Elokapina-liike on ilmoittanut sulkevansa Mannerheimintien liikenteen kymmeneksi päiväksi. Nyt on sitten syytä sisäministeri Ohisalon toimia. Poliisille riittävän ajoissa valtuudet estää tämä terroristinen toiminta. Nyt on kansalaisten mitta on täynnä. Jos valtiovalta ei toimi, niin sitten jotkut muut saattavat toimia. Kannattaa näiden kadulla istuvien kakaroiden vanhempien tarkkaan miettiä mihin he pentujaan päästävät. Saattaa tapahtua jotain ikävää ja peruuttamatonta.
Elokapina.
81
1916
Vastaukset
- Anonyymi
Edellinen katujen sulkeminen kun oli niin osa näistä herrantertuista tuli taksilla Pasilasta.
- Anonyymi
Vihreät viettivät puoluekokousta Evolla. Iltapäivällä alkoi Hauhon tilataksilla olla vipinää kyyditessään näitä maailmanparantajia Hämeenlinnaan ja Tampereelle ryyppäämään. Ja aamulla takaisin. Siellä sitten rapulaan nautittiin hiirenvirna pitsaa ja koiranputkiteetä. Pekkakin tutustui nuoren poikaystävän kanssa kuinka oli hömötiaisten pariutuminen keväällä onnistunut. Kyllä taas hiilikuorma keveni.
- Anonyymi
On elokapina joka voi ympäri maata tempaista ja media mukaan.
Vanhukset tarvii puutarhassa monenlaista apua. Peruna pitäisi kaivaa kuokalla mutta kunto on vähän huono. Nuoret tulkaa autamaan.
- Anonyymi
Kertokaa niille, että Etelä-Haagan liikenneympyrästä puuttuu pyöräkaistat. Siitä ne sekoaa ja lähtee vouhottamaan muualle.
- Anonyymi
On se kumma kun näitä pipopäitä ei saada kuriin. Ensin vie eräs puolue poliiseilta määrärahoja, toiseksi puolue kannattaa huumeen vapauttamista. Tämän saman puolueen ministeri ei tuomitse näitä kaduilla istujien tekoja. En yhtään ihmettele jos puolueen kannatus on reilusti alle 10%. Minä ainakin meinaan lähteä sinne mannerheimintielle ajeleen autollani kun nämä pipopäät istuu tukkimassa liikennettä. Ei reppanat tajua kuinka paljon enemmän nämä autot tuottavat päästöjä kun joutuvat odottamaan kun poliisit vivät nämä mammanpojat putkaan.
- Anonyymi
Kaasu pohjaan ja yli vaan.
- Anonyymi
On se prkl ettei noille vellihousuille saada mitään kuria ja järjestystä. Putin tule apuun !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Naapurimaassa ei tollaset kapinat onnistuis !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Ohisalo pitäis saada hemmettiin nykyiseltä paikaltaan !!!!!
- Anonyymi
Ohisalon mottohan on: Irtisanottu, työtön poliisi on paras poliisi, pyrkikäämme siihen. Ohisalon vierellä Anderssonska taputtaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ohisalon mottohan on: Irtisanottu, työtön poliisi on paras poliisi, pyrkikäämme siihen. Ohisalon vierellä Anderssonska taputtaa.
Työtön poliisi paras vaihtoehto. Julkinen sektori kuluttaa verovarojamme. Menkööt oikeisiin töihin yksityiselle sektorille.
- Anonyymi
ONNEKSI lähtee vähä'ksi aikaan pois. Sillä välillä toivottavasti hallitus kaatuu.
- Anonyymi
Ajakaa niiden yli.
- Anonyymi
Mielenvikaisia kakaroitako tässä pitäisi ruveta kumartamaan kun he rikkovat lakia ja yhteiskuntarauhaa. Miehet hallitukseen ja turhakkeet ulos. Ei näitä ole edes vaaleilla valittu.
- Anonyymi
Elokapuna ei tee mitään laitonta vaan toimii lain mukaan. Lain muka an yleisen kulkureitin kuten tien ja kadun sekä kujan saa sulkea jos siltä tuntuu, suositus on että maksimissaan sulku kestää 3 vuotta. Poliisia vastaan saa niskoitella jos asia koskee ilmastonmuutosta tai poliisin antamaa poistumiskehoitusta.
- Anonyymi
Mihin ilmastonmuutos liittyy,kun soditaan,luonnonmullistukset,onnettomuudet onko maapallo rajoitettu oman ilmaston vaatimuksiin,mihin myös kaukokulkeumat vähentäisi rasitusta.Eikö siellä ole tietäjiä ja näkijöitä,miten elämää hoidetaan?Yhden asian tietäjiä maan ja taivaan matkassa,mutta kysyttäessä tietäminenkin loppuu,missä vihjeet,kun pyydetään selitystä eipä taida vastausta saada...ei kuitenkaan toteudu kuin päästään satuilevat merkkejään,aivotoiminta saa hassuja muutoksia näkymättä näkymättömille.
- Anonyymi
Minulle on yksi kirosana ja se on vihreät.
- Anonyymi
Mielenkiintoista miten asiat tulevat muuttumaan kun Helsingin päättäjistä enemmistö on maahanmuuttajia. Eri arvioiden mukaan 15-20 vuoden sisällä.
Samalla muuttuu kultturi sekä toiminnot enemmän päättäjien lähtömaiden mukaiseen suuntaan.
Nykyisellä väestökehityksellä jossa kantaväestö vanhenee ja vähentyy samalla kun maahanmuuttajien määrä sekä syntyvyys pysyy moninkertaisena kantiksiin nähden on selvä lopputulos.
Aikanaan Neuvostoliitto pakkosiirsi itäblokin maihin omia kansalaisiaan ja nämä kansalaiset saivat pian merkittävän aseman eri maissa. Tämä kehitys pysähtyi NL romahdukseen mutta vieläkin on useita maita joissa neuvosto kansalaiset eivät osaa emämaan kieltä, tapoja tai kulttuuria. Viro ja muut baltian maat esimerkkinä. Samaa on edessä Helsingissä. - Anonyymi
Syysapinoitsijat ilmoittivat että "olemme Mannerheimintiellä 10 päivää putkeen tai kunnes vaatimukseemmme suostutaan". Vaatimukseen ei suostuttu ja koskaan en ole ennen tiennyt että kymmenen päivää kuluu muutamassa tunnissa.
- Anonyymi
Syysapinalainen kertoo medialle että saavutimme eilen illalla päämäärämme eli emme yhtään mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syysapinalainen kertoo medialle että saavutimme eilen illalla päämäärämme eli emme yhtään mitään.
Sillä olikin pipo liian kireällä. Taitaa tällä porukalla olla huomenna tilipäivä, kuukauden ensimmäinen päivä, kela kiittää.
- Anonyymi
Olen minä monennäköisiä sisäministereitä nähnyt, mutta nykyinen on yliveto.
- Anonyymi
Poliisin voimankäyttö Elokapinan viimesyksyisessä mielenosoituksessa siirtyi syyteharkintaan – kuutta poliisia epäillään pahoinpitelyistä ja virkarikoksista.
Ei ole totta että syytetään asiasta jossa poliisi on tehnyt työtään niskottelijoitten poistamiseksi ajoradalta. Jos todella syytetään niin Suomi ei ole oikeusvaltio.- Anonyymi
Nyt tehtävä laki joka tekee laittoman tien tukkisen ja häiriön muille saa sakottaa. Poliisit voivat ottaa nimet ylös ja sakkolappu saapuu kotiin ja rikos merkintä asianomaisem tietoihin.
Miettikää siis kukal tahansa voi tukkia tien jos vaan huvittaa Tää laki kaipaa päivittämistä.
Mieleniömaisuuksia voi tehdä monella tapaa häirutsemöttä muita .Media Näkyvyys pääasiassa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt tehtävä laki joka tekee laittoman tien tukkisen ja häiriön muille saa sakottaa. Poliisit voivat ottaa nimet ylös ja sakkolappu saapuu kotiin ja rikos merkintä asianomaisem tietoihin.
Miettikää siis kukal tahansa voi tukkia tien jos vaan huvittaa Tää laki kaipaa päivittämistä.
Mieleniömaisuuksia voi tehdä monella tapaa häirutsemöttä muita .Media Näkyvyys pääasiassaNyt halllitukselta vaaditaan nykypäivään päivittämistä tällöisen häiriön lopettaminen.
Sakot pitää tulla herkästi jos poliisia,ei totella.
Nimet ylös ja sakot - Anonyymi
Poliisi pääsee jälleen kuin koira veräjästä. Pieni nuhtelu ja se on siinä. Julkinen valta Suomessa[hyvä veli järjestelmä]. Suomi oikeusvaltio??
- Anonyymi
Palokunta ruiskuttaan vettä kapinoitsijoiden niskaan. Viilenee isompi kapinahenki.
- Anonyymi
Voihan sinne mennä kunnialliset kansalaiset kivittämään niitä yhteiskunnan vihollisia.
- Anonyymi
Elokapinan taustalla vaikuttavan, laitavasemmistoon tiiviisti kytkeytyvän Elonvaalijat ry:n toimet poliisitutkinnassa. Laittomuus näyttää liikkeen piirissä olevan laajalti hyväksyttyä. Pitäisikö #elokapina lakkauttaa olennaisesti vastoin lakia toimivana?
- Anonyymi
Pitää lakkauttaa ja äkkiä!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää lakkauttaa ja äkkiä!!!
No mutta nyt on hyvä aika sisäministerille loikata äitiyslomalle kun tuli munattua oikein kunnolla.
- Anonyymi
Kyllä v. 2017 osasi kommentoida mutta nyt ei muka voi!
- Anonyymi
Siellä se ruohoporukka työllistää poliisia mannerheimintiellä. Tämä siitä tulee kun piipertäjien porukka haluaa vapauttaa huumeen.
- Anonyymi
Kelan ja sossun porukka työllistää poliisia.
- Anonyymi
ei hitto aikuiset noin lapsellisia verovarojen tuhlausta. toivottavast ei ole ttyökamuja tuolla venkoilemassa...
- Anonyymi
Joko tämä ruohoporukka on päässyt vapaaksi pössytteleen.
- Anonyymi
Savumerkkejä. 🤣
- Anonyymi
Nyt tämä ruohoporukka meinaa katkaista pitkänsillan liikenteen. Ei ole ihme vaikka näin tekisivätkin. eikös Suomen ylin johto kannusta tähän touhuun?
- Anonyymi
Siitähän ne olisi hyvä nostella jordanin puolelle...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siitähän ne olisi hyvä nostella jordanin puolelle...
Tulisi halvemmaksi yhteiskunnalle jos poliisi heittäisi hörhöt pitkältä sillalta mereen. Sille minäkin ryyppäisin!
- Anonyymi
Ei muutakuin koirat haistelee.
On surullista,et tätä joukkoa ei voida kohdella kuten muitakin.
- Anonyymi
Nyt se maksaa 80000€ kun tämä ruohoporukka siirretään linja-autoon poliisin toimesta. Lisäksi, kuinka monta kuoli muualla kun näitä pipopäitä siirrettiin linjuriin. Lisäksi tämä sisäministeri ei tuomitse tätä rikosta. Tästä episodista vopi syyttää myös demareita kun ottivat nämä piipertäjät hallitukseen. Ainoa lohtu on että seuraavien eduskuntavaalien jälkeen ei demareilla ja vihreillä ole hallitukseen mitään asiaa. Kokoomus ja persut vie että vikisee, ei se ainakaan huonommaksi voi mennä.
- Anonyymi
Ei voi muuta kuin pääsymaksu osallistujille.
Ei veronmaksajien tarvi maksaa siitä et palveluj Ei voi käyttää.
On paljon vanhuksia jotka tarvii avustajan joka käyttää kyseisiä.palveluja.
Nyt näitä palveluja Ei voi kautta.
Saa avustajan viikon tai 3 viikon päästä.
Kuka ottaa vastuun jos joku kuolee tämän takia.
- Anonyymi
Olisiko Ohisalon aika erota ministerin tuolilta ennen äitiyslomaa? Marinin pitäisi olla tässä asiassa aktiivisempi. Toivotaan että pipopäät saavat kovan tuomion.
- Anonyymi
Vähäälyisten sosiaalipummien joukko häiriköi eivätkä saa tuolla mitään aikaan.
Laki ei ole sama kaikille. Jokainen voi kokeilla tätä itse ja mennä yksinään istumaan Mannerheimintielle liikenteen sekaan tai vaikkapa mennä istumaan pääradan junaraiteille.
- Anonyymi
YYYEEESSSS!!!!!!
200 000 egee tilille!:)
Kannatta istuskella. - Anonyymi
Nyt pitää LAITTAA toppi tähän elokapina tyylii osoittaa mieltää tätä voisi kuvata mielivaliseen köyttätymiseen.
On oikein,että ohjataan oikeaan suuntaan osoittaa näkyvyyttä.
Nyt on omena aika heidät pitäisi ohjata vanhusten puutarhaan ja kerätä omenat ja lahjoittaa pienituloisille. Vanhus ei itse saa poimittua ja näin omenat jää pois hyötykäyttöstä. Tätä toimiin ympäri maata media asialle. - Anonyymi
Kerätään vanhuksille puolukkaa. Media paikalle. Siis ilmasto hyötyy kun ei tarvi ulkomailta ostaa vitamiineja.
- Anonyymi
Elokapina tuokaa mulle sieniä itse en enää jaksa siinä olisi näkyvyyttä joka laittaa miettimään voisi tulla mukaan
Ei tuolla istumisella saa muuta kuin painikaan muualle. - Anonyymi
Elokapinan pitää pitää palaveri koska mitä ootte saanut aikaiseksi. Siksi pitää muuttaa tyyliä.
Ainoa oikea tyyli on jos ilmasto on teema.
Toimia ilmasto ystävällisesti tää tie sulkeminen lisää päästöjä koska liikenne ei pääse suorinta reittiä.
Tää apu vanhuksille on ilmssto
teko jos omaiset kaukana ja te lähellä.
Puutarhassa on paljon tehtävää. Apu olisi tarpeen taatusti tulee kansainvälistä huomiota. Vanhukset saavat päättää mihin ylimääräinen sato menee vaikka lapsi perheille. Usko tai älkää mutta tulee hyvä.olo kun voi auttaa. Omenia ei tarvi tuoda ulkomailta ja köyhä lapsi perhe saa hyviin omenia jne. - Anonyymi
Lakia pitää muuttaa,ettei mielivaltaisesti suljettu tie ole sallittua. Rakennustyömaak8n on tiedossa kaupungin päättäjillä.
- Anonyymi
Toi kadulla istuminen saa näyttämään ihmisen idiootilta joka ei osaa edes seisoa kyltit kun ei osaa puhua Sitä paitsi kylteihin on käytetty materiaalia joka menee aivan hukkaan kaatopaikka tavaraa joka muutenkin täyttyy johtavasta.
- Anonyymi
Miksi Elokapina-liike ei osoita mieltä siellä, missä esim. ulkomaiset kaivosyhtiöt yrittävät ostaa ja ovat ostaneet Suomesta maata ja pilaavat sitten vesistöt ja maa-alueet.
Oikeita kohteita löytyy vaikka kuinka paljon, ei tarvitse mennä leikkimään
Mannerheimintielle. - Anonyymi
Pitää mieluummin toritapahtumia missä kerrotaan vaihto miten luontoa säöstetään vai löytyykö teistä edes puhujaa.
Voisi ottaa vaikka teema,että esittelet luontoystävällinen luomu tuotteita saatte varmaan yrittäjät mukaan.
Tai netissä tieto iskuja..Miten kävitte puolukassa . Sienessä. Talvella lumityöt tehdään lumikolalla .... - Anonyymi
Suomessa osataan tehdä elokspinaa omalla tavallaan joka varmasti saa muut mukaan.
On hienoa että voi auttaa toisia ja vaikka vaihtaa toisen kanssa . Joku on hyvä ompelija ja toinen taas hyvä puutarhuri. .... - Anonyymi
Media ei sitten me paikalle ku tää ryhmä tiellä istuu.
Ehkä viikon päästä pieni min välöytys uutinen 2 viikonpäästä voi 2 min pätkä. - Anonyymi
Taas ne joutilaat tyttöset ovat tukkineet katuja. Eipä nuita haaveilijoita montaa ole. Täytyypä vielä kaataa jokunen petäjä nurin, että pystytään elättään nuoki raasut.
- Anonyymi
Ei voi kuin ihmetellä mihin yhteiskunnan rahoja käytetään. Tuhlaaja lapset tekee kiusaa ja Valtio kärsii. Alvit nostetaan pilviin. Kiitos elokapinan tyyliset tempauset
- Anonyymi
Kuka näistä osaa edes osaa lämmittää puusaunan? Tai takan tai muutaakan? Hoitaa metsää? Klapi? Mistä tulee ruoka kauppoihin? Kolmioleipä? Pizza? Vegeä, maitolaktoosia ties mitä ruokarajotteita. Uusi uskonto sekin. Mutta onhan se hyvä että tämä porukka on saanut hilattua itsensä kadulle istumaan. Liikuntaahan se on sekin.
- Anonyymi
Miettikää kun liikenne loppuu kokonaan. Miten menet yhtään mihinkään.
Mitäs jos sinun on pakko lähteä satojen kilometrien päähän.
Tollaset puheet et suututtaa kaiken ympäriltä kuka auttaa.
Ei kukaan jäätte istuu kadulle joku voi heittää ja ottaa kyytiin .mut kaikki ei pääse kyytiin
Kannattaa varata hyvät kengät. Liikkuminen et jaksaa kävellä kymmeniä kilometrejä tai satoja kilometrejä.
- Anonyymi
Elokapinan porukka vois korvata nämä ulkomaiset marjan poimijat.Olis hyödyllistä hommaa.Voisivat mennä osottamaan mieltään Venäjälle tai Kiinaan.Monikohan tulis hengissä takaisin?
- Anonyymi
Aijaijai... voivoivoi...!
Heti iski selän kipeäksi...!
Aijaijai... voivoivoi...! - Anonyymi
Älä pelottele,
elokapiset ovat herkkää porukkaa,
voivat saada tsyykkisiä traumoja,
joutuvat jäämään saikulle,
pelkästä ajatuksesta,
kun noin hirveitä esität!
- Anonyymi
näin on miksi eivät mene sinne missä ilmastoa ja mailmaa ja ihmisiä tuhotaan. miksi. mikä mailmanpelastaja ryhmä se semmonen joka protestoi maata jossa asiat hyvin. venäjä tappaa ukrainalaisia ja omiaan oman putinin ideologia takia. intiat sun muut kiinat< usat saa päästellä miten vaan. menkää sinne istumaan ja israiliin ja gasaan ja kaikkiin muihin sotaisiin maihin.suomi on hyvä maa mutta ei mailman sosialitoimisto eika ainoa ilmaston parantaja jos muut surutta paskaa taivaalle tupruttaa.
- Anonyymi
Elokapisten nokkaan voisi käydä pieraisemassa.
Poliisi ja yksityiset.
Lähtevät muutaman paukun jälkeen.- Anonyymi
Käydään porukalla pieraisemassa.
- Anonyymi
Sitä olen tässä tässä miettinyt että miksei elokapina ei koskaan, siis ei koskaan vahingossakaan, osoita mieltään Kiinaa tai Venäjää tai niiden etuja vastaan?
Jokin syy siihenkin varmaan on...? Jännä juttu kuitenkin. - Anonyymi
Kysymys elokapisille!
Saanko tulla
ja kusta teidän taskuunne,
jos nauramatta kusen?- Anonyymi
Saat minun puolestani kusta elomafian päälle.
- Anonyymi
Sinne vaan lietettä levittään. Eiköhän tämä turha porukka katoa
- Anonyymi
Elokapinalaisrt, oliko nää niitä pedofiileja, näin mulle kerrottiin. Ajavat oikeuttaan jatkaa lasten käyttöä...
- Anonyymi
Joillain voi olla kiire vaikka eläinlääkäriin. Epäloogista tukkia liikenne. Muitakin tapoja osoittaa mieltä esim rauhallinen puhe. Se on voimakas työkalu kun sitä osaa käyttää :|
- Anonyymi
Näille ei auta puhe vaan kova kovaa vasten.
- Anonyymi
Kun seuraavan paikan ilmoittavat missä aikovat maleksia olis hyvä käydä heittelemässä alueelle yks kakkaa kanan kakkaa rakeita tukisi heidän ominais hajua
- Anonyymi
Onko todella niin ettei näitä että jonkun puolueen jäsenet voi terrorisoida Suomen veronmaksajia. Tässä on malli siitä kun eräs puolue kannatti kannbiksen laillistamista. tämmöistä touhua tehdään kun on mömmöjä päässä.
- Anonyymi
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010532201.html
Siellä huutaa joku hörhö että kantakaa ihmisiä asiallisesti. Pitäisikö näitä hörhöjä vielä kantaa asiallisesti.- Anonyymi
Häkkiin vaan muutamaksi viikoksi ja sen jälkeen käy kysymässä vieläkö kiinnostaa istua tiellä ja jos vastaus on myöntävä niin eikun pari viikkoa lisää ja kysyy uudestaan,kyllä se jossain kohtaa lakkaa kiinnostamasta,ei täällä maailmassa muutenkaan saa tehdä mitä haluaa vaan säännöt on olemassa yhteiskuntarauhan ylläpitämiseksi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Häkkiin vaan muutamaksi viikoksi ja sen jälkeen käy kysymässä vieläkö kiinnostaa istua tiellä ja jos vastaus on myöntävä niin eikun pari viikkoa lisää ja kysyy uudestaan,kyllä se jossain kohtaa lakkaa kiinnostamasta,ei täällä maailmassa muutenkaan saa tehdä mitä haluaa vaan säännöt on olemassa yhteiskuntarauhan ylläpitämiseksi!
Tuollaista se on,
kun penskat saavat tehdä
pienestä pitäen oman päänsä mukaan
ihan mitä mieleen juolahtaa.
Sitten ovat aivan järkytyksestä sekaisin,
kun heille rajoja astellaan. - Anonyymi
Tukasta niitä pitää vetää poliisiautoon, jos ovat kadulla eivätkä nouse kävelemään.
- Anonyymi
Joku on sekoittanut niiden "aivot", ei normaali ihminen mene kiusaamaan virkavaltaa. Näiltä ter..... pitää lopettaa kelan ja sossun tuki.
- Anonyymi
oomiMunMoi
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti672073SINÄ nainen hyvin läheltä
Pidän sinusta. Mutta mene ensin juttelemaan lääkärin luokse, ja hoida itsesi kuntoon. Sit kun sä olet kunnossa, niin mä801435Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto871408- 521273
Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1601032Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen711019- 44940
- 58908
Minä en luota sinuun yhtään nainen
ja aistin että yrität taas satuttaa henkisesti koska tiedät että olet heikkouteni joten siksi tein mitä tein mutta en ki41901Martina kauniina lehtihaastattelussa
Martina antoi hyväntuulisen haastattelun lehteen. Tyylikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita kauniilla Martinalla.183893