Kepusipilä näytteli hölmöä A- studiossa

Turvepellot Sipilän omalla alueella Pohjois- Pohjanmaalla ovat Suomen helpoin kohde vähentää hiilidioksidipäästöjä. Joka kerta kun Sipilältä kysyttiin mitä turvepelloille tulisi tehdä alkoi hän puhumaan biopolttoaineitten ja hiilensidonnan vaikutuksista, aivan kuin ei olisi kysymystä kuullutkaan. Hölmö mies.
67113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

Suopelloista+aiheutuvat+hiilidioksidipäästöt+kaksinkertaistavat+maatalouden+päästöt,+vaikka+turvemaiden+ala+Suomessa+on+vain+10+%+pelloista+(EU:ssa+2+%).+Suomalaisen+ruoan+keskimääräisissä+päästöissä+on+sadan+prosentin+lisä+suopeltojen+käytöstä.Vertailun+vuoksi+voidaan+todeta,+että+bensiinin+ja+dieselin+käytöstä+liikennesektorilla+seuraa+vastaavat+päästät.+Näiden+polttoaineiden+käyttöä+pyritään+vähentämään+monin+tavoin+ja+melko+suurin+kustannuksin,+mutta+turvepeltojen+päästöjä+ei+hillitä+oikeastaan+lainkaan.Turvepeltoja+raivataan+jatkuvasti+lisää+lähinnä+lannan+levittämisen+tarpeisiin,+kun+karjatalous+keskittyy+yhä+suurempiin+tuotantoyksiköihin.+Turvepeltojen+päästöt+ovat+kasvaneet+noin+miljoonalla+tonnilla+vuodesta+1990.+Suopeltojen+osuus+pelloista+on+suurin+Pohjois-+ja+Itä-Suomessa.Jos+jokin+elintarvike+perustuisi+yksinomaan+turvepellolta+saatavaan+tuotantoon,+sen+elinkaaren+päästöt+elintarvikekiloa+kohti+olisivat+karkeasti+arvioiden+10-kertaiset+tavanomaisella+pellolla+tuotettuun+nähden.+Kuka+haluaisi+ostaa+tällaisia+tuotteita?

Äänestä
  • Turvepeltojen päästöt on arvioitu pahasti yläkanttiin. Syken tai Luken tekemät mittaukset on tehty Itä-Suomessa pellolla, jossa on turvekerroksen paksuus yli 5 metriä. Noin paksuja turvekerroksia on harvoilla pelloilla. Ja mitä paksumpi turvekerros, sitä isommat päästöt.

    Hesalaisten viherpiipertäjien "logiikka" on muutenkin niin älyvapaata, ettei kyseistä ihmisryhmää voi ottaa vakavasti älyn puolesta.

    Äänestä

Turve kasvanut paljon enemmän mitä kulutettu, kyllä se siolloin on uusiutuvaa.
-mitätättömissä kokouksissa vain tehty kasvamattomaksi. Turve kasva aenemmän kuin puu m3 mitaten.

Äänestä
  • Vaikka turpeen energiakäyttö on täysin tuomittavaa, niin tässä on nyt kyllä kyse aivan eri asiasta: Turvepeltojen käytön aiheuttamasta järkyttävästä hiilidioksidipäästöstä.

    Äänestä

  • Ei turvepellossa ole kyse turvekerroksen kasvusta!!

    Äänestä

  • Kirjoitat eri asiasta.

    Äänestä

  • Olet aivan kuin Sipilä, vastaat väärään aloitukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka turpeen energiakäyttö on täysin tuomittavaa, niin tässä on nyt kyllä kyse aivan eri asiasta: Turvepeltojen käytön aiheuttamasta järkyttävästä hiilidioksidipäästöstä.

    Venäjältä tuotu jo vuosi rekoilla haketta polttoaineeksi .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka turpeen energiakäyttö on täysin tuomittavaa, niin tässä on nyt kyllä kyse aivan eri asiasta: Turvepeltojen käytön aiheuttamasta järkyttävästä hiilidioksidipäästöstä.

    Jopa turvepellon viljelyllä voidaan sitoa enemmän hiiltä kuin on turvepellon "päästöt".

    Peltojen päästölaskelmissa ei esimerkiksi huomioida vuokaan sitoutunutta hiiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jopa turvepellon viljelyllä voidaan sitoa enemmän hiiltä kuin on turvepellon "päästöt".

    Peltojen päästölaskelmissa ei esimerkiksi huomioida vuokaan sitoutunutta hiiltä.

    ... viljaan sitoutunutta hiiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei turvepellossa ole kyse turvekerroksen kasvusta!!

    Juuri näin, ei turvepelto enää kasva turvetta koska se on kuivatettu ja näin turve vähitellen maatuu mustaksi mullaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jopa turvepellon viljelyllä voidaan sitoa enemmän hiiltä kuin on turvepellon "päästöt".

    Peltojen päästölaskelmissa ei esimerkiksi huomioida vuokaan sitoutunutta hiiltä.

    Mitä enemmän ilmassa on hiilidioksidia sitä paremmin kasvit ja puut kasvavat.
    Olisi parempi polttaa kivihiiltä jotta ei tarvitsisi puita kaataa niin suurissa määrin.sähkön ja lämmön tuotantoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka turpeen energiakäyttö on täysin tuomittavaa, niin tässä on nyt kyllä kyse aivan eri asiasta: Turvepeltojen käytön aiheuttamasta järkyttävästä hiilidioksidipäästöstä.

    Aivan naurettavaksi menee nämä ilmasto touhut. Nyt on hoksattu turve pellot ja huomenna jotain muuta typerää. Eiköhän pitäisi ratkoa ihmisten hyvinvointi ongelmia, eikä lisätä pyhän ilmasto uskonnon tuottamia höpötyksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet aivan kuin Sipilä, vastaat väärään aloitukseen.

    Minun tietääkseni Sipilä ei ole vastannut yhteenkään aloitukseen.

    Äänestä

Suomen päästöt ovat alle 1 promille maailman päästöistä.

Äänestä
  • Suomalainen suoltaa moninkertaset hiilidioksidipäätöt maailman keskiverotasukkaaseen nähden. Ja Suomessa helpoin tapa hoitaa omaa pesää edes muitten maitten tasolle ovat turvepellot ja turpeen energiakäyttö. Tämän tietävät kaikki.

    Äänestä

  • Asukasta kohden laskettuna Suomen päästöt näyttäisivät olevan kuitenkin kutakuinkin yhtä suuret kuin Kiinan päästöt. Koko EU-alueen päästöt ovat huomattavat ja Suomihan on osa EUta.

    Äänestä

  • Suomessa tuotetaan tuotteita 50:lle miljoonalle ihmiselle, joten päästömäärätkin asukasta kohden laskettuna saisivat nousta 10-kertaiseksi.

    Äänestä

  • Kaivoksien+kemikaalipäästöt++ovat+ongelmajätettä+ja+määrältään+75%+koko+Suomen+muun+teollisen+toiminnan+ja+yhteiskuntajätteen+määrästä.Kaivoksien+jätteille+ei+ole+ongelmajätelaitosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaivoksien+kemikaalipäästöt++ovat+ongelmajätettä+ja+määrältään+75%+koko+Suomen+muun+teollisen+toiminnan+ja+yhteiskuntajätteen+määrästä.Kaivoksien+jätteille+ei+ole+ongelmajätelaitosta.

    Kaivokset ei aiheuta ilmastopäästöjä. Sähköautoilu vaatii valtavan määrän uusia kaivoksia ympäri maapalloa. Jos ne aiheuttaisivat ilmastopäästöjä, koko sähköistymisen hyöty valuisi hukkaan.

    Äänestä

Pohjanmaan "turvepelloilla" turvekerroksen paksuus on usein n. puoli metriä. Päästöt ovat silloin kutakuinkin turpeettoman pellon luokkaa.

Ne turvepeltojen päästä mittaukset Luke tai Syke on tehnyt Itä-Suomessa pellolla, jonka turvepaksuus on 5-7 metriä. Mitä paksumpi turvekerros, sitä isommat hiilipäästöt. Pohjanmaan "turvepellot" eivät ole ongelma, vaikka viherpiipertäjien naisen logiikka niin väittääkin.

Äänestä
  • Laskemat ja laskelmien oletusarvot, kiitos!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laskemat ja laskelmien oletusarvot, kiitos!

    Noista Pohjois-Pohjanmaan pelloista on vasta menossa tutkimus ja alustavien tietojen mukaan koepellon päästöt ovat vain murto-osa verrattuna vanhaan Itä-Suomessa sijainneeseen koepeltoon, jossa turvetta oli reilusti yli viisi metriä.

    Vaikea tosin löytää, missä on Luken tai Syken laskelmiin tuotetut tutkimustiedot julkaistu. Jos joku löytää, voisi linkata. Esim. millaiselta pellolta tarkkaan ottaen, miten ja milloin turvepeltojen päästölaskelmien oletusarvot on koottu.

    Äänestä

Turve äänestettiin EU:ssa, onko uusiutuvaa vai ei. Äänestystulos oli ettei uusiudu, joka ei pidä paikkaansa. Että siinä turpeen kasvunn niksi.

Äänestä
  • Kysymys on turvemaiden viljelystä! Sinulle väärä aihe.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysymys on turvemaiden viljelystä! Sinulle väärä aihe.

    Ei ole, Eu juuri äänesti onko turve fossiilista vai ei.
    Tuli väärä äänetystulos,ihmisethän sitä tekee, ettei äänestyskään nyt oikein tullut, se oli vain äänestäjien mielipide, ei itse asiaan osaamista.
    Nytkin turve kasvaa kaiken aikaa, koko Suomen mittakaavassa jo vuorokauden aikana huomattavasti. Kylmän maan kattiloihin ei vain saada oikeaa ainetta turpeen lakatessa lämmittämästä. Turve ja hake sekaisin kattiloissa on todettu parhaaksi malliksi.

    Äänestä

  • Tosin Ruotsi taitaa edelleen luokitella turpeen uusiutuvaksi. Ja uusiutuuhan se satatuhatta kertaa fossiilisia polttoaineita nopeammin. Turve ei ole fossiilinen.

    Äänestä

Valtio on ojittanut pieniä metsäsoita jo 100 vuotta.
Katso vaikka kartasta.

Äänestä

Sipilällä taas kerran oma lehmä ojassa!

Juha Sipilällä puheenjohtajuus turvefirmana tunnetusta valtionyhtiöstä – liikevaihto 500 miljoonaa euroa.
Vapo Oy:n ylimääräinen yhtiökokous valitsi tammikuussa 2020 kansanedustaja Juha Sipilän uudeksi Vapo Oy:n hallintoneuvoston jäseneksi ja hallintoneuvoston puheenjohtajaksi.
Vapon hallintoneuvoston puheenjohtajan kokouspalkkio on 800 euroa.

Äänestä
  • Pieni on palkkio Vapolla, verraten moniin muihin. Halonenkin saa Helsingin Yliopiston puheenjohtajuudesta 2500 euroa kuussa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pieni on palkkio Vapolla, verraten moniin muihin. Halonenkin saa Helsingin Yliopiston puheenjohtajuudesta 2500 euroa kuussa.

    Mitä lisäarvoa korkeintaan keskinkertainen sosiaalipolitiikko antaa yliopistolle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä lisäarvoa korkeintaan keskinkertainen sosiaalipolitiikko antaa yliopistolle?

    Pysyy yliopiston vihervassarit tyytyväisenä.

    Äänestä

Kaikki elollinen on hiiltä, puut, kasvit, ihmiset, musta multa, suot, eläimet joten elollinen elämä tarvitsee ilman sisätämää hiilidioksidia ja edellämainittuja kiinteitä hiilisidonnaisia.
Jos ei ole hiiltä niin ei ole elämääkään missään muodossa koska kaikki olemme hiiltä tai hiilivety yhdisteitä.

Äänestä
  • Mihin ihmeeseen nyt tarvitaan kaksinkertainen hiilidioksidimäärä ilmakehässä, kun muutama vuosi sitten puut, kasvit, ihmiset, musta multa, suot , eläimet ja kaikki muut pärjäsivät alle puolella nykysestä määrästä?????

    Äänestä

  • Hiekka-aavikoilla ei ole juuri lainkaan hiiltä, josta johtuen ei ole kasvillisuuttakaan.
    Hiiltä ja hiilidioksidia tarvitaan aina kasvustoon, myös ihmisten ruoka on hiiltä tai hiilivety yhdisteitä.
    Ennen keinotekoisten lannoitteiden keksimistä kaikki viljely oli luonnonmukaista, jolloin kaskettiin ja kulotettiin viljelymaat.

    Äänestä

Elämme huuhaa ajassa jonka vihreät toi,tämä ei tule päättymään hyvin.
Toivotaan etteivihreitäaleta jahtaamaan kun ihmisiä paleltuun ym raha loppuu huuhaahan..

Äänestä
  • Etkö tiedä, että vihreät ovat Suomen ylivoimaisesti itsensä kouluttanein poliittinen ryhmä. Sellaisen tietomäärän varassa on tanakka tuki tehdä järkeviä päätöksiä. Se mistä voimme olla varmoja ei ole Vihreitten ajaman politiikan virhellisyys, vaan Kepun jääräpäissyydestä aiheutava äänästäjäkato lähivuosina, kun nykyinen nuoriso kiroaa teidän kaltaisenne elinympäristömme tuhon vastustajat.

    Äänestä

Maalaisliitto muutti nimensä Keskustatapuolueeksi ja Sipilä muutti Vapon Neovaksi.

Äänestä

Suomen turvepeltojen ilmastollisesta merkityksestä puhuttaessa ihmettelen, miksi ei kerrota, miten ilmasto muuttui 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella, jona aikana Suomen pellot pääasiassa silloisista soista raivattiin.

Kaikki tietävät, että Pohjanmaan lakeudet on raivattu käytännössä kokonaan soille ja periaate on ollut sama muuallakin. Vaikkapa Saarijärvellä, jossa asuneesta Saarijärven Paavosta kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg kirjoitti, että "kaksin kerroin ojaa kaivoi Paavo" ja "ojat kahta suuremmat ma kaivan".

Runeberg oli varmasti porvari, mutta vasemmistolaiset ovat innostuneet Väinö Linnan romaanista "Täällä Pohjantähden alla", jossa Koskelan Jussi raivasi itselleen maatilan suoalueelle. Eivät tietääkseni ole koskaan paheksuneet sitä, että Jussi näin kiihdytti ilmastonmuutosta.

Miksi näitä entisaikojen soiden ojittajia - todellisia ja romaanihenkilöitä - ei tuomita ja kerrota, kuinka ilmasto on heidän syystään lämmennyt jo 1800-luvun puolivälistä lähtien. Puhutaan vain nykyisistä suonraivaajista, jotka ovat ojittaneet soita vain murto-osan siitä, mitä isovanhempiensa isovanhemmat ojittivat.

Äänestä

Minä taas sanoisin, että Sipilä oli ainoa siinä porukassa joka tiesi mistä puhui.

Äänestä
  • Noinhan asia on.

    Äänestä

  • JohtajaAitoSOTILAS kirjoitti:

    Noinhan asia on.

    Luusisi, että armeijan käynyt ymmärtäisi, että ilmastomuutos on yksi kiusallimista vihollisista meille.

    Äänestä

maahanmuutto suomi 2015

mustaa turvetta juu

Äänestä

aidat eurooppa pakolaiset= googlaa

sipilän politiikkaa myös johti tuohon

Äänestä

Sitä sanotaan, että uskovaisuus tekee ihmisestä laupiaan. Käytäntö on näyttänyt meille päinvastasta.

Äänestä

Nyt tämä Sipilä on korvannut Saarikon hallituksessa. Taas Kepulla on Sipilän taustapiruna ollessa loppuneet neuvottelueväät. Kukaan ei sellaista "korvanappikuulokeohjausta" pitkään kestä.

Äänestä

Sipilän ei tarvitse näytellä hölmöä. Hän on hölmö.

Äänestä

Saarikko tiputti luottamusta puolueeseen valitsemalla valehtelevan öykkäri Sipilän neuvottelijaksi. Ei puolue pääse ikinä eroon tuosta äijästä?

