Se aina ihmetyttää suvakoiden logiikassa, että kenenkään en ole nähnyt tuomitsevan syntyperäisten suomalaisten teloituksia sotilaskarkuruuden vuoksi, niitä on ollut aika paljon:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sotilaskarkuruus_Suomessa
Sitten kun muualta tulee sotilaskarkureita, suvakot ottaa ne sankareina ja selviytyjinä vastaan:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006269849.html
Se jotenkin kummallista että suomimies suvakoiden mielestä ansaitsee kuoleman ja toinen saa sankarinviitan samasta asiasta.
Itse olen vähän sitä mieltä että suvakot on tehneet tästä(kin) maasta semmoisen että jos jotakuta ei huvita tätä puolustaa ymmärrän hyvin enkä sen kummemmin tuomitse jos lähtee nostelemaan jos/kun sota syttyy.
-harmiseikirj-
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sotilaskarkuruus_Suomessa
Sitten kun muualta tulee sotilaskarkureita, suvakot ottaa ne sankareina ja selviytyjinä vastaan:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006269849.html
Se jotenkin kummallista että suomimies suvakoiden mielestä ansaitsee kuoleman ja toinen saa sankarinviitan samasta asiasta.
Itse olen vähän sitä mieltä että suvakot on tehneet tästä(kin) maasta semmoisen että jos jotakuta ei huvita tätä puolustaa ymmärrän hyvin enkä sen kummemmin tuomitse jos lähtee nostelemaan jos/kun sota syttyy.
-harmiseikirj-
Vastaukset 17
Vanhimmat
Sotiminen on apinoille ja evoluutiossa jälkeen jääneille. Tiedän millaisen vastauksen sinulta saan, ei tule yllätyksenä, mutta se on tosiasia.
Jaa tiedät vai? minä vaan tässä pohdin että suomi ei olisi itsenäinen jos ei suomen miehet olisi olleet valmiita sotimaan pakon edessä, niin miten sitten voi edes olettaa lähi-idän maiden ikinä kehittyvän paremmiksi kun sieltä ne jotka ei olisi ihan jälkeen jääneitä päästetään eurooppaan? jos ne jäisi sinne kotimaihinsa puolustamaan maataan jälkeen jääneitä vastaan olisi jotain mahdollisuutta kehitykseen.
-harmiseikirj-
Noissa eri maiden armeijoissakin on aika suuria eroja. Siinäkin on iso ero, että onko olemassa mitään varsinaista valloittajaa, jota vastaan soditaan. Vai onko koko maa jakautunut erilaisiin joukkoihin, jotka sotivat keskenään. Jos se ns. valtion oma palkka-armeija edustaa diktatuuria, joka sortaa omaa kansaa ja vaihtoehtoina on vaikka äärijärjestöjä niin missä riveissä sen siviilin pitäisi sinusta sotia? Valtaosa noista maailmalla tällä hetkellä riehuvista konflikteista on aika kaukana vaikka toisen maailmansodan selkeistä rintamalinjoista. Ne ovat lähinnä hyvin epämääräisiä himmeleitä, joissa ei oikeasti tiedä kuka edustaa muka jotain hyvää, jonka puolesta voisi taistella.
Jos asian katsoo noin että ovat olleet sotilaita jotka karanneet. Oma maa se varmaan telottaisi mutta onhan se ikävää ettei jaksa sotaa voin sanoa etten jaksa tätä itsekkään sotia mutta sen takia olisi hyvä puolustus koronaakin vastaan suojautua rajojen kautta ja hygienialla.
En jaksa täälläkään sotia ja alan myös jo vaatimaan oikeutta olen jo kauan uskonut ihmisten muutokseen nyt oli aika olen jo niin voisko sanoa välinpitämätön jäiden rikkojia kohtaan. Joten tottakai kävelen sitten läpi tulen sen verran tullut jo saarnattua.
Sekä uskon jokainen tekee parhaansa rokotteen ottamisen ja rokotteen jättämisen kanssa
Kivitystä on saatu sen verta paljon mutta olen ylpeä sain vuosien jälkeen vietyä asia poliisille se on virallista 2vuotta oon sinnikkäästi rikosilmoitusta tehnyt kun on uhattu hengeäni täällä nyt minun hengellä ei ole enää mitään merkitystä kyllä sen itsesuojelun ovat rikkoneet Ahkerasti jäätä.
Minä vaan on olen niin sokea ollut, että aina uskonut sanominen riittää joutuu pyymään apua, että uskovat.
Pieni hiirikin se pienestä pinnistää. Oon niin kärvennetty olo, että nyt vaan kunhan oikeutta kaikki ihmiset saa eikä uhriksi enää joudu.
Kyllä ne ihmiset osaavat olla pahoja sielun syövereistä asti. Tällein kun moneen kertaan jo kuolemalle joutunut kohtaamaan että sitten kuolee ajatuksen tasolla, ettei ole merkitystä joten sillä ei ole merkitystä vaikka nimeni paljastuu.
olen niin oikein kohdellut muita moraliisoinut siitä oikeasta käytöksestä ja aina nimimerkkiäni käyttänyt. Minulla ei ole mitään pelättävää viranomaisten puolesta.
Rokotteen ottajat ovat isänmaallisia järkeviä muistakin kuin itsestään välittäviä ihmisiä.
Niin rokottamattomatkin.
Samaan aikaan kun Isis on joutunut yhä ahtaammalle, on Suomen turhapaikan hakijat lisääntyneet. Sattumaako, vai onko keskuudessamme Isiskarkureita.
Joo ... no itsehän pysyn mielummin noin suht tämän päivän asioissa. Sodissa tapahtuu paljon asioita, joita en hyväksy ja jotka ovat minusta väärin. Sellaisia kai ne sodat tuppaavat olemaan.
Tässä tulee helpotus ongelmaasi:
Tuomitsen suomalaisten teloitukset sotilaskarkuruudesta.
Itse asiassa tuomitsen kaiken sodankäynnin. Se on aina turhaa hommaa. En niinkään tuomitse yksittäisiä sotilaita siitä että sotakentälle ovat päätyneet, vaan pikemminkin poliittisen ja yhteiskunnallisen toiminnan, joka tähtää ja johtaa sotaan. Sotilaskarkuruus on siitä hienoa hommaa, että riittävän laajassa mitassa tehtynä voi vähentää sodankäynnin tuhoa. Siinä mielessä arvostettavaa, mutta ei asia ole reaalimaailmassa näin yksinkertainen.
En tiedä mistä kaivoit luulon, että minun mielestä jonkun maan kansalainen ansaitsisi tuomion sotilaskarkuruudesta sen enemmän kjin jonkun muunkaan maan, mutta se on väärä luulo. Ei pidä väittää tietävänsä muiden mielipiteitä jos niistä ei ole hajuakaan.
Mutta niin, nyt olet nähnyt suvakin tuomitsevan ne teloitukset. Toki tämä tuli näin loppuvaiheessa tätä yötä, mutta ehkä voit nukkua jo ensi yön hyvin.
"Sotilaskarkuruus on siitä hienoa hommaa, että riittävän laajassa mitassa tehtynä voi vähentää sodankäynnin tuhoa"
Hetkellistä materiaalista tuhoa kyllä mutta kyllä omaisuus vaihtaa omistajaa, valloittajan omaamalla vallalla kun voi olla omistussuhteita muuttavia vaikutuksia. Tekeekö omaisuudella mitään jos siitä itse ei voisi enää päättää? Tultaisiin taloon sisälle kysymättä ja ammuttaisiin muutama aikuinen varoitukseksi naapureille.
Sodankäynnin tavoite taitaa olla se ettei oma kansa joutuisi vieraan vallan mielivaltaisten päätösten uhreiksi. Uhreja kriiseissä tulee aina joko rintamalla tai normaalissa asuinympäristössä.
Kautta aikain kansakuntien koskemattomuuden takeena on ollut sotavoimia.
Sotiminen ei maailmasta lopu, se on varmaa.
Katseet suuntautuvat nyt Aasiaan, sotia auheuttavat usein taloudellisten intressien yhteentörmäykset. Normaalin kansan ulkopuolella olevat vaikuttimet ja niitä sitä sitten puolustetaan vaikka ei tiedetä mitä oltaisiin puolustamassa? Moniko yhdysvaltain sotilas tiesi miksi heitetään napalmia Vietnamin viidakkoon? Miksi hän oli siellä hikisenä ja peloissaan 12 000 kilometrin päässä kotoaan? Varmaan puolustamassa omaa postilaatikkoa:)
"Sodankäynnin tavoite taitaa olla se ettei oma kansa joutuisi vieraan vallan mielivaltaisten päätösten uhreiksi."
Eli toisin sanoen jokaisessa sodassa on aina myös hyökkäävä osapuoli. Kaksi vain puolustussotaa käyvää osapuolta eivät edes kohtaisi toisiaan. Eli eipä taida oikestaan koskaan sodan "syy" olla tuo mainitsemasi. Eivät ne oikeastaan koskaan tuosta syystä oikeasti ala.
Jätit lainauksesta jotain erittäin olennaista pois. Alunperin kirjoitin: " Sotilaskarkuruus on siitä hienoa hommaa, että riittävän laajassa mitassa tehtynä voi vähentää sodankäynnin tuhoa. Siinä mielessä arvostettavaa, mutta ei asia ole reaalimaailmassa näin yksinkertainen. "
Käsitykseni sodasta on se, että se on läpeensä turhaa hommaa. Mitään sotaa ei pitäisi käydä. Ei Suomen sisällissotaa, talvisotaa tai jatkosotaa. Eikä sotaa afganistanissa, toista maailmansotaa tai muitakaan. Sota on erittäin huono ratkaisukeino. Se on kallista, tuottaa kärsimystä ja huonontaa elinolosuhteita. Se tuhoaa ympäristöä ja monissa tapauksissa jatkaa kärsimyksen tuottamista vielä kymmenet vuodet. Näitä pitkäaikaisvaikutuksia voivat olla traumaattisten kokemusten luomat mielenterveysongelmat. Eurooppa voisi olla aivan eri paikka, jos ei olisi tuhonnut itseään kahdesti 1900-luvulla nahistelemalla epäolennaisista asioista.
Toki sota voi hyödyttääkin. Nopean, menestyksellisen sodan voittajaosapuoli voi jopa rikastua. Moni teollisuudenala rikastuu. Sota myös voi lujittaa yhteenkuuluvuudentunnetta, jolla voi olla kansalaisille hyviä henkisiä vaikutuksia. Kiistämätön etu on tietysti sekin, jos välttää vaikkapa diktatuurin valtaan joutumisen. Se on kuitenkin ongelmallinen todeta, koska jos puolustussota onnistuu, niin on pelkkää spekulaatiota pohdiskella mitä häviö olisi tuonut tullessaan. Ei voida tietää millainen paikka neuvosto-Suomi olisi ollut, vaikka toki voidaan esittää realistisia arvioita vertailemalla muihin, huonompionnisiin valtioihin. Katsoisin kuitenkin, että sodankäynnin huonot puolet ovat suuremmat kuin hyvät.
Sodassa itsensä uhraamisesta tehdään usein hyve. Sitä romantisoidaan. Nostatetaan henki, jossa nuoren miehen katsotaan olevan velvollinen kärsimään ja uhrautumaan siksi, koska joku ylempi taho jossain muualla on päättänyt, että on aika sotia. Suomalaisen maatilan pojan on asetuttava luodin eteen, koska Stalin on päättänyt, että on aika hankkia lisää maata. Ja toisaalta neuvostoliittolaisen nuoren miehen on lähdettävä kotoaan jäätymään kuoliaaksi samasta syystä. Joku haluaa hyötyä, jonka vuoksi suomalaisen kärsimyskuolema tällä puolella rajaa ja neuvostoliittolaisen toisella puolella rajaa on suorastaan etuoikeus ja säteilee kunniaa ympäriinsä. Ei tässä nyt kaikki ihan täsmää. Jotenkin tuntuu siltä, että täysjärkinen yksilö saattaisi kyseenalaistaa koko homman järkevyyden. Ei se ole sankaruutta, vaan hyödytöntä ihmiselämien tuhoamista. Isommassa mittakaavassa suomalaisen nuorukaisen pelko, nälkä, kylmä ja kuolema ei ole sen oikeutetumpi kuin neuvostoliittolaisenkaan, koska koko sota on alun alkaenkin turha ja perusteeton.
