Päästöjä vähentää paljon, jos ei ikinä hanki edes ajokorttia. Ei kannata hankkia mopoa, moottoripyörää tai autoa. Samalla säästää valtavat määrät rahaa. Ja koska ei voi ajaa autoa, ei tarvitse haaskata rahojaan mökin kaltaiseen typeryyteen.
Tietenkin kannattaa myös jäädä lapsettomaksi. Lapsella on suuri hiilijalanjälki, joten päästöt vähenee, jos lasta ei koskaan tule.
Tietenkin kannattaa myös jäädä lapsettomaksi. Lapsella on suuri hiilijalanjälki, joten päästöt vähenee, jos lasta ei koskaan tule.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Joo, tuo on ihan oikein nykyajan hemmotelluille kakaroille.
Ei ollu penskoilla autoja meidänkään nuoruudessa 50 luvilla, nii että ei kuulu nytkään .
Kun ei tee mitään, päästöt on minimissä!
Näinhän se on. Jos ei ole ajokorttia niin ei voi ajaa autolla. Ja jos ei ole autoa, ei voi (yleensä) ostaa mökkiä, joten turhia ajokilometrejä tulee. Jos ei pahemmin kulje paikasta toiseen muutenkaan, ei synny myöskään päästöjä. Jos ei hanki lapsia, ei siitäkään tule päästöjä. Ja jos ei osta melkein mitään kaupasta eikä hanki kenellekään lahjoja niin päästöt vähenee sittenkin. Jopa liikunnan harrastaminen tarkoittaa, että ruokaa pitää syödä enemmän. Eli jos ei harrasta liikuntaa niin päästöt vähenevät.
Eli periaatteessa onkin niin, että mitä vähemmän teet sitä vähemmän tulee päästöjä.
Mitenkä se kortti liittyy autolla ajamiseen?
No, voihan ajokortittakin ajaa, mutta normaaleilla maanteillä se olisi laitonta. Harva sitä uskaltaisi tehdä. Maaseudulla omilla metsäteillä voi ehkä ajaa ilman ajokorttia, mutta harva nuori asuu sellaisella maaseudulla tai on omia metsäteitä paljoakaan.
Ja ajokortin hankkiminenkin vaatii nykyaikana autolla ajamista. Sillä ei ole merkitystä onko auto oma vai ajokoulun.
Ilman korttia eli ajo-oikeutta ajaminen voi johtaa seuraamuksiin.
Ajo keskeytetään. Voit saada sakkoja ja useista kortitta-ajokerroista voi tulla ehkä ehdollista vankeutta. Jos joudut onnettomuuteen, vakuutusyhtiö voi huomata kortittomuutesi ja ehkä ei maksa korvauksia tai perii sinulta muille onnettomuuden osapuolille maksamansa korvaukset.
On muitakin seikkoja, jotka kortittoman tulee ottaa huomioon. Kortittomuus ei tarkoita välttämättä ajokyvyttömyyttä. Kortittomuus on hallinnollinen käsite, joka ei liity tosiasialliseen ajokykyyn.
Aivan. Myös opiskelu kannattaa jättää väliin koska kaikki työnteko saastuttaa.
Jälkikasvuskaan ei kannata hankkia, ei kannata edes yrittää hankkia.
Et huomio että mahdollinen liikkuminen voi turvata ansiotason .
Jos valikoi asuinpaikan ja työuran oikein niin mitään ongelmia ei tule. Monissa töissä ei tarvitse pahemmin edes käydä työpaikalla vaan työn voi tehdä pitkälti kotona.
Ajokortilla on usein merkitystä työnsaantiin ja helpottaa merkittävästi työmatkaa ja matkailua kotimaassa! Linja-autolla harva menee mökille tai kiertää Suomea....
Suurella osalla ei ole mökkiä eikä tule sellaista koskaan hankkimaankaan. Monia ei kiinnosta mökit pätkänkään vertaa. Jos tarkkoja ollaan, vain vähemmistö suomalaisista omistaa mökin. Valtaosa suomalaisista on mökittömiä. Itsekään en mökkiä omista enkä sellaista haluakaan.
mutta mökki on yksi suurimmista kateuden aiheuttajista. Sen takia se saa huomiota tälläkin palstalla. Ihan samasta syystä autot yksityisomistuksessa olevat metsät ovat vihreiden kiusan kohteina.