Äänestä
  • Taitaa elämäntapa lusmuilijaa harmittaa, kun Sipilän hallitus sai Suomen talouden nousuun ja patisteli laiskottelijoita töihin.

    Äänestä

Sairaalta lahkolta vaikuttava lestaadiolaisuus ei ole kovin kovassa huudossa suomalaisessa yhteiskunnassa ja lestaadiolainen yrittäjyyskin osoittautunut aikas usein vähemmän kunnialliseksi toiminnaksi.
Luottamuspulaa ... niin kuin ex-pääministeriäkin kohtaan.

Äänestä

Turve on uusiutuva polttoaine. Vain ekofasistit voivat keksiä jotain näin kieroutunutta.

Äänestä
  • Turve ei ole uusiutuva energialähde, vaikka joskus kuulee niin väitettävän.

    Turve uusiutuu niin hitaasti, ettei sitä EU:n virallisissa energialuokituksissa lasketa uusiutuvien joukkoon, vaan rinnastetaan fossiilisiin polttoaineisiin.

    Turpeen polton päästöjen vuoksi myös hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC luokittelee turpeen samaan luokkaan fossiilisten polttoaineiden kanssa.

    Turpeen polttaminen aiheuttaa valtavasti kasvihuonekaasupäästöjä!!

    Turvetta puolustetaan usein vetoamalla sen työllistävään vaikutukseen ja asemaan huoltovarmuutta tukevana energianlähteenä.
    Bioenergia ry:n mukaan vuonna 2018 turvetuotannon suora työllistävä vaikutus oli
    noin 2 300 henkilötyövuotta ja välillisesti noin 4 200 henkilötyövuotta.
    Turvetuotanto työllistää ihmisiä, mutta joukko ei ole valtavan suuri.

    Esimerkiksi maa- ja puutarhataloudessa työskenneltiin vuonna 2016
    yli 61 000 henkilötyövuoden edestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turve ei ole uusiutuva energialähde, vaikka joskus kuulee niin väitettävän.

    Turve uusiutuu niin hitaasti, ettei sitä EU:n virallisissa energialuokituksissa lasketa uusiutuvien joukkoon, vaan rinnastetaan fossiilisiin polttoaineisiin.

    Turpeen polton päästöjen vuoksi myös hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC luokittelee turpeen samaan luokkaan fossiilisten polttoaineiden kanssa.

    Turpeen polttaminen aiheuttaa valtavasti kasvihuonekaasupäästöjä!!

    Turvetta puolustetaan usein vetoamalla sen työllistävään vaikutukseen ja asemaan huoltovarmuutta tukevana energianlähteenä.
    Bioenergia ry:n mukaan vuonna 2018 turvetuotannon suora työllistävä vaikutus oli
    noin 2 300 henkilötyövuotta ja välillisesti noin 4 200 henkilötyövuotta.
    Turvetuotanto työllistää ihmisiä, mutta joukko ei ole valtavan suuri.

    Esimerkiksi maa- ja puutarhataloudessa työskenneltiin vuonna 2016
    yli 61 000 henkilötyövuoden edestä.

    Vihreät ja vasemmistoliitto aiheuttavat kurjuutta ja köyhyyttä tavallisten ihmisten elämään, kun kaikki vaan kallistuu ja hankaloituu ilmaston nimissä. Ja rahat menevät yksien taskuun ja maailmalle jaettavaksi. Kehä kolomosen sisäpuolella asuu todella yksinkertaiset viher tollot.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turve ei ole uusiutuva energialähde, vaikka joskus kuulee niin väitettävän.

    Turve uusiutuu niin hitaasti, ettei sitä EU:n virallisissa energialuokituksissa lasketa uusiutuvien joukkoon, vaan rinnastetaan fossiilisiin polttoaineisiin.

    Turpeen polton päästöjen vuoksi myös hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC luokittelee turpeen samaan luokkaan fossiilisten polttoaineiden kanssa.

    Turpeen polttaminen aiheuttaa valtavasti kasvihuonekaasupäästöjä!!

    Turvetta puolustetaan usein vetoamalla sen työllistävään vaikutukseen ja asemaan huoltovarmuutta tukevana energianlähteenä.
    Bioenergia ry:n mukaan vuonna 2018 turvetuotannon suora työllistävä vaikutus oli
    noin 2 300 henkilötyövuotta ja välillisesti noin 4 200 henkilötyövuotta.
    Turvetuotanto työllistää ihmisiä, mutta joukko ei ole valtavan suuri.

    Esimerkiksi maa- ja puutarhataloudessa työskenneltiin vuonna 2016
    yli 61 000 henkilötyövuoden edestä.

    Turve ei missään nimessä ole fossiilinen polttoaine. Turve uusiutuu n. satatuhatta kertaa fossiilisia polttoaineita nopeammin.

    Äänestä

Sipilä toimii turvetta, pellettejä ja puupolttoaineita tuottavan Vapo Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtajana ...

Äänestä
  • Kepulainen haluaa aina saastuttaa myrkyttää maksimaalisesti, näin maatalouden tuotantokyky vähenee ja lisää tukia tarvitaan joka vuosi. Sipiläkin haluaa jatkaa puolueensa linjaa harrastelemalla valtiollisen saastutusyhtiö Vapon hallintoneuvostoliitossa.

    Äänestä

Maaseudun runkkari peräkamarin pojille tulee kylmää kyytiä!

Äänestä

Tukihuijarit voivat joutua töihin!

Äänestä

Pohjois-Pohjanmaalla on paljon turvepeltoja, joissa turvekerroksen paksuus on alle metrin. Niiden päästöt on pienet verrattuna Luken tai Syken käyttämään vanhaan mittauspeltoon, jossa turvekerroksen paksuus oli yli viisi metriä.

Monilla pelloilla Pohjois-Pohjanmaalla turvekerroksen paksuus on alle puoli metriä. Ei siitä enää juurikaan "päästöjä" tule.

Turvepeltojen päästöt saataisiin nopeasti olemattomiin, kun alettaisiin käyttää GM-viljalajikkeita, jotka on kehitetty suorakylvöön. Turvepellon päästöt tulee siitä, että peltoa kynnetään, jolloin turve nousee kosketuksiin ilman kanssa, ja turpeeseen sitoutunutta hiiltä alkaa vapautua (metaani?). Suorakylvössä peltoa ei käännetä, joten turve ei joudu kosketuksiin ilman kanssa ja turvekerroksen aiheuttamat päästöt pienenee olemattomiin. Suorakylvö tosin edellyttää geenimuunneltujen viljalajikkeiden käyttöä, ainakin jos pellolta halutaan korjata kunnon sato.

Äänestä

Lehmänperseeseen vetäjien puolue Kepu hajoaa kokonaan.

Äänestä

Aloittajalle. Miten niin näytteli hölmöä?

Äänestä

Juha-Lesta Sipilästä tuli turvenuija entistä enemmänkin.

Äänestä

Neuvottele nyt sitten tuollaisen kanssa.

Äänestä

Turvepellon päästölaskelma perustuu yhteen ainoaan tutkimukseen, jossa pellon turpeen paksuus oli viisi metriä. Tällaiset pellot ovat hyvin harvinaisia, yleensä turvekerros on paljon ohuempi tai lähes olematon.

Äänestä
  • Vaikka tuossa ylhäällä sanotaan sen turvekerroksen kasvavan joka vuosi 3 m3! Miten se kerros sitten on voinutkaan jäädä olemattomaksi?

    Äänestä

Keskusta on kuin VW-pettää käytössä

Äänestä

Vaikka kysymys on turvepeltojen sulkemistarpeesta, niin kepulit keskustelevat turvekerrosten paksuudesta ja sen kasvamisesta. Hyvin tyypillistä, eivät edes huomanneet mikä aihe oli keskusteltavana.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Turvepellot Sipilän omalla alueella Pohjois- Pohjanmaalla ovat Suomen helpoin kohde vähentää hiilidioksidipäästöjä. Joka kerta kun Sipilältä kysyttiin mitä turvepelloille tulisi tehdä alkoi hän puhumaan biopolttoaineitten ja hiilensidonnan vaikutuksista, aivan kuin ei olisi kysymystä kuullutkaan. Hölmö mies.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu