Mikähän välitiede tämä koko fysiikka on. Niin tylsiä aiheita täällä. Matematiikka ja tähtiede on jotain ihan eri toista. Voi kun kiinnostaa matemaattiset totuudet. Samaten kuin ääretön maailmankaikkeus.
Fyysikko vaan miettii jotain levyn lämpiämistä ja elektronien liikettä. Ei näe nokkaansa pidemmälle. Teoreettinen fyysikkokin on jokin lokeroon juuttunut sopuli.
Tylsä fysiikka
10
138
Vastaukset
- Anonyymi
Tämän palstan on pilannut muutama tänne ankkuroitunut "wannabe viisas", jonka ensisijainen tarkoitus lienee korostaa omaa egoaan.
Tuntuu turhauttavalta edes varovasti kysyä mitään itseä askarruttavaa ongelmaa, kun alkajaisiksi vastauksena on solvausta tietämättömyydestä ja arvostelua tavasta tulla fysiikkapalstalle kyselemään, kun ei tiedä asiasta mitään ? ?
Luullakseni ihmiset kysyvät asioita juuri siksi että eivät tiedä, ei näiden omiin juttuihinsa toistuvasti linkittävien "nerojen" tarvitse kysellä mitään, hehän tietävät jo kaiken, mutta kysyjien solvaaminen tyhmäksi tuhoaa kaikenlaisen keskustelun, kuten tällä palstalla on juuri käynyt.
Joskus tämäkin palsta oli aktiivinen ja kiinnostava, jossa saattoi jopa oppia uuttakin, tai ainakin palauttaa mieliin jo unohtunutta, mutta tämä nykyinen suhtautuminen on karkottanut lähes kaikki fysiikasta kiinnostuneet muualle.- Anonyymi
Palstan taso on todella romahtanut. Asialliset keskustelijat ovat kaikonneet. Avaajan kaltaiset trollit yrittävät provosoida viestittelyä.
- Anonyymi
Matematiikka on vain fyysikon työkalu, kuin talikko puutarhurille. Tähtitiede on fysiikan kovassa ytimessä. Horoskooppitieteestä ei osaa sanoa. Voihan se olla kivaa viihdettä.
- Anonyymi
Fysiikka on tieteiden kuningas. Viimeisten sadan vuoden aikana fysiikan voittokulu on ollut ennen näkemätöntä. Tämä nettikin on jonkin kvanttifysiikan parissa puurtaneen, "lokeroon juuttuneen sopulin" työn tulosta. Kiitos siitä.
- Anonyymi
Ilimanpilluu-palsta pilaantui ensin, sitten myös fysiikka- ja matikkapalstat.
- Anonyymi
En ymmärrä tähtitiedettä. Mitä järkeä on opetella tähtikuvioiden nimiä ja öisin katsella tähtiä ja tähdenlentoja päivästä (yöstä) toiseen.
- Anonyymi
Tuotako luulet tähtitieteen olevan? Tarkistapa tietosi.
- Anonyymi
Minä taas tunnen täysin päinvastoin. Fysiikka on minusta loogisempaa kuin matematiikka, koska järki sanoo että esimerkiksi tiheys on massa jaettuna tilavuudella, sillä jos kappaleen tilavuus ei muutu mutta massa kasvaa, niin tällöin enemmän materiaalia ahdetaan samankokoiseen tilaan jolloin tiheys kasvaa. Fysiikalla on myös paljon selvemmät konkreettiset käyttötarkoitukset kuin matematiikalla. Keksin tekniikan alalla käyttötarkoituksen jokaiselle opiskelemalleni fysiikan aiheelle, mutta en keksi käyttötarkoitusta esimerkiksi:
1. Avaruuden tasoille
2. Integraali- ja differentiaalilaskennalle
3. Käänteismatriiseille
4. Derivaatalle
Matematiikalla on tarkoitus vain jonkin toisen tieteen työkaluna.- Anonyymi
Et taida olla tekniikan opinnoissasi vielä kovinkaan pitkällä? Itse olen tekniikassa tarvinnut kaikkia noita matemaattisia juttuja, enkä vain opinnoissani, vaan vuosien ajan jokapäiväisissä töissäni.
"Aivan kaikki on fysiikkaa!
Paitsi matematiikka."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen715525Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2564817Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk393148Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 172552994Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1022621Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S3342027Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään51962Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin
Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik611730Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.151555Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t21536