Kylmä vesijohtovesi on n. 15 asteista. Jos vettä juoksutettaisiin järkevän kokoisen lämmönvaihdin kennon kautta viemäriin, ja samalla kierrätettäisiin huoneilmaa kennon läpi, siten että viemäriin menevän veden lämpötila nousee vaikka 22 asteeseen. Mikä tulisi jäähdytystehoksi, tarvittava ilmavirta kennon läpi, veden virtaama aikayksikössä?
Liian monta liikkuvaa osaa että voisi hahmottaa, että olisiko systeemistä jatkoon.
Aparaatti pitäisi olla kokoluokkaa että mahtuisi olemaan tiskipöydällä.
Mihin idea kaatuisi, kennon kokoon vai ilmavirta vaatimukseen?
Huoneen viilennystä vesijohtovedellä
44
914
Vastaukset
- Anonyymi
Vai että vettä pitäisi juoksuttaa viemäriin. . .
- Anonyymi
Veden luonnollinen kiertokulku, vesi on ikuista.
Joo. Läheskään kaikissa vuokrakämpissä ei tarvitse vuokralaisen välittää vesilaskusta, joten idioottimaisetkin ideat vaikuttavat aivan kehityskelpoisilta.
Muistaakseni on protoja vesikeskusjäähdytyksestä, jossa jäähdytyskoneiston läpi kulkenutta vettä kierrätettiin lämpöpattereissa, mutta tämäkin vaati huomattavia investointeja lisäeristyksiin ja rakennemuutoksiin lähinnä kondenssiveden muodostumisen ehkäisemiseksi. Muutoin olisivat vakavat kosteus- ja homevauriot väistämättömiä.
Taisivat jäädäkin paljolti protoiksi.- Anonyymi
Kollimaattori kirjoitti:

Taisivat jäädäkin paljolti protoiksi.Köyhät tääl itkee 😂 vesi maksaa n. 1€/m3.
halvemmaks tulis jätää pakastimen ovi auki! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Köyhät tääl itkee 😂 vesi maksaa n. 1€/m3.
halvemmaks tulis jätää pakastimen ovi auki!Pakastin lämmittää kämppää, mikäli lauhdutin ei ole ulkona.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Köyhät tääl itkee 😂 vesi maksaa n. 1€/m3.
halvemmaks tulis jätää pakastimen ovi auki!Pakastimen oven auki jättämisen viilennysvaikutus jää lyhyeksi. Kun pakasteet ovat sulaneet, kämpässä on entistä lämpimämpää. Pakastin käy täysillä ja kaikki teho menee huoneiston lämmittämiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Köyhät tääl itkee 😂 vesi maksaa n. 1€/m3.
halvemmaks tulis jätää pakastimen ovi auki!Vesi voi maksaa 1€/m3, mutta oletko huomannut, että jätevesi laskutetaan kuluttamasi vesikuutioiden mukaan, ja se maksaakin luokkaa 5€/m3.
Ovela tuo kusetus. Tosiasiallinen vesilasku onkin siis noin 6€ per kuutio.
On turha puhua euron kuutiosta, kun pakollisena maksuna velotaan myös viemäriin menevä osa.
Omakotiasukkailta peritään vielä ns "hulevesimaksu", joka tarkoittaa viemäriin päätyviä tontille osuvien vesisade, ja sulaneiden lumien aiheuttamia "vesiä".
Kyllä SUomi on kusettamisen luvattu maa, koska mafia puuttu. Siis se mafia joka laittaa rotia. Onhan eräänlaista "mafiaa" tuo kusettaminenkin.
Alunperinen todellinen mafia lähti kun italiassa kyrpiintyivät kusettamiseen. - Anonyymi
Kollimaattori kirjoitti:
Joo. Läheskään kaikissa vuokrakämpissä ei tarvitse vuokralaisen välittää vesilaskusta, joten idioottimaisetkin ideat vaikuttavat aivan kehityskelpoisilta.
Muistaakseni on protoja vesikeskusjäähdytyksestä, jossa jäähdytyskoneiston läpi kulkenutta vettä kierrätettiin lämpöpattereissa, mutta tämäkin vaati huomattavia investointeja lisäeristyksiin ja rakennemuutoksiin lähinnä kondenssiveden muodostumisen ehkäisemiseksi. Muutoin olisivat vakavat kosteus- ja homevauriot väistämättömiä.
Taisivat jäädäkin paljolti protoiksi.Ostat n. 100 metriä, tai tarpeellisen muun pituuden puutarhaletkua, ja kiinnität sen huoneen kattoon samaan tapaan kuin lattialämmityksessä, kattamaan mahdollisimman suuren pinta-alan. Sitten letkun toinen pää hanaan, ja toinen pää viemäriin, ja alat valuttamaan kylmää vettä sydämesi kyllyydestä! Ilma viilenee katonrajassa, ja kylmä ilma laskeutuu alas viilentäen koko huoneen.
- Anonyymi
Varmaan tuollaisena on aikamoinen energiasyöppö. Tähän tarkoitukseen on jäähdytyskoneita, jotka näyttää ilmalämpöpumpuilta, mutta ottavat vettä verkosta ja laskevat sinne takaisin.
- Anonyymi
Meinaat että iman kierrätys patterin läpi vie paljon energiaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meinaat että iman kierrätys patterin läpi vie paljon energiaa?
Ei varsinaisesti sinulle tule lasku siitä, mutta energiaa se syö.
- Anonyymi
Autolautan ilmastointi oli rikki ja hytti oli kuuma. Tein pesukoppiin suihkulähteen, joka viilensi hytin nopeasti. Vedenkulutus oli kohtuullisen pientä, tai ainakin se oli ilmaista.
- Anonyymi
Jos asunnossa vesikiertoinen keskuslämmitys, vettä voidaan toki myös viilentää. Joissain maalämpöjärjestelmissä homma toimii nappia painamalla.
- Anonyymi
Ei voida, patterit ja putkistot alkavat kondensoida ilman kosteudesta vettä pinnoilleen.
Siksi on kylmän siirto tehtävä ilman välityksellä, kondenssivesi voidaan johtaa kennosta hallitusti pois. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei voida, patterit ja putkistot alkavat kondensoida ilman kosteudesta vettä pinnoilleen.
Siksi on kylmän siirto tehtävä ilman välityksellä, kondenssivesi voidaan johtaa kennosta hallitusti pois.Aivan ja maakylmälaitteissa on vs. Sisäyksiköt kuten Ilpeissä. Miksei pikku fixillä patteriinkin voitaisi rakennella jonkinlainen kaukalo veden haihduttamiseen, riippuen toki patterin mallista ja myös käytön määrästä. Se on sitten eri juttu kannattaako ja pääseekö helpommalla vaikka juuri hankkimalla valmiin jäähdytyslaitteen.
- Anonyymi
Yhden kilowatin jäähdytysteho edelyttää noilla lämpötilaeroilla 3 m3 vesivirtausta vuorokaudessa. Vesi jätevesi maksaa Helsingissä 3.30 e/m3, joten hinnaksi tulisi noin 10 e/vrk. Tuollaisella jäähdytysteholla omakotitalo pysyisi parin asteen verran viileämpänä. Yksiöön varmaan riittäisi joku viidennes tuosta.
- Anonyymi
On tullut joskus tannoin kokeiltua tuota saunan pukuhuoneessa puutarhaletkukiepillä. Kyllä se toimii ja kondenssit menee siitä viemäriin. Pöytäpuhallin letkukieppiin suunnattuna vielä tehostaisi jäähtymistä.
- Anonyymi
Metallilla "karvoitetusta" kupariputkesta voisi saada kompaktin vaihtimen, josta kondensin poisto viemäriin ja ilman läpivirtaus pienellä tuulettimella. Voisi olla yksiössäkin järkevämpi muutaman hellepäivän hoitamiseen kuin ilppi talon joka parvekkeelle pörisemään.
- Anonyymi
Sittenhän tuo olisi kehityskelpoinen idea pieneen asuntoon?
Monta auton syyläriä vaan sarjaan ja joku tehokas puhallin puhaltamaan niiden läpi. Veikkaan, että kylmä vesi tulee about 5 asteisena. Jos viemäriin valuva vesi olisi 20 asteista, niin hana pienellä tuo veisi pari euroa päivä.
Koko häkötys voisi olla tiskipöydällä, jolloin kondensiovesi tippuisi tiskipöydälle.
Olisihan tuo kuitenkin melkoista veden haaskausta?
Tuon virittämisen sijaan kannattaisi katsella siirrettävää ilmastointilaitetta vaikka käytettynä. Osat ja työ maksaa jotain myös tuohon viritykseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sittenhän tuo olisi kehityskelpoinen idea pieneen asuntoon?
Monta auton syyläriä vaan sarjaan ja joku tehokas puhallin puhaltamaan niiden läpi. Veikkaan, että kylmä vesi tulee about 5 asteisena. Jos viemäriin valuva vesi olisi 20 asteista, niin hana pienellä tuo veisi pari euroa päivä.
Koko häkötys voisi olla tiskipöydällä, jolloin kondensiovesi tippuisi tiskipöydälle.
Olisihan tuo kuitenkin melkoista veden haaskausta?
Tuon virittämisen sijaan kannattaisi katsella siirrettävää ilmastointilaitetta vaikka käytettynä. Osat ja työ maksaa jotain myös tuohon viritykseen.Kyllähän vettä "haaskataan" kasteluunkin. Siihen jopa kehoitetaan, koska verkosto kaipaa huuhtelua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sittenhän tuo olisi kehityskelpoinen idea pieneen asuntoon?
Monta auton syyläriä vaan sarjaan ja joku tehokas puhallin puhaltamaan niiden läpi. Veikkaan, että kylmä vesi tulee about 5 asteisena. Jos viemäriin valuva vesi olisi 20 asteista, niin hana pienellä tuo veisi pari euroa päivä.
Koko häkötys voisi olla tiskipöydällä, jolloin kondensiovesi tippuisi tiskipöydälle.
Olisihan tuo kuitenkin melkoista veden haaskausta?
Tuon virittämisen sijaan kannattaisi katsella siirrettävää ilmastointilaitetta vaikka käytettynä. Osat ja työ maksaa jotain myös tuohon viritykseen.Syyläri pieni pöytäpuhallin. Siinähän se.
- Anonyymi
Ilmalämpöpumppu viilentäjänä syö sähköä 0,5 - 1 e/vrk. Yksiöön tai kaksioon riittää alle tonnin malli.
Yksi esimerkki hintaluokka 600 - 800 euroa:
" Viilennys:
Puhallus m³/h: Max. 600 m³/h
Energiatehokkuusluokka: A
SEER: 6,2
Antoteho: 3500 (800~3600) W
Ottoteho: 970 (300~1600) W"
Ihan turha kikkailla, kun valmista ja melko edullista tekniikkaa on olemassa. - Anonyymi
Kolme kuutiota vuorokaudessa tarkoittaa kahta litraa sekunnissa. Pystyykö tuo vesimäärä 7 asteen lämpötilamuutoksesta tuottamaan 1000 W tehon?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kolme kuutiota vuorokaudessa tarkoittaa kahta litraa sekunnissa. Pystyykö tuo vesimäärä 7 asteen lämpötilamuutoksesta tuottamaan 1000 W tehon?
Laskepa uudelleen. 2 litraa minuutissa voisi osua lähemmäs.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laskepa uudelleen. 2 litraa minuutissa voisi osua lähemmäs.
Oho, jäi toinen 60 jakaminen tekemättä, on 0,035 litraa sekunnissa. Tuosta vesitilkasta ei ainakaan irtoa 7 asteen erolla 1000 W jäähdytystehoa.
En tiedä laskinko oikein, mutta tuo liruttelu tuottaisi 0,00007 W jäähdytys tehon.
Normaali keittiöhana antaa vettä 12 litraa minuutissa eli 0,2 litraa sekunnissa.
Laskekaa viisaammat uusiksi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oho, jäi toinen 60 jakaminen tekemättä, on 0,035 litraa sekunnissa. Tuosta vesitilkasta ei ainakaan irtoa 7 asteen erolla 1000 W jäähdytystehoa.
En tiedä laskinko oikein, mutta tuo liruttelu tuottaisi 0,00007 W jäähdytys tehon.
Normaali keittiöhana antaa vettä 12 litraa minuutissa eli 0,2 litraa sekunnissa.
Laskekaa viisaammat uusiksi!Joo väärin laskin, kyllä siitä tulisi 1,017 kW jäähdytysteho.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmalämpöpumppu viilentäjänä syö sähköä 0,5 - 1 e/vrk. Yksiöön tai kaksioon riittää alle tonnin malli.
Yksi esimerkki hintaluokka 600 - 800 euroa:
" Viilennys:
Puhallus m³/h: Max. 600 m³/h
Energiatehokkuusluokka: A
SEER: 6,2
Antoteho: 3500 (800~3600) W
Ottoteho: 970 (300~1600) W"
Ihan turha kikkailla, kun valmista ja melko edullista tekniikkaa on olemassa.Ilmalämpöpumppua ei enää kerkiä saada kerrostaloasuntoon tämän kesän helteille.
- Anonyymi
Patteri verkoston neste pitäisi saada jäähdytettyä kellarissa ensin, jollain kikalla?
- Anonyymi
Mites jo ok-talossa puhaltaisi lattiaan tehtävän reiän kautta kellaritilasta viileää ilmaa asuintilaksi (nyt 27 astetta). Ilma on kellarikerroksessa riittävän puhdasta ja esim. Nyt n. 20 asteista.
- Anonyymi
Jostain sinne tarvitaan korvausilmaa, joka siten vähitellen lämmittäis sen kellarinkin.
- Anonyymi
Yöllä kannattaa jäähdyttää ikkunan kautta puhallinta hyödyntäen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jostain sinne tarvitaan korvausilmaa, joka siten vähitellen lämmittäis sen kellarinkin.
Lähinnä sillain, että puhaltimen vois laittaa päälle jo vähän aikaisemmin, vielä kun ulkoilma on liian lämmintä. Nyt olen laittanut ristivedon vasta n. Klo 21 ja vaikutus alkaa tuntua vasta joskus puolen yön jälkeen. Tietty siinäkin puhallin auttaisi ehkä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yöllä kannattaa jäähdyttää ikkunan kautta puhallinta hyödyntäen.
... ja laittaa puhallin termostaatin tai ajastimen taakse. Puhaltimesta virta pois kun ulkoilma on lämpimämpää kuin sisäilma.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jostain sinne tarvitaan korvausilmaa, joka siten vähitellen lämmittäis sen kellarinkin.
Asuinpaikasta riippuen saisi tuollaisella kellarin alipaineistuksella radonia vuotamaan maaperästä sisätiloihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asuinpaikasta riippuen saisi tuollaisella kellarin alipaineistuksella radonia vuotamaan maaperästä sisätiloihin.
Tuskin tuossa sellaista vaaraa etenkin kun viilennystä tarvitaan muutamana vuorokautena.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin tuossa sellaista vaaraa etenkin kun viilennystä tarvitaan muutamana vuorokautena.
Riippuu siitä missä asut. Erinäisillä paikkakunnilla saa maaperän radonin avulla helposti moninkertaistettua vuotuisen säteilyannoksensa jos sitä ehdoin tahdoin pumppaa alipaineella asuntoonsa.
https://www.stuk.fi/aiheet/radon/radon-uudisrakentamisessa
Radon Suomessa aiheuttaa keskimäärin noin puolet taustasäteilyn tuottamasta kokonaissäteilyannoksesta. Radonin tuottama osuus kohdistuu keuhkoihin ja näkyy kehkosyöpätilastoissa.
- Anonyymi
Nukahdin viime yönä viileässä kun laitoin 3 kpl jäädytettyjä 1,5l limpparipulloja hiljaa hurisevan tuulettimen eteen.
En tarvinnut asennukseen sähkö-enkä kylmäainelupia vaan tein aivan omin päiten.- Anonyymi
Aivan. Kokonaissumma on kuitenkin huoneiston lämpötilan kannalta heikko, koska pullojen pakastaminen lämmittää huoneistoa. Täsmäviilennykseen yön ajaksi keino on hyvä.
- Anonyymi
Mitenkäs jos maaseudulla kaivaisi halkaisijaltaan puolimetrisen metalliputken maahan metrin syvyyteen ja 100 metrin pituudelta, jonka kautta ottaisi korvausilman taloon. Kesällä saisi mukavan viileää ilmaa, ja talvella sopivasti esilämmitettyä ilmaa taloon.
- Anonyymi
Saisit tuosta kesät talvet niin suuren lisäannoksen säteilyä (radon) ettei mitään järkeä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saisit tuosta kesät talvet niin suuren lisäannoksen säteilyä (radon) ettei mitään järkeä.
Ei radonkaasut metallia läpäise.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei radonkaasut metallia läpäise.
Jos putkesi ottaa korvausilman läpivirtauksena niin sitten on samat ongelmat kuin maalämpöprojekteilla yleensäkin. Korkeat kustannukset putken hautaamisesta maahan ja ongelmat siitä, kun maaperän huonon lämmönjohtavuuden vuoksi putkea lähimmät maakerrokset pian lämpenisivät tai jäähtyisivät samaan lämpötlaan kuin mikä on ulkoilmalla. Putken kohdalla joutuu aina sitä varomaan tai sitten se on haudattava todella syvälle, mikä nostaa kustannuksia. Kallioisessa maastossa hautaamisen sijaan joutuisi räjäyttämään putkelle uoman tai poraamaan sille tunnelin.
Maalämpöpumpulla hyötysuhdetta parannetaan lämpöpumpun avulla jolla hommasta tulee kannattavaa. Tässä hyötysuhde olisi alun perin heikko ja tarjolla oleva lämpökapasiteetti pienehkö.
Tuollaiselle on karkea arvio laskettavissa helposti. Maaperän lämpökapasiteetille ja lämmönjohtavuudelle löytyy lukuarvoja ja voidaan olettaa yksinkertainen sylinterisymmetrinen geometria jolloin koko arvio redusoituu kaksiulotteiseksi tapaukseksi. Oletetaan lisäksi että lämmön siirtyminen putken pinnasta sen sisällä virtaavaan ilmaan tapahtuu vastuksetta.
Huokeampaa voisi olla tontille rakennettu syvän haudattu kaivanto/säiliö/luola joka täytetty lämpö/kylmä - varastona toimivalla vedellä. Siitä sitten lämpöpumpulla tuotettaisiin haluttu määrä lämpöä tai kylmyyttä.
- Anonyymi
Kyllä kylmää vesijohtovettä voidaan lämmönvaihtimen kautta hyödyntää huoneiston viilentämisessä mikäli tälle lämmenneelle vedelle löytyy hyötykäyttöä.
Paikoissa missä lämmintä vettä käytetään paljon, esim uimahalleissa, vesi voitaisiin hyödyntää suoraa esilämmitettynä vetenä altaassa. Samalla säästettäisiin myös energiaa kun lämpimän veden tarve vähenisi.- Anonyymi
Suuruusluokka-arvion tekeminen tuossa saavutettavasta hyödystä kannattaisi ja avaisi hieman silmiä. Kun siis hintana on eliniältään rajalliset lämmönvaihtimet ja lämmönsiirtoa varten tarvittava erillinen putkisto. Edes kaukokylmä - projektit eivät ole oikein ottaneet tuulta purjeisiinsa käytännön toteutuksiin liittyvien kustannusten vuoksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop751336- 681195
huono omatunto
johtuu siitä, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Se vaikuttaa asiaan. Kaipasin sinua tänäänkin.55914Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138906Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.77819Päätin juuri että
En odota että meidän välillä enää tapahtuisi mitään. Tämä on aivan liian monimutkaista ja kyllä sinäkin olisit joskus mi31774Suomalaisia naisia lennätetään seksimatkoille
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f5f5e20-8c36-4907-9640-8e0c3b017c5a Gambia on jo vuosia ollut yhtä kuin munanhaku ma162773- 61766
Onnistuit sohaisemaan mua
Kaikkein herkimpään kohtaan ja kyseenalaistamaan mun luottamuksellisuuden. Kun sitä ei ole niin ei ole mitään muutakaan59754- 76675