokoomusta, alkaisivat kunnan asiat mennä parempaan suuntaan.
- Anonyymi
Onneksi niin ei käy. Kohta se nähdään ketkä haluavat terveyshuollon yksityisen haltuun. Uusi valtuusto siitä päättää ja kokoomus on taatusti yksityistämisen kannalla.
- Anonyymi
Jos tarkoitat kunnan asioilla hautaustoimiston bisneksiä, todellakin Kokoomuksen suvereeni valta edistäisi niitä huimasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tarkoitat kunnan asioilla hautaustoimiston bisneksiä, todellakin Kokoomuksen suvereeni valta edistäisi niitä huimasti.
Kyllä se on niin, että ei niillä Sääskisafareilla pidetä kuntaa elinvoimaisena. Eipä ole ollut kokoomuksestakaan apuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se on niin, että ei niillä Sääskisafareilla pidetä kuntaa elinvoimaisena. Eipä ole ollut kokoomuksestakaan apuja.
Sinä tarvitset apua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä tarvitset apua.
Tuoppa sääskiöljyä, herättivät inisijät taaskin liian aikaisin.
- Anonyymi
Hyvin alkaisi mennä kunnan lisäksi vanhuksillakin, jos Kokoomus pääsisi päättämään. Vanhusten hoito järjestettäisiin yksityisfirmoille jotka pukkaisivat puolet hoitajista kortistoon. Joitakin harvoja vanhuksia saattaisi hoitaa joku, jos sattuisi ehtimään. Firmojen johtajat käärisivät yhä enemmän miljoonia liiveihinsä, koska "taitavalla johtamisella ansaitsevat bonuksensa". Näin kävi useissa hoitopaikoissa aikoinaan, kun Kokomuksesta siirtyi poiitikkoja suoraan Esperi Caren, Attendon jne. yksityisten hoivafirmojen johtoon. Vanhuksia alettiin makuuttamaan päiväkausia kusivaipoissaan, eli kidutettiin hoidon laiminlyönneillä, jotta säästetyt miljoonat voitiin ohjata suoraan kokoomuslaisten johtajien taskuihin. Kuka sairas Pellossa tällaista haluaa?

Kovasti se kokoomus koettaa saada Valtion Rautateiden monopolin poistaa. Sitten varmaan kävisi kuten Britanniassa rautateiden ja postin kanssa.
Jotkut lyhyen talousopin lukeneet luulevat, että kaikki yksityistäminen on tehokasta ja tuo säästöjä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin alkaisi mennä kunnan lisäksi vanhuksillakin, jos Kokoomus pääsisi päättämään. Vanhusten hoito järjestettäisiin yksityisfirmoille jotka pukkaisivat puolet hoitajista kortistoon. Joitakin harvoja vanhuksia saattaisi hoitaa joku, jos sattuisi ehtimään. Firmojen johtajat käärisivät yhä enemmän miljoonia liiveihinsä, koska "taitavalla johtamisella ansaitsevat bonuksensa". Näin kävi useissa hoitopaikoissa aikoinaan, kun Kokomuksesta siirtyi poiitikkoja suoraan Esperi Caren, Attendon jne. yksityisten hoivafirmojen johtoon. Vanhuksia alettiin makuuttamaan päiväkausia kusivaipoissaan, eli kidutettiin hoidon laiminlyönneillä, jotta säästetyt miljoonat voitiin ohjata suoraan kokoomuslaisten johtajien taskuihin. Kuka sairas Pellossa tällaista haluaa?
Juuri niin. Laitosten (joita irvokkaasti "hoivakodeiksi" nimitettiin) voitot rantautetaan veroparatiiseihin.
Vanhuksia on vuosia kohdeltu kaltoin niissä. Vanhukset on puolustuskyvyttömiä.
Vanhusten ja kuntien rahojen riistofarssi alkoi aikoinaan Kokoomus/Risikon aikana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri niin. Laitosten (joita irvokkaasti "hoivakodeiksi" nimitettiin) voitot rantautetaan veroparatiiseihin.
Vanhuksia on vuosia kohdeltu kaltoin niissä. Vanhukset on puolustuskyvyttömiä.
Vanhusten ja kuntien rahojen riistofarssi alkoi aikoinaan Kokoomus/Risikon aikana.Lehdissä oli pari vuoden ajan omaisten vetoomuksia kaltoinkohdeltujen vanhusten puolesta. Kun hoivapaikoissa omaisten huomautuksia ei kuunnletu,
julkisuus auttoi asiaa. Hoitajatkin alkoivat kertoa julkisuuteen ongelmista
ja ensimmäinen hoitaja sai potkut.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/53261728-7d1a-45dc-b74c-988698f706cc
Kokoomusta ja Risikkoa saamme kiittää siitä, että iäkkäät ihmiset
joutuivat laaduttomien palvelujen laitoksiin.
Voittoa revittiin niin paljon kuin sielu sieti vanhuksen hyvinvoinnista, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lehdissä oli pari vuoden ajan omaisten vetoomuksia kaltoinkohdeltujen vanhusten puolesta. Kun hoivapaikoissa omaisten huomautuksia ei kuunnletu,
julkisuus auttoi asiaa. Hoitajatkin alkoivat kertoa julkisuuteen ongelmista
ja ensimmäinen hoitaja sai potkut.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/53261728-7d1a-45dc-b74c-988698f706cc
Kokoomusta ja Risikkoa saamme kiittää siitä, että iäkkäät ihmiset
joutuivat laaduttomien palvelujen laitoksiin.
Voittoa revittiin niin paljon kuin sielu sieti vanhuksen hyvinvoinnista,Jos kuntien johdossa on tietyn puolueen edustajia, joilla on hoivakotien osakkeita
he sulkevat silmänsä
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b68dcbbc-70c6-4e8a-b5a9-82aeb02070cc - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kuntien johdossa on tietyn puolueen edustajia, joilla on hoivakotien osakkeita
he sulkevat silmänsä
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b68dcbbc-70c6-4e8a-b5a9-82aeb02070ccVuonna 2020 vakavat ongelmat jatkuvat vanhustenhoivassa. Miksi ei mitään tehdä ???
Johtuuko se siitä, että samojen puolueitten edustajat istuvat kunnan- ja kaupunkienvaltuustoissa ?
https://yle.fi/uutiset/3-11154226 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuonna 2020 vakavat ongelmat jatkuvat vanhustenhoivassa. Miksi ei mitään tehdä ???
Johtuuko se siitä, että samojen puolueitten edustajat istuvat kunnan- ja kaupunkienvaltuustoissa ?
https://yle.fi/uutiset/3-11154226Niin kauan kun Kokoomus on kunnissa enemmistönä hoivat on ulkoistettu "kansainvälisillä sijoitusfirmoille". Ne tuottavat hyvin. Niitten ainoa tavoite on voiton maksimointi.
Kokoomuslaisilla ja heidän viiteryhmillään on niitten firmojen osakkeita, tottakai kokoomuslainen edistää rahatuloa itselleen ja niille.
Ei hoivan laatu parane ennenkuin kunnissa äänestetään inhimillisemmät ihmiset valtuustoihin. Kokoomuksella on dollarin/euron kuvat silmissä ja oma etu.
Kuntien rahaa on mahdollista käyttää toisinkin kuin Kokoomus tekee.
Voi ajatella kuntalaista yksilönä ja ihmisenä
eikä vain sitä omaa verotonta paratiisitiliä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lehdissä oli pari vuoden ajan omaisten vetoomuksia kaltoinkohdeltujen vanhusten puolesta. Kun hoivapaikoissa omaisten huomautuksia ei kuunnletu,
julkisuus auttoi asiaa. Hoitajatkin alkoivat kertoa julkisuuteen ongelmista
ja ensimmäinen hoitaja sai potkut.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/53261728-7d1a-45dc-b74c-988698f706cc
Kokoomusta ja Risikkoa saamme kiittää siitä, että iäkkäät ihmiset
joutuivat laaduttomien palvelujen laitoksiin.
Voittoa revittiin niin paljon kuin sielu sieti vanhuksen hyvinvoinnista,Revitään vieläkin, ei hoivan laatu ole parantunut nimeksikään.
Sipilä-Orpon hallituksen kepunlais sote-ministerit Vehviläinen ja Saarikko kielsivät
muuten myös koko yksityisten
hoivapaikkojen ongelmien olemassaolon viimeiseen asti.
"Eivät olleet kuulleetkaan", vaikka media oli paukuttanut asiaa toista vuotta . . . .
Kovia akkoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin kauan kun Kokoomus on kunnissa enemmistönä hoivat on ulkoistettu "kansainvälisillä sijoitusfirmoille". Ne tuottavat hyvin. Niitten ainoa tavoite on voiton maksimointi.
Kokoomuslaisilla ja heidän viiteryhmillään on niitten firmojen osakkeita, tottakai kokoomuslainen edistää rahatuloa itselleen ja niille.
Ei hoivan laatu parane ennenkuin kunnissa äänestetään inhimillisemmät ihmiset valtuustoihin. Kokoomuksella on dollarin/euron kuvat silmissä ja oma etu.
Kuntien rahaa on mahdollista käyttää toisinkin kuin Kokoomus tekee.
Voi ajatella kuntalaista yksilönä ja ihmisenä
eikä vain sitä omaa verotonta paratiisitiliä."Ei hoivan laatu parane ennenkuin kunnissa äänestetään inhimillisemmät ihmiset valtuustoihin.
Ei näissä vaaleissa muutosta tullut.
Persutkin ilmoitti oikein lehdessä olevan oikeistopuolue, joten kj:n aloittama ulkoistus viedään loppuun asti.
Muutanko paperini Turkuun? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin alkaisi mennä kunnan lisäksi vanhuksillakin, jos Kokoomus pääsisi päättämään. Vanhusten hoito järjestettäisiin yksityisfirmoille jotka pukkaisivat puolet hoitajista kortistoon. Joitakin harvoja vanhuksia saattaisi hoitaa joku, jos sattuisi ehtimään. Firmojen johtajat käärisivät yhä enemmän miljoonia liiveihinsä, koska "taitavalla johtamisella ansaitsevat bonuksensa". Näin kävi useissa hoitopaikoissa aikoinaan, kun Kokomuksesta siirtyi poiitikkoja suoraan Esperi Caren, Attendon jne. yksityisten hoivafirmojen johtoon. Vanhuksia alettiin makuuttamaan päiväkausia kusivaipoissaan, eli kidutettiin hoidon laiminlyönneillä, jotta säästetyt miljoonat voitiin ohjata suoraan kokoomuslaisten johtajien taskuihin. Kuka sairas Pellossa tällaista haluaa?
Olihan Attendolla hyvä hoitajamäärä kun yövuoroon oli laskettu eläkkeellä oleva talonmieskin hoitajaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin alkaisi mennä kunnan lisäksi vanhuksillakin, jos Kokoomus pääsisi päättämään. Vanhusten hoito järjestettäisiin yksityisfirmoille jotka pukkaisivat puolet hoitajista kortistoon. Joitakin harvoja vanhuksia saattaisi hoitaa joku, jos sattuisi ehtimään. Firmojen johtajat käärisivät yhä enemmän miljoonia liiveihinsä, koska "taitavalla johtamisella ansaitsevat bonuksensa". Näin kävi useissa hoitopaikoissa aikoinaan, kun Kokomuksesta siirtyi poiitikkoja suoraan Esperi Caren, Attendon jne. yksityisten hoivafirmojen johtoon. Vanhuksia alettiin makuuttamaan päiväkausia kusivaipoissaan, eli kidutettiin hoidon laiminlyönneillä, jotta säästetyt miljoonat voitiin ohjata suoraan kokoomuslaisten johtajien taskuihin. Kuka sairas Pellossa tällaista haluaa?
Voi kuinka olet tietämätön ja aivopesty että yksityistäminen olisi huono asia. Päinvastoin, kaikki palvelu paranisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei hoivan laatu parane ennenkuin kunnissa äänestetään inhimillisemmät ihmiset valtuustoihin.
Ei näissä vaaleissa muutosta tullut.
Persutkin ilmoitti oikein lehdessä olevan oikeistopuolue, joten kj:n aloittama ulkoistus viedään loppuun asti.
Muutanko paperini Turkuun?Muuta ihmeessä jos siellä sulle autuus aukeaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi kuinka olet tietämätön ja aivopesty että yksityistäminen olisi huono asia. Päinvastoin, kaikki palvelu paranisi.
Eipä parantunut ! Päinvastoin ! Ei kansainvälinen sijoitusfirma sovi vanhushoivaan.
SE repii voittoa vaipoista ja ruuistakin.
Vaihdetaan vaipat joka toinen päivä ja kymmenelle vanhukselle tilataan ruokaa yhteensä viisi annosta.
- Anonyymi
Kellä on tuommoinen kokoomusfobia? Pellossa ei ole kokoomusenemmistöä ollut koskaan mutta joku kökkö maalailee uhkakuvia kunnan vanhustenhuollon tulevaisuudelle. Viime kaudella oli yksi valtuutettu ja nyt kaksi. Pelon lietsonta ja kokoomuksen ruokoton haukkuminen ja vihapuhe kertoo kirjoittajan poliittisesta degeneroitumisesta.
Kokoomus on vapauspuolue, mikä antaa sananvapauden solvaajillekin ja puolustaa kaikkien vapautta maassamme. Niin on aina tehnyt ja siksi on yksi mahtitekijöistä, ettei jouduttu sosialismin kiroukseen. Kökkö vetelee kuntamme päätöksenteon uhkakuviksi Sipilän, Risikon ym. eikä tajua poliittista päätöksentekoa kuntatasolla ollenkaan.
Onneksi tuo kökkö kirjoittaja ei ole tuleva valtuutettu, ei voi olla eikä tulla. Siinä mielessä on hyvä kun olet kirjoittanut, että jokainen lukija kääntyy kokoomuksen kannattajaksi, ettei vain kannattaisi kökköä vahingossakaan. Jyrki Katainen hommasi terveydenhuollon työläisille ansaitut palkankorotukset kun samaan aikaan vasemmistolaiset pönkittivät paperiliiton huippupalkkaisia.
Nyt on niin, että Pello on oikeistolaisessa enemmistössä seuraavat neljä vuotta ja 2025 tietää jokainen, että kököt kirjoittelusi ovat pelkkää halpaa panettelua.- Anonyymi
Kepun vaalimainos ilmoitti että se on poliittisesti keskellä. Milloin se Pellossa on muuttunut (ääri) oikeistolaiseksi. Jos se lasketaan pois niin valtuustossa on kaksi oikeistolaista kokkaria ja kaksi oikeistolaista persua. Samoin kuin oppositio eduskunnassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepun vaalimainos ilmoitti että se on poliittisesti keskellä. Milloin se Pellossa on muuttunut (ääri) oikeistolaiseksi. Jos se lasketaan pois niin valtuustossa on kaksi oikeistolaista kokkaria ja kaksi oikeistolaista persua. Samoin kuin oppositio eduskunnassa.
Jaa ne siirty kokoomuksesta keskustaan nyt, kohta herjataan perussuomalaisia.
Valtakunnanpolitiikkaa ei kannata verrata kuntapolitiikkaan. Paitsi jos ei käsitä
mitä eroa niissä on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa ne siirty kokoomuksesta keskustaan nyt, kohta herjataan perussuomalaisia.
Valtakunnanpolitiikkaa ei kannata verrata kuntapolitiikkaan. Paitsi jos ei käsitä
mitä eroa niissä on.Nobel Marquez; sadan vuoden yksinäisyys
Pellon Kepu ; 40 vuoden pysähtyneisyys
Tullee meille pitkät neljä seuraavaa vuotta. Silloin saattaa kuitenkin viisaus voittaa. - Anonyymi
Kokkomusfobiasta en tiedä, mutta sen olen asiantuntijoilta kuullut, että mitä nopeammin syöpä onnistutaan nujertamaan, sitä suurempi mahdollisuus on sen uhrilla selviytyä. Ja Kokoomus ON hyvinvointiyhteiskunnan SYÖPÄ!
- Anonyymi
Huh mitä kommentteja, Maltsevit elementissään.
- Anonyymi
Surkeita kommari tekstejä, joiden päätehtävä katkeroittaa itsensä lisäksi kaikki muutkin ihmiset.... Kaikki on ikävää, kurjaa, sorsittua ja vääryyttä heidän ajatus maailmassaan.
- Anonyymi
Teidät kokoomuslaiset kierot erottaa hyvin kaikkialla rehellisistä. Täälläkin. Rehelliset tuovat esille faktoja, eli todellisia asioita ja tapahtumia jotka todistavat miten Kokoomus-syöpä tuhoaa hyvinvointiyhetiskuntaa, ja miksi Syöpää ei tulisi kenekään kannattaa. Kuten mm. kerta toisensa jälkeen todistettu vanhusten kiduttaminen ala-arvoisella hoidolla, jotta ökyrikkaat paskakokkareet ovat saaneet lisää miljoonia firmojen johdossa. Te kokoomuslaiset vain hoette valheita kuinka Kokoomus on niin hyvä, mutta todellisilla tapahtumilla ja faktoille ette pysty ihailemaanne mätää puolustamaan. Luulette, että hokemalla Kokoomusta hyväksi ja muita kateellisiksi kommareiksi, jotenkin todistaisitte valhemielikuvia hokemalla Kokoomuksen ajavan ihmisten hyvinvointia. Kaikki faktat silti osoittavat, että puolueen agenda on ristää suuria massoja harvojen rikkaiden rikastuttamiseksi.
- Anonyymi
Missä on Suomen vasemmisto? Kun on seurannut keskusteluja tv. sta jossa puoluejohtajat tai heidän edustajansa vastaavat heille asetettuihin kysymyksiin niin ainoastaan persut puolustaa haalarikansaa , vasemmistoliitto, että Sdp ovat lähteneet oikeistolaisten kelkkaan, kepuhan keppuloi siihen ilmansuuntaan mistä tulee parhaat hajut jota on helpoin kuolata
- Anonyymi
Olet tainnut ymmärtää ihan väärin. Persut (mm. Pellon persujen ilmoitus) ovat oikeistoblokissa, eivätkä aja haalarikansan etuja eli mm. vaativat eläkemaksujen korottamista (LK 14.7).
Järjellä ajatellen vasemmistoliitto olisi paras haalarikansan puolue, mutta kun äänestäjät eivät toimi rationaalisesti eli järkiperäisesti, on nyt tilanne se mikä se on. Kaikki oikeistopuolueet ilmoittavat olevansa työväenpuolueita. Näillä valheilla ja mielikuvilla siirretään haalariäänestäjiä oikealle - ilmeisen onnistuneesti? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet tainnut ymmärtää ihan väärin. Persut (mm. Pellon persujen ilmoitus) ovat oikeistoblokissa, eivätkä aja haalarikansan etuja eli mm. vaativat eläkemaksujen korottamista (LK 14.7).
Järjellä ajatellen vasemmistoliitto olisi paras haalarikansan puolue, mutta kun äänestäjät eivät toimi rationaalisesti eli järkiperäisesti, on nyt tilanne se mikä se on. Kaikki oikeistopuolueet ilmoittavat olevansa työväenpuolueita. Näillä valheilla ja mielikuvilla siirretään haalariäänestäjiä oikealle - ilmeisen onnistuneesti?Hyväuskoisia hölmöjä on helppo höynäyttää!
- Anonyymi
Norjan työväenpuolue oli suvereenissa vallassa viime vuosituhannella kun maahan perustettiin Statoil tuottamaan voitot ja hyvinvointia koko kansakunnalle, sen yhteisistä öljyvaroista. Norjasta tuli Euroopan vaurain maa ja valtiolle kertyi yli 1000 mrd dollarin öljyrahasto. Kun Kokoomusta vastaavat rosvot, Höyre, pääsi valtaan 2000-luvulla, ryhtyi se pilkkomaan Statoilia palasiksi ja yksitystämään vauhdilla, eli varastamaan pala kerrallaan kansallisomaisuutta globaaleille veronkiertäjille. Nyt jo yli 30 % tuosta valtion omaisuudesta on huijattu näille veroluikureille, eikä mene kauan kun kaikki omistus on siirtynyt monikansalliselle suuropääomalle ja kaikki tuotot ohjautuvat muualle kuin Norjan kansan hyväksi. Suomen kulta- ym. maaperän aarteiden rosvoaminen maailman kaivosyhtiöille ja vauhdilla kiihtyvä Norjan kansallisomaisuuden rosvoaminen ovat hyviä esimerkkejä siitä miten amerikkalaisuutta ihannoiva kokoomusideologia toimii kaikkialla. Eli, kaikki valtioiden omistamat tuottavat omaisuudet on varastettava yksityisille veronkiertäjille.
- Anonyymi
Jaa son Höyrekin Pellon valtuustossa. Onkhaan NKVD? Kirjoittaja sitä edustaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa son Höyrekin Pellon valtuustossa. Onkhaan NKVD? Kirjoittaja sitä edustaa.
Kunnallispolitiikka peilaa vahvasti valtakunnanpolitiikkaa, joten kannattaa tutkiskella asioita laajemmasta perspektiivistä kuin Hannunrannan lähipiiristä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa son Höyrekin Pellon valtuustossa. Onkhaan NKVD? Kirjoittaja sitä edustaa.
Kokoomusta ideologisesti vastaavia huijareiden puolueita löytyy myös muista maista. Höyre toimii Norjassa niin kuin Kokoomus Suomessa. Varastaa valtiolta rikkaille huijareille.
- Anonyymi
Kaikki kirjoittamasi ei pidä paikkaansa. Esim.kittilän kultakaivos on kanadalaisten omistama.jos kanadalaiset ei olisi kaivosta avanneet niin Kittilässä ei olisi kultakaivosta. Työntekijöiden kannalta on aivan sama mistä talon isäntä on kunhan leivän päälle saadaan paksu kerros hilloa.
- Anonyymi
Kannatan ehdottomasti Kokoomusta jälleen eduskuntavaaleissa!
- Anonyymi
Minä en kannata joten tilanne on 1 - 1.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en kannata joten tilanne on 1 - 1.
Minäkin kannatan, joten tilanne on 2-1.
- Anonyymi
Jep, täällä myös, yrittäjä kun olen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep, täällä myös, yrittäjä kun olen!
Ja mie taasen olen demariyrittäjä.
- Anonyymi
Paljonko olet itse tähän mennessä varastanut, kun kannatat aina valehtelevia rosvoja?
- Anonyymi
Kyllä persut vei kepulta pettää aina tittelin, persut lähti kepun juoksupojiksi/tytöiksi lyöttäytymalla heidän kelkkaansa, kyllä meni ääneni hukkaan kun äänestin heitä, mutta tästähän oppii seuraavalla kerralla kynän kanssa pelatessa, ollikihan ottaa oppia orhilta Yrjö yrittää yksin on tapa sanoa.
- Anonyymi
Olihan se odotettavissa kun vaalien jälkeen eräs nuori persu ilmoitti että ps on oikeistopuolue. Nyt toteutuu sen todelllinen linja, oikeisto mikä oikeisto. Kepu, kok, ja persut.
Kyllä kansa nyt sen viimeistään tietää, vahinko että vaalit on jo pidetty. Miten se Penakin saatiin höynäytettyä mukaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olihan se odotettavissa kun vaalien jälkeen eräs nuori persu ilmoitti että ps on oikeistopuolue. Nyt toteutuu sen todelllinen linja, oikeisto mikä oikeisto. Kepu, kok, ja persut.
Kyllä kansa nyt sen viimeistään tietää, vahinko että vaalit on jo pidetty. Miten se Penakin saatiin höynäytettyä mukaan?Ei tainnu tykätä kj syyttelystä niinku ei moni muukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tainnu tykätä kj syyttelystä niinku ei moni muukaan.
VL osasto puhui kyllä asiaa, mutta turhan suoraan. Asiat voi ilmaista hienovaraisestikin vittuilemalla niin, että tyhmemmät luulevat puhetta jopa kehumiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VL osasto puhui kyllä asiaa, mutta turhan suoraan. Asiat voi ilmaista hienovaraisestikin vittuilemalla niin, että tyhmemmät luulevat puhetta jopa kehumiseksi.
Joo oisin äänestänny vasemmistoa, mutta mitä vaalimainontaaa... huh huh.
Oikein ihmistä nimeltä haukuthiin. Kuas semmosten matkaan lähtee. Sivistymätöntä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo oisin äänestänny vasemmistoa, mutta mitä vaalimainontaaa... huh huh.
Oikein ihmistä nimeltä haukuthiin. Kuas semmosten matkaan lähtee. Sivistymätöntä.On väärin sanoa että haukuttiin. Kj ei pidä johtajasopimuksen mukaan puuttua poliittisiin päätöksiin koska olipa päätös mikä hyvänså niin kj pitää elää sen kanssa.
Nyt ne asiat tulevat eteen, katsotaan mitä tapahtuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On väärin sanoa että haukuttiin. Kj ei pidä johtajasopimuksen mukaan puuttua poliittisiin päätöksiin koska olipa päätös mikä hyvänså niin kj pitää elää sen kanssa.
Nyt ne asiat tulevat eteen, katsotaan mitä tapahtuu.Luottamushenkilöt asiat ratkaisee, kj ja kuntalaiset joutuu elään valtuutettujen päätösten mukhan eikä kenenkän muun. Kärpäsestä härkäseksi kasvatettu koko juttu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olihan se odotettavissa kun vaalien jälkeen eräs nuori persu ilmoitti että ps on oikeistopuolue. Nyt toteutuu sen todelllinen linja, oikeisto mikä oikeisto. Kepu, kok, ja persut.
Kyllä kansa nyt sen viimeistään tietää, vahinko että vaalit on jo pidetty. Miten se Penakin saatiin höynäytettyä mukaan?Tiukka blokkijako jossa kaikki asiat kunnassa päättää sama blokki ei välttämättä tuota parasta mahdollista tulosta kuntalaisten kannalta. Sehän on käytännössä sama asia kuin yhden puolueen yksinvalta, josta Pellossakin on niin kovasti pyritty ja päästy eroon. Nyt rakennettiin vain kolmen puolueen blokki toimimaan samalla kaavalla, eikä mitään tasapainottavaa voimaa käytännössä ole.
- Anonyymi
Hyvivointilautakunnanpaikallako persut selkärankansa myivät kepulle keppihevoseksi?
- Anonyymi
Pellon paikkajaot ovat demokratian irvikuvaa! Alkaa touhu muistuttamaan Trumpin kautta vallassa (tuomarit ym.).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pellon paikkajaot ovat demokratian irvikuvaa! Alkaa touhu muistuttamaan Trumpin kautta vallassa (tuomarit ym.).
Ei sen enempi irvikuva kun vanhan valtuuston aikana. Demokratia kun voi toimia näinki. Jos yhteistyökykyä ei ole niin sitä ei ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sen enempi irvikuva kun vanhan valtuuston aikana. Demokratia kun voi toimia näinki. Jos yhteistyökykyä ei ole niin sitä ei ole.
Ei Demokratia toiminut näissä vaaleissa. Persut olivat kepun päähaastaja ja Isä Halla-aho oli koko ajan kepua kampittamassa. Entäs nyt?
Pellon persut liittyivät kepuun - tätäkö äänestäjät halusivat? Halusivatko he äänestää oikeistoa? Epäilen, sillä persujen äänestäjäjoukko koostuu pääosin pienituloisista ja Kelan tuen saajista.
Hyödyllisiä idiotteja voi kohdella näin, vai voiko? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Demokratia toiminut näissä vaaleissa. Persut olivat kepun päähaastaja ja Isä Halla-aho oli koko ajan kepua kampittamassa. Entäs nyt?
Pellon persut liittyivät kepuun - tätäkö äänestäjät halusivat? Halusivatko he äänestää oikeistoa? Epäilen, sillä persujen äänestäjäjoukko koostuu pääosin pienituloisista ja Kelan tuen saajista.
Hyödyllisiä idiotteja voi kohdella näin, vai voiko?Meniköhän toistamiseen persuille annettu ääni huijareiden taskuun? Ainakin silloin varmuudella meni, kun Soini ryhtyi ajamaan Kokoomusken politiikkaa, jotta Suomi saataisiin täytettyä matuilla ja orjatyömarkkinat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Demokratia toiminut näissä vaaleissa. Persut olivat kepun päähaastaja ja Isä Halla-aho oli koko ajan kepua kampittamassa. Entäs nyt?
Pellon persut liittyivät kepuun - tätäkö äänestäjät halusivat? Halusivatko he äänestää oikeistoa? Epäilen, sillä persujen äänestäjäjoukko koostuu pääosin pienituloisista ja Kelan tuen saajista.
Hyödyllisiä idiotteja voi kohdella näin, vai voiko?Hyvin kirjoitat, persut pellossa poikkeavat täysin persujen valtakunnallisestalinjasta ja pettivät näin äänestäjänsä ainakin täällä pellossa, mutta lupauksethan on lupauksia, takin kääntö todellista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meniköhän toistamiseen persuille annettu ääni huijareiden taskuun? Ainakin silloin varmuudella meni, kun Soini ryhtyi ajamaan Kokoomusken politiikkaa, jotta Suomi saataisiin täytettyä matuilla ja orjatyömarkkinat.
Kokoomuksen politiikka on sikäli oikea koska työväkeä on saatava. Persuäänestäjistä ei ole töihin, makaavat vain kassalinjalla. Saattaahan olla, että itsetunto heillä nousee jos hyökkäävät työhaluisia- ja kykyisiä maahanmuuttajia vastaan.
Orjatyömarkkinoista on turha puhua Suomen sopimusyhteiskunnassa, sillä meillä palkat maksetaan sovitusti ihonväristä riippumatta.
Jos noita Halla-aho hatusta temmattuja väitteitä toistetaan riittävän usein, täällä Pellosakin saattaapi joku niihin alkaa jo niihin uskoa. Tämä on sitä disinformaatiota eli fake newsiä jota persujen ajatuspajasta levitetään Suomen kuntiin laajasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Demokratia toiminut näissä vaaleissa. Persut olivat kepun päähaastaja ja Isä Halla-aho oli koko ajan kepua kampittamassa. Entäs nyt?
Pellon persut liittyivät kepuun - tätäkö äänestäjät halusivat? Halusivatko he äänestää oikeistoa? Epäilen, sillä persujen äänestäjäjoukko koostuu pääosin pienituloisista ja Kelan tuen saajista.
Hyödyllisiä idiotteja voi kohdella näin, vai voiko?Hyvät Pellolaiset,
haluatteko kuntaanne Ameriikan mallin mukaisen kahtiajakautuneen kansan. Näillä valtuustopaikkajaoilla saatte varmasti vastaavan aikaiseksi.
Toisaalta, jos on niin kova halu ulkoistaa terveydenhuolto ja pystyttää tuulimyllyjä joka vaaran päälle, onnistutte tällä blokkisopimuksella varmasti. Eläköön "Demokratia"! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomuksen politiikka on sikäli oikea koska työväkeä on saatava. Persuäänestäjistä ei ole töihin, makaavat vain kassalinjalla. Saattaahan olla, että itsetunto heillä nousee jos hyökkäävät työhaluisia- ja kykyisiä maahanmuuttajia vastaan.
Orjatyömarkkinoista on turha puhua Suomen sopimusyhteiskunnassa, sillä meillä palkat maksetaan sovitusti ihonväristä riippumatta.
Jos noita Halla-aho hatusta temmattuja väitteitä toistetaan riittävän usein, täällä Pellosakin saattaapi joku niihin alkaa jo niihin uskoa. Tämä on sitä disinformaatiota eli fake newsiä jota persujen ajatuspajasta levitetään Suomen kuntiin laajasti.Ympäri Lappia urakoi Metsäallituksessa, eli kansan yhteisillä mailla, suuri virolainen yritys virolaisella työvoimalla. Suomalaisille pienille yrityksille ei ole annettu edes mahdollisuutta tehdä tarjousta kohteista, jotka on valittu virolaisille. Kokoomuksen politikkaa tämä juuri on, jos mikä. Otetaan suoraan ulkolaisia töihin, ei anneta paikallisille mahdollisuutta tarjota kohteista ja levitetään mielikuvaa, että ulkolaista työvoimaa tarvitaan, koska suomalaisia ei näihin töihin löydy. Olen virolaiset itse nähnyt valtion metsissä töissä ja haastatellutkin. Tiedän myös varmuudella sen, ettei paikallisilla yrittäjillä ole ollut edes mahdollisuutta tehdä tarjousta kohteista, joissa tämä virolaisen firman kahdentoista miehen työporukka on työskennellyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ympäri Lappia urakoi Metsäallituksessa, eli kansan yhteisillä mailla, suuri virolainen yritys virolaisella työvoimalla. Suomalaisille pienille yrityksille ei ole annettu edes mahdollisuutta tehdä tarjousta kohteista, jotka on valittu virolaisille. Kokoomuksen politikkaa tämä juuri on, jos mikä. Otetaan suoraan ulkolaisia töihin, ei anneta paikallisille mahdollisuutta tarjota kohteista ja levitetään mielikuvaa, että ulkolaista työvoimaa tarvitaan, koska suomalaisia ei näihin töihin löydy. Olen virolaiset itse nähnyt valtion metsissä töissä ja haastatellutkin. Tiedän myös varmuudella sen, ettei paikallisilla yrittäjillä ole ollut edes mahdollisuutta tehdä tarjousta kohteista, joissa tämä virolaisen firman kahdentoista miehen työporukka on työskennellyt.
Olisikohan kyse siitä, ettei suomalaisia tekijöitä ole riittävästi?
Eräs tuttuni toimii rakennusalan yrittäjänä Etelä_Suomessa. Hän kertoo, että palkkaisi suomalaisia töihin heti, mutta ei heitä löydy. Ilman Virolaisia ei hommista tulisi mitään.
Virolaiset saavat saman palkan kuin suomalaisetkin. He ovat myös hyvän työntekijän maineessa.
Jos Lapissa ei juuri nyt ole töitä, kannattaa pakata reppu ja suunnistaa muualle! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisikohan kyse siitä, ettei suomalaisia tekijöitä ole riittävästi?
Eräs tuttuni toimii rakennusalan yrittäjänä Etelä_Suomessa. Hän kertoo, että palkkaisi suomalaisia töihin heti, mutta ei heitä löydy. Ilman Virolaisia ei hommista tulisi mitään.
Virolaiset saavat saman palkan kuin suomalaisetkin. He ovat myös hyvän työntekijän maineessa.
Jos Lapissa ei juuri nyt ole töitä, kannattaa pakata reppu ja suunnistaa muualle!Maahanmuuttovastaiset persut syöttävät vääriä väitteitä tuutin täydeltä!
Suomen Uutiset, heinäkuu 13, 202119:10
Perussuomalaisten puoluejohto tyrmää väitteet työvoimapulasta ja työperäisen maahanmuuton tarpeesta: ”Suomesta löytyy aina työntekijöitä, jos palkka on kohdallaan”
On monia aloja, jossa Suomesta ei löydy tarpeeksi tekijöitä, vaikka palkkaedut ovat kohdallaan. Ilman ulkomaista työvoimaa Suomi pysähtyisi.
Etelä-Suomessa ja jopa täällä Lapissa maatalouslomituksen ja muut työt hoitavat Virolaiset ja Ukrainalaiset. Kiitos heille.
Kannattaa tehdä opintoretki Närpiön kasvitarhoille avartaakseen näkemystä tästä asiasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisikohan kyse siitä, ettei suomalaisia tekijöitä ole riittävästi?
Eräs tuttuni toimii rakennusalan yrittäjänä Etelä_Suomessa. Hän kertoo, että palkkaisi suomalaisia töihin heti, mutta ei heitä löydy. Ilman Virolaisia ei hommista tulisi mitään.
Virolaiset saavat saman palkan kuin suomalaisetkin. He ovat myös hyvän työntekijän maineessa.
Jos Lapissa ei juuri nyt ole töitä, kannattaa pakata reppu ja suunnistaa muualle!Ainakaan tässä tapauksessa siitä ei ole kyse. Paikallisia yrittäjiä on ollut joka vuosi kilpailemassa Metsähallituksen alueen tarjouksista, mutta tänä vuonna MH ei laittanut näitä virolaisten urakoimia kohteita tarjouskilpailuun, vaan antoi ne suoraan virolaisille. Eli, suomalaisia yriytkisä ja tekijöitä olisi ollut halukkaita osallistumaan tarjouskilpailuun ja tekemään nuo työt, mutta heille ei annettu siihen edes mahdollisuutta.
- Anonyymi
Kokoomusta äänestämmä laajalla rintamalla! Mm Pellopuulla!
- Anonyymi
Kokoomusta en aio äänestää vaikka tässä maahanmuuttoasiassa olen heidän kanssaan yhtä mieltä. En ole erilaisten ulkoistusten kannattaja enkä suurituloisten veronalennusten suosija, vaikka tienaankin palkansaajaksi varsin hyvin.
Hyvinvointiyhteiskunnan ylläpito vaatii myös verojenmaksua tulojen mukaisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomusta en aio äänestää vaikka tässä maahanmuuttoasiassa olen heidän kanssaan yhtä mieltä. En ole erilaisten ulkoistusten kannattaja enkä suurituloisten veronalennusten suosija, vaikka tienaankin palkansaajaksi varsin hyvin.
Hyvinvointiyhteiskunnan ylläpito vaatii myös verojenmaksua tulojen mukaisesti.Kokoomuksen tavoitteena on aina ollut ja on nytkin verotuksen alentaminen ja sen kattamiseksi sosiaaliturvan ja työttömyyskorvausten heikentäminen.
Kokoomuksen toinen innostus on julkisten palvelujen alasajo yksityistämisen toivossa.
Pellon pyhä kolmiyhteyden liitto eli kepu - persu ja kok ei tosin kykene verojen alentamiseen, mutta hinku yksityistämiseen on kiimaista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomuksen tavoitteena on aina ollut ja on nytkin verotuksen alentaminen ja sen kattamiseksi sosiaaliturvan ja työttömyyskorvausten heikentäminen.
Kokoomuksen toinen innostus on julkisten palvelujen alasajo yksityistämisen toivossa.
Pellon pyhä kolmiyhteyden liitto eli kepu - persu ja kok ei tosin kykene verojen alentamiseen, mutta hinku yksityistämiseen on kiimaista.Nyt nähdään mikä on pienen ihmisen puolustajan persujen linja? Myydäänkö terveyspalvelut jollekin terveysjätille .
- Anonyymi
Isä Vennamo sanoi aikanaan, että meitä on petetty, kävikö tässä näin, että vanha sanonta osuikin omaan nilkkaan.
- Anonyymi
Pellossa rehottaa vasemmistolaisten lamaannus. Ehdottakaa jotain sen sijaan että haukutte kaikkea mikä ei ole vasemmistolaista. Teillä ei ole yhtään omaa ideaa miten kehitetään kuntaa. Vain hinku päättää asioista mutta miten kokoatte varoja kuntalaisten yhteiseen hyvinvointiin? Arhinmäkiläiset älköön vaivautuko, Mustajärvi vaikenee.
- Anonyymi
Juuri näin. Vasemmistolta uhkailua uhkailun perrään. Aina pittää jostaki saaha riita aikaseksi. Tuola systeemillä ei mittään rakenneta.
Yksi vasemmistolainen solvaa ja huutelee asiattomuuksia. Yhteistyölä kunta nousee. Muuttakhoon pois jos ei ole hyvä olla täälä.
- Anonyymi
Miksi PS ei tekisi yhteistyötä Keskusta-Kokoomuksen kanssa? Kuitenkin poliittinen linja on näitä puolueita lähimpänä vrt. Vasemmisto/SDP. Lisäksi Pellossa vasemmiston toiminta on ollut niin ällöttävää että en ihmettele. Toiseksi, paikkaneuvotteluista käydään keskustelut ja isompi porukka per puolue päättää miten toimitaan joten puolueissa toimii myös demokratia.
- Anonyymi
Noin puhuu reppuselkäinen maalaisliittolainen
Vasemmisto on hoitanut hyvin leiviskänsä, pellon porvarit oon tuhonneet kunnan, turhaa muita syyttää - Anonyymi
Persuja yhdistää kaksi päälinjaa. Haittamaahanmuuton ehkäisy ja suomalaisen kansan hyvinvoinnin turvaaminen. Moni persu ajattelee, että suomen kansalle työtä ja hyvä palkka, jolloin saadaan veroja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon. Molemmat päälinjat ovat äärimmäisen kaukana Kokoomuksen tavoitteista.

Persuparat haluavat vain maahanmuuttajille hyvän palkan - vähintään 300 euroa/kk

Unohdit ilmaston tuhoamisen ja EU:n hajoittamisen sekä rasismin. Nämä johtavat tuhoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuparat haluavat vain maahanmuuttajille hyvän palkan - vähintään 300 euroa/kk
Unohtuiko yksi nolla?
- Anonyymi
Mikäs niissä vasemmiston ihmisissä niin ällöttää?
Eikös heidän pidäkin olla vaihtoehto nykymenolle.
Keput ja muut porvarit ovat epäonnistuneet kunnan kehittämisessä jo Kekkosen ajoista alkaen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuja yhdistää kaksi päälinjaa. Haittamaahanmuuton ehkäisy ja suomalaisen kansan hyvinvoinnin turvaaminen. Moni persu ajattelee, että suomen kansalle työtä ja hyvä palkka, jolloin saadaan veroja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon. Molemmat päälinjat ovat äärimmäisen kaukana Kokoomuksen tavoitteista.
Hahhahh, nyt pisti naurattamaan.
Mistä keksit nuo olemattomat persujen "päälinjat" ?
Suomessa päättää hallitus. Persut ei päätä mitään.
Se ei pysty vaikuttamaan mitenkään maahanmuuttoon
eikä mihinkään muuhunkaan.
Kunhan mölisee eduskunnassa. Siitäkö persun kannattaja päättelee,
että PS jotain päättäisi ?
Eikä myöskään "kansan hyvinvointiin" persuilla ole osaa eikä arpaa.
Ei minkäänlaista
eikä persut ole edes "mainostaneet" itseään kansan hyvinvoinnin etujen ajajana.
PS on ä ä r i oikeistopuolue.
Oikeammalla kuin Kokoomus
ja sitäpaiti uusfasistinen puolue.
Onhan sen eri tasojen johtopaikoilla äärijärjestö Suomen Sisun jäsen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hahhahh, nyt pisti naurattamaan.
Mistä keksit nuo olemattomat persujen "päälinjat" ?
Suomessa päättää hallitus. Persut ei päätä mitään.
Se ei pysty vaikuttamaan mitenkään maahanmuuttoon
eikä mihinkään muuhunkaan.
Kunhan mölisee eduskunnassa. Siitäkö persun kannattaja päättelee,
että PS jotain päättäisi ?
Eikä myöskään "kansan hyvinvointiin" persuilla ole osaa eikä arpaa.
Ei minkäänlaista
eikä persut ole edes "mainostaneet" itseään kansan hyvinvoinnin etujen ajajana.
PS on ä ä r i oikeistopuolue.
Oikeammalla kuin Kokoomus
ja sitäpaiti uusfasistinen puolue.
Onhan sen eri tasojen johtopaikoilla äärijärjestö Suomen Sisun jäsen.No nyt on persujen vuoro olla sylkykuppina. Heikot on sulla kommentit kunnalliselämään. Vasemmistolainen haukkuu aina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nyt on persujen vuoro olla sylkykuppina. Heikot on sulla kommentit kunnalliselämään. Vasemmistolainen haukkuu aina.
Ei muuten hauku. Ovat fiksua porukkaa ja myös kouluttautuneita. Hallitsevat kyllä dialogin, mutta ilmeisesti persujen kanssa ei voi keskustella asiallisesti (menee väittelyksi), jolloin on parempi olla hiljaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdit ilmaston tuhoamisen ja EU:n hajoittamisen sekä rasismin. Nämä johtavat tuhoon.
Perustuslakia törkeästi rikkomalla tehdyt euro- ja EU-sopimukset haluaisivat lakia kunnioittavat persut purkaa. Nuo kaksi muuta satua ovat päähäsi aivopesseet samat sutkit medioineen, jotka rikkoivat perustuslakia Suomen liittämisessä EU:hun ja euroon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hahhahh, nyt pisti naurattamaan.
Mistä keksit nuo olemattomat persujen "päälinjat" ?
Suomessa päättää hallitus. Persut ei päätä mitään.
Se ei pysty vaikuttamaan mitenkään maahanmuuttoon
eikä mihinkään muuhunkaan.
Kunhan mölisee eduskunnassa. Siitäkö persun kannattaja päättelee,
että PS jotain päättäisi ?
Eikä myöskään "kansan hyvinvointiin" persuilla ole osaa eikä arpaa.
Ei minkäänlaista
eikä persut ole edes "mainostaneet" itseään kansan hyvinvoinnin etujen ajajana.
PS on ä ä r i oikeistopuolue.
Oikeammalla kuin Kokoomus
ja sitäpaiti uusfasistinen puolue.
Onhan sen eri tasojen johtopaikoilla äärijärjestö Suomen Sisun jäsen.Jokaisella puolueella on omat linjauksensa, olivatpa hallituksessa tai eivät. Kokkareiden linja on aina valehdella ja varastaa valtiolta tilaisuuden tullen, eivätkä nekään istu nyt hallituksessa.
- Anonyymi
Komukat ja vihreät luovuttaisivat Suomen metsät EU:lle mutta onneksi kepu, demarit, persut ja kokkarit puolustavat Suomea. Siksi kannatus niillä nousee.
- Anonyymi
Aloitajana selvennän perimmäisen syyn syvään inhooni Kokoomusta kohtaan. Aikanaan Kokoomus ajoi voimalla hoivapalveluiden yksityistämistä ja sai tahtonsa läpi, jolloin lyhyessa ajassa siirtyi useita kokoomuslaisia päättäjiä suoraan politiikasta yksityisten hoivayhtiöiden johtoon. Siitä alkoi saman tien noissa yhtiöissä vanhusten kidutus ala-arvoisella hoidolla. Hoitajia vähennettiin ja kaikesta säästettiin. Hoitotarviikeista, lääkeistä, ruuasta jne. jotta yhtöiden omistajat saivat maksimivoitot ja johtajat miljoonien eurojen bonuspalkkiot vuosittain. ...Koska olivat tehostaneet toiminnan erittäin tuottavaksi. Luin lukuisia kertomuksia vanhusten piinaamisesta ja esim. mieleeni jäi tapaus, missä erästä vanhusta, jalkakuoliopotilasta, kidutettiin valtavisissa tuskissa viikkokausia. Vanus itki ja huusi. ei saanut nukuttua, mutta hoitaja ei uskaltanut antaa morfiinia, koska lääkäri ei suostunut kirjoittamaan sille määräystä. Yhtiö säästi myös kipulääkkeissä niin paljon kuin mahdollista ja johto velvoitti lääkäriä säästämään. ...Johtajien bonuksiin tietenkin. Tunsin fyysistä pahoinvointia lukiessani tämän ja monia muita avuttomien vanhusten kidutustarinoita, joissa piinaamisen aiheutti nimenomaan kokoomuslainen politiikka ja puolueen x-poliitikkojen äärimmäinen ahneus ja julmuus. Vaikka Pellossa kokoomuslaiset tuskin tällaista haluaisivat, ja hyvinkin ovat inhmillisesi ajattelevia ihmisä, on heidän poliittinen tahtotila kaiken järjen mukaan Kokoomuksen linja yksityistää kaikki palvelut. Ja aina kun yhtälössä on maksimivoittoja, sekä itselleen suuria bonuksia tavoitteleva yritysjohto, ja puhutaan ihmisille välttämättömistä verovaroin kustannettavista palveluista, on erittäin suuri todennäköisyys että vanhusten kidutus astuu jossain vaiheessa kuvaan samalla tavalla kuin se on astunut liki kaksikymmnentä vuotta ahneissa hoivafirmoissa niin Ruotsissa kuin Suomessakin. Harva se vuosi pulpahtaa tapauksia pintaan, jolloin ne kuitenkin ovat jo vuosia vanhoja, eikä piinattujen vanhusten kärsimyksiä voi jälkikäteen lievittää.
Onneksi Pellossa on vielä vanhustenhoito kunnan hallussa. Tämä takaa sen, ettei ahneus ja voitontavoittelu pääse tuhoamaan vanhusten viimeisiä elinvuosia ja he saavat elää ihmisarvoista elämää hyvässä hoidossa niin kauan kuin asiat näin pysyvät.- Anonyymi
Katoppa vain: kolmikko tekkee ulkoistuksen enemmistön turvin - kun muuta ei osata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katoppa vain: kolmikko tekkee ulkoistuksen enemmistön turvin - kun muuta ei osata.
Maakuntamalli syntyy => jess, saamme paremmat päättäjät. Pysähtynyt kehitys kunnassa käynnistyy taasen.
- Anonyymi
Sanottepa mitä haluatte, Kokoomusta äänestän jatkossakin! Kehitys laahaa jäljessä. Ihmiset työhön kiinni ilman mitään höperöä työviikon lyhennystä. Jotkut pöljät vielä kuvittelee, että työviikon mahd lyhennyksellä tulisi samat ansiot. Ihmisistä tullut ihmehaaveilijoita. Valtakunnan tasolla, toivottavasti Keskusta kaataa syksyllä hallituksen. Saataisiin taas oikeistohallitus valtaan ja erinlaiset investoinnit käyntiin mm tie- ja ratahankkeet. Kaikkia jarrutellaan tässä vihervasemmistohallituksessa. Aivan höpöhallitus.
- Anonyymi
Tässä IL juttu vuonna 2019. Samaa jatkunut pitkälti yli 10 vuotta.
"Vanhukset kärsineet epäkohdista, mutta hoivajättien johto tienaa muhkeita summia – Attendo-pomolle yli 4,1 miljoonaa euroa."
https://www.iltalehti.fi/talous/a/ecbfb7bd-b9dc-49e8-ae12-8b26b7c1524e
"Mehiläinen maksoi v. 2011 vain reilut 300 000 euroa veroja 35 miljoonan liikevoitosta.
Mehiläisen verosuunnittelua vuosilta 2006–2012 puidaan hallinto-oikeudessa.
Verojärjestely luotiin, kun Mehiläinen myytiin ulkomaisille pääomasijoittajille ja yhtiöstä tuli ruotsalaisen Ambea-konsernin osa.
Mehiläisen verojärjestely oli yleinen kansainvälisten konsernien yrityskaupoissa 2000-luvulla. Laina- ja omistusjärjestelyillä on siirretty verotettavaa tuloa korkomenoina ulkomaille. Verottaja penkonut 30 vastaavaa tapausta ja pitänyt niitä yleensä veronkiertona."
https://yle.fi/uutiset/3-9820480
...Tällä kertaa ei hyväveljien korruptiokerho ulottunut verottajaan. Mutta, kun härskiä veronkiertoa tapahtui vuodesta 2006 lähtien, sai verottaja rikolliset nalkkiin vasta v. 2019.
"Mehiläinen maksoi verottajalle 13,8 miljoonaa, vaikka korkein oikeus ei ole vielä päättänyt asiasta."
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/mehilainen-maksoi-verottajalle-138-miljoonaa-vaikka-korkein-oikeus-ei-ole-viela-paattanyt-asiasta-varovaisuuden-periaate/
....Kuka tällaista haluaa? - Anonyymi
Jaa, että tiet ja VR kansainvälisten veronkiertokonsernien omistukseen ja niille vapaa rahastusoikeus teiden käytöstä. Samaan malliin kuin Kokoomus jo järjesti Haaviston avustuksella sähköverkon noille veroluikureille.
Bensan hinta 2 € litra, ulkolaiselle tieverkon omistajalle 0,1 €/km tienkäyttömaksua, työmatkat 100 km päivässä ja palkka 8 € tunnilta.
...Miksi työpaikat eivät köyhiä kiinnosta? No, ovat niin saa-nan laiskoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä IL juttu vuonna 2019. Samaa jatkunut pitkälti yli 10 vuotta.
"Vanhukset kärsineet epäkohdista, mutta hoivajättien johto tienaa muhkeita summia – Attendo-pomolle yli 4,1 miljoonaa euroa."
https://www.iltalehti.fi/talous/a/ecbfb7bd-b9dc-49e8-ae12-8b26b7c1524e
"Mehiläinen maksoi v. 2011 vain reilut 300 000 euroa veroja 35 miljoonan liikevoitosta.
Mehiläisen verosuunnittelua vuosilta 2006–2012 puidaan hallinto-oikeudessa.
Verojärjestely luotiin, kun Mehiläinen myytiin ulkomaisille pääomasijoittajille ja yhtiöstä tuli ruotsalaisen Ambea-konsernin osa.
Mehiläisen verojärjestely oli yleinen kansainvälisten konsernien yrityskaupoissa 2000-luvulla. Laina- ja omistusjärjestelyillä on siirretty verotettavaa tuloa korkomenoina ulkomaille. Verottaja penkonut 30 vastaavaa tapausta ja pitänyt niitä yleensä veronkiertona."
https://yle.fi/uutiset/3-9820480
...Tällä kertaa ei hyväveljien korruptiokerho ulottunut verottajaan. Mutta, kun härskiä veronkiertoa tapahtui vuodesta 2006 lähtien, sai verottaja rikolliset nalkkiin vasta v. 2019.
"Mehiläinen maksoi verottajalle 13,8 miljoonaa, vaikka korkein oikeus ei ole vielä päättänyt asiasta."
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/mehilainen-maksoi-verottajalle-138-miljoonaa-vaikka-korkein-oikeus-ei-ole-viela-paattanyt-asiasta-varovaisuuden-periaate/
....Kuka tällaista haluaa?"....Kuka tällaista haluaa?"
No tietysti Pellon kepu, koko ja persut!
Saadaan yksityistämisideaa käytäntöön oikein kunnon oikeistolaisuuden malliin, kuntalaisista viis, kohta net kuolee kumminkin pois. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"....Kuka tällaista haluaa?"
No tietysti Pellon kepu, koko ja persut!
Saadaan yksityistämisideaa käytäntöön oikein kunnon oikeistolaisuuden malliin, kuntalaisista viis, kohta net kuolee kumminkin pois.Vasemmistolaista ajattelutapaa on meillä aina karsastettu. Ja niin tehdään edelleen.
- Anonyymi
mitä nyt ,miten eteenpäin.
- Anonyymi
Jotta kehitys jatkuisi oikeaan suuntaan, äänestetään porvaripuolueita!
- Anonyymi
Urheiluryhmittymä olisi: Pellon Pelkurit.
- Anonyymi
Kannattaisi pelholaistenkin lukea ajatuksella, ei siis aivot narikassa, vaikkapa nämä pari juttua siitä miten Kokoomuksen valta hoivapalveluissa toimii. Ketkä ovat missäkin asemassa päättämässä ja ketkä ovat käärineet ja käärivät sellaisia miljoonia liiveihinsä, mitkä rahat olisi tullut käyttää hoitotyön laadun varmistamiseen, ettei jatkuvasti jossakin päin tulisi ilmi vanhusten kaltoinkohtelua, mikä johtuu johtajien ahneudesta.
https://www.iltalehti.fi/talous/a/ecbfb7bd-b9dc-49e8-ae12-8b26b7c1524e
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005982131.html- Anonyymi
Ulkoistamisidea: Kun ei itse osata tehdä, annetaan muiden huoleksi maksoi mitä maksoi ( ei siis päättäjien lompsasta vaan kuntalaiset maksajina).
- Anonyymi
Jokhan osuuspankki on auki..
- Anonyymi
Kokoomus markkinoi itseään kuin Tokmanni saippuaa.
- Anonyymi
Ei kai pellon kokoomuksen pullakuski ja eläkeläinen kovin suurta uhkaa tuota. Kuitenkaan pellossa ei ole enää pienen kansan puolustajia valtuustossa enemmistönä. Porvarit jyrää nyt köyhän kansan?
- Anonyymi
Vihanpurkauksesi kohteena näyttäisi olevan lähinnä Kokoomuksen politiikka Suomen asioiden hoidossa. Lakeihin ja niiden valvontaan liittyviä asioita, kuten mainitsemasi rikkaiden veronkierto. Onkohan osoite oikea purkaa täällä vihaa pellolaisiin äänestäjiin, jotka Kokoomusta kannattivat, tai puoleen ehdokkaisiin? Eihän Pellossa kukaan lakeja laadi.
- Anonyymi
Varmaan osoite on oikea sikäli, ettei sama hölmöily toistuisi taas 4 vuoden kuluttua.
- Anonyymi
Jos eduskuntavaaleissa kannattaa kokoomusta kannattaa myös isokenkästen raharöröksiä ja ahneutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos eduskuntavaaleissa kannattaa kokoomusta kannattaa myös isokenkästen raharöröksiä ja ahneutta.
sano parempi vaihtoehto.. Punaiset ei tule kysymykseenkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sano parempi vaihtoehto.. Punaiset ei tule kysymykseenkään.
Vaikka mikä on eduskunnassa parempi kun kokoomus tai persut. Jos pellossa olis rkp äänestäsin sitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka mikä on eduskunnassa parempi kun kokoomus tai persut. Jos pellossa olis rkp äänestäsin sitä.
Perusta hyvä mies oma RKP puolue. Sopii hyvin kalstuspääkaupunkiin, eikös se Veltto Virtanen aikoinaan nimennyt RKP:n
Ryöstö Kalstus Puolueeksi?
Ei siis muuta kuin onki esille! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka mikä on eduskunnassa parempi kun kokoomus tai persut. Jos pellossa olis rkp äänestäsin sitä.
Ei se rkp sen kummempi ole muuten mutta jos se sitoutuisi olemaan menemättä Pellossa mihinkään blokkiin niin se saattaisi saada kannatusta. Nyt on liikaa semmosta joko tai asetelmaa.
- Anonyymi
Kristoffer Taxell oli Partekin ja RKP:n nokkamies. Kolarin kalkkitehdas ajettiin alas että saatiin varmistettua Paraisten kalkin toiminta. RKP pitää omien puolta toisin kuin kepulaiset. Kulmunin ajoivat pois ja Saarikon etelästä ottivat tilalle. Mikä vaikutus? Vihreä Saarikko ei eväänsä väräyttnyt kun Veitsiluoto päätettiin lakkauttaa. Kemiläisten työpaikat vietiin etelään. Eikä tämän hallituksen siirrot ole vielä tehty. Kokoomusta tarvitaan apuun.
- Anonyymi
Vai että kokoomus pelastaa Veitsiluodon! Voi hyvä Sylvi tuota sinun huumoriasi.
- Anonyymi
Ei kokkarit pelasta yhtäkään valtionyhtiötä, yksityistää niitä kyllä ja lappaa niille sitten tukiaisrahoja.
- Anonyymi
Ei vaan ettei kepu puolustanut omaansa, Kulmunia.
Yritä ymmärtää vaikket käsitä.- Anonyymi
Kulmuni teki ihan itse omat mokansa. Parempi tämä uusi täti on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kulmuni teki ihan itse omat mokansa. Parempi tämä uusi täti on.
Olisit sieki nukkunu paremmin ettet tuommosta höpöä kirjottais.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisit sieki nukkunu paremmin ettet tuommosta höpöä kirjottais.
Kulmuni on 'väyrysläisiä', eli niitä oikeita keskustalaisia. Tottahan on, että Keskusta on mennyt puolueena pilalle. Tilalle on tullut tämä 'joukkue', kuten yleisesti kirjoitetaan. Harmi vain, kun ei tiedä, äänestääkkö enää puoluetta..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisit sieki nukkunu paremmin ettet tuommosta höpöä kirjottais.
Hyvin nukuin ja ehdin ajoissa hillasuolle. Kommenttini Kulmunista pitää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kulmuni on 'väyrysläisiä', eli niitä oikeita keskustalaisia. Tottahan on, että Keskusta on mennyt puolueena pilalle. Tilalle on tullut tämä 'joukkue', kuten yleisesti kirjoitetaan. Harmi vain, kun ei tiedä, äänestääkkö enää puoluetta..
Kulmuni se taas töpeksii! Raaputtelee nimensä opposition kannanottoihin. Typerää käyttäytymistä Saarikkoa kohtaan => huono häviäjä, toivotaan Kulmunin pysyvän pelkkänä riviedustajana.
- Anonyymi
Kyllä kokoomus on aina ollut kuntalaisten puolustaja ja rahattomia ihmisiäki puolustanu. Äänestin kokoomusta ja luottavaisena olen. Älkää solvakko turhaa.
- Anonyymi
Vai on rahattomia puoluistanut. Yhtä suuri vitsi kuin kokoomus työväenpuolueena!
- Anonyymi
Kulmuni ei ole huono häviäjä vaan lappilaiset keskustalaiset puukottivat omaa selkään. Keskustan kannatus Lapissa on laskenut ja laskee edelleen.
Sinunkaltaiset kepulit syöksivät puolueen pitkiksi ajoiksi allikkoon. Moni entinen keskustalainen on antanut äänensä kokoomukselle ja perussuomalaisille ja se on hyvin ymmärrettävää.- Anonyymi
Toivottavasti enempi kepuleita äänestäneitä ymmärtää äänestää kokoomusta, niin Pellokin pelastuu
- Anonyymi
Tässä aloittaja. Jokaisen tulisi ymmärtää, että juuri Kokoomus on järjestänyt vanhustenhoitoa suurten veronkiertoyhtiöiden bisnekseksi, koska yhtiöiden johtajilla ja Kokoomuksella on yhteinen rahan vallan ideologia ja yhteiset intressit. Kokoomus on ajanut keinoja kaihtamatta, myös valehdellen, veronkiertofirmojen etua, jolloin ne ovat palkinnet puoluetta ja sen päättäjiä. Esim. Marja Aarnio-Isohanni siirtyi Kokoomuksesta Esperi Caren johtoon v. 2003 ja sai vapaasti tienata vanhusten huonolla hoidolla vuoteen 2019 mennessä yli 12 milj. €, kunes joutui eroamaan, koska yhtiö sai jatkuvaa julkisuutta vanhusten ala-arvoisesta hoidosta. Eipä hätää. Kokoomus-EK oli järjestänyt Marjalle paikan EK:n hallituksessa v. 2018.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005980053.html?ref=rss
Samat viranomaiset jotka valvovat hoivapalveluja, valvovat myös eläintarhoja. Ainuttakaan eläintarhaa ei ole Suomessa suljettu vuosikymmeniin eläinten huonon hoidon vuoksi. Eläimiä ei ole pidetty nälässä ja ne esim. ovat saaneet sairauksiin sekä kipuihin hyvää hoitoa. Kokoomuslaisia hoivakoteja puolestaan on suljettu viime vuosina kymmenittäin puolustuskyvyttömien vanhusten, IHMISTEN, tietoisen piinaamisen vuoksi. Vanhuksia on pidetty nälässä ja sairauksien sekä kipujen hoitoa on laiminlyöty yleisesti törkeästi, jotta johtajat ja sijoittajat ovat saaneet enemmän rahaa.
Kun Kokoomukseen tiiviisti kytköksissä olevien hoivayhtiöiden bisnestä verrataan eläintarhoihin, kertovat faktat kokoomuslaisen vanhustenhoidon olevan paljon lähempänä minkkitarhausta, kuin mitä on eläinten hoitaminen eläintarhoissa.
Veronkietoyhtiöt Esperi Care, Attendo ja Mehiläinen ovat saaneet rahastaa yhteiskuntaa yli 10 vuotta vanhuksia piinaamalla, koska on Kokoomuksen valta ja korruptio. Tämän vakavan ihmisoikeusrikollisuuden pysyvää kieltämistä ei ole edes harkittu, vaikka tiedetään kuinka kokoomuslainen yksityistämisbisnes johtaa väistämättä vanhusten ala-arvoiseen hoitoon. Viranomaiset eivät ole valtaisilla valvontaponnisteluilla tätä rikollisuutta kuriin saaneet, eivätkä tule saamaan, mikäli Kokoomus saa valtaa näistä asioista päättää.
Jos vanhusten piinaaminen rikollisten miljonäärien veronkiertäjien voittojen ja bonusten vuoksi on sinulle ok, on Kokoomus juuri sinun puolueesi. Mikäli et halua tuollaista toimintaa tukea, ehkä voisit olla kaltaiseni idiootti Kökkö ja ryhtyisit sitä vastustamaan? ...Ihan oikeasti.
https://yle.fi/uutiset/3-11154226- Anonyymi
Vanhuksista vanhukset on huolissa mutta kuka lapsista ja nuorista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhuksista vanhukset on huolissa mutta kuka lapsista ja nuorista?
Ei Pellossa tarvitte välittää ko vanhuksista sillä lapsia ja nuoria ei täällä liiemmin näy.
- Anonyymi
Aloittaja on kaukana kunnan asioitten käsittelystä.
Tavoittamattomissa, vihaa varmasti kirkkoakin.- Anonyymi
Kirkosta viis veisaan.
- Anonyymi
Kirkko ei ole syyllinen kaiken yksityistämiseen, rikkaiden veronkiertoon ja puolustuskyvyttömien piinaamiseen veronkiertäjien voittojen maksimoimiseksi. Kokoomus on.
Nautitko ehkä faktasta, miten rikkaat veroluikurit ovat yli 10 vuotta tehneet rahaa avuttomia vanhuksia piinaamalla? Tuetko tuollaista toimintaa, koska äänestät aivot narikassa uskoen Kokoomuksen valheellisia itsekehuja medioissa, etkä halua selvittää totuutta siitä mitä kaikkea tuhoa ja kärsimystä Kokoomus on tässä maassa aikaan saanut? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirkko ei ole syyllinen kaiken yksityistämiseen, rikkaiden veronkiertoon ja puolustuskyvyttömien piinaamiseen veronkiertäjien voittojen maksimoimiseksi. Kokoomus on.
Nautitko ehkä faktasta, miten rikkaat veroluikurit ovat yli 10 vuotta tehneet rahaa avuttomia vanhuksia piinaamalla? Tuetko tuollaista toimintaa, koska äänestät aivot narikassa uskoen Kokoomuksen valheellisia itsekehuja medioissa, etkä halua selvittää totuutta siitä mitä kaikkea tuhoa ja kärsimystä Kokoomus on tässä maassa aikaan saanut?Kokoomus halusi Suomeen kuninkaan mutta ei peruskoulua. Oikeassa tunnut olevan.
- Anonyymi
Kokoomuslaiset on kaukana pellolaisista vassareista ja se on hyvä se.
- Anonyymi
Sen nyt tietää tyhmempikin, mutta mihin rakhoon sijoittuu persut onkin arvailua. Äärioikeistoa, mutta samalla vastustaa rokotuspassia ym. järkevää.
- Anonyymi
Karu totuus on, että Kokoomus on varastanut valtiolta vuositasolla vähintään miljadeja, mutta jopa kymmeniä miljardeja rikkaille veronkiertosijoittajille ja -suurpääomille. Varastamiseen on yleisesti liittynyt ministereiden valehtelu, esimerkkeinä Katainen, Stubb ja Häkämies. Jokainen asioita seurannut tietää missä asioissa herrat on valehdelleet räikäeästi kansan vahingoksi. Koska puolueen vallankäyttö kokonaisuudessaan on keskitynyt rikkaiden veronkiertoon ja valtiolta tuollaisille varastamiseen valehtelun kera, voidaan puhua valehtelevien varkaiden puolueesta. Ilmaisu on jopa laimea, kun huomioidaan kaiken rikollisuuden tuhovaikutusten suuruus. Euroopan rikkaimmat ja maailman rikkaimpiin lukeutuvat kultaesiintymät ja muut maaperän aarteet on varastettu kansalta maailman sijoitajille, sekä valtiolle kuuluvia verotuloja on varatettu Kokoomksen kehittämien veronkiertojärjestelmien avulla kaikkein rikkaille miljrdeja vuosittain. Vuosikymmenen tasolla puhutaan kymmenien, jopa yli sadan miljardin euron varastamisesta valtiolta. Luulisi, ettei monikaan tuollaista puoluetta äänestäisi.
- Anonyymi
Ei yllätys kenellekään, miten ahneuteen ja ihmisarvon halveksuntaan perstuvassa kokoomuslaisessa veronkiertäjien "hoiva"bisneksessä kuolee vanhuksia kuin kärpäsiä huonoon hoitoon ja hoitajista tehdään hetkessä ihmisraunioita;
"Attendon hoivakoti Pelimanni Alavudella ehti toimia vain kuukauden ennen kuin sen toiminta keskeytettiin vakavien ongelmien takia. Ensimmäisen kuukauden aikana kuusi hoivakodin asukasta oli menehtynyt ja 10 työntekijää irtisanoutunut."
https://yle.fi/uutiset/3-11154226- Anonyymi
Pohditaan näitä juttuja enemmän sitten, kun/jos uusi valtuusto ryhtyy ulkoistuspuuhiin. Nyt on vielä ennenaikaista. En usko, että nämä kirjoitukset kääntävät päitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pohditaan näitä juttuja enemmän sitten, kun/jos uusi valtuusto ryhtyy ulkoistuspuuhiin. Nyt on vielä ennenaikaista. En usko, että nämä kirjoitukset kääntävät päitä?
Kuka pellolainen hoitaja haluasi vapaaehtoisesti siirtyä kokoomusideologisen hoivayhtiön palvelukseen? Heitä pitäisi pakotaa irtisanomisen uhalla alistumaan epäinhimillisyyksiin, joita väistämättä tulisi eteen kun pitäisi tuottaa maksimivoittoa omistajille ja miljoonabonuksia johtajille, niin kuin muuallakin tähän asti. Vain Kokoomuksen läpi ajamassa bisneksessä voivat yhtiöt vuodesta toiseen laskuttaa hyvästä vahustenhoidosta ja toiminta saa olla ala-arvoista vanhusturvallisuuden vaarantamista. Kuinkahan kävisi jos kauppias myisi ja laskuttaisi asiakkaita uusista nelivetomönkijöistä ja toimittaisi epäkuntoisia vaarallisia romuja? Ei taitaisi tällainen petosbisnes kauan onnistua.

Valtuustossa on kai 6 terveydenhuollossa töissä olevaa eri puolueissa. Mikäli vasenlaita pitää kantansa ja saa muilta tukea niin yksityistämiseen ei mennä. Vai tehdäänkö ryhmäkurilla toisinajattelijat hiljaiseksi? Toinen keino on se että varsinainen valtuutettu jää pois kokouksesta ja tilalle tulee yksityismyönteinen varajäsen. Mutta kohta se nähdään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka pellolainen hoitaja haluasi vapaaehtoisesti siirtyä kokoomusideologisen hoivayhtiön palvelukseen? Heitä pitäisi pakotaa irtisanomisen uhalla alistumaan epäinhimillisyyksiin, joita väistämättä tulisi eteen kun pitäisi tuottaa maksimivoittoa omistajille ja miljoonabonuksia johtajille, niin kuin muuallakin tähän asti. Vain Kokoomuksen läpi ajamassa bisneksessä voivat yhtiöt vuodesta toiseen laskuttaa hyvästä vahustenhoidosta ja toiminta saa olla ala-arvoista vanhusturvallisuuden vaarantamista. Kuinkahan kävisi jos kauppias myisi ja laskuttaisi asiakkaita uusista nelivetomönkijöistä ja toimittaisi epäkuntoisia vaarallisia romuja? Ei taitaisi tällainen petosbisnes kauan onnistua.
Äläpä nytte! Kykypuolueen Sari Sairaanhoitaja kampanjan myötä pääosa suomalaisista hoitsuista palasi juurilleen maailman vanhimpaan ammattiin ja kääntyi kokoomuslaisiksi yhdessä yössä. Seuraavissa vaaleissa asiaa häpeiltiin ja samanlaista itsetutkiskelua oli ilmassa kuin tyttöjen risteilyn jälkeen. Tämän kampanjan seurauksena palkankorotukset levisivät koko julkiselle sektorille ja kustannusten räjähtäminen on nähtävissä tuon ajan graafeissa.
- Anonyymi
Mitäs tässä, ikää 36 ja risat, ei sairauksia. Muutan pois kun täällä vaan naristaan sairaanhoidosta. Terveet ei kiinnosta kuntalaisia,vanhetkaa rauhassa,tulen eläkepäiviksi takaisin. Sitten on vuosi 2050 ja te sairaalatinkaajat olette rauhoittuneet.Ruotsiin vaan,tienesti varma. Pänttäjästä mökki,kylällä täti,ei hätää vaikka miten päätätte.
- Anonyymi
Mie rahahuoleton ja terve 70 olen ajatellu muuttaa jonnekin missä olisi jotain aktiviteettia ja innostusta. Katomma vielä ensi talvi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mie rahahuoleton ja terve 70 olen ajatellu muuttaa jonnekin missä olisi jotain aktiviteettia ja innostusta. Katomma vielä ensi talvi.
Mikäli vanhustenhoito siirtyy vanhuksia piinaamalla rikastuville kokkareille, kannattaa lähteä kun vielä on terve.
- Anonyymi
Vähintään kympitonnin osinkotulot pittää olla ennenku kookoomusta kannattaa äänestää. Tai ainaski viiden tonnin kuukausipalkka, jos ei niitä ole on ropakannan uhri.
- Anonyymi
Kokoomuksen useat ministerit ovat valehdelleet ilman rajaa ajaessaan läpi valtiolle, eli koko kanskunnalle suuria taloudellisia vahinkoja aiheuttaneita päätöksiä, sekä ovat valehtelullaan estäneet valtiota totuettamasta riskittömiä erityisen korkeatuottoisia hankkeita. Katainen esim. valehteli kultakaivoksen hinnan 50 kertaa totuutta suuremmaksi ja niiden olemattomat rskit valtaisiksi, estääkseen edes puheet valtiollisesta kullantuotannosta. Stubb valehteli hallintarekisteriasiassa saadakseen läpi Kokoomuksen ajaman rikkaiden veronkiertolain. Katainen ja Häkämies yhdessä valehtelivat valtion sähköverkon myyntiin liittyen, että uusi omistaja ei verokeinottele ja maksaa verot Suomeen, eikä nosta siirtohintoja kohtuuttomiin maksimoidakseen voittoja. Tiedetyt faktat todistavat kaikki nämä valehtelut tahalliseksi valtiontalouden vahingoitamiseksi suuressa mittakaavassa yksityisten suurpääomien hyödyksi. Kukaan ei ol uskaltanut edes yrittää saattaa rikollisia vastuuseen rikoksistaan. Tämä on pelottavaa ja kertoo siitä kuinka suuri valta Kokoomusella ja EK:lla yhdessä on, kun lisäksi huomioidaan niiden valta mm. medioihin. Lähes millaisissa tahansa ja kuinka suurissa rikollisissa toimissa tahansa, on Kokoomus lähes aina lain yläpuolella.
- Anonyymi
Vuosi vuoden perään loputtomien vanhushoidon vakavien laiminlyöntien, korjausmääräysten ja hoivakotien pakkosulkemisten vuoksi Esperi Caren johtopallilta eroamaan pakotettu EK-kokoomuslainen multimiljonääri Merja Aarnio-Isohanni voisi nyt kun on vapaa, kysellä Quantanamosta laatujohtajalle töitä. Suosituksina voisi ratkaisevasti autaa satakunta hoitajien kirjalliseen asuun puettua tosikertomusta vanhusten kohtaloista hänen johtamissaan laitoksissa. Saisi alansa töitä, niin ei pääsisi oikea tatsi ruostumaan, eikä intohimo mielitekemiseen sammumaan.
- Anonyymi
”Vanhus huusi tuskissaan... Hoitajat ja omaiset pyysivät tälle morfiinia. Hoivakodin lääkäri ei suostunut pyyntöihin. Vanhus makasi kivuissaan kymmeniä päiviä ennen kuolemaa. Hoitaja seurasi tilannetta vierestä. Lääkäri teki päätöksen kipulääkityksestä puhelimen välityksellä. Oli käynyt vain kerran esittäytymässä henkilökunnalle, minkä jälkeen hänet tavoitti puhelimitse vain rajattuina aikoina, jos silloinkaan.”
”Valvovien viranomaisten mukaan lääkäreiden heikko tavoitettavuus on laaja ongelma Suomen hoivakodeissa.”
Eli, Kokoomuksen pääideologialla -raha määrää kaiken- toimivissa vanhusten minkkitarhoissa ovat lääkärin tutkimukset ja vähänkään arvokkaammat lääkeet olleet yleisesti estettyjä. Kuten tässäkin yhdessä tuhansista esimerkkitapauksista, vanhusta PIINATTIIN KYMMENIÄ PÄIVIÄ, koska lääkäri kielsi puhelimessa hoitajia tuhlaamasta rahaa morfiiniin, verukkeella, että se voi aiheuttaa kuoleman. Kuitenkin vanhus oli saattohoidossa jo kuoleman porteilla ja joka tapuksessa kuoli. Ennen sitä hänet pakotettiin kärsimään kymmeniä päiviä valtaisaa piinaa ilman kipulääkitystä, koska hoivayhtiön johtajan piti saada miljoonabonuksia, tuottamalla maksimivoittoa veronkiertoyhitölle, ohjeistamalla ja valvomalla, että hoito on mahdollisimman halpaa.
https://yle.fi/uutiset/3-10642520
Jos julkisella puolella kuka tahansa ihminen on saattohoidossa esim. syövän loppuvaiheessa, ei häntä piinata valtavissa tuskissa kymmeniä päiviä ennen kuolemaa, vaan kuolevalle turvataan tehokas kipulääkitys, jotta viimeiset elinpäivät ja viikot eivät ole valtaisaa piinaa ja kärsimystä. Tämä on myös omaisille hyvin tärkeää.
Mielestäni jo yli kymmenen vuotta jatkuneesta vanhusten järjestelmällisestä piinaamisesta kokoomuslaisten vaikuttajien ja veronkiertosijoittajien rikastuttamiseksi, tulisi vastuulliset saattaa tuomiolle julmuuksistaan. Mutta kun Kokoomuksen mafiavalta on ulottunut kaikkialle yhteiskunnassa jo vuosikymmeniä, ovat kokoomuslaiset johtajat yleisesti saaneet tehdä mitä tahansa rikollista ilman pelkoa rikosvastuusta, mikäi mafian koko johto on ollut asioiden takana. Tämänkin vanhuksen piinaamisen takana oli kokoomuslaisen johtajan miljoonabonusten lisäksi Kokoomuksen puolueena järjestämä veronkierto ja vastavuoroinen tuki kumppanuusyhtiöille. Vaikka kaikkien puolueiden päättäjät ja valvovat viranomaiset ovat jo yli 10 vuotta tienneet julmuuksista näissä bisnelaitoksissa, ei yksikään puolue tai viranomainen ole uskaltanut ryhtyä toimiin tämän julmuuden kieltämiseksi ja kokonaan lopettamiseksi. Tämä kertoo, että Kokoomus on mitä voimakkain massa valtaa pitävä rikllisärjestö, mafia, jonka rikollisuutta vastaan ei kukaan yksinkertaisesti uskalla ryhtyä toimimaan.- Anonyymi
Kyllä sie olet väsyny.
- Anonyymi
Sanoppa muuta, ko tuommoista paatosta pukkaa koko ajan. Hengästyyhän jo siinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sie olet väsyny.
Ko itte ei ole ollu pakotettu makkaahmaan sänkhyyn siottuna helvetin tuskissa viikkoja ilman kivun lievitystä, niin eihän tuommosela luontheela haittaa että monet avuttomat vahukset ovat sen kokehneet vaikkei olis tarvinu. Muttako on tuo bisnes.
Saattasko teiltä jokka tämmöstä kauheasti kannatatta ja muile haluatta, mieli muuttua, jos osus omale kohale? Jotenki saattas olla hyvnkin oikhein ko osus kohale ja sanottas ensimäisen viikon helvetin tulen käristyksen jälkeen, että oletta lapsellisia ja väsyhneitä ko tyhjää kitisettä. No, kyllä tuo kitinä joskus loppuu...
- Anonyymi
Jos kepuli eli keskustalaiset pelaa samanlaista peliä kunnissa kun pääkeput hallituksessa nimitysasioissa, kaveria tai hyvaveljea/siskoa ei jätetä, viime eduskunnasta pudonneille edustajille löytyi helposti virka korkeasti palkatustavirasta valtio hallinnosta eikä tarvinnut titteliä esittää Tiilikaisestakin tuli (professori) kertaheitolla
Tämä on hyvää mainosta puolueelle joka ajaa tasa arvoista valitsemispolktiikkaa työhon valinnassa, jyrkkä ei jäsenkirja valinnalle on heidän motto.- Anonyymi
Perinteisesti Pellossa keskustalaiset ovat kunnioittaneet jokaisen ihmisarvoa hyvin korkealle ja kiitettävästi. Erittäin humaania porukkaa. Eikä puolueen linja valtakunnapolitiikassakaan ole ollut Kokoomuksen kaltainen julmuus, missä alempairvoisilla ihmisryhmillä ei ole ihmisarvoa, vaan on tuotantoeläimen numeroarvo tuottaa hyötyä kokoomuslaisille ja heitä rahoittaville(=lahjoville) yhteistyökumppaneille.
Pientä suhmurointia on aina ollut vallankäytössä vähän joka puolella, mutta raaka julmuus ja ihmisarvon halveksunta kuuluu valtakunnan politiikassa vain yhden puolueen toimintaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perinteisesti Pellossa keskustalaiset ovat kunnioittaneet jokaisen ihmisarvoa hyvin korkealle ja kiitettävästi. Erittäin humaania porukkaa. Eikä puolueen linja valtakunnapolitiikassakaan ole ollut Kokoomuksen kaltainen julmuus, missä alempairvoisilla ihmisryhmillä ei ole ihmisarvoa, vaan on tuotantoeläimen numeroarvo tuottaa hyötyä kokoomuslaisille ja heitä rahoittaville(=lahjoville) yhteistyökumppaneille.
Pientä suhmurointia on aina ollut vallankäytössä vähän joka puolella, mutta raaka julmuus ja ihmisarvon halveksunta kuuluu valtakunnan politiikassa vain yhden puolueen toimintaan.Sarkasmi on taitolaji!
- Anonyymi
Hallitus leikkaa ulkomailla asuvilta kansaneläkkeen. Samaan aikaa Suomesta on maksettu, ties jo kuinka kauan, varmaan kymmeniä vuosia Virolaisille ja monen maan kausityöntekijöille sosiaaliturvaa näiden työssäkäyvien perheille ulkomaille.
Se ei ole menoerä, siitä ei säästetä.
Ulkomailla, kotimaassaan asuville ulkomaalaisten perheille maksetaan lapsilisiä ja muita sosiaalietuuksia.
Kyllä Suomen valtiolla riittää rahaa jakaa ulkomaille ja ulkomaalaisille.
Siitäkin asiasta Suomen päättäjät ovat hiirenhiljaa, kuin kusi sukassa.
Oman maan vähävaaraisille, ulkomailla asuvillekin aiheutetaan monenlaisia kärsimyksiä.
Onko se oikeaa toimintaa?
Ja kun julkinen terveydenhuolto ajetaan Suomessa monin tavoin alas ja ja vastaanottomaksut nousevat, eikö sekin ole eläkeläisiltä leikkaamista?
Hallitus aiheuttaa liian monille suomalaisille suunnattomia kärsimyksiä.
Heidän toimintansa on vastuuntunnotonta.
Suurin osa suomalaisista on jo tällä hetkellä terapian tarpeessa.- Anonyymi
Tuo on totta mitä kirjoitit. Kokoomusvetoisesti Suomen kansalaisia syrjiään törkeästi. Ei voi kuin ihmetellä miten tällainen toiminta sallitaan. Ulkomaalaisille maksetut sosiaalituet heidän kotimaahan on houkutin saada suomeen näitä halpuuttaja työntekijöitä. Jos suomessa heiltä työt loppuvat, niin rahantulo jatkuu yhteiskunnan piikkiin. Kokoomus näin maksattaa ulkomaisille työntekijöille "palkkaturvaa"
- Anonyymi
Euroopan Unioni on täysi mätäpaise.
Se ei luo tasa-arvoa ihmisten välille.
Sen päättäjät, myös suomalaiset, eivät ole oikeudenmukaisuutta ja tasa- arvoa ajavia.
Se sallii köyhien elämän kurjistamisen, niin kuin nytkin:
Kansaneläkkeen rosvoamisen muissa maissa asuvilta suomalaisilta.
Ja aikaisemmin, vuosi sitten, Ruotsi lopetti takuueläkkeen maksamisen siellä aikoinaan työskenneille , Suomeen paluumuuttaneille suomalaisille.
Ja taas EU:n alueen ulkopuolellekin EU-maat maksavat kausityöntekijöiden ja käypäläisten työntekijöiden perheille sosiaalitukia, lapsilisiä, ym. virolaisille ynnä muista maista kotoisin oleville.
Faktaa on.
On se komeaa touhua, täysin käsittämätöntä. - Anonyymi
Aloittaja on täysin oikeassa.
Suomen yhteiskunta on tällä hetkellä mätä.
Syynä siihen ovat kokoomuslaiset, suurimpana avustajanaan persut.
Kansalaisilta murennetaan kaikki mahdollisuudet elämään. - Anonyymi
Tietynlaiset typerykset äänestävät kokoomusta koska luulevat olevansa parempaa väkeä
- Anonyymi
Näin on.
Heille on enimmäkseen tyhjästä noussut kusi päähän.- Anonyymi
Ottakaapa ryssä trollit vähä rauhallisemmin
😊
- Anonyymi
Ota pyhän lehmän , Amerikan ja sodan palvoja itse järki käyttöösi pääsi sisältä, jos sinulla sitä edes on.
Epäilen , että ryssittelijällä ei ole kuin sahajauhopää, samanlainen kuin entisajan nukeilla? - Anonyymi
Aivan niin. Kaikki se on totisinta totta.
Nyt meillä ei ole enää mitään.
On vain kylmä kuu ja kylmä aurinko.
Sanoja, jotka kertovat ja ylistävät tappamista maailman joka kolkassa.
Ihmiset, lajina, kamppailevat olemassaolostaan, kamppailevat oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen elämän puolesta.
Turhaan.
Kukaan ei kuule.
Kukaan ei edes halua kuulla.
Maailma on täynnä kahden jalan varassa olevia ja eläviä, säälimättömiä petoja.
Ja valko ja sinivuokot, kevätesikot, rentukat, kurjenpolvet, niittyleinikit ja kullerot, kaikki kevätkukat, eivät puhkea kukkaan, niin kuin joskus ennen, kauan kauan sitten.
Ei enää koskaan.
Aseistettu maa on niellyt kaiken sisälleen. - Anonyymi
Kaikki on Sauli Niinistön ja Suomen äärioikeiston aikaansaamaa.
Sauli on tehnyt suomalaisille niin pahan teon, että Sauli pitäisi asettaa leivättömän pöydän ääreen.
Nyt äärioikeistolla on valtaan päästyään kova kiire ajaa kaikki köyhien ihmisten perusoikeudet suohon, viimeistä piirtoa myöten.
Siihen lisäksi: Sota, sota, sota, ja aseita aseita, aseita ja tappamista, tappamista ja tappamista.
A-studiossa, Häkkäseltä kysyttäessä, mitä mieltä suomalaiset ovat rahan syytämisestä Ukrainaan, Häkkänen, itse hyvin syöneenä ja juoneena vastasi nälkäisten ihmisten suulla, että suomalaiset hyväksyvät sen yksimielisesti.
Ja kokoomuslaistaustainen, Stubb, kammettiin äärioikeiston voimin Suomen pressaksi täysin valheellisin meriitein, jota nyt Suomen politiikan radiossakin pilkataan. - Anonyymi
Suomi on tällä hetkellä täysin pahoinvoinnin maa.
Mihin katosivat lapsilta vapputennarit ja vappukokot, kevät ja kesän odotus?
Mihin katosi äidin tekemä vappusima, joka tänä päivänä ei kaikkien kauheuksien keskellä maistu enää miltään?
Ihmisiä vain tapetaan, Gazan keskitysleireissä, niin kuin sikoja aitauksessa, ja ukrainalaisten ja venäläisten tappamiseen on Yhdysvallat ja koko Eurooppa syyllisiä.
Ja Suomen mätäpaisehallitus luo Suomeen kuolonuhreja, leikatessaan elinmahdollisuudet heikoimpien kukkarosta.
Ja osa kansalaisista vain taputtaa innoissaan hallituksen fasistisille toimenpiteille.
Tyydyttääkö ihmistä oma rasvainen hyvinvointi ja sen tuoma ja luoma vapaus enemmän kuin se, että ne ihmiset, jotka heille luovat työtä ja työpaikkoja voivat pahoin ja elävät toivottomuuden tilassa, ja monet ovat jo totaalisesti ja lopullisesti kyllästyneinä elämäänsä ja Suomessa vallalla olevaan epätasa-arvoon?
Onko näin, että fasistit vievät ihmiskunnan sen tien päähän, josta ei ole enää paluuta entiseen?
Vain valetta valheiden perään, keinottelua, toisen ihmisen yli kävelemistä, maapallon tuhoamista rikkaiden toimesta, josta siitäkin valheellisesti syytetään tavallisia kansalaisia..
Ja oman maan luovuttaminen kaikilla elämän sektoreilla ulkomaalaisten käsiin.
Miksi silloin enää sotia muita valtioita vastaan, kun oman maan kansalaiset ja oman maan työpaikat ja ihmisten elinmahdollisuudet valutetaan suosiolla vieraisiin käsiin?
Toivotaanko edes enää uusia suomalaisia syntyväksi?
Pitkällä tähtäyksellä, onko tässä toiminnassa enää järjen hiventäkään?
Rasismi kun kohdistuu ja ulotetaan yhä vain enenevässä määrin oman maan kansalaisiin, ja varsinkin heikoimmilla olevaan kansanosaan?
Nyt heiltä ollaan viemässä jo se viimeinenkin, julkisen puolen Terveydenhuolto,
joka takaa sen, että ihmisiä tulee kuolemaan ennätystahtiin hoidon puutteessa, ja sillä lailla hallitus haluaa eliminoida sairaat ihmiset pois maailmankartalta, ja vanhuksiin se ennen kaikkea kohdistuu kiitoksena yhteiskunnan rattaissa olosta, uuden elämän luojina, työpaikan luojina ja rikkauksien tuojina hyvissä viroissa oleville.
Siistiä, ilman aseita tapahtuvaa toimintaa, ja siksi aseet ja apukin joutaa antaa muihin maihin, ja rahat myös. - Anonyymi
Hallitus hyökkää nyt ulkomailla olevien suomalaisten kansaneläkkeiden kimppuun.
Luulee saavansa siitä säästöjä, vaikka ei saa tippaakaan.
Hallitus hankaloittaa vain ulkomailla asuvien pieneläkeläisten asiaa.
Miksi hallitus ei hyökännyt rikkaiden ulkomailla oleskelevien kimppuun, tai Suomessa olevien suureläkkeitä saavien kimppuun?
Ja miten on ulkomaille maksettavien, kausituöntekijöiden perheille ohjatut sosiaaliavustukset, lapsilisät ym?
Ovatko ne tärkeämmät jättää leikkauksien ulkopuolelle kuin oman maan lapsiin, nuoriin, eläkeläisiin ja työntekijöihin kohdistuvat, moninkertaiset leikkaukset? - Anonyymi

Hallituksen valjaissa mielihyvin viipyvä JUUSO, ja kokosuomen hallitus on taasen saanut eduskunnan luottamuksen.
Hallitus ei ole luottamusta ansainnut.
Kekkonen sentään hajotti hallituksen neljä kertaa.
Nyt perustuslaki siihenkin asiaan on täysin väärin laadittu.
Oppositio ei voi koskaan kaataa hallitusta.
Hallitus joutaisi haastaa oikeuteen, oikeusvaltioperiaatteiden rikkomisesta.
Naurettavaa.
Opposition äänet eivät riitä kaatamaan hallitusta, ja kun vielä kepulaiset eivät oikein tiedä koskaan, mitä ja minkä puolueen ajaman asian puolesta ne milloinkin äänestävät. - Anonyymi
Varokaa!
Keskusteluketjuja sotkee tahallaan!!!!!!
Varokaa tätä fasistilähettilästä, kuumaksi tytöksi tekeytynyttä?
VIRUKSIA linkistä!!!!!!
Linkissä ei mitään todellista sanomista.
Haluaa häiritä totuuksia laukovia kirjoittajia.
Ehkä persu tai kokoomuslainen? - Anonyymi
Kokoomuslaiset ja persut hallituksessa täysiä köyhiltä varastajia.
- Anonyymi
Toiveena, Kevät, ilman fasisteja.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä882871Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991666Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021364Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381027Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845