Joo eli jää vaan makoilemaan äitin peräkammariin niin se on kaikkein parasta.
Itse tunnen perheellisiä joilla ei ole autoa. Joten edes lasten saanti ei tarkoita, että autoa tarvitsee ostaa. Ajokortti tai auto ei ole pakollisia ostettavia kuten ei potkulautakaan.
Niin mut kun lasten hankinta ja yleensäkin kaikenlainen tekeminen oli jo kielletty auton lisäksi. Etätyö taisi olla vielä sallittua, mutta sehän onnistuu sieltä peräkammarista käsinkin. Toisaalta kyllä etätyökin voi aiheuttaa ylimääräisiä päästöjä esim. erilaisten laitehankintojen kautta, ja jossain töissä voi vieläpä syntyä tuotoksena jonkinlainen saastuttava tuote.
No, on myös paljon aviopareja, jotka eivät koskaan hanki lapsia. Ei tuo ole edes harvinaista enää.
Ja jos asuu oikeassa paikassa niin töihin pääsee helposti kulkemaan ilman autoakin. Ja monet menevätkin töihin ilman autoa (jopa osa niistä, joilla on auto), ei siinä ole mitään erikoista. Kyse on pitkälti omasta valinnasta.
Minusta jotenkin tuntuu, että olet turhan paljon takertunut siihen autoon, vaikka kyse on laajemmasta ongelmasta.
Ilman autoa töissä käynti ei estä kuitenkaan työn teon haitallisia vaikutuksia, ja töistä voi saada jopa palkkaakin, joka helposti lipsahtaa ylimääräiseen kulutukseen, eli saastuttamisen edistämiseen. Toki valtio pyrkii tuota ongelmaa ehkäisemään nyysimällä ihmisten palkkarahat suurelta osin omaan käyttöönsä.
Arveletko että auton hankinta ja omistaminen on niin halpaa, verraten vaikkapa siihen potkulautaan, että autoja ihan huvikseen osteltaisiin, mutta ei sentään potkulautaa?
Vahinko, etteivät vanhempasi jääneet lapsettomiksi. Olisimme säästyneet suurelta määrältä tyhjää jargonia.
Ja mikä tuossa tekstissä oli väärää? Jos ei koskaan aja autolla niin päästöjä ei autoilusta tule. Näin alkeellista se on. Samoin mökille ei tarvitse ajaa, jos sellaista ei koskaan hanki. Eikä omasta jälkipolvesta ei tarvitse huolehtia, jos jää lapsettomaksi.
Ilmastonmuutoksen torjuminen ei edellytä kurjuuden maksimointia, jota sinä ansiokkaasti saarnaat.
Jos sinun mielestäsi lapsia ei pitäisi hankkia, sinun pitäisi samalla logiikalla pitää omaa syntymääsi valitettavana virheenä.
Mitä kurjuutta tuossa muka on? Lapsetkin ovat vain rääkyviä paskakasoja, joista on pelkkää harmia. Itse en sellaisia ainakaan koskaan hanki. Ja mökit ovat vain typeriä turhakkeita. Monille mökki tuntuu olevan lähinnä jatke aivan kuten kallis auto tai asunto. Mitään todellista hyötyä mökistä ei ole, lähinnä siinä vedetään rahoja vessasta alas.
Ja tehokkain keino päästöjen on edelleenkin reipas leikkaus kulutukseen. Mitä vähemmän ihmiset sitä vähemmän päästöjä tulee. Jos ei ole autoa, mökkiä tai lapsia niin niistä ei tule päästöjäkään.
Ja edelleen, nuorten kannattaa miettiä kannattaako ajokorttia ja autoa koskaan hankkia. Jos autoa ei käyttäisi paljon niin sellaista ei kannata omistaa eikä ajokorttiakaan hankkia. Eihän potkulautaakaan hankita, jos sellaista ei tarvitse.
Jos taas väität, että tekniikka pelastaa ja ihmiset voivat muka kuluttaa entiseen tapaan tai jopa lisätä kulutusta niin olet pelkkä valehteleva huijari. Jotta päästöjä kunnolla vähentää niin tehokkainta on reipas leikkaus kuluttamiseen. Kaikkein vähiten päästöjä syntyy jos jättää tavarat kokonaan ostamatta.
Onkin järkevintä siirtyä minimalismiin ja ostaa tavaraa vain jos vanha hajoaa. Ja mieluiten nekin käytettyinä.
Itse esimerkiksi osallistun minimalismiin lopettamalla kokonaan tavaralahjojen ostamisen. En enää osta yhtäkään lahjaa kaupasta. Enkä vietä ollenkaan joulua. Samalla säästyy rahaakin.
Ja jos kerran tekniikka muka on niin paljon "ekologisempaa" niin eikö niiden pitäisi myös kestää käyttöä paljon kauemmin. Esimerkiksi tonnin kännykän pitäisi kevyesti kestää yli 10 vuoden käyttöä. Nykyiset yritykset suoltavat lähinnä heikkolaatuista ja ylihintaista paskaa tehtaistaan ja sitten idiootit ostavat niitä jatkuvasti. Jos ekologisuus on tavoitteena niin elektroniikan pitäisi kestää nykyistä moninkerroin kauemmin. Televisionkin pitäisi toimia normaalilla käytöllä 20 vuotta.
Ja muuten, sähköauton valmistaminen itsessään, kuten oikeastaan minkä tahansa monimutkaisen ison tavaran, on erittäin saastuttavaa. Tätä saastetta ei tule, jos autoa ei koskaan valmisteta. Jos suuri joukko ihmisiä eläisi ilman autoa niin päästöt vähenevät huomattavasti.
Eikä tuo autojen valmistuksen suuri saastuttavuus tule ikinä muuttumaan, se tulee aina olemaan saastuttavaa. Enkä tarkoita siis pelkkää CO2-päästöjä, vaan koko prosessin saastuttavuutta muuten. Ja sama pätee kaikkeen muuhunkin tavaraan. Täysin "ekologista" tavaraa ei tulla koskaan valmistamaan. Joten edelleenkin kaikkein parasta on ostaa mahdollisimman vähän tavaraa.
Jätetään työt ja ajosuoritteet jonkun muun vastuulle, niin oma hiilijalanjälki on pienempi....
Useimmissa töissä ei tarvita "ajosuoritteita". Ja muut ajosuoritteet ovatkin vapaaehtoisia, eivät mitään velvoitteita. Eikä niitä tarvitse laittaa muiden vastuullekaan.
Tulevaisuudessa on sähköautot ja energia tulee tuulesta
Veneet tulee vesivoimasta paitsi tietysti purjeveneiden mastot jotka tulee tuurivoimasta jos sattuu tuulemaan. muuten ne tehdään polttamalla puuta voimalaitoksissa.
Vaikka energia olisi tuulesta niin se ei tee sähköautoista ekologisia. Niiden tekeminen on edelleen erittäin saastuttavaa.
Jos sähköauto on kerran ”ekologinen” niin siltä pitäisi vaatia noin 30 vuoden käyttöaikaa. Jopa polttomoottoriautot ovat keskimäärin liikenteessä 21 vuotta. Jos sähköautot ovat muka edistyksellisempiä ja ”ekologisempia” niin sen käyttöiän pitäisi olla reilusti tuota pidempi. Eli nyt ostetun sähköauton pitäisi olla liikenteessä 30 vuoden päästäkin.
Valtio maksaa maahamme laittomasti luikahtaneille maahantunkijoille ajokortin vieläpä opetettuna heidän omalla kielellään jotta nämä saisivat töitä.
Yleensä matut asuvat julkisten kulkuvälineiden äärellä etenkin Helsingin alueilla joihin työssäkäyvillä suomalaisilla kantanuorilla ei ole varaa vaan he joutuvat kulkemaan omalla autollaan sadan kilometrin työmatkaa jotta pystyvät elättämään perheensä.
Jotain nurinkurista tässä selvästi on!
Kortti kannattaa hankkia. jos aikoo vuokrata auton esimerkiksi ulkomailla. Ja onhan se hyvä olla Suomessakin, selviät ongelmitta AB kortilla-jopa 75-vuotispäivääsi asti. Sen jälkeen alkavat etsiä sinusta vikoja.
Ajokortti kannattaa hankkia ainoastaan jos autoa tietää tarvitsevansa. Jos autoa ei tarvitse niin korttiin ei kannata haaskata rahoja. Kortin voi ajaa aina myöhemmin, vaikka yli 40-vuotiaana.
Jos ajokortin jättää hankkimatta onkin sitten varaa käydä kerran tai pari vuodessa thai-hieronnassa paikanpäällä - sehän tunnetusti saastuttaa julmetusti verrattuna autoiluun. Kuitenkin liikenne on vain 25% euroopan kasvihuonepäästöistä.
Ajokortin voisi määrätä pakolliseksi jo polkupyörän omistajalle( ja miksipä ei jalankulkijalle): Olisi liikennesäännöt hallussa silloin! Sopisi vaikka oppiaineeksi kouluun jonka suorittamalla vasta pääsisi autokouluun ajamaan kortin.
Liikennesäännöt voi opetella hankkimatta koskaan ajokorttia. Voihan liikennesääntöjen opettaminen laittaa oppiaineeksi kouluun, mutta jos autoa ei tarvitse niin silti ei kannata mennä ajokouluun eikä hankkia ajokorttia. Eikä varsinkaan hankkia autoa. Monissa maissa on liikennesääntöjen opettelu kouluaine, mutta ei se ajokortin hankintaan velvoita.
Ja itse en ole ikinä käynyt Thaimaassa enkä muutenkaan välitä käydä lentokoneilla ulkomailla. Välillä oli 10 vuoden tauko, että kävin kertaakaan lentokoneella ulkomailla. Tuntuu siltä, että kuvittelet niiden jotka ei omista autoa käyvän ulkomailla paljon. Oikeasti mitään tuollaista yhteyttä ei ole. Suuri osa autottomista ei kulje ollenkaan lentokoneilla.
Itse kehoittaisin, että ei hanki autoa tai ajokorttia eikä myöskään kulje lentokoneilla. Siis jos autoa ei oikeasti tarvitse. Valtaosa ei tarvitse.
Ja muuten, itse hankin aikoinaan ajokortin 18-vuotiaana, mutta ensimmäisen autoni hankin ensimmäisen kerran vasta yli 30-vuotiaana (nyt olen taas luopunut autosta). Ajokortin saamisen jälkeen en ajanut metriäkään autolla yli 12 vuoteen.
Sanotaanko näin: Jättämällä ajokortin hankkimatta joku muu joutuu ajamaan puolestasi. Vaikka tekisit matkan vähiten saastuttavalla tavalla - joutuu esim. vastapuoli noutamaan junalta jolloin matka on kaksinkertainen. Riittävän pitkä junamatka niin homma kyllä kannattaa, mutta keskimääräisillä luvuilla laskettuna ajokortittomuus kääntyy luonnon tappioksi. Käytät siis muiden luonnonvaroja huomaamattasi!
Ei se noin aina mene. Jos matka junalta on lyhyt niin voi mennä kävellen. Jos vähän pidempi niin sitten mennään julkisilla. Julkiset kulkee joka tapauksessa saman reitin. Itse olen kulkenut monta kertaa viime aikoina junalla ja kertaakaan kukaan ei ole tullut hakemaan. Ja tietenkin tuon junamatkan vaihtaminen autoon kuluttaisi moninkertaisesti luonnonvaroja.
Auto tuhoaa paljon enemmän luontoa kuin julkinen liikenne.
Itellä ei suunnilleen ole edes sellaista päivää, ettenkö ajaisi autolla.
Sinä ajat, mutta monet eivät aja. Jos autolla ei paljon aja niin sitä ei kannata hankkia.
Aloittajalla ei ole rahaa ajokorttiin ja autoon. Siksi sitä ei tule suoda muillekaan.
kannattaa tuoda maahan köyhiä kuluttamaan 10 kertaisesti sen minkä kotimaissaan kuluttaisivat 🤣
Osa nuorista joutunee kuitenkin sen kortin hankkimaan, jotta pystyy kuskaamaan ruokaa yms. tarvikkeita niille muille, jotka köllöttelevät kotonaan maailmaa parantamassa.