Slaavi: Olin tyhmä koska en luottanut byrokratiaan

Mistä äly on tehty?

Slaavi tunnusti, että oli tyydyttävä kouluarvosanoissa ja menestyksessä yhdestä syystä.

Ollakseen looginen ihminen, pitää osata luottaa.
Luottamuksella tarkoitetaan sitä, että luottaa asioiden tapahtumaketjuun,
kuinka asiat tapahtuvat.
Slaavin kotimaassa asioiden tapahtumaketju on erilainen.
Entisessä maassa byrokratiaan ei ollut luottamista.
Byrokratiaa tässä päättelyssä on käytetty esimerkkinä, eikä sääntönä.
Loppupelissä byrokratian toimintamallissa näkyy yhteiskunnan ydin.
Slaavi kantoi mukanaan itsesäälin, että oli koko ajan muita tyhmempi.
Ehkä samaan sanottakoon, että moni muukin maahanmuuttaja kokee itseään huono-osaisemmaksi kuin muut.
Syy ei ole älykkyydessä, mutta erilaisten älykkyyksien yhteentörmäyksissä.
Siten myös suomalainen tieteellinen logiikka on puhtaasti paikallista tiedettä,
eikä ole yleispätevää.
3142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Maahanmuuttaja saattaa vuosikymmeniä painiskella muuten suomalaiselle yksinkertaisen ongelman kanssa.
Maahanmuuttaja yksinkertaisesti ei luota byrokratiaan.
Hän testaa suomalaista systeemiä eri kantilta uudelleen ja uudelleen.
Via paljon aikaa kunnes maahanmuuttaja saa luottamuksen systeemiin.

Äänestä

Suomen on helpompi VAIN ANTAA rahaa, sosiaalisia tukia kuin perustaa yleisarvioon sen, kuka ihminen tukia pyytää ja mihin tarkoituksiin.

Yleisessä arvioimisessa ei päädytä tyydyttävään ratkaisuun.

Äänestä

Englannin sana "slave" mikä tarkoittaa orjaa on johdannainen sanasta "slav", millä kutsutaan slaavilaisia. Slaavit olivat aikanaan länsi Eurooppalaisten orjuuttamia. Ilmeisesti eivät olleet tarpeeksi älykkäitä puolustaakseen omiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mistä äly on tehty?

Slaavi tunnusti, että oli tyydyttävä kouluarvosanoissa ja menestyksessä yhdestä syystä.

Ollakseen looginen ihminen, pitää osata luottaa.
Luottamuksella tarkoitetaan sitä, että luottaa asioiden tapahtumaketjuun,
kuinka asiat tapahtuvat.
Slaavin kotimaassa asioiden tapahtumaketju on erilainen.
Entisessä maassa byrokratiaan ei ollut luottamista.
Byrokratiaa tässä päättelyssä on käytetty esimerkkinä, eikä sääntönä.
Loppupelissä byrokratian toimintamallissa näkyy yhteiskunnan ydin.
Slaavi kantoi mukanaan itsesäälin, että oli koko ajan muita tyhmempi.
Ehkä samaan sanottakoon, että moni muukin maahanmuuttaja kokee itseään huono-osaisemmaksi kuin muut.
Syy ei ole älykkyydessä, mutta erilaisten älykkyyksien yhteentörmäyksissä.
Siten myös suomalainen tieteellinen logiikka on puhtaasti paikallista tiedettä,
eikä ole yleispätevää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu