No niin, nyt oli taas Iltsanomissa vuoden turhimpia uutisia:"Vatsa usein kuin ilmapallo? Asiantuntija kertoo, mitä leipää kannattaa syödä, jos vatsa turpoaa herkästi". Eikä artikkelissa puhuttu leivistä mitään, ainoastaan marjoista, kasviksista ja kuiduista. Siis täysin tyhjänpäiväistä täytettä tyhjälle palstatilalle.
Kerron nyt kuitenkin syyn sille miksi leipä lihottaa ja miksi se turvottaa ja miksi niin moni saa siitä vatsavaivoja vaikka sillä aikoinaan Suomi nostettiin kukoistukseen.
Nykypäivän leipä on myrkyllistä elimistölle !!!
Ennenvanhaan taikina nostettiin kaksi kertaa oikealla hiivalla jotta hiiva enti polkkomaan gluteiinin joka aiheuttaa turvotusta ja vatsavaivoja. Siksi gluteiinin puuttuessa, hiivan käyttämä sokeri, leipä soveltui suolistolle eikä lihottanut samalla tavalla kuin nykyään.
Ennen vanhaan käytettiin nostattamiseen todellakin aitoa hiivaa, ei kuivahiivaa eikä varsinkaan ruokasoodaa. Ennen ei muöskään viljan varastointiin jyvien päälle ruiskutettu home-myrkkyä, joka estää hiivan toimintaa leipomisvaiheessa ja joka siirtyy elimistöön leivonnaisten kautta. Homemyrkky ruiskutetaan jyviin vaikka niiden kosteusprosentti olisi alle 17%.
Sitten on vielä "jauhot"... Lukekaapa leipien kyljistä mitä kaikkea "jätettä" (toisen prosessin jäämiä) käytetään leipien tekemiseen. Ruisleivässä on vehnää ja ohraa (kaljatuonannon ylijäämää). Vehnäleivässä on ruista ja ohraa. Sekä poikkeuksetta kaikissa leivissä on "viljan tapaisia jauhoa". Eli, esim. kuoria jotka jäävät myllyistä/litistyksistä yli ja jotka jauhetaan sekaan.
Yksi pahimmista on gluteiini jota on lisäaineena lähes jokaisessa leivässä. Ja se on nimeomaan kohdassa "lisäaineet". Guteiinilla liimataan kasaan leipä joka ei muuten pysyisi kasassa. Ja ihmekkös tuo jos suolisto oireilee kun gluteiinia pitää jopa lisätä normaalia viljaa suurempina annoksian. Sehän on juuri se joka pitäisi pilkkomalla poistaa hiivan vaikutuksella.
Mutta Suomessa kaikkein suurin ongelma on Round-Up, eli Glyfosaatti. Kaikki viljelijät ruksaa rastin ruutuun "viljelyssä ei ole käytty glyfosattia" vaikka lohkjokierron välissä poikkeuksetta vanha kasvusto tapetaan glyfosaatilla. Sieltä se kulkeutuu viisi vuotta kaikkeen siihen mitä pellolla kasvatetaan. Oli se sitten lehmille heinää tai ihmisille viljaa. Ei ole ihme jos syövät ovat lisääntyneet ja 70%:sta ihmisten virtsasta löytyy glyfosaattia.
Suomalainen leipä on niin epäterveellistä että minä olen tilannut leipni jo usean vuoden ajan ulkomailta. Eikä vatsaa turvota eikä mahakipuja ole. Ja leipää saa syödä mielin määrin lihoamatta.
Tarkastakaa leivän lisäaineet
3
516
Vastaukset 3
- Anonyymi
Syön pelkästään paikallisen leipomon ruisleipää. Ainesosat täysjyväruisjauho (kotimainen), vesi, suola (1,1 %).
- Anonyymi
99 % syömästäni leivästä tulee kotiuunista eikä siten sisällä lisäaineita eikä juuri koskaan rasvaa (ainoastaan hampurilais sämpylässä ja hodari sämpyläss hieman rastaa). Sokeria en laita leipään koskaan ja suolana atlantin puhdistamatonta merisuolaa (ruohojuuri).
- Anonyymi
Kuorethan ovat terveellisin osa. Näköjään vehnägluteeinia ruisleivssä, mutta ei se läheskään kaikille aiheuta ongelmia, suolisto-ongelmat taitaa johtua jostain ihan muusta, mitä gluteiinikin sitten pahentaa. Liikasyönti turvottaa ainakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411897Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101280- 991031
- 102908
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88894- 66741
- 33632
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13508- 78501