Kaikkien tautien suhteen joita ei voida parantaa maailmaa sulkematta, ei pitäisi tehdä.
Pitää hyväksyä se, että vain rikkailla/rikkailla varakkailla/ jollain tavalla etuoikeutetuilla on etuoikeuksia elää keskimäärin pidempään koska heillä on varaa hoitoon.
Me muut ollaan "roskaa joukkoa" josta on vähemmän hyötyä mihinkään, meillä ei valitettavasti ole myöskään mitään oikeuksia päättää sulkea tai päättää aukaista maailmaa!
Nyt jo tidetään uutisten perusteella Kiinassa alkaneen huikea levitys uutta Delta koronavirusta, vain päivä aikaisemmin oli todettu vain vähäistä tartuntaa seuraavana päivänä jo pahempi?
Nyt tiedetään jo olevan ainakin joitain Deltamuunnosta pahempi kuulemma nimeltään Delta plus?
Se mitä mediat meille kertoneet, kahdet rokotuksetkaan eivät ole estäneet rokotettuja uudelta Delta koronavirukselta sairastumiselta, nuoremmissaki ihmisissä ollut rokotuksista huolimatta sairaalahoitoja.
"Meillä" ei vieläkään ole tiedossa edes sitä mitä pika, pikaa kehitetyt koronavirusrokotteet on, toisaalta useimmat ei sillä tiedolla tee mitään ellei sitten ilmene jotain selkeästi ymmärrettävää?
Se miksi en ole rokottautunut on rokotuspaikkojen heikko sijainti joka vastisi julkisilla kulkuneuvoilla kulkemista (ei ainakaan vielä Meri-Lapin asukas). En tiedä voiko rokotetta saada terveyskeskuksen kautta, jolloin paljon lyhyempi matka (nykyisellä paikkakunnalla)?
Toisaalta myös olen vaikeassa tilanteessa kun dvv järjesti sellaisen edunvalvojan vanhalle isälleni, että vaatii vuokratuloja joita en pysty maksaan joten odottelen häätöä vanhempieni omistamasta kakkos asunnosta mahdollisineen korvausvaatimuksineen johtaisi minut taloudelliseen konkurssiin! Joten jatkuva asunnon etsiminen köyhistä kunnista on pienituloiselle ikäihmiselle ollut nyt pakollinen (asumistuen saati kun ei koskaan ole varmaa), joten jo siksi en voi nyt ajatella vainottuna Suomessa (suomen kansalaisena, Suomessa syntyneellä) omaa terveyttäni kun yrittää suljetussa Suomessa löytää hyvää halvalla asumista ihan omassa vuokra asunnossa. Isän edunvalvojen uhkailusta häädöllä asiasta keskusteltu kahden lakimiehen kanssa, jotka molemmat pitävä isäni edunvalvojan toimintaa törkeänä mutta koska edunvalvoja on lakimies (nainen) ei osata arvioida miten tilanne etenee.
Pitää hyväksyä se, että vain rikkailla/rikkailla varakkailla/ jollain tavalla etuoikeutetuilla on etuoikeuksia elää keskimäärin pidempään koska heillä on varaa hoitoon.
Me muut ollaan "roskaa joukkoa" josta on vähemmän hyötyä mihinkään, meillä ei valitettavasti ole myöskään mitään oikeuksia päättää sulkea tai päättää aukaista maailmaa!
Nyt jo tidetään uutisten perusteella Kiinassa alkaneen huikea levitys uutta Delta koronavirusta, vain päivä aikaisemmin oli todettu vain vähäistä tartuntaa seuraavana päivänä jo pahempi?
Nyt tiedetään jo olevan ainakin joitain Deltamuunnosta pahempi kuulemma nimeltään Delta plus?
Se mitä mediat meille kertoneet, kahdet rokotuksetkaan eivät ole estäneet rokotettuja uudelta Delta koronavirukselta sairastumiselta, nuoremmissaki ihmisissä ollut rokotuksista huolimatta sairaalahoitoja.
"Meillä" ei vieläkään ole tiedossa edes sitä mitä pika, pikaa kehitetyt koronavirusrokotteet on, toisaalta useimmat ei sillä tiedolla tee mitään ellei sitten ilmene jotain selkeästi ymmärrettävää?
Se miksi en ole rokottautunut on rokotuspaikkojen heikko sijainti joka vastisi julkisilla kulkuneuvoilla kulkemista (ei ainakaan vielä Meri-Lapin asukas). En tiedä voiko rokotetta saada terveyskeskuksen kautta, jolloin paljon lyhyempi matka (nykyisellä paikkakunnalla)?
Toisaalta myös olen vaikeassa tilanteessa kun dvv järjesti sellaisen edunvalvojan vanhalle isälleni, että vaatii vuokratuloja joita en pysty maksaan joten odottelen häätöä vanhempieni omistamasta kakkos asunnosta mahdollisineen korvausvaatimuksineen johtaisi minut taloudelliseen konkurssiin! Joten jatkuva asunnon etsiminen köyhistä kunnista on pienituloiselle ikäihmiselle ollut nyt pakollinen (asumistuen saati kun ei koskaan ole varmaa), joten jo siksi en voi nyt ajatella vainottuna Suomessa (suomen kansalaisena, Suomessa syntyneellä) omaa terveyttäni kun yrittää suljetussa Suomessa löytää hyvää halvalla asumista ihan omassa vuokra asunnossa. Isän edunvalvojen uhkailusta häädöllä asiasta keskusteltu kahden lakimiehen kanssa, jotka molemmat pitävä isäni edunvalvojan toimintaa törkeänä mutta koska edunvalvoja on lakimies (nainen) ei osata arvioida miten tilanne etenee.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Mee pöljä hakee ne rokotukset, ne on ilmaisia kaikille, eläkä sekoita asiaan mitään nyyhkytarinoita....
Onpa "äijä"meininkä, eletään isän varoilla ja sossurahoilla. Sitte sie pillität, että saa haettua ilmaista rokotusta.Vittu mikä itkupilli.
Autokolarissa-korjausleikkauksia-pysyviä fyysisiä rajoitteita-elän sosiaalituloilla, menneinä aikoina aika korkeasti-/monipuolisesti koulutettu, odottelen eläkkeelle pääsyä ettei tarvitsisi hävetä elävänsä sosiaalikuluilla, en käytä koskaan alkoholituotteita enkä muita aineita.
Sosiaalikuluilla ne edunvalvojatkin elää kun varakkaan isäni eläketulojen lisäksi edunvalvoja halua lisää tuloja itselleen isän eläketulojen kautta eli erittäin korkea vuokratuloa kakkosasunnosta. Se edunvalvoja on jo niin ahne, että laittoi vanhempien asunnon myyntiin saamatta isän vaimon lupaa myyntiin, kertoi äiti. Joku ulkopuolinen kiikutti edunvalvojalle lupalapun myyntiin harhaan johtaessa jonkun muun asian yhteydessä saaneen allekirjoituksen äidiltä, kertoi äiti.
Ehkä olette arvostellessanne juuri niitä oikeusjärjestelmän nettivalvojia, rahan ahneita?
Minä olen niitä jotka tuo epäkohdat esille, muuten ne ei näy. Suomessa usein poliittisesti vaijennetaan "roska joukkojen" puheet, esimerkiksi luomalla ajattelua ettei "roska joukkojen" kannata äänestää vaaleissa.
Joten jos ei "roska joukkojen" äänet vaaleissa kiinosta, niin ainaki olen siitä iloinen että jollain nuoremmalla on mahdollisuus saada minun koronavirusrokote aiemmin kun en ole käyttänyt vanhuuttani syynä sen jo saada. Voihan sitten myöhemmin sen hakea, jos elossa pysyy ja jotenki lumessa-/pakkasella käveleen.
Niin, elämänkorkeakoulu on varmaan tullut käytyä ja työhistoria lyhempi kuin kananlento. Turha siinä on pillittää köyhyyttään.Pitää olla aika avuton, jos ei saa soitettua itselleen rokotusaikaa ja käytyä piikillä samalla kuin käy alkossa. Molemmat saa hoidettua samassa talossa.
Mt-potilaan jokellusta
Niin+sanotusti+"julkinen+itkeminen"+voi+joskus+johtaa+hyviin+tuloksiin,....
Itsensä+korostaminen+voi+joskus+johtaa+hyvään+tulokseen,+kokoomuksen+puoluen+puheenjohtajan+oma+ilmoitus+terveydentilan+julkaiseminenko+nosti+puolueen+kannatusta+ainaki+0,7%?+Suomessahan+potilaan+terveydentilasta+eivät+lääkärit,+eivätkä+muu+sairaalahenkilökunta+tiedoita+mitään,+joten+vain+potilas+voi+kertoa+tai+olla+kertomatta.
Ompa "nainen" meininkä, eletään rikkaan miehen varoilla ja haluaisi isän, äidin rahat vielä päälle. Sitte vielä pillittää et tekee kaikkea mitä muut vaatii, on niin ystävällinen jot' ahneus ei näkyisi, vihollis' he jotka ei tee kui hää käskee, muit henkist ruoskiva. Tietää ihmiste heikkoudet on ne sitte toimit' lääkäreit, sinitakkiis, tai mitt hyväns miehiä ain' osaa huijaa, sil' kuullut, kahmii enemm" kuin tarvii. Tietää lain vaik' ei lakiala oo mutt' joll tavall'ain' voittaa pikkuse tuhansii lisää "tyhmilt kuten kehuu" jotka kai säälii naista poloisen näköist. Monest kerrat pilkallist vinoil jot vastustaja heikoks keikuttaa, joll' kovaki huomat' alistuu ja lopult' ainaki henkisest' poistuu.
Jokellusta
Diagnoosien maa.
Aloin miettiä tuota sosiaalikuluilla elämistä, tähän mennessä en ole juuri muuta saanut kuin työmarkkinatukea. Joskus menneinä aikoina ansiosidonnaista.
Mietin syvällisesti tunnenko häpeän tunnetta, en tunne jo siitäkin syystä ettei sìitä kukaan vaikkapa kadulla tullut huomauttelemaan.
On vain yksi henkilö joka voi oĺla ilkeä eli sisko vielä vanhempi kuin minä.
Ottaen huomion siskolla sekä hänen kaveripiirillä voi olla kykyjä, laitteita joilla löytävät todennäköisyyskohteita nimettömissäkin internet keskusteluissa? Jos ei aivan väärin huomannut yksi henkilö toimii jossain Tampereen seudulla yrityksessä jonka asiakkaana on jollain tavalla Kela ja monia muita kohteita joiden tiedot kuuluu pitää salassa???
Eikös sellainen sanonta ole: "Sillä jolla valta on niin vallan kätkeköön." Enkä tällä tarkoita itseäni.
Koitahan saada nyt ensitöikseen ainakin se rokote itelles, joku tuttu käyttää tai kysyt kyytiä vaikka kunnalta jos ei muuten pääse.
Edunvalvojista olen kuullut yhtä sun toista, mutta pääasiassa asiat tuppaavat menemään siinä vaiheessa mönkään kun edunvalvojaksi valitaan ulkopuolinen henkilö, raha niille kyllä kelpaa, osa on jopa suoranaisia huijareitakin.
Äijä todistanut, ihminen voi pysyä elossa vaikka ei ole rokotettu vielä kertaakaa.
Varsinaista äijäkulttyyriä, eletään sossulla ja 7-vuotias lapsikin paremmassa kunnossa🤣
Kun riittävän suuri joukko väestöä on rokotettu ja vastustuskykyinen jotain tautia vastaan, tauti ei pääse leviämään. Silloin myös rokottamattomien riski sairastua pienenee. Tätä kutsutaan laumasuojaksi.
Epätodennäköistä että laumasuojaa saadaan näillä rokotteilla, sillä nykyiset rokotteet eivät täysin estä tämän viruksen tarttumista/leviämistä, vaan suojaavat enemmänkin vakavilta taudin oireilta.
Eli tässä tapauksessa rokotteen pitää ottaa jokainen joka haluaa suojautua taudilta.
Suomalainen koronarokote saattaa estää myös tartunnat, mutta sillehän ei löytynyt minkäänlaista yhteiskunnallista rahoituskanavaa(byrokratia taas), nooh, eiköhän sekin saada yksityisin rahoituksin valmiiksi, mutta sen jälkeen Suomella ei ole enää mitään etuoikeuksia kyseiseen rokotteeseen.
Savukkeen polttamisen tilanteessa ihminen imee palamisen ja ihmisen välissä tiiviistä savukeputkesta, mikrobeja, pölypunkkeja, homeitiöitä suoraan keuhkoihin. Mitä useampi toisto sitä suurempi mahdollisuus seuraavassa savukkeessa olla runsaammin enemmän koronaviruksia (delta tai jopa delta plus) ja bakteereja. Tuolloin yhdessä "muun kökön" sen tilan ympäristötekijöiden vaikutuksesta voi kahdenki rokotuksen jälkeen sairastua vakavasti?
Tupakka tuote on luonossa kasvatettua, ennen kuin se on prosessi tuotannossa alkaa voi tupakkatuotekasvi olla pitkään monen laisessa tilassa jolloin siihen siirtyy siinä viihtyviä "elukoita", ainakin mikrobeja, pölypunkkeja, homeitiöitä jotka viihtyvät kosteassa ympäristössä (siis siellä missä tupakkatuotteita kasvatetaan, kerätään, säilytetään).
Noinki voi olla "Äijä"?
Tilanne rapotti: "Äijä pieree edelleen koronavirusvapaita pieruja."
Ketä kiinnostaa joku luuseri.
Kävit taas täällä.
Alleyfield Oy
Luuseriäijät oy
Internetiin kirjoitettu IBM irti sanoi 2018 ikääntyviä työntekijöitä 20000?
Jossain kohtaa kuten aina yritysmaailmassa tulos tai ulos.
Koronavirus rokotteet on kaiketi ihmiskunnan pelastus, kuinkahan monta rokotusta vielä ihmisille tarjitaan? Eipä ole kehitelty kovinkaan tehokasta nuo rokotteet, jos rokotteita tarjotaan keskimäärin 7kuukauden välillä. Euroopassa on vielä miljoonia rokottamatta, vapaaseen liikkuvuuteen euroopassa keksitty liikkuvuus passia jota käytettiin jossain muodossa Neuvostoliitossa? Euroopan alueella pidettii Neuvostoliittoa jonkinlaisena kansalaisten vankileirinä tuon liikkuvuuden suhteen, nyt menetelmää kuulemma käytetään euroopan unionin alueella?
Ei viisastelua, ehkä onnekas kun tähän asti pärjännyt edelleen ilman koronavirusrokotetta. Käsittääkseni mitään tieteellistä todistetta rokotteiden jatkuvalla lisäämisellä päämääränä ihmisten tervermpään elämään ei ole? Se vain voi muuttaa ihmisen kykyä kohdata pienempiäkin ilmastomyrkkyjä kun elimistön sisäistä toimintaan monien lääkkeiden lisäksi myrkyteetään alkoholituotteiden, lisäksi rokotteilla joiden teho on tieteellisedti toditettu ajoittain hyväksi, kuitenki ei lopullista tietoa ole???
Ehkä otan kuitenki joskus koronavirusrokotteen, ellen sitten sairastu vakavasti? Monesti oli jo tosissaan suunitteilla käydä saamassa rokote, kunnes sitten olikin uutta tutkittua tietoa. Veikkampa tilanteen pahenevan niillä uusilla tulevilla muunoksilla, silloin voikin kysyä miten paljon enemmän hyötyvät ne jotka ensimmäisen kerran saavat/haluavat paremman rokotteen ja kuinka todennäköisemmin voi niille olla haittaa jotka ovat saaneet nykyisen rokotteen?
Jokatakauksessa tiedän "viikate mies tuleen joskus minutki hakemaan", eikä sitä mikään maapallon lääketiede pysty estämään.
No, jätä se rokotus ottamatta.Turhakai sitä on sen kummaisemmin jauhaa😆
"Jauhaaminen" tutun kuulosta sanastoa.
Onhan tämä aivan hullua menoa. Suomi on aivan sekaisin. Ensin homman piti olla ok kun riskiryhmät rokotettu. Nyt aletaan väsäilemään koronapasseja ja vauvasta vaariin rokotetaan lukemattomia kertoja. Haittailmoituksia ei tutkita. Rokotettuja ei testata ja tästä päätellään että rokottamattomien epidemia. Tolloja manipuloidaan oikein huolella. Epäilijät leimataan hulluiksi kulkutauti myönteisiksi. Aivan sekoa. Ikävä vuotta 2019. Oli vapaata ja normaalia. Pitänee myydä kohta kaikki ja muuttaa Ruotsiin. Taisi Tengnell olla sittenkin oikeassa.
Muuta pois, mee jo huonenna.
Luulisi että jos kyseessä olisi tappovaarallinen tauti kaikki pitäisi ehdottomasti testata, kun tiedetään että rokotetutkin levittää. Tämä ettei enää tarvitse löytää jokaista tautia levittävää kertoo ettei oikeasti olekkaan niin vakava tauti että maa pitää sulkea. Tämä vaikuttaa vain siltä että rokotteet pitää saada iskettyä kaikille ja kontrollipassi kouraan. Ja miksi ihmeessä ottaa riski rokotteesta kun tautikaan ei ole niin vakava ettei enää testata kaikkia?
Kumpa hysteriaan taipuvaiset mi isteritkin älyäisivät tämän korona vedätyksen.
Miksi ei testata samalla vasta-aineita? Tämä tieto luulisi kiinnostavan taistelussa koronaa vastaan, kun tiedetään että tartunta antaa pidemmän suojan kuin rokote. Tiedettäisiin paremmin kuinka suurella osalla kansasta on vastustuskykyä? Jotenkin tuntuu että tämä tauti ei ole enää pääasia? Toimenpiteet ei vaikuta johdonmukaisilta.
Ottakaa rokote tai älkää ottako, turha sitä on jauhaa.
Ottaa tietoinen riski koronarokoteella joka Nohynekin mukaan otetaan omalla riskillä. Korvaussummat mahdollisesta haitasta ei riitä siihen jos tulee loppuelämän haitta. Terveyshyödyt pitää punnita tässäki. Laumasuojaa sillä ei saa eli perustelut yhteisestä hyödystä ontuu. Kyse on yksilönvalinnasta. Jokainen kantaa haitat yksin. Meidän terveydenhoito ei autoimmuunitauteja hevillä hoida tai osaa hoitaa. Mieti kun menet tuonne terkkariin jonku oudon haitan kanssa. Uskotko että saat apua? "Se on varmaan stressistä johtuvaa tai helpotuksesta kun olet saanut rokotteen" kuten Rämet selitti naisten verenvuoto häiriöistä.
Ihan paskalla istuenko tuommosen päättelit?
Paskalla istuen Höh höh hööö sanoo äö alle 50
Se mitä joidenki vastuskyvyn heikkenemisestä, eikös se saavuteta usein suurella elimistöä heikentämillä lääkityksillä ja säteilyhoidoilla? Kuulostaa jotenki "julmalta" jos jossain pidetään elämää väkisin yllä rokottamalla heikentyneen ihmisen elämää, jotta eläisi vielä liikuntarajoitteisena edes vielä hetken?
Peljätkää siis Häntä, Joka voi sulkea maailman. On vain yksi nimi ylitse muiden, sillä ei kukaan, ei yksikään, voi palvella kahta herraa.
Ketäs herraa meidän pitää pelätä?
Herroissa mitään peljättävää ole, mutta rouvassa sitäkin enemmän.
Eikös lahkoissa pelätä ennen kaikkea sitä herraa? Rouvien paikka on makkarissa ja keittiössä.
kuten Alleyfield Oy
Ai nyrkin ja hellan välissä?
Painostus on älytöntä. Todella järkyttynyt Suomen nykytilasta. Painostetaan ottamaan rokote, johon ei lääkevastuut päde kokeellinen rokote jossa haittoja ja kuolemia enemmän kuin missään rokotteessa vuosikymmeniin. Järkyttynyt ihmisten tyhmyydestäkin. Jauhetaan laumasuojasta vaikka selkeästi thl.kin ilmoittanut että rokoteella sitä ei saa vaan ehkäisee EHKÄ pahempia oireita. En olisi uskonut mutta raskainsydämin mietin Ruotsiin muuttoa. Ei olisi kaukana. Ruotsi ja Norja vielä länsimaisia oikeudenmukaisia maita. Niinistökin paljasti oikean luonteensa. Kirkko syyllistää. Valtio syyllistää. Ei kiinnosta maksaa veroja näille poliitikoille. Ei enää velvollisuuden tunnetta näille.
Kuolleisuus matalampaa kuin 2016 ja 2018 influenssa kautena. Ei puhuttu passeista ja pakotteista silloin. Äsken matkusteltiin ympärimaailmaa ja netistä voi kattella minne olis kiva matkustaa seuraavaksi. eu alueellakin jopa ilman passeja. Miettikää mikä tilanne nyt. Ihmiset hurraa kun passit vapauttaa. Annetaan takaisin pois otettuja vapauksia. Onko ihmisten muisti näin lyhyt ja kokonaisuuksien hahmottaminen näin surkeaa. En ihmettele enää miksi natsit pääsi valtaan. Valtaosa ihmisistä on yksinkertaisia. Näitä passeja ja pakkoja komppaa äänekkäimmin keski-ikäiset ja vanhemmat naiset. Yleä on vahattu, poliitikot ja lääkärit on jumalia ja kyseenalaistaminen on kiellettyä. Nämä samat tyypit kauhistelee mamujen syrjintää yms mutta omaa kansaa saa hakata pakoilla.
Joo, on jo ymmärretty että persupöljäkkeet pelkää piikkiä. Sen antohan voi nipistää ja tulee vielä itku🤣
Taidat olla itse niitä yksinkertaisia, jos ei olisi ollut valtavia koronaa rajoittavia toimia, olisi nähty se koronaan kuolleisuus kaikessa karmeudessaan.
Pistä vaipat pöksyyn ja ota äitisi pitämään kädestä, jos piikki pelottaa🤣