https://yle.fi/uutiset/3-12108653
Nyt myös suomalaisia houkutellaan piikille palkkioilla: paperitehdas antaa työntekijöilleen kylmälaukun, jos he ottavat kaksi rokotetta
Maailmalta tuttu tapa houkutella ihmisiä koronarokotuksiin on rantautunut Suomeen. Tällä hetkellä ainakin muutama organisaatio jakaa rokotepalkkioita. Asiantuntijat rinnastavat rokotepalkkion tupakoinnin lopettamisesta palkitsemiseen työpaikalla.
Kanta-Hämeessä Janakkalassa toimiva Tervakoski palkitsee kaksi kertaa rokotettavana käyneet työntekijänsä kylmälaukulla. Itävaltalaisomisteinen yhtiö aloitti palkitsemisen syyskuussa.
... myös Kainuussa voi saada palkkion rokotteen ottamisesta. Kuhmon Osuuspankki aloitti kampanjan, jossa se jakaa tuhannelle ensimmäisen rokotteen ottajalle 20 euron lahjakortin. Kajaanissa yrittäjät ja kaupunkikeskustayhdistys taas tarjoavat rokotettaville kahvilakupongin. Kainuun soten mukaan vastaavia kampanjoita on tulossa lisää.
.. Kreikka maksaa 18–25-vuotiaille rokotteen ottamisesta 150 euroa. Yhdysvalloissa eri osavaltiot ovat tarjonneet rokotteen ottajille muun muassa ilmaisen kannabissätkän tai kalastusluvan.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Niiiiiin, mitä sitten? Onko se jotenki sinulta pois jos houkutellaan rokotteelle? Se menee ku menee ja kuka ei mene niin ei mene. So what. Ihme vänkäämistä näiltä ketkä ei rokoteta uskalla/halua ottaa. Miksi sitä pitää toitottaa koko ajan että ei oteta/älkää ottako.
Oletko miettinyt että voit saada rokotteesta Guillain Barren oireyhtymän?
Vois olettaa että kaikki ketkä rokotteen ottaa ovat miettineet syyt/seuraukset. Ihmettelenkin vain miksi esim. Sinua huolestuttaa saanko minä jonku haittavaikutuksen.
Älä sinä sitä ihmettele, vaan mieti sitä saatko rokotteesta Guillain Barren
Jakaakohan Stora Enso ilmaisia kylmälaukkuja rokotteen ottaneille?
Mie sain hiljattain kylmää kyytiä toralta Kemissä.☺️
Jäi kylmälaukku saamatta?
Kylmälaukku pitää lämpimänkin. Talvella hyvä päässä. Sinkkisanko on kylmä päässä.