Kohuotsikko kertoi lapsenlapsen olevan kuin ilmetty Ed Sheeran.
Alakoulussa opetetaan ettei lapset voi lisääntyä. Vasta puberteettivaiheen jälkeen ihmisestä tulee lisääntymiskykyinen, ja silloin lapsi on muuttunut jo nuoreksi.
Miksi media jaksaa edelleen jauhaa lapsenlapsista, jollaisia ei voi olla olemassa?
Lapsenlapsi on biologinen mahdottomuus
13
861
Vastaukset 13
- Anonyymi
Aikuinenkin on aikanaan syntynyt jostain, eli on jonkun lapsi.
- Anonyymi
Semantiikan ymmärtämisen vajavaisuus aiheuttaa joskus kummia väitteitä.
Lapsi:
a) iältään nuori, ei vielä aikuinen ihminen
b) sukulaisuussuhteissa tilanne, jossa lapsi tarkoittaa jonkun jälkeläistä
c)...- Anonyymi
okaro kirjoitti:
Käsitepuristin kanssa on turha väitellä.
Mikä kumma on käsitepuristin?
Anonyymi kirjoitti:
Mikä kumma on käsitepuristin?
Sana on käsitepuristi. Hän on henkilö, jolle jokainen käsite voi tarkoittaa vain yhtä asiaa, eikä konteksti vaikuta. Jos puhuu tietokoneen kovalevyistä, käsitepuristi sanoo: "kovalevy on rakennusmateriaali."
- Anonyymi
Muistan, kun kävin ensi kertaa silloisen naisystäväni vanhempien luona. Olimme jo reilusti yli 50, mutta kun mummo tuli avaamaan ovea, hän huusi papalle: "Nyt ne lapset tuli."
Minusta se tuntui ihan hyvältä.- Anonyymi
Ei lapsi voi tulla ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei lapsi voi tulla ?
Minusta tuntuu ihan siltä, että minä taidan tulla kohta!
- Anonyymi
Mummoni joutui dementian takia vanhainkotiin ja kävimme isäni kanssa häntä siellä ensi kertaa tervehtimässä. Mummo esitteli isääni, 65, auliisti henkilökunnalle: ”hän on minun lapseni!”
Minua, lapsenlastaan, hän ei enää tunnistanut. Pienen epäröinnin jälkeen hän sanoi: ”ja tässä on minun veljeni!” - Anonyymi
Lapsenlapsi ei ole sama asia kuin lapsen lapsi.
- Anonyymi
Mutta ystävät, jotain jäi vielä käsittelemättä: lapsen lapsenlapsi!
- Anonyymi
Onhan jotkut tulleet 5 vuotiaina äideiksi
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lina_Medina- Anonyymi
Todella outoa 9-10v voisi olla normaali synnytysikä , jos verrataan eläimiin .
Evoluutiotahan tuo on, jos siitä olisi huomattavaa etua niin tapahtuisi .
Nyt taitaa edullisin ikä olla 30v , kun raskaaksi ensimmäisen kerran tullaan .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu601598- 261224
- 851078
- 42897
- 65836
- 92804
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15779Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19725Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131725- 116701
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �146631Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625- 4622
- 43601
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t76593Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45580- 19566
- 46558
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25551Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke18498