Kukkakaalit on aivoja

Kukkakaalit näyttää aivoilta koska ne on aivoja.

Kuvatodiste: https://i.imgur.com/mm1zbgq.jpg

Parsakaalit on vähä saman näköisiä kans, niillä on myös suhteellisen korkea älykkyyosamäärä. Romanesco kukkakaalit on kaikista älykkäimmät, ne voi ajatella ihan eri tasolla kuin ihmiset. Ne ei voi kommunikoida ihmisten kanssa, koska niillä ei ole suuta, siksi ihmiset luulee että kukkakaalit on tyhmiä, tai että ne ei edes voi ajatella lainkaan.
7290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aivot on hyvin voineet syntyä kukkakaalin muodosta. KaalinPÄÄ jo kuvastaa sitä, että kaali lepää maan hartioilla. Juuristo on maan alla.

Saniaiset on puolestaan antaneet muodon linnun sulille. Kotkansiipisaniaisen nimi jo kertoo tästä.

Evoluutioteoria ei pysty selittämään mistä kaikki muodot on syntyneet. Informaation täytyy siirtyä jotenkin muuten kuin fyysisesti geenien tuottamien satunnaisten mutaatioiden kautta.

Olemme energiakentässä, tai lukuisissa kentissä, ja ihmisellä chakrajärjestelmä toimii keräten tietoa ympäristöstä. Tätä tutkitaan:

"Amit Ray ilmaisi 114 chakran sijainnin: "114 chakraa ovat jumalallisia yhteyspisteitä kosmokseen. "

https://www.researchgate.net/publication/344285301_Neuroscience_and_Neuropsychology_Models_of_Brain_based_on_Saint_Amit_Ray's_114-Chakra_System

Äänestä
  • Ihmisessä on kahdenlaista informaatiota: sisäistä ja ulkoista. Sisäinen informaatio tulee DNA:n mukana, esim. nälkä, jano, kipu jne. Ulkoinen informaatio tulee aistimien kautta, esim. ympäristö, esineet, oma keho jne. Ilman ulkoista informaatiota sekä sen tallentamista tunnisteiksi ihminen ei tunnistaisi näkemäänsä ja lisäksi tietoisuus olisi hyvin heikko.

    Äänestä

Kenties kukkakaalit kommunikoi hajuilla tai telepaattisesti. Mitenhän ne viettää aikaansa ?

Äänestä

Onkohan kukkakaalilla tietoisuus?

Äänestä

Mitä kukkakaali ajattelee ihmisestä, joka keittää sen elävältä?

Äänestä
  • Ehkä se on sen tarkoitus, päästä ihmisen sisälle, jossa alkaa sitten aivoittelemaan ja ilmavaivoittelemaan.

    Äänestä

Ovathan ne nimensäkin tuolleen hauskasti valinneet että se on sananmuunnoksena "kakka kuulia". Näin ihmisiä hauskuuttamalla ne ovat päässet ihmisten suosioon vaikka kaikki eivät niiden mausta pidäkään. Ja lisäksi niissä on fraktaalirakennetta, jolla ne ujuttautuvat jopa matematiikan kirjoihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Trexnonar kirjoitti:

Kukkakaalit näyttää aivoilta koska ne on aivoja.

Kuvatodiste: https://i.imgur.com/mm1zbgq.jpg

Parsakaalit on vähä saman näköisiä kans, niillä on myös suhteellisen korkea älykkyyosamäärä. Romanesco kukkakaalit on kaikista älykkäimmät, ne voi ajatella ihan eri tasolla kuin ihmiset. Ne ei voi kommunikoida ihmisten kanssa, koska niillä ei ole suuta, siksi ihmiset luulee että kukkakaalit on tyhmiä, tai että ne ei edes voi ajatella lainkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu