Taas uutta innovaatiota

Anonyymi

YLE 15.06.
"Neljän vuoden kuluttua Vantaalle saattaa valmistua laitos, joka tekee polttoainetta vedestä ja ilmastonmuutosta kiihdyttävästä hiilidioksidista. Toteutuessaan laitos olisi vastaus ainakin kahteen niistä maailmanlaajuisesti polttavista kysymyksistä, jotka hidastavat ilmastonmuutoksen torjuntaa.
Kyse on paitsi ilmaston kannalta kestävämmän energiajärjestelmän rakentamisesta, myös bisneksestä.

– Nyt ollaan tekemässä ratkaisua, josta voidaan tehdä vientituote markkinaan, joka tulee näillä näkymin olevaan valtava, mutta on vasta muodostumassa, Toivonen sanoo."

Kuten olen usein todennut, ilmastonmuutoksen torjunta on Suomen kaltaiselle teknisesti kehittyneelle maalle ennen kaikkea mahdollisuus. Näitä uusia innovaatioita tuntuu putkahtelevan joka puolelta ja tämänkin uutisen aihe on jo teollisessa mittakaavassa hyödynnettävissä.

Ja denialsitit ruikuttaa rannalla.

34

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taas hyvä osoitus siitä, että asiantuntijat ovat myös teollisuudessa heränneet denialistien jarrutuksesta huolimatta.

      Onneksi emme äänestäneet emmekä äänestä Suomea takaisin Impivaaraan.

    • Anonyymi

      Ei vaan vaikuta olevan mikään kultakaivos, jos pitää ruinata veronmaksajilta kymmeniämiljoonia euroja. Saisi nämä "hienot" keksinnöt olla kaupallisestikin kannattavia.

      • Anonyymi

        Ne nimen omaan ovat kaupallisesti kannattavia. Etkö lukenut vai etkö ymmärtänyt?

        "Kyse on paitsi ilmaston kannalta kestävämmän energiajärjestelmän rakentamisesta, myös bisneksestä.
        Nyt ollaan tekemässä ratkaisua, josta voidaan tehdä vientituote markkinaan, joka tulee näillä näkymin olevaan valtava, mutta on vasta muodostumassa, Toivonen sanoo."

        Tuon kokoluokan investointi on liikaa yksittäiselle yhtiölle, koska se alkaa tuotta vasta vuosien kuluttua. Yhteiskunnalle satsaus sen sijaan on järkevä.

        Mutta kun pitää vastustaa, niin pitää vastustaa jo ihan periaatteesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä päättelet minun vastustavan sitä? Jos se olisi kaupallisesti kannattava, niin tehkööt omalla rahoituksellaan. Esimerkiksi Helsingin kaupunki omistaa Vantaan Energiasta 40 prosenttia, ja Helsingin kaupunki teki viime vuonna 500 miljoonaa ylimääräisen tuloksen. Kyllä sieltä voi irroittaa muutaman kympin omiin investointeihinkin.

    • Anonyymi

      Ratkaisu ilmastonmuutoksen torjuntaan: Vantaalle suunnitellaan metaanilaitosta, joka tuottaisi vihreämpää polttoainetta maakaasun tilalle

      https://yle.fi/uutiset/3-11983078

      Tuossa siis tehdään jätevoimalan savukaasuista kerätystä hiilidioksidista maakaasuverkkoon metaania käyttäen energiana sähköä 20 MW teholla. Prosessissa syntyy metaania ja 10 MW teholla lämpöä joka ajetaan kaukolämpöverkkoon. Metaanin tuotanto vuodessa on luokkaa 80...90 GWh eli keskimääräinen metaaniin varastoitu teho on luokkaa 9...10 MW.

      Jätevoimala itsessään tuottaa sähkötehoa suoraan 22 MW ja kombivoimalana lämpöä tuottaessaan sähköteho on yhteensä luokkaa 80 MW. Tällä laitoksella lisättynä tarjolla oleva sähköteho siis putoaa 20 MW verran josta sitten lohkeaa 10 MW suoraa lämpöä ja 9 MW tehoa vastaava määrä metaania. Jos siis uutisessa esitetyt luvut pitävät paikkansa.

      Syy laitokselle on halu korvata fossiilista Venäjältä tuotavaa maakaasua (metaani) Suomen puolella synteettisellä jätteiden polton avulla tuotetulla metaanilla.

    • Anonyymi

      Vety on paras ja hienoin luonnon akku. Siinä on tulevaisuus.

      • Anonyymi

        Hiileen sidottuna tuo vety varastoi energiaa paljon tehokkaammin kuin sellaisenaan. Hiilivetyjä on helpompi varastoida kuin puhdasta vetyä.

    • Mitäs ihme denailistämistä tämä on? En todellkaan usko poliittiseen ilmastonmuutokseen kaikkine hössötyksineen, siitä huolimatta vetyteollisuuden aloitus on hieno juttu ja se mitä olen odottanut.
      Vety on luonnon hienoin ja parhain akku, joka tulee ilmesemmin syräyttämään mineraaliakut ajoneuvokäytössä.
      Jos meitä uhaisi vakava AGW ilmastonmuutos niin silloin lopetetaan ensin kaikki maailman asevoimat ja aseteollisuus ja tehdään Maailman rauha, sitten kaikki muut trhuudet mikä ei liity välttämättömään selviytymiseen, autokilpailut, massaurheilut, viihde ja muotiteollisuus jen jne, miksi näitä ehdotusta kuulee vain ns kaltaiseltani denislistilta?

      • Anonyymi

        ... ja kun maailmanrauhaa ei tietenkään voi saavuttaa niin mitään muutakaan ilmastonmuutosta hidastavaa toimintaa ei siten tarvitse tehdä. Kätevää.

      • Anonyymi

        Vety karkaa. Esimerkiksi vetyauton vetysäiliö pitää uusia säännöllisesti.

        Polttokenno itsessään tarvitsee harvinaisia maametalleja, kuten gadoliniumia, terbiumia ja yttriumia. Ongelmaton ei ole siis sekään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ... ja kun maailmanrauhaa ei tietenkään voi saavuttaa niin mitään muutakaan ilmastonmuutosta hidastavaa toimintaa ei siten tarvitse tehdä. Kätevää.

        Samaa laulua Suomen etulyöntiasemasta, tuottavista innovaatioista ja ilmastomuutoksen torjunnan tuomista eduista on kerrottu jo parikymmentä vuotta .

        Anoa mitä on tapahtunut, on turhat miljardi kustannukset saksalaisten taskuun, hankkimalla tuottamattomia tuulimyllyjä, joiden käyttö maksaa sähkön ylihintana sitä enemmän, mitä enemmän ne tuottavat, ja rahat revitään veronmaksajilta.

        Joku avaajan tapainen intoalarmisti voisi kertoa kuinka nämä "tehokkaat" ilmastotoimet ovat vaikuttaneet ilmastoon ja talouteen, ja mitä ovat ne tuottavat suomalaiset innovaatiot jotka ovat toteutuneet ?

        Taitaa koko AGW porukka olla näitä Dunning Kruger ukkoja, jotka kuvittelevat olevansa muuta ihmiskuntaa älyllisesti etevämpiä, ainakin jutut on olleet aivan muuta, aikaansaannokset.

      • Anonyymi

        Vety ei ole akku.
        Muutenkin juttusi on epärealistista. Meillä olisi sata muutakin syytä lopettaa asevoimat ja aseteollisuus, mutta se vaan ei ole realismia.

        Näitä ehdotuksia kuulee kaltaisiltasi denialisteilta, jotka elävät omassa tosiasiat kieltävässä mielikuvitusmaailmassaan. Maailmanmenosta jotain ymmärtävät miettivät ensin, mikä on toteutettavissa ja mikä ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa laulua Suomen etulyöntiasemasta, tuottavista innovaatioista ja ilmastomuutoksen torjunnan tuomista eduista on kerrottu jo parikymmentä vuotta .

        Anoa mitä on tapahtunut, on turhat miljardi kustannukset saksalaisten taskuun, hankkimalla tuottamattomia tuulimyllyjä, joiden käyttö maksaa sähkön ylihintana sitä enemmän, mitä enemmän ne tuottavat, ja rahat revitään veronmaksajilta.

        Joku avaajan tapainen intoalarmisti voisi kertoa kuinka nämä "tehokkaat" ilmastotoimet ovat vaikuttaneet ilmastoon ja talouteen, ja mitä ovat ne tuottavat suomalaiset innovaatiot jotka ovat toteutuneet ?

        Taitaa koko AGW porukka olla näitä Dunning Kruger ukkoja, jotka kuvittelevat olevansa muuta ihmiskuntaa älyllisesti etevämpiä, ainakin jutut on olleet aivan muuta, aikaansaannokset.

        Mahtaa denua harmittaa, kun kehitys pyyhkii ohi denun marinoista piittäämatta.

        Tuulivoimalat ovat tulleet jo pitkään toimeen ilman valtion tukia. Tuulivoimaa rakennetaan kiihtyvää tahtia, eivätkä energiafirmat sitä tappiokseen tee. Juuri oli uutinen, miten pieni talousvaikeuksissa oleva kunta tuplaa verotulonsa pelkästään tuulivoimapuiston kiinteistöverolla. Kaikki hyötyvät, mutta denua vituttaa, kun oli tässäkin väitteessä väärässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vety karkaa. Esimerkiksi vetyauton vetysäiliö pitää uusia säännöllisesti.

        Polttokenno itsessään tarvitsee harvinaisia maametalleja, kuten gadoliniumia, terbiumia ja yttriumia. Ongelmaton ei ole siis sekään.

        Tuohon on mahdollisesti tulossa muutos ainakin, jos 2.6.2021 uutinen Ni₅₂W₁₀Cu₂₂ - pohjaisista polttokennoista pitää paikkansa:

        https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/iso-lapimurto-polttokennoissa-superkalliille-platinaelektrodeille-keksittiin-naurettavan-halpa-ja-tehokas-korvaaja-vain-viikko-sitten-vw-pomo-manasi-polttokennot-alimpaan-helvettiin/cd2098ef-8bd7-49f4-8b19-e50aa70d5999

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahtaa denua harmittaa, kun kehitys pyyhkii ohi denun marinoista piittäämatta.

        Tuulivoimalat ovat tulleet jo pitkään toimeen ilman valtion tukia. Tuulivoimaa rakennetaan kiihtyvää tahtia, eivätkä energiafirmat sitä tappiokseen tee. Juuri oli uutinen, miten pieni talousvaikeuksissa oleva kunta tuplaa verotulonsa pelkästään tuulivoimapuiston kiinteistöverolla. Kaikki hyötyvät, mutta denua vituttaa, kun oli tässäkin väitteessä väärässä.

        Tuulivoimaa tuetaan tällä hetkellä toisella tavalla. Kunnat tekevät tuulivoimaloiden kiinteistöverolla isoa tulosta josta syystä johtuen maata löytyy huokealla sitä käyttöä varten:

        https://yle.fi/uutiset/3-11964659

        Kun tuolla tavalla pienet kunnat saavat vältettyä pakon edessä tapahtuvan kuntaliitoksen niin tuulivoimaa kannattaa kuntatasolla siksi niissä edistää.

        Juuri näin.
        Verottamalla maailma pelastuu !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ... ja kun maailmanrauhaa ei tietenkään voi saavuttaa niin mitään muutakaan ilmastonmuutosta hidastavaa toimintaa ei siten tarvitse tehdä. Kätevää.

        Voi voi,, jos Maailmanrauhaa ei voi saavuttaa vaikka sillä pelastettaisi Maailma AGW tuholta, meitä ei todella kannata pelastaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi voi,, jos Maailmanrauhaa ei voi saavuttaa vaikka sillä pelastettaisi Maailma AGW tuholta, meitä ei todella kannata pelastaa.

        Nytkö vasta silmäsi aukeavat ?

        Asia on juuri niin, me ihmiset elämme omaa elämäämme ajatuksella "minun jälkeeni vaikka vedenpaisumus"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nytkö vasta silmäsi aukeavat ?

        Asia on juuri niin, me ihmiset elämme omaa elämäämme ajatuksella "minun jälkeeni vaikka vedenpaisumus"

        Alun kommentissa mainitsin että miksi kukaan poliitikko ei ehdota Maailmanrauhaa, ei edes Kreta ole asiaa tuonut esille. Ilmastonmuutoksen ja maailman epärauhan syynä voisi pitää poliitikkoja, niitä samoja jotka vaahtoo AGW ilmastonmuutoksesta. Että silleen, silmät on hyvin auki.

        Taas menee hömelöltä puurot ja vellit sekaisin.
        Ajattelu on sitä, että ellei ratkaista kaikkia ongelmia, ei kannata ratkaista mitään. Mutta kun tuolla tasolla ollaan, niin tyhjää mölinäähän siitä syntyy, eikä muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulivoimaa tuetaan tällä hetkellä toisella tavalla. Kunnat tekevät tuulivoimaloiden kiinteistöverolla isoa tulosta josta syystä johtuen maata löytyy huokealla sitä käyttöä varten:

        https://yle.fi/uutiset/3-11964659

        Kun tuolla tavalla pienet kunnat saavat vältettyä pakon edessä tapahtuvan kuntaliitoksen niin tuulivoimaa kannattaa kuntatasolla siksi niissä edistää.

        Eli veronmaksajat tukevat tälläkin tavalla pieniä kuntia. Kyllä sähkölaskussa näkyy nuo kunnille maksettavat kiinteistöverot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas menee hömelöltä puurot ja vellit sekaisin.
        Ajattelu on sitä, että ellei ratkaista kaikkia ongelmia, ei kannata ratkaista mitään. Mutta kun tuolla tasolla ollaan, niin tyhjää mölinäähän siitä syntyy, eikä muuta.

        Maailman kaikki puolustusmenoihin liittyvät päästöt on järjettömän suuret ja järjettömän turhia, " Maailman johtajat tehkää rauha ja olkaa esimerkkinä Maan ihmisille. " lause jota Greta ei sanonut, vaikka olisi pitänyt.

    • Anonyymi

      Näitä 'taivaanrannanmaalareita' löytyy muualtakin.
      Yksi denialismin ja maailmanpelastuksen surkeimmista esimerkeistä löytyy aivan vierestä.
      Kaivakaa 20 v takaista historiaa, kun eräs suhteellisen varakas valtio sai "kuningasidean" maapallon pelastamiseksi, ja asemastaan tulevaisuuden edelläkävijäksi, päättämällä siirtyä etanolitalouteen, ja sulkea kaikki ydinvoimalansa ja pahan raakaöljyn käytön.

      Tulokset jo tunnetaan, häpeä on hiljentänyt edelläkävijänä esiintymisen, ja laskua maksetaan vielä vuosikymmeniä.

      Vieläkään ei ilmeisesti tietyissä joukossa olla ymmärretty, että idealismi ei ole sampo, joka sinällään tuottaisi mitään, paitsi vahinkoa.

      Puheet uusista energiainnovaatioista ovat tällä hetkellä käytännöllisesti fuusion varassa, lähes kaikki muu tekniikka on tuttua, ja hylätty moneen kertaan järjettömänä, mutta aina näyttää asiaan ilmestyvän sadan vuoden vanhaa teknologiaa, jonka joku "keksii" uudelleen ja uskoo että meillä se kyllä onnistuu.

      • Anonyymi

        Vetytalous on hylätty pääosin siksi, että sen valmistaminen vaatii liikaa energiaa. Nyt meillä on ajoittain käytännössä ilmaista energiaa, kun tuulivoimaa syntyy enemmän kuin on käyttötarve. Aikaisemmin näin ei ole ollut.

        Kirjoitat, mitä sylki suuhun tuo, osaamatta hahmottaa, mikä on muuttunut. Mutta kun ilmastonmuutostoimia pitää vastustaa, niin jotainhan vähäpojan pitää yrittää keksiä. On siinä sitten järkeä tai ei.

        Taidat juuri kuulua noihin maalareihin !

        Vai että on ilmaista energiaa, laskelmien mukaan tuulienergia on kallein tapa tuottaa sähköä, eikä sitä tuottaisi kukaan, jos siitä ei saisi takuutariffin mukaista runsasta ylihintaa ja valtioiden avokätistä subventiota perustamiskustannuksiin.

        Tämä kuvitelmasi ilmainen sähkö on maailman kalleinta "ilmaista energiaa"

        Tiesitkö muuten Saksan tilanteen, siellä jopa maksetaan kuluttajille jotta kuluttaisivat sähköä tuulisina aikoina, kun verkko on "täynnä" eivätkä tuulituottajat saa kallista sähköä verkkoon (negatiivinen sähkönhinta), kannatta siis jopa maksaa saadakseen kupattua valtiolta ylihintaa.

        Näin se maailma pelastuu !

        Olet jumahtanut viime vuosituhannelle. Tuulivoima on oikein kilpailukykyistä hinnaltaan, ja sen vuoksi sitä rakennetaan nykyään markkinaehtoisesti. Suurten voimalayksiköiden ansiosta tuulivoiman hinta on saatu painettua kilpailukykyiseksi.

        LUT University:
        " Maalle rakennettu tuulivoima on ensimmäistä kertaa edullisin sähkön tuotantotapa Lappeenrannan teknillisen yliopiston (Lappeenranta University of Technology, LUT) sähkön tuotantokustannusvertailussa.

        "Tuulivoiman hinnanalennus johtuu kasvaneesta yksikkökoosta, alentuneista käyttö- ja kunnossapitokustannuksista sekä pidentyneestä huipunkäyttöajasta. Myös tuulivoimaloiden käyttöaste on kasvanut viidessä vuodessa noin kahdeksan prosenttia", kertoo tutkimuksesta vastannut professori Esa Vakkilainen."

        Myönnän olevani väärässä, jos osoitat jonkin tuulivoimalan tuottavan verkkoon sähköä markkinahinnalla, ja korkotakuu ja budjetinilmastomuutostorjuntaan osoitetuista rvaroista ei enää osoiteta mitään tuulivoimalle.

        Odotan selvitystäsi nykyaikaiseen tietoosi.

        US 2019:
        "Suomessa pyörii kohta 300 tuulivoimalaa ilman veronmaksajien tukea” – Vireillä 103 voimalaa, edessä vielä miljardin investoinnit."

        Tuon jälkeen investoinnit ovat vain lisääntyneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myönnän olevani väärässä, jos osoitat jonkin tuulivoimalan tuottavan verkkoon sähköä markkinahinnalla, ja korkotakuu ja budjetinilmastomuutostorjuntaan osoitetuista rvaroista ei enää osoiteta mitään tuulivoimalle.

        Odotan selvitystäsi nykyaikaiseen tietoosi.

        Syöttötariffijärjestelmä on sulkeutunut uusien tuulivoimaloiden osalta 1.11.2017. Sen jälkeen rakennetut tuulivoimalat eivät saa tukea.

        "Ilmattaren tuulisähkö vertailun edullisin vaihtoehto"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syöttötariffijärjestelmä on sulkeutunut uusien tuulivoimaloiden osalta 1.11.2017. Sen jälkeen rakennetut tuulivoimalat eivät saa tukea.

        Tuo oli edellisen hallituksen yksi viisaista päätöksistä, huomasivat "kusetuksen", joka jatkuu vanojen osalta edelleen, mutta jarruttaa uusien tunkua.

        Kuntien rahoittamat hankkeet elää vielä valtionavun ja mahdollisten verotuottojen vuoksi, samoin laina- ja korkotakuut avustukset.

    • Anonyymi

      Polttoainetta vedestä ja hiilidioksidista = koivuhalko

      • Anonyymi

        Polttoainetta sammaleesta, suokasveista ja hiilidioksidista, annetaan muhia muutaman sadan vuoden ajan = turve

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      60
      3110
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      546
      2967
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2155
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1972
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1805
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1781
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1542
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      99
      1267
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1208
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1172
    Aihe