Mercedes Benz E 220CDI A9-matka-autona.

Lähden ensi viikolla Eurooppaan vajaan kolmen viikon matkalle - nyt kun taas saa!
Käyn Välimeren rannalla saakka. Rakentavat kuulema uutta siltaa sen romahtaneen tilalle Genovassa.
Tulen seuraamaan auton polttoaineenkulutusta, ajo-ominaisuuksia, liikennettä ja myös sen määrää. Tutkin myös kaupunkien keskustoja liittyen niiden ajorajoituksíin.
Ajoa tulee kokonaisuudessaan yli 5.000 km, koska ajan Ruotsin kautta, mutta odotan kuitenkin keskikulutuksen jäävän 7 litran pintaan 110 keskinopeudella, joka siis pitää sisällään n. pienemmät tiet, liikennevaloissa seisomisen ja kaupunkiajon.
Jos on kiinnostusta, voi kyllä raportoida matkasta syyskuun loppupuolella.

9

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Selvä.

    • Anonyymi

      Paina vaan kaasu pohjaan, niin näkee paljon kulkee ja kuluttaa?

    • Kiitos vain neuvosta, mutta muuta liikennettä on Saksan ja Ranskankin baanoilla sen verran, ettei tähän juurikaan ole mahdollisuutta.
      On jo hyvä, jos keskellä päivää pystyy edes pitämään jatkuvasti 160 -180.
      Käy meno muuten liian vaaralliseksi nimenomaan muun liikenteen ja sen arvaamattomuudenkin vuoksi.

      • Anonyymi

        Paljonko Ranskan nopeudet ovat ?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko Ranskan nopeudet ovat ?

        Palasin siis aamulla. Nopeudet ovat 130, 110 ja 90.
        On myös joitain nopeusvapaita tienpätkiä. Ajavat siistimmin kuin Saksassa.


    • Anonyymi

      Mersulla en kyllä uskaltais millekkään pitemmälle matkalle lähteä, selvitä ainakin merkkipajat matkareitin varrelta, saattaa säästyä sitten aikaa siellä tienposkessa ihmetellessä. Itsellä on nimittäin kokemusta noista matkoista Mersun kanssa.

    • Olen palannut matkalta tänään.
      Uudehkosta autosta ei mitään ongelmaa

      • Anonyymi

        Mene Tero nukkumaan ja ota pillerit.


    • Tässä ketjun aloittaja, ZJJ!
      Palasin siis eilen lähes kolmen viikon Etelä-Euroopan matkaltani. Ajoimme
      Ruotsin kautta mennen tullen.
      Lupasin neljä viikkoa sitten kommentoida MB S212 E 220 CDI autoa
      matka-autona ja nopeuksia, kulutuksia ja liikennettäkin.
      - Polttoaineenkulutusarvio alittui, ollen matkan ajan välillä 5,2 - 5,9 l/ 100 km
      kokonaismatkan ollessa siis runsaat 5.000 km.
      Tulos on mielestäni hyvä, koska kysymys on 2.000 kg:n kokonaispainoisesta
      autosta.
      Paras keskinopeus (117) oli Lyonin ja Toulousen välillä - n. 500 km:n matkalla.
      Tukholman ja Malmönkin väli meni 115, mutta ajelin lievää ylinnopeutta (130)
      aika-ajoin. Kyllä autoja voi raivopäisesti ajaa ja päästä päälle 120-keskinopeuksiin, mutta se ei enää ole mitään nautintoa, eikä edes ole turvallista, koska eri
      kaistojen nopeuserot voivat hyvin olla 50 - 70 km tunnissa.
      Saksassa oli merkittävästi näitä yli 200 ajelevia, Ranskassa ei juuri yhtään, tuskin
      siis 200 keneltäkään ylittyi.
      Muu kulloinkin vallitseva liikenne vaikuttaa nopeuksiin merkittävästi, osuimme tosin vain yhteen puolen tunnin tukokseen ennen Mulhousea matkalla Baseliin
      päin, jolloin liikenne sujui puolen tunnin ajan vain kävelyvauhdilla.
      Dieselpolttoaine ei merkittävästi ollut halvempaa paitsi Luxemburgissa, jossa
      oli 1,29!
      Ruotsissa saa maksaa n. € 1,80!
      Muun liikenteen vuoksi auton tallaa ei ollut mahdollista painaa pohjaan.
      Paras lukema oli kuitenkin 180 ja silloin autossa voi vielä puhua normaali-
      äänellä, eikä sitä niilläkään nopeuksilla tarvitse rystyset valkoisena ajaa.
      Moottoritiet Ranskassa ovat hyväpintaisia ja hoidettuja, mutta pelkästään moottoritiemaksuihin kului matkalla runsas satanen, vastaten yhtä edullista yöpymistä, mikäli nyt matkan kokonaiskuluja jotenkin yrittää laskea yhteen.

      Vastaan toki mahdollisiin muihinkin asiallisiin kysymyksiin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Romaanien ammuskelu

      Romaanit vähän ammuskeli härmän häjy,osu sivullisiin,ja nyt nää romanit ihmettelee miksi heitä ei päästetä ravintoloihin
      Seinäjoki
      170
      3400
    2. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      63
      2822
    3. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      83
      2692
    4. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      38
      2157
    5. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      81
      1997
    6. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      44
      1617
    7. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      65
      1595
    8. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      24
      1538
    9. Kun istuit

      vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau
      Ikävä
      58
      1409
    10. Pakotteet purevat

      Asiallinen artikkeli Helsingin Sanomissa miten pakotteet purevat Venäjään. Kulutusjuhlat, ei työttömyyttä, elintason nou
      NATO
      187
      1301
    Aihe