Pienemmässä mittakaavassa toki puolustajan ja hyökkääjän välillä on tietty moraalinen ero. Ja rintaman tasolla on tietysti olemassa sankaruutta ja jaloa uhrautumista. Mutta kokonaiskuvaa katsottaessa kaikki se on turhaa ja epäolennaista. Miljoonan nuoren miehen kuolema, kaupunkien tuhoaminen, koko sukupolven traumatisoituminen jne. asettaa yksittäiset epäitsekkäät uhrautumisen teot aikalailla epäolennaisiksi. Paras olisi, kun pistettäisiin kiväärit pois ja lähdettäisiin kotiin. Minusta sodan sankarillisimpia uhrauksia ovat tehneet nimenomaan he, jotka ovat nähneet koko homman älyttömyyden, kieltäytyneet ja saaneet siitä hyvästä kuulan kalloon omiltaan. Etenkin hyökkäävän armeijan rintamakarkuri ansaitsisi suorastaan kunniamitalin.
Rintaman elämän tasolla karkuruus toki näyttäytyy eri valossa. Epäilemättä valtaosa Neuvostoliiton ja Suomen sotilaista olisi ollut mieluummin muualla. En usko, että yksittäinen neuvostosotilas janosi Suomen maaperää isänmaalleen järin kovasti. Varmasti suurinta osaa sotilaista niin sanotusti kyrpi koko homma. Rintamalla kuitenkin pysyttiin hammasta purren, koska ei haluttu jättää muita hoitamaan likaiset hommat. Lukemani perusteella rintamakarkuruutta ei kuitenkaan sotilaiden taholta ykskantaan tuomittu, vaan karkureita kohtaan tunnettiin myös ymmärrystä. Toisille sotatanner on henkisesti aivan liian raskas paikka, ja sotilaat kyllä ymmärsivät tämän. Kaikilla ei ole samanlaisia henkisiä voimavaroja. Ja sitten on tämä Pekurisen tapaus. Hän kieltäytyi alusta saakka ottamasta osaa aseellisiin sotatoimiin. Lopulta hänet kärrättiin rintamalle, jossa sitten teloitettiin rintamakarkuruudesta. Asiaan liittyvät rintamasotilaat eivät pitäneet tuomiota oikeudenmukaisena.
Henkeen ja vereen pasifistina (ja varmaan myös niin sanotusti suvakkina) olen taipuvainen tarkastelemaan sotaa laajempana rakenteena, jolloin se näyttäytyy turhana ja poikkeuksetta epäoikeudenmukaisena. Tunne turhuudesta on läsnä myös rintaman tasolla. Näistä näkökulmista katsottuna rintamakarkuruus on luonnollinen osa sotaa. Minä en sitä tuomitse, mutta ymmärrän hyvin, miksi se sotatilanteessa tuomitaan. Vaan koska sota on aina turhaa hommaa, pidän myös kenttäoikeutta turhanpäiväisenä oikeutena.
Siispä: Rintamakarkuruudesta teloittaminen on ymmärrettävää, mutta ei hyväksyttävää.
sinun lähtöäsi ei kukaan jää ikävöimään.
Minusta olisi erinomaisen hienoa jos kaikki sotilaat olisivat rintamakarkureita.
"Kuolemanrangaistus oli Suomessa voimassa varsin kauan, joskaan sitä ei pantu vuoden 1825 jälkeen toimeen muulloin kuin sodan tai poikkeustilan aikana, viimeksi jatkosodan aikana vuonna 1944. Rauhanaikainen kuolemanrangaistus poistui lopullisesti Suomen laista vuonna 1949 ja sodanaikainen vuonna 1972."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolemanrangaistus_Suomessa
Kuolemanrangaistusta käytettiin sodan aikana pelotteena yleensä rintamakarkuruudessa ja maanpetoksessa, aivan kauheassa tapauksessa jopa siviilirikoksessa. Maan johto ja sotilasjohto suosi kuolemanrangaistusta, mutta rintamamiehet usein tunsivat sitä kohtaan syvää inhoa.
Ottamatta kantaa itse rankaisemisen oikeutukseen, jos joudutaan asettamaan rinnakkain vuosien, jopa koko elämän mittainen viruttaminen vankisellissä, tai nopea mahdollisimman inhimillinen tappaminen, kannatan kyllä vastoin nykyistä näkemystä jälkimmäistä.
Kaikkein kauhein minusta on usalainen tapa, jossa rikollista saatetaan kiduttaa kuolemansellissä yli vuosikymmenen, ja sitten hänet monien vetoomuksien ja uusien harkintojen jälkeen tapetaan.