Eli jos palstalla pyörii lääkäriksi valmistuneita, niin minulla olisi teille kysymys. Kysymys liittyy siihen, että mitä teille lääkiksessä opetetaan ihmisen aivojen tiedon käsittelykyvystä esim. siitä, miten ihmisen aivot noin keskimäärin pystyvät käsittelemään tietoa näkemästään ja kokemastaan ympäröivästä maailmasta?
Esitin kysymyksen ehkä vähän vaikeasti, mutta toisin sanoen voiko olla mahdollista, että suurin osa ihmisistä näkee ja tiedostaa vain hyvin pienen osan siitä mitä oikeastaan voisi? Eli siis suurin osa tiedosta, joka tulee ympäristöstä ei koskaan päädy edes aivojen ”käyttöön”, vaan menee suoraan ”roskikseen” tarpeettomana tietona? Tämä tarkoittaisi sitä, että se mitä näemme ja koemme, vaihtelee todella laajalti eri yksilöiden välillä. Mutta pääasiassa valtaosa ei koskaan, mitenkään pystyisi käsittelemään laajemmin näkemäänsä.
Onko niin että psykoosit, johtuvat nimenomaan laajentuneesta todellisuudentajusta? Mutta tämä ’hulluus’ näkyy hulluutena, koska henkilö ei itse pysty käsittelemään täysin kokemaansa? Ja toisaalta ympäristön normaalissa vuorovaikutuksessa, ei kukaan muukaan pystyisi samaistumaan tähän?
Kertokaa te fiksummat mitä mieltä olette?
Lääkäreille kysymys
18
197
Vastaukset 18
- Anonyymi
Et sinä mitään kysynyt vaan hölmöydessäsi rupesit julistamaan jotain pääsi sisällä pyörivää sekopäistä paskaa.
- Anonyymi
Kommentti se on tuokin. En vaan ymmärrä miksi pitää tulla hyökkäämään sanallisesti, kun mielestäni kysyin ihan asiallisesti.
Tähän voi kommentoida sitten kaikki muutkin kuin lääkärit. :) - Anonyymi
Niin, ja pääni sisällä pyörii paljon muutakin ”paskaa”, mistä sinä et onneksi tiedä mitään. :) Sinulta lähtisi varmaan järki ja ymmärrys, jos avaisin vähän sisäistä maailmaani sinulle. 🤣
- Anonyymi
" Onko niin että psykoosit, johtuvat nimenomaan laajentuneesta todellisuudentajusta? "
Näin ei voi käsittääkseni yleistää. Ensinnäkin psykoosi voi johtua todetusta aivoston sairaudesta (vamma, myrkytys). Toisaalta psykoottisten oireiden laukeamiseta usein edeltää jonkinluonteinen stressitila. Osa psykoottisista sairauksista on lievästi tai vaikeasti kognitiivisia toimintoja heikentäviä, mutta toisaalta vainoharhoista kärsivä nero voi olla alansa huippu.
1970-luvun alussa koulutus kertoi aivokapasiteetista, että aivoja vastaava tietokone olisi Helsingin VR:n asemarakennuksen kokoinen. Suhteellisuusteorian kehittäjä kertoi toimineensa 5 %:n teholla ja olikin aika rento kaveri muuten kuin ajoittain vaimonsa kanssa. Ehkä modernin psykometrian puolelta löytyy lisää kvantitatiivista tietoa.
Tiedonhankinnassa strategia on tärkeää. Itselleni asioiden organisointi ja syvällinen - lähinnä kausaalinen - ymmärtäminen on ollut omaksumisen kannalta olennaista. Hemostuisin, jos pitäisi opetella luettelemaan esim. jokaisen suomalaisen laulajan levyttämät kappaleet yms., vaikka olisikin kiva tietää!- Anonyymi
”Suhteellisuusteorian kehittäjä kertoi toimineensa 5% teholla” Joo, tunnistan itseni tästä. Useamman osan ajasta tunnen olevani ameeban tasolla. 😅🤣 En siis tarkoita että parhaimmillani olen tasoa ”suhteellisuusteorian kehittäjä”.
Aivoilla kun tuntuisi olevan tietty energiamäärä käytössään, joka sitten pyrkii pysymään säästötilassa?
Minulla epäillään kaksisuuntaista. Omasta näkökulmastani katsottuna, tuntuu kuin se kaikki käytössä oleva energia käytettäisiin loppuun tavallista lyhyemmässä ajassa, seurauksena ameebantasolle siirtyminen, huono muisti, mikään ei jää -tai pysy päässäni, masennus jne.
Olen miettinyt jopa niinkin utopista mahdollisuutta, että aivojemme energiaa käytetään johonkin muuhun? Siksi se ei koskaan yllä maksimiinsa (tai edes kaukaisesti lähelle sitä), ilman että siitä seuraa masennus. Olen jopa tullut ajatelleeksi, että aivomme on kiinni jossain koneessa, ja tuotamme energiaa johonkin suurempaan prosessoriin - vähän niinkuin ydinvoimala? Olisimme jonkun älykkäämmän lajin hyötykäytössä esim. avaruusaluksen generaattorina. 😁😅 Ja välillä ajatellut, että lääkärit voisivat olla niitä avaruusolentoja, jotka sitten pyrkivät korjaamaan lääkkeillä tämän ”sairauden”. Tämä siis filosofinen puoli tähän asiaan.
Ei siinä, elämämme tuskin olisi parempaa vaikka näin olisi ja sen tiedostaisimme. Tämä maailma voi toisaalta olla jopa ”parempi”. Vaikka uteliaana olisin kyllä mielelläni heti tutustumassa siihen toiseen elämään avaruusaluksessa ja niihin avaruusolentoihin. Uskon että tulisin ihan hyvin juttuun heidän kanssaan. - Anonyymi
" Suhteellisuusteorian kehittäjä kertoi toimineensa 5 %:n teholla "
Tuo ei urbaanin legendan yleisyydestä huolimatta tarkoita, että aivot toimisivat 5%:n teholla. Aivoissa ei ole turhia alueita ja vaikka kaikki alueet eivät aktivoidu samaan aikaan, niin tuo 5 % tai 10 % on yleinen väärinkäsitys, joka ei vastaa kognitiotutkijoiden käsitystä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Suhteellisuusteorian kehittäjä kertoi toimineensa 5 %:n teholla "
Tuo ei urbaanin legendan yleisyydestä huolimatta tarkoita, että aivot toimisivat 5%:n teholla. Aivoissa ei ole turhia alueita ja vaikka kaikki alueet eivät aktivoidu samaan aikaan, niin tuo 5 % tai 10 % on yleinen väärinkäsitys, joka ei vastaa kognitiotutkijoiden käsitystä." Tuo ei urbaanin legendan yleisyydestä huolimatta tarkoita, että aivot toimisivat 5%:n teholla "
Juuri näin, kuten sanoituksestani piti olla pääteltävissä.
- Anonyymi
Aivoista ja sen toiminnasta voisi sanoa, että se on evoluution
tuote ja erittäin tarkasti viritetty todellisuuden käsittelyyn.
Käytät ilmaisua "laajennettu todellisuudentaju", jotkut käyttävät
tätä termiä, vaikka silloin itse asiassa aivot ovat enemmän tai
vähemmän sekaisin. Subjektiivinen tunne voi olla mitä tahansa,
mutta silloin aivot todella toimivat huonosti.
Etsi netistä kuuluisa hämähäkkitesti, se voi näyttää miten
"laajennetussa todellisuudentajussa" todella käy.
Mutta ihmiset ovat etsineet superpilleriä, joka voisi tehdä ihmisen
älykkäämmäksi ja tehokkaammaksi, ilman haittavaikutuksia.
Sodan aikana käytettiin amfetaminijohdannaisia, esim suomalaiset
kaukopartiomiehet, ne toimivat lyhyellä tähtäimellä, mutta tekivät
ihmiset toimintakyvyttömiksi pitemmän päälle.
Nykyään tunnetuissa aineissa, ei tule mitään aitoa "laajennettua
todellisuudentajua", vaikka ihmiset tuntevat kokevansa sen, se on
vain aivojen luoma kepponen, kohtalokas sellainen, koska siihen
juuttuminen aiheuttaa lähinnä ihmisen vaurioitumisen.
Lääkärit varmasti mielellään käyttäisivät ainetta, joka auttaisi varmasti
ja lopullisesti mielisairaustapauksissa.
Mitä aivojen käsittelykykyyn tulee, aivoissa on suojamekanismeja
liian suuren tietomäärän tulvaa vastaan, aivot ei pysty käsittelemään
mitä tahansa ärsyketulvaa.
Sen näkee esim. siitä, että autolla ajettaessa nopeuden kasvaessa,
aivot eivät pysy enää vauhdissa mukana, vaan keskittyvät
putkinäköön, sivuilla olevat asian jätetään huomioitta, jolloin
näkökenttä tulee putkimaiseksi, se alue voidaan vielä käsitellä.
Laajentunutta todellisuudentajua ei ole löydetty, on vain subjektiivinen
tunne, että ollaan laajennetussa todellisuudentajussa,- Anonyymi
Mielenkiintoisia vastauksia, kiitos siitä.
- Anonyymi
Laajentunut todellisuudentaju voi olla kaiken perusta, jota evoluutioksi kutsuttu aineellinen maailma on kehittynyt rajoittamaan.
- Anonyymi
”Lääkärit varmasti mielellään käyttäisivät ainetta, joka auttaisi varmasti ja lopullisesti mielisairaustapauksissa”.
En tiedä ymmärsinkö oikein - toivottavasti en. Yleistätkö kaikki lääkärit tähän samaan nippuun? Kaltaistesi ihmisten näkemys asioista saa koko ammattikunnan leimattua aika tehokkaasti.
Tietysti sisään pääsee ihmisiä eri motiiveilla, niin kuin joka alalle. Varmasti hyvin elitistinen ala on kyseessä ja osalla ehkä motiivit toimia työssään on kaikkea muuta kuin vilpitön halu auttaa tai oppia lisää erilaisista ihmisistä. Lääketiede on kieltämättä hyvin mielenkiintoinen ala, melkein kaikki on joskus haaveillut tulevansa lääkäriksi, mukaan lukien itseni.
Järjellä ajateltuna kaikista ei tosiaankaan ole siihen. Jos esim. itse olisin lääkäri, niin sitä ei katsottaisi hyvällä, koska en varmastikaan suostuisi eriarvoistamaan ihmisiä. Enkä ainakaan suostuisi kohtelemaan heitä alempiarvoisina, sillä oikeudenmukaisuudentajuni on sen verran voimakas. Aiheuttaisin sellaisen härdellin sielä ja toimisin oman mieleni mukaan. :) En varmasti kauaa olisi lääkärinä. 😅
Enkä muuten usko evoluutioteoriaan, enkä varsinkaan niihin muihin oppeihin, mitä siihen liittyy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laajentunut todellisuudentaju voi olla kaiken perusta, jota evoluutioksi kutsuttu aineellinen maailma on kehittynyt rajoittamaan.
Näin minäkin asian näkisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Lääkärit varmasti mielellään käyttäisivät ainetta, joka auttaisi varmasti ja lopullisesti mielisairaustapauksissa”.
En tiedä ymmärsinkö oikein - toivottavasti en. Yleistätkö kaikki lääkärit tähän samaan nippuun? Kaltaistesi ihmisten näkemys asioista saa koko ammattikunnan leimattua aika tehokkaasti.
Tietysti sisään pääsee ihmisiä eri motiiveilla, niin kuin joka alalle. Varmasti hyvin elitistinen ala on kyseessä ja osalla ehkä motiivit toimia työssään on kaikkea muuta kuin vilpitön halu auttaa tai oppia lisää erilaisista ihmisistä. Lääketiede on kieltämättä hyvin mielenkiintoinen ala, melkein kaikki on joskus haaveillut tulevansa lääkäriksi, mukaan lukien itseni.
Järjellä ajateltuna kaikista ei tosiaankaan ole siihen. Jos esim. itse olisin lääkäri, niin sitä ei katsottaisi hyvällä, koska en varmastikaan suostuisi eriarvoistamaan ihmisiä. Enkä ainakaan suostuisi kohtelemaan heitä alempiarvoisina, sillä oikeudenmukaisuudentajuni on sen verran voimakas. Aiheuttaisin sellaisen härdellin sielä ja toimisin oman mieleni mukaan. :) En varmasti kauaa olisi lääkärinä. 😅
Enkä muuten usko evoluutioteoriaan, enkä varsinkaan niihin muihin oppeihin, mitä siihen liittyy.Mitä muita oppeja evoluutioteoriaan liittyy? Evoluutioteoria on ainoa tieteellinen teoria, joka selittää nykyisen ja entisen biodiversiteetin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Lääkärit varmasti mielellään käyttäisivät ainetta, joka auttaisi varmasti ja lopullisesti mielisairaustapauksissa”.
En tiedä ymmärsinkö oikein - toivottavasti en. Yleistätkö kaikki lääkärit tähän samaan nippuun? Kaltaistesi ihmisten näkemys asioista saa koko ammattikunnan leimattua aika tehokkaasti.
Tietysti sisään pääsee ihmisiä eri motiiveilla, niin kuin joka alalle. Varmasti hyvin elitistinen ala on kyseessä ja osalla ehkä motiivit toimia työssään on kaikkea muuta kuin vilpitön halu auttaa tai oppia lisää erilaisista ihmisistä. Lääketiede on kieltämättä hyvin mielenkiintoinen ala, melkein kaikki on joskus haaveillut tulevansa lääkäriksi, mukaan lukien itseni.
Järjellä ajateltuna kaikista ei tosiaankaan ole siihen. Jos esim. itse olisin lääkäri, niin sitä ei katsottaisi hyvällä, koska en varmastikaan suostuisi eriarvoistamaan ihmisiä. Enkä ainakaan suostuisi kohtelemaan heitä alempiarvoisina, sillä oikeudenmukaisuudentajuni on sen verran voimakas. Aiheuttaisin sellaisen härdellin sielä ja toimisin oman mieleni mukaan. :) En varmasti kauaa olisi lääkärinä. 😅
Enkä muuten usko evoluutioteoriaan, enkä varsinkaan niihin muihin oppeihin, mitä siihen liittyy."Enkä muuten usko evoluutioteoriaan, enkä varsinkaan niihin muihin oppeihin, mitä siihen liittyy."
Ehkä sitten luojakeijuhin tai luojahenkiin?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Enkä muuten usko evoluutioteoriaan, enkä varsinkaan niihin muihin oppeihin, mitä siihen liittyy."
Ehkä sitten luojakeijuhin tai luojahenkiin??Väärin. Uskon Jumalaan. Mutta ilmeisesti olin sielläkin liian vaikea ja hän heitti minut ulos taivaasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä muita oppeja evoluutioteoriaan liittyy? Evoluutioteoria on ainoa tieteellinen teoria, joka selittää nykyisen ja entisen biodiversiteetin.
Olet oikeassa. Ainut ”tieteellinen” teoria se onkin. Mutta tiede ei kerro kaikkea. :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin. Uskon Jumalaan. Mutta ilmeisesti olin sielläkin liian vaikea ja hän heitti minut ulos taivaasta.
Jumala kuuluu luojahenkien joukkoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala kuuluu luojahenkien joukkoon.
Niinkai sitten. Pyhähenki ja luoja eli luojahenki. Tottahan tuo on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen351759- 791321
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841271Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m131156Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291065Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.93970- 74969
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147781Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52742Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86717Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää55663Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13659Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27648- 146634
- 42627
- 28618
- 50599
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91597Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94596- 